Miksi jotkut hankkii niin monta lasta? Siis kolme tai enemmän?
Mä ymmärrän kyllä ihmisen halun saada itselleen perhe. Se on monilla perustavanlaatuinen biologinen tarve. Ymmärrän hyvin myös sen, miksi ensimmäiselle lapselle halutaan sisarus. Ainoana lapsena, omien vanhempien kuoltua on perheettömänä yksin kurjaa, sisarus on siinä vaiheessa ainoa perheenjäsen lapsuudenperheestä ja monelle tärkeä ja läheinen, ei toki kaikille. Mutta varmaan tämä on monilla ajatuksena kun haluaa toisen lapsen.
Mutta sitten kun lapsia hankitaan enemmän kuin kaksi. Minua kiinnostaisi tietää, että miten olette päätyneet siihen ratkaisuun? Tietysti jokainen lapsi on aina maailman rakkain ja siltä kannalta ajateltuna lapsia voisi hankkia vaikka kuinka monta. Mutta kolmannen lapsen kohdalla tarvitsee jo niin valtavan ison asunnon, ison auton, hirveät määrät tavaraa ja vaatteita, monta läksyissä autettavaa ja harrastuksiin vietävää jne, että elämä muuttuu työleiriksi.
En arvostele kenenkään valintoja mutta haluaisin mielenkiinnosta tietää, miten kukaan päätyy hankkimaan niin monta lasta ja miten ison lapsilauman kanssa pärjää fyysisesti, psyykkisesti ja taloudellisesti? Miten saa pidettyä lapsilauman kurissa? Miten riittää aikaa edes jutella ja huomioida monta lasta? Miten saatte rahat riittämään? Mikä saa näistä kaikista huonoista puolista huolimatta tekemään sen valinnan, että vielä kolmas?
Kommentit (73)
Vierailija kirjoitti:
2 x 2 lasta.
Asuimme ensimmäisten lasten syntymän aikaan ulkomailla ja muutimme takaisin Suomeen, kun myimme yrityksen hyvään hintaan.Rakennettiin iso omakotitalo ja meillä asuu paljon ihmisiä. Meitä on 6, minun vanhemmat 2, mieheni vanhemmat 2, mieheni isoäiti ja tämän sisko 2 sekä miehen veli perheineen 4.
Jokaisella perheellä on oma asunto, silti lähes kaikki syödään päivällinen yhdessä.
Tämä on sitä, mitä me kaikki ollaan haluttu, elämää paljon ympärillä. Mm korona-aika oli helppoa. Kaikki etätöissä ja isovanhemmat valvoivat lasten koulua
Oi. Mä olisin hyvä mummeli katsomaan lasten kouluja. Äidinkieli Laudatur ja lukenut pitkän matematiikan ja fysiikan. Voin vaikka prepata lapsenlapset korkeakoulun pääsykokeisiin.
T. Toivottavasti tuleva mummo ja mahdollisesti siedettävä anoppi
Minulla 0 lasta ja kiintiö täysi.
Ei niitä lapsia ole peräkanaa pakko hommata, kun pitää välissä muutaman vuoden, niin pääsee huomattavasti helpommalla. Kaksoset on myös yksi keino saada yhden lapsen perheestä kätevästi kolmen lapsen perhe. Eipä siinä, kaksoset on helpompi hoitaa kuin kaksi lasta pienellä ikäerolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä maailma on sekaisin kun ihmetellään yhtä kaikista luonnollisinta asiaa, lisääntymistä
Ei, vaan maailma on sekaisin koska hommataan lauma lapsia mutta kaikki niistä selviävät aikuisikään. Luonnossa joko hommataan pari jotka selviävät varmuudella, tai pusketaan niitä lauma pihalle mutta niistä karsiutuu 80% ennen täysi-ikäisyyttä.
Totta. Ennen lapsiakin kuoli luonnollisesti sairauksiin, nyt on hoidot kaikkeen
Huh, kuulostaapa pieneltä 100 m2 talo viidelle hengelle tai tavallinen auto samalle joukolle. Kyllä kolmen tai sitä useamman lapsen perheet ajavat usein perheille suunnitellulla farmarilla, jossa saa taakse lisäistuintilaa, tai asuvat talossa, jossa on mielellään 150-200 m2 tai yli. Tai jos eivät aja/asu, ainakin haluaisivat, koska jatkuvasti liian ahtaasti asuminen ja kulkeminen tuo omanlaistaan stressiä.
Ihan pienet lapset nyt nukkuvat vaikka kerrossängyssä ja pienin vanhempien huoneessa, mutta kasvaessaan kouluikäiset, saati teinit, tarvitsevat omaa tilaa ja rauhaa.
Ihmiset pitää lapsista ja haluaa ison perheen. Mikä tässä nyt on niin vaikeaa käsittää? Mulla ei itsellä ole koiraa, koska ne ovat mielestäni typeriä kuolaajia, mutta tajuan silti että monet pitävät koirista ja oma koira voi tuottaa iloa.
Meillä on neljä, koska me haluttiin, voitiin ja saatiin. Alunperin oli tarkoitus jättää kahteen, kolmatta mies kinusi ja neljäs vaan oli vitsinä mielessä, mutta lopulta hypättiin.
Ollaan hyvin perhekeskeisiä ja kumpikin sitoutui hommaan. Olin kuuden vuoden pätkän kotona niin arki ei ollut niin rankkaa. Se oli mun duuni. Rahaa ei ollut liikoja, mutta omillamme pärjättiin. Se kohta kun oli päiväkoti ja kolme eri koulua oli kiireisin.
Nyt on enää nuorin kotona ja kaikki ovat tasapainoisia ja pärjäävät hyvin. Eivät ole saaneet kaikkea valmiina ja oppineet järkeviksi.
Somput hankkivat lapsia, jotta saavat maksimituet. Alle 30-vuotiaalla naisella voi olla 7-8 lasta. Siinä naisen asema siinä porukassa, muuhun ei naisia tarvita.
No on mullakin neljä koiraa, jokainen oma persoona ja tykkään puuhailla niiden kanssa. Kaksi oli ensin, mutta halusin lauman että on elämää. Ehkä monta lasta haluavilla sama ajatus
4 lasta. Halusin suurperheen koska olin ainokainen.
Mitä väliä, itse olemme perheemme elättäneet. Eriasia olisi jos pykää mukuloita yhteiskunnan elätettäväksi
Vela kirjoitti:
Minulla 0 lasta ja kiintiö täysi.
Velat on just tämmösiä, aloituksen aihe ei koske heitä mitenkään mutta pakko tulla kehuskelemaan omaa erinomaisuuttaan xD
Luulisi, että jo ensimmäisen lapsen jälkeen tajuaa tehneensä huonon valinnan.
Vierailija kirjoitti:
Vela kirjoitti:
Minulla 0 lasta ja kiintiö täysi.
Velat on just tämmösiä, aloituksen aihe ei koske heitä mitenkään mutta pakko tulla kehuskelemaan omaa erinomaisuuttaan xD
Velat tahtovat muistuttaa, että lapsettomuus on mahtavaa.
Vierailija kirjoitti:
Luulisi, että jo ensimmäisen lapsen jälkeen tajuaa tehneensä huonon valinnan.
Kyllähän lapsi silti sisaruksen tarvitsee vaikka olisikin ollut huono valinta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vela kirjoitti:
Minulla 0 lasta ja kiintiö täysi.
Velat on just tämmösiä, aloituksen aihe ei koske heitä mitenkään mutta pakko tulla kehuskelemaan omaa erinomaisuuttaan xD
Velat tahtovat muistuttaa, että lapsettomuus on mahtavaa.
Kyllä perheelliset sen tietävät, että lapsettomuus on mahtavaa. Velat ei taida olla tarpeeksi älykkäitä tajutakseen, että ennen lasta on tullut koettua lapsetonta elämää se 20-30-40 vuotta.

Velat siis tahtovat muistuttaa, että lapsia hankkineet ovat tehneet virheen.
Kysy äh lä meil tä miksi hankkivat paljon lapsia. Naiset pukeutuvat säkkiin ja esittävät siveellistä, mutta perässä kulkee iso lapsilauma. Sek si hul lu ja ovat
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vela kirjoitti:
Minulla 0 lasta ja kiintiö täysi.
Velat on just tämmösiä, aloituksen aihe ei koske heitä mitenkään mutta pakko tulla kehuskelemaan omaa erinomaisuuttaan xD
Velat tahtovat muistuttaa, että lapsettomuus on mahtavaa.
Kyllä perheelliset sen tietävät, että lapsettomuus on mahtavaa. Velat ei taida olla tarpeeksi älykkäitä tajutakseen, että ennen lasta on tullut koettua lapsetonta elämää se 20-30-40 vuotta.
Velat siis tahtovat muistuttaa, että lapsia hankkineet ovat tehneet virheen.
Velahan on silloin itsekin kävelevä virhe.

Eivät kaikki velat välttämättä kävele.
No jos vaikka saa kaksi tyttöä ja haluaa vielä kokeilla jos kävisi parempi onni..