Lue keskustelun säännöt.
Kannattaako ihmissuhde, jossa...
02.09.2023 |
...yhteydenpito on lähes yksipuolista? Toinen kyllä usein vastaa yhteydenottoihin, tapaamisehdotuksiin yms. myönteisesti, mutta ei koskaan itse tee aloitteita.
Jatkaisitko sinä vai antaisitko olla?
Kommentit (26)
Kyllä meidän liittomme alkoi miehen aktiivisuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan jatkaisi!
Kiitos vastauksesta. Jaksaisitko vielä vähän avata perusteluja?
Olen mahdollisesti todella tekemässä päätöksiä, ja tarvitsisin ajatuksia niiden punnitsemiseen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meidän liittomme alkoi miehen aktiivisuudesta.
Hienoa! Sitä minäkin toivoisin mieheltä.
Tässä ei ole kyseessä rakkaussuhde, vaan ystävyys.
Ap
Ei kannata, 99% tapauksista toista ei vaan kiinnosta tarpeeksi. Ihmissuhteet, joissa panostus ja kiintymys ovat rajussa epäsuhtassa ovat vahingoittavia, oli sitten kyse ystävyydestä tai rakkaudesta.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata, 99% tapauksista toista ei vaan kiinnosta tarpeeksi. Ihmissuhteet, joissa panostus ja kiintymys ovat rajussa epäsuhtassa ovat vahingoittavia, oli sitten kyse ystävyydestä tai rakkaudesta.
Kiitos kommentistasi. Olen huomannut, että vahingoittaa minua aina mielialasta itsetuntoon asti.
Mikä saa ihmisen jäämään kyseiseen suhteeseen? Onko se se, että toivoisi niin paljon toiselta, että aina vaan odottaa pettymyksistä huolimatta?
Entä sen toisen osapuolen näkökulma? Mitä hän saa suhteelta? Miksi hän on ikään kuin puolittain mukana, eikä kokonaan kieltäydy? Miksi ei ota yhteyttä, mutta usein vaikuttaa jopa ilahtuneelta, kun jotain ehdotan?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja tunnistaako joku olevansa sen toisen osapuolen kaltainen? Odotan kommentteja. :)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen se, joka ei juurikaan pidä yhteyttä, mutta yleensä lähden tapaamisiin kyllä todella mielelläni. Syitä on monia mm. oma jaksaminen ja menneisyyden kokemukset. Ajattelen ystäviäni kyllä paljon, mutta yhteyden pitäminen vain on estynyttä. Jos teillä muuten juttu luistaa ja yhdessä on hyvä olla, niin en tekisi siitä ongelmaa ellet henkilökohtaisesti tarvitse "ripustautuvampaa" suhdetta. Suurin osa ihmisen ongelmista muodostuu kuitenkin pään sisällä ja käyttäytymismallien muuttaminen voi olla hidasta puolin ja toisin. Itse olen hyvä ja luotettava ystävä lukuunottamatta kykenemättömyyttäni olla se aloittava osapuoli. Olen aina täysin läsnä, kun minua tarvitaan tai kaivataan. En tiedä auttaako tämä valoittamaan asiaa yhtään.
Tarkoittanet että kannattaako sekaantua tossuun mieheen joka ei saa mitään aikaiseksi. Sehän on ihan jees jos mies on yksipuolisesti tirehtöörinä ja kiskoo naista perässään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen se, joka ei juurikaan pidä yhteyttä, mutta yleensä lähden tapaamisiin kyllä todella mielelläni. Syitä on monia mm. oma jaksaminen ja menneisyyden kokemukset. Ajattelen ystäviäni kyllä paljon, mutta yhteyden pitäminen vain on estynyttä. Jos teillä muuten juttu luistaa ja yhdessä on hyvä olla, niin en tekisi siitä ongelmaa ellet henkilökohtaisesti tarvitse "ripustautuvampaa" suhdetta. Suurin osa ihmisen ongelmista muodostuu kuitenkin pään sisällä ja käyttäytymismallien muuttaminen voi olla hidasta puolin ja toisin. Itse olen hyvä ja luotettava ystävä lukuunottamatta kykenemättömyyttäni olla se aloittava osapuoli. Olen aina täysin läsnä, kun minua tarvitaan tai kaivataan. En tiedä auttaako tämä valoittamaan asiaa yhtään.
Paljon kiitoksia pitkästä kommentistasi ja toisesta näkökulmasta.
Pidätkö yhtään itsekkäänä sitä, ettet laita omaa osuuttasi likoon? Jos et, miksi? Ehkä menneisyyden kokemukset ovat niin rajuja, että niillä pidät oikeuden jäädä kynnyksen sille puolelle?
Kysyn siksi, kun minusta usein tuntuu, että on aika itsekästä jättää ihmissuhde toisen varaan. Se ylläpitää vaikutelmaa, että toinen on se, joka haluaa ja toinen se, joka suostuu. Ystävä kyllä on aina selitellyt syitä, mutta eiväthän ne muuta minun osaani.
En kaipaa ripustautuvaa suhdetta, mutta haluaisin toisen pitävän minua saman arvoisena. Olisi niin ihanaa tuntea joskus, että se toinen tärkeä ihminen haluaa nähdä minua ja olla yhteydessä.
Pahoittelen, jos en osannut kirjoittaa kommenttia riittävän hienotunteisesti. Tarkoitukseni on keskustella, ja näkökulmasi on tärkeä. Koen tosi vaikeaksi ymmärtää tätä asiaa, en tiedä miksi.
Ap
En ole ajatellut itseäni itsekkäänä. Kuten sanoin olen täysin läsnä, kun tapaan ystäviäni. En räpellä puhelinta, keskustelen ja todella kuuntelen. Sille en valitettavasti mahda mitään, jos toisen itsevarmuus ja ajatusmaailma ei tätä seikkaa hahmota. Tällaiset suhteet usein myös kuivuvat kokoon ja tällöin kaksi erilaista maailmaa ei vain kohtaa. Kyse ei ole oikeudesta evätä tai jäädä kynnykselle. Omaan pitkiä ihmissuhteita joissa osapuolet ymmärtävät toisiaan. Pisin on reilu 20 vuotta eikä kumpikaan koe olevansa toisen ylä- tai alapuolella, ja tämä suhde tulee kestämään hautaan asti sillä olemme tasaveroiset kaikesta yhteydenpidon hankaluudesta huolimatta.
Sanot, että olet kysynyt ja saanut vastauksia. Oletko sisäistänyt nämä vastaukset? Jos ystäväsi on läsnä, kun tarvitset häntä, joudut ehkä etsimään vastauksia itsestäsi, että miksi tämä ei riitä. Oletko kysynyt rehellisesti itseltäsi miksi? Ilmi ei myöskään ole tullut kauanko olet hänet tuntenut. Vain aika yleensä kertoo, oletko löytänyt todellista ystävyyttä.
Voin myös vain kertoa omasta ajatusmaailmastani, enkä tiedä ystäväsi todellisuutta, joten pidetään myös tämä mielessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta ystävyyden katkaiseminen vain sen vuoksi ettei yhteydenotto ole tasapuolista, on minusta hieman outoa. Jos muuten tulette toimeen, niin miksi asialle pitäisi tehdä jotain? Sillä toisella voi olla stressiä, tai jotain muuta. Kannattaa miettiä myös sitä minkälainen ystävä itse olet? Vaikka olet aktiivisempi ottamaan yhteyttä, oletko kiinnostunut ystävästäsi, vai onko kaikessa aina kyse sinusta, sinun asioistasi, mielenkiinnon kohteista jne ja ystäväsi rooli on toimia vain kuuntelijana? Kunhan pohdin.
Jos toisella on raskasta, voi sinun yhteydenottosi olla hänelle todella tärkeitä ja odotettuja, vaikkei itse jaksais ikään olla yhtä aktiivinen.
Oletteko miehiä vai naisia vai eri sukupuolta?
Joskus ihmisellä jää vain totuttu "rooli" päälle ja sitä ajautuu tilanteeseen, jossa toinen on aktiivinen yhteydenotoissaan ja toinen ei. Siitä muodostuu tapa helposti. Syynä voi olla temperamenttierot tai jaksaminen. Itsellä vie pitkäaikaissairaus voimia, vaikka en sitä koskaan ole kertonut oikeastaan kenellekään. Kysynkin itseltäni, miksi en.... Minulla on myös ollut sama tilanne, jossa toimin aina aloitteen tekijänä. Kun lopetin, eräs ystävä tässä ystäväpiirissä otti roolini, hyvä niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole ajatellut itseäni itsekkäänä. Kuten sanoin olen täysin läsnä, kun tapaan ystäviäni. En räpellä puhelinta, keskustelen ja todella kuuntelen. Sille en valitettavasti mahda mitään, jos toisen itsevarmuus ja ajatusmaailma ei tätä seikkaa hahmota. Tällaiset suhteet usein myös kuivuvat kokoon ja tällöin kaksi erilaista maailmaa ei vain kohtaa. Kyse ei ole oikeudesta evätä tai jäädä kynnykselle. Omaan pitkiä ihmissuhteita joissa osapuolet ymmärtävät toisiaan. Pisin on reilu 20 vuotta eikä kumpikaan koe olevansa toisen ylä- tai alapuolella, ja tämä suhde tulee kestämään hautaan asti sillä olemme tasaveroiset kaikesta yhteydenpidon hankaluudesta huolimatta.
Sanot, että olet kysynyt ja saanut vastauksia. Oletko sisäistänyt nämä vastaukset? Jos ystäväsi on läsnä, kun tarvitset häntä, joudut ehkä etsimään vastauksia itsestäsi, että miksi tämä ei riitä. Oletko kysynyt rehellisesti itseltäsi miksi? Ilmi ei myöskään ole tullut kauanko olet hänet tuntenut. Vain aika yleensä kertoo, oletko löytänyt todellista ystävyyttä.
Voin myös vain kertoa omasta ajatusmaailmastani, enkä tiedä ystäväsi todellisuutta, joten pidetään myös tämä mielessä.
Kiitos jälleen kommentistasi. Arvostan juuri kuvailemiasi asioita; läsnäoloa ja kuuntelemista. Enkä voi sietää kännykän räpläämistä tapaamisissa. Olen itse melko samanlainen ja monen uskottu.
Hyvä, kun muistutit, että näkökulmasi on yksi "toisen puolen versio", mutta ystävälläni vielä omansa. Silti arvostan sinunkin näkökulmasi saamista. Ainakin tulee vaikutelma, että olet hyvä ystävä yhteydenpitoon liittyvistä seikoista huolimatta.
En ole sisäistänyt ystäväni selityksiä, koska ne eivät muuta asiaa. Olemme olleet todella hyviä ystäviä 12 vuotta minun aloitteestani. Noin 10 vuotta on käyty keskustelua aloitteellisuudesta. Hän on pyytänyt aikaa opetella ja uusia mahdollisuuksia. Niitä olen antanutkin ja suhtautunut ymmärtäväisesti.
Kuitenkin alan olla väsynyt. En tiedä, onko tämä liikaa itsetunnolleni vai ylpeydelleni. Näin pitkän ajan jälkeen tuntuu kohtuuttomalta ja melko mitätöivältä, että minun pitäisi tyytyä selityksiin asioiden muuttumatta.
On hyvä kysymys, miksi minulle ei riitä tämä. En todellakaan osaa vastata.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minusta ystävyyden katkaiseminen vain sen vuoksi ettei yhteydenotto ole tasapuolista, on minusta hieman outoa. Jos muuten tulette toimeen, niin miksi asialle pitäisi tehdä jotain? Sillä toisella voi olla stressiä, tai jotain muuta. Kannattaa miettiä myös sitä minkälainen ystävä itse olet? Vaikka olet aktiivisempi ottamaan yhteyttä, oletko kiinnostunut ystävästäsi, vai onko kaikessa aina kyse sinusta, sinun asioistasi, mielenkiinnon kohteista jne ja ystäväsi rooli on toimia vain kuuntelijana? Kunhan pohdin.
Jos toisella on raskasta, voi sinun yhteydenottosi olla hänelle todella tärkeitä ja odotettuja, vaikkei itse jaksais ikään olla yhtä aktiivinen.
Oletteko miehiä vai naisia vai eri sukupuolta?
Kiitos kommentistasi. Olemme naisia molemmat.
Olen tosi kiinnostunut ystävästäni ja usein hänen tukenaan, mistä hän on myös antanut kiitollista palautetta.
Luulen, että olet oikeilla jäljillä kertoessasi, että hänellä saattaa olla muita paineita ja vaikeuksia, ja siksi arvostaakin yhteydenottojani.
Tästä kommentistasi oivalsin myös sen, miksi tämä asia vaivaa minua juuri nyt. Olen itsekin väsynyt ja tuntuu, että kaikki ovat unohtaneet minut. Siksi olisin todella ilahtunut, jos joku lähestyisi vuorostaan minua.
Ehkä minun pitää päästä siitä muuten yli. Riudutan itseäni pään sisäisissä odotuksissa muita kohtaan, ja petyn kun ne eivät täyty. Pitää itse luoda oma elämänlaatunsa. Huoh...
Tulemme toimeen kyllä, mutta usein tämän ystäväni läsnäolo on melko ahdistavaa... En tiedä, miksi.
Ehkä meille tekisi hyvääkin etäisyys. Koen, että jos en pidä yhteyttä, ystävyys päättyy. Siksi pohdin tätä niin paljon, koska se olisi tietynlainen ehkä johonkin johtava valinta.
Ap
Minä yritin aikani olla aktiivinen mutta huomasin että mun ehdotukset ei koskaan kiinnostaneet. Niin sitten lopetin. Otan ne muruset mitä mulle suodaan.
Pohditaan kirjoitti:
Joskus ihmisellä jää vain totuttu "rooli" päälle ja sitä ajautuu tilanteeseen, jossa toinen on aktiivinen yhteydenotoissaan ja toinen ei. Siitä muodostuu tapa helposti. Syynä voi olla temperamenttierot tai jaksaminen. Itsellä vie pitkäaikaissairaus voimia, vaikka en sitä koskaan ole kertonut oikeastaan kenellekään. Kysynkin itseltäni, miksi en.... Minulla on myös ollut sama tilanne, jossa toimin aina aloitteen tekijänä. Kun lopetin, eräs ystävä tässä ystäväpiirissä otti roolini, hyvä niin.
Lämmin kiitos tästä kommentista ja pohtivasta osallistumisestasi. Kiitos myös ihan kaikille muille, olen tosi otettu kun niin monta hyvää ja antoisaa kommenttia on tullut!
On varmaan jäänyt tietty roolijako päälle. Luultavasti osaltani mahdollistan tämän epätasaisuuden. Syynä on se, että ystäväni vastuulla yhteyttä olisi harvemmin ja en kestä odotella. Siksi sitten teen aloitteen. Se on minulle ok, mutta näin pitkään jatkuneena alkaa tulla ajatuksia siitä, että itseasiassa tein aloitteen koko ystävyyden suhteen ja useimmiten pidän yhteyttä... koen epävarmuutta siitä, olenko kaivattu ja pidetty vai olenko vain ns. vienyt toista mukanani.
Minulla on tällä hetkellä muutenkin itsetunnon kanssa ongelmia, mikä luultavasti on tullut rivien välistä ilmi. Siksikin hyötyisin kovasti ystävän osoittamasta arvostuksesta.
En tiedä, pitäisikö minun tosiaan vain lakata kannattelemasta ja katsoa, mitä tapahtuu. Ja onko siinä liian iso riski esim. suhteen hiipumiselle? Tai pystynkö edes siihen, siis maltanko...
Vierailija kirjoitti:
Pohditaan kirjoitti:
Joskus ihmisellä jää vain totuttu "rooli" päälle ja sitä ajautuu tilanteeseen, jossa toinen on aktiivinen yhteydenotoissaan ja toinen ei. Siitä muodostuu tapa helposti. Syynä voi olla temperamenttierot tai jaksaminen. Itsellä vie pitkäaikaissairaus voimia, vaikka en sitä koskaan ole kertonut oikeastaan kenellekään. Kysynkin itseltäni, miksi en.... Minulla on myös ollut sama tilanne, jossa toimin aina aloitteen tekijänä. Kun lopetin, eräs ystävä tässä ystäväpiirissä otti roolini, hyvä niin.
Lämmin kiitos tästä kommentista ja pohtivasta osallistumisestasi. Kiitos myös ihan kaikille muille, olen tosi otettu kun niin monta hyvää ja antoisaa kommenttia on tullut!
On varmaan jäänyt tietty roolijako päälle. Luultavasti osaltani mahdollistan tämän epätasaisuuden. Syynä on se, että ystäväni vastuulla yhteyttä olisi harvemmin ja en kestä odotella. Siksi sitten teen aloitteen. Se on minulle ok, mutta näin pitkään jatkuneena alkaa tulla ajatuksia siitä, että itseasiassa tein aloitteen koko ystävyyden suhteen ja useimmiten pidän yhteyttä... koen epävarmuutta siitä, olenko kaivattu ja pidetty vai olenko vain ns. vienyt toista mukanani.
Minulla on tällä hetkellä muutenkin itsetunnon kanssa ongelmia, mikä luultavasti on tullut rivien välistä ilmi. Siksikin hyötyisin kovasti ystävän osoittamasta arvostuksesta.
En tiedä, pitäisikö minun tosiaan vain lakata kannattelemasta ja katsoa, mitä tapahtuu. Ja onko siinä liian iso riski esim. suhteen hiipumiselle? Tai pystynkö edes siihen, siis maltanko...
Ap
En todellakaan jatkaisi!