Iski pojalle sit vesirokko, päivää ennen joulua =(
aikaisemman ketjun aloitinkin eilisestä pääkivusta ja oksentamisesta
voi itku, miksei vasta joulun jälkeen
voimmeko lähteä sukulaisten luokse viettämään joulua kun kaikki lapset siellä ovat jo sairastaneet vesirokon?
Kommentit (15)
Aikuisille paha sairaus. Mutta jos kaikki immuuneja, voitte mennä, jos lapsen olo sen sallii. Jos on kuumetta ja huono olo, kenties lapsen parempi kotona. Meillä onneksi lapset olivat hyväkuntoisia vesirokossa, vain näppylät kiusasivat.
ennen huomista. Poika on niin kovasti odottanut joulupukkia että olisi surku olla menemättä, vaikka vain lahjat käytäisiin avaamassa, sekin riittäisi
ei tietenkään oltu kerrottu kenellekään että olen raskaana ja samoihin juhliin tuli perhe joka ovella totesi että markuksella on vesirokko ei varmaan haittaa kun ei ole muita lapsia paikalla.
Lähdettiin aika nopeesti juhlista ja pääsin seuraavana päivänä verikokeeseen ja onneksi minulta löytyi vesirokon vasta-aineet. En siis tiennyt olenko sairastanut vesirokkoa.
Muutenhan se ei ketään haittaa onko jollain pari näppyä, mutta jos ei ole itse sairastanut tautia on se kurjempi juttu.
mummi soittelee jo sukulaisia läpi ja kysyy onko OK että tulemme. Menee pienen pojan joulu pilalle jos kotona ollaan, menee vain pakettien avaamiseksi kun sukulaisilla piti syödä niin ei ole MITÄÄN jouluruokaakaan kotona
ja jos se lopettaakin toimimasta joskus kun lapset ovat jo aikuisia niin silloin ei ole kivaa saada tuota tautia
isomman kerhossa on muutamalla ollut vesirokkoa ja jos on tarttunut pitäisi sen tulla hänelle näinä päivinä. Toivon kovasti ettei tulisi kun ollaan lähdössää Thaimaaseen kahden viikon päästä ja jos isompi saisi nyt vesirokon niin eiköhän se puhkeaisi pienemmälle juuri kun ollaan lähdössä reissuun.....
Tottakai voitte mennä jos tosiaan poika ei ole liian väsynyt ja muilta kysytty että on ok!
Mukavaa joulua!
Niin ja rokote kiikoilijoille, meillä ainakin se tilanne että lapsi liian pieni saamaan rokotteen. Ja jokaisen oma asia.
ei suositellut tuota rokotusta.
Joten jos joku jättää rokotteen ottamatta, kyse ei välttämättä pihiydestä vaan siitä että rokote ei ole ihan niin hyvä kuin sen tulisi olla.
Varmasti tärkeää pojalle, kunhan pojan voimien ehdoilla. Levollista joulua ja pikaista paranemista!
Ehkä kohteliasta varmistaa ettei porukassa ole raskaana olevaa vesirokkoa sairastamatonta. Jos ei niin eikun menoks jos jaksatte ja mukavaa joulua!