En oikein tajua, että miksi osa-aikaisia työntekijöitä hallitus rankaisee?
Monet eivät edes ole omasta tahdostaan osa-aikaisia. On tuo hieman epäreilua rangaista työntekijää siitä, että työnantaja ei tarjoa kokopäiväistä työsuhdetta.
Kommentit (114)
Fassarihallitus vihaa työläisiä, niin työllisiä ja erityisesti työttömiä.
Moninaisia-aikatyötön on flexaaja
Vierailija kirjoitti:
Mulla on nepsylapsi, koululainen. Olin kotona työttömänä vuosia koska kukaan ei palkannut mua osapäiväiseksi; olisin voinut ottaa vastaan töitä aikavälillä 9-15 ja osassa paikoista niitä olisi jopa ollut tarjolla, mutta kun tän uuden hienon työelämän takia mun olisi pitänyt myös paperilla sitoutua olemaan käytettävissä mm. iltavuoroihinkin. Sitä en ollut, joten työpaikka jäi saamatta.
Ihannetilanteessa meidän perheessä lapsi olisi päässyt aamuhoitoon sekä iltapäivähoitoon, minä taas töihin päivällä ilman vaatimusta sopparissa ottaa vastaan kaikkia vuoroja. Mutta nyt ollaankin Suomessa, joten työnantajat jäivät ilman tekijää, minä ilman työpaikkaa- ja valtio joutui maksamaan enemmän tukia.
Näinpä.
Suomessa ns. työelämän jousto tarkoittaa nimenomaan sitä, että t y ö n t e k i j ä joustaa. Työntekijän velvollisuus on venyttää jaksamistaan ja elämäntilannettaan työelämän alttarille. Ei väliä, vaikka sen hinta on kallis yksilölle, yksilön lapsille, yhteiskunnalle. Ruotsissa työelämä joustaa paljonkin työntekijän suuntaan, osa-aikatyötä mahdollistetaan ihmisten elämäntilanteiden mukaan paljonkin. Suomessa elää edelleen joku muinainen tsaarinajan "ken ei työtä tee, älköön myöskään leipää syökö" -eetos. Työnsankaruuden kultti pitää ihmiset sinnittelemässä työelämässä viimeiseen hiki- ja veripisaraan asti, koska työn puuttuminen on yhtä kuin joukkoon kuulumattomuus.
Uusi hallitus mukamas haluaa "uudistaa" työelämää. Tosiasiassa on palaamassa sata vuotta ellei satoja vuosia taaksepäin. Oikea työelämän uudistaminen tarkoittaisi inhmillisempää työelämää, joustavuutta myös työntekijän suuntaan. Työn jakamista myös. Sanna Marin mm. esitti 4-päiväistä työviikkoa. Ei mennyt päivääkään, kun EK ampui ehdotuksen alas. Näin meillä Suomessa, työelämän ym. elämän takapajulassa.
Jos tuo laki toteutuu, se romuttaa suurimmassa osassa Suomen periskouluista opetusohjelman tai ainakin se on mahdotonta toteuttaa.
Moni peruskoulun opettaja, koulunkäyntiavustajat, ruokahuollon työntekijät tekevät määräaikaisia työsuhteita tai on tuntipalkalla esim. kielten opettajat.
Nyt he jäävät sovitellun työttömyysturvan ulkopuolelle tai työttömyysturvaa koulun lomien aikana.
Sama päiväkodissa.
Miten Purra on ajatellut pienissä kouluissa tai maakunnassa toteuttaa esim. peruskoulun kielten opetus lapsille?
Ajattelino Purra sen olevan lasten vanhempien tehtävä?
Eli pitääkö mennä soittelemaan johtajien ovikelloja lauantai aamuisin ja töitä kyselemään?
Vierailija kirjoitti:
Eli pitääkö mennä soittelemaan johtajien ovikelloja lauantai aamuisin ja töitä kyselemään?
Ja sunnuntai aamuisin. 50 työtöntä kerralla koputtelee oveen tai esim. 15 minuutin välein ja kaikki kyselevät töitä, varmaan puolen vuoden sisällä kaikki on otettu vakituisiksi.
Hallitus patistaa töihin ja silti osa-aikatyöläisiä rangaistaan.. missä logiikka? Kaikki eivät tosiaan pysty tekemään kokoaikatyötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän töissäkin on moni osa-aikaisia ja monilla leikattin tänä keväänäkin työaikona 2 tunnilla, niin että 8h joutuivat 6h sopparille ja 6h joutuivat 4h sopparille.
Hieman ihmetettää, että miksi näistä henkilöistä ei yhdistetä kokopäiväisiä tekijöitä?
Tässä on taas pakko olla joku erikoinen työnantajien tukimalli tai joku kikka, millä joku saa vedettyä jotain välistä, ei voi olla mitään muuta loogista selitystä tällaiselle hölmöydelle ja samaa tapahtuu kuulemma muuallakin, kun olen kysellyt.
Ainakin yksityisen puolen palvelukodit saavat kunnalta tukea jos henkilökunnasta tietyn tuntimäärän tekee keikkatyöntekijät.
No, nuokin keikkatyöntekijät loppuvat (ja sitä myöten kunnan tuki työnanatajalle) kun Orpon hallitus poistaa suojaosan.
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitus onkin että haetaan toinen työ osa-aikaisuuden lisäksi.
Tämä on kuitenkin erityisen ongelmallista, koska työntekijän esteellisyys ja kielto kilpailevalla yrityksellä tai alalla. Ja se sovitaan jo työsopimuksessa.
Esim. Prisman kassa ei voi olla yhtäaikaa olla työsuhteessa esim. Cittarin kassalla.
Sama akateemisissa ammateissa esim. syyttäjä ei voi samaan aikaan työskennellä esim. asianajotoimistossa.
Tai koulun keittäjä, seurakunnalla.
Ja tämä perustuu Suomen lainsäädäntöön, jos yritykset kilpailevat keskenään ja on yhteisiä sidoksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli pitääkö mennä soittelemaan johtajien ovikelloja lauantai aamuisin ja töitä kyselemään?
Ja sunnuntai aamuisin. 50 työtöntä kerralla koputtelee oveen tai esim. 15 minuutin välein ja kaikki kyselevät töitä, varmaan puolen vuoden sisällä kaikki on otettu vakituisiksi.
Entä jos työttömät menisi pankkiin jonottamaan ja töitä kysymään. Olisi pitkä työttömien jono, siinä se palveluvuoro työntekijällä vierähtäisikin.
Ensin kokoomuslaiset halusivat töistä määräaikaisia ja osa-aikaisia - nyt niistä rangaistaan ja samalla suuri osa työntekijöistä rajataan ansiosidonnaisen ulkopuolelle.
Kuinka kauan teiltä kestää hahmottaa mistä heidän agendassaan on kyse?
Jos osa-aikatyö ei kannata niin sitten lopetan sen kokonaan. Siittähän hallitus saa taas yhden sohvaperunan.
Vierailija kirjoitti:
Hallitus patistaa töihin ja silti osa-aikatyöläisiä rangaistaan.. missä logiikka? Kaikki eivät tosiaan pysty tekemään kokoaikatyötä.
Eikä kokoaikatyötä ole edes välttämättä tarjolla. Tuskin monikaan huvikseen juoksee osa-aikatyössä, mikäli samasta paikasta olisi tarjolla kokoaikatyö parempine palkkoineen.
Hallitus menee ideologia edellä - ei järki ja faktat.
Sannin, Riikan ja Petterin taikasauva taikoo pian nuo osa-aikatyöt kuulemma kokoaikatyöksi!
Mutta mitähän kaupan työnantajapuoli sanoo tästä?