Katkeruus siitä, että synnytys tuhosi seksielämän
Long story short: Synnytyksessä sain repeämän ja se ommeltiin. Jälkitarkastuksessa valitin jo, että pimppi on kipeä ja 4 kuukautta synnytyksestä kävin asian vuoksi lääkärissä. Vasta 10 kk synnytyksestä asia otettiin tosissaan. Emättimen suulle ja syvemmälle oli kuitenkin muodostunut paljon arpikudosta, joka kipuilee. Sain myös ponnistusinkontinenssin. Synnytyksestä on nyt 1,5 vuotta, ja yhdyntä ei onnistu kivun takia. En voi myöskään käyttää tamponeja, kuukuppia yms. Olen yrittänyt käyttää dilataatiota, mutta siitä ei tunnu olevan apua, kuten ei myöskään mistään liukuvoiteesta tms. Nyt jonotan taas erikoislääkäriaikaa...
Tapahtuma on saanut minut todella katkeraksi. Olen aina ollut seksissä aika yhdyntäkeskeinen, ja nyt kun se ei onnistu, olo on seksuaalisesti rampa. Tämä on johtanut myös pahaan aviokriisiin ja lisäksi lapsiluku jäänee nyt yhteen, kun alun perin toiveissa oli kolme lasta. Tuntuu, että olen asiasta katkera joka päivä ja joskus tunnen jopa vihaa lasta kohtaan. :( Nämä ovat kamalia tunteita. Miten päästä yli katkeruudesta? Onko saanut apua vastaavaan vaivaan vielä näin pitkän ajan kuluttua synnytyksestä?
Kommentit (273)
En ole koskaan synnyttänyt enkä ollu raskaana, 40 iässä tulee ne laskeumat KAIKILLE, ei seksi onnistu muillakaan, inkontinenssi myös kuuluu pakettiin KAIKILLA naisilla, älä usko vaikka joku kiistää. Menee ohi. Ei seksi onnistu kuin hyvin pienen x kanssa. Moni muukin asia tekee nuo, tulehukset, vulvodynia, ylipaino,kiinnikkeet, atropia, lapsilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
Tee muutama lapsi, voi parantua vaikka.
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunta: Naiset hankkikaa lapsia! Ootte itsekkäitä jos ette hanki!
Naiset: No tuota... olisko tarjota turvallista kivutonta synnytystä, synnytyksenjälkeisten vaivojen parasta mahdollista hoitoa ja yhteiskunnan tukea perhe-elämään jos henkilökohtaisia tukiverkkoja ei ole?
Yhteiskunta: No mitä helvettiä ei tietenkään! Jos repeät persettä myöten taksissa matkalla sairaalaan, synnytät ilman epiduraalia ja menetät pidätyskyvyn täysin, kärsit kivuista ja olet pulassa lapsen kanssa, niin se on kikkeliskokkelis, mitäs läksit, olisit miettinyt ennen raskautumista!
Naiset: Okei, tuota jos mä sitten jätän väliin kun en ihan noin ison mittakaavan kärsimyksiä välittäisi ottaa...
Yhteiskunta: MIKSI NAISET EI SYNNYTÄ?!
Viekää tämä kirjoitus eduskuntaan saakka, sillä se pitää jokaista sanaa myöten 100% paikkaansa.
Miksi viestini saa alapeukkuja? Häh? Kysin vain Ap:n ikää. Moni tekijä voi vaikuttaa vaikeisiin synnytyksiin, mukaan lukien ikä. Mikä viestissäni muka oli kohtuutonta?
Vierailija kirjoitti:
Voi helvetti nyt. Lapsi ei ole tässä mikään parka, äiti on. Häpeällistä, että äidit jätetään synnytyksen jälkeen näin yksin ja syljetään perään.
Hävetkää joka ikinen, jotka kylvätte tuota inhottavaa naisvihaanne.
Nämä samat ihmiset meuhkaavat pienestä syntyvyydestä ja nuorista naisista, jotka ovat syyllisiä ihan kaikkeen. Surullista, että yllättävän moni heistä on naisia.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se nyt ihan suolesta, että jos saa samanlaiset vammat onnettomuudessa, mitä synnytyksessä jää jäljelle, niin ne korjataan, hoidetaan ja kuntoutetaan. Mutta synnyttämisen seurauksena taputetaan vaan päätä, että "Sellaista se on :)"
Minusta on myös käsittämätöntä, ettei lääkäri automaattisesti ompele synnytysvaurioita. Ei missään muussakaan vammassa hoitajat ompele haavoja!
Vierailija kirjoitti:
Voi helvetti nyt. Lapsi ei ole tässä mikään parka, äiti on. Häpeällistä, että äidit jätetään synnytyksen jälkeen näin yksin ja syljetään perään.
Hävetkää joka ikinen, jotka kylvätte tuota inhottavaa naisvihaanne.
Ai että sinusta on ihan ok, että ap tuntee vihaa lastaan kohtaan?
Nyymi23 kirjoitti:
Miksi viestini saa alapeukkuja? Häh? Kysin vain Ap:n ikää. Moni tekijä voi vaikuttaa vaikeisiin synnytyksiin, mukaan lukien ikä. Mikä viestissäni muka oli kohtuutonta?
Koska et ymmärtänyt mistä keskustelussa on kyse. Ei pätemisestä siitä, mikä on johtanut tilanteeseen, vaan siitä että yhteiskunta ei tarjoa naisille inhimillistä jälkihoitoa synnytyksen jälkeen.
Tämä voi olla myös velan kirjoitus. Kiva jos ei muillakaan olis lapsia, niin pelotellaan vähän muita naisia.
Yleensä asiat menee kuitenkin ihan hyvin.
Kyynel. Sinulla sentään on ollut seksiä ja sinulla on ainakin lapsi. Siinä on paljon enemmän kuin moni koskaan saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synnytyksessä on riskinsä. Itse olet lapsen halunnut. Turha olla lapselle katkera, lapsi parka :(
Nykyään tuntuu, että synnytyksessä kuoleminen on ainut riski. Niin kauan kuin kukaan ei kuole, kaikki on mahtavasti, vaikka mitä tapahtuisi.
Virallinen kanta on että synnytyksessä ei ole lainkaan riskejä. Niistä vaietaan aivan täysin.
Kuka on lukenut lehtijutun viimeisen viiden vuoden ajalta, missä kerrottiin naisen kuolleen synnytykseen Suomessa? Tai opetettiinko koulussa että niin voi käydä? No ei varmasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi helvetti nyt. Lapsi ei ole tässä mikään parka, äiti on. Häpeällistä, että äidit jätetään synnytyksen jälkeen näin yksin ja syljetään perään.
Hävetkää joka ikinen, jotka kylvätte tuota inhottavaa naisvihaanne.
Ai että sinusta on ihan ok, että ap tuntee vihaa lastaan kohtaan?
Kyllä minäkin varmasti tuntisin samassa tilanteessa, eivät äidit ole mitään pyhiä enkeleitä tai robotteja. Jotain empatiaa nyt, haloo! Aika karua alkaa tuossa tilanteessa itkemään siitä, että ap:ta vit*ttaa.
Tunteet eivät ole ikinä oikein tai väärin, ne ovat viestejä. Se olisi väärin, jos ap jollain tavalla rankaisi lasta.
Vierailija kirjoitti:
Tämä voi olla myös velan kirjoitus. Kiva jos ei muillakaan olis lapsia, niin pelotellaan vähän muita naisia.
Yleensä asiat menee kuitenkin ihan hyvin.
Miksi velaa kiinnostaisi onko muilla lapsia vai ei?
Mä en ole koskaan niin välittänyt yhdynnästä. Se on vain välttämätön paha.
Aika kyllä parantaa paljon. Mä olin ekan lapsen jälkeen aika kipeä monta kuukautta ja yhdyntää uskalsin kokeilla vasta monen kuukauden jälkeen. Mutta kaikki parantui ja tuli vielä toinenkin lapsi.
Tottakai harmittaa. Emätin on nautintoa varten, ei lasten tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
Mä en ole koskaan niin välittänyt yhdynnästä. Se on vain välttämätön paha.
Aika kyllä parantaa paljon. Mä olin ekan lapsen jälkeen aika kipeä monta kuukautta ja yhdyntää uskalsin kokeilla vasta monen kuukauden jälkeen. Mutta kaikki parantui ja tuli vielä toinenkin lapsi.
Mitä väliä, ap välittää yhdynnästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi helvetti nyt. Lapsi ei ole tässä mikään parka, äiti on. Häpeällistä, että äidit jätetään synnytyksen jälkeen näin yksin ja syljetään perään.
Hävetkää joka ikinen, jotka kylvätte tuota inhottavaa naisvihaanne.
Ai että sinusta on ihan ok, että ap tuntee vihaa lastaan kohtaan?
Kyllä minäkin varmasti tuntisin samassa tilanteessa, eivät äidit ole mitään pyhiä enkeleitä tai robotteja. Jotain empatiaa nyt, haloo! Aika karua alkaa tuossa tilanteessa itkemään siitä, että ap:ta vit*ttaa.
Tunteet eivät ole ikinä oikein tai väärin, ne ovat viestejä. Se olisi väärin, jos ap jollain tavalla rankaisi lasta.
Mikset tunne empatiaa viatonta lasta kohtaan?
käy yksityisellä poistattamassa arpikudos. kyllähän sitä ny
aviohommat pitää onnistua vaikka lapsiki olis maailmassa.
meillä on 5 lasta ja vähä jäi löysemmäksi ensimmäisen jälkeen
muttei se maailmaa kaada.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näistä olisi todellakin hyvä puhua ja varoitella, että onko valmis loppuelämänsä kipuihin ja seksittömyyteen kun hankkii lapsen. Meillä ei välitetä naisten terveydestä tuon tippaa terveydenhuollossa eikä heitä kiinnosta kuin käytettävyytesi ihmisten tekoon. Jos et siihen enää psyty, olet roskaa bye, bye mene pois. Hyvinvointisi naisena on valitettavasti terveydenhuollon kannalta yhdentekevää. Sinun ei tarvitse oppia hyväksymään tilannetta, sinun ei tarvitse tottua, vaan etsi apua kunnes löydät sen ja vaadi apua. Pakkohan tuo on leikkauksella korjata ja se on heidän tehtävä hoitaa se.
Riskit on elämässä aina olemassa. Todella ikävä tuo ap:n tapaus, mutta ei tapahdu kaikille. Ja nyt ei enää uskalleta raskautua kun nuoremmat on peloteltu hengiltä.
Tsemppiä ap, toivottavasti saat apua leikkauksesta <3
kolmen äiti, ilman ongelmia
9 alapeukkua? Eikö saa tsempata toista? Vai pitäiskö kaikille tulla vammoja?
Vierailija kirjoitti:
Nyymi23 kirjoitti:
Miksi viestini saa alapeukkuja? Häh? Kysin vain Ap:n ikää. Moni tekijä voi vaikuttaa vaikeisiin synnytyksiin, mukaan lukien ikä. Mikä viestissäni muka oli kohtuutonta?
Koska et ymmärtänyt mistä keskustelussa on kyse. Ei pätemisestä siitä, mikä on johtanut tilanteeseen, vaan siitä että yhteiskunta ei tarjoa naisille inhimillistä jälkihoitoa synnytyksen jälkeen.
Okei? Eli kaikkien keskusteluiden pitää aina noudattaa yhtä suoraa linjaa eikä saa koskaan lähteä sivupoluille, edes relevanteille sellaisille? Oliko Ap määritellyt tämän keskustelun tällaiseksi itse vai kuka keksii nämä kiveen hakatut säännöt? Mielestäni on oleellista tietää Ap:n ikä, koska, jos hän oli korkeassa iässä saadessaan tuon lapsen, tämä voi toimia varoituksena muille naisille, jotta nämä hankkivat lapset nuorempana ilman yhtä suurta riskiä komplikaatioille. Voi olla, että Ap olikin tosi nuori, en tiedä, sen takia kysyn. Eikö ole kaikkien etujen mukaista välttää tällaisia ongelmia, jos mahdollista?
Minulla myös rankka esikoisen synnytys ja iso episiotomia. Vaivasi kovasti ja vaikeutti yhdyntää. Toinen lapsi kuitenkin pienellä ikäerolla, ja pelkopolin kautta. Hyvin mennyt nopea, kivuton synnytys teki alapäälle jotain ja arven jättämä kipu katosi, ei ole vaivannut sen jälkeen.
En nyt sano että toinen synnytys olisi ratkaisu kaikkeen, mutta tässä minun tarinani.