Lue keskustelun säännöt.
Tahattoman lapsettomuuden vaikutukset ystävyyssuhteisiin
06.09.2023 |
Miten te muut tahattomasta lapsettomuudesta kärsivät käsittelette vihan, kateuden ja surun tunteita niin etteivät ne vaikuta ystävyyssuhteisiin? Itselle lapsettomuus on niin vaikea asia, että tunnen välillä suorastaan raivoa perheellisiä tai raskaana olevia ystäviäni kohtaan. Lisäksi syyllistän itseäni näistä tunteista. Olen ammattilaisen kanssa näitä asioita käsitellyt, mutta en vaan pääse eteenpäin. Joillekin ystäville olen kertonut tilanteesta. Välillä haluaisin vaan eristäytyä koko maailmalta, kun olo on jatkuvasti raskas ja vihainen.
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen lapseton ja käynyt pakosta läpi kaikenlaisia lapsettomuuteen liittyviä ja liittymättömiäkin vaikeuksia - eivät ne näy päällepäin. En kuitenkaan ole läsähtänyt kiinni lapsensaantiin, kun se nyt vain ei fyysisesti ole ollut mulle mahdollista. Elämässä on muutakin tärkeää.
En usko, että avioliittoni olisi kestänyt 30 v jos olisin jatkuvasti ruikuttanut lapsettomuuttamme.
Pitää nähdä vähän kauemmas ja laajemmalti.
Varmasti jokainen lapsettomuutta sureva tiedostaa, että pitäisi nähdä asiat laajemmin, pitäisi olla kiitollinen siitä mitä on jne. Se on usein vaan helpommin sanottu kun tehty.
No, minä olen todellakin tehnyt sen, enkä väittänytkään, että se helppoa olisi ollut. Mielestäni on vain hirveää, miten jotkut takertuvat tuohon yhteen asiaan, jotenkin heittävät elämänsä hukkaan pelkkää yksisilmäisyyttään.
Mulla on ollut elämässäni paljon muitakin murheita ja vaikeuksia, mutta olen ollut onnellinen siitä että löysin aviopuolison, joka on tukenut. Lasta emme saaneet, mutta onhan elämässä paljon paljon muuta mielenkiintoista ja antoisaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä tein paljon asioita mitä itse halusin. Tein ihan mitä huvittaa. Matkustelin paljon, menin arkena hotelliin jne.. kaikenlaista mihin kukaan perheellinen ei koskaan päässyt. Hemmottelin itseäni 100% noin 5 vuoden ajan. Ja sitten vaan hyväksyin asian. Tulin myös uskoon, en keksi mitään muuta selitystä sille että se tuska loppui ja sain mielenrauhan ja pystyin hyväksymään lapsettoman tulevaisuuden , kuin usko. Se pelasti mun elämäni. Mutta olin aivan samanlaisessa mielentilassa kuin sinä ap. Tunnistan sen niin hyvin, olin aivan täynnä vihaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elä ap elämääsi ja lopeta nuo haihattelut. Ei sulla ole niin erinomaisia geenejä, että ne olisi pakko monistaa.
Lapsettomuus on trauma henkilöille jotka eivät tahdostaan huolimatta lasta saa ja osa heistä menettää lapsensa keskenmenojen kautta. Tätä on mahdoton sellaisten käsittää jotka eivät lasta tahdo tai jotka eivät lapsettomuutta ole kokeneet.
Siinähän tahattomasti lapseton kadehtii minun katrastani. Kestäisikö valitusta pettävästä miehestä tai lapsen vakavasta perussairaudesta.
Älä ainakaan kuuntele kenenkään (myöskään itsesi!) puheita siitä, ettet saisi tuntea mitä tunnet. Tunteet ovat tunteita, eikä niiden kieltäminen ainakaan auta hyväksymään mitään.
Minua ei ainakaan koskaan ole auttanut muiden ihmisten kehoitukset vain "päästä yli" jostain asiasta. Toki näin on monen asian kanssa käynyt ajan myötä, mutta se on vaatinut armollisuutta omaa itseä ja niitä tunteita kohtaan. Saat olla vihainen, saat olla katkera. Et saa satuttaa muita vihalla ja katkeruudella, mutta tunteissa itsessään ei ole mitään väärää. Sinä olet ihminen.
Ymmärrän sinua! Koen samaa katkeruutta, koska olen ollut sinkku 10 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö olisi aika perustaa omia vertaistukiryhmiä? Terapia on välttämätön, mutta myös muu keskustelu olisi varmaan hyväksi, kun ollaan samassa tilanteessa.
Ei kaikkien tarvitse lisääntyä. 😊Täällä on jo ihan tarpeeksi ihmisiä.
Tuo muija on selkeesti joku wt.