Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut hankkii niin monta lasta? Siis kolme tai enemmän?
10.09.2023 |
Mä ymmärrän kyllä ihmisen halun saada itselleen perhe. Se on monilla perustavanlaatuinen biologinen tarve. Ymmärrän hyvin myös sen, miksi ensimmäiselle lapselle halutaan sisarus. Ainoana lapsena, omien vanhempien kuoltua on perheettömänä yksin kurjaa, sisarus on siinä vaiheessa ainoa perheenjäsen lapsuudenperheestä ja monelle tärkeä ja läheinen, ei toki kaikille. Mutta varmaan tämä on monilla ajatuksena kun haluaa toisen lapsen.
Mutta sitten kun lapsia hankitaan enemmän kuin kaksi. Minua kiinnostaisi tietää, että miten olette päätyneet siihen ratkaisuun? Tietysti jokainen lapsi on aina maailman rakkain ja siltä kannalta ajateltuna lapsia voisi hankkia vaikka kuinka monta. Mutta kolmannen lapsen kohdalla tarvitsee jo niin valtavan ison asunnon, ison auton, hirveät määrät tavaraa ja vaatteita, monta läksyissä autettavaa ja harrastuksiin vietävää jne, että elämä muuttuu työleiriksi.
En arvostele kenenkään valintoja mutta haluaisin mielenkiinnosta tietää, miten kukaan päätyy hankkimaan niin monta lasta ja miten ison lapsilauman kanssa pärjää fyysisesti, psyykkisesti ja taloudellisesti? Miten saa pidettyä lapsilauman kurissa? Miten riittää aikaa edes jutella ja huomioida monta lasta? Miten saatte rahat riittämään? Mikä saa näistä kaikista huonoista puolista huolimatta tekemään sen valinnan, että vielä kolmas?
Kommentit (73)
toivottavasti niiltä loisilta otetaan lapsituet pois ja lapsiverot tilalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse 5-lapsisesta perheestä ja rakastin sekä rakastan isoa perhettäni. Kenenkään sisarukseni kanssa en aina ole samaa mieltä tai kokenut samaa, mutta aina sisaruksista löytyy edes yksi samanmielinen. Eri elämäntilanteissa olen saattanut olla enemmän tekemisissä eri sisaruksen kanssa ja onpa käynyt myös niin, että joskus en tullut oikein toimeen yhden sisarukseni kanssa. Oltaisi varmaan etäännytty ehkä pysyvästi, mutta muu sisaruskatras piti meidät yhdessä ja jossain vaiheessa lähennyttiin uudestaan myös tuon sisaruksen kanssa. Sanoisin siis, että hyvien vanhempien ja hyvän kasvatuksen ansiosta suuri sisarusmäärä on rikkaus.
Itsekin olisin halunnut monta lasta. Se tuntui jotenkin vain itsestään selvältä. Sain "vain" kaksi. Toki olen tästäkin lapsimäärästä löytänyt hyviä puolia ja esim. intohimomme matkustelu on todella paljon halvempaa ja helpompaa kahden lapsen kanssa kuin useamman. Silti ajattelen, että tämä määrä ei ole se, mitä halusin. Välillä pohdin myös, että mitä jos aikuisina lapseni eivät olekaan läheisiä. Jääkö heiltä kokematta jotain?
Olen itse suurperheestä mutta juurikin sen takia vapaaehtoisesti lapseton. Mitään muuta en lapsena toivonut kuin sitä että olisin ainoa lapsi. Heti kun muutin pois niin katkaisin välit kaikkiin sisaruksiin
Joo, ei se kaikille sovi. Yritinkin painottaa, että vanhempien rooli ja vaivannäkö on todella merkittävä siinä, miten lapset kokevat lapsuutensa. Joissain perheissä lapset ovat ns. tuuliajoll henkisesti, mutta toisissa perheissä panostetaan siihen, että lapset nähdään ja kuullaan heinä itseinään ja yksilöinä.
Vierailija kirjoitti:
Eka lapsen alulle pano oli järkipäätös. Toinen pantiin alulle, kun haluttiin ekalle sisarus. Kolmas lapsi syntyi vauvakuumeen seurauksena:) Olen onnellinen menneistä lapsiperhevuosista. Elin täyttä elämää suruineen ja murheineen. Käytin kaikki mahdolliset perhevapaat joita en ole jälkikäteen hetkeäkään katunut. Pystyin siis täysillä heittäytymään siihen elämänvaiheeseen.
Minusta toisena lapsena on järkyttävää ajatella, että minut olisi tehty jonkun sisarukseksi. Eikö siis siksi, että vanhempani olisivat halunneet tehdä toisen lapsen elämään vaan jotta sisarellani olisi leikkikaveri ja tuki elämässä?
Silloin toisella lapsella on suhteellinen arvo eikä itseisarvo.
Toisaalta, niinhän ne kaikki lapset tehdään. Koska vanhemmat haluavat olla äiti ja/tai isä.
Mitä se sulle kuuluu, montako hankkivat?
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset pitää lapsista ja haluaa ison perheen. Mikä tässä nyt on niin vaikeaa käsittää? Mulla ei itsellä ole koiraa, koska ne ovat mielestäni typeriä kuolaajia, mutta tajuan silti että monet pitävät koirista ja oma koira voi tuottaa iloa.
Ongelmana on väestön kasvu, joka koskettaa kaikkia maailman ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ylipäätään joku hankkii omia lapsia?
Sä voit miettiä sitä ihan itekses.
Vierailija kirjoitti:
Samaa ihmettelen, esim 3 tai enemmän pienellä ikäerolla niin että se elämä on yhtä stressiä, väsymystä, hampaiden kiristymistä, siivousta... Eihän siitä kerkeä "nauttia" ollenkaan?
Kolme lasta ja eletty on,mahtavaa aikaa nyt kun muistelee lasten muutettua omilleen ja pidetään yhteyksiä ja tapaillaan.Näin me valitsimme puolison kanssa elää,elä sinä omannäköistäsi elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kamalaa tehdä lapsia tähän maailmaan kärsimään ja kuolemaan.
Minulla tämä esikoinen ja ainokainen on ollut niin hankala että ihan suosiolla jäimme tähän yhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vela kirjoitti:
Minulla 0 lasta ja kiintiö täysi.
Velat on just tämmösiä, aloituksen aihe ei koske heitä mitenkään mutta pakko tulla kehuskelemaan omaa erinomaisuuttaan xD
Velat tahtovat muistuttaa, että lapsettomuus on mahtavaa.
Kyllä perheelliset sen tietävät, että lapsettomuus on mahtavaa. Velat ei taida olla tarpeeksi älykkäitä tajutakseen, että ennen lasta on tullut koettua lapsetonta elämää se 20-30-40 vuotta.
Kuulutko niihin, jotka laskevat sinkkuudenkin niin, että jos on 25-vuotias eikä ole seurustellut, niin on ollut sinkkuna 25 vuotta? :D
Vähän unohtuu se ajatus, että lapsuus ei ole seurusteluikää, eikä myöskään lapsettomuusaikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on vähän sama kuin lemmikkien kanssa. Ensimmäinen muuttaa arkea eniten, mutta sillä ei enää ole valtavaa vaikutusta onko kissoja hoidettavana 4 vai 5. Jos lapsista tykkää niin samalla menee isompikin katras. Olen itse suuresta perheestä (6 lasta) ja nuorin sisarukseni syntyi kun olin 16. Vanhin sisko oli silloin jo 19v ja muuttanut omilleen. Ei meillä ollut valtavaa taloa, 180 neliötä on pienemmillä paikkakunnilla ihan normaalin kokoinen asunto. Ei ollut ahdasta, sain oman huoneen 8-vuotiaana, mutta paljon vietin aikaa muiden sisarusten huoneissa. Aina oli juttukaveri ja välillä talossa ravasi kaikkien kavereitakin. Muistelen lapsuutta lämmöllä.
Samaa ihmettelen, esim 3 tai enemmän pienellä ikäerolla niin että se elämä on yhtä stressiä, väsymystä, hampaiden kiristymistä, siivousta... Eihän siitä kerkeä "nauttia" ollenkaan?