Voisiko joku jutella kanssani?

Tottakai. Onko jotain erityistä aihealuetta mistä haluaisit jutella?

PuheliasMies kirjoitti:

Tottakai. Onko jotain erityistä aihealuetta mistä haluaisit jutella?

Ei mitään ihmeellistä. Yleensä vaan elämästä ja siitä, millaista muilla elämä on. Ei ole mitään vaikeuksia itsellä. Olen vaan yksinäinen.

- ap

Pakko vielä sen verran kertoa, että en ole enää mikään nuori nainen.

- ap

Enpä se ole nuori enää minäkään. Enkä ole yksinäinen ja asiani ovat hyvin. Mutta uskon että yksinäisyys voi olla ainakin välillä ikävää. Itse teen sellaista vapaa-ehtoistyötä jossa olen tekemisissä ihmisten kanssa paljon. Tämän lisäksi minulla on perhettä, ja näistä syistä aina välillä minä hakemalla haen yksinäisyyttä. Onko yksinäisyytesi kroonista vai ajoittaista?

Mistä haaveilet Ap?

PuheliasMies kirjoitti:

Enpä se ole nuori enää minäkään. Enkä ole yksinäinen ja asiani ovat hyvin. Mutta uskon että yksinäisyys voi olla ainakin välillä ikävää. Itse teen sellaista vapaa-ehtoistyötä jossa olen tekemisissä ihmisten kanssa paljon. Tämän lisäksi minulla on perhettä, ja näistä syistä aina välillä minä hakemalla haen yksinäisyyttä. Onko yksinäisyytesi kroonista vai ajoittaista?

Ehkä tämä yksinäisyys on ajoittaista. Vasta tulin tuon mieheni kanssa muutaman päivän kalareissulta. Ei siis enää vuosiin ole asuttu kimpassa (36 vuotta) eikä varmaan edes siedettäisi toisiamme joka päivä.

Lapsia on ja heilläkin lapsia. Lastenlapsia olen hoitanut vuositolkulla.

Vaikeaa siis itselläkin käsittää tämä yksinäisyydentunne.

Vierailija kirjoitti:

Mistä haaveilet Ap?

Mulla on aika hyvin asiat, mutta silti voi olla haaveita. Vaikkapa nyt sellainen haave, että asuisin maan tasalla eikä tarvitsisi kiivetä kerroksiin.

- ap

Minä juttelen, jos teet mulle munsalan kansallispuvun.

Itsensä voi tuntea yksinäiseksi, vaikka olisi ihmisiä ympärillä. Itsellä tällainen tilanne. En oikein saa otetta, mistä se johtuu, korvien välistä mutta miten. Tilanne jatkunut monta vuotta. Olen keski-ikäinen mies.

Älykäsmoukka kirjoitti:

Minä juttelen, jos teet mulle munsalan kansallispuvun.

Kansallispuvuista on huonoja muistoja. 5-vuotiaana leikkasin mummon kansallispuvun helmasta palasen, josta ajattelin tehdä nukelle koltun. Sain huutia.

Katsopa, jos tuolta löytyisi vastaus:

https://www.vauva.fi/keskustelu/1390185/voisiko-joku-tehda-munsalan-kan…

 Vai oletko itse tehnyt aloituksen?

- ap

Vierailija kirjoitti:

PuheliasMies kirjoitti:

Enpä se ole nuori enää minäkään. Enkä ole yksinäinen ja asiani ovat hyvin. Mutta uskon että yksinäisyys voi olla ainakin välillä ikävää. Itse teen sellaista vapaa-ehtoistyötä jossa olen tekemisissä ihmisten kanssa paljon. Tämän lisäksi minulla on perhettä, ja näistä syistä aina välillä minä hakemalla haen yksinäisyyttä. Onko yksinäisyytesi kroonista vai ajoittaista?

Ehkä tämä yksinäisyys on ajoittaista. Vasta tulin tuon mieheni kanssa muutaman päivän kalareissulta. Ei siis enää vuosiin ole asuttu kimpassa (36 vuotta) eikä varmaan edes siedettäisi toisiamme joka päivä.

Lapsia on ja heilläkin lapsia. Lastenlapsia olen hoitanut vuositolkulla.

Vaikeaa siis itselläkin käsittää tämä yksinäisyydentunne.

Oharina, että yksinäisyydentunnehan on usein pahin seurassa. Yksin ollessa on yksin, mutten ainakaan minä koe silloin olevani yksinäinen. Pahinta on juuri se, kun olet sellaisen ihmisen kanssa, jonka tunnet hyvin ja jolta voisi odottaa jonkinlaista sielujen sympatiaa, ja huomaat, että toista ei voisi vähempää kiinnostaa.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

PuheliasMies kirjoitti:

Enpä se ole nuori enää minäkään. Enkä ole yksinäinen ja asiani ovat hyvin. Mutta uskon että yksinäisyys voi olla ainakin välillä ikävää. Itse teen sellaista vapaa-ehtoistyötä jossa olen tekemisissä ihmisten kanssa paljon. Tämän lisäksi minulla on perhettä, ja näistä syistä aina välillä minä hakemalla haen yksinäisyyttä. Onko yksinäisyytesi kroonista vai ajoittaista?

Ehkä tämä yksinäisyys on ajoittaista. Vasta tulin tuon mieheni kanssa muutaman päivän kalareissulta. Ei siis enää vuosiin ole asuttu kimpassa (36 vuotta) eikä varmaan edes siedettäisi toisiamme joka päivä.

Lapsia on ja heilläkin lapsia. Lastenlapsia olen hoitanut vuositolkulla.

Vaikeaa siis itselläkin käsittää tämä yksinäisyydentunne.

Oharina, että yksinäisyydentunnehan on usein pahin seurassa. Yksin ollessa on yksin, mutten ainakaan minä koe silloin olevani yksinäinen. Pahinta on juuri se, kun olet sellaisen ihmisen kanssa, jonka tunnet hyvin ja jolta voisi odottaa jonkinlaista sielujen sympatiaa, ja huomaat, että toista ei voisi vähempää kiinnostaa.

-eri

Niinpä. Tuo lasteni isä on yltiösosiaalinen. Minä taasen erakko. Jollain tapaa kuitenkin kaipaan jotain.

- ap

Minulla vastaava yksinäisyyden tunne (eli tunne että on yksinäinen, vaikka ympärillä on ihmisiä) loppui pari vuotta sitten, kun tapasin pari ihmistä jotka olivat aivan samanhenkisiä kuin minä. Henkisesti siis. Muuten hyvin eri taustoista. He ovat ensimmäisiä ja ainoita ihmisiä, jotka olen koskaan tavannut (ja olen kuitenkin jo yli 40), joiden seurassa voin olla täysin oma itseni ja puhua mistä vain itseäni kiinnostavista puheenaiheista ilman että täytyy pelätä pidetäänkö minua tyhmänä tai jotenkin sekopäänä. Ja opin myös heiltä paljon, se on jatkuvaa asioiden jakamista ja toistemme tukemista puolin ja toisin. Löysin oman henkisen perheeni. Olen alkanut ymmärtää, mikä ihmisiä viehättää uskonnollisissa yhteisöissä - se on varmaankin juuri tämä sama syy.

Vierailija kirjoitti:

Minulla vastaava yksinäisyyden tunne (eli tunne että on yksinäinen, vaikka ympärillä on ihmisiä) loppui pari vuotta sitten, kun tapasin pari ihmistä jotka olivat aivan samanhenkisiä kuin minä. Henkisesti siis. Muuten hyvin eri taustoista. He ovat ensimmäisiä ja ainoita ihmisiä, jotka olen koskaan tavannut (ja olen kuitenkin jo yli 40), joiden seurassa voin olla täysin oma itseni ja puhua mistä vain itseäni kiinnostavista puheenaiheista ilman että täytyy pelätä pidetäänkö minua tyhmänä tai jotenkin sekopäänä. Ja opin myös heiltä paljon, se on jatkuvaa asioiden jakamista ja toistemme tukemista puolin ja toisin. Löysin oman henkisen perheeni. Olen alkanut ymmärtää, mikä ihmisiä viehättää uskonnollisissa yhteisöissä - se on varmaankin juuri tämä sama syy.

Minua taas pidetään liian viisaana. On vaikeaa olla seurassa, jossa esim. naisten keskustelu liittyy ulkonäköön.

Olisiko sinun mahdollista olla päivittäin kumppanisi kanssa yhdessä, jos se helpottaisi yksinäisyyttäsi, ap.?

Mikä saa sinut haluamaan tuota yksinoloa, ja niin että sen takia saataisit tuntea tuota yksinäisyyttä?

Samassa tilanteessa oleva.

Vierailija kirjoitti:

Olisiko sinun mahdollista olla päivittäin kumppanisi kanssa yhdessä, jos se helpottaisi yksinäisyyttäsi, ap.?

Mikä saa sinut haluamaan tuota yksinoloa, ja niin että sen takia saataisit tuntea tuota yksinäisyyttä?

Samassa tilanteessa oleva.

Ei ole mahdollista. Ollaan molemmat niin erilaisia, että nuo piirteet on korostuneet vielä näin vanhemmiten.

Yksinolo on ihan mukavaakin. Kuitenkin jo vaikka kuukauden päästä haluaa olla johonkin yhteydessä. Puhelintakin pidän yleensä äänettömällä.

- ap

 

Älykäsmoukka kirjoitti:

Minä juttelen, jos teet mulle munsalan kansallispuvun.

Mulla ollut joskus työkaverina hlö jonka puoliso teki kansallispukuja. Siitä kuitenkin aikaa ehkä jo 40v. Mutta periaatteessa, miks ei vieläkin vois tehdä. Uudellamaalla.

Minä taas olen 40v äiti, jolla on mies ja 2 pientä lasta. Olen yksinäinen, koska mieheni on masentunut ja hän on negatiivinen ja ilkeä. Itsetuntoni on pohjamudissa. Meillä ei ole enää mitään muuta yhteyttä kuin, että asutaan saman katon alla ja hoidetaan vuorotellen lapsia. Miehen mielialan vuoksi emme voi tehdä enää mitään yhdessä tai käydä missään yhdessä. Mikään mistä haaveilin silloin kuin haaveilin omasta perheestä, ei siis toteudu. On vain yksinäisyyttä ja ankeutta. Muutin aikoinani miehen luokse nykyiselle paikkakunnalle. Ystävät jäivät kauas, eikä ole enää ketään ketä tavata tai kenen kanssa jutella asioista. Ennen tätä parisuhdetta elin useamman vuoden yksin, olin onnellinen, enkä tuntenut lähes koskaan yksinäisyyttä, vaikka haaveilin omasta perheestä. Nyt minulla on oma perhe enkä ole koskaan ollut yksinäisempi.