Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

YLE: "20 lapsen vanhemmat päättivät, etteivät oppilaat mene enää kouluun - syynä yhden luokkatoverin käytös"

Vierailija
11.09.2023 |

"Parikymmentä turkulaisen alakoulun oppilasta on jäänyt kotiin tänään maanantaina luokassa esiintyvän väkivallan takia.

Ylen saamien tietojen mukaan yksi luokan oppilaista on käynyt toistuvasti luokkakaveriensa ja koulun henkilökunnan kimppuun. Ongelmat luokassa ovat jatkuneet viime syksystä saakka.

24 huoltajaa on allekirjoittanut kirjeen, jossa todetaan, etteivät lapset palaa kouluun ennen kuin koulu voi taata heille turvallisen oppimisympäristön. Kirjeessä vaaditaan myös koulua järjestämään etäopetusta niin kauan kuin tilanne on ratkaisematta.

Kirje on lähetetty maanantaina koulun rehtorille, Turun kaupungin johtaville viranhaltijoille, lapsiasiainvaltuutetulle sekä opetusministerille.

Väkivallantekoja on ollut viikoittain, jopa päivittäin. Purraan, hakataan, potkitaan ja heitetään esineitä. Joskus poliisitkin ovat käyneet koululla rauhoittelemassa tilannetta. Pelottaa, milloin joku tönäistään alas rappusista tai tapahtuu jotakin muuta vakavampaa, Ylen haastattelema isä kuvailee"

Ja sitten se oleellisin, eiköhän kaikki osaa päätellä mitä inkluusiolla tarkoitetaan
"Vanhemmat ovat sitä mieltä, että tilanne on seurausta inkluusiosta"

https://yle.fi/a/74-20049311

Kommentit (743)

Vierailija
701/743 |
13.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Liian pitkät työpäivät, ruudut kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oleppas nyt vaiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka saa ne kortit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten huomaatte, on epätasapainoisia vanhempia , vanhempia, joilla ei elämänhallintaa.  Tuskin heillä taitoja kasvatukseen, rajojen laittoon. Huolenpitoon.  Siksi on epätasapainoisia, kurittomia, välinpitämättömia lapsia ja nuoria.  Toisten kiusaaminen ja väkivalta on järkyttävää, eikä sitä voi millään syyllä hyväksyä.

Suurin osa lapsista käyttäytyy normaalisti, vaikka kasvatus on vain päivällinen klo 19-21 välisenä aikana, kun vanhemmat pääsevät töistään. Joillain voi olla kotona vain mikroruoka odottelemassa.

Tämä on se realismi missä vanhemmat elää. Harvalla on varaa tehdä lyhyempää päivää jne.

Jokainen vanhempi tietää tämän sisimmissään, että todellisudessa jää se kasvatus aika vähäiselle määrälle. Viikonloppuna kerkeää sitten enemmän. Osan vanhemmista pitää silloinkin tehdä töitä. Erityisesti yrittäjillä on aika raskasta. Turha syyllistää vanhempia jos lapsi on oikeasti vaikea tapaus.

Voidaan suosiolla unohtaa nyt se teoreettinen kasvatus ja elämän realiteetit lasten kanssa. Käsi rehellisesti sydämelle. Tässä vain syyllistetään niitä vanhempia joilla on käytöshäiriöisiä lapsia.

Etsitään yksinkertaisia vikoja ja ulkoistetaan homma vanhempien niskoille.

Enemmistö lapsista ei aiheuta ongelmia vaikka ns. ideaali sössönsöö kasvatus jää rehellisesti sanottuna viikonloppuun.

Tää pitäisi muistaa kuitenkin. Lapset ottaa mallia muista lapsista ja ympäristöstään. Se vanhempien sössönsöö kasvatus on tosi vähäistä, kun laskee ne tunnit päivässä ja viikossa sen lapsen kanssa.

Työt vie niin suuren ajan elämästä, että turha syyllistää vanhempia joille on syntynyt huonosti käyttäytyvä lapsi. Se lapsi voisi olla kenellä tahansa. Mun omat lapset käyttäytyy onneksi kuin enkelit ja mun kasvatus on jäänyt hyvin vähäiselle. HE varmasti vain matkivat mua miten rauhallisesti oon sohvalla töiden jälkeen.

En edes jaksa töiden jälkeen riehua tai päästää pierua. Oon hiljaa ja luen uutiset. Sitten syön ja komennan hampaanpesulle. Jos jaksan niin luen iltasadun paitsi teinille, koska se ei todellakaan halua.

Sitten nukkumaan. Ei munkaan vanhemmat erityisesti mitenkään kasvattaneet mua mystisin menoin.

Elämä oli sitä että vanhemmat kävi töissä ja minä kävin koulussa. Siinäpä se ja jos aikaa oli, niin juteltiin.

Tuskin se on sen kummallisempaa ongelmakäytöslasten kotona.

Vastuu lapsen kasvatuksesta kuuluu vanhemmille, ja vain heille. Ei todellakaan voida puhua mistään ulkoistamisesta. Haloo, nyt valoja päälle siellä!

Kyllä tässä on selvästi siirretty ongelma suoraan ongelmalapsen vanhemmille ja he eivät ole saaneet apua ongelmaan koululta tai mistään muualtakaan taholta.

Tämähän on se ongelma kun vanhemmat eivät tavallisella kasvatuksella ole saaneet tuloksia aikaiseksi.

Tässä selvästi syyllistetään ongelmalapsien vanhempia.

Ja koulu ei kykene auttamaan, mutta silti meillä on pakollinen oppivelvollisuus. Valot päälle sulle.

Ei mulle tai ongelmalasten vanhemmille. Heillä tässä on ollut hätä.

Te ette voi käsittääkään millaista huolta ja kohtuutonta häpeää ongelmalapsi aiheuttaa omille vanhemmilleenkin.

Tunnut kuvittelevan, että lapsen ongelmakäytös olisi jotenkin täysin kodista riippumaton asia, joka tipahtaisi kaikille yllätyksenä taivaasta. Ei ole. Lapsestaan kiinnostuneet vanhemmat kyllä huomaavat jo ennen kouluikää, mikäli lapsi on kykenemätön hillitsemään impulssejaan, väkivaltainen, kykenemätön toimimaan ryhmässä jne. Vanhemmilla on varmasti hätä, sitä ei kukaan kiellä. Mutta ongelmakäyttäytymisen korjaaminen ei ole ensisijaisesti koulun tai luokkatoverien asia, vaan VANHEMPIEN. On sääli että yhteiskunnan tarjoama apu on niin hajanaista, ja ilmeisesti vaihtelee kunnittain todella paljon. En usko että kukaan vähättelee ongelmalapsen aiheuttamia huolia, mutta ei ole myöskään kenenkään etu, että vanhemmat väistävät vastuunsa ja syyttelevät koulua. 

Kyllä ja sinä kuvittelet toisinpäin. Sun pitäisi todistaa asia, koska tilanne on suurimmissa osissa lapsiperheissä (paitis työttömien perheissä) se ett vanhemmat tekee pitkää päivää ja lapset on koulun jälkeen paljolti omillaan monta tuntia parhaimmillaan iltaan asti.

Ei siinä kerkeä lapsia kasvattaa. Tämä on se realismi missä eletään.

Suurin osa lapsista käyttäytyy hyvin ja enemmistöllä ei ole ongelmia, vaikka kasvatus tapahtuukin käytännössä vain viikonloppuisin, kun vanhemmilla on oikeasti aikaa lapsilleen.

Tämä on se pohja jolta lähdetään keskustelemaan. Todennäköistä on että työttömillä on enemmän aikaa lapsilleen ja parempi pohja tarjota myös kotiläksyihin apua.

Silti pieni osa lapsista häiriökäyttäytyy, vaikka heidän sisarensa ovat normaaleja ja saaneet täysin saman kasvatuksen.

Sulla on myös ne kuvitelmat ja mulla on se realismi että suurin osa lapsista käyttäytyy ongelmitta, vaikka vanhemmilla on tosi vähän aikaa heille. Tämä on siis enemmistö.

Juuri näin. Selkeää maalaisjärkeä mikä puuttuu näiltä syyllistäjiltä!

Kasvatushössötys on ottanut vallan. Ei ennenvanhaan kasvatettu.

Lapset näki mallin vanhemmiltaan ja kasvatus tapahtui lähinnä ruokinnalla.

Terveellinen ravinto ja kasvuympäristö.

Aina on ollut erikoisempia tapauksia ja he vaativat enemmän huomiota. Kasvatukselle on turha pistää syytä tai enempää vastuuta. Enemmistö kasvaa aikuisiksi ihan kotiruualla ja vanhempien ja suvun klaanin esimerkillä. Edelleenkin enemmistö Raunistulasta käyttäytyy hyvin, vaikka nykyaikana Raunistulan vanhempien ja lasten yhteinen aika jää hävyttömän vähäiseksi liian pitkien työpäivien ja ruuduilla vietetyn ajan vuoksi!

Ehkä olisi ollut syytä? Ei ennenvanhaan ihmiset olleet jotenkin parempia kuin nyt. Kaikkein rumimmin muista ihmisistä puhuu omien vanhempieni sukupolvi, ja sitä edeltävä sukupolvi. Eli 65- vuotiaat ja sitä vanhemmat. Ihan kaikkein rumimmin.

Tämän ikäiset saattavat sanoa aivan ventovieraallekin todella rumasti, vaikka jossain kadulla tai kaupassa. Aggressivisuus ei ollut pahe, heitä ei kasvatettu muiden tunteita huomioimaan. 

Vierailija
702/743 |
13.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Häirikkölapsi siirrettiin toiseen kouluun häiriköimään. Joko siellä on koululakko?

Jos hän pääsee Katariinan kouluun, mikä on Turun erityiskoulu, miksi siellä lakkoiltaisiin? Koulussa on ainoastaan erityislapsia. Saisi mennä koko koulu lakkoon, jos ei yhtä erityistä lisää jaksettaisi.

Se on tosi hieno koulu, sieltä löytyy huoneita joissa voi rauhoittua, aikuisia on riittävästi, on riittävä tuki.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
703/743 |
13.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi näitä erityislapsia on nykyään niin valtavasti? On nepsyä ja ties mitä, jolla oikeitetaan ties mikä käytös. "Meitin Viljamilla on autismi niin hän nyt ei vain siedä muita joten joutuu mätkimään turpaan."

Ei niitä sen enempää ole kuin aiemminkaan. Milloin itse olit lapsi? Muisteles vähän omaa kouluaikaasi. Varmaan joka luokalla oli joku erikoinen tapaus, vai oliko teillä tarkkisluokka. Ihan yhtälailla oli ennenkin erityislapsia, nykyään heille vaan löytyy joku diagnoosi ja näistä puhutaan ääneen. 

Eikä sillä diagnoosilla mitään oikeuteta. Oletko muka kuullut jonkun oikeasti sanovan näin, että autisti SAA lyödä muita? 

Vierailija
704/743 |
13.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tätä tämä inkluusio teettää. Tarkkailuluokille kuuluvat ja ke ha rit terrorisoivat normaaleja lapsia koska ideologia oli toveri Anderssonille tärkeämpää kuin koulutuksen toimivuus ja turvallisuus.

Vierailija
705/743 |
13.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jopas tuli nopsaan ongelmaan ratkaisu, kun vanhemmat ottivat asian omiin käsiinsä :D

Minä olin kouluavustajana vuosikymmeniä sitten. Täällä Turussa. Alakoulu kyseessä ja siellä yksi pieni oppilas, joka riehui niin, ettei tunneista tullut mitään. Repi muiden vaatteet, tyhjensi reput, makasi lattioilla, syljeskeli ja kaikki ruuat oli rinnuksilla. Oli todella häiriintynyt. Kaikki kärsivät. Tämä päivittäistä. Kukin opettaja vuorollaan koitti saada asiaa hallintaan.

Lasta heiteltiin edestakaisin erityisluokalle ja bumerangina takaisin ja sama alusta. Ei niin mitään tolkkua.

Lapsen isä tuli koululle ja haukkui minut ja ulkonäköni ihan heti kun ovesta opettajainhuoneeseen astui. Olin jo varma että tulee kimppuuni. Enkä ollut mitenkään osallinen asiaan. Tehtäväni oli vain raportoida lapsen tekemisiä, jotta ne saatiin kirjattua ylös. Lapsen äiti oli alkoholisti, istui lähiöräkälässä.

Eikö mistään ole näiden pitkien vuosikymmenien aikaan opittu??? En tiedä minne lapsonen päätyi ja mitä hänelle kuuluu. Ei hyvältä näyttänyt kuitenkaan.

Lisää vaan leikkauksia ja suljetaan koko mielenterveyspuoli, mitä sitä turhia sellaiseen rahaa syytämään, hienosti menee!!

Vierailija
706/743 |
13.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jalostavaa keskustelua kirjoitti:

Tämäkin keskustelu on kuin rodunjalostuskeskustelua, jossa erityislapset halutaan vain pois, mutta ei haluta auttaa heitä, koska se maksaa.

Ikävä sävy näissä keskusteluissa jossa nepsyt ja heidän vanhemmat saavat rodunjalostus asenetta niskaansa.

ADHD ja vankilatilastot on mainittu.

Ilmeisesti siinä mielessä että adhd-lapsen voi laittaa suoraan vankilaan kulkematta velvollisuutta käydä koulua.

Halvemmaksi tulee auttaa adhd-lapsia nyt, kuin antaa heidän syrjäytyä ja yhteiskunta maksaa. 

Lapsuus ja peruskoulu on se haastavin osuus, kun aivotkaan eivät ole vielä kehittyneet loppuun. Kun aikuiseksi asti pääsee, on jo pahimmat haasteet takanapäin. 

Jos he saavat peruskoulun onnistuneesti loppuun, lääkityksen kanssa todennäköisesti, heistä todennäköisesti tulee ihan vastaavia veronmaksajia kuin muistakin. Kai se nyt on kaikkien etu? 

Jos kuka tahansa lapsi syrjäytyy, yhteiskunta maksaa miljoonia ylläpidosta/ työttömyydestä/ päihdekuntoutuksesta jne. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
707/743 |
13.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Liian pitkät työpäivät, ruudut kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oleppas nyt vaiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka saa ne kortit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten huomaatte, on epätasapainoisia vanhempia , vanhempia, joilla ei elämänhallintaa.  Tuskin heillä taitoja kasvatukseen, rajojen laittoon. Huolenpitoon.  Siksi on epätasapainoisia, kurittomia, välinpitämättömia lapsia ja nuoria.  Toisten kiusaaminen ja väkivalta on järkyttävää, eikä sitä voi millään syyllä hyväksyä.

Suurin osa lapsista käyttäytyy normaalisti, vaikka kasvatus on vain päivällinen klo 19-21 välisenä aikana, kun vanhemmat pääsevät töistään. Joillain voi olla kotona vain mikroruoka odottelemassa.

Tämä on se realismi missä vanhemmat elää. Harvalla on varaa tehdä lyhyempää päivää jne.

Jokainen vanhempi tietää tämän sisimmissään, että todellisudessa jää se kasvatus aika vähäiselle määrälle. Viikonloppuna kerkeää sitten enemmän. Osan vanhemmista pitää silloinkin tehdä töitä. Erityisesti yrittäjillä on aika raskasta. Turha syyllistää vanhempia jos lapsi on oikeasti vaikea tapaus.

Voidaan suosiolla unohtaa nyt se teoreettinen kasvatus ja elämän realiteetit lasten kanssa. Käsi rehellisesti sydämelle. Tässä vain syyllistetään niitä vanhempia joilla on käytöshäiriöisiä lapsia.

Etsitään yksinkertaisia vikoja ja ulkoistetaan homma vanhempien niskoille.

Enemmistö lapsista ei aiheuta ongelmia vaikka ns. ideaali sössönsöö kasvatus jää rehellisesti sanottuna viikonloppuun.

Tää pitäisi muistaa kuitenkin. Lapset ottaa mallia muista lapsista ja ympäristöstään. Se vanhempien sössönsöö kasvatus on tosi vähäistä, kun laskee ne tunnit päivässä ja viikossa sen lapsen kanssa.

Työt vie niin suuren ajan elämästä, että turha syyllistää vanhempia joille on syntynyt huonosti käyttäytyvä lapsi. Se lapsi voisi olla kenellä tahansa. Mun omat lapset käyttäytyy onneksi kuin enkelit ja mun kasvatus on jäänyt hyvin vähäiselle. HE varmasti vain matkivat mua miten rauhallisesti oon sohvalla töiden jälkeen.

En edes jaksa töiden jälkeen riehua tai päästää pierua. Oon hiljaa ja luen uutiset. Sitten syön ja komennan hampaanpesulle. Jos jaksan niin luen iltasadun paitsi teinille, koska se ei todellakaan halua.

Sitten nukkumaan. Ei munkaan vanhemmat erityisesti mitenkään kasvattaneet mua mystisin menoin.

Elämä oli sitä että vanhemmat kävi töissä ja minä kävin koulussa. Siinäpä se ja jos aikaa oli, niin juteltiin.

Tuskin se on sen kummallisempaa ongelmakäytöslasten kotona.

Vastuu lapsen kasvatuksesta kuuluu vanhemmille, ja vain heille. Ei todellakaan voida puhua mistään ulkoistamisesta. Haloo, nyt valoja päälle siellä!

Kyllä tässä on selvästi siirretty ongelma suoraan ongelmalapsen vanhemmille ja he eivät ole saaneet apua ongelmaan koululta tai mistään muualtakaan taholta.

Tämähän on se ongelma kun vanhemmat eivät tavallisella kasvatuksella ole saaneet tuloksia aikaiseksi.

Tässä selvästi syyllistetään ongelmalapsien vanhempia.

Ja koulu ei kykene auttamaan, mutta silti meillä on pakollinen oppivelvollisuus. Valot päälle sulle.

Ei mulle tai ongelmalasten vanhemmille. Heillä tässä on ollut hätä.

Te ette voi käsittääkään millaista huolta ja kohtuutonta häpeää ongelmalapsi aiheuttaa omille vanhemmilleenkin.

Tunnut kuvittelevan, että lapsen ongelmakäytös olisi jotenkin täysin kodista riippumaton asia, joka tipahtaisi kaikille yllätyksenä taivaasta. Ei ole. Lapsestaan kiinnostuneet vanhemmat kyllä huomaavat jo ennen kouluikää, mikäli lapsi on kykenemätön hillitsemään impulssejaan, väkivaltainen, kykenemätön toimimaan ryhmässä jne. Vanhemmilla on varmasti hätä, sitä ei kukaan kiellä. Mutta ongelmakäyttäytymisen korjaaminen ei ole ensisijaisesti koulun tai luokkatoverien asia, vaan VANHEMPIEN. On sääli että yhteiskunnan tarjoama apu on niin hajanaista, ja ilmeisesti vaihtelee kunnittain todella paljon. En usko että kukaan vähättelee ongelmalapsen aiheuttamia huolia, mutta ei ole myöskään kenenkään etu, että vanhemmat väistävät vastuunsa ja syyttelevät koulua. 

Kyllä ja sinä kuvittelet toisinpäin. Sun pitäisi todistaa asia, koska tilanne on suurimmissa osissa lapsiperheissä (paitis työttömien perheissä) se ett vanhemmat tekee pitkää päivää ja lapset on koulun jälkeen paljolti omillaan monta tuntia parhaimmillaan iltaan asti.

Ei siinä kerkeä lapsia kasvattaa. Tämä on se realismi missä eletään.

Suurin osa lapsista käyttäytyy hyvin ja enemmistöllä ei ole ongelmia, vaikka kasvatus tapahtuukin käytännössä vain viikonloppuisin, kun vanhemmilla on oikeasti aikaa lapsilleen.

Tämä on se pohja jolta lähdetään keskustelemaan. Todennäköistä on että työttömillä on enemmän aikaa lapsilleen ja parempi pohja tarjota myös kotiläksyihin apua.

Silti pieni osa lapsista häiriökäyttäytyy, vaikka heidän sisarensa ovat normaaleja ja saaneet täysin saman kasvatuksen.

Sulla on myös ne kuvitelmat ja mulla on se realismi että suurin osa lapsista käyttäytyy ongelmitta, vaikka vanhemmilla on tosi vähän aikaa heille. Tämä on siis enemmistö.

Juuri näin. Selkeää maalaisjärkeä mikä puuttuu näiltä syyllistäjiltä!

Kasvatushössötys on ottanut vallan. Ei ennenvanhaan kasvatettu.

Lapset näki mallin vanhemmiltaan ja kasvatus tapahtui lähinnä ruokinnalla.

Terveellinen ravinto ja kasvuympäristö.

Aina on ollut erikoisempia tapauksia ja he vaativat enemmän huomiota. Kasvatukselle on turha pistää syytä tai enempää vastuuta. Enemmistö kasvaa aikuisiksi ihan kotiruualla ja vanhempien ja suvun klaanin esimerkillä. Edelleenkin enemmistö Raunistulasta käyttäytyy hyvin, vaikka nykyaikana Raunistulan vanhempien ja lasten yhteinen aika jää hävyttömän vähäiseksi liian pitkien työpäivien ja ruuduilla vietetyn ajan vuoksi!

Ehkä olisi ollut syytä? Ei ennenvanhaan ihmiset olleet jotenkin parempia kuin nyt. Kaikkein rumimmin muista ihmisistä puhuu omien vanhempieni sukupolvi, ja sitä edeltävä sukupolvi. Eli 65- vuotiaat ja sitä vanhemmat. Ihan kaikkein rumimmin.

Tämän ikäiset saattavat sanoa aivan ventovieraallekin todella rumasti, vaikka jossain kadulla tai kaupassa. Aggressivisuus ei ollut pahe, heitä ei kasvatettu muiden tunteita huomioimaan. 

Nuo sukupolvet eivät olleet heikkoja, ja laittoivat häiriköt kuriin. Ei ollut katujengejä toisin kuin nyt.

Vierailija
708/743 |
13.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Moni nepsy eli ADHD vaan istuu linnassa. Korjaan; linnassa istuvista lähes kaikilla on ADHD. Mitäs tämä teille kertoo?

Kertoo sen, että tosi moni adhd-lapsi ei saa kouluaikana tukea. Ei pääse välttämättä edes tutkimuksiin. Ilman tukea sen adhd-lapsen koulunkäynti vaan loppuu, ei suorita peruskoulua (kun ei pysty!) ja syrjäytyy. Todennäköisesti päihteet, ja se johtaa rötöstelyihin ym. 

Nykyään adhd pitäisi jo olla tuttu termi opettajille, ja vanhemmillekin. Yhä edelleen huomaa, ettei ole. Ei oikeasti tiedetä mitä se adhd tarkoittaa ja mitä sellainen lapsi tarvitsee. Vanhemmat ovat avainasemassa. Heidän täytyy osata hakea lapselle apua, usein se on lääkitys joka vasta auttaa. Ja lapsi tarvitsee varmasti paljon muutakin apua kuin lääkkeen. Apua läksyihin ja koulujuttujen muistamiseen. 

Jos ei vanhemmat tässä kykene, lapsen tulevaisuus näyttää kyllä huonolta. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
709/743 |

Kyllä oli, ihan todellakin oli. 

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000004414292.html

Älä maalaa menneisyyttä vaaleanpunaiseksi, ei se johda mihinkään. 

Vierailija
710/743 |
13.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tietyt tahot pyrkivät selvästi näillä keskustelupalstoilla kääntämään valtaväestön asenteet negatiiviseksi esimerkiksi inkluusiota tai wokea kohtaan vääristelemällä mitä noilla termeillä edes tarkoitetaan. Ja harvalla on aikaa itse opiskella ne kirjat ja kurssit joista saisi oikeamman ja täydemmän käsityksen. Harmillisen hyvin näyttää silmänkääntötemput uppoavan palstalaisiin.

Mutta kun inkluusio ei vaan toimi nepsyille. Ei vaikka olisi mikä tuki siellä luokassa.

Inkluusiota on ajanut erityislapsille joku sellainen tyyppi, jolle "erityislapsi" tarkoitaa aurinkoista down-lasta, eikä tiedä yhtään mitä ovat neuropsykiatriset häiriöt.

Lähes joka nepsyn oirekuvaan kuuluu se, että ei kestä häiriötä, on huono keskittymään, ei voi olla hälinässä. Miten tällainen lapsi sitten voidaan laittaa isoon luokkaan? Jopa normaalille lapselle se iso luokka voi olla häiritsevä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
711/743 |
13.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä nyt lähtisin etsimään syytä miksi lapsi käyttäytyy noin. En usko että ihan tahallaan tekee tuollaista. Ja toki olisi käyvä tietää onko haasteita myös kotona .jos on niin millaisia. Kolikolla on aina kaksi puolta

Ymmärrän huolen siitä että käyttäminen on päässyt jo noin pitkälle ja on noin aggressiivista

Luultavasti erityislapsi kyseessä jolla paljon haasteita. Toivottavasti kaikki saavat apuja tilanteen ratkaisemiseksi kaikille parhainpäin

Vierailija
712/743 |

Jos kotona väkivaltaa,hyväksikäyttöä tms? Ei kukaan normaalisti käyttäytyvä lapsi ala riehumaan,potkimaan,hakkaamaan jne. Kotona löytyy suurin syy,kaikki asiat ei vaan selity nepsyllä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
713/743 |

Jos kotona on väkivaltaa, hyväksikäyttöä tai muuta lapsen kehitytystä kuormittavaa  ja rasittavaa niin siihen pitää tietysti puuttua.

Mutta se ei ole enää luokanopettajan työtä- Opettajan työ on opettaa lapsille luokassa niitä oppiaineita jotka ovat opetussuunnitelmaan merkitty. Ei ole oikein että muut lapset eivät saa rauhassa opetusta jos luokassa on lapsi jonka ei ole elämä mennyt hyvin. Sellaisiin ongelmiin on omat asiantuntijat.

Puolustan siis opiskelurauhaa.

Vierailija
714/743 |
13.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni nepsy eli ADHD vaan istuu linnassa. Korjaan; linnassa istuvista lähes kaikilla on ADHD. Mitäs tämä teille kertoo?

Kertoo sen, että tosi moni adhd-lapsi ei saa kouluaikana tukea. Ei pääse välttämättä edes tutkimuksiin. Ilman tukea sen adhd-lapsen koulunkäynti vaan loppuu, ei suorita peruskoulua (kun ei pysty!) ja syrjäytyy. Todennäköisesti päihteet, ja se johtaa rötöstelyihin ym. 

Nykyään adhd pitäisi jo olla tuttu termi opettajille, ja vanhemmillekin. Yhä edelleen huomaa, ettei ole. Ei oikeasti tiedetä mitä se adhd tarkoittaa ja mitä sellainen lapsi tarvitsee. Vanhemmat ovat avainasemassa. Heidän täytyy osata hakea lapselle apua, usein se on lääkitys joka vasta auttaa. Ja lapsi tarvitsee varmasti paljon muutakin apua kuin lääkkeen. Apua läksyihin ja koulujuttujen muistamiseen. 

Jos ei vanhemmat tässä kykene, lapsen tulevaisuus näyttää kyllä huonolta. 

uskon että erityislapsi vaatii paljon vanhemmilta, kuka pystyy siihen kuka ei. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
715/743 |
13.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hatunnosto lakkoileville vanhemmille.Nyt sai se erityislapsikin apua.Eli kaikki voitti.Miksei toimittu aiemmin?

Vierailija
716/743 |
13.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Liian pitkät työpäivät, ruudut kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oleppas nyt vaiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka saa ne kortit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten huomaatte, on epätasapainoisia vanhempia , vanhempia, joilla ei elämänhallintaa.  Tuskin heillä taitoja kasvatukseen, rajojen laittoon. Huolenpitoon.  Siksi on epätasapainoisia, kurittomia, välinpitämättömia lapsia ja nuoria.  Toisten kiusaaminen ja väkivalta on järkyttävää, eikä sitä voi millään syyllä hyväksyä.

Suurin osa lapsista käyttäytyy normaalisti, vaikka kasvatus on vain päivällinen klo 19-21 välisenä aikana, kun vanhemmat pääsevät töistään. Joillain voi olla kotona vain mikroruoka odottelemassa.

Tämä on se realismi missä vanhemmat elää. Harvalla on varaa tehdä lyhyempää päivää jne.

Jokainen vanhempi tietää tämän sisimmissään, että todellisudessa jää se kasvatus aika vähäiselle määrälle. Viikonloppuna kerkeää sitten enemmän. Osan vanhemmista pitää silloinkin tehdä töitä. Erityisesti yrittäjillä on aika raskasta. Turha syyllistää vanhempia jos lapsi on oikeasti vaikea tapaus.

Voidaan suosiolla unohtaa nyt se teoreettinen kasvatus ja elämän realiteetit lasten kanssa. Käsi rehellisesti sydämelle. Tässä vain syyllistetään niitä vanhempia joilla on käytöshäiriöisiä lapsia.

Etsitään yksinkertaisia vikoja ja ulkoistetaan homma vanhempien niskoille.

Enemmistö lapsista ei aiheuta ongelmia vaikka ns. ideaali sössönsöö kasvatus jää rehellisesti sanottuna viikonloppuun.

Tää pitäisi muistaa kuitenkin. Lapset ottaa mallia muista lapsista ja ympäristöstään. Se vanhempien sössönsöö kasvatus on tosi vähäistä, kun laskee ne tunnit päivässä ja viikossa sen lapsen kanssa.

Työt vie niin suuren ajan elämästä, että turha syyllistää vanhempia joille on syntynyt huonosti käyttäytyvä lapsi. Se lapsi voisi olla kenellä tahansa. Mun omat lapset käyttäytyy onneksi kuin enkelit ja mun kasvatus on jäänyt hyvin vähäiselle. HE varmasti vain matkivat mua miten rauhallisesti oon sohvalla töiden jälkeen.

En edes jaksa töiden jälkeen riehua tai päästää pierua. Oon hiljaa ja luen uutiset. Sitten syön ja komennan hampaanpesulle. Jos jaksan niin luen iltasadun paitsi teinille, koska se ei todellakaan halua.

Sitten nukkumaan. Ei munkaan vanhemmat erityisesti mitenkään kasvattaneet mua mystisin menoin.

Elämä oli sitä että vanhemmat kävi töissä ja minä kävin koulussa. Siinäpä se ja jos aikaa oli, niin juteltiin.

Tuskin se on sen kummallisempaa ongelmakäytöslasten kotona.

Vastuu lapsen kasvatuksesta kuuluu vanhemmille, ja vain heille. Ei todellakaan voida puhua mistään ulkoistamisesta. Haloo, nyt valoja päälle siellä!

Kyllä tässä on selvästi siirretty ongelma suoraan ongelmalapsen vanhemmille ja he eivät ole saaneet apua ongelmaan koululta tai mistään muualtakaan taholta.

Tämähän on se ongelma kun vanhemmat eivät tavallisella kasvatuksella ole saaneet tuloksia aikaiseksi.

Tässä selvästi syyllistetään ongelmalapsien vanhempia.

Ja koulu ei kykene auttamaan, mutta silti meillä on pakollinen oppivelvollisuus. Valot päälle sulle.

Ei mulle tai ongelmalasten vanhemmille. Heillä tässä on ollut hätä.

Te ette voi käsittääkään millaista huolta ja kohtuutonta häpeää ongelmalapsi aiheuttaa omille vanhemmilleenkin.

Tunnut kuvittelevan, että lapsen ongelmakäytös olisi jotenkin täysin kodista riippumaton asia, joka tipahtaisi kaikille yllätyksenä taivaasta. Ei ole. Lapsestaan kiinnostuneet vanhemmat kyllä huomaavat jo ennen kouluikää, mikäli lapsi on kykenemätön hillitsemään impulssejaan, väkivaltainen, kykenemätön toimimaan ryhmässä jne. Vanhemmilla on varmasti hätä, sitä ei kukaan kiellä. Mutta ongelmakäyttäytymisen korjaaminen ei ole ensisijaisesti koulun tai luokkatoverien asia, vaan VANHEMPIEN. On sääli että yhteiskunnan tarjoama apu on niin hajanaista, ja ilmeisesti vaihtelee kunnittain todella paljon. En usko että kukaan vähättelee ongelmalapsen aiheuttamia huolia, mutta ei ole myöskään kenenkään etu, että vanhemmat väistävät vastuunsa ja syyttelevät koulua. 

Kyllä ja sinä kuvittelet toisinpäin. Sun pitäisi todistaa asia, koska tilanne on suurimmissa osissa lapsiperheissä (paitis työttömien perheissä) se ett vanhemmat tekee pitkää päivää ja lapset on koulun jälkeen paljolti omillaan monta tuntia parhaimmillaan iltaan asti.

Ei siinä kerkeä lapsia kasvattaa. Tämä on se realismi missä eletään.

Suurin osa lapsista käyttäytyy hyvin ja enemmistöllä ei ole ongelmia, vaikka kasvatus tapahtuukin käytännössä vain viikonloppuisin, kun vanhemmilla on oikeasti aikaa lapsilleen.

Tämä on se pohja jolta lähdetään keskustelemaan. Todennäköistä on että työttömillä on enemmän aikaa lapsilleen ja parempi pohja tarjota myös kotiläksyihin apua.

Silti pieni osa lapsista häiriökäyttäytyy, vaikka heidän sisarensa ovat normaaleja ja saaneet täysin saman kasvatuksen.

Sulla on myös ne kuvitelmat ja mulla on se realismi että suurin osa lapsista käyttäytyy ongelmitta, vaikka vanhemmilla on tosi vähän aikaa heille. Tämä on siis enemmistö.

Juuri näin. Selkeää maalaisjärkeä mikä puuttuu näiltä syyllistäjiltä!

Kasvatushössötys on ottanut vallan. Ei ennenvanhaan kasvatettu.

Lapset näki mallin vanhemmiltaan ja kasvatus tapahtui lähinnä ruokinnalla.

Terveellinen ravinto ja kasvuympäristö.

Aina on ollut erikoisempia tapauksia ja he vaativat enemmän huomiota. Kasvatukselle on turha pistää syytä tai enempää vastuuta. Enemmistö kasvaa aikuisiksi ihan kotiruualla ja vanhempien ja suvun klaanin esimerkillä. Edelleenkin enemmistö Raunistulasta käyttäytyy hyvin, vaikka nykyaikana Raunistulan vanhempien ja lasten yhteinen aika jää hävyttömän vähäiseksi liian pitkien työpäivien ja ruuduilla vietetyn ajan vuoksi!

ota huomioon harrastukset mitkä on hyvästä lapselle, ruutuaikaa voi säännöstellä ja onhan viikonloput, lomat jne. 

Vierailija
717/743 |
13.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole missään nimessä tuon lapsenkaan etu että tämä prosessi meni näin pitkälle. Miettikää, mikä muisto hänelle jää tästä? Asiaa on puitu julkisesti, vanhemmat laittaneet lapsensa koululakkoon sinun käytöksesi takia. Jota todennäköisesti tällä lapsella itsellään ei ole keinoja hillitä. Ei ainakaan kasvata todennäköisyyttä siitä, että hänestä kasvaa vielä yhteiskuntaan sopeutunut kelpo kansalainen.

En siis kritisoi näitä vanhempia, vaan tätä järjestelmää. Varmasti vanhemmat ovat yrittäneet jo kaikkea, tämä oli viimeinen keino.

Vierailija
718/743 |
13.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä nyt lähtisin etsimään syytä miksi lapsi käyttäytyy noin. En usko että ihan tahallaan tekee tuollaista. Ja toki olisi käyvä tietää onko haasteita myös kotona .jos on niin millaisia. Kolikolla on aina kaksi puolta

Ymmärrän huolen siitä että käyttäminen on päässyt jo noin pitkälle ja on noin aggressiivista

Luultavasti erityislapsi kyseessä jolla paljon haasteita. Toivottavasti kaikki saavat apuja tilanteen ratkaisemiseksi kaikille parhainpäin

Totta kai on hyvä etsiä syytä, mutta ei se tietenkään ole syy pitää tätä häirikköä ruineeraamassa muitten koulunkäyntiä.

Vierailija
719/743 |
13.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi näitä erityislapsia on nykyään niin valtavasti? On nepsyä ja ties mitä, jolla oikeitetaan ties mikä käytös. "Meitin Viljamilla on autismi niin hän nyt ei vain siedä muita joten joutuu mätkimään turpaan."

Ei niitä sen enempää ole kuin aiemminkaan. Milloin itse olit lapsi? Muisteles vähän omaa kouluaikaasi. Varmaan joka luokalla oli joku erikoinen tapaus, vai oliko teillä tarkkisluokka. Ihan yhtälailla oli ennenkin erityislapsia, nykyään heille vaan löytyy joku diagnoosi ja näistä puhutaan ääneen. 

Eikä sillä diagnoosilla mitään oikeuteta. Oletko muka kuullut jonkun oikeasti sanovan näin, että autisti SAA lyödä muita? 

Aivan, meidän koulussa 80-luvulla oli tarkkailuluokka. Lisäksi lähellä oli kokonainen apukoulu, jonne menivät ne, jotka eivät tarkkiksellakaan pärjänneet.

Vierailija
720/743 |
13.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liian pitkät työpäivät, ruudut kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oleppas nyt vaiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka saa ne kortit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten huomaatte, on epätasapainoisia vanhempia , vanhempia, joilla ei elämänhallintaa.  Tuskin heillä taitoja kasvatukseen, rajojen laittoon. Huolenpitoon.  Siksi on epätasapainoisia, kurittomia, välinpitämättömia lapsia ja nuoria.  Toisten kiusaaminen ja väkivalta on järkyttävää, eikä sitä voi millään syyllä hyväksyä.

Suurin osa lapsista käyttäytyy normaalisti, vaikka kasvatus on vain päivällinen klo 19-21 välisenä aikana, kun vanhemmat pääsevät töistään. Joillain voi olla kotona vain mikroruoka odottelemassa.

Tämä on se realismi missä vanhemmat elää. Harvalla on varaa tehdä lyhyempää päivää jne.

Jokainen vanhempi tietää tämän sisimmissään, että todellisudessa jää se kasvatus aika vähäiselle määrälle. Viikonloppuna kerkeää sitten enemmän. Osan vanhemmista pitää silloinkin tehdä töitä. Erityisesti yrittäjillä on aika raskasta. Turha syyllistää vanhempia jos lapsi on oikeasti vaikea tapaus.

Voidaan suosiolla unohtaa nyt se teoreettinen kasvatus ja elämän realiteetit lasten kanssa. Käsi rehellisesti sydämelle. Tässä vain syyllistetään niitä vanhempia joilla on käytöshäiriöisiä lapsia.

Etsitään yksinkertaisia vikoja ja ulkoistetaan homma vanhempien niskoille.

Enemmistö lapsista ei aiheuta ongelmia vaikka ns. ideaali sössönsöö kasvatus jää rehellisesti sanottuna viikonloppuun.

Tää pitäisi muistaa kuitenkin. Lapset ottaa mallia muista lapsista ja ympäristöstään. Se vanhempien sössönsöö kasvatus on tosi vähäistä, kun laskee ne tunnit päivässä ja viikossa sen lapsen kanssa.

Työt vie niin suuren ajan elämästä, että turha syyllistää vanhempia joille on syntynyt huonosti käyttäytyvä lapsi. Se lapsi voisi olla kenellä tahansa. Mun omat lapset käyttäytyy onneksi kuin enkelit ja mun kasvatus on jäänyt hyvin vähäiselle. HE varmasti vain matkivat mua miten rauhallisesti oon sohvalla töiden jälkeen.

En edes jaksa töiden jälkeen riehua tai päästää pierua. Oon hiljaa ja luen uutiset. Sitten syön ja komennan hampaanpesulle. Jos jaksan niin luen iltasadun paitsi teinille, koska se ei todellakaan halua.

Sitten nukkumaan. Ei munkaan vanhemmat erityisesti mitenkään kasvattaneet mua mystisin menoin.

Elämä oli sitä että vanhemmat kävi töissä ja minä kävin koulussa. Siinäpä se ja jos aikaa oli, niin juteltiin.

Tuskin se on sen kummallisempaa ongelmakäytöslasten kotona.

Vastuu lapsen kasvatuksesta kuuluu vanhemmille, ja vain heille. Ei todellakaan voida puhua mistään ulkoistamisesta. Haloo, nyt valoja päälle siellä!

Kyllä tässä on selvästi siirretty ongelma suoraan ongelmalapsen vanhemmille ja he eivät ole saaneet apua ongelmaan koululta tai mistään muualtakaan taholta.

Tämähän on se ongelma kun vanhemmat eivät tavallisella kasvatuksella ole saaneet tuloksia aikaiseksi.

Tässä selvästi syyllistetään ongelmalapsien vanhempia.

Ja koulu ei kykene auttamaan, mutta silti meillä on pakollinen oppivelvollisuus. Valot päälle sulle.

Ei mulle tai ongelmalasten vanhemmille. Heillä tässä on ollut hätä.

Te ette voi käsittääkään millaista huolta ja kohtuutonta häpeää ongelmalapsi aiheuttaa omille vanhemmilleenkin.

Tunnut kuvittelevan, että lapsen ongelmakäytös olisi jotenkin täysin kodista riippumaton asia, joka tipahtaisi kaikille yllätyksenä taivaasta. Ei ole. Lapsestaan kiinnostuneet vanhemmat kyllä huomaavat jo ennen kouluikää, mikäli lapsi on kykenemätön hillitsemään impulssejaan, väkivaltainen, kykenemätön toimimaan ryhmässä jne. Vanhemmilla on varmasti hätä, sitä ei kukaan kiellä. Mutta ongelmakäyttäytymisen korjaaminen ei ole ensisijaisesti koulun tai luokkatoverien asia, vaan VANHEMPIEN. On sääli että yhteiskunnan tarjoama apu on niin hajanaista, ja ilmeisesti vaihtelee kunnittain todella paljon. En usko että kukaan vähättelee ongelmalapsen aiheuttamia huolia, mutta ei ole myöskään kenenkään etu, että vanhemmat väistävät vastuunsa ja syyttelevät koulua. 

Kyllä ja sinä kuvittelet toisinpäin. Sun pitäisi todistaa asia, koska tilanne on suurimmissa osissa lapsiperheissä (paitis työttömien perheissä) se ett vanhemmat tekee pitkää päivää ja lapset on koulun jälkeen paljolti omillaan monta tuntia parhaimmillaan iltaan asti.

Ei siinä kerkeä lapsia kasvattaa. Tämä on se realismi missä eletään.

Suurin osa lapsista käyttäytyy hyvin ja enemmistöllä ei ole ongelmia, vaikka kasvatus tapahtuukin käytännössä vain viikonloppuisin, kun vanhemmilla on oikeasti aikaa lapsilleen.

Tämä on se pohja jolta lähdetään keskustelemaan. Todennäköistä on että työttömillä on enemmän aikaa lapsilleen ja parempi pohja tarjota myös kotiläksyihin apua.

Silti pieni osa lapsista häiriökäyttäytyy, vaikka heidän sisarensa ovat normaaleja ja saaneet täysin saman kasvatuksen.

Sulla on myös ne kuvitelmat ja mulla on se realismi että suurin osa lapsista käyttäytyy ongelmitta, vaikka vanhemmilla on tosi vähän aikaa heille. Tämä on siis enemmistö.

Juuri näin. Selkeää maalaisjärkeä mikä puuttuu näiltä syyllistäjiltä!

Kasvatushössötys on ottanut vallan. Ei ennenvanhaan kasvatettu.

Lapset näki mallin vanhemmiltaan ja kasvatus tapahtui lähinnä ruokinnalla.

Terveellinen ravinto ja kasvuympäristö.

Aina on ollut erikoisempia tapauksia ja he vaativat enemmän huomiota. Kasvatukselle on turha pistää syytä tai enempää vastuuta. Enemmistö kasvaa aikuisiksi ihan kotiruualla ja vanhempien ja suvun klaanin esimerkillä. Edelleenkin enemmistö Raunistulasta käyttäytyy hyvin, vaikka nykyaikana Raunistulan vanhempien ja lasten yhteinen aika jää hävyttömän vähäiseksi liian pitkien työpäivien ja ruuduilla vietetyn ajan vuoksi!

Ehkä olisi ollut syytä? Ei ennenvanhaan ihmiset olleet jotenkin parempia kuin nyt. Kaikkein rumimmin muista ihmisistä puhuu omien vanhempieni sukupolvi, ja sitä edeltävä sukupolvi. Eli 65- vuotiaat ja sitä vanhemmat. Ihan kaikkein rumimmin.

Tämän ikäiset saattavat sanoa aivan ventovieraallekin todella rumasti, vaikka jossain kadulla tai kaupassa. Aggressivisuus ei ollut pahe, heitä ei kasvatettu muiden tunteita huomioimaan. 

Nuo sukupolvet eivät olleet heikkoja, ja laittoivat häiriköt kuriin. Ei ollut katujengejä toisin kuin nyt.

Kyllä oli, ihan todellakin oli. 

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000004414292.html

Älä maalaa menneisyyttä vaaleanpunaiseksi, ei se johda mihinkään. 

Aivan. Minun lapsuudessani 70-80 luvun Kannelmäessä jengitappelut olivat ihan arkipäivää. Nyt teinien isänä tuntuu hurjalta ajatella sitä aikaa. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kuusi seitsemän