Haluatteko tietää, minkä takia terveydenhuoltomme on todellisuudessa retuperällä, miksi rahat eivät muka enää riitä takaamaan palveluiden järjestämistä.
Aihetta koskien liitän alle Hesarista lukemani erään ajankohtaisimman, osuvimman ja totuudenmukaisimman näkemyksen pitkään aikaan.
Terveydenhuollostamme on tullut vuosi vuodelta enemmän ahneuden ajama rahantekokone, etenkin yksityistämisen, ostolääkäri toiminnan ja työterveyshuollon takia.
Koska julkiselle puolelle ei meinaa enää löytyä työntekijöitä ja päästä potilaaksi, tarjoaa yhteiskunta palveluseteleitä, joiden avulla ihmiset sitten myös käyttävät yksityisten terveydenhuoltoalan yritysten palveluita. Yksityinen tietenkin laskuttaa palvelusta poskettoman summan. Yhteiskunta eli me veronmaksajat siis tätäkin kautta maksamme enemmän palveluistamme ja samalla julkisen sektorin kuolemanspiraali vain kiihtyy.
Ihmiset, herätkää ja huomatkaa mitä ollaan tekemässä teidän lakisääteisille palveluillenne. Te maksatte paljon veroja, vaatikaa siis että saatte niiden vastapainoksi laadukkaita ja kohtuuhintaisia julkisia terveydenhuoltopalveluita.
HS 22.9.2023
TEEN töitä julkisella puolella psykiatriassa ja työterveydessä yksityisellä puolella. Työterveyshuollossa tienaan päivässä julkisen puolen viikon palkan. Oman kokemukseni mukaan potilaat jäävät julkisella puolella hoitamatta työntekijäpulan vuoksi, ja samaan aikaan työterveydessä annetaan hoitoa pienimpäänkin vaivaan saman tien.
Pula lääkäreistä on julkisella puolella valtava. Tilannetta käytetään hyväksi, eikä ahneudella ole rajaa. Esimerkiksi Etelä-Karjalan hyvinvointialue vuokrasi Mehiläiseltä kolme silmälääkäriä 315000 eurolla kuukaudessa. Myös omassa hoitoyksikössäni etätyötä tekevät ostolääkärit saavat runsaasti parempaa palkkaa kuin oma ylilääkärimme. Absurdia. Psykologit taas käyttävät hyväkseen muun muassa koulupsykologipulaa ja saavat ostopalvelun kautta moninkertaisia korvauksia julkisen puolen palkkoihin verrattuna. Ulkomaille rekisteröidyt monikansalliset firmat rikastuvat yhä enemmän suomalaisten veronmaksajien kustannuksella. Ei ole ihme, että sote-menot kasvavat.
Jotain on pahasti pielessä. Yhteiskunta tarjoaa maksuttomat ja pitkät lääkäri- ja psykologikoulutukset opintorahoineen, mutta yhteiskunta jää silti ilman ammattilaisia. Lääkärikoulutuksen lisäämistä vuosikymmeniä vastustanut Lääkäriliitto on osasyyllinen tilanteeseen. Ouluun on onneksi perustettu uusi psykologian laitos psykologipulaa helpottamaan.
Tilanne on kaikin puolin sairas ja eettisesti kestämätön. Resursseja kohtuuttomasti imevä työterveyshuolto on nykyisessä muodossaan purettava, aivan kuten Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Mika Salminen on todennut. Terveydenhuollon ostopalveluille on asetettava tiukka hintakatto, joka on suhteessa julkisen puolen palkkoihin.
Koko terveydenhuolto on Suomessa mietittävä ja organisoitava uudelleen, jotta törkeä rahastus loppuisi ja kaikille kansalaisille riittäisi yhdenvertaisesti terveydenhuollon palveluja.
Korkeakoulutettu terveydenhuollon ammattilainen
Kommentit (65)
Miksi ahne Lääkäriliitto saa vaikuttaa siihen kuinka vähän lääkäreitä koulutetaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommunismissa kaikilla on sama lääkäri.
Monissa läntisissä sivistymaissa ihmisillä on julkisin varoin kustannettu, henkilökohtainen perhelääkäri ja ajan/kotikäynnin saa yleensä varatuksi samalle päivälle.
Ei toimi Suomessa.
Perustele, miksi ei?
Minä en keksi mitään syytä, miksi tämä systeemi ei voisi toimia meilläkin.
Ainakin se on äärimmäisen potilasystävällinen, sama lääkäri saattaa hoitaa ihmistä vauvasta pitkälle aikuisuuteen, joten hoidon vaikuttavuus on oletattavasti huomattavasti parempi koska potilas ja hänen historiansa on lääkärille entuudestaan tuttu, eikä vastaanottoaika mene suomalaiseen tapaan lähinnä siihen että kerrataan potilaan historiaa ja nykytilannetta.
Meidän pitää yhdessä alkaa vastustaa Lääkäriliittoa. Ovat suuri syy siihen, ettei julkisella terveydenhuollolla ole varaa hoitaa sairaita ihmisiä. Täysin moraalitonta toimintaa heiltä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ahne Lääkäriliitto saa vaikuttaa siihen kuinka vähän lääkäreitä koulutetaan?
Tämä on kyllä todellinen suomalainen kummajainen, jota todella jaksan ihmetellä.
Jos tällaista lobbausta ei olisi koskaan ollut ja lääkäreitä olisi koulutettu sanotaan ainakin 80/90-luvuilta asti 2 x se määrä mitä heitä on koulutettu, olisi hoitoon pääsy nykyään huomattavasti nopeampaa, eikä lääkäreiden palkatkaan olisi koskaan nousseet nykyiselle tähtitieteelliselle tasolle.
Vastuussa tästä on lähinnä tuona aikavälinä vallassa olleet hallituspuolueet ja etenkin niiden sosiaali-ja terveysasioista vastanneet poliitikot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommunismissa kaikilla on sama lääkäri.
Monissa läntisissä sivistymaissa ihmisillä on julkisin varoin kustannettu, henkilökohtainen perhelääkäri ja ajan/kotikäynnin saa yleensä varatuksi samalle päivälle.
Ei toimi Suomessa.
Perustele, miksi ei?
Minä en keksi mitään syytä, miksi tämä systeemi ei voisi toimia meilläkin.
Ainakin se on äärimmäisen potilasystävällinen, sama lääkäri saattaa hoitaa ihmistä vauvasta pitkälle aikuisuuteen, joten hoidon vaikuttavuus on oletattavasti huomattavasti parempi koska potilas ja hänen historiansa on lääkärille entuudestaan tuttu, eikä vastaanottoaika mene suomalaiseen tapaan lähinnä siihen että kerrataan potilaan historiaa ja nykytilannetta.
Edellyttäisi, että potilas ei koskaan muuta minnekään eikä lääkäri koskaan vaihda työpaikkaa.
- eri
Vierailija kirjoitti:
Sosialismissa toimisi paremmin.
Tämähän on sosialismia.

Aika monet esim. pääkaupunkiseudun lääkäreistä kyllä asuu koko ikänsä pääkaupunkiseudulla, samoin suurin osa asukkaista, joten joidenkin yksittäistapausten muutto todella kauas ei ole mikään ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosialismissa toimisi paremmin.
Tämähän on sosialismia.
Kyllä minä mieluummin valitsen sosialismin kuin nykyisen kapitalismin, joka sitä paitsi vuosi vuodelta muistuttaa yhä enemmän riisto-kapitalismia.
Julkiselle puolelle oon päässyt vhammaslääkärille, samaten polviin tekonivelt, julkinen, viimeksi v 2019. En tiedä miten kävisi jos sydän alkaa reistialemaan niin paljon että pitää tehdä sydänleikkaus, kuolenko jonoon, miten se menee?
Vierailija kirjoitti:
Töihin on haalittu ihmisiä, jotka eivät halua siellä olla ja joista osa sabotoi järjestelmää, toisiaan ja asiakkaita.
Nimenomaan sabotoi. Vetää lonkkaa ja porisee sitä sun tätä. Kunhan voi välttää työnteon kaikki on hyvin.
Kun ei voi, alkaa parku että ei meillä ole tekijöitä. On kyllä, mutta ne tekijät eivät tee töitä. Homma jatkuu ja parku jatkuu vaikka lakkoilulla. Sitten taas parutaan, että ei meitä vieläkään huvita tehdä töitä.
Lehdet kirjoittavat toinen toistaan vetoavampia juttuja siitä, miten on kamala mennä töihin kun aika ei riitä eikä ole osaajia.
Osaajia on, mutta he eivät osaa koska eivät halua osata. Koukussa osaamattomuuteen käsitellä omaa työtään työnä eikä vapaa-aikana.
Jos heitä velvoitettaisiin tekemään asioita, alkaisi tapahtua. Niin kauan kuin työpaikkaa käsitellään toisena kotina mitään ei tapahdu. Niin kauan kun ei ole aitoa objektiivista valvontaa ihmiset eivät saa hoitoa. Sehän heitä parututtaa, kun joku saa heidät kiinni itse teosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommunismissa kaikilla on sama lääkäri.
Monissa läntisissä sivistymaissa ihmisillä on julkisin varoin kustannettu, henkilökohtainen perhelääkäri ja ajan/kotikäynnin saa yleensä varatuksi samalle päivälle.
Ei toimi Suomessa.
Perustele, miksi ei?
Minä en keksi mitään syytä, miksi tämä systeemi ei voisi toimia meilläkin.
Ainakin se on äärimmäisen potilasystävällinen, sama lääkäri saattaa hoitaa ihmistä vauvasta pitkälle aikuisuuteen, joten hoidon vaikuttavuus on oletattavasti huomattavasti parempi koska potilas ja hänen historiansa on lääkärille entuudestaan tuttu, eikä vastaanottoaika mene suomalaiseen tapaan lähinnä siihen että kerrataan potilaan historiaa ja nykytilannetta.
Potilasystävällisyys ei ole yhtä kuin jatkuvuus. Se on sitä, että tehdään hommat potilas edellä. Nykytyyli on käskytystä ja lynkkaamista. Makuutetaan niin kauan kuin halutaan. Sen sijaan että tehtäisiin töitä. Se vaatii enemmän kuin istuminen rennosti tuolissa katsoen potilasta alaspäin.
Jatkuvuus toimii oikein hyvin eri ihmisten kanssa, jos halua on. Haittapuoli on siinä, että halua ei ole koska ei saa jatkaa lynkkaamista saman ihmisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ihminen saa parasta terveydenhuoltoa ollessaan terve (työkykyinen). Jos hän sairastuu pitkäaikaisesti ja vakavasti tipahtaen ulos työterveyshuollosta heikkenee hänen saamansa hoidon saatavuus ja laatu.
Tilanne on siis täysin nurinkurinen. Ne jotka tarvitsisivat eniten hoitoa eivät sitä saa riittävästi ja he jotka eivät sitä todellisuudessa niin paljoa tarvitsekaan saavat hoitoa jopa todellista tarvettaan enemmän.
Eikä ole nurinkurinen. Työssäkäyviin panostaminen on halvempaa ja tuottaa enemmän hyvinvointia.
miksi ei suomalaisia maksajia kirjoitti:
ihmeen kauan on rahat riittäneet kun niillä on afrikan ja aasian terveyden hoitokin hoidettu.
Vihervassarit tykkää ja haluaa niitä lisää. Halusivat niille vielä ilmaiset hoidot. Ei ne pölvästit edes tajua että se on heiltä itseltä pois. Sama koskee kaikkia muitakin avustuksia. No nyt saavat sitä mitä ovat tilanneetkin. Kannattaa sitä leikkiä "parempaa" kuin muut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommunismissa kaikilla on sama lääkäri.
Monissa läntisissä sivistymaissa ihmisillä on julkisin varoin kustannettu, henkilökohtainen perhelääkäri ja ajan/kotikäynnin saa yleensä varatuksi samalle päivälle.
Ei toimi Suomessa.
Ei niin. Henkilökunta on yhtä passiivista kuin muukin väestö. Jos vaatteet olisivat samasta kaupasta molemmilla osapuolilla, keskustelusta ei erottaisi heti kumpi on hoidon tarpeessa.
Sokeampi osa väestöstä ei näe valko-, sini- jne. -asuisia hoidontarpeisina. He kuvittelevat heidän hoitavan.
Vaikka todellisuudessa he eivät osaa olla työpaikallaan paljastumatta kuka minkäkin sortin häiriköksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen saa parasta terveydenhuoltoa ollessaan terve (työkykyinen). Jos hän sairastuu pitkäaikaisesti ja vakavasti tipahtaen ulos työterveyshuollosta heikkenee hänen saamansa hoidon saatavuus ja laatu.
Tilanne on siis täysin nurinkurinen. Ne jotka tarvitsisivat eniten hoitoa eivät sitä saa riittävästi ja he jotka eivät sitä todellisuudessa niin paljoa tarvitsekaan saavat hoitoa jopa todellista tarvettaan enemmän.
Eikä ole nurinkurinen. Työssäkäyviin panostaminen on halvempaa ja tuottaa enemmän hyvinvointia.
Työssäkäyntiin panostetaan hoitamalla ammattitaitoisesti. Se ei tarkoita sitä, että laitetaan heti verenpainelääkitykset ja uusitaan ne automaatiolla. Tai sitä, että annetaan muutama fysiokäynti aina kun työssäkäyvä niin haluaa.
Terve ei edelleenkään tarvitse juuri hoitoa. Yksi käynti on tärkeämpi työkyvyttömälle kuin sille, joka voi itse panostaa itseensä muilla keinoilla.
Käykää arvostelemassa Lääkäriliitto, jotta saadaan enemmän huomiota asialle. Tilanne on tällä hetkellä se, että Lääkäriliiton takia lääkäreitä ei kouluteta tarpeeksi, jotta lääkärien palkat pysyisivät älyttöminä. Näin ollen rahaa ei riitä tutkia ja hoitaa monien sairauksia. Jopa Ukrainassa on parempi terveydenhuolto.
Jep! Kaiken takana on ahneus. Ja nyt hallitus aikoo lisätä kelakorvauksia yksityiselle puolelle lähes puolella miljardilla! Miettikää! Vähävaraisimmilla ei todellakaan ole varaa yksityiseen vaikka saisivat siitä kelakorvausta muutaman kympin enemmän. Puoli miljardia tulisi ohjata hyvinvointialueille eikä yksityisen kassakoneeseen! Pitää purkaa jonoja kyllä ja tilanne vaatii nopeita toimia, mutta ei tällä tavalla. :(
Pitäisi perustaa uusi lääkis, esim. Lapin yliopistoon tai Lappeenrantaan. Tai vaikka molempiin.
Kaksipiippuinen juttu. Ihmisten pitäisi päästä tutkimuksiin ja hoitoon jo ennenkuin sairaus on ehtinyt edetä tai pahentua. On järkevää hoitaa ihminen silloin, kun hän todennäköisesti palautuu nopeasti terveeksi. Kroonisten sairauksien kohdalla tutkimusten ja hoitojen viivästyminen kasvattaa riskiä, ettei potilas kuntoudu tai muuten tule enää työkykyiseksi. Yhteiskunnalle tulee kalliiksi, jos lääkäriin pääsee vasta sitten, kun ei enää pysty tekemään töitä.