Lue keskustelun säännöt.
En osaa käyttäytyä ikäiseni tasoisesti.
12.09.2023 |
Ehkä hieman dramaattinen otsikko mutta tämä oikeasti haittaa vuosi vuodelta enemmän elämääni. Eli olen parin vuoden päästä kolmekymppinen nainen - mutta tunnen itseni vieläkin henkisesti ihan teiniksi. Tai en edes teiniksi, nuoremmaksi. Tiedostan kyllä että olen jo aikuinen nainen, mutta koen itseäni nuoremmat, jopa alle 20-vuotiaat itseäni vanhemmiksi.
Odotan kokoajan että "aikuistun" että saan alkaa tehdä aikuisten juttuja. Tuntuu että en jotenkin saa meikata tai käyttää tietynlaisia vaatteita, koska en ole tarpeeksi kypsä tai aikuinen sellaisiin. En pysty ottamaan vastuuta töissä kuin ihan tietoisesti tsemppaamalla jaksamiskykyni rajoilla, ujostelen asiakkaita, työkavereita, kaikkia. Tuntuu etten ole oikeasti töissä, vaan kahvia keittelevä tettiläinen.
En myöskään koe että olen ikinä kehittänyt normaalia seksuaalisuutta, minulle ei tapahtunut mitään heräämistä asian suhteen ja ainoassa parisuhteessani olen mennyt vain miehen mukana. Tuntuu hullulta että ikäisilläni on perheitä, minä odottelen vielä että saisin sen heräämisen mikä useimmilla on teini-ikäisenä. Ei sitä taida enää tulla.
Olen yrittänyt puhua tästä kun olen käynyt muutaman kerran keskustelemassa ammattilaisen kanssa, mutta kukaan ei tunnu ymmärtävän ongelmani pointtia. En ole ikinä jotenkin aikuistunut normaalisti ja tilanne käy vuosi vuodelta hankalammaksi. Halusin avautua tänne palstalle, jos jollakin olisi ollut samaa vikaa ja jotain ideaa siitä mikä tämän aiheuttaa ja miten tätä tunnetta lähtisi purkamaan?
Kommentit (21)
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla ehkä liian stereotyyppiset käsitykset aikuisuudesta ja siitä, mitä minkäkin ikäinen "saa" tehdä? Oletko saanut lapsuudessasi ja nuoruudessasi sellaista viestiä, että sinun tulee olla tietynlainen, jotta sinulla olisi "lupa" esimerkiksi meikata tai pukeutua tietyllä tavalla? Vartuitko ympäristössä, jossa seksuaalisuuden heräämisestä, ensimmäisistä poikaystävistä ja ekasta kerrasta tehtiin jotain elämää suurempaa, jopa epärealistisen merkittävää ja mahtipontista? Näin yhden viestin perusteella kuulostaa siltä, että sinulla saattaa olla purkamattomia uskomuksia liittyen aikuistumiseen ja aikuisena elämiseen ja että kasvuympäristössäsi on saattanut olla aika mustavalkoisia ja epäkypsiäkin asenteita niihin liittyen.
Joskus voimme omaksua uskomuksia myös ihan huomaamatta. Ei siis välttämättä aina niin, että joku suunnilleen aivopesee sinua hokemalla päivästä toiseen jotain asiaa. Sanaton viestintä, sanavalinnat ja äänensävyt keskusteluissa sekä mm. ääneen lausutut olettamukset joistain tietyntyyppisistä ihmisistä voivat vaikuttaa rajoittavien uskomusten syntymiseen.
En koe että minulla on stereotyyppiset käsitykset noista. Tai ehkä on, vaikeaa arvuutella sitä itse. Seksuaalisuudesta yms ei tehty elämää isompaa asiaa, niistä ei keskusteltu kylläkään mitenkään. Ensimmäinen parisuhteeni oli siis jo reilusti päälle parikymppisenä ja suhde lähti täysin omsta aloitteestani. Miehet eivät puhu minulle ikinä oma-aloitteisesti kuin aivan umpihumalassa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole eheytynyt etkä oikein tiedä kuka olet. Sama se on jossain määrin monilla. Sinulla ei ole identiteettiä eikä "kasvoja" ja olet monissa tilanteissa hämilläsi.
Minulla samaa. Todennäköisesti johtuu ainakin osittain siitä että näytän ikäistäni nuoremmalta, joten minua on aina kohdeltu kuin n. 5 vuotta nuorempaa ihmistä. Jäin sairauden takia tällaiseksi lyhyeksi, hoikaksi ja teinimäisen näköiseksi.
En itsekään ole "aikuistunut" yhteiskunnan normien määrittelemällä tavalla. En ole kuitenkaan löytänyt ketään joka ajattelee näin ja on mahdotonta tavata kaltaisiaan koska ihmiset tapaa tyypillisesti toisiaan ravintolassa ja etsii seksuaalista parisuhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko jälkeenjäänyt?
Ei hän puhunut perässä kävelemisestä. Selittää jotain henkilökohtaista kokemustaan ikääntymisestä. Melkein kiinnostavaa.
Onko sinulla lapsuuden traumaa? Se voisi selittää. Itselläni oli tuo sama tunne, olen about samaa ikäluokkaa kuin sinä. Terapia on auttanut, ja olen omalla ajalla selvitellyt niitä asioita, jotka olisi terveessä perheessä pitänyt oppia tietyissä vaiheissa. Vaikkapa luottamus omiin taitoihin, riittävä vastuu, mutta ei liian isoja vastuutehtäviä, joissa väistämättä epäonnistuu koska on niihin liian nuori, koska niistä jää juuri se tunne, että ei pärjää. Jännitys muiden ympärillä voi viitata traumoihin vaikka kiintymyssuhteissa. Kannattaa lueskella näistä aiheista.
Sitten on myös sellainen temi, kuin puer aeternus tai puella aeterna, eli "ikuinen lapsi", josta Carl Jung kirjoitti. Siitäkin voi olla hyödyllistä lukea. Ihmisillä on erilaisia mielipiteitä Jungin psykologiasta tai filosofiasta, ja psykoanalyysistä, mutta itselleni nämä on ollut hyödyllisiä apuvälineitä niiden omien sisäisten viitekehyksien tutkiskeluun. Kun pikkuhiljaa ymmärtää, mistä peloista ja kokemuksista se tunne vähän "lapsellisesta" tai naiivista tavasta elää maailmassa kumpuaa, niin sitä on helpompi työstää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tasoja ei olemassa palstamammojen mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullekin tulee mieleen, että olisiko sinulla jotenkin tosi stereotyyppisiä käsityksiä millainen on tietynikäinen ihminen, hetero, nainen. Ja tähän yhdistyisi jotain identiteetin muodostamisongelmaa. Ehkä et vain ole kovin seksuaalinen, ulkonäkökeskeinen ja ahtaan käsityksen mukainen feminiininen nainen, ja ehkä sinua kiinnostaa toisenlaiset asiat kuin perheen perustaminen ja vastuiden haaliminen työelämässä. Siinä tapauksessa, tervetuloa kerhoon.
T. Aikuinen N43
Vierailija kirjoitti:
Minullekin tulee mieleen, että olisiko sinulla jotenkin tosi stereotyyppisiä käsityksiä millainen on tietynikäinen ihminen, hetero, nainen. Ja tähän yhdistyisi jotain identiteetin muodostamisongelmaa. Ehkä et vain ole kovin seksuaalinen, ulkonäkökeskeinen ja ahtaan käsityksen mukainen feminiininen nainen, ja ehkä sinua kiinnostaa toisenlaiset asiat kuin perheen perustaminen ja vastuiden haaliminen työelämässä. Siinä tapauksessa, tervetuloa kerhoon.
T. Aikuinen N43
Listasta unohtui myös sosiaalisuus. Itsekin olen kaiken edelläkuvatun lisäksi introvertti. Ei se asiakkaiden kotaaminenkaan ole kaikkien juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ihan tosiasia että lapsia saaneet aikuistuvat selkeästi ja moni kaltaisesi on löytänyt itsensä ja alkaa käytttäytyä ikänsä mukaisesti kun perhettä siunaantuu. Vastuunkanto toisesta tekee aikuiseksi, ei ihan riitä että pitää huolta itsestään. Voi jäädä ikuiseksi lapseksi, mikä ei toki sekään väärin ole
Ei aikuisten ole mikään pakko pukeutua tietyllä tavalla tai perustaa perhettä Kukin voi olla aikuinen ihan omalla tyylillä, jos tykkää jakkupuvuista niin hyvä, mutta jos viihtyy rennomissa vaatteissa niin ei sinäkään ole mitään vikaa. Ei se tee mitenkään vähemmän aikuiseksi jos ei tykkää kahvista tai pukeutuu pinkkiin.
Ole sellainen aikuinen kuin olet äläkä yritä esittää aikuisen roolia tietyllä tavalla. Ei me muutkaan ihmiset aina olla niin aikuisia. Itse kerään nukkeja ja tunnen itseni ihan aikuiseksi vaikka tuo harrastus voi joidenkin mielestä olla lapsellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On ihan tosiasia että lapsia saaneet aikuistuvat selkeästi ja moni kaltaisesi on löytänyt itsensä ja alkaa käytttäytyä ikänsä mukaisesti kun perhettä siunaantuu. Vastuunkanto toisesta tekee aikuiseksi, ei ihan riitä että pitää huolta itsestään. Voi jäädä ikuiseksi lapseksi, mikä ei toki sekään väärin ole
Olen osittain samaa mieltä, tuosta vastuun kantamisesta toisesta. Olin samantyyppinen kuin ap aina 40+ asti kunnes aloin vanhempani omaishoitajaksi. Muutti itseäni ihmisenä todella paljon ja varmaan ulkopuolisen silmin näytin kasvaneeni ns aikuiseksi
Sanotaan että uhmaiän, murrosiän ja kolmenkympin kriisin summa on kaikilla sama, eli jos uhmaikä ja murkkuikä meni tasaisesti niin sopii odotella räväkkää kolmenkympin kriisiä.
Tiedän nimittäin kokemuksesta. Itsekin lähes skippasin murkkuiän aallokot ja kolmekymppisenä sitten rytisi. Silloin aloin ilotella ja itsenäistyä, ottaa omaa tilaa. Jatkoa en paljasta, ja se kai myös lienee jokaiselle yksilöllistä mihin päätyy. Mutta hienoa aikaa se silti, ai että :)
Vierailija kirjoitti:
Sanotaan että uhmaiän, murrosiän ja kolmenkympin kriisin summa on kaikilla sama, eli jos uhmaikä ja murkkuikä meni tasaisesti niin sopii odotella räväkkää kolmenkympin kriisiä.
Tiedän nimittäin kokemuksesta. Itsekin lähes skippasin murkkuiän aallokot ja kolmekymppisenä sitten rytisi. Silloin aloin ilotella ja itsenäistyä, ottaa omaa tilaa. Jatkoa en paljasta, ja se kai myös lienee jokaiselle yksilöllistä mihin päätyy. Mutta hienoa aikaa se silti, ai että :)
Entä jos kaikki on ollut tasaista kolmekymppiseen asti? Rytiseekö sitten nelikymppisenä?
Tahdotko oikeasti muuttua aikuiseksi vai onko siihen syy ainoastaan ulkopuolisessa elämässä "koska niin kuuluu tehdä" ?
Ts. Oletko onnellinen ja tyytyväinen itseesi, vaikka et ole stereotypinen aikuinen?
Onko sinulla ehkä liian stereotyyppiset käsitykset aikuisuudesta ja siitä, mitä minkäkin ikäinen "saa" tehdä? Oletko saanut lapsuudessasi ja nuoruudessasi sellaista viestiä, että sinun tulee olla tietynlainen, jotta sinulla olisi "lupa" esimerkiksi meikata tai pukeutua tietyllä tavalla? Vartuitko ympäristössä, jossa seksuaalisuuden heräämisestä, ensimmäisistä poikaystävistä ja ekasta kerrasta tehtiin jotain elämää suurempaa, jopa epärealistisen merkittävää ja mahtipontista? Näin yhden viestin perusteella kuulostaa siltä, että sinulla saattaa olla purkamattomia uskomuksia liittyen aikuistumiseen ja aikuisena elämiseen ja että kasvuympäristössäsi on saattanut olla aika mustavalkoisia ja epäkypsiäkin asenteita niihin liittyen.
Joskus voimme omaksua uskomuksia myös ihan huomaamatta. Ei siis välttämättä aina niin, että joku suunnilleen aivopesee sinua hokemalla päivästä toiseen jotain asiaa. Sanaton viestintä, sanavalinnat ja äänensävyt keskusteluissa sekä mm. ääneen lausutut olettamukset joistain tietyntyyppisistä ihmisistä voivat vaikuttaa rajoittavien uskomusten syntymiseen.