Finnwatch: Jättituloja tahkonneet somevaikuttajat Natalia Salmela, Sara Parikka ja Auri Kanenen verojärjestelivät itselleen sairaanhoitajan verotason
Kyseessä ei ole laittomuus, vaan KHO:n päätöksellä siunattu tapa järjestellä veronsa, eli porsaanreikä.
Nyt kun yhteiskunnan tasolla puhutaan paljon leikkauksien välttämättömyydestä ja etenkin kun niitä ollaan kohdistamassa vähävaraisiin ja heikompiosaisiin, on vähintään eettisesti arveluttavaa, että terveet, työkykyiset, taloudellisesti etuoikeutetut ja hyvin menestyneet henkilöt järjestävät asiansa siten, että maksavat mahdollisimman vähän veroja.
Orpon suunnitelmaa on kritisoitu esim Sixten Korkmanin toimesta siitä, että se perustuu pelkkään leikkaamiseen ja säästämiseen. Missä ovat valtion tulot? Tulopuolellekin kun pitäisi saada jotain.
IL: Analyysi: Osa somevaikuttajista saa sairaanhoitajan veroprosentin - Keplottelu nakertaa veroedun perusteluja
Oikeuden siunaama tapa vältellä veroja vie uskottavuuden listaamattomien yhtiöiden verovapaiden osinkojen keskeisimmältä perustelulta, kirjoittaa toimittaja Jarno Liski.
Kommentit (86)
Nyt täytyy sanoa että se sairaanhoitaja tekisi itse ihan samoin jos siihen olisi mahdollisuus. Tai kuka hyvänsä jos vain tuloja olisi tarpeeksi ja kuvio mahdollinen.
Menesty Natan kanssa-verkkokurssi, 79 euroa
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kateudella mitään rajaa.
Naiset tienaavat täysin laillisin keinoin. Lukemattomat miehet tekevät ihan samaa yritystoiminnassaan. Yrittäjiä kohdellaan muutenkin Suomessa kuin rikoksesta epäiltyä, hatunnosto näille, jotka vielä edes haluavat yrittää tässä maassa.
Miksi nämä somekottaraiset aina vetoaa ns. kateuskorttiin? Miksi voi miksi 😂😂
Vierailija kirjoitti:
Nyt täytyy sanoa että se sairaanhoitaja tekisi itse ihan samoin jos siihen olisi mahdollisuus. Tai kuka hyvänsä jos vain tuloja olisi tarpeeksi ja kuvio mahdollinen.
No sen sairaanhoitajan työ on sentään yleishyödyllistä ja aika monta ihmishenkeä pelastaa uransa aikana eikä vaan pönötä somessa, saatika laita vauvaansa pönöttämään somessa ja tienaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Mitä Natalia Tolmatsova pakoilee? Venäläisyyttäänkö?
- jos virolaisuutta? Häpeää kun katseli aikoinaan telkkarista k- kaupan viskiä ja Suomen yltäkylläisyyttä.
Oli vuoden naimisissa Salmelan kanssa. Otti eron ja sai sukunimen, lukee laudalla.
Hauskaa miten Natasha yrittää esittää rohkeaa feminististä ajattelijaa, sukunimi vaihdettuna. Huomaa miten naisissa ei ole lopulta yhtäkään persoonallista tai itse ajattelevaa yksilöä. Ollaan muka niin progressiivisia ja persoonallisia, ihan samanlainen alistuva heterovaimo tämä Natalia on. Ei ne tatuoinnit ja edgyys näköjään ole tae mistään.
Jos kannattaa naisten oikeuksia ja pitää itseään feministinä, on aika erikoista ilmaista olevansa aviomiehen omaisuutta. Eikö Nata sun pitäisi pyytää mieheltäsi lupaa puhua? Et tule ikinä olemaan vakavasti otettava, miehet vihaa vaimojaan.
Eikös tämän Parikan sisko ole Supossa töissä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä Natalia Tolmatsova pakoilee? Venäläisyyttäänkö?
- jos virolaisuutta? Häpeää kun katseli aikoinaan telkkarista k- kaupan viskiä ja Suomen yltäkylläisyyttä.
Oli vuoden naimisissa Salmelan kanssa. Otti eron ja sai sukunimen, lukee laudalla.
Miksi vain akat ovat tällaisia itseään häpeäviä raukkoja? Ei kukaan mies vaihda nimeä, oli etnisyys mikä tahansa. Miesten Ahmadit ja Rahmullahit jatkuu ihan rauhassa, akka ei saa edes itse pidettyä nimeä, saati että jatkaisi sitä.
Mikä järki vaihtaa nimi, jos eroaa? :D Ei saanut Venemaan Nata edes miestä pidettyä.
Ei kannata oikeasti lässyttää feminismistä jos itse on aviomiehen omaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Menesty Natan kanssa-verkkokurssi, 79 euroa
Näin kierrät verot, kuten ukkelit ja sedät?
Osoittaa vaan hallituksen tekopyhyyden ja kaksinaamaisuuden, ettei verokikkailuun puututa.
Ovat kontallaan pörssiyhtiöiden edessä ja niitä voidaan tukea miljardeilla vuosittain, mutta köyhää kansaa, joka on tullut jo sähköyhtiöiden ja ruokakauppiaiden ryöstämäksi on vääryys tukea samalla, kun ostovoima on romahtanut ja konkursseja tulee lisää viikoittain. "Kunhan he vaan menisivät töihin" sanoi Noora Fagerstöm.
Ihan normaalia toimintaa jos yhtiöllä on riittävästi varoja. Tuollainhan ne suunnitellaan. Ansiotulona otetaan sen verran, että vero% jää vähennysten jälkeen alle 20% (Oyn:n veroprosentti) ja loput osinkona, jolloin saa osan verovapaana. Huomioitava on, että jos on pieni nettovarallisuus, niin sitten ei välttämättä nosteta palkkana ollenkaan, kun menee ansiotuloverotuksen alle se nettovarallisuuden 8% ylittävä osuus.
Ei mitenkään erityisen vaikea laskea, kun tietää perusteet.
Ainahan suomessa isotuloinen on voinut säästää paremmin veroissa. Esim. kotitalousvähennys, ei pienituloinen voi saada niitä, kun ei ole varaa sellaisiin palveluihin/ remontteihin.
Vierailija kirjoitti:
Hauskaa miten Natasha yrittää esittää rohkeaa feminististä ajattelijaa, sukunimi vaihdettuna. Huomaa miten naisissa ei ole lopulta yhtäkään persoonallista tai itse ajattelevaa yksilöä. Ollaan muka niin progressiivisia ja persoonallisia, ihan samanlainen alistuva heterovaimo tämä Natalia on. Ei ne tatuoinnit ja edgyys näköjään ole tae mistään.
Jos kannattaa naisten oikeuksia ja pitää itseään feministinä, on aika erikoista ilmaista olevansa aviomiehen omaisuutta. Eikö Nata sun pitäisi pyytää mieheltäsi lupaa puhua? Et tule ikinä olemaan vakavasti otettava, miehet vihaa vaimojaan.
Ilmeisesti Natalialle feminsmi tarkoittaa sitä, että sama teko naisen tekemänä on oikein, mutta miehen tekemänä väärin? Kun kirjoittaa ukkelien ja setien bisneksistä.
Voi myös miettiä sitä, että jos tuota porsaanreikää ei olisi ja tämä olisikin laitonta, veroihin liittyvät rikokset on Suomessa kaikista vakavimpia, ainakin oikeuslaitoksen mielestä.
Tämäkin mies päätyi "etsityimmäksi" rikolliseksi ja Interpolin listoille 80k verovelan takia. Kuva oli kaikissa medioissa, vaikka niin ei toimita edes r*skaajien ja m*rhaajien kohdalla.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ff8efb64-30b9-4ba0-85f3-8b5eff7bfe25
Kuinka moni teistä jättää työhuonevähennyksen tai työnmatkavähennyksen verotuksessa tekemättä yhteiskunnallisen hyvänteon merkeissä?
Vierailija kirjoitti:
Kukapa sitä veroja haluaisi maksaa. Ei varsinkaan ne vasemmistotahot, jotka eniten mölyävät olevansa köyhien ja pienituloisten asialla.
Niin no ne haluaa nostaa muiden verotusta ja siirtää enemmän omaan taskuun tavalla tai toisella.
Vierailija kirjoitti:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/paivakodissa-ei-ollut-yhtaan-tuttua…
Tuossa jutussa valittaa kun päiväkodissa on hoitajapula ja sanoo että voisi yrittäjäna tuottaa veroeuroja paremmin jos voisi keskittyä työntekoon. Missäs välissä se kerkisi muuttaa mielensä veronmaksusta?
Yksi pätevä syy lisää boikotoida somea. Etenkin kun tietää, että näiden vaikuttajien tulot tahtovat kulua planeettamme raiskaamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni teistä jättää työhuonevähennyksen tai työnmatkavähennyksen verotuksessa tekemättä yhteiskunnallisen hyvänteon merkeissä?
Minä jätän työhuonevähennyksen tekemättä. Ei ole hybridityössä vaivan arvoista.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei halua maksaa veroja, voi sitten jättää käyttämättä kaikki yhteiskunnan palvelut: sen kun vain maksaa täysimääräisesti itse lapsen päivähoidot ja kouluttaa lapset itse, käyttää vain yksityisiä terveyspalveluja. Ajaa vain yksityisillä teillä jne.
näin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska tuollainen veronkierto on laillista, on meillä kaikilla mahdollisuus luoda/ perustaa firma ja holding yhtiö.
Ei muuta kun putiikit pystyyn ja lähdette myymään tuotteitanne. Tuossahan teille on annettu valmis kaava.
Helpoa kuin heinänteko.
Onhan se nyt mielenkiintoista, miten yrityksille maksetaan suorasti ja epäsuorasti yritystukia 8 miljardia vuosittain ja sitten vielä mahdollistetaan veronkierto. Veronmaksajien rahoja menee pörssiyhtiöiden osinkojen maksuun.
Hallitus ei ole sanallakaan ilmaissut aikovansa tähän puuttua, tai asialle mitään tehdä. Samalla terveydenhoidosta, koulutuksesta ja perusturvasta leikataan kaikista heikompiosaisilta ja hyvinvointivaltio ajetaan alas.
Nyt kyllä menee puurot ja vellit niin sekaisi ettei tosikaan.
1) yritystukia ei MAKSETA miljardeja, ei edes YHTÄ miljardia. MAKSETTUJEN yritystukien määrä on noin 800 miljoonaa, joka sekin on tosin liikaa. Alemmat verokannat EIVÄT OLE TUKIA.
2) tämä järjestely koskee siis LISTAAMATTOMIA yhtiöitä EI PÖRSSIYHTIÖITÄ.....
Jokuhan tuon porsaanreiän on sinne järjestänyt ja Korkein hallinto-oikeus linjannut, että näin saa tehdä.
Mutta onhan se mielenkiintoista, miten hallitus varsinkaan tämmöisinä aikoina, kun kaikesta pitää leikata, ei ole lainkaan kiinnostunut tilkitsemään porsaanreikiä yritysten verotuksessa.
Jos yritystuet ja yritysten verohelpotukset edes puolitettaisiin, mitään leikkauksia ei edes tarvittaisi.