Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

YLE: "20 lapsen vanhemmat päättivät, etteivät oppilaat mene enää kouluun - syynä yhden luokkatoverin käytös"

Vierailija
11.09.2023 |

"Parikymmentä turkulaisen alakoulun oppilasta on jäänyt kotiin tänään maanantaina luokassa esiintyvän väkivallan takia.

Ylen saamien tietojen mukaan yksi luokan oppilaista on käynyt toistuvasti luokkakaveriensa ja koulun henkilökunnan kimppuun. Ongelmat luokassa ovat jatkuneet viime syksystä saakka.

24 huoltajaa on allekirjoittanut kirjeen, jossa todetaan, etteivät lapset palaa kouluun ennen kuin koulu voi taata heille turvallisen oppimisympäristön. Kirjeessä vaaditaan myös koulua järjestämään etäopetusta niin kauan kuin tilanne on ratkaisematta.

Kirje on lähetetty maanantaina koulun rehtorille, Turun kaupungin johtaville viranhaltijoille, lapsiasiainvaltuutetulle sekä opetusministerille.

Väkivallantekoja on ollut viikoittain, jopa päivittäin. Purraan, hakataan, potkitaan ja heitetään esineitä. Joskus poliisitkin ovat käyneet koululla rauhoittelemassa tilannetta. Pelottaa, milloin joku tönäistään alas rappusista tai tapahtuu jotakin muuta vakavampaa, Ylen haastattelema isä kuvailee"

Ja sitten se oleellisin, eiköhän kaikki osaa päätellä mitä inkluusiolla tarkoitetaan
"Vanhemmat ovat sitä mieltä, että tilanne on seurausta inkluusiosta"

https://yle.fi/a/74-20049311

Kommentit (743)

Vierailija
661/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mummi kirjoitti:

Suuret kiitokset Raunistulan koulun "lakkovanhemmille".Toitte lakkonne myötä esiin paljon epäkohtia joita ei pitäisi koulumaailmassa olla.Toivon,että tämä teidän tekonne aktivoi muitakin vanhempia joiden koulussa

on ongelmia.

  Raunistulalla on voimakas työväenluokan yhteishenki ja historia. toivottavasti lakkohenkeä alkaa löytyä kaikkialta mistä löytyy epäkohtia.

Raunistulan vasemmistolainen henki elää yhä. Hienoa!

Vierailija
662/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä jos ne 20 muuta luokkalaista kiusaa sitä yhtä huonosti käyttäytyvää oppilasta provosoiden häntä käyttämään väkivaltaa, jolloin ne muut saa sen yhden oppilaan huonoon valoon.

En väitä, että näin olisi, mutta tuollainenkin vaihtoehto voisi ihan hyvin olla mahdollinen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
663/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten tää siis menee? Onko oikeasti niin että koululaitos ei voi sijoittaa lasta erityisen tuen ryhmään/kouluun tms. jos vanhemmista edes toinen vastustaa? Onko muka oikeasti näin? 

Vierailija
664/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oleppas nyt vaiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka saa ne kortit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten huomaatte, on epätasapainoisia vanhempia , vanhempia, joilla ei elämänhallintaa.  Tuskin heillä taitoja kasvatukseen, rajojen laittoon. Huolenpitoon.  Siksi on epätasapainoisia, kurittomia, välinpitämättömia lapsia ja nuoria.  Toisten kiusaaminen ja väkivalta on järkyttävää, eikä sitä voi millään syyllä hyväksyä.

Suurin osa lapsista käyttäytyy normaalisti, vaikka kasvatus on vain päivällinen klo 19-21 välisenä aikana, kun vanhemmat pääsevät töistään. Joillain voi olla kotona vain mikroruoka odottelemassa.

Tämä on se realismi missä vanhemmat elää. Harvalla on varaa tehdä lyhyempää päivää jne.

Jokainen vanhempi tietää tämän sisimmissään, että todellisudessa jää se kasvatus aika vähäiselle määrälle. Viikonloppuna kerkeää sitten enemmän. Osan vanhemmista pitää silloinkin tehdä töitä. Erityisesti yrittäjillä on aika raskasta. Turha syyllistää vanhempia jos lapsi on oikeasti vaikea tapaus.

Voidaan suosiolla unohtaa nyt se teoreettinen kasvatus ja elämän realiteetit lasten kanssa. Käsi rehellisesti sydämelle. Tässä vain syyllistetään niitä vanhempia joilla on käytöshäiriöisiä lapsia.

Etsitään yksinkertaisia vikoja ja ulkoistetaan homma vanhempien niskoille.

Enemmistö lapsista ei aiheuta ongelmia vaikka ns. ideaali sössönsöö kasvatus jää rehellisesti sanottuna viikonloppuun.

Tää pitäisi muistaa kuitenkin. Lapset ottaa mallia muista lapsista ja ympäristöstään. Se vanhempien sössönsöö kasvatus on tosi vähäistä, kun laskee ne tunnit päivässä ja viikossa sen lapsen kanssa.

Työt vie niin suuren ajan elämästä, että turha syyllistää vanhempia joille on syntynyt huonosti käyttäytyvä lapsi. Se lapsi voisi olla kenellä tahansa. Mun omat lapset käyttäytyy onneksi kuin enkelit ja mun kasvatus on jäänyt hyvin vähäiselle. HE varmasti vain matkivat mua miten rauhallisesti oon sohvalla töiden jälkeen.

En edes jaksa töiden jälkeen riehua tai päästää pierua. Oon hiljaa ja luen uutiset. Sitten syön ja komennan hampaanpesulle. Jos jaksan niin luen iltasadun paitsi teinille, koska se ei todellakaan halua.

Sitten nukkumaan. Ei munkaan vanhemmat erityisesti mitenkään kasvattaneet mua mystisin menoin.

Elämä oli sitä että vanhemmat kävi töissä ja minä kävin koulussa. Siinäpä se ja jos aikaa oli, niin juteltiin.

Tuskin se on sen kummallisempaa ongelmakäytöslasten kotona.

Vastuu lapsen kasvatuksesta kuuluu vanhemmille, ja vain heille. Ei todellakaan voida puhua mistään ulkoistamisesta. Haloo, nyt valoja päälle siellä!

Kyllä tässä on selvästi siirretty ongelma suoraan ongelmalapsen vanhemmille ja he eivät ole saaneet apua ongelmaan koululta tai mistään muualtakaan taholta.

Tämähän on se ongelma kun vanhemmat eivät tavallisella kasvatuksella ole saaneet tuloksia aikaiseksi.

Tässä selvästi syyllistetään ongelmalapsien vanhempia.

Ja koulu ei kykene auttamaan, mutta silti meillä on pakollinen oppivelvollisuus. Valot päälle sulle.

Ei mulle tai ongelmalasten vanhemmille. Heillä tässä on ollut hätä.

Te ette voi käsittääkään millaista huolta ja kohtuutonta häpeää ongelmalapsi aiheuttaa omille vanhemmilleenkin.

Tunnut kuvittelevan, että lapsen ongelmakäytös olisi jotenkin täysin kodista riippumaton asia, joka tipahtaisi kaikille yllätyksenä taivaasta. Ei ole. Lapsestaan kiinnostuneet vanhemmat kyllä huomaavat jo ennen kouluikää, mikäli lapsi on kykenemätön hillitsemään impulssejaan, väkivaltainen, kykenemätön toimimaan ryhmässä jne. Vanhemmilla on varmasti hätä, sitä ei kukaan kiellä. Mutta ongelmakäyttäytymisen korjaaminen ei ole ensisijaisesti koulun tai luokkatoverien asia, vaan VANHEMPIEN. On sääli että yhteiskunnan tarjoama apu on niin hajanaista, ja ilmeisesti vaihtelee kunnittain todella paljon. En usko että kukaan vähättelee ongelmalapsen aiheuttamia huolia, mutta ei ole myöskään kenenkään etu, että vanhemmat väistävät vastuunsa ja syyttelevät koulua. 

Vierailija
665/743 |

Kaupungilta tai kunnalta pitää saada apua jos opettaja ja vanhemmat eivät kykene tekemään muutosta.

Tällä on selkeä ennaltaehkäisevä apu ongelmatapauksen tulevaisuutta ajatellen.

Myös säästöjä tulee pidemmällä juoksulla.

Ei voida jätää pelkästään vanhemmille ja opettajalle ongelmaa hoitamatta.

Aivan totta. Tämä oli siltikin vähän aiheen vierestä, sillä mikään kirjoittamasi ei kuitenkaan poista vanhemman ensisijaista kasvatusvastuuta. 

Haluan vielä tarkentaa että minulle tärkeintä on olla oikeassa ja saada viimeinen sana.

Olen ollut tällainen jo koulusta asti aina johtajan palleille saakka. Onko tämä tältä erää selvä?

Sinä olet tavallaan enemmä väärässä kuin minä ja myönsit sen.

Puhut elatusvelvollisuudesta varmaankin?

Kasvatusvelvollisuutta ei ole olemassakaan ja se on täysin teoreettista.

Vierailija
666/743 |

Tässä nimenomaisessa keississä ilmeisesti toisen vanhemman vastustelu on ollut syynä että lasta ei aikaisemmin olla siirretty asianmukaiseen ympäristöön.

En tiedä tapausta, mutta jos vanhemmat olleet noin eri linjoilla, että äiti hakee jatkuvasti lisää apuja pojalle ja isä tyyliin kieltäytyy ottamasta vastaan tarjottua erityiskoulupaikkaa, niin veikkaanpa ettei kyseiset vanhemmat ole edes yhdessä enää, vaan siellä on joku lastaan täysin tuntematon viikonloppuisä päässyt sanelemaan, miten homma menee. Lapsen äiti ja kaikki koulun oppilaat on sitten saanut kärsiä seurauksista.

Piirtyy kyllä kuva todella itsekkäästä ja inhottavasta etäisästä, vaikka tämä nyt vain veikkaus onkin. Jos koulu ja lapsen toinen vanhempi näkee selkeän tarpeen erityiskoululle, ei toisella huoltajalla lapsen edun nimissä saisi olla tuollaista valtaa estää lasta saamasta apuja. Noin väkivaltaisesti käyttäytyvän lapsen elämä on todella raskasta lapselle itselleenkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
667/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oleppas nyt vaiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka saa ne kortit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten huomaatte, on epätasapainoisia vanhempia , vanhempia, joilla ei elämänhallintaa.  Tuskin heillä taitoja kasvatukseen, rajojen laittoon. Huolenpitoon.  Siksi on epätasapainoisia, kurittomia, välinpitämättömia lapsia ja nuoria.  Toisten kiusaaminen ja väkivalta on järkyttävää, eikä sitä voi millään syyllä hyväksyä.

Suurin osa lapsista käyttäytyy normaalisti, vaikka kasvatus on vain päivällinen klo 19-21 välisenä aikana, kun vanhemmat pääsevät töistään. Joillain voi olla kotona vain mikroruoka odottelemassa.

Tämä on se realismi missä vanhemmat elää. Harvalla on varaa tehdä lyhyempää päivää jne.

Jokainen vanhempi tietää tämän sisimmissään, että todellisudessa jää se kasvatus aika vähäiselle määrälle. Viikonloppuna kerkeää sitten enemmän. Osan vanhemmista pitää silloinkin tehdä töitä. Erityisesti yrittäjillä on aika raskasta. Turha syyllistää vanhempia jos lapsi on oikeasti vaikea tapaus.

Voidaan suosiolla unohtaa nyt se teoreettinen kasvatus ja elämän realiteetit lasten kanssa. Käsi rehellisesti sydämelle. Tässä vain syyllistetään niitä vanhempia joilla on käytöshäiriöisiä lapsia.

Etsitään yksinkertaisia vikoja ja ulkoistetaan homma vanhempien niskoille.

Enemmistö lapsista ei aiheuta ongelmia vaikka ns. ideaali sössönsöö kasvatus jää rehellisesti sanottuna viikonloppuun.

Tää pitäisi muistaa kuitenkin. Lapset ottaa mallia muista lapsista ja ympäristöstään. Se vanhempien sössönsöö kasvatus on tosi vähäistä, kun laskee ne tunnit päivässä ja viikossa sen lapsen kanssa.

Työt vie niin suuren ajan elämästä, että turha syyllistää vanhempia joille on syntynyt huonosti käyttäytyvä lapsi. Se lapsi voisi olla kenellä tahansa. Mun omat lapset käyttäytyy onneksi kuin enkelit ja mun kasvatus on jäänyt hyvin vähäiselle. HE varmasti vain matkivat mua miten rauhallisesti oon sohvalla töiden jälkeen.

En edes jaksa töiden jälkeen riehua tai päästää pierua. Oon hiljaa ja luen uutiset. Sitten syön ja komennan hampaanpesulle. Jos jaksan niin luen iltasadun paitsi teinille, koska se ei todellakaan halua.

Sitten nukkumaan. Ei munkaan vanhemmat erityisesti mitenkään kasvattaneet mua mystisin menoin.

Elämä oli sitä että vanhemmat kävi töissä ja minä kävin koulussa. Siinäpä se ja jos aikaa oli, niin juteltiin.

Tuskin se on sen kummallisempaa ongelmakäytöslasten kotona.

Vastuu lapsen kasvatuksesta kuuluu vanhemmille, ja vain heille. Ei todellakaan voida puhua mistään ulkoistamisesta. Haloo, nyt valoja päälle siellä!

Kyllä tässä on selvästi siirretty ongelma suoraan ongelmalapsen vanhemmille ja he eivät ole saaneet apua ongelmaan koululta tai mistään muualtakaan taholta.

Tämähän on se ongelma kun vanhemmat eivät tavallisella kasvatuksella ole saaneet tuloksia aikaiseksi.

Tässä selvästi syyllistetään ongelmalapsien vanhempia.

Ja koulu ei kykene auttamaan, mutta silti meillä on pakollinen oppivelvollisuus. Valot päälle sulle.

Ei mulle tai ongelmalasten vanhemmille. Heillä tässä on ollut hätä.

Te ette voi käsittääkään millaista huolta ja kohtuutonta häpeää ongelmalapsi aiheuttaa omille vanhemmilleenkin.

Tunnut kuvittelevan, että lapsen ongelmakäytös olisi jotenkin täysin kodista riippumaton asia, joka tipahtaisi kaikille yllätyksenä taivaasta. Ei ole. Lapsestaan kiinnostuneet vanhemmat kyllä huomaavat jo ennen kouluikää, mikäli lapsi on kykenemätön hillitsemään impulssejaan, väkivaltainen, kykenemätön toimimaan ryhmässä jne. Vanhemmilla on varmasti hätä, sitä ei kukaan kiellä. Mutta ongelmakäyttäytymisen korjaaminen ei ole ensisijaisesti koulun tai luokkatoverien asia, vaan VANHEMPIEN. On sääli että yhteiskunnan tarjoama apu on niin hajanaista, ja ilmeisesti vaihtelee kunnittain todella paljon. En usko että kukaan vähättelee ongelmalapsen aiheuttamia huolia, mutta ei ole myöskään kenenkään etu, että vanhemmat väistävät vastuunsa ja syyttelevät koulua. 

Kyllä ja sinä kuvittelet toisinpäin. Sun pitäisi todistaa asia, koska tilanne on suurimmissa osissa lapsiperheissä (paitis työttömien perheissä) se ett vanhemmat tekee pitkää päivää ja lapset on koulun jälkeen paljolti omillaan monta tuntia parhaimmillaan iltaan asti.

Ei siinä kerkeä lapsia kasvattaa. Tämä on se realismi missä eletään.

Suurin osa lapsista käyttäytyy hyvin ja enemmistöllä ei ole ongelmia, vaikka kasvatus tapahtuukin käytännössä vain viikonloppuisin, kun vanhemmilla on oikeasti aikaa lapsilleen.

Tämä on se pohja jolta lähdetään keskustelemaan. Todennäköistä on että työttömillä on enemmän aikaa lapsilleen ja parempi pohja tarjota myös kotiläksyihin apua.

Silti pieni osa lapsista häiriökäyttäytyy, vaikka heidän sisarensa ovat normaaleja ja saaneet täysin saman kasvatuksen.

Sulla on myös ne kuvitelmat ja mulla on se realismi että suurin osa lapsista käyttäytyy ongelmitta, vaikka vanhemmilla on tosi vähän aikaa heille. Tämä on siis enemmistö.

Vierailija
668/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oleppas nyt vaiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka saa ne kortit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten huomaatte, on epätasapainoisia vanhempia , vanhempia, joilla ei elämänhallintaa.  Tuskin heillä taitoja kasvatukseen, rajojen laittoon. Huolenpitoon.  Siksi on epätasapainoisia, kurittomia, välinpitämättömia lapsia ja nuoria.  Toisten kiusaaminen ja väkivalta on järkyttävää, eikä sitä voi millään syyllä hyväksyä.

Suurin osa lapsista käyttäytyy normaalisti, vaikka kasvatus on vain päivällinen klo 19-21 välisenä aikana, kun vanhemmat pääsevät töistään. Joillain voi olla kotona vain mikroruoka odottelemassa.

Tämä on se realismi missä vanhemmat elää. Harvalla on varaa tehdä lyhyempää päivää jne.

Jokainen vanhempi tietää tämän sisimmissään, että todellisudessa jää se kasvatus aika vähäiselle määrälle. Viikonloppuna kerkeää sitten enemmän. Osan vanhemmista pitää silloinkin tehdä töitä. Erityisesti yrittäjillä on aika raskasta. Turha syyllistää vanhempia jos lapsi on oikeasti vaikea tapaus.

Voidaan suosiolla unohtaa nyt se teoreettinen kasvatus ja elämän realiteetit lasten kanssa. Käsi rehellisesti sydämelle. Tässä vain syyllistetään niitä vanhempia joilla on käytöshäiriöisiä lapsia.

Etsitään yksinkertaisia vikoja ja ulkoistetaan homma vanhempien niskoille.

Enemmistö lapsista ei aiheuta ongelmia vaikka ns. ideaali sössönsöö kasvatus jää rehellisesti sanottuna viikonloppuun.

Tää pitäisi muistaa kuitenkin. Lapset ottaa mallia muista lapsista ja ympäristöstään. Se vanhempien sössönsöö kasvatus on tosi vähäistä, kun laskee ne tunnit päivässä ja viikossa sen lapsen kanssa.

Työt vie niin suuren ajan elämästä, että turha syyllistää vanhempia joille on syntynyt huonosti käyttäytyvä lapsi. Se lapsi voisi olla kenellä tahansa. Mun omat lapset käyttäytyy onneksi kuin enkelit ja mun kasvatus on jäänyt hyvin vähäiselle. HE varmasti vain matkivat mua miten rauhallisesti oon sohvalla töiden jälkeen.

En edes jaksa töiden jälkeen riehua tai päästää pierua. Oon hiljaa ja luen uutiset. Sitten syön ja komennan hampaanpesulle. Jos jaksan niin luen iltasadun paitsi teinille, koska se ei todellakaan halua.

Sitten nukkumaan. Ei munkaan vanhemmat erityisesti mitenkään kasvattaneet mua mystisin menoin.

Elämä oli sitä että vanhemmat kävi töissä ja minä kävin koulussa. Siinäpä se ja jos aikaa oli, niin juteltiin.

Tuskin se on sen kummallisempaa ongelmakäytöslasten kotona.

Vastuu lapsen kasvatuksesta kuuluu vanhemmille, ja vain heille. Ei todellakaan voida puhua mistään ulkoistamisesta. Haloo, nyt valoja päälle siellä!

Kyllä tässä on selvästi siirretty ongelma suoraan ongelmalapsen vanhemmille ja he eivät ole saaneet apua ongelmaan koululta tai mistään muualtakaan taholta.

Tämähän on se ongelma kun vanhemmat eivät tavallisella kasvatuksella ole saaneet tuloksia aikaiseksi.

Tässä selvästi syyllistetään ongelmalapsien vanhempia.

Ja koulu ei kykene auttamaan, mutta silti meillä on pakollinen oppivelvollisuus. Valot päälle sulle.

Ei mulle tai ongelmalasten vanhemmille. Heillä tässä on ollut hätä.

Te ette voi käsittääkään millaista huolta ja kohtuutonta häpeää ongelmalapsi aiheuttaa omille vanhemmilleenkin.

Tässä nimenomaisessa keississä ilmeisesti toisen vanhemman vastustelu on ollut syynä että lasta ei aikaisemmin olla siirretty asianmukaiseen ympäristöön.

Tämä juuri nyppii opettajan työssäni eniten. Vanhemmat jostain syystä kieltäytyvät näkemästä lapsensa haasteita, pelkäävät leimautumista tms. Mutta viimeiseen asti kieltäydytään avusta, joka selvästi olisi lapsen parhaaksi. Monet vanhemmat eivät ymmärrä, että me opettajat olemme viettäneet vuosia tuhansien lasten kanssa, ja tiedämme yleensä paremmin, minkä tyyppistä opetusta kukakin lapsi tarvitsee. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
669/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti pikku idiootti nyt pääsee kaltaistensa seuraan, ja kohtaa siellä jonkun vähän itseään isomman ja vahvemman kusipään joka ottaa luulot pois pikku nilkistä.

Persees toivoo näin

Vierailija
670/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oleppas nyt vaiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka saa ne kortit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten huomaatte, on epätasapainoisia vanhempia , vanhempia, joilla ei elämänhallintaa.  Tuskin heillä taitoja kasvatukseen, rajojen laittoon. Huolenpitoon.  Siksi on epätasapainoisia, kurittomia, välinpitämättömia lapsia ja nuoria.  Toisten kiusaaminen ja väkivalta on järkyttävää, eikä sitä voi millään syyllä hyväksyä.

Suurin osa lapsista käyttäytyy normaalisti, vaikka kasvatus on vain päivällinen klo 19-21 välisenä aikana, kun vanhemmat pääsevät töistään. Joillain voi olla kotona vain mikroruoka odottelemassa.

Tämä on se realismi missä vanhemmat elää. Harvalla on varaa tehdä lyhyempää päivää jne.

Jokainen vanhempi tietää tämän sisimmissään, että todellisudessa jää se kasvatus aika vähäiselle määrälle. Viikonloppuna kerkeää sitten enemmän. Osan vanhemmista pitää silloinkin tehdä töitä. Erityisesti yrittäjillä on aika raskasta. Turha syyllistää vanhempia jos lapsi on oikeasti vaikea tapaus.

Voidaan suosiolla unohtaa nyt se teoreettinen kasvatus ja elämän realiteetit lasten kanssa. Käsi rehellisesti sydämelle. Tässä vain syyllistetään niitä vanhempia joilla on käytöshäiriöisiä lapsia.

Etsitään yksinkertaisia vikoja ja ulkoistetaan homma vanhempien niskoille.

Enemmistö lapsista ei aiheuta ongelmia vaikka ns. ideaali sössönsöö kasvatus jää rehellisesti sanottuna viikonloppuun.

Tää pitäisi muistaa kuitenkin. Lapset ottaa mallia muista lapsista ja ympäristöstään. Se vanhempien sössönsöö kasvatus on tosi vähäistä, kun laskee ne tunnit päivässä ja viikossa sen lapsen kanssa.

Työt vie niin suuren ajan elämästä, että turha syyllistää vanhempia joille on syntynyt huonosti käyttäytyvä lapsi. Se lapsi voisi olla kenellä tahansa. Mun omat lapset käyttäytyy onneksi kuin enkelit ja mun kasvatus on jäänyt hyvin vähäiselle. HE varmasti vain matkivat mua miten rauhallisesti oon sohvalla töiden jälkeen.

En edes jaksa töiden jälkeen riehua tai päästää pierua. Oon hiljaa ja luen uutiset. Sitten syön ja komennan hampaanpesulle. Jos jaksan niin luen iltasadun paitsi teinille, koska se ei todellakaan halua.

Sitten nukkumaan. Ei munkaan vanhemmat erityisesti mitenkään kasvattaneet mua mystisin menoin.

Elämä oli sitä että vanhemmat kävi töissä ja minä kävin koulussa. Siinäpä se ja jos aikaa oli, niin juteltiin.

Tuskin se on sen kummallisempaa ongelmakäytöslasten kotona.

Vastuu lapsen kasvatuksesta kuuluu vanhemmille, ja vain heille. Ei todellakaan voida puhua mistään ulkoistamisesta. Haloo, nyt valoja päälle siellä!

Kyllä tässä on selvästi siirretty ongelma suoraan ongelmalapsen vanhemmille ja he eivät ole saaneet apua ongelmaan koululta tai mistään muualtakaan taholta.

Tämähän on se ongelma kun vanhemmat eivät tavallisella kasvatuksella ole saaneet tuloksia aikaiseksi.

Tässä selvästi syyllistetään ongelmalapsien vanhempia.

Ja koulu ei kykene auttamaan, mutta silti meillä on pakollinen oppivelvollisuus. Valot päälle sulle.

Ei mulle tai ongelmalasten vanhemmille. Heillä tässä on ollut hätä.

Te ette voi käsittääkään millaista huolta ja kohtuutonta häpeää ongelmalapsi aiheuttaa omille vanhemmilleenkin.

Ongelmaa ei todellakaan ole siirretty vanhemmille, vaan se on ollut heillä aivan alusta lähtien, jo ennen kuin se oli kenenkään muun ongelma.  Mikä tässä nyt on niin vaikea ymmärtää? On hyvä jos vanhemmat saavat apua haasteellisen lapsen kasvatukseen, mutta heidän hätänsä tai kyvyttömyytensä ei siltikään poista heidään vastuutaan lapsensa kasvatuksesta. 

Miten tämä on niin vaikea ymmärtää? Kasvatus ei auta, jos lapsella on neurologinen oireyhtymä hyvin vaikeana. Ei ole kyse tahdosta riippuvasta toiminnasta, jos lapsi ei kiusaa ketään vaan on tietyllä tavalla sairas.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
671/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Isä ollut väkivaltaa ihannoiva toksinen Mölli? Ei ole halunnut apua lapselle vaan kehottanut laittamaan muita turpaan vaikka kaiken varalta jos ei muuta syytä löydy? Ehkä isällä sama neurologinen "ominaisuus" kuin pojalla.

Tässä tätä rotujalostus ideologiaa.

Vierailija
672/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

lapsi kasvaa ravinnolla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka saa ne kortit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten huomaatte, on epätasapainoisia vanhempia , vanhempia, joilla ei elämänhallintaa.  Tuskin heillä taitoja kasvatukseen, rajojen laittoon. Huolenpitoon.  Siksi on epätasapainoisia, kurittomia, välinpitämättömia lapsia ja nuoria.  Toisten kiusaaminen ja väkivalta on järkyttävää, eikä sitä voi millään syyllä hyväksyä.

Suurin osa lapsista käyttäytyy normaalisti, vaikka kasvatus on vain päivällinen klo 19-21 välisenä aikana, kun vanhemmat pääsevät töistään. Joillain voi olla kotona vain mikroruoka odottelemassa.

Tämä on se realismi missä vanhemmat elää. Harvalla on varaa tehdä lyhyempää päivää jne.

Jokainen vanhempi tietää tämän sisimmissään, että todellisudessa jää se kasvatus aika vähäiselle määrälle. Viikonloppuna kerkeää sitten enemmän. Osan vanhemmista pitää silloinkin tehdä töitä. Erityisesti yrittäjillä on aika raskasta. Turha syyllistää vanhempia jos lapsi on oikeasti vaikea tapaus.

Voidaan suosiolla unohtaa nyt se teoreettinen kasvatus ja elämän realiteetit lasten kanssa. Käsi rehellisesti sydämelle. Tässä vain syyllistetään niitä vanhempia joilla on käytöshäiriöisiä lapsia.

Etsitään yksinkertaisia vikoja ja ulkoistetaan homma vanhempien niskoille.

Enemmistö lapsista ei aiheuta ongelmia vaikka ns. ideaali sössönsöö kasvatus jää rehellisesti sanottuna viikonloppuun.

Tää pitäisi muistaa kuitenkin. Lapset ottaa mallia muista lapsista ja ympäristöstään. Se vanhempien sössönsöö kasvatus on tosi vähäistä, kun laskee ne tunnit päivässä ja viikossa sen lapsen kanssa.

Työt vie niin suuren ajan elämästä, että turha syyllistää vanhempia joille on syntynyt huonosti käyttäytyvä lapsi. Se lapsi voisi olla kenellä tahansa. Mun omat lapset käyttäytyy onneksi kuin enkelit ja mun kasvatus on jäänyt hyvin vähäiselle. HE varmasti vain matkivat mua miten rauhallisesti oon sohvalla töiden jälkeen.

En edes jaksa töiden jälkeen riehua tai päästää pierua. Oon hiljaa ja luen uutiset. Sitten syön ja komennan hampaanpesulle. Jos jaksan niin luen iltasadun paitsi teinille, koska se ei todellakaan halua.

Sitten nukkumaan. Ei munkaan vanhemmat erityisesti mitenkään kasvattaneet mua mystisin menoin.

Elämä oli sitä että vanhemmat kävi töissä ja minä kävin koulussa. Siinäpä se ja jos aikaa oli, niin juteltiin.

Tuskin se on sen kummallisempaa ongelmakäytöslasten kotona.

Vastuu lapsen kasvatuksesta kuuluu vanhemmille, ja vain heille. Ei todellakaan voida puhua mistään ulkoistamisesta. Haloo, nyt valoja päälle siellä!

Kaupungilta tai kunnalta pitää saada apua jos opettaja ja vanhemmat eivät kykene tekemään muutosta.

Tällä on selkeä ennaltaehkäisevä apu ongelmatapauksen tulevaisuutta ajatellen.

Myös säästöjä tulee pidemmällä juoksulla.

Ei voida jätää pelkästään vanhemmille ja opettajalle ongelmaa hoitamatta.

Aivan totta. Tämä oli siltikin vähän aiheen vierestä, sillä mikään kirjoittamasi ei kuitenkaan poista vanhemman ensisijaista kasvatusvastuuta. 

Haluan vielä tarkentaa että minulle tärkeintä on olla oikeassa ja saada viimeinen sana.

Olen ollut tällainen jo koulusta asti aina johtajan palleille saakka. Onko tämä tältä erää selvä?

Sinä olet tavallaan enemmä väärässä kuin minä ja myönsit sen.

Puhut elatusvelvollisuudesta varmaankin?

Kasvatusvelvollisuutta ei ole olemassakaan ja se on täysin teoreettista.

En puhunutkaan velvollisuudesta, vaan vastuusta. Tärkeä ero. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
673/743 |

Aivan. Se on silti vanhempien (ja tietysti sen lapsen itsensä) ongelma, ennen kuin siitä on tullut koulun ja yhteiskunnan ongelma. En väitä, että kasvatuksella kaikista saisi enkeleitä. Mutta pienen lapsen väkivaltainen käyttäytyminen ON lapsen vanhempien ongelma, vaikka se sinua kuinka harmittaisi. 

Vierailija
674/743 |

Tuolla asenteella olet päässyt nuolemaan johtajan palleja? Eipä ihme. (eri)

Kyllä. Asensin sen sinulle. Kiitos siitä että teit sen ajatuksissasi.

(sama)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
675/743 |

Tässä voi olla sellainen juttu että lapsi käyttäytyykin kotona ja huudeilla ihan hyvin, mutta häiriö ilmeneekin vain koulussa tietyille ihmisille.

Tässä tilanteessa on aika vaikeaa vanhempien tulla koululle kasvattamaan, jos pitää hoitaa työtkin.

On todennäköistä että kasvatus on hyvää ja kotona osaakin käyttäytyä hyvin, mutta koulussa ei osaakaan.

Tämmöistäkin on nähty ihan aikuisilla ihmisillä asepalveluksessa asti.

Mikään jutussa kerrottu ei tosin viittaa tähän, mutta onhan se mahdollista. Todennäköisempää kuitenkin on, että vanhemmat ovat laiminlyöneet lapsensa kasvattamisen alusta lähtien. Monilla esim. ero vie kaikki voimavarat, jolloin lapsille ei riitä näiden tarvitsemaa huomiota. 

Vierailija
676/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tiedät olevasi nepsy tai vaikka vakavasti mielenterveyshaasteinen, ethän poi'i. Mukulasi todennäköisesti perii haasteesi ja on sitten häiriöksi muille. Kuten nyt Turussa nähtiin. Tai sitten se mukulasi liikkuu teininä astalon kanssa kaduilla muita hakkaamassa.

Suuri osa nepsyistä on kilttejä ja hyvin käyttäyviä. Kuten minun lapseni. On kuulemma koko luokan parhaiten käyttäytyvä.

Näinpä, aika pieni mutta valitettavan näkyvä osa on häiriköitä. Olen itsekin nepsy ja tuttavapiiriin kuuluu myös muita nepsyjä, ja ihan kunniallisia työssäkäyviä veronmaksajia olemme 🙂

Vierailija
677/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oleppas nyt vaiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka saa ne kortit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten huomaatte, on epätasapainoisia vanhempia , vanhempia, joilla ei elämänhallintaa.  Tuskin heillä taitoja kasvatukseen, rajojen laittoon. Huolenpitoon.  Siksi on epätasapainoisia, kurittomia, välinpitämättömia lapsia ja nuoria.  Toisten kiusaaminen ja väkivalta on järkyttävää, eikä sitä voi millään syyllä hyväksyä.

Suurin osa lapsista käyttäytyy normaalisti, vaikka kasvatus on vain päivällinen klo 19-21 välisenä aikana, kun vanhemmat pääsevät töistään. Joillain voi olla kotona vain mikroruoka odottelemassa.

Tämä on se realismi missä vanhemmat elää. Harvalla on varaa tehdä lyhyempää päivää jne.

Jokainen vanhempi tietää tämän sisimmissään, että todellisudessa jää se kasvatus aika vähäiselle määrälle. Viikonloppuna kerkeää sitten enemmän. Osan vanhemmista pitää silloinkin tehdä töitä. Erityisesti yrittäjillä on aika raskasta. Turha syyllistää vanhempia jos lapsi on oikeasti vaikea tapaus.

Voidaan suosiolla unohtaa nyt se teoreettinen kasvatus ja elämän realiteetit lasten kanssa. Käsi rehellisesti sydämelle. Tässä vain syyllistetään niitä vanhempia joilla on käytöshäiriöisiä lapsia.

Etsitään yksinkertaisia vikoja ja ulkoistetaan homma vanhempien niskoille.

Enemmistö lapsista ei aiheuta ongelmia vaikka ns. ideaali sössönsöö kasvatus jää rehellisesti sanottuna viikonloppuun.

Tää pitäisi muistaa kuitenkin. Lapset ottaa mallia muista lapsista ja ympäristöstään. Se vanhempien sössönsöö kasvatus on tosi vähäistä, kun laskee ne tunnit päivässä ja viikossa sen lapsen kanssa.

Työt vie niin suuren ajan elämästä, että turha syyllistää vanhempia joille on syntynyt huonosti käyttäytyvä lapsi. Se lapsi voisi olla kenellä tahansa. Mun omat lapset käyttäytyy onneksi kuin enkelit ja mun kasvatus on jäänyt hyvin vähäiselle. HE varmasti vain matkivat mua miten rauhallisesti oon sohvalla töiden jälkeen.

En edes jaksa töiden jälkeen riehua tai päästää pierua. Oon hiljaa ja luen uutiset. Sitten syön ja komennan hampaanpesulle. Jos jaksan niin luen iltasadun paitsi teinille, koska se ei todellakaan halua.

Sitten nukkumaan. Ei munkaan vanhemmat erityisesti mitenkään kasvattaneet mua mystisin menoin.

Elämä oli sitä että vanhemmat kävi töissä ja minä kävin koulussa. Siinäpä se ja jos aikaa oli, niin juteltiin.

Tuskin se on sen kummallisempaa ongelmakäytöslasten kotona.

Vastuu lapsen kasvatuksesta kuuluu vanhemmille, ja vain heille. Ei todellakaan voida puhua mistään ulkoistamisesta. Haloo, nyt valoja päälle siellä!

Kyllä tässä on selvästi siirretty ongelma suoraan ongelmalapsen vanhemmille ja he eivät ole saaneet apua ongelmaan koululta tai mistään muualtakaan taholta.

Tämähän on se ongelma kun vanhemmat eivät tavallisella kasvatuksella ole saaneet tuloksia aikaiseksi.

Tässä selvästi syyllistetään ongelmalapsien vanhempia.

Ja koulu ei kykene auttamaan, mutta silti meillä on pakollinen oppivelvollisuus. Valot päälle sulle.

Ei mulle tai ongelmalasten vanhemmille. Heillä tässä on ollut hätä.

Te ette voi käsittääkään millaista huolta ja kohtuutonta häpeää ongelmalapsi aiheuttaa omille vanhemmilleenkin.

Ongelmaa ei todellakaan ole siirretty vanhemmille, vaan se on ollut heillä aivan alusta lähtien, jo ennen kuin se oli kenenkään muun ongelma.  Mikä tässä nyt on niin vaikea ymmärtää? On hyvä jos vanhemmat saavat apua haasteellisen lapsen kasvatukseen, mutta heidän hätänsä tai kyvyttömyytensä ei siltikään poista heidään vastuutaan lapsensa kasvatuksesta. 

Tässä voi olla sellainen juttu että lapsi käyttäytyykin kotona ja huudeilla ihan hyvin, mutta häiriö ilmeneekin vain koulussa tietyille ihmisille.

Tässä tilanteessa on aika vaikeaa vanhempien tulla koululle kasvattamaan, jos pitää hoitaa työtkin.

On todennäköistä että kasvatus on hyvää ja kotona osaakin käyttäytyä hyvin, mutta koulussa ei osaakaan.

Tämmöistäkin on nähty ihan aikuisilla ihmisillä asepalveluksessa asti.

Mikään jutussa kerrottu ei tosin viittaa tähän, mutta onhan se mahdollista. Todennäköisempää kuitenkin on, että vanhemmat ovat laiminlyöneet lapsensa kasvattamisen alusta lähtien. Monilla esim. ero vie kaikki voimavarat, jolloin lapsille ei riitä näiden tarvitsemaa huomiota. 

Minä en usko noin pessimistisesti vanhemmista tai ihmisistä.

Sun pitää muuttaa ajattelua erilaiseksi. Jos ajattelet heti ensimmäiseksi että todennäköisesti vanhemmat ovat laiminlyöneet, niin se kertoo enemmän susta, koska et tiedä tapauksesta mitään.

Kerrot vain meille sun elämänkatsomuksen ja se on että sulla on epäluottamus muihin ihmisiin ja negatiivinen maailmankatsomus.

Vierailija
678/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oleppas nyt vaiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka saa ne kortit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten huomaatte, on epätasapainoisia vanhempia , vanhempia, joilla ei elämänhallintaa.  Tuskin heillä taitoja kasvatukseen, rajojen laittoon. Huolenpitoon.  Siksi on epätasapainoisia, kurittomia, välinpitämättömia lapsia ja nuoria.  Toisten kiusaaminen ja väkivalta on järkyttävää, eikä sitä voi millään syyllä hyväksyä.

Suurin osa lapsista käyttäytyy normaalisti, vaikka kasvatus on vain päivällinen klo 19-21 välisenä aikana, kun vanhemmat pääsevät töistään. Joillain voi olla kotona vain mikroruoka odottelemassa.

Tämä on se realismi missä vanhemmat elää. Harvalla on varaa tehdä lyhyempää päivää jne.

Jokainen vanhempi tietää tämän sisimmissään, että todellisudessa jää se kasvatus aika vähäiselle määrälle. Viikonloppuna kerkeää sitten enemmän. Osan vanhemmista pitää silloinkin tehdä töitä. Erityisesti yrittäjillä on aika raskasta. Turha syyllistää vanhempia jos lapsi on oikeasti vaikea tapaus.

Voidaan suosiolla unohtaa nyt se teoreettinen kasvatus ja elämän realiteetit lasten kanssa. Käsi rehellisesti sydämelle. Tässä vain syyllistetään niitä vanhempia joilla on käytöshäiriöisiä lapsia.

Etsitään yksinkertaisia vikoja ja ulkoistetaan homma vanhempien niskoille.

Enemmistö lapsista ei aiheuta ongelmia vaikka ns. ideaali sössönsöö kasvatus jää rehellisesti sanottuna viikonloppuun.

Tää pitäisi muistaa kuitenkin. Lapset ottaa mallia muista lapsista ja ympäristöstään. Se vanhempien sössönsöö kasvatus on tosi vähäistä, kun laskee ne tunnit päivässä ja viikossa sen lapsen kanssa.

Työt vie niin suuren ajan elämästä, että turha syyllistää vanhempia joille on syntynyt huonosti käyttäytyvä lapsi. Se lapsi voisi olla kenellä tahansa. Mun omat lapset käyttäytyy onneksi kuin enkelit ja mun kasvatus on jäänyt hyvin vähäiselle. HE varmasti vain matkivat mua miten rauhallisesti oon sohvalla töiden jälkeen.

En edes jaksa töiden jälkeen riehua tai päästää pierua. Oon hiljaa ja luen uutiset. Sitten syön ja komennan hampaanpesulle. Jos jaksan niin luen iltasadun paitsi teinille, koska se ei todellakaan halua.

Sitten nukkumaan. Ei munkaan vanhemmat erityisesti mitenkään kasvattaneet mua mystisin menoin.

Elämä oli sitä että vanhemmat kävi töissä ja minä kävin koulussa. Siinäpä se ja jos aikaa oli, niin juteltiin.

Tuskin se on sen kummallisempaa ongelmakäytöslasten kotona.

Vastuu lapsen kasvatuksesta kuuluu vanhemmille, ja vain heille. Ei todellakaan voida puhua mistään ulkoistamisesta. Haloo, nyt valoja päälle siellä!

Kyllä tässä on selvästi siirretty ongelma suoraan ongelmalapsen vanhemmille ja he eivät ole saaneet apua ongelmaan koululta tai mistään muualtakaan taholta.

Tämähän on se ongelma kun vanhemmat eivät tavallisella kasvatuksella ole saaneet tuloksia aikaiseksi.

Tässä selvästi syyllistetään ongelmalapsien vanhempia.

Ja koulu ei kykene auttamaan, mutta silti meillä on pakollinen oppivelvollisuus. Valot päälle sulle.

Ei mulle tai ongelmalasten vanhemmille. Heillä tässä on ollut hätä.

Te ette voi käsittääkään millaista huolta ja kohtuutonta häpeää ongelmalapsi aiheuttaa omille vanhemmilleenkin.

Ongelmaa ei todellakaan ole siirretty vanhemmille, vaan se on ollut heillä aivan alusta lähtien, jo ennen kuin se oli kenenkään muun ongelma.  Mikä tässä nyt on niin vaikea ymmärtää? On hyvä jos vanhemmat saavat apua haasteellisen lapsen kasvatukseen, mutta heidän hätänsä tai kyvyttömyytensä ei siltikään poista heidään vastuutaan lapsensa kasvatuksesta. 

Miten tämä on niin vaikea ymmärtää? Kasvatus ei auta, jos lapsella on neurologinen oireyhtymä hyvin vaikeana. Ei ole kyse tahdosta riippuvasta toiminnasta, jos lapsi ei kiusaa ketään vaan on tietyllä tavalla sairas.

Aivan. Se on silti vanhempien (ja tietysti sen lapsen itsensä) ongelma, ennen kuin siitä on tullut koulun ja yhteiskunnan ongelma. En väitä, että kasvatuksella kaikista saisi enkeleitä. Mutta pienen lapsen väkivaltainen käyttäytyminen ON lapsen vanhempien ongelma, vaikka se sinua kuinka harmittaisi. 

Kyllä se on jonkun muun ongelma silloin kun lapsi ei pääse sopivaan luokkaan. Ei vanhempi voi olla koulussa opettamassa ja vahtimassa. Niin se vaan on vaikka et ymmärrä.

Vierailija
679/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tiedän tapauksen, olen ollut tekemisissä. Lapsella on tarve lääkärille ja tarvitaan diagnoosi. Hän ei ole paha, jotain neurologista tms. ongelmaa. Ja hän tarvitsee hoitoa! Erityisopetus?

Vierailija
680/743 |

Mielipiteesi on täysin vastaava tilanteeseen: Sokea lapsi laitetaan tavalliseen kouluun ilman riittävää apua. Sinä sanot, että vanhempien vastuussa, kun eivät opettaneet lasta näkemään. Sehän on vanhempien ongelma. Ja tietenkin lapsen itsensä ongelma.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kaksi neljä