En halua asua yhdessä

Ei tuossa mitään outoa ole. Ei kaikki koe yhdessä asumista omaksi jutukseen. Mä olen 40+ enkä ole suostunut muuttamaan yhteen yhdenkään ihmisen kanssa. Olen aina tuntenut, että ei ole mulle mieluinen asia. Toki yksin asuminen on kallista, mutta silti niin mukavaa ja rentoa. Yhdessä asumisen ehkä paras asia olisi halvemmat asumiskustannukset. Mutta siinä ne hyvät puolet sitten onkin. Eli ei kiitos.

Ap elä elämäsi niin kuin hyvältä tuntuu. Toki aina löytyy näitä jotka eivät voi pienessä suppeassa mielessään käsittää kuinka joku ei halua asua yhdessä kenenkään kanssa. Mutta nuo voi jättää omaan arvoonsa. Sä voit ainakin olla tyytyväinen siihen, että uskallat elää elämääsi omalla tavallasi.

Yksin asuminen on minustakin ehdottomasti parasta. Harmillista, että tästä tulee kynnyskysymys yleensä viimeistään vuoden tapailun jälkeen. Useimmille ihmisille erillisasuminen ei kelpaa, joillekin kyllä. Jopa lapsettomuus sopii useammalle.

Ihanaa löytää vertaistukea. (En tunne oikeassa elämässä vastaavia ihmisiä, siis meitä, jotka haluavat oman erillisen kodin ja sitä kautta myös omaehtoisemman elon suhteessa.)

Vuosia ahdisti luopua minuudesta yhdessä asuen. Kauheata sanoakin näin ääneen, mutta se on totta. Välittämistä ja rakkautta oli, että en suhdetta itsessään vähättele yhtään, vain sitä että tämä malli ei sopinut minulle. Puoliso oli hyvin klassisen yhdessäolon kannattaja, vaikka toki molemmilla oli normaali vapaus mennä ja tehdä asioita. En silti mennyt, en tehnyt, suhteen edetessä.

Yllättävän kauan meni tajutessa, että olo on kuin häkkieläimellä. Kuihduin ja en jaksanut mitään omia juttuja, harrastuksia tai kavereita. Tähän liittyi toki mielenterveyden heittely, mutta suhde vaikutti voimakkaasti taustalla myös tähän. En saanut olla oma itseni ja jouduin koko ajan luopumaan oman elämän kantavista perusasioista, hyvästä unesta alkaen. Kämpässä ei ollut lääniä saada riittävää yksityisyyttä. Kaikki tuli väkisin jaetuksi. Kauan halusin muuttaa isompaan kotiin edes, tämä olisi lisännyt hyvinvointia.

Parisuhteen ja yhdessäolon tulee olla iloinen asia, ei tosiaankaan jatkuva alitajuinen kuormitus. Rohkeutta omannäköiseen elämään!