Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Katkaisin välit vastavuorottomaan ystävään
23.09.2023 |
Katkaisin välit ja otin etäisyyttä seuraavista syistä, joilla hän on aiheuttanut pahaa oloa minulle ja koko perheellemme
- Käynyt mielellään kyllä meillä kylässä, mutta ei kysy meitä kylään.
- Koko kesänä ei ollut yhtäkään viikonloppua tai edes päivää mahdollista tehdä jotain yhdessä.
- Hän ei koskaan kysynyt mitä minulle, meille tai lapsillemme kuuluu, vaan selostaa omista lapsistaan ihan lakkaamatta
- Hän jätti minut ulkopuolelle matkalta, se oli jotenkin viimeinen pisara, jossa tuli ilmi meille kaikille miten ilkeästä ja itsekkäästä ihmisestä on kyse.
Kommentit (79)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, no kiva. Meillä oli raskas elämänvaihe, siskoni sairastui syöpään, astmalapseni oli koko ajan kipeä, itseltäni repesi verkkokalvo, mieheni sai potkut.
Ei siinä enää jaksanut ajatella, onko vastavuoroinen vai, onko yhteyttä pidetty tarpeeksi, onko kyselty kuulumisia tarpeeksi, onko nyt huomioitu tarpeeksi.
Yksi opiskelukaverini tästä vetikin sitten herneen nenään. Hänellä yksi aikuinen lapsi, hyvässä virassa oleva mies ja liikaa aikaa miettiä, onko hän varmasti ollut nyt tarpeeksi maailmannapa.
Hänelle ei sitten tullut mieleen edes kerran kutsua minua jonnekin kahville ja kysyä miksi olen väsyntt ja harmaa. Ei, hän suuttui, kun en sinä vuonna just kutsunutkaan mökille.
Olisit sinäkin voinut kyllä kertoa toiselle omasta tilanteestasi oma-aloitteisesti. Mieti miltä toisen kannalta se näyttää kun olet iloton etkä enää kutsu minnekään tai jaksa nähdä. Siltä, että olet kyllästynyt ja kaverin seura ei enää kiinnosta. Nimittäin sellaistakin tapahtuu.
Eli siinä vaiheessa kun itse on sairas, kaikki on kaaoksessa ja just ja just raahautuu päivästä toiseen, pitää muistaa hyysätä muita? Justiinsa.
Pari selittävää sanaa toiselle ei ole hyysäämistä. Nykyään onnistuu myös tekstarilla, somessa jne. Ei tarvitse edes pystyä sanomaan sanoja.
Silloin kun minä olin todella kipeä, niin en edes muistanut, että on olemassa muita ihmisiä, saati sitten käyttänyt somea tai lähetellyt viestejä. Ei tullut edes mieleen.
Kuitenkin kavereiden piti ymmärtää sinua vaikka katosit ilmoittamatta pitkäksi aikaa etkä päivittänyt kuulumisiasi edes yhden suru/sairashymiön verran. No, jokainen taaplaa tyylillään.
Ne jotka ymmärsivät, jäivät elämääni. Ne jotka eivät ymmärtäneet, lähtivät. Ihan hyvä niin.
Tajuatko kuinka itsekeskeiseltä kuulostat? Ne itseään kunnioittavat ex-ystävät ovat entisiä ystäviä ja aivan syystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä on mutsin ja siskon kanssa sama juttu. Jos en ota yhteyttä itse, niin tauko kasvaa vuosien mittaiseksi.
Omituinen kokemus kun välit omaan äitiin ja siskoon ovat täysin yksipuoliset. No, jos ei kiinnosta niin minkä sille voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäviä tulee ja menee elämässä aika lailla. On turhaa roikkua mistään syystä ystävyydessä, jos se ei anna enää mitään ja todennäköisesti ei sille toisellekaan. Ihmiset jäävät herkästi roikkumaan suhteisiin, koska pelkäävät yksinäisyyttä ja kestävät hampaat irvessä jotakin energiasyöppöä.
Irti ottamista tärkeämpää on antaa mahdollisuus uusille ihmisille elämässään, sillä menetämme potentiaalisia ystäviä ennakkoluuloillamme. Heitä tulee aika ajoin vastaan, mutta jos päättelemme hidän ihmisarvoaan ulkoisilla tekijöillä jäämme ihan varmasti hiplaamaan matonhapsuja omiin oloihimme.
Ystävyys on rehellisyyttä etenkin itseään kohtaan.
En tiedä teistä muista, mutta itselle irtipäästäminen on vähän vaikeaa. Minä KIINNYN ihmisiin ja olen lojaali. Jos ajattelen että joku on ystäväni, en vain pysty helposti hylkäämään häntä. Mutta hyvin monet ovat aina näissä keskusteluissa sitä mieltä että ystäviä tulee ja menee, senkun vaihtaa seuraavaan jos ystävän käytös ei enää miellytä. Se on tavallaan totta ja oikein, mutta ei niin helppoa kaikille.
Minäkin ajattelen että ystävyys on ikuista, mutta olen yrittänyt opetella tähän pintapuoliseen ystävyyteen. Mikä ilmeisesti on yleisempää.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä on mutsin ja siskon kanssa sama juttu. Jos en ota yhteyttä itse, niin tauko kasvaa vuosien mittaiseksi.
Omituinen kokemus kun välit omaan äitiin ja siskoon ovat täysin yksipuoliset. No, jos ei kiinnosta niin minkä sille voi.
Täällä sama tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, no kiva. Meillä oli raskas elämänvaihe, siskoni sairastui syöpään, astmalapseni oli koko ajan kipeä, itseltäni repesi verkkokalvo, mieheni sai potkut.
Ei siinä enää jaksanut ajatella, onko vastavuoroinen vai, onko yhteyttä pidetty tarpeeksi, onko kyselty kuulumisia tarpeeksi, onko nyt huomioitu tarpeeksi.
Yksi opiskelukaverini tästä vetikin sitten herneen nenään. Hänellä yksi aikuinen lapsi, hyvässä virassa oleva mies ja liikaa aikaa miettiä, onko hän varmasti ollut nyt tarpeeksi maailmannapa.
Hänelle ei sitten tullut mieleen edes kerran kutsua minua jonnekin kahville ja kysyä miksi olen väsyntt ja harmaa. Ei, hän suuttui, kun en sinä vuonna just kutsunutkaan mökille.
Olisit sinäkin voinut kyllä kertoa toiselle omasta tilanteestasi oma-aloitteisesti. Mieti miltä toisen kannalta se näyttää kun olet iloton etkä enää kutsu minnekään tai jaksa nähdä. Siltä, että olet kyllästynyt ja kaverin seura ei enää kiinnosta. Nimittäin sellaistakin tapahtuu.
Eli siinä vaiheessa kun itse on sairas, kaikki on kaaoksessa ja just ja just raahautuu päivästä toiseen, pitää muistaa hyysätä muita? Justiinsa.
Pari selittävää sanaa toiselle ei ole hyysäämistä. Nykyään onnistuu myös tekstarilla, somessa jne. Ei tarvitse edes pystyä sanomaan sanoja.
Silloin kun minä olin todella kipeä, niin en edes muistanut, että on olemassa muita ihmisiä, saati sitten käyttänyt somea tai lähetellyt viestejä. Ei tullut edes mieleen.
Kuitenkin kavereiden piti ymmärtää sinua vaikka katosit ilmoittamatta pitkäksi aikaa etkä päivittänyt kuulumisiasi edes yhden suru/sairashymiön verran. No, jokainen taaplaa tyylillään.
Ne jotka ymmärsivät, jäivät elämääni. Ne jotka eivät ymmärtäneet, lähtivät. Ihan hyvä niin.
Tajuatko kuinka itsekeskeiseltä kuulostat? Ne itseään kunnioittavat ex-ystävät ovat entisiä ystäviä ja aivan syystä.
Niin? Tässähän kumpikin osapuoli voittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, no kiva. Meillä oli raskas elämänvaihe, siskoni sairastui syöpään, astmalapseni oli koko ajan kipeä, itseltäni repesi verkkokalvo, mieheni sai potkut.
Ei siinä enää jaksanut ajatella, onko vastavuoroinen vai, onko yhteyttä pidetty tarpeeksi, onko kyselty kuulumisia tarpeeksi, onko nyt huomioitu tarpeeksi.
Yksi opiskelukaverini tästä vetikin sitten herneen nenään. Hänellä yksi aikuinen lapsi, hyvässä virassa oleva mies ja liikaa aikaa miettiä, onko hän varmasti ollut nyt tarpeeksi maailmannapa.
Hänelle ei sitten tullut mieleen edes kerran kutsua minua jonnekin kahville ja kysyä miksi olen väsyntt ja harmaa. Ei, hän suuttui, kun en sinä vuonna just kutsunutkaan mökille.
Olisit sinäkin voinut kyllä kertoa toiselle omasta tilanteestasi oma-aloitteisesti. Mieti miltä toisen kannalta se näyttää kun olet iloton etkä enää kutsu minnekään tai jaksa nähdä. Siltä, että olet kyllästynyt ja kaverin seura ei enää kiinnosta. Nimittäin sellaistakin tapahtuu.
Eli siinä vaiheessa kun itse on sairas, kaikki on kaaoksessa ja just ja just raahautuu päivästä toiseen, pitää muistaa hyysätä muita? Justiinsa.
Pari selittävää sanaa toiselle ei ole hyysäämistä. Nykyään onnistuu myös tekstarilla, somessa jne. Ei tarvitse edes pystyä sanomaan sanoja.
Silloin kun minä olin todella kipeä, niin en edes muistanut, että on olemassa muita ihmisiä, saati sitten käyttänyt somea tai lähetellyt viestejä. Ei tullut edes mieleen.
Kuitenkin kavereiden piti ymmärtää sinua vaikka katosit ilmoittamatta pitkäksi aikaa etkä päivittänyt kuulumisiasi edes yhden suru/sairashymiön verran. No, jokainen taaplaa tyylillään.
Ne jotka ymmärsivät, jäivät elämääni. Ne jotka eivät ymmärtäneet, lähtivät. Ihan hyvä niin.
Varmasti ne lähtijät ajattelevat sinusta aivan samoin.
Onko tässä mielestäsi jotain pahaa? Itse olen sitä mieltä, että todellinen ystävyys ei vaadi erityistä vaivannäköä ja kestää vaikka kuukausien hiljaisuuden.
Miten yleensä kaksi perhettä voi olla ystäviä keskenään. Vai onko se vaan niin että lapset leikkii keskenään, naiset puhuu keskenään, miehet keskenään. Eikö nämä ihmiset osaa olla ystäviä toista sukupuolta olevan kanssa? Ei-äidin tai ei-isän kanssa? Vanhuksen kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun sain tälläisen kauhean suorittajan pois lähipiiristä, niin koko elämästä tuli rennompaa🤩 Viikonloput ollaan vain kotona😄 käydään lasten kanssa uimassa, tehdään hyvää ruokaa, ja tavataan joku yksi kaveri yms.
Heidän kanssa kavereina ollessa, tämä äiti oli aina buukannut näyttävät juhlat pe illalle, jonne lapset raahattiin sosialisoitumaan suoraan päiväkodista. Aikuiset veti viiniä myöhään iltaan.
La aamulle joku ohjelmanumero, samoin la illalle, ja sunnuntaina sama.
Ei koskaan voinut kysyä, voiko lapset vaan leikkiä yhdessä spontaanisti ja vanhemmat juoda vaikka ihan kahvia vain. He oikein ylpeili miten heillä on niin aktiivinen sosiaalinen elämä. Lapsia erityisesti kävi sääliksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäviä tulee ja menee elämässä aika lailla. On turhaa roikkua mistään syystä ystävyydessä, jos se ei anna enää mitään ja todennäköisesti ei sille toisellekaan. Ihmiset jäävät herkästi roikkumaan suhteisiin, koska pelkäävät yksinäisyyttä ja kestävät hampaat irvessä jotakin energiasyöppöä.
Irti ottamista tärkeämpää on antaa mahdollisuus uusille ihmisille elämässään, sillä menetämme potentiaalisia ystäviä ennakkoluuloillamme. Heitä tulee aika ajoin vastaan, mutta jos päättelemme hidän ihmisarvoaan ulkoisilla tekijöillä jäämme ihan varmasti hiplaamaan matonhapsuja omiin oloihimme.
Ystävyys on rehellisyyttä etenkin itseään kohtaan.
En tiedä teistä muista, mutta itselle irtipäästäminen on vähän vaikeaa. Minä KIINNYN ihmisiin ja olen lojaali. Jos ajattelen että joku on ystäväni, en vain pysty helposti hylkäämään häntä. Mutta hyvin monet ovat aina näissä keskusteluissa sitä mieltä että ystäviä tulee ja menee, senkun vaihtaa seuraavaan jos ystävän käytös ei enää miellytä. Se on tavallaan totta ja oikein, mutta ei niin helppoa kaikille.
Minäkin ajattelen että ystävyys on ikuista, mutta olen yrittänyt opetella tähän pintapuoliseen ystävyyteen. Mikä ilmeisesti on yleisempää.
Tämä on nykypäivää..
Aivan järkyttävää..
Me suunniteltiin 3. lapsemme kummeiksi hyviä ystäviämme, mutta sitten alkoi just noi mainitut oharit
Jos en kelpaa naisteniltoihin ja viikonloppureissuille mukaan, ei tälläinen ihminen kyllä kelpaa lapseni kummiksikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäviä tulee ja menee elämässä aika lailla. On turhaa roikkua mistään syystä ystävyydessä, jos se ei anna enää mitään ja todennäköisesti ei sille toisellekaan. Ihmiset jäävät herkästi roikkumaan suhteisiin, koska pelkäävät yksinäisyyttä ja kestävät hampaat irvessä jotakin energiasyöppöä.
Irti ottamista tärkeämpää on antaa mahdollisuus uusille ihmisille elämässään, sillä menetämme potentiaalisia ystäviä ennakkoluuloillamme. Heitä tulee aika ajoin vastaan, mutta jos päättelemme hidän ihmisarvoaan ulkoisilla tekijöillä jäämme ihan varmasti hiplaamaan matonhapsuja omiin oloihimme.
Ystävyys on rehellisyyttä etenkin itseään kohtaan.
En tiedä teistä muista, mutta itselle irtipäästäminen on vähän vaikeaa. Minä KIINNYN ihmisiin ja olen lojaali. Jos ajattelen että joku on ystäväni, en vain pysty helposti hylkäämään häntä. Mutta hyvin monet ovat aina näissä keskusteluissa sitä mieltä että ystäviä tulee ja menee, senkun vaihtaa seuraavaan jos ystävän käytös ei enää miellytä. Se on tavallaan totta ja oikein, mutta ei niin helppoa kaikille.
Minäkin ajattelen että ystävyys on ikuista, mutta olen yrittänyt opetella tähän pintapuoliseen ystävyyteen. Mikä ilmeisesti on yleisempää.
Tämä on nykypäivää..
Aivan järkyttävää..
Me suunniteltiin 3. lapsemme kummeiksi hyviä ystäviämme, mutta sitten alkoi just noi mainitut oharit
Jos en kelpaa naisteniltoihin ja viikonloppureissuille mukaan, ei tälläinen ihminen kyllä kelpaa lapseni kummiksikaan.
Oletko varma että haluaa kummiksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäviä tulee ja menee elämässä aika lailla. On turhaa roikkua mistään syystä ystävyydessä, jos se ei anna enää mitään ja todennäköisesti ei sille toisellekaan. Ihmiset jäävät herkästi roikkumaan suhteisiin, koska pelkäävät yksinäisyyttä ja kestävät hampaat irvessä jotakin energiasyöppöä.
Irti ottamista tärkeämpää on antaa mahdollisuus uusille ihmisille elämässään, sillä menetämme potentiaalisia ystäviä ennakkoluuloillamme. Heitä tulee aika ajoin vastaan, mutta jos päättelemme hidän ihmisarvoaan ulkoisilla tekijöillä jäämme ihan varmasti hiplaamaan matonhapsuja omiin oloihimme.
Ystävyys on rehellisyyttä etenkin itseään kohtaan.
En tiedä teistä muista, mutta itselle irtipäästäminen on vähän vaikeaa. Minä KIINNYN ihmisiin ja olen lojaali. Jos ajattelen että joku on ystäväni, en vain pysty helposti hylkäämään häntä. Mutta hyvin monet ovat aina näissä keskusteluissa sitä mieltä että ystäviä tulee ja menee, senkun vaihtaa seuraavaan jos ystävän käytös ei enää miellytä. Se on tavallaan totta ja oikein, mutta ei niin helppoa kaikille.
Minäkin ajattelen että ystävyys on ikuista, mutta olen yrittänyt opetella tähän pintapuoliseen ystävyyteen. Mikä ilmeisesti on yleisempää.
Tämä on nykypäivää..
Aivan järkyttävää..
Me suunniteltiin 3. lapsemme kummeiksi hyviä ystäviämme, mutta sitten alkoi just noi mainitut oharit
Jos en kelpaa naisteniltoihin ja viikonloppureissuille mukaan, ei tälläinen ihminen kyllä kelpaa lapseni kummiksikaan.
Oletko varma että haluaa kummiksi?
Haluaa kaikkiin juhliin, mökeille, matkoille, etuuksiin, arvoasemiin. Eli haluaa. Mutta ei pääse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Mullakin oli hyvä äitiystävä.
Meidän lapset ovat ihan samanikäiset ja keskenään hyviä ystäviä.
Olin tosi hämmentynyt hänen käytöksestään, kun nähtiin aina päiväkodin pihalla hakemassa lapsia, niin mä iloisesti hymyillen odotin heitä, ja lapset olisivat voineet kävellä sen 300m matkan yhtä aikaa kotiin. Samoin itse, tämän hyväksi luulemani ystäväni kanssa. Hän oli salaileva, vaivautunut, meni pihan eri nurkkaan. Lähti eri aikaan, eri kautta.
Käytöksen kautta selvisi ettemme todellakaan ole ystäviä. Hyvä ystävä kävelee aina yhtä matkaa. Tunsin itseni niin noloksi. Lapsi surulliseksi.
Ajattelit, että te äiditkin olette automaattisesti ystäviä, kun lapsennekin ovat?
En ajatellut. Älä vääristele koko ajan. Me olimme ensin hyviä ystäviä. Kyläilyjä, yhteistä ystävyyttä. Meni hermot kun käytös oli tuollaista päiväkodin pihalla. En halua olla sellaisen kaveri, joka välillä tuntee (meillä kylässä) ja sitten pihalla ei ole tuntevinaankaan.
Joku syykin tuohon on.
Miten aikuiset ihmiset ei osaa avata suuta ja keskustella asioista?
Minä myös olen tänä syksynä lopettanut yhteydenpidon ystävääni. Hän elää ruuhkavuosiaan ja valitteleekin, miten seinät kaatuu päälle, etätyö kotona, lapset... Olen viimeksi keväällä ilmoittanut, että täällä olen, jos edes kävelylle haluais/ehtis lähteä. Hän ei ole yh. Eipä ole juurikaan edes viestiä viitsinyt/ehtinyt kirjoitella. Antaapa siis olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Mullakin oli hyvä äitiystävä.
Meidän lapset ovat ihan samanikäiset ja keskenään hyviä ystäviä.
Olin tosi hämmentynyt hänen käytöksestään, kun nähtiin aina päiväkodin pihalla hakemassa lapsia, niin mä iloisesti hymyillen odotin heitä, ja lapset olisivat voineet kävellä sen 300m matkan yhtä aikaa kotiin. Samoin itse, tämän hyväksi luulemani ystäväni kanssa. Hän oli salaileva, vaivautunut, meni pihan eri nurkkaan. Lähti eri aikaan, eri kautta.
Käytöksen kautta selvisi ettemme todellakaan ole ystäviä. Hyvä ystävä kävelee aina yhtä matkaa. Tunsin itseni niin noloksi. Lapsi surulliseksi.
Ajattelit, että te äiditkin olette automaattisesti ystäviä, kun lapsennekin ovat?
En ajatellut. Älä vääristele koko ajan. Me olimme ensin hyviä ystäviä. Kyläilyjä, yhteistä ystävyyttä. Meni hermot kun käytös oli tuollaista päiväkodin pihalla. En halua olla sellaisen kaveri, joka välillä tuntee (meillä kylässä) ja sitten pihalla ei ole tuntevinaankaan.
Joku syykin tuohon on.
Miten aikuiset ihmiset ei osaa avata suuta ja keskustella asioista?
Se on sen tehtävä ottaa asia esille jolla joku vauvaa eikä sen ketä ghostataan törkeästi
Pitäisi muistaa, että meillä kaikilla on erilainen sosiaalinen tarve. Ei kaikki tarvitse päivittäistä tai edes kuukausittaista yhteydenpitoa. Kurjaa, että ne jotka tarvitsevat, eivät kykene sitä hyväksymään. Onneksi olen löytänyt elämääni ystäviä, joille ruuhkavuosina riittää, että tapaamme, kun ehdimme (muutamia kertoja vuodessa), mutta tiedämme myös, että jos ikinä tarvitsemme toisiamme, saa soittaa jutellakseen tai pyytää apua.
Itse olen kahden ihmisen kanssa kipuillut tästä syyllistämisestä ja lopulta ne suhteet jäivät osittain siksi ja osittain muiden arvomaailman eroavaisuuksien vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi muistaa, että meillä kaikilla on erilainen sosiaalinen tarve. Ei kaikki tarvitse päivittäistä tai edes kuukausittaista yhteydenpitoa. Kurjaa, että ne jotka tarvitsevat, eivät kykene sitä hyväksymään. Onneksi olen löytänyt elämääni ystäviä, joille ruuhkavuosina riittää, että tapaamme, kun ehdimme (muutamia kertoja vuodessa), mutta tiedämme myös, että jos ikinä tarvitsemme toisiamme, saa soittaa jutellakseen tai pyytää apua.
Itse olen kahden ihmisen kanssa kipuillut tästä syyllistämisestä ja lopulta ne suhteet jäivät osittain siksi ja osittain muiden arvomaailman eroavaisuuksien vuoksi.
Tämä. Jos mulle yrittää soitella ja viestitellä päivittäin, niin luukut menee kiinni enkä halua olla enää missään tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi muistaa, että meillä kaikilla on erilainen sosiaalinen tarve. Ei kaikki tarvitse päivittäistä tai edes kuukausittaista yhteydenpitoa. Kurjaa, että ne jotka tarvitsevat, eivät kykene sitä hyväksymään. Onneksi olen löytänyt elämääni ystäviä, joille ruuhkavuosina riittää, että tapaamme, kun ehdimme (muutamia kertoja vuodessa), mutta tiedämme myös, että jos ikinä tarvitsemme toisiamme, saa soittaa jutellakseen tai pyytää apua.
Itse olen kahden ihmisen kanssa kipuillut tästä syyllistämisestä ja lopulta ne suhteet jäivät osittain siksi ja osittain muiden arvomaailman eroavaisuuksien vuoksi.
Tämä. Jos mulle yrittää soitella ja viestitellä päivittäin, niin luukut menee kiinni enkä halua olla enää missään tekemisissä.
Mä taas inhoan sinunlaisia ihmisiä. Itse toivon mahdollisimman monia sydänystäviä. Lapsuudessa äidilläni oli tälläisi että käytiin kyläilemässä, matkoilla, lenkkiseurana, soiteltiin päivittäin, ym.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi muistaa, että meillä kaikilla on erilainen sosiaalinen tarve. Ei kaikki tarvitse päivittäistä tai edes kuukausittaista yhteydenpitoa. Kurjaa, että ne jotka tarvitsevat, eivät kykene sitä hyväksymään. Onneksi olen löytänyt elämääni ystäviä, joille ruuhkavuosina riittää, että tapaamme, kun ehdimme (muutamia kertoja vuodessa), mutta tiedämme myös, että jos ikinä tarvitsemme toisiamme, saa soittaa jutellakseen tai pyytää apua.
Itse olen kahden ihmisen kanssa kipuillut tästä syyllistämisestä ja lopulta ne suhteet jäivät osittain siksi ja osittain muiden arvomaailman eroavaisuuksien vuoksi.
Tämä. Jos mulle yrittää soitella ja viestitellä päivittäin, niin luukut menee kiinni enkä halua olla enää missään tekemisissä.
Mä taas inhoan sinunlaisia ihmisiä. Itse toivon mahdollisimman monia sydänystäviä. Lapsuudessa äidilläni oli tälläisi että käytiin kyläilemässä, matkoilla, lenkkiseurana, soiteltiin päivittäin, ym.
Onpa ikävästi sanottu. Minä en inhoa sinunkaltaisia ihmisiä, emme vaan voi olla ystäviä.
Alue: Aihe vapaa
Varmasti ne lähtijät ajattelevat sinusta aivan samoin.