Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Katkaisin välit vastavuorottomaan ystävään
23.09.2023 |
Katkaisin välit ja otin etäisyyttä seuraavista syistä, joilla hän on aiheuttanut pahaa oloa minulle ja koko perheellemme
- Käynyt mielellään kyllä meillä kylässä, mutta ei kysy meitä kylään.
- Koko kesänä ei ollut yhtäkään viikonloppua tai edes päivää mahdollista tehdä jotain yhdessä.
- Hän ei koskaan kysynyt mitä minulle, meille tai lapsillemme kuuluu, vaan selostaa omista lapsistaan ihan lakkaamatta
- Hän jätti minut ulkopuolelle matkalta, se oli jotenkin viimeinen pisara, jossa tuli ilmi meille kaikille miten ilkeästä ja itsekkäästä ihmisestä on kyse.
Kommentit (79)
Vierailija kirjoitti:
Hear hear!
Näitä on ihan valtavasti, oma napa aina ensin.
Mieluummin yksin, kuin tälläisen narsistin seurassa. Meillä yksi lapsen päiväkotikaverin äiti kopioi kotimme. Kyllä, usko tai älä. Jäin sanattomaksi, ja perheidemme ystävyys viileni tähän tekoon.
Ei vaan pysty ymmärtämään tuollaista
MIKSI SUOMEEN pitää tuoda noita HEAR HEAR -JUTTUJA? Ei istu tänne lainkaan. Käytä niitä kansainvälisillä foorumeilla, jossa käytät englantia muutenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kylläpä on trollilla tänään asiaa. Aina samat jutut
- ei juttele tarhan pihassa
- ei tykkäile instassa ja somessa kertoo muiden kanssa tapaamisista
- ei kutsu juhliin
Samat keksityt jutut aina
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä on trollilla tänään asiaa. Aina samat jutut
- ei juttele tarhan pihassa
- ei tykkäile instassa ja somessa kertoo muiden kanssa tapaamisista
- ei kutsu juhliin
Samat keksityt jutut aina
Höpö höpö. Sä oot varmaan yhtä huonoköytöksinen, ja täällä tuli nyt sitten isona yllätyksenä, että me muut pidetään tuollaista näkyvää järkkäilyä ja valikoimista tosi ilkeänä. Häpeä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, no kiva. Meillä oli raskas elämänvaihe, siskoni sairastui syöpään, astmalapseni oli koko ajan kipeä, itseltäni repesi verkkokalvo, mieheni sai potkut.
Ei siinä enää jaksanut ajatella, onko vastavuoroinen vai, onko yhteyttä pidetty tarpeeksi, onko kyselty kuulumisia tarpeeksi, onko nyt huomioitu tarpeeksi.
Yksi opiskelukaverini tästä vetikin sitten herneen nenään. Hänellä yksi aikuinen lapsi, hyvässä virassa oleva mies ja liikaa aikaa miettiä, onko hän varmasti ollut nyt tarpeeksi maailmannapa.
Hänelle ei sitten tullut mieleen edes kerran kutsua minua jonnekin kahville ja kysyä miksi olen väsyntt ja harmaa. Ei, hän suuttui, kun en sinä vuonna just kutsunutkaan mökille.
Olisit sinäkin voinut kyllä kertoa toiselle omasta tilanteestasi oma-aloitteisesti. Mieti miltä toisen kannalta se näyttää kun olet iloton etkä enää kutsu minnekään tai jaksa nähdä. Siltä, että olet kyllästynyt ja kaverin seura ei enää kiinnosta. Nimittäin sellaistakin tapahtuu.
Eli siinä vaiheessa kun itse on sairas, kaikki on kaaoksessa ja just ja just raahautuu päivästä toiseen, pitää muistaa hyysätä muita? Justiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä on trollilla tänään asiaa. Aina samat jutut
- ei juttele tarhan pihassa
- ei tykkäile instassa ja somessa kertoo muiden kanssa tapaamisista
- ei kutsu juhliin
Samat keksityt jutut ainaHöpö höpö. Sä oot varmaan yhtä huonoköytöksinen, ja täällä tuli nyt sitten isona yllätyksenä, että me muut pidetään tuollaista näkyvää järkkäilyä ja valikoimista tosi ilkeänä. Häpeä
Sinulla ei ole edes lapsia, miksi keksit näitä juttuja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ystäviä tulee ja menee elämässä aika lailla. On turhaa roikkua mistään syystä ystävyydessä, jos se ei anna enää mitään ja todennäköisesti ei sille toisellekaan. Ihmiset jäävät herkästi roikkumaan suhteisiin, koska pelkäävät yksinäisyyttä ja kestävät hampaat irvessä jotakin energiasyöppöä.
Irti ottamista tärkeämpää on antaa mahdollisuus uusille ihmisille elämässään, sillä menetämme potentiaalisia ystäviä ennakkoluuloillamme. Heitä tulee aika ajoin vastaan, mutta jos päättelemme hidän ihmisarvoaan ulkoisilla tekijöillä jäämme ihan varmasti hiplaamaan matonhapsuja omiin oloihimme.
Ystävyys on rehellisyyttä etenkin itseään kohtaan.
En tiedä teistä muista, mutta itselle irtipäästäminen on vähän vaikeaa. Minä KIINNYN ihmisiin ja olen lojaali. Jos ajattelen että joku on ystäväni, en vain pysty helposti hylkäämään häntä. Mutta hyvin monet ovat aina näissä keskusteluissa sitä mieltä että ystäviä tulee ja menee, senkun vaihtaa seuraavaan jos ystävän käytös ei enää miellytä. Se on tavallaan totta ja oikein, mutta ei niin helppoa kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, no kiva. Meillä oli raskas elämänvaihe, siskoni sairastui syöpään, astmalapseni oli koko ajan kipeä, itseltäni repesi verkkokalvo, mieheni sai potkut.
Ei siinä enää jaksanut ajatella, onko vastavuoroinen vai, onko yhteyttä pidetty tarpeeksi, onko kyselty kuulumisia tarpeeksi, onko nyt huomioitu tarpeeksi.
Yksi opiskelukaverini tästä vetikin sitten herneen nenään. Hänellä yksi aikuinen lapsi, hyvässä virassa oleva mies ja liikaa aikaa miettiä, onko hän varmasti ollut nyt tarpeeksi maailmannapa.
Hänelle ei sitten tullut mieleen edes kerran kutsua minua jonnekin kahville ja kysyä miksi olen väsyntt ja harmaa. Ei, hän suuttui, kun en sinä vuonna just kutsunutkaan mökille.
Olisit sinäkin voinut kyllä kertoa toiselle omasta tilanteestasi oma-aloitteisesti. Mieti miltä toisen kannalta se näyttää kun olet iloton etkä enää kutsu minnekään tai jaksa nähdä. Siltä, että olet kyllästynyt ja kaverin seura ei enää kiinnosta. Nimittäin sellaistakin tapahtuu.
Eli siinä vaiheessa kun itse on sairas, kaikki on kaaoksessa ja just ja just raahautuu päivästä toiseen, pitää muistaa hyysätä muita? Justiinsa.
Hyysätä? Puhutpa ikävään sävyyn! Ihan voi ystävälle vinkata että nyt on vähän elämässä raskas hetki, enkä siksi ehdi nähdä nyt kesällä, tai muuta vastaavaa. Se on ystävällistä eikä sen enempää tarvitse.
Minusta on jotenkin naurettavaa uhriutua että ystävät jätti vaikka oli vaikeaa, jos ei ole yhtään vinkannut niille ystäville että nyt on muuten vaikeaa. Kukaan ei ole ajatustenlukija.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, no kiva. Meillä oli raskas elämänvaihe, siskoni sairastui syöpään, astmalapseni oli koko ajan kipeä, itseltäni repesi verkkokalvo, mieheni sai potkut.
Ei siinä enää jaksanut ajatella, onko vastavuoroinen vai, onko yhteyttä pidetty tarpeeksi, onko kyselty kuulumisia tarpeeksi, onko nyt huomioitu tarpeeksi.
Yksi opiskelukaverini tästä vetikin sitten herneen nenään. Hänellä yksi aikuinen lapsi, hyvässä virassa oleva mies ja liikaa aikaa miettiä, onko hän varmasti ollut nyt tarpeeksi maailmannapa.
Hänelle ei sitten tullut mieleen edes kerran kutsua minua jonnekin kahville ja kysyä miksi olen väsyntt ja harmaa. Ei, hän suuttui, kun en sinä vuonna just kutsunutkaan mökille.
Olisit sinäkin voinut kyllä kertoa toiselle omasta tilanteestasi oma-aloitteisesti. Mieti miltä toisen kannalta se näyttää kun olet iloton etkä enää kutsu minnekään tai jaksa nähdä. Siltä, että olet kyllästynyt ja kaverin seura ei enää kiinnosta. Nimittäin sellaistakin tapahtuu.
Eli siinä vaiheessa kun itse on sairas, kaikki on kaaoksessa ja just ja just raahautuu päivästä toiseen, pitää muistaa hyysätä muita? Justiinsa.
Hyysätä? Puhutpa ikävään sävyyn! Ihan voi ystävälle vinkata että nyt on vähän elämässä raskas hetki, enkä siksi ehdi nähdä nyt kesällä, tai muuta vastaavaa. Se on ystävällistä eikä sen enempää tarvitse.
Minusta on jotenkin naurettavaa uhriutua että ystävät jätti vaikka oli vaikeaa, jos ei ole yhtään vinkannut niille ystäville että nyt on muuten vaikeaa. Kukaan ei ole ajatustenlukija.
Jos oikeasti heilut sairaana täysin väsymyksestä hämärän rajamailla, siskosi kamppailee hengestään, lapsesi sairastaa koko ajan, perheen talous romahtaa, sinulla ei ole voimia enää ajatell jonkun ulkopuolisen ihmisen tunteita, ihmisen jolla ei ole juuri silloin mitään hätää.
Vierailija kirjoitti:
samanlaisen astiaston mökille. Pelottavaa
Kannattaa varmaan terapeutille jutella tuosta pelostasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, no kiva. Meillä oli raskas elämänvaihe, siskoni sairastui syöpään, astmalapseni oli koko ajan kipeä, itseltäni repesi verkkokalvo, mieheni sai potkut.
Ei siinä enää jaksanut ajatella, onko vastavuoroinen vai, onko yhteyttä pidetty tarpeeksi, onko kyselty kuulumisia tarpeeksi, onko nyt huomioitu tarpeeksi.
Yksi opiskelukaverini tästä vetikin sitten herneen nenään. Hänellä yksi aikuinen lapsi, hyvässä virassa oleva mies ja liikaa aikaa miettiä, onko hän varmasti ollut nyt tarpeeksi maailmannapa.
Hänelle ei sitten tullut mieleen edes kerran kutsua minua jonnekin kahville ja kysyä miksi olen väsyntt ja harmaa. Ei, hän suuttui, kun en sinä vuonna just kutsunutkaan mökille.
Olisit sinäkin voinut kyllä kertoa toiselle omasta tilanteestasi oma-aloitteisesti. Mieti miltä toisen kannalta se näyttää kun olet iloton etkä enää kutsu minnekään tai jaksa nähdä. Siltä, että olet kyllästynyt ja kaverin seura ei enää kiinnosta. Nimittäin sellaistakin tapahtuu.
Eli siinä vaiheessa kun itse on sairas, kaikki on kaaoksessa ja just ja just raahautuu päivästä toiseen, pitää muistaa hyysätä muita? Justiinsa.
Hyysätä? Puhutpa ikävään sävyyn! Ihan voi ystävälle vinkata että nyt on vähän elämässä raskas hetki, enkä siksi ehdi nähdä nyt kesällä, tai muuta vastaavaa. Se on ystävällistä eikä sen enempää tarvitse.
Minusta on jotenkin naurettavaa uhriutua että ystävät jätti vaikka oli vaikeaa, jos ei ole yhtään vinkannut niille ystäville että nyt on muuten vaikeaa. Kukaan ei ole ajatustenlukija.
Jos oikeasti heilut sairaana täysin väsymyksestä hämärän rajamailla, siskosi kamppailee hengestään, lapsesi sairastaa koko ajan, perheen talous romahtaa, sinulla ei ole voimia enää ajatell jonkun ulkopuolisen ihmisen tunteita, ihmisen jolla ei ole juuri silloin mitään hätää.
Sinulta tuntuu yhä puuttuvan kyky ajatella asiaa edes vähän sen ystävän kannalta. Ymmärrän täysin miksi ystäväsi loukkaantui kun ei kuullut enää sinusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, no kiva. Meillä oli raskas elämänvaihe, siskoni sairastui syöpään, astmalapseni oli koko ajan kipeä, itseltäni repesi verkkokalvo, mieheni sai potkut.
Ei siinä enää jaksanut ajatella, onko vastavuoroinen vai, onko yhteyttä pidetty tarpeeksi, onko kyselty kuulumisia tarpeeksi, onko nyt huomioitu tarpeeksi.
Yksi opiskelukaverini tästä vetikin sitten herneen nenään. Hänellä yksi aikuinen lapsi, hyvässä virassa oleva mies ja liikaa aikaa miettiä, onko hän varmasti ollut nyt tarpeeksi maailmannapa.
Hänelle ei sitten tullut mieleen edes kerran kutsua minua jonnekin kahville ja kysyä miksi olen väsyntt ja harmaa. Ei, hän suuttui, kun en sinä vuonna just kutsunutkaan mökille.
Olisit sinäkin voinut kyllä kertoa toiselle omasta tilanteestasi oma-aloitteisesti. Mieti miltä toisen kannalta se näyttää kun olet iloton etkä enää kutsu minnekään tai jaksa nähdä. Siltä, että olet kyllästynyt ja kaverin seura ei enää kiinnosta. Nimittäin sellaistakin tapahtuu.
Eli siinä vaiheessa kun itse on sairas, kaikki on kaaoksessa ja just ja just raahautuu päivästä toiseen, pitää muistaa hyysätä muita? Justiinsa.
Hyysätä? Puhutpa ikävään sävyyn! Ihan voi ystävälle vinkata että nyt on vähän elämässä raskas hetki, enkä siksi ehdi nähdä nyt kesällä, tai muuta vastaavaa. Se on ystävällistä eikä sen enempää tarvitse.
Minusta on jotenkin naurettavaa uhriutua että ystävät jätti vaikka oli vaikeaa, jos ei ole yhtään vinkannut niille ystäville että nyt on muuten vaikeaa. Kukaan ei ole ajatustenlukija.
Jos oikeasti heilut sairaana täysin väsymyksestä hämärän rajamailla, siskosi kamppailee hengestään, lapsesi sairastaa koko ajan, perheen talous romahtaa, sinulla ei ole voimia enää ajatell jonkun ulkopuolisen ihmisen tunteita, ihmisen jolla ei ole juuri silloin mitään hätää.
Sinä olet itsekäs ja ajattelet vain itseäsi. Kyllä sinulla on vastuu kertoa, ettet mene pilaamaan välejä itsekkyydelläsi.
-eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, no kiva. Meillä oli raskas elämänvaihe, siskoni sairastui syöpään, astmalapseni oli koko ajan kipeä, itseltäni repesi verkkokalvo, mieheni sai potkut.
Ei siinä enää jaksanut ajatella, onko vastavuoroinen vai, onko yhteyttä pidetty tarpeeksi, onko kyselty kuulumisia tarpeeksi, onko nyt huomioitu tarpeeksi.
Yksi opiskelukaverini tästä vetikin sitten herneen nenään. Hänellä yksi aikuinen lapsi, hyvässä virassa oleva mies ja liikaa aikaa miettiä, onko hän varmasti ollut nyt tarpeeksi maailmannapa.
Hänelle ei sitten tullut mieleen edes kerran kutsua minua jonnekin kahville ja kysyä miksi olen väsyntt ja harmaa. Ei, hän suuttui, kun en sinä vuonna just kutsunutkaan mökille.
Olisit sinäkin voinut kyllä kertoa toiselle omasta tilanteestasi oma-aloitteisesti. Mieti miltä toisen kannalta se näyttää kun olet iloton etkä enää kutsu minnekään tai jaksa nähdä. Siltä, että olet kyllästynyt ja kaverin seura ei enää kiinnosta. Nimittäin sellaistakin tapahtuu.
Eli siinä vaiheessa kun itse on sairas, kaikki on kaaoksessa ja just ja just raahautuu päivästä toiseen, pitää muistaa hyysätä muita? Justiinsa.
Hyysätä? Puhutpa ikävään sävyyn! Ihan voi ystävälle vinkata että nyt on vähän elämässä raskas hetki, enkä siksi ehdi nähdä nyt kesällä, tai muuta vastaavaa. Se on ystävällistä eikä sen enempää tarvitse.
Minusta on jotenkin naurettavaa uhriutua että ystävät jätti vaikka oli vaikeaa, jos ei ole yhtään vinkannut niille ystäville että nyt on muuten vaikeaa. Kukaan ei ole ajatustenlukija.
Jos oikeasti heilut sairaana täysin väsymyksestä hämärän rajamailla, siskosi kamppailee hengestään, lapsesi sairastaa koko ajan, perheen talous romahtaa, sinulla ei ole voimia enää ajatell jonkun ulkopuolisen ihmisen tunteita, ihmisen jolla ei ole juuri silloin mitään hätää.
Sinä olet itsekäs ja ajattelet vain itseäsi. Kyllä sinulla on vastuu kertoa, ettet mene pilaamaan välejä itsekkyydelläsi.
-eri
En minä ajatellut itseäni, vaan keskityin pitämään perheeni ja siskoni hengissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä on trollilla tänään asiaa. Aina samat jutut
- ei juttele tarhan pihassa
- ei tykkäile instassa ja somessa kertoo muiden kanssa tapaamisista
- ei kutsu juhliin
Samat keksityt jutut ainaHöpö höpö. Sä oot varmaan yhtä huonoköytöksinen, ja täällä tuli nyt sitten isona yllätyksenä, että me muut pidetään tuollaista näkyvää järkkäilyä ja valikoimista tosi ilkeänä. Häpeä
No miksi sä sitten tätä ihan samaa juttua tänne kerran viikossa kopioit? Eikö edellisviikon juttuun saadut vastaukset riittäneet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäviä tulee ja menee elämässä aika lailla. On turhaa roikkua mistään syystä ystävyydessä, jos se ei anna enää mitään ja todennäköisesti ei sille toisellekaan. Ihmiset jäävät herkästi roikkumaan suhteisiin, koska pelkäävät yksinäisyyttä ja kestävät hampaat irvessä jotakin energiasyöppöä.
Irti ottamista tärkeämpää on antaa mahdollisuus uusille ihmisille elämässään, sillä menetämme potentiaalisia ystäviä ennakkoluuloillamme. Heitä tulee aika ajoin vastaan, mutta jos päättelemme hidän ihmisarvoaan ulkoisilla tekijöillä jäämme ihan varmasti hiplaamaan matonhapsuja omiin oloihimme.
Ystävyys on rehellisyyttä etenkin itseään kohtaan.
En tiedä teistä muista, mutta itselle irtipäästäminen on vähän vaikeaa. Minä KIINNYN ihmisiin ja olen lojaali. Jos ajattelen että joku on ystäväni, en vain pysty helposti hylkäämään häntä. Mutta hyvin monet ovat aina näissä keskusteluissa sitä mieltä että ystäviä tulee ja menee, senkun vaihtaa seuraavaan jos ystävän käytös ei enää miellytä. Se on tavallaan totta ja oikein, mutta ei niin helppoa kaikille.
Minäkin kiinnyin.
Ensin jopa 2 vuoden ajan hänen toiminta tuntui pahalta sen takia, että isoja juhlia, retkiä, matkoja ystävien kanssa, kaikki someen, meitä ei mukaan) Järjestelmällisiä ohareita.
Toisena vuonna aloin miettimään, että vaikka lapset on kavereita, niin ei varmaan ole ihan normaalia, että aikuinen ystävä saa näin huonon fiiliksen minulle aina, joka viikko? Että aloin välttämään mennä katsomaan hänen Instastooreja, kun sieltä aina selvisi nämä oharit.
Yritimme vielä, kutsua kylään koko perhettä, ehdottaa yhteisiä harrastuksia lapsille. Viimeinen pisara oli tosi ilkeä ohari, jota en halua tässä kertoa. En vaan pysty.
Olisimme voineet olla tosi hyvät ystäväperheet, mutta me emme jaksaneet enää ohareita. Sitä itkettiin monta kertaa.
Ystävyyden katkaiseminen sattui paljon! Silti olo on parempi yksin, kuin kiusaajan, jota saat nähdä pari kertaa vuodessa, kanssa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, no kiva. Meillä oli raskas elämänvaihe, siskoni sairastui syöpään, astmalapseni oli koko ajan kipeä, itseltäni repesi verkkokalvo, mieheni sai potkut.
Ei siinä enää jaksanut ajatella, onko vastavuoroinen vai, onko yhteyttä pidetty tarpeeksi, onko kyselty kuulumisia tarpeeksi, onko nyt huomioitu tarpeeksi.
Yksi opiskelukaverini tästä vetikin sitten herneen nenään. Hänellä yksi aikuinen lapsi, hyvässä virassa oleva mies ja liikaa aikaa miettiä, onko hän varmasti ollut nyt tarpeeksi maailmannapa.
Hänelle ei sitten tullut mieleen edes kerran kutsua minua jonnekin kahville ja kysyä miksi olen väsyntt ja harmaa. Ei, hän suuttui, kun en sinä vuonna just kutsunutkaan mökille.
Olisit sinäkin voinut kyllä kertoa toiselle omasta tilanteestasi oma-aloitteisesti. Mieti miltä toisen kannalta se näyttää kun olet iloton etkä enää kutsu minnekään tai jaksa nähdä. Siltä, että olet kyllästynyt ja kaverin seura ei enää kiinnosta. Nimittäin sellaistakin tapahtuu.
Eli siinä vaiheessa kun itse on sairas, kaikki on kaaoksessa ja just ja just raahautuu päivästä toiseen, pitää muistaa hyysätä muita? Justiinsa.
Pari selittävää sanaa toiselle ei ole hyysäämistä. Nykyään onnistuu myös tekstarilla, somessa jne. Ei tarvitse edes pystyä sanomaan sanoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
samanlaisen astiaston mökille. Pelottavaa
Kannattaa varmaan terapeutille jutella tuosta pelostasi.
Säkin voit etsiä erilaisia astioita kuin kavereilla. Hanki oma maku ja elämä. Matkija.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, no kiva. Meillä oli raskas elämänvaihe, siskoni sairastui syöpään, astmalapseni oli koko ajan kipeä, itseltäni repesi verkkokalvo, mieheni sai potkut.
Ei siinä enää jaksanut ajatella, onko vastavuoroinen vai, onko yhteyttä pidetty tarpeeksi, onko kyselty kuulumisia tarpeeksi, onko nyt huomioitu tarpeeksi.
Yksi opiskelukaverini tästä vetikin sitten herneen nenään. Hänellä yksi aikuinen lapsi, hyvässä virassa oleva mies ja liikaa aikaa miettiä, onko hän varmasti ollut nyt tarpeeksi maailmannapa.
Hänelle ei sitten tullut mieleen edes kerran kutsua minua jonnekin kahville ja kysyä miksi olen väsyntt ja harmaa. Ei, hän suuttui, kun en sinä vuonna just kutsunutkaan mökille.
Olisit sinäkin voinut kyllä kertoa toiselle omasta tilanteestasi oma-aloitteisesti. Mieti miltä toisen kannalta se näyttää kun olet iloton etkä enää kutsu minnekään tai jaksa nähdä. Siltä, että olet kyllästynyt ja kaverin seura ei enää kiinnosta. Nimittäin sellaistakin tapahtuu.
Eli siinä vaiheessa kun itse on sairas, kaikki on kaaoksessa ja just ja just raahautuu päivästä toiseen, pitää muistaa hyysätä muita? Justiinsa.
Pari selittävää sanaa toiselle ei ole hyysäämistä. Nykyään onnistuu myös tekstarilla, somessa jne. Ei tarvitse edes pystyä sanomaan sanoja.
Normaali ihminen käsittää, että ihmisillä on myös elämänvaiheita, jolloin voimat ovat vähissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäviä tulee ja menee elämässä aika lailla. On turhaa roikkua mistään syystä ystävyydessä, jos se ei anna enää mitään ja todennäköisesti ei sille toisellekaan. Ihmiset jäävät herkästi roikkumaan suhteisiin, koska pelkäävät yksinäisyyttä ja kestävät hampaat irvessä jotakin energiasyöppöä.
Irti ottamista tärkeämpää on antaa mahdollisuus uusille ihmisille elämässään, sillä menetämme potentiaalisia ystäviä ennakkoluuloillamme. Heitä tulee aika ajoin vastaan, mutta jos päättelemme hidän ihmisarvoaan ulkoisilla tekijöillä jäämme ihan varmasti hiplaamaan matonhapsuja omiin oloihimme.
Ystävyys on rehellisyyttä etenkin itseään kohtaan.
En tiedä teistä muista, mutta itselle irtipäästäminen on vähän vaikeaa. Minä KIINNYN ihmisiin ja olen lojaali. Jos ajattelen että joku on ystäväni, en vain pysty helposti hylkäämään häntä. Mutta hyvin monet ovat aina näissä keskusteluissa sitä mieltä että ystäviä tulee ja menee, senkun vaihtaa seuraavaan jos ystävän käytös ei enää miellytä. Se on tavallaan totta ja oikein, mutta ei niin helppoa kaikille.
Minäkin kiinnyin.
Ensin jopa 2 vuoden ajan hänen toiminta tuntui pahalta sen takia, että isoja juhlia, retkiä, matkoja ystävien kanssa, kaikki someen, meitä ei mukaan) Järjestelmällisiä ohareita.
Toisena vuonna aloin miettimään, että vaikka lapset on kavereita, niin ei varmaan ole ihan normaalia, että aikuinen ystävä saa näin huonon fiiliksen minulle aina, joka viikko? Että aloin välttämään mennä katsomaan hänen Instastooreja, kun sieltä aina selvisi nämä oharit.
Yritimme vielä, kutsua kylään koko perhettä, ehdottaa yhteisiä harrastuksia lapsille. Viimeinen pisara oli tosi ilkeä ohari, jota en halua tässä kertoa. En vaan pysty.
Olisimme voineet olla tosi hyvät ystäväperheet, mutta me emme jaksaneet enää ohareita. Sitä itkettiin monta kertaa.
Ystävyyden katkaiseminen sattui paljon! Silti olo on parempi yksin, kuin kiusaajan, jota saat nähdä pari kertaa vuodessa, kanssa.
Ap
Olen samaa mieltä kanssasi ja teit mielestäni ihan oikein. Sinuahan myös selvästi sattuu ja harmittaa tuo tilanne, kuten itseänikin. Itse kommentoin ehkä enemmän sellaisia ihmisiä joita tuo ei hetkauta että kaveri käyttäytyy huonosti tai ystävyys kuolee tms. Että seuraavaa vaan kehiin, ihmisiä tulee ja menee.
Mä lopetin yhteydenpidon entiseen ystävään, kun hän ei ollut tippaakaan aloitteellinen eikä vastannut yhteydenottoihin. Lopetin siis vain yhteydenpidon, kun sieltä ei kuulunut enää mitään. Sitten jäi aikaa aktivoida muita vanhoja kaverisuhteita ja katsoa mihin ne kehittyvät.
Alue: Aihe vapaa
Olisit sinäkin voinut kyllä kertoa toiselle omasta tilanteestasi oma-aloitteisesti. Mieti miltä toisen kannalta se näyttää kun olet iloton etkä enää kutsu minnekään tai jaksa nähdä. Siltä, että olet kyllästynyt ja kaverin seura ei enää kiinnosta. Nimittäin sellaistakin tapahtuu.