Työkaveri hoiti yhden työtehtävän aamulla ja on nyt plärännyt puhelintaan 25 minuuttia
Huikkasin hänelle että ai sulla oli lounas aikaisin tänään. Katsoi minua kuin hullua.
Kysyin mitä muuta on ajatellut tänään ja kuulemma pitäisi huomisen agenda sopia vastuuihmisten kanssa puhelimitse ja käydä läpi toisen henkilön vastuutehtävät meetsissä. Jatkoin kysymystä "Ja?"
Taas minua katsottiin kuin hullua. Kysyin mitä tekee tällä hetkellä ja vastasi odottavansa että nuo kyseiset ihmiset pääsevät paikalle.
Siis eikö ihmiset osaa enää tehdä useampaa asiaa yhtä aikaa? Joo kuulemma on tarkistanut jotai viestejä samalla mutta eihän tämä voi olla oikein.
Kommentit (23)
Löysää vähän pipoa ja ala itsekin ottaa rennommin. Kyllä se palkka vähemmälläkin tulee.
Työn määrä jakautuu hyvin usein epätasaisesti tehtävästä riippuen ja työn luonne voi olla sellainen, että tekeminen loppuu yhtäkkiä kuin seinään kunnes taas rävähtää kaikki yhtä aikaa päälle. Enempää ei voi töitä tehdä kuin niitä on. Olen itsekin ollut sellaisissa tehtävissä, että olen painanut jatkuvasti pitkää päivää ja samaan aikaan monien samassa projektissa työskentelevien ei ole tarvinnut venyä minuuttiakaan yhtenäkään työpäivänä.
Kyttäyksestä maksetaan palkkaa. Aika monessa työpaikassa.