Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Katkaisin välit vastavuorottomaan ystävään
23.09.2023 |
Katkaisin välit ja otin etäisyyttä seuraavista syistä, joilla hän on aiheuttanut pahaa oloa minulle ja koko perheellemme
- Käynyt mielellään kyllä meillä kylässä, mutta ei kysy meitä kylään.
- Koko kesänä ei ollut yhtäkään viikonloppua tai edes päivää mahdollista tehdä jotain yhdessä.
- Hän ei koskaan kysynyt mitä minulle, meille tai lapsillemme kuuluu, vaan selostaa omista lapsistaan ihan lakkaamatta
- Hän jätti minut ulkopuolelle matkalta, se oli jotenkin viimeinen pisara, jossa tuli ilmi meille kaikille miten ilkeästä ja itsekkäästä ihmisestä on kyse.
Kommentit (79)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, no kiva. Meillä oli raskas elämänvaihe, siskoni sairastui syöpään, astmalapseni oli koko ajan kipeä, itseltäni repesi verkkokalvo, mieheni sai potkut.
Ei siinä enää jaksanut ajatella, onko vastavuoroinen vai, onko yhteyttä pidetty tarpeeksi, onko kyselty kuulumisia tarpeeksi, onko nyt huomioitu tarpeeksi.
Yksi opiskelukaverini tästä vetikin sitten herneen nenään. Hänellä yksi aikuinen lapsi, hyvässä virassa oleva mies ja liikaa aikaa miettiä, onko hän varmasti ollut nyt tarpeeksi maailmannapa.
Hänelle ei sitten tullut mieleen edes kerran kutsua minua jonnekin kahville ja kysyä miksi olen väsyntt ja harmaa. Ei, hän suuttui, kun en sinä vuonna just kutsunutkaan mökille.
Olisit sinäkin voinut kyllä kertoa toiselle omasta tilanteestasi oma-aloitteisesti. Mieti miltä toisen kannalta se näyttää kun olet iloton etkä enää kutsu minnekään tai jaksa nähdä. Siltä, että olet kyllästynyt ja kaverin seura ei enää kiinnosta. Nimittäin sellaistakin tapahtuu.
Eli siinä vaiheessa kun itse on sairas, kaikki on kaaoksessa ja just ja just raahautuu päivästä toiseen, pitää muistaa hyysätä muita? Justiinsa.
Pari selittävää sanaa toiselle ei ole hyysäämistä. Nykyään onnistuu myös tekstarilla, somessa jne. Ei tarvitse edes pystyä sanomaan sanoja.
Silloin kun minä olin todella kipeä, niin en edes muistanut, että on olemassa muita ihmisiä, saati sitten käyttänyt somea tai lähetellyt viestejä. Ei tullut edes mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina yhtä hyvittavaa seurata sivusta kun naiset loukkaantuu toiselle naiselle vain "minun lapsi ja minä olemme tärkeimmät ja muut ovat meitä varten eikä me olla muita varten" ajatuksen takia. Ja kun joka öiti ihminen ajattelee noin niin riidat ovat täysin varmat kun kaikki ei vain voi olla yhtä aikaa tärkeimpiä ja huomion keskipisteenä. Nykyajan naiset ajattelevat muista että miten muut hyödyttävät itseä eikä vahgossakaan uhraa sekuntiakaan sille ajatukselle että miten itse voisi olla hyödyksi muille.
Kaiken taustalla on kaikkialla ja jokapaikassa kasvava itsekkyys. Itsekäs ihminen hyväksyy sen että muutkin saa olla itsekkäitä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäviä tulee ja menee elämässä aika lailla. On turhaa roikkua mistään syystä ystävyydessä, jos se ei anna enää mitään ja todennäköisesti ei sille toisellekaan. Ihmiset jäävät herkästi roikkumaan suhteisiin, koska pelkäävät yksinäisyyttä ja kestävät hampaat irvessä jotakin energiasyöppöä.
Irti ottamista tärkeämpää on antaa mahdollisuus uusille ihmisille elämässään, sillä menetämme potentiaalisia ystäviä ennakkoluuloillamme. Heitä tulee aika ajoin vastaan, mutta jos päättelemme hidän ihmisarvoaan ulkoisilla tekijöillä jäämme ihan varmasti hiplaamaan matonhapsuja omiin oloihimme.
Ystävyys on rehellisyyttä etenkin itseään kohtaan.
En tiedä teistä muista, mutta itselle irtipäästäminen on vähän vaikeaa. Minä KIINNYN ihmisiin ja olen lojaali. Jos ajattelen että joku on ystäväni, en vain pysty helposti hylkäämään häntä. Mutta hyvin monet ovat aina näissä keskusteluissa sitä mieltä että ystäviä tulee ja menee, senkun vaihtaa seuraavaan jos ystävän käytös ei enää miellytä. Se on tavallaan totta ja oikein, mutta ei niin helppoa kaikille.
Minäkin kiinnyin.
Ensin jopa 2 vuoden ajan hänen toiminta tuntui pahalta sen takia, että isoja juhlia, retkiä, matkoja ystävien kanssa, kaikki someen, meitä ei mukaan) Järjestelmällisiä ohareita.
Toisena vuonna aloin miettimään, että vaikka lapset on kavereita, niin ei varmaan ole ihan normaalia, että aikuinen ystävä saa näin huonon fiiliksen minulle aina, joka viikko? Että aloin välttämään mennä katsomaan hänen Instastooreja, kun sieltä aina selvisi nämä oharit.
Yritimme vielä, kutsua kylään koko perhettä, ehdottaa yhteisiä harrastuksia lapsille. Viimeinen pisara oli tosi ilkeä ohari, jota en halua tässä kertoa. En vaan pysty.
Olisimme voineet olla tosi hyvät ystäväperheet, mutta me emme jaksaneet enää ohareita. Sitä itkettiin monta kertaa.
Ystävyyden katkaiseminen sattui paljon! Silti olo on parempi yksin, kuin kiusaajan, jota saat nähdä pari kertaa vuodessa, kanssa.
Ap
Ap trollaa taas itkuntuhruisin silmin.
Mä katkaisin välit äitikaveriin, joka ihaili ja samalla haukkui omia kavereitaan.
Se on tohtori, maailman hienointa, ja samaan aikaan näytti kuvia miten ruma ja rumasti sisustettu asunto heillä onkaan.
Toinen on niin kaunis, mutta jutut menee yli. Jutut menee yli ja lähtee keulimaan. Silti olivat somen mukaan koko ajan Kämpissä, naisten illallisilla sun muualla lastensa kanssa.
Ajattelin aina hänestä, että onpa kaksinaamainen nainen. Aina oli olo, että selän takana haukku meidänkin perhettämme näille.
Vierailija kirjoitti:
Aina yhtä hyvittavaa seurata sivusta kun naiset loukkaantuu toiselle naiselle vain "minun lapsi ja minä olemme tärkeimmät ja muut ovat meitä varten eikä me olla muita varten" ajatuksen takia. Ja kun joka öiti ihminen ajattelee noin niin riidat ovat täysin varmat kun kaikki ei vain voi olla yhtä aikaa tärkeimpiä ja huomion keskipisteenä. Nykyajan naiset ajattelevat muista että miten muut hyödyttävät itseä eikä vahgossakaan uhraa sekuntiakaan sille ajatukselle että miten itse voisi olla hyödyksi muille.
Kaiken taustalla on kaikkialla ja jokapaikassa kasvava itsekkyys. Itsekäs ihminen hyväksyy sen että muutkin saa olla itsekkäitä
Koskee myös deittailua. Kaikilla on asenne, että minun pitää saada elämääni jotain lisää, ja sen toisen tehtävä on tuoda sitä minulle. Ei uhrata ajatusta sille, että ehkä minun pitäisi tuoda jotain lisää sille toiselle ja sitä kautta joku suhdekin voisi kehittyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Mullakin oli hyvä äitiystävä.
Meidän lapset ovat ihan samanikäiset ja keskenään hyviä ystäviä.
Olin tosi hämmentynyt hänen käytöksestään, kun nähtiin aina päiväkodin pihalla hakemassa lapsia, niin mä iloisesti hymyillen odotin heitä, ja lapset olisivat voineet kävellä sen 300m matkan yhtä aikaa kotiin. Samoin itse, tämän hyväksi luulemani ystäväni kanssa. Hän oli salaileva, vaivautunut, meni pihan eri nurkkaan. Lähti eri aikaan, eri kautta.
Käytöksen kautta selvisi ettemme todellakaan ole ystäviä. Hyvä ystävä kävelee aina yhtä matkaa. Tunsin itseni niin noloksi. Lapsi surulliseksi.
Ajattelit, että te äiditkin olette automaattisesti ystäviä, kun lapsennekin ovat?
En ajatellut. Älä vääristele koko ajan. Me olimme ensin hyviä ystäviä. Kyläilyjä, yhteistä ystävyyttä. Meni hermot kun käytös oli tuollaista päiväkodin pihalla. En halua olla sellaisen kaveri, joka välillä tuntee (meillä kylässä) ja sitten pihalla ei ole tuntevinaankaan.
Syystä x tämä henkilö ei halunnut enää olla ystäväsi, mutta ei voinut katkaista välejä kokonaan, koska lapsenne ovat ystävyksiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, no kiva. Meillä oli raskas elämänvaihe, siskoni sairastui syöpään, astmalapseni oli koko ajan kipeä, itseltäni repesi verkkokalvo, mieheni sai potkut.
Ei siinä enää jaksanut ajatella, onko vastavuoroinen vai, onko yhteyttä pidetty tarpeeksi, onko kyselty kuulumisia tarpeeksi, onko nyt huomioitu tarpeeksi.
Yksi opiskelukaverini tästä vetikin sitten herneen nenään. Hänellä yksi aikuinen lapsi, hyvässä virassa oleva mies ja liikaa aikaa miettiä, onko hän varmasti ollut nyt tarpeeksi maailmannapa.
Hänelle ei sitten tullut mieleen edes kerran kutsua minua jonnekin kahville ja kysyä miksi olen väsyntt ja harmaa. Ei, hän suuttui, kun en sinä vuonna just kutsunutkaan mökille.
Olisit sinäkin voinut kyllä kertoa toiselle omasta tilanteestasi oma-aloitteisesti. Mieti miltä toisen kannalta se näyttää kun olet iloton etkä enää kutsu minnekään tai jaksa nähdä. Siltä, että olet kyllästynyt ja kaverin seura ei enää kiinnosta. Nimittäin sellaistakin tapahtuu.
Eli siinä vaiheessa kun itse on sairas, kaikki on kaaoksessa ja just ja just raahautuu päivästä toiseen, pitää muistaa hyysätä muita? Justiinsa.
Pari selittävää sanaa toiselle ei ole hyysäämistä. Nykyään onnistuu myös tekstarilla, somessa jne. Ei tarvitse edes pystyä sanomaan sanoja.
Silloin kun minä olin todella kipeä, niin en edes muistanut, että on olemassa muita ihmisiä, saati sitten käyttänyt somea tai lähetellyt viestejä. Ei tullut edes mieleen.
Niin? Sitten varmaan et valita täällä kuinka ystävä ei ollut tukena jne kun et edes kertonut hänelle, joten asiassa ei liene ongelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä on trollilla tänään asiaa. Aina samat jutut
- ei juttele tarhan pihassa
- ei tykkäile instassa ja somessa kertoo muiden kanssa tapaamisista
- ei kutsu juhliin
Samat keksityt jutut aina
Kuten sinullakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, no kiva. Meillä oli raskas elämänvaihe, siskoni sairastui syöpään, astmalapseni oli koko ajan kipeä, itseltäni repesi verkkokalvo, mieheni sai potkut.
Ei siinä enää jaksanut ajatella, onko vastavuoroinen vai, onko yhteyttä pidetty tarpeeksi, onko kyselty kuulumisia tarpeeksi, onko nyt huomioitu tarpeeksi.
Yksi opiskelukaverini tästä vetikin sitten herneen nenään. Hänellä yksi aikuinen lapsi, hyvässä virassa oleva mies ja liikaa aikaa miettiä, onko hän varmasti ollut nyt tarpeeksi maailmannapa.
Hänelle ei sitten tullut mieleen edes kerran kutsua minua jonnekin kahville ja kysyä miksi olen väsyntt ja harmaa. Ei, hän suuttui, kun en sinä vuonna just kutsunutkaan mökille.
Olisit sinäkin voinut kyllä kertoa toiselle omasta tilanteestasi oma-aloitteisesti. Mieti miltä toisen kannalta se näyttää kun olet iloton etkä enää kutsu minnekään tai jaksa nähdä. Siltä, että olet kyllästynyt ja kaverin seura ei enää kiinnosta. Nimittäin sellaistakin tapahtuu.
Eli siinä vaiheessa kun itse on sairas, kaikki on kaaoksessa ja just ja just raahautuu päivästä toiseen, pitää muistaa hyysätä muita? Justiinsa.
Pari selittävää sanaa toiselle ei ole hyysäämistä. Nykyään onnistuu myös tekstarilla, somessa jne. Ei tarvitse edes pystyä sanomaan sanoja.
Silloin kun minä olin todella kipeä, niin en edes muistanut, että on olemassa muita ihmisiä, saati sitten käyttänyt somea tai lähetellyt viestejä. Ei tullut edes mieleen.
Niin? Sitten varmaan et valita täällä kuinka ystävä ei ollut tukena jne kun et edes kertonut hänelle, joten asiassa ei liene ongelmaa.
Opiskelukaverihan tässä kuviossa oli se joka suuttui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, no kiva. Meillä oli raskas elämänvaihe, siskoni sairastui syöpään, astmalapseni oli koko ajan kipeä, itseltäni repesi verkkokalvo, mieheni sai potkut.
Ei siinä enää jaksanut ajatella, onko vastavuoroinen vai, onko yhteyttä pidetty tarpeeksi, onko kyselty kuulumisia tarpeeksi, onko nyt huomioitu tarpeeksi.
Yksi opiskelukaverini tästä vetikin sitten herneen nenään. Hänellä yksi aikuinen lapsi, hyvässä virassa oleva mies ja liikaa aikaa miettiä, onko hän varmasti ollut nyt tarpeeksi maailmannapa.
Hänelle ei sitten tullut mieleen edes kerran kutsua minua jonnekin kahville ja kysyä miksi olen väsyntt ja harmaa. Ei, hän suuttui, kun en sinä vuonna just kutsunutkaan mökille.
Olisit sinäkin voinut kyllä kertoa toiselle omasta tilanteestasi oma-aloitteisesti. Mieti miltä toisen kannalta se näyttää kun olet iloton etkä enää kutsu minnekään tai jaksa nähdä. Siltä, että olet kyllästynyt ja kaverin seura ei enää kiinnosta. Nimittäin sellaistakin tapahtuu.
Eli siinä vaiheessa kun itse on sairas, kaikki on kaaoksessa ja just ja just raahautuu päivästä toiseen, pitää muistaa hyysätä muita? Justiinsa.
Hyysätä? Puhutpa ikävään sävyyn! Ihan voi ystävälle vinkata että nyt on vähän elämässä raskas hetki, enkä siksi ehdi nähdä nyt kesällä, tai muuta vastaavaa. Se on ystävällistä eikä sen enempää tarvitse.
Minusta on jotenkin naurettavaa uhriutua että ystävät jätti vaikka oli vaikeaa, jos ei ole yhtään vinkannut niille ystäville että nyt on muuten vaikeaa. Kukaan ei ole ajatustenlukija.
Jos oikeasti heilut sairaana täysin väsymyksestä hämärän rajamailla, siskosi kamppailee hengestään, lapsesi sairastaa koko ajan, perheen talous romahtaa, sinulla ei ole voimia enää ajatell jonkun ulkopuolisen ihmisen tunteita, ihmisen jolla ei ole juuri silloin mitään hätää.
No ei ole vastapuolellakaan velvoitetta "hyysätä" sinua yhtään enempää. Sitäpaitsi, jos elämäntilanne on todella noin vaikea ja jaksaminen loppu niin miksi edes vaadit, että sinut olisi pitänyt kutsua kahvittelemaan? Ystävä on ystävä eikä terapeutti.
Aika moni taas mennyt tähän "ystävä ei ole tuntevinaankaan tarhan pihassa ja somessa kumminkin jakaa juhlistaan kuvia joihin meitä ei ole kutsuttu."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, no kiva. Meillä oli raskas elämänvaihe, siskoni sairastui syöpään, astmalapseni oli koko ajan kipeä, itseltäni repesi verkkokalvo, mieheni sai potkut.
Ei siinä enää jaksanut ajatella, onko vastavuoroinen vai, onko yhteyttä pidetty tarpeeksi, onko kyselty kuulumisia tarpeeksi, onko nyt huomioitu tarpeeksi.
Yksi opiskelukaverini tästä vetikin sitten herneen nenään. Hänellä yksi aikuinen lapsi, hyvässä virassa oleva mies ja liikaa aikaa miettiä, onko hän varmasti ollut nyt tarpeeksi maailmannapa.
Hänelle ei sitten tullut mieleen edes kerran kutsua minua jonnekin kahville ja kysyä miksi olen väsyntt ja harmaa. Ei, hän suuttui, kun en sinä vuonna just kutsunutkaan mökille.
Olisit sinäkin voinut kyllä kertoa toiselle omasta tilanteestasi oma-aloitteisesti. Mieti miltä toisen kannalta se näyttää kun olet iloton etkä enää kutsu minnekään tai jaksa nähdä. Siltä, että olet kyllästynyt ja kaverin seura ei enää kiinnosta. Nimittäin sellaistakin tapahtuu.
Eli siinä vaiheessa kun itse on sairas, kaikki on kaaoksessa ja just ja just raahautuu päivästä toiseen, pitää muistaa hyysätä muita? Justiinsa.
Pari selittävää sanaa toiselle ei ole hyysäämistä. Nykyään onnistuu myös tekstarilla, somessa jne. Ei tarvitse edes pystyä sanomaan sanoja.
Silloin kun minä olin todella kipeä, niin en edes muistanut, että on olemassa muita ihmisiä, saati sitten käyttänyt somea tai lähetellyt viestejä. Ei tullut edes mieleen.
Niin? Sitten varmaan et valita täällä kuinka ystävä ei ollut tukena jne kun et edes kertonut hänelle, joten asiassa ei liene ongelmaa.
Opiskelukaverihan tässä kuviossa oli se joka suuttui.
Ja ihan ymmärrettävästi, eikö niin? Sinulle se on jotenkin vaikea käsittää miksi hän loukkaantui, ja olet ärsyyntynyt että hän ylipäätään loukkaantui, miksi muuten olisit tässä ketjussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, no kiva. Meillä oli raskas elämänvaihe, siskoni sairastui syöpään, astmalapseni oli koko ajan kipeä, itseltäni repesi verkkokalvo, mieheni sai potkut.
Ei siinä enää jaksanut ajatella, onko vastavuoroinen vai, onko yhteyttä pidetty tarpeeksi, onko kyselty kuulumisia tarpeeksi, onko nyt huomioitu tarpeeksi.
Yksi opiskelukaverini tästä vetikin sitten herneen nenään. Hänellä yksi aikuinen lapsi, hyvässä virassa oleva mies ja liikaa aikaa miettiä, onko hän varmasti ollut nyt tarpeeksi maailmannapa.
Hänelle ei sitten tullut mieleen edes kerran kutsua minua jonnekin kahville ja kysyä miksi olen väsyntt ja harmaa. Ei, hän suuttui, kun en sinä vuonna just kutsunutkaan mökille.
Olisit sinäkin voinut kyllä kertoa toiselle omasta tilanteestasi oma-aloitteisesti. Mieti miltä toisen kannalta se näyttää kun olet iloton etkä enää kutsu minnekään tai jaksa nähdä. Siltä, että olet kyllästynyt ja kaverin seura ei enää kiinnosta. Nimittäin sellaistakin tapahtuu.
Eli siinä vaiheessa kun itse on sairas, kaikki on kaaoksessa ja just ja just raahautuu päivästä toiseen, pitää muistaa hyysätä muita? Justiinsa.
Pari selittävää sanaa toiselle ei ole hyysäämistä. Nykyään onnistuu myös tekstarilla, somessa jne. Ei tarvitse edes pystyä sanomaan sanoja.
Silloin kun minä olin todella kipeä, niin en edes muistanut, että on olemassa muita ihmisiä, saati sitten käyttänyt somea tai lähetellyt viestejä. Ei tullut edes mieleen.
Niin? Sitten varmaan et valita täällä kuinka ystävä ei ollut tukena jne kun et edes kertonut hänelle, joten asiassa ei liene ongelmaa.
Opiskelukaverihan tässä kuviossa oli se joka suuttui.
Ja ihan ymmärrettävästi, eikö niin? Sinulle se on jotenkin vaikea käsittää miksi hän loukkaantui, ja olet ärsyyntynyt että hän ylipäätään loukkaantui, miksi muuten olisit tässä ketjussa.
Kenelleköhän kuvittelet kirjoittavasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, no kiva. Meillä oli raskas elämänvaihe, siskoni sairastui syöpään, astmalapseni oli koko ajan kipeä, itseltäni repesi verkkokalvo, mieheni sai potkut.
Ei siinä enää jaksanut ajatella, onko vastavuoroinen vai, onko yhteyttä pidetty tarpeeksi, onko kyselty kuulumisia tarpeeksi, onko nyt huomioitu tarpeeksi.
Yksi opiskelukaverini tästä vetikin sitten herneen nenään. Hänellä yksi aikuinen lapsi, hyvässä virassa oleva mies ja liikaa aikaa miettiä, onko hän varmasti ollut nyt tarpeeksi maailmannapa.
Hänelle ei sitten tullut mieleen edes kerran kutsua minua jonnekin kahville ja kysyä miksi olen väsyntt ja harmaa. Ei, hän suuttui, kun en sinä vuonna just kutsunutkaan mökille.
Olisit sinäkin voinut kyllä kertoa toiselle omasta tilanteestasi oma-aloitteisesti. Mieti miltä toisen kannalta se näyttää kun olet iloton etkä enää kutsu minnekään tai jaksa nähdä. Siltä, että olet kyllästynyt ja kaverin seura ei enää kiinnosta. Nimittäin sellaistakin tapahtuu.
Eli siinä vaiheessa kun itse on sairas, kaikki on kaaoksessa ja just ja just raahautuu päivästä toiseen, pitää muistaa hyysätä muita? Justiinsa.
Pari selittävää sanaa toiselle ei ole hyysäämistä. Nykyään onnistuu myös tekstarilla, somessa jne. Ei tarvitse edes pystyä sanomaan sanoja.
Silloin kun minä olin todella kipeä, niin en edes muistanut, että on olemassa muita ihmisiä, saati sitten käyttänyt somea tai lähetellyt viestejä. Ei tullut edes mieleen.
Niin? Sitten varmaan et valita täällä kuinka ystävä ei ollut tukena jne kun et edes kertonut hänelle, joten asiassa ei liene ongelmaa.
Opiskelukaverihan tässä kuviossa oli se joka suuttui.
Ja ihan ymmärrettävästi, eikö niin? Sinulle se on jotenkin vaikea käsittää miksi hän loukkaantui, ja olet ärsyyntynyt että hän ylipäätään loukkaantui, miksi muuten olisit tässä ketjussa.
Nyt en ihan ymmärrä. Kommentoin vaan, että kipeänä en edes muistanut muiden olemassaoloa. En tiedä loukkaantuiko siitä joku vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, no kiva. Meillä oli raskas elämänvaihe, siskoni sairastui syöpään, astmalapseni oli koko ajan kipeä, itseltäni repesi verkkokalvo, mieheni sai potkut.
Ei siinä enää jaksanut ajatella, onko vastavuoroinen vai, onko yhteyttä pidetty tarpeeksi, onko kyselty kuulumisia tarpeeksi, onko nyt huomioitu tarpeeksi.
Yksi opiskelukaverini tästä vetikin sitten herneen nenään. Hänellä yksi aikuinen lapsi, hyvässä virassa oleva mies ja liikaa aikaa miettiä, onko hän varmasti ollut nyt tarpeeksi maailmannapa.
Hänelle ei sitten tullut mieleen edes kerran kutsua minua jonnekin kahville ja kysyä miksi olen väsyntt ja harmaa. Ei, hän suuttui, kun en sinä vuonna just kutsunutkaan mökille.
Olisit sinäkin voinut kyllä kertoa toiselle omasta tilanteestasi oma-aloitteisesti. Mieti miltä toisen kannalta se näyttää kun olet iloton etkä enää kutsu minnekään tai jaksa nähdä. Siltä, että olet kyllästynyt ja kaverin seura ei enää kiinnosta. Nimittäin sellaistakin tapahtuu.
Eli siinä vaiheessa kun itse on sairas, kaikki on kaaoksessa ja just ja just raahautuu päivästä toiseen, pitää muistaa hyysätä muita? Justiinsa.
Pari selittävää sanaa toiselle ei ole hyysäämistä. Nykyään onnistuu myös tekstarilla, somessa jne. Ei tarvitse edes pystyä sanomaan sanoja.
Silloin kun minä olin todella kipeä, niin en edes muistanut, että on olemassa muita ihmisiä, saati sitten käyttänyt somea tai lähetellyt viestejä. Ei tullut edes mieleen.
Kuitenkin kavereiden piti ymmärtää sinua vaikka katosit ilmoittamatta pitkäksi aikaa etkä päivittänyt kuulumisiasi edes yhden suru/sairashymiön verran. No, jokainen taaplaa tyylillään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, no kiva. Meillä oli raskas elämänvaihe, siskoni sairastui syöpään, astmalapseni oli koko ajan kipeä, itseltäni repesi verkkokalvo, mieheni sai potkut.
Ei siinä enää jaksanut ajatella, onko vastavuoroinen vai, onko yhteyttä pidetty tarpeeksi, onko kyselty kuulumisia tarpeeksi, onko nyt huomioitu tarpeeksi.
Yksi opiskelukaverini tästä vetikin sitten herneen nenään. Hänellä yksi aikuinen lapsi, hyvässä virassa oleva mies ja liikaa aikaa miettiä, onko hän varmasti ollut nyt tarpeeksi maailmannapa.
Hänelle ei sitten tullut mieleen edes kerran kutsua minua jonnekin kahville ja kysyä miksi olen väsyntt ja harmaa. Ei, hän suuttui, kun en sinä vuonna just kutsunutkaan mökille.
Olisit sinäkin voinut kyllä kertoa toiselle omasta tilanteestasi oma-aloitteisesti. Mieti miltä toisen kannalta se näyttää kun olet iloton etkä enää kutsu minnekään tai jaksa nähdä. Siltä, että olet kyllästynyt ja kaverin seura ei enää kiinnosta. Nimittäin sellaistakin tapahtuu.
Eli siinä vaiheessa kun itse on sairas, kaikki on kaaoksessa ja just ja just raahautuu päivästä toiseen, pitää muistaa hyysätä muita? Justiinsa.
Pari selittävää sanaa toiselle ei ole hyysäämistä. Nykyään onnistuu myös tekstarilla, somessa jne. Ei tarvitse edes pystyä sanomaan sanoja.
Kun verkkokalvo repeää, ihmisen näkökyky on rajallinen...
Persesilmän verkkokalvoko se olikin? Niitä minullakin on vain yksi. Kun minulla oli toinen ylä silä, eli se jolla nähdään, pois käytöstä ja siinä oli lappu 2 viikkoa, niin näin toisella silmällä edelleen hyvin. Silloin kun on täysin sokko, niin ei varmaan onnistu muiden auttaminenkaan.
"autoin siskoani kaikessa verkkokalvo revenneenä, mutta en millään tavoin voinut ilmaista tilannettani ystävälle". Täysin naurettavaa.
joskus vastavierailulle on vaikeaa ihan käytännön syistä. Olen lapseton leski. Minulla on ikiaikainen hyvä ystävä, jolla on mies ja 2 lasta.
Käyn heillä vieraisilla, olen 1 ihminen.
Kun kutsun heidät kylään/ käymään/kahville tms. tulee sieltä yksiöni 4 ihmistä.
Jos kutsun ravintolaan tai pizzalle, maksan siis tarjoilut kaikille, - en mittaa ystävyyttä rahassa, mutta ei ole varaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, no kiva. Meillä oli raskas elämänvaihe, siskoni sairastui syöpään, astmalapseni oli koko ajan kipeä, itseltäni repesi verkkokalvo, mieheni sai potkut.
Ei siinä enää jaksanut ajatella, onko vastavuoroinen vai, onko yhteyttä pidetty tarpeeksi, onko kyselty kuulumisia tarpeeksi, onko nyt huomioitu tarpeeksi.
Yksi opiskelukaverini tästä vetikin sitten herneen nenään. Hänellä yksi aikuinen lapsi, hyvässä virassa oleva mies ja liikaa aikaa miettiä, onko hän varmasti ollut nyt tarpeeksi maailmannapa.
Hänelle ei sitten tullut mieleen edes kerran kutsua minua jonnekin kahville ja kysyä miksi olen väsyntt ja harmaa. Ei, hän suuttui, kun en sinä vuonna just kutsunutkaan mökille.
Olisit sinäkin voinut kyllä kertoa toiselle omasta tilanteestasi oma-aloitteisesti. Mieti miltä toisen kannalta se näyttää kun olet iloton etkä enää kutsu minnekään tai jaksa nähdä. Siltä, että olet kyllästynyt ja kaverin seura ei enää kiinnosta. Nimittäin sellaistakin tapahtuu.
Eli siinä vaiheessa kun itse on sairas, kaikki on kaaoksessa ja just ja just raahautuu päivästä toiseen, pitää muistaa hyysätä muita? Justiinsa.
Pari selittävää sanaa toiselle ei ole hyysäämistä. Nykyään onnistuu myös tekstarilla, somessa jne. Ei tarvitse edes pystyä sanomaan sanoja.
Silloin kun minä olin todella kipeä, niin en edes muistanut, että on olemassa muita ihmisiä, saati sitten käyttänyt somea tai lähetellyt viestejä. Ei tullut edes mieleen.
Kuitenkin kavereiden piti ymmärtää sinua vaikka katosit ilmoittamatta pitkäksi aikaa etkä päivittänyt kuulumisiasi edes yhden suru/sairashymiön verran. No, jokainen taaplaa tyylillään.
Ne jotka ymmärsivät, jäivät elämääni. Ne jotka eivät ymmärtäneet, lähtivät. Ihan hyvä niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, no kiva. Meillä oli raskas elämänvaihe, siskoni sairastui syöpään, astmalapseni oli koko ajan kipeä, itseltäni repesi verkkokalvo, mieheni sai potkut.
Ei siinä enää jaksanut ajatella, onko vastavuoroinen vai, onko yhteyttä pidetty tarpeeksi, onko kyselty kuulumisia tarpeeksi, onko nyt huomioitu tarpeeksi.
Yksi opiskelukaverini tästä vetikin sitten herneen nenään. Hänellä yksi aikuinen lapsi, hyvässä virassa oleva mies ja liikaa aikaa miettiä, onko hän varmasti ollut nyt tarpeeksi maailmannapa.
Hänelle ei sitten tullut mieleen edes kerran kutsua minua jonnekin kahville ja kysyä miksi olen väsyntt ja harmaa. Ei, hän suuttui, kun en sinä vuonna just kutsunutkaan mökille.
Olisit sinäkin voinut kyllä kertoa toiselle omasta tilanteestasi oma-aloitteisesti. Mieti miltä toisen kannalta se näyttää kun olet iloton etkä enää kutsu minnekään tai jaksa nähdä. Siltä, että olet kyllästynyt ja kaverin seura ei enää kiinnosta. Nimittäin sellaistakin tapahtuu.
Eli siinä vaiheessa kun itse on sairas, kaikki on kaaoksessa ja just ja just raahautuu päivästä toiseen, pitää muistaa hyysätä muita? Justiinsa.
Pari selittävää sanaa toiselle ei ole hyysäämistä. Nykyään onnistuu myös tekstarilla, somessa jne. Ei tarvitse edes pystyä sanomaan sanoja.
Kun verkkokalvo repeää, ihmisen näkökyky on rajallinen...
Persesilmän verkkokalvoko se olikin? Niitä minullakin on vain yksi. Kun minulla oli toinen ylä silä, eli se jolla nähdään, pois käytöstä ja siinä oli lappu 2 viikkoa, niin näin toisella silmällä edelleen hyvin. Silloin kun on täysin sokko, niin ei varmaan onnistu muiden auttaminenkaan.
"autoin siskoani kaikessa verkkokalvo revenneenä, mutta en millään tavoin voinut ilmaista tilannettani ystävälle". Täysin naurettavaa.
Sisko oli kuolemansairas. Opiskelukaveri vain tylsistynyt. Aste-ero.
No mun silmä kesti yli vuoden palautua jollain tavalla ennalleen (Porvoossa verkkokalvokin paraneen nopeammin?) ja siinä akuutissa vaiheessa se oli myös kipeä, joten kun liikutti toista silmää, sekin silmä siteen alla liikkui ja se sattui.
Alue: Aihe vapaa
Kun verkkokalvo repeää, ihmisen näkökyky on rajallinen...