Onko täällä Asperger-/autismin kirjon lasten vanhempia?

Vierailija kirjoitti:

Sai diagnoosin alakouluikäisenä. Normiluokalla on aina ollut, koska oireet ovat olleet melko lieviä. Oikeastaan ainoa "ongelma" tällä hetkellä on se, että viihtyy hyvin yksin eikä hänellä ole kovin suurta sosiaalisuuden tarvetta.

Mikä tuossa on ongelma?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sai diagnoosin alakouluikäisenä. Normiluokalla on aina ollut, koska oireet ovat olleet melko lieviä. Oikeastaan ainoa "ongelma" tällä hetkellä on se, että viihtyy hyvin yksin eikä hänellä ole kovin suurta sosiaalisuuden tarvetta.

Mikä tuossa on ongelma?

Siksi laitoinkin lainausmerkkeihin, koska asia ei ole meidän itsemme mielestä ongelma, vaan joidenkin muiden.

Alakouluikäisenä tuli diagnoosi, minä olisin sen voinut antaa jo taapero-iässä. 

Aivan kirjaesimerkki autistista, myös isän puolen suvussa sitä paljon. 

Haasteena mm. väkivaltaisuus, omaehtoisuus sekä omiin maailmoihin uppoutuminen. 

Diagnoosi 10-vuotiaana. Lapsen omasta, eikä oikeastaan meidänkään mielestä, ei ole haasteita. hän on vaan samanlainen erakko- ja tutkijaluonne kuin minäkin. Mutta päiväkotien ja koulujen mielestä kiinnostumattomuus kavereista ja sosiaalisesta toiminnasta on ollut ongelma. Ei ole siis kyse vain siitä ettei saisi kavereita, vaan ei edes halua, tykkää enemmän miettiä omia juttujaan itsekseen. Normaaliluokalla on ja koulu menee erittäin hyvin. Ei tukitoimia, koska tosiaan, lapsi itse ja me vanhemmat ollaan tilanteeseen ihan tyytyväisiä. Samanlainen itsekin olin lapsena ja nuorena (ja olen oikeastaan vieläkin), ja elämä on ollut oikein hyvää näin.

Diagnoosi 6-vuotiaana. Pienluokalla on aina ollut, koska sosiaalisessa kanssakäymisessä on sen verran paljon haasteita eikä kestä isomman ryhmän hälinää ja aistiärsykkeitä.

Ihan normiluokalla oli koko kouluajan. Hänen oireensa ovat toki lievemmästä päästä, sillä hän sai diagnoosinkin vasta parikymppisenä, eli kukaan ei edes tiennyt hänen olevan assi hänen ollessaan kouluikäinen.

17 vuotiaana sai kumpikin diagnoosin lähinnä siksi, että psykiatrinen puoli ja psykologit pisti vuosia vastaan, että mitään vikaa ei ole, vaikka tukitoimet vain paisui ja paisui ja opettajien ja tukihenkilöiden epätoivo sen mukana. Neuropsykologiset tutkimukset on sitten sanoneet muuta ja ne teetettiin peruskoulun jälkeen. Nyt saa niitä tukitoimia mitä tarpeita tutkimuksissa ilmeni ja mitä on ollut aiemminkin silloinkin kun diagnoosin tekemiseen ei vielä suostuttu. Tosin nyt ei tarvitse enää sohia kun tiedetään millä tavalla hän oppii. 

Minulla on kaksi Asperger-lasta. Toinen heistä tarvitsee ehdottomasti pienluokan, kun toinen puolestaan pärjää hyvin tavisluokalla. Assitkin ovat yksilöitä, eikä mikään diagnoosi kerro kaikkea ihmisestä eikä määritä häntä kokonaan.

AS-diagnoosi tuli joskus 7-8 vuotiaana. Älykäs, valokuvamuistin omaava ja asioihin todella syvällisesti perehtyvä nuori mies. Sosiaalisesti hieman kömpelö ja ehdottomasti introvertti.  On pärjännyt ihan tavallisessa peruskoulussa ja lukiossa. Korkeakoulututkinnon suorittanut ja nykyään ihan työelämässä mukana.

Sai diagnoosin 5-6-vuotiaana. Peruskoulun kävi pienluokalla, mutta ammattikoulun ihan normaalisti. On tällä hetkellä osa-aikatyössä (ei koulutustaan vastaavassa).

Diagnoosi 7-vuotiaana. 1-4 lk. erityisluokalla, 5-9 lk. normaaliluokalla ja jatko-opinnot ihan normaalisti. Tarvitsi nuorempana paljon tukea, tällä hetkellä elää aika itsenäisesti. Ystäviä ei juuri ole, mutta ei tunnu niitä pahemmin kaipaavankaan. Myöskään parisuhdetta ei koe tarvitsevansa, koska "yksin on niin paljon helpompaa ja mukavampaa".

Asperger+ADHD: ADHD-diagnoosi kai 9-vuotiaana, as 10-vuotiaana. 1-3 lk normaalissa luokassa, 4-6 lk pienluokalla. 5. Ja 6. lk lyhennetyt koulupäivät.

Diagnoosi tuli vasta 16-vuotiaana. Olen saanut kuulla jo varhaiskasvatuksen ajoilta lähtien vihjailuja siitä, että olen hiono äiti ja vikapää lapsen ongelmiin. Vuosikausien palaveeraamisten muisteluun en nyt tänään halua ryhtyä, joten jääköön tähän. Lapseni on onneksi kiva ihminen :)

Olisko ollut 13 kun tuli yhtäkkiä TIC-oireita. Diagnoosit tuli nopeasti mutta tukitoimissa kesti pitkään. Nyt on toimintaterapiaa ja se on ollut tosi hyvä juttu. Itsensä ilmaisemisessa on lievästi sanottuna haasteita mutta muuten kaikki on tosi hyvin. Kannattaa miettiä kaksi kertaa siirtymistä pienryhmään. Siellä on vähemmän oppilaita mutta onko luokassa rauhallista. Melu ja häly on täysin mahdottomia asioita meidän lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Alakouluikäisenä tuli diagnoosi, minä olisin sen voinut antaa jo taapero-iässä. 

Aivan kirjaesimerkki autistista, myös isän puolen suvussa sitä paljon. 

Haasteena mm. väkivaltaisuus, omaehtoisuus sekä omiin maailmoihin uppoutuminen. 

Meidän lapsella on aspergen ja autismin kirjo. Hän ei ole ikinä ollut väkivaltainen. Hän ei ole ikinä edes huutanut minulle. Kerran näin että nyt on tosi vihainen, tyhjensi kuitenkin tiskikoneen kun pyysin. Ihmiset ja haasteet ovat erilaisia.

Minua kiinnostaisi tietää millaisia lapsenne olivat vauvana?

Koska meidän lapsi oli hyvin itkuinen ja vaativa vauva. Mitään elimellistä vikaa ei löytynyt.

Nyt taaperona on edelleen hyvin temperamenttinen. Ei oikein siedä kosketusta, ei sukkia, ei vaatteiden saumoja. Riisuu itseään jatkuvasti ja raivoaa pukemista. Raivostuu vähän väliä jostakin, koko ajan itketään.

Päiväkodissa kuvaillaan hänen olevan omanlaisensa ja erilainen kuin muut. Mutta en tiedä minkälaisia muut taaperot siellä ovat

Vierailija kirjoitti:

Olisko ollut 13 kun tuli yhtäkkiä TIC-oireita. Diagnoosit tuli nopeasti mutta tukitoimissa kesti pitkään. Nyt on toimintaterapiaa ja se on ollut tosi hyvä juttu. Itsensä ilmaisemisessa on lievästi sanottuna haasteita mutta muuten kaikki on tosi hyvin. Kannattaa miettiä kaksi kertaa siirtymistä pienryhmään. Siellä on vähemmän oppilaita mutta onko luokassa rauhallista. Melu ja häly on täysin mahdottomia asioita meidän lapselle.

Meidän lapsellemme pienluokka oli ehdottomasti oikea ratkaisu, tavallisessa luokassa oli paljon enemmän hälinää ja aistiärsykkeitä. Kaipa se on aina hieman tuurista kiinni, millainen ryhmä sattuu osumaan kohdalle.

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaisi tietää millaisia lapsenne olivat vauvana?

Koska meidän lapsi oli hyvin itkuinen ja vaativa vauva. Mitään elimellistä vikaa ei löytynyt.

Nyt taaperona on edelleen hyvin temperamenttinen. Ei oikein siedä kosketusta, ei sukkia, ei vaatteiden saumoja. Riisuu itseään jatkuvasti ja raivoaa pukemista. Raivostuu vähän väliä jostakin, koko ajan itketään.

Päiväkodissa kuvaillaan hänen olevan omanlaisensa ja erilainen kuin muut. Mutta en tiedä minkälaisia muut taaperot siellä ovat

Meidän asperger oli aika päinvastainen, sellainen rauhallinen ja omissa oloissaan viihtynyt. Meillä on myös vanhempi tytär, ja hän oli lapsena ihan erilainen, esim. kun heräsi unilta sen kyllä kuuli koko naapurusto, koska huuto alkoi heti. Tuon pojan, joka myöhemmin sai diagnoosin, heräämistä ei välttämättä huomannut edes aikoihin, koska siellä se vaan köllötteli sängyllään katsellen ympäristöään tyytyväisenä.

Mutta käsittääkseni nuo ei niinkään liity aspergeriin tai autismiin, vaan ovat temperamenttipiirteitä, jotka voi olla mitä vaan riippumatta onko as tai ei. Aistiyliherkkyydestä voi myös olla kyse, jos kosketus, sukat yms. on haastavia. Tai sitten on vaan vaativa temperamenttipiirteiden yhdistelmä, esim. tässä kuvaus vaikeasta temperamentista joka ilmenee jo vauvasta: 

Vaikea temperamentti

Vaikeaan temperamenttiin kuuluu biologisten toimintojen epäsäännöllisyys. Välillä vauva tulee nälkäiseksi tunnin kuluttua, välillä hän saattaa olla tyytyväinen useita tunteja, eikä koskaan voi arvata paljonko hän syö. Unirytmi on epäsäännöllinen ja nukahtaminen tapahtuu usein vasta pitkän väsytystaistelun jälkeen. Lapsen kaikki sopeutuminen kestää ja ensireaktio kaikkeen uuteen on vetäytyminen, varautuneisuus ja välttäminen. Asioiden pitää sujua rutiinin mukaan. Lapsi suhtautuu negatiivisesti kaikkeen tuntemattomaan ja protestoi äänekkäästi. Hän itkee herkästi, usein ja pitkään. Hän on usein ärtyisä ja huonotuulinen.

Vaikean temperamentin omaavan lapsen piirteitä ovat:

epärytmisyys

vetäytyminen

hidas sopeutuminen

intensiivinen

negatiivinen suhtautuminen

ärsykeherkkyys.

AS-diagnoosi 10-vuotiaana. Ihan normaalit koulut on käynyt. On melko lievä tapaus, aistiyliherkkyydet ovat hyvin lieviä ja pystyy olemaan tarvittaessa hyvinkin seurallinen ja tulee toimeen kaikkien kanssa, mutta viihtyy hyvin itsekseen eikä koe tarvetta ystävystyä läheisemmin juuri kenenkään kanssa.

Pojalla asperger dg ja molemilla tyttärillä mt- ongelmia, itselläni asperger ja vaikeuksia mm.sosiaalisissa suhteissa, tulee erityisen hyvin esille työyhteisössä, sopeutuminen ollut aina haastavaa ja tiedän että minusta ei pidetä.