Pitääkö heti pamahtaa paksuksi
kun alkaa seurustelemaan? En tiedä mitään säälittävämpää, kuin sellaiset tapaukset, joissa ollaan oltu vuosi yhdessä ja on jo pieni lapsi. Kuinka harvoissa tapauksissa tuollaiset suhteet tulevatkaan kestämään.
Minkä hiivatin takia ei voi huolehtia ehkäisystä? Minkä takia sitä toista ei voi opetella tuntemaan ennenkuin menee reisiään levittelemään? Kuvittelevatko naiset, että tuolla tavoin saa miehen varmaan kiikkiin? Näkevätkö tällaiset mammat kaiken ruusunpunaisten lasien läpi? Haaveillaan pienestä, sievästä perheestä ja kuvitellaan, että miehestä tulee sillä siunaamalla unelmien isi. Ja vieläkin surkeampaa on, että ei opita kerrasta. Jonkin aikaa myöhemmin sitten huomataan, että ollaan yh, jolla on lapsia useammalle miehelle. YÖK!
HAH! sanon minä! Ei ole kumma, että eroja tulee niin paljon. Ja lapsethan niissä kärsivät. Mikä saamarin kiire on tehdä niitä lapsia? Eikö millään voi edes vuotta, paria olla ihan kaksin, ennenkuin lisääntyy? Ja turha itkeä ehkäisyn pettämisestä, koska se on aivan itsestä kiinni nykypäivänä. Lapset, jotka ovat saaneet alkunsa ehkäisyn pettämisestä, ovat todella harvassa.
Taitavat tällaiset mammat olla asteen verran yksinkertaisia (kouluttamattomia, työttömiä yms)...... Minun täytyy tunnustaa, että en arvosta heitä kovinkaan pitkälle.
Kommentit (56)
Eli lapsi tuli meille reilun vuoden tuntemisen jälkeen ja tehtiin toinen vielä heti perään. Ja kaiken lisäksi on akateeminen tutkintokin tullut saatua sekä työ.
Ja seksiä harrastettiin heti kun vaan siihen oli tilaisuus, oli sen verran himottava mies - ja on vieläkin.
Jos joku saa ilonsa maailmaan paheksumalla toisten elämää, niin tämä ilo heille suotakoon. Itse kun sen ilon saa ihan omasta elämästä =)
Tunnen ihmisiä, jotka ovat seurustelleet 10 vuotta, opiskelevat ja tienaavat, rakentavat taloa ja pian ovat 35, eikä lapsia ole helppo enää tehdä, kun omaa rauhaa ei halua enää pilata. Ja parisuhde voi joutua kovaankin kriisiin tällaisen 10 vuoden kahden olon jälkeen, kun siihen väliin tulee vauva. Tai suhde voi toimia ihan hyvin silloinkin. Ihmiset tekevät erilaisia valintoja, kun ihmiset ovat niin kovin erilaisia.
Biologinen kello näet raksutti, kun ikää oli jo aika runsaasti. No, se päättyi hyvin ja ovat naimisissa ja lapsiakin on jo useampia.
Tiedettiin/tunnettiin toisemme ennen kuin alettiin olemaan yhdessä. (Ei kuitenkaan samoissa porukoissa liikuttu) Kun oltiin oltu 9,5kk yhdessä meillä oli kaksi lasta... =)
Esikoinen syntyi vuoden seurustelun jälkeen. Olemme olleet yhdessä kymmenen vuotta ja lapsia on kolme.
Mitä säälittävää meissä on?
Nyt meillä on kaksi lasta, ja yhteistä taivalta takana jo 9 vuotta.
Sääli vaan ihan rauhassa, ap. Minä säälin sinua, jos et ole koskaan kokenut sitä järisyttävää tunnetta, mikä tulee kun sielunkumppani osuu kohdalle. Sen vaan tietää, että tässä se nyt on.
ensitreffeistä. Toinen lapsi tehtiin heti ensimmäisen perään.
Nyt ollaan oltu yhdessä yli 6 vuotta, joista naimisissa yli 3. Akateemisia ollaan molemmat ja hyvissä työpaikoissa. Eikä avioliittomme ole suinkaan hajoamassa, päin vastoin pohditaan, koska aika olisi kypsä kolmannelle.
Eli 3kk tuntemisen / seurustelun jälkeen sai esikoisemme alkunsa. Ja ap:sta varmaan uskomatonta, mutta oli ihan harkittu juttu. Rakastuimme toisiimme niin totaalisesti että me vaan tiesimme että tulemme olemaan loppuelämämme yhdessä. Miksi siis odotella vaikkapa vuosi tai kaksi ennen kun alkaisimme yrittää lasta. Lopetin ehkäisyn 2kk seurustelun jälkeen ja heti ekasta kierrosta tärppäsi.
Nyt yhteistä taivalta 8-v takana ja lapsia 4, nuorin 4kk.
Onnellisia ollaan ja haaveillaan vielä viidennestä lapsesta... sitten joskus.
Tietenkin nopeassa toiminnassa on riskinsä, varsinkin jos kumppani ei ole ollut entuudestaan tuttu. Moni tuttu ja sukulainen oli aika kauhuissaan kun ilmoitimme odottavamme vauvaa. Ei kait monikaan uskonut että olisi ollut sopiva aika hankkia lapsi. Meille tämä oli kuitenkin toimiva juttu. Olemme molemmat lapsirakkaita ja oli selvää heti alusta asti että perhe perustetaan ja lapsia saa tulla useampi kuin yksi.
Se ei kuulu paskan vertaa muille missä vaiheessa se lapsi tulee.
Mä tiedän kyllä paljonkin säälittävämpiä asioita kuin tämän, esim. ap:n oman elämän puute, toisten asioihin sekaantuminen, ennakkoluuloinen ja kapea-alainen asenne.
Hyvää joulua vain sullekin.
tavattiin
1kk tapailun jälkeen sänkyyn
4 kk alettiin seurustella
9 kk muutettiin yhteen
1v 11 kk mentiin kihloihin
2 v 2 kk ostettiin asunto
3 v mentiin naimisiin
5 v esikoinen syntyi
nyt ollaan oltu 6 v yhessä ja ollaan 29 ja 31 v.
kaikki on täydellisesti ajoitettua. tekisivätpä muut samalla tavalla niin tarviis aina valittaa ja ihmetellä
Toinen nainen teki abortin.
Vajaan vuoden päästä tämä samainen toinen nainen tuli miehelleni taas " vahingossa" paksuksi, menivät kimppaan ja toivottavasti heidän perheellensä kuuluu pelkkää paskaa, mene ja tiedä. Molemmat keskitason duunareita, jos sillä nyt tässä keskustelussa oli jotain merkitystä.
Hyvää joulua kaikille!
Vierailija:
tavattiin
1kk tapailun jälkeen sänkyyn
4 kk alettiin seurustella
9 kk muutettiin yhteen
1v 11 kk mentiin kihloihin
2 v 2 kk ostettiin asunto
3 v mentiin naimisiin
5 v esikoinen syntyi
nyt ollaan oltu 6 v yhessä ja ollaan 29 ja 31 v.kaikki on täydellisesti ajoitettua. tekisivätpä muut samalla tavalla niin tarviis aina valittaa ja ihmetellä
Jos jo tapailitte ja sekstailitte, niin onhan sekin jo seurustelua, mun mielestä...siis jos sitä tapahtuu säännöllisesti ja ootte säännöllisesti yhteydessä.
Vierailija:
tavattiin
1kk tapailun jälkeen sänkyyn
4 kk alettiin seurustella
9 kk muutettiin yhteen
1v 11 kk mentiin kihloihin
2 v 2 kk ostettiin asunto
3 v mentiin naimisiin
5 v esikoinen syntyi
nyt ollaan oltu 6 v yhessä ja ollaan 29 ja 31 v.kaikki on täydellisesti ajoitettua. tekisivätpä muut samalla tavalla niin tarviis aina valittaa ja ihmetellä
Vierailija:
tavattiin
1kk tapailun jälkeen sänkyyn
4 kk alettiin seurustella
9 kk muutettiin yhteen
1v 11 kk mentiin kihloihin
2 v 2 kk ostettiin asunto
3 v mentiin naimisiin
5 v esikoinen syntyi
nyt ollaan oltu 6 v yhessä ja ollaan 29 ja 31 v.kaikki on täydellisesti ajoitettua. tekisivätpä muut samalla tavalla niin tarviis aina valittaa ja ihmetellä
Minä pamahdin paksuksi baari-illan päätteeksi ihan tuntemattomalle miehelle ;) Nyt yhdessä jo 7 vuotta eikä ollenkaan tuntematon enää...
Naimisiinkin oli pakko mennä, jotta lapsi syntyisi avioliitossa. Valitettavasti en näe tällaisen suhteen onnistumismahdollisuuksia kovin hyvinä, vaikka tottakai näin alkuvaiheessa suhde vielä kukoistaa... saa nähdä vaan millainen ääni on kellossa vaikkapa 5 vuoden päästä.
Oltiin tunnettu 4-kuukautta, kun päätettiin yrittää lasta, ja heti tärppäs. Ihana poika saatiin ja parin vuoden päästä syntyi tyttö. Mitä sitä vois vielä elämältä toivoa? mulla on ihanat lapset ja maailman paras mies. Onneksi ei vitkuteltu!
Mä olen kyllä kaikista säälittävin, pamahdin paksuksi 2kk seurustelun jälkeen narkkarille.
Joka kyllä oli siinä vaiheessa jo toipuva sellainen, ja arvatkaas mitä? Nyt 5-v myöhemmin meillä on kaksi lasta, mies on hyvässä duunissa ja suorittaa korkeakoulupointoja kuten minäkin...onnellisia ollaan ja lapsia saisi tulla lisääkin.
Elämä se vaan on ihmeellistä, miehen sisko sen sijaan teki lasta miehensä kanssa sen 10 vuotta ja sitten erosivat kun lapsi oli kaksi.
Pitäisi ensin kunnolla edes tutustua ja opetella tuntemaan toisen tavat ennen kuin menee mitään lasta tekemään.
ainakin sen pointin suhteen, että on turha ihmetellä jos sitä vauvaa ei heti kuulukaan kun sitten kolmevitosena uskalletaan ruveta lasta pykämään.
Tulee mieleen Nousukausi-leffa, jossa se pari täyttää sitä matkahakemusta ja lapsista kysyttäessä ukko kuittaa, että " mehän sovittiin, sit kun talous on kunnossa" .