En oikein tajua, että miksi osa-aikaisia työntekijöitä hallitus rankaisee?
Monet eivät edes ole omasta tahdostaan osa-aikaisia. On tuo hieman epäreilua rangaista työntekijää siitä, että työnantaja ei tarjoa kokopäiväistä työsuhdetta.
Kommentit (114)
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitus onkin että haetaan toinen työ osa-aikaisuuden lisäksi.
Sinunkin kommentista huomaa että ei mitään käsitystä nyky työelämästä. Voit olla vaikka kymmenessä vuokrafirmassa kirjoilla mutta ne työvuorot tarjotaan monesti päällekkäin eli samalle päivälle ja jopa samaan aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Osa-aikaiset tukien nostelijat tulee kalliiksi. Punahallitus tuhosi talouden. Nyt on pakko säästää.
Ei tule kalliiksi. Paljon kalliimaksi tulee palkata osa-aikainen yksityisellä sektorilla oleva väkisin vastentahtoisesti julkiselle sektorille eli valtiolle yli 2500 euron palkalla. Vielä kalliimmaksi tulee lahjominen yksityiseltä sektorilta ulos kortistoon niin moneksi vuodeksi kunnes suostuu tulemaan valtiolle töihin.
Koulunkäynninohjaajat ovat usein myös osa-aikaisia. Palkkaamalla ulosottovelkainen koululle ohjaajaksi vasten tahtoisesti nettipalkalla n. 900 euroa tulee myös kalliiksi sillä valtio joutuu kustantamaan sekä palkan, että toimeentulotuen kokonaan, koska ulosotossa ja ulosotto vie kaiken.
Se mikä tulee kalliiksi on sairas pakkomielle saada joku yksittäinen henkilö vastentahtoisesti jonnekin paikkaan. Korruptio ja henkilökohtainen pakkomielle, se vasta tulee kalliiksi. Vakoilu se vasta tuleekin kalliiksi varsinkin jos sille ei ole mitään asiallista ja järkeenkäypää syytä, ainoastaan henkilökohtainen sairas seksuaalinen pakkomielle.
Ulosotyovelallisen työntäminen myös vastentahtoisesti koulutukseen maksaa, koska valtio joutuu maksamaan paitsi opintotuen, asumistuen niin myös opintolainan ja tähän päälle myös toimeentulotuen.
Jungle Juice Barista kaikille toinen osa-aikatyö. Jos on jo siellä, niin te-toimisto hommaa jonkun tonttupestin, mistä saa viis euroa per päivä ja työmatka vain 600 kilsaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tukia osa-aikaisilta ollaan leikkaamassa?
Ainakin soviteltua päivärahaa.
Soviteltu päiväraha on ihan pas...a arvoltaan. Samalla pitäisi hakea töitä ja tehdä suunnitelmia työllistymisestä koko-aikaisesti.
Yritin kerran hakea muutama vuosi sitten ja huomasin, että ei kannata. Tulen mieluummin vähemmällä toimeen, enkä saa muuten yhteiskunnan tukia. Satasen takia en hae.
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitus onkin että haetaan toinen työ osa-aikaisuuden lisäksi.
Ei työttömien määrä vähene vaikka osa-aikainen tekisi viittä eri osa-aikaista työtä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tukia osa-aikaisilta ollaan leikkaamassa?
150€ lähtee sovitellusta työttömyysetuudesta. Ja lisäksi se työttömyysetuus jäädytetään, eli vaikka hinnat nousee ja indeksit nousee, etuudet ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitus onkin että haetaan toinen työ osa-aikaisuuden lisäksi.
Sinunkin kommentista huomaa että ei mitään käsitystä nyky työelämästä. Voit olla vaikka kymmenessä vuokrafirmassa kirjoilla mutta ne työvuorot tarjotaan monesti päällekkäin eli samalle päivälle ja jopa samaan aikaan.
Ja sit ne jotkut firmat lakkaa tarjoamasta vuoroja, jos et ota tarjottuja vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Osa-aikaiset tukien nostelijat tulee kalliiksi. Punahallitus tuhosi talouden. Nyt on pakko säästää.
Niin just tämä.
Osa-aikaisille työntekijöille joutuu maksamaan asumistukia, soviteltua päivärahaa.
Ja pahimmassa tapauksessa vielä toimeentulotukea.
Sillähän Ruotsissa. on niin korkea työllisyysaste ja vähemmän työttömyyttä, kun Ruotsissa käy runsaasti ihmisiä osa- aika duuneissa
Myös julkisella puolella siellä tehdään 5-6 tunnin työpäiviä.
Hölmöläisten peiton tekoa eli jostain leikataan niin toimeentulotukea sitten haetaan jos ei saa esim. soviteltua päivärahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitus onkin että haetaan toinen työ osa-aikaisuuden lisäksi.
Ei työttömien määrä vähene vaikka osa-aikainen tekisi viittä eri osa-aikaista työtä.
Ei siitä olekaan kysymys, vaan yhteiskunnan maksamista tukiaisista, osapäivä duuneissa käyville.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tukia osa-aikaisilta ollaan leikkaamassa?
Ainakin soviteltua päivärahaa.
Soviteltu päiväraha on ihan pas...a arvoltaan. Samalla pitäisi hakea töitä ja tehdä suunnitelmia työllistymisestä koko-aikaisesti.
Yritin kerran hakea muutama vuosi sitten ja huomasin, että ei kannata. Tulen mieluummin vähemmällä toimeen, enkä saa muuten yhteiskunnan tukia. Satasen takia en hae.
Sehän riippuu ihan siitä kuinka iso palkka sulla on. Minä tein 25h/vko huonolla palkalla, sain nettona reilu 900€ käteen, ja kun on kaksi lasta elätettävänä, sain työttömyysetuuteen lapsikorotukset (nekin otetaan nyt pois) niin sain kelan päivärahaakin vielä useamman satasen, korona-aikana kun suojaosuus oli 500€ tuli mulla joinain kuukausina nettona yhteensä rahaa jopa yli 1400€ eli saman jos olisin tehnyt kokopäivätyötä 1800-1900€/kk/brutto.
Siitä ollaan nyt kateellisia, että jotkut osa-aikaiset saa ihan liikaa rahaa, niin nyt viedään suojaosuus 150€/brutto, ja ne lapsikorotukset noin satasen per lapsi.
Eli ei ensi vuonna kannatakaan enää tehdä osa-aikatyötä, ei sillä elä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitus onkin että haetaan toinen työ osa-aikaisuuden lisäksi.
Ei työttömien määrä vähene vaikka osa-aikainen tekisi viittä eri osa-aikaista työtä.
Ei siitä olekaan kysymys, vaan yhteiskunnan maksamista tukiaisista, osapäivä duuneissa käyville.
No niitä tukiaisia joudutaan jatkossakin maksamaan, jopa enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Hölmöläisten peiton tekoa eli jostain leikataan niin toimeentulotukea sitten haetaan jos ei saa esim. soviteltua päivärahaa.
Ihan turhaan alapeukutat kun näin se tulee menemään.
Vierailija kirjoitti:
Osa-aikaiset tukien nostelijat tulee kalliiksi. Punahallitus tuhosi talouden. Nyt on pakko säästää.
Säästää maksamalla heille 500 euron asumislisän sijaan 1300 euroa toimeentulotukea?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tukia osa-aikaisilta ollaan leikkaamassa?
Ainakin soviteltua päivärahaa.
Soviteltu päiväraha on ihan pas...a arvoltaan. Samalla pitäisi hakea töitä ja tehdä suunnitelmia työllistymisestä koko-aikaisesti.
Yritin kerran hakea muutama vuosi sitten ja huomasin, että ei kannata. Tulen mieluummin vähemmällä toimeen, enkä saa muuten yhteiskunnan tukia. Satasen takia en hae.
Olet huippu laiska ihminen.
Tahallasi elätytät itsesi, meidän muiden työssäkävijöidrn piikkiin.
Onneksi tuo yhteiskunnan rahojen lypsäminen loppuu ensi vuoden puolella.
Vihdoinkin!
Siksi kun voivat. Hallituksessa on henkilöitä jotka eivät välitä pätkän vertaa mistään muusta kuin omasta ja oman piirin eduista. Niistä pidetään kyllä kiinni. Suurituloisille on tulossa veronkevennyksiä esim. Orpo saa jatkossa 2000€ enemmän vuodessa. Onhan tämä aika selvää, että hallituksen valinnat ovat täysin ideologisia, perustuen ajatukseen ihmisarvosta varallisuuden ja aseman kautta. Että tämmöinen sakki Suomea johtamassa suohon.
Orpo, Purra ja Essayah eivät ole koskaan kuulleet prekariaatista, silpputyöstä, alustataloudesta ja nollatyösopimuksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitus onkin että haetaan toinen työ osa-aikaisuuden lisäksi.
Ei työttömien määrä vähene vaikka osa-aikainen tekisi viittä eri osa-aikaista työtä.
Ei siitä olekaan kysymys, vaan yhteiskunnan maksamista tukiaisista, osapäivä duuneissa käyville.
Sullahan on päässä pahasti vikaa. Ei sen osa-aikaisen tulot nouse tukia poistamalla. Miten urveloita olette?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa-aikaiset tukien nostelijat tulee kalliiksi. Punahallitus tuhosi talouden. Nyt on pakko säästää.
Säästää maksamalla heille 500 euron asumislisän sijaan 1300 euroa toimeentulotukea?
Toimeentulotukea ei jatkossa makseta enää niille, jotka voivat halutessaan työllistyä.
Siis täysin terveille aikuisille ihmisille.
Syö sitten puunkuorta, kun ei sulla ei ole pätäkkää ostaa ruokaa kaupasta, kun ET VIITSI töissä käydä.
Joo tuo on kyllä typerää ja käsittämätöntä.....niitä ihmisiä kurmotetaan jotka haluavat tehdä töitä mutta sitä ei ole tarpeeksi....mikä logiikka?
Totuus on että ei se hallitus pysty luomaan työpaikkoja.Nyt kustaan ja paskotaan rajusti alle.