Mitä se tarkoittaa, kun 77v eläkeläinen on menettänyt ajan tajun? Heräilee päivisin ja syö aamupalaa kello yksi.
Hiuksensa ovat pesemättömät ja rasvaiset. On kuulemma rajannut syömisen yhteen kertaan päivässä ja silloin syödään paljon. Vanukkaita toki syö pitkin päivää. On ylipainoinen. Olenko turhasta huolissani?
Kommentit (31)
Kuulosta aihan minun muistisairaalta isältäni. Ennen aamuvirkku ihminen saattoi tulla avaamaan oven kello 1 yöpuvussa ja tukka sekaisin juuri herääneenä.
Provo? Ihan oikeastiko kyselet, että asia olisi uusi. Ne vanukkaat voivat viedä ruokahalua, sitten syö ilmeisesti sen yhden kerran? Kyllä nuoremmatkin ihmiset jotkut valvovat ja ilmeisesti hän nukkuu toisesta päästä enemmän. Ehkä se on hänen tapansa eläkkeellä elää niin. Jos olisi terveellisempää syötävää tasaisemmin, ettei kerralla, mutta se vaatisi ettei vedä jatkuvasti vanukasta. Onko vitamiinivalmisteita? Kai osaa suihkussa käydä ja pestä hiukset. Jotkut hikoilevat jostain syystä tai hiukset ohuet.
Älkää luulko jokaista iäkästä tai outoja tapoja omaavaa (kuten se ruokailuasia) muistisairaaksi. Ihan oikeasti. Mutta että saa vitamiineja, pitää varmaan olla muutakin kuin vanukasta ja vitamiinit. Antakaa muiden elää omaa elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Kuulosta aihan minun muistisairaalta isältäni. Ennen aamuvirkku ihminen saattoi tulla avaamaan oven kello 1 yöpuvussa ja tukka sekaisin juuri herääneenä.
Miksi soitit ovikelloa aamuyöllä?

Miksi esität tyhmää kun et sellainen ole?
No jos valvoo yöt, kun uni ei tule, tai nukkuu katkonaisesti, niin silloin tietenkin nukkuu silloin, kun uni tulee.
Mitä se ketään haittaa yksin asuvalla, vaikka syö aamupalan klo 13 päivällä, kun herää.
Hyvä että vanhus pystyy nukkumaan, mitä enemmän nukkuu vaikka 12 tuntia putkeen, sen parempi.
Ja hyvä että vanhus syö edes vanukkaita, niistä saa ainakin energiaa.
En minäkään syö, kuin kerran päivässä kunnolla.
Aamupala riittää. Sitten syön vaan ns. lämpimän aterian päivällisen / illlaisen, illalla.
Jos huolettaa, voi vanhukselle tehdä muistitestin kotonakin, löytyy netistä
Ja kai hänen ikäisensä käy joskus lääkärissäkin, kyllä kai jotain vaivoja on.
Lääkäri kyllä huomaa nopeasti, onko vanhus orientoitunut ja ymmärtää hänelle tehdyt kysymykset ja on asiallinen.
Vierailija kirjoitti:
No jos valvoo yöt, kun uni ei tule, tai nukkuu katkonaisesti, niin silloin tietenkin nukkuu silloin, kun uni tulee.
Mitä se ketään haittaa yksin asuvalla, vaikka syö aamupalan klo 13 päivällä, kun herää.
Hyvä että vanhus pystyy nukkumaan, mitä enemmän nukkuu vaikka 12 tuntia putkeen, sen parempi.
Ja hyvä että vanhus syö edes vanukkaita, niistä saa ainakin energiaa.
En minäkään syö, kuin kerran päivässä kunnolla.Aamupala riittää. Sitten syön vaan ns. lämpimän aterian päivällisen / illlaisen, illalla.

Ei välttämättä. Varsinkin muistisairauden alkuaikoina voi ihminen olla välillä täysin skarpin tuntuinen ja mennä tuntemattomalle ihmiselle ihan terveestä. Mutta läheiset kun ovat enemmän tekemisissä niin alkavat nähdä niitä huonompia hetkiä jolloin sekoillee ja tulee kaikenlaista kummallista.
Vierailija kirjoitti:
On tosiaan vanhentunut ja kaupan päälle on tullut epäluuloisuus. Sanoo myös puhelimessa minulle aikuiselle lapselleen, ettei ymmärrä mitä puhun. Aika outoa. t.ap
Etpä tunnu sinäkään mitään ymmärtävän.
Kyllähän kotona asuva vanha ihminen saa syödä, juoda ja nukkua silloin kun huvittaa. Laitosmaisissa oloissa yön kukkujat ja päivän nukkujat aiheuttavat herkästi kaikenlaista pikku hässäkkää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos valvoo yöt, kun uni ei tule, tai nukkuu katkonaisesti, niin silloin tietenkin nukkuu silloin, kun uni tulee.
Mitä se ketään haittaa yksin asuvalla, vaikka syö aamupalan klo 13 päivällä, kun herää.
Hyvä että vanhus pystyy nukkumaan, mitä enemmän nukkuu vaikka 12 tuntia putkeen, sen parempi.
Ja hyvä että vanhus syö edes vanukkaita, niistä saa ainakin energiaa.
En minäkään syö, kuin kerran päivässä kunnolla.Aamupala riittää. Sitten syön vaan ns. lämpimän aterian päivällisen / illlaisen, illalla.
Jos huolettaa, voi vanhukselle tehdä muistitestin kotonakin, löytyy netistä
Ja kai hänen ikäisensä käy joskus lääkärissäkin, kyllä kai jotain vaivoja on.
Lääkäri kyllä huomaa nopeasti, onko vanhus orientoitunut ja ymmärtää hänelle tehdyt kysymykset ja on asiallinen.Ei välttämättä. Varsinkin muistisairauden alkuaikoina voi ihminen olla välillä täysin skarpin tuntuinen ja mennä tuntemattomalle ihmiselle ihan terveestä. Mutta läheiset kun ovat enemmän tekemisissä niin alkavat nähdä niitä huonompia hetkiä jolloin sekoillee ja tulee kaikenlaista kummallista.
Suomessa aika moni on koko elämänsä vähän kummallinen ja sekoileva, ellei ole skarppi tyyppi. Varsinkin jos on yhtään alkoholia tai joku lääke jossa haittavaikutus. Tai vitamiinien puutoksia tai proteiinin, suola-neste-sokeri tasapaino kuntoon myös. Iäkkäillä ei ole välttämättä yhtä hyvä muisti kuin nuorena. Osa silti pärjää. Jos asuu yksin, voi tehdä kotiin asennuksia, ettei tule vaaratilanteita, esimerkiksi keittiö on yksi sellainen helloineen ja hana ettei tule polttavan kuumaa tms.
Kyll mun täyspäinen tuttu vanhus 77 valvoo yöt ja nukkuu iltapäiviin. Teki yötöitä ikänsä.
Kai sitä yksinelävä, ei ees omaisia kuin yksi lapsenlapsi toiselka puolen suomea.
Käy ulkona, käy kaupassa naapurillekin sitten iltapäivällä. Käy eri tilaisuuksissa, pitää yhteyttä meihin ystäviin.
ajan tajun katoaminen on yksi muistisairauden oire
kannattaisi laittaa mahdollisimman pian muistitutkimuksiin, ensin voi olla lyhyt tutkimus (noin vartin) sairaanhoitajan tekemänä terveyskeskuksessa, sitten pitää kai olla lääkärin lähete pidempään lääkärin tekemään kyselytutkimukseen ja pään magneettikuvaukseen
Ainakin nuorilla tuo on normaali vuorokausirytmi, miksei eläkeläiselläkin, joka voi herätä silloin kun haluaa.
Jos elää vanhaksi niin on vanha. Moni silti toivoo pitkää ikää.
Olen 78. Olen ihan eri ihminen kuin 20 vuotta sitten kun yksi lapsi asui vielä kotona ja mies elossa. Elän kuin tykkään, muisti pelaa, luen paljon, vaikka joskus yöpaitapäiviä, ei kiristä eikä purista. Onneksi lapseni sallivat minun elää omaa elämääni.
Muistisairaus..