Kelan Elli Aaltonen puhuu asiaaa A-talkissa
Kommentit (120)
Kyynisyys, tympääntyminen ja levoton liikehdintä lisääntyvät sen kautta, että edellytykset pärjäämiseen vähenevät. Näinhän on eletty "amerikoissa" aina milloin yösijaa seuraaviksi kuukausiksi pitää varata vapaina olevista katujen nurkista alias oman onnensa nojasta.
Suomessa elintason jakaminen näkyy pitkällä aikavälillä rakentuneena sosiaaliturvana. Ja tällainen välittävä hyvinvointitalous tukee väestöä elämän eri tilanteissa. Hallituksen masinoima "hyvinvientitalous" puolestaan ottaa suhteessa eniten niiltä, joilla on kaikkein vähiten ja lataa äveriäisyyden itaraan putkeen.
Jo raamatussa muistutetaan siitä tosiasiasta, että mitä te teette yhdellekin näistä vähäisimmistä, sen te teette minulle. Tämä on hyvinkin käytännöllistä, kouriintuntuvaa ja ajastaikaista tietoa. Terveisiä kristillisdemokraateille, jotka tympeässä vallanhimossaan kääntävät selkänsä apua ja tukea eniten tarvitseville. Ettekö te yhtään häpeä?
Miksi ihminen, joka käy töissä joutuu pyytämään itselleen asumistukea? Siksi, koska meillä on aloja joiden palkkaus on hävyttömän pieni. Hallituksen tulisi ehdottomasti vaatia minimipalkkoihin korotuksia. Palkkojen tulee olla sellaisia, että niillä pystyy elämään. Ja minusta on aivan turha ruveta vaatimaan, että opiskele enemmän, jotta saat paremman palkan. Kuka tekee ne hommat jotka eivät kelpaa muille? Tämä pienipalkkaisten palkka on työelämän rasismia. Jos yritys ei pysty maksamaan työntekijälleen kunnollista palkkaa , niin onko kyseinen yritys silloin toimintakykyinen?
Toinen syy on se että työnantajien kannattaa teettää osa-aikatöitä itse tai vuokratyöfirmojen kautta mieluummin, kuin ottaisivat kokoaikatyöläisiä. Muistakaa että Suomen kokoaikaiseksi muutettu työllisyys nousi Marinin kaudella Pohjoimaiden korkeimmaksi, tarkoittaen sitä että suomalaiset tekevät työtunteja ENITEN suhteessa työväestön määrään, eli olemme Pohjoismaiden AHKERIMPIA työntekijöitä. Myös työllisyysaste nousi Marinin hallituksen kaudella mittaushistorian korkeimmaksi, ja samaan tahtiin nousivat työtuntien määrä, ansiotulot sekä ansiotulojen verokertymä, joten lumetyöpaikat eivät olleet kyseessä. Tästä eivät oikeistolaiset tahot kuten VM, kokoomus, EK, Suomen Yrittäjät, Etla, Eva tai Keskuskauppakamari kunniaa Marinin hallitukselle anna. Ovat itse asiassa hipihiljaa Pohjoismaiden korkeimmasta työtuntien määrästä suhteessa työväestöön, miksiköhän ;)
Tämä budjettipäällikkö on läpinäkyvän ideologinen. Vaalien alla hänen annettiin mediassa tehdä Orpolle kampanjaa aivan estotta. Nytkään haastattelija ei haastanut Niemistä, kun hän esitti melkein sanasta sanaan Orpon mantraa "työteon on oltava aina kannattavaa", samalla kun hän leikkaa suojaosan pois. Miten virkamies voi olla näin poliittinen työssään ja ulostuloissaan?
Kokoomus on miehittänyt Valtiovarainministeriön kokoomuslaisilla virkamiehillä kokoomuksen ollessa joko päähallituspuolue tai kepun apupuolue hallituksessa.
Aivan samoin TEM eli työ- ja elinkeinoministeriö on miehitetty säännönmukaisesti kokoomuslaisilla ja/tai kepulaisilla oikeistovirkamiehillä jotta Business Finland, Ely-keskukset ym. saavat maksimimäärän elinkeinotukia ym. Tämän takia viime kaudellakin Kepun Mika Lintilän vastuuministerikaudella Business Finland, Ely ja energiaosaston sähkötuet menivät elinkeinotteluelämälle, pääomapiireille ja suurituloisille. Elinkeinoelämä ja pääomapiirit saavat omat miehensä ministeriöön korkeiksi virkamiehiksi ja ministereiksi ja jälki on aina sen mukaista.
Kelan entinen pääjohtaja puolustaa yleistä asumistukea leikkauksilta
https://areena.yle.fi/1-66675234
Kelan entinen pääjohtaja Elli Aaltonen ei usko, että asumistuen leikkauksilla on työllisyyttä lisääviä vaikutuksia. Aaltosen mukaan uudistus veisi ihmisiä pois työmahdollisuuksista kohti sosiaaliturvaa.
Yle: Kelan ex-johtaja lyttää hallituksen leikkaukset asumistukeen – "Mikä ihmeen himo meillä on?"
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/kelan-ex-johtaja-lyttasi-ylella-hallit…
"Aaltosen mukaan asumistukeen tehtävät heikennykset vievät entistä enemmän ihmisiä kohti sosiaaliturvaa, pois työmahdollisuuksista.
Aaltonen huomautti, että asumistuen leikkaus koskee isoa määrää suomalaisia kotitalouksia. Yleistä asumistukea nosti vuoden 2022 joulukuussa lähes 400 000 kotitaloutta.
– En ymmärrä, mikä ihmeen himo meillä on yleisen asumistuen romuttamiseen.
Aaltonen arvosteli hallitusta myös sosiaaliturvan leikkausten valmistelun liian nopeasta aikataulusta. Hänen mukaansa leikkausten vaikutuksia ei ehditä arvioimaan riittävästi.
– En ole nähnyt yhtäkään ennakoivaa vaikuttavuusarviointia. Puhutaan poliitikkojen suulla, että tehdään ensin uudistukset ja arvioidaan sitten vaikutukset. Se on ihan höpöpöpöä, hän summasi."
Pois huono-osaisten kimpusta. Maasta kertoo eniten se miten se pitää huolta huono-osaisistaan, eli köyhistä, pieni- ja matalatuloisista, työttömistä, pätkätyöläisistä, vammaisista ja pitkäaikaissairaista, ei se kuinka maan hallinto paapoo hyväosaisia ja rikkaita!
Kyllä puhuu Elli asiaa! Älykäs nainen!
Mitä tuo Aaltonen tuossa keskustelussa teki? Ei se ekonomi ole. Sossutanttojen solkkaukset erikseen.
Todellakin puhuu! Mikä helevetin hinku on ajaa matalapalkkaiset työntekijät pois kaupungeista? Onhan se nyt aivan epäloogista.
Mitä hallitus tekee, kun työllisyysaste ei nousekaan vaan sen ankeuttavan leikkauspolitiikan osin pahentaman taantuman takia (yritysten ahneusinflaatio toinen syy ja myös EKP:n koronnostojen juurisyy) työttömyys ja lomautukset lisääntyy eikä sosiaalietuuksien uudistus pure, vaan kurjistaa lisää ja ajaa ihmiset toimeentulotukien piiriin? Pian on 1 000 000 köyhää nykyisen noin 900 000 sijaan, vajaan 500 000 palkatta työtä tekevän sijaan heitä on 700 000 ja leipäjonot ovat korttelien sijaan kaupunginosan pituisia ja työttömiä on runsaan 300 000 sijaan taas 500 000 kuten on ollut 2010-luvun menetetyn vuosikymmenen aikana oikeistopolitiikan takia, johon kuuluu mm. jättirakennetyöttömyyden NAIRU-konsepti joka pitää työvoimareserviä, palkat alhaalla ja työpaikan vaihtamisen vähäisenä.
Hallituksen tavoitteena on lisätä lapsiperheköyhyyttä, pahoinvointia, turvattomuutta, kodittomuutta, päihdeongelmia, rikollisuutta jne. Jotta oma hyvinvoivien viiteryhmä tuntisi itsensä vieläkin erinomaisemmaksi. Uudistamisen nimissä he haluavat purkaa julkiset palvelut, romuttaa yhdenvertaisuuteen perustuvan yhteiskunnan ja tehdä siitä vielä enemmän harvojen temmellyskentän. Tämä on pitkä linja ja jokainen tämän hallituksen teko vie meitä kohti huonommin voivaa ja turvattomampaa yhteiskuntaa.
Se mikä näissä VM:n virkamiehissä, erityisesti tässä Niemelässä ärsyttää on se, ettei hän esiinny hallitusten ohjelmia toteuttavana työkaluna, vaan hän kuulostaa kokoomuksen edustajalta kehuessaan ja puolustaessaan hallitusohjelmaa joka käänteessä. Itse asiassa VM teki hänen naamallaan vaalityötä kokoomukselle tulemalla juuri ennen vaaleja televisioon selittämään, että leikkaaminen on nyt välttämätöntä. Ihmiset eivät tajua että Niemelä ei ole mikään objektiivinen toimija, hänellä on omat mielipiteensä ja ideansa asioiden hoidosta, jotka perustuvat arvovalintoihin, ei mihinkään fysiikan lakeihin.
Kaikki kokoomusvirkamiesten miehittämän VM:n työelämän ja sosiaaliturvan "uudistukset" ovat aina, vain ja ainoastaan työntekijäpuolen ja tuensaajien etujen ja tulotason heikennyksiä, täysin ideologisia oikeistotalousoppineiden uskonkappaleita, joita mammonanpalvojien epäjumalan rahan kirkko veisaa finanssikapitalismia ajavien uusliberalistiglobalisti-ekonomistiensa liturgiassa. Suomesta ei koskaan olisi tullut esim. Pohjoismaista hyvinvointivaltiota näillä opeilla, joita oikeisto ajoi jo Suomen hyvinvointia rakennettaessa. Heistä meillä ei koskaan ollut varaa hyvinvointivaltion todellisten uudistusten, eli ihmisten hyvinvoinnin lisäämisen ajamiseen.
Olemme olleet kaikilla hyvinvoinnin mittareilla ihan maailman huipulla pienenä 5,5 miljoonan ihmisen kansana, mutta nyt oikeistoideologian ja suurituloisten verohaluttomuuden kasvaessa resurssien leikkaukset ovat pudottaneet meitä muiden Pohjoismaiden ja kehittyneimpien Keski-Euroopan maiden kyydistä ja joukosta neljänneksi Baltian maaksi. Oikeisto kerää vain rusinat pullasta muiden Pohjoismaiden malleista ja suurin osa ihmisistä vihaa niitä rusinoita pullassa/maksalaatikossa.
Valtamedia on keskittynyt suurpääoman omistukseen ja se toimii nykyään vallan vahtikoiran sijaan suurpääoman Lennu-syliräksynä kokoomuksen ja EK:n sekä Suomen Yrittäjien aivopesu-, mustamaalaus- ja vaalityökaluna mainostaen omaa tuotettaan ja mustamaalatessaan kilpailevaa tuotetta SDP:tä. Omista media niin omistat "totuuden" pätee. Riittää että lammaskansalle toistaa tarpeeksi monta kertaa mediassa yksinkertaisia muutaman sanan lauseiden viestejä ja hölmölä ostaa pahoinvointipolitiikan. Ei ihme että ÄO on vuodesta 1995 laskenut.
Kyynisyys, tympääntyminen ja levoton liikehdintä lisääntyvät sen kautta, että edellytykset pärjäämiseen vähenevät. Näinhän on eletty "amerikoissa" aina milloin yösijaa seuraaviksi kuukausiksi pitää varata vapaina olevista katujen nurkista alias oman onnensa nojasta. Suomessa elintason jakaminen näkyy pitkällä aikavälillä rakentuneena sosiaaliturvana. Ja tällainen välittävä hyvinvointitalous tukee väestöä elämän eri tilanteissa. Hallituksen masinoima "hyvinvientitalous" puolestaan ottaa suhteessa eniten niiltä, joilla on kaikkein vähiten ja lataa äveriäisyyden itaraan putkeen. Jo raamatussa muistutetaan siitä tosiasiasta, että mitä te teette yhdellekin näistä vähäisimmistä, sen te teette minulle. Tämä on hyvinkin käytännöllistä, kouriintuntuvaa ja ajastaikaista tietoa. Terveisiä kristillisdemokraateille, jotka tympeässä vallanhimossaan kääntävät selkänsä apua ja tukea eniten tarvitseville. Ettekö te yhtään häpeä?
Tämä budjettipäällikkö on läpinäkyvän ideologinen. Vaalien alla hänen annettiin mediassa tehdä Orpolle kampanjaa aivan estotta. Nytkään haastattelija ei haastanut Niemistä, kun hän esitti melkein sanasta sanaan Orpon mantraa "työteon on oltava aina kannattavaa", samalla kun hän leikkaa suojaosan pois. Miten virkamies voi olla näin poliittinen työssään ja ulostuloissaan?
Miksi ihminen, joka käy töissä joutuu pyytämään itselleen asumistukea? Siksi, koska meillä on aloja joiden palkkaus on hävyttömän pieni. Hallituksen tulisi ehdottomasti vaatia minimipalkkoihin korotuksia. Palkkojen tulee olla sellaisia, että niillä pystyy elämään. Ja minusta on aivan turha ruveta vaatimaan, että opiskele enemmän, jotta saat paremman palkan. Kuka tekee ne hommat jotka eivät kelpaa muille? Tämä pienipalkkaisten palkka on työelämän rasismia. Jos yritys ei pysty maksamaan työntekijälleen kunnollista palkkaa , niin onko kyseinen yritys silloin toimintakykyinen?
Toinen syy on se että työnantajien kannattaa teettää osa-aikatöitä itse tai vuokratyöfirmojen kautta mieluummin, kuin ottaisivat kokoaikatyöläisiä. Muistakaa että Suomen kokoaikaiseksi muutettu työllisyys nousi Marinin kaudella Pohjoimaiden korkeimmaksi, tarkoittaen sitä että suomalaiset tekevät työtunteja ENITEN suhteessa työväestön määrään, eli olemme Pohjoismaiden AHKERIMPIA työntekijöitä. Myös työllisyysaste nousu Marinin hallituksen kaudella mittaushistorian korkeimmaksi, ja samaan tahtiin nousivat työtuntien määrä, ansiotulot sekä ansiotulojen verokertymä, joten lumetyöpaikat eivät olleet kyseessä. Tästä eivät oikeistolaiset tahot kuten VM, kokoomus, EK, Suomen Yrittäjät, Etla, Eva tai Keskuskauppakamari kunniaa Marinin hallitukselle anna. Ovat itse asiassa hipihiljaa Pohjoismaiden korkeimmasta työtuntien määrästä suhteessa työväestöön, miksiköhän ;)
Kyllä huomaa että kenen leipää syöt sen lauluja laulat! Virkamies poliittisesti valittu?
Ylen A studion keskustelussa virkamies puhuu kuin hallituksen ministeri puolustaen hallitusta suorastaan fanaattisesti.
Elli Aaltonen(entinen Kelan johtaja jolla kokemusta paljon) puhui viisaasti miten ei pitäisi työntää ihmisiä ensisijaisilta etuuksilta(esim asumistuesta) ja pienistä osapäivätöistä viimeisijaiselle etuudelle(toimeentulotuelle joka on todella suuri byrokratialoukku).
Hallitus tekee veronalennuksia suurituloisimpia painottaen 300+ miljoonaa euroa ja leikkaa asumistukea vastaavan määrän ja poliittisesti valittu virkamies todella fanaattisesti sanoo että leikkaukset tehdään oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti.
Kyllä puhui Elli asiaa. Ja se sliipattu ponnaripää oli porhohallituksen puolella.
Vierailija kirjoitti:
Tämä budjettipäällikkö on läpinäkyvän ideologinen. Vaalien alla hänen annettiin mediassa tehdä Orpolle kampanjaa aivan estotta. Nytkään haastattelija ei haastanut Niemistä, kun hän esitti melkein sanasta sanaan Orpon mantraa "työteon on oltava aina kannattavaa", samalla kun hän leikkaa suojaosan pois. Miten virkamies voi olla näin poliittinen työssään ja ulostuloissaan?
Kokoomus on miehittänyt Valtiovarainministeriön kokoomuslaisilla virkamiehillä kokoomuksen ollessa joko päähallituspuolue tai kepun apupuolue hallituksessa.
Ei tällaista ole ennen ollut. Lähes virkavirhe?
Vierailija kirjoitti:
Tämä budjettipäällikkö on läpinäkyvän ideologinen. Vaalien alla hänen annettiin mediassa tehdä Orpolle kampanjaa aivan estotta. Nytkään haastattelija ei haastanut Niemistä, kun hän esitti melkein sanasta sanaan Orpon mantraa "työteon on oltava aina kannattavaa", samalla kun hän leikkaa suojaosan pois. Miten virkamies voi olla näin poliittinen työssään ja ulostuloissaan?
Millainen vastuu hänellä on puheistaan? Kun nyt käy kuten Kataisen hallituksen aikaan eli talous kyykkää, mikä on budjettipäällikön vastuu?
Kaikki työelämän uudistukset ovat AINA työntekijöiden ja tuensaajien etujen ja tulojen leikkauksia?