Lue keskustelun säännöt.
hirveä ikävä exää
02.09.2023 |
Kertokaa omakohtaisia kokemuksia onko todellakkaan järkevää hankkiutua toisen kanssa takaisin yhteen vai satuttaako siinä molemmat toisiaan taas kahta pahemmin? Olen vakaasti ollut sitä mieltä, että en takaisin mene että ongelmat ei ole kadonneet kuitenkaan minnekkään. Ero oli raastava ja vaikea, näin miehestä puolia joita en voinut hyväksyä käyttäytymisensä osalta ja hän satutti käytöksellään todella pahasti, kun itse olin heikoimmillani, masennuin suhteen kriisin aikana. Järki sanoo, että jos noin paha olo oli silloin niin ei se muutu, ei elämä aina ole auvoista ja jos ei heikoimmillaan tule toimeen keskenään niin satutanko itseäni mikäli kertoisin kaipuustani?
Erosta on nyt kaheksan kuukautta, aika on kuultanut pahimmat muistot ja nyt tajuaa vasta kaiken se arvokkaan jota suhteen päätyttyä menetin, asiat joita arvostin ja joita rakasti toisessa. Tuntuu, että en toisenlaista löydä enkä halua. Rakastin tosissani todella paljon toista ja kalvava kaipuu on hiipinyt viime viikkoina mieleen. Onko tämä ihan toivoton ajatus? Syöttäkää järkeä mun päähän.
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä meni aikoinaan eron jälkeen kaksi vuotta niin, ettei ex ollut enää joka päivä mielessä. Olin täynnä tunteita ja tuntui, että olisin voinut joustaa suunnilleen mistä vain, kunhan saisimme parisuhteemme takaisin. Nyt kun aika on arpeuttanut haavat, niin en ottaisi tätä exää enää ikinä takaisin. Silloin aikoinaan tälläinen ajattelu tuntui todella kaukaiselta, että pääsisi joskus tuohon pisteeseen.
Hän on edelleen seurustelukumppaneista se, jota kohtaan olen kokenut suurimmat ihastumisen tunteeni, ei siitä mihinkään pääse. Aika vaan on opettanut, että niistä löytyy silti paljon parempia ihmisiä, jotka ei välttämättä heti vie jalkoja alta.
Tämä sama mulla varmaan eessä. Oli tosissaan mulle merkityksellisin rakkaussuhde kunnes kaikki alko hajoamaan rumasti. En koe että löytäisin koskaan sitä samaa merkitystä kenestäkään muusta ihmisestä, kaipaan paljon tosi tärkeitä ja ihania hetkiä, niitä oli paljon ja ne oli aitoja puolin ja toisin. Nyt niitä arvostaa ihan eri tavalla ja sitten on se toinen ruma puoli jos synkkänä suhteen kariutumisvaiheena tuli esille. En kaipaa suhdetta kehenkään ihmiseen. En halua tutustua uusiin kumppaniehdokkaisiin. Järkeni kyllä sanoo että pidä kiinni siitä lupauksesta jonka itselleni tein etten palaa takaisin. Toivon että kokemani tunteet alkaisi haalistua häntä kohtaa nopeammin, mutta voihan sama olla edessä mullakin että menee useampi vuosi.
Jokaista kumppaniaan rakastaa/on rakastanut eri tavalla. Ajan saatossa sen oppii huomaamaan, ettei se suurin ja räiskyvin mahanpohjan kutkuttaja silti ollutkaan kokonaisvaltaisesti ehkä paras, koska hänessä oli niin paljon paskoja ominaisuuksia.
Joku toinen taas ei laita samalla lailla sukkia pyörimään jaloissa, mutta on niin paljon parempi ihminen, että sen entisen mahanpohjankutkuttajan näkee entistä paskempana.En ole aloittaja. Mutta kommetoin omakohtaisesti. Kun sen hyvän ihmisen kanssa ei synny kemiaa niin suhdettakaan ei voi alkaa.
Itsellä on se tilanne, että kukaan mies ei ole tuntunut eron jälkeen siltä, että pystyisin olemaan muuta kuin kaveri jos sitäkään. Ja kaverisuhde ei ole minulle parisuhde.
Vertaan aina kuitenkin entiseen, juuri niissä hyvissä ominaisuuksissa. Kun vaan ei tule niin vahvaa tunnetta ja ei kiinnosta seksi kun ei edes halua olla lähellä.
Kun tietää miltä on tuntunut, niin ei vaan voi tyytyä laimeampaan.Mieluummin on sitten itsekseen.
Aika ei ole minulla auttanut näihin, ikävä on laantunut jonkin verran, mutta iho ja mieli muistaa kuitenkin.
Oon aloittaja ja tunnen ihan samoin kun sinä. Ei se tunnu samalta, enkä tiedä tuleeko koskaan eteen jotain sellaista joka olisi yhtään tunne ja kemiatasolla yhtä syvästi koskettavaa ja vetovoimaista. Pelkään sitä että näin ei koskaan tulisi olemaankaan, mielummin tosissaan olen yksin enkä usko juuri nyt mihinkään suhteeseen pystyväni, olo on vaan tosi tyhjä ilman sitä kemiaa ja syvällistä merkityksellisyyttä jota suhteen aikana oli ennen kriisiä ja eroa. Mieli todellakin muistaa sen kaiken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on menossa tuo eron jälkeinen katumus/pohdinta/pääsenkö koskaan yli tästä -vaihe. Erosta nyt reilu vuosi. En haikaile enää yhteenpaluuta, mutta edelleen mietin exää joka päivä.
Toisaalta tiedän omasta kokemuksesta, että aika parantaa, mutta samalla uskon että ei exästä pääse lopullisesti eroon ikinä, välillä näen unta ensimmäisestä poikaystävästäni ja siitä erosta on sentään jo yli 20 vuotta aikaa.
No kuitenkin, nyt näiden kahden merkityksellisen parisuhteen kokemuksella voisin kyllä uskoa siihenkin, että löydän joskus vielä kolmannenkin. Eli vaikka se rakkaus voi olla erilaista eri ihmisten kohdalla niin se tekee samalla mahdolliseksi sen, että voi vielä löytää uuden rakkauden, joka voi taas olla yhtä intensiivistä, mutta eri tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä meni aikoinaan eron jälkeen kaksi vuotta niin, ettei ex ollut enää joka päivä mielessä. Olin täynnä tunteita ja tuntui, että olisin voinut joustaa suunnilleen mistä vain, kunhan saisimme parisuhteemme takaisin. Nyt kun aika on arpeuttanut haavat, niin en ottaisi tätä exää enää ikinä takaisin. Silloin aikoinaan tälläinen ajattelu tuntui todella kaukaiselta, että pääsisi joskus tuohon pisteeseen.
Hän on edelleen seurustelukumppaneista se, jota kohtaan olen kokenut suurimmat ihastumisen tunteeni, ei siitä mihinkään pääse. Aika vaan on opettanut, että niistä löytyy silti paljon parempia ihmisiä, jotka ei välttämättä heti vie jalkoja alta.
Tämä sama mulla varmaan eessä. Oli tosissaan mulle merkityksellisin rakkaussuhde kunnes kaikki alko hajoamaan rumasti. En koe että löytäisin koskaan sitä samaa merkitystä kenestäkään muusta ihmisestä, kaipaan paljon tosi tärkeitä ja ihania hetkiä, niitä oli paljon ja ne oli aitoja puolin ja toisin. Nyt niitä arvostaa ihan eri tavalla ja sitten on se toinen ruma puoli jos synkkänä suhteen kariutumisvaiheena tuli esille. En kaipaa suhdetta kehenkään ihmiseen. En halua tutustua uusiin kumppaniehdokkaisiin. Järkeni kyllä sanoo että pidä kiinni siitä lupauksesta jonka itselleni tein etten palaa takaisin. Toivon että kokemani tunteet alkaisi haalistua häntä kohtaa nopeammin, mutta voihan sama olla edessä mullakin että menee useampi vuosi.
Jokaista kumppaniaan rakastaa/on rakastanut eri tavalla. Ajan saatossa sen oppii huomaamaan, ettei se suurin ja räiskyvin mahanpohjan kutkuttaja silti ollutkaan kokonaisvaltaisesti ehkä paras, koska hänessä oli niin paljon paskoja ominaisuuksia.
Joku toinen taas ei laita samalla lailla sukkia pyörimään jaloissa, mutta on niin paljon parempi ihminen, että sen entisen mahanpohjankutkuttajan näkee entistä paskempana.En ole aloittaja. Mutta kommetoin omakohtaisesti. Kun sen hyvän ihmisen kanssa ei synny kemiaa niin suhdettakaan ei voi alkaa.
Itsellä on se tilanne, että kukaan mies ei ole tuntunut eron jälkeen siltä, että pystyisin olemaan muuta kuin kaveri jos sitäkään. Ja kaverisuhde ei ole minulle parisuhde.
Vertaan aina kuitenkin entiseen, juuri niissä hyvissä ominaisuuksissa. Kun vaan ei tule niin vahvaa tunnetta ja ei kiinnosta seksi kun ei edes halua olla lähellä.
Kun tietää miltä on tuntunut, niin ei vaan voi tyytyä laimeampaan.Mieluummin on sitten itsekseen.
Aika ei ole minulla auttanut näihin, ikävä on laantunut jonkin verran, mutta iho ja mieli muistaa kuitenkin.
Itse taas luovuin siitä, että ajattelin löytäväni aina vain parempaa. Huomasin, että ajatus on äärimmäisen naiivi ja erittäin epätodennäköistä saada ikinä sitä täydellistä pakettia. Sen ihmisen kun pitäisi olla kiinnostunut myös sinusta, eikä vain niin, että olet kiinnostunut hänestä. Jokainen rationaalisella järjellä ajatteleva ymmärtää, että jo matemaattisella todennäköisyydellä ajateltuna tuo on erittäin epätodennäköistä. Siksi karsin pinnaIisimpia kriteeteitä pois ja keskityin ihmisen pään sisältöön ja luonteeseen.
Toki tässä maailmassa ei ole pakko kuin kuolla, mutta ei myöskään kannata liikoja odotella. Parisuhdemarkkinoilla saat juuri sen mihin tasosi riittää. Ne markkinat on raatorehelliset. Jos et saa sitä mitä kiimaisimmin toivot, niin muita on silloin edelläsi ja et riitä tasoltasi. Näin se vain on ja piste.
Miten näistä tunteista pääsee eroon?
Vierailija kirjoitti:
Miten näistä tunteista pääsee eroon?
Niimpä minäkin haluan kuulla vastauksen tähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et pääse ikinä täysin yli miehestä mutta vielä bähemmän pääset yli, jos pidät yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä teidän ongelma oli ja miksi erositte?
Mun ex oli väkivaltainen ja sain tietää hänen myös pettäneen.
Suhde oli kamala, hän tuntui olevan jatkuvasti tyytymätön minuun ja haukkui ja solvasi.
Silti ajattelen vaan niitä hyviä asioita ja on kamala ikävä takaisin.
Ihmisen mieli on kiero.Voivoi, kun sulle seuraavan kerran tulee ikävä sinua pettävää, sinua pahoinpitelevää, kaikkeen tyytymätöntä, sinua haukkuvaa miestä...UNOHDA SE SIKA.
Jäit emotionaaliseen loukkuun sairaaseen mieheen. Ihan normaaleita, kohteliaita, hyvinkäyttäytyviä miehiäkin on olemassa.
Yhteenpaluu on mahdollista vain, jos molemmat ihan oikeasti sitä haluavat ja ovat valmiita tekemään töitä sen eteen. Yhteinen tavoite pitää olla se että ongelmista päästään yli, ja sen eteen pitää käydä terapiassa. Ette onnistumeet viimeksikään keskenänne, miksi onnistuisitte nytkään?
Jos molemmat on oikeasti tosissaan ja valmiita myöntämään virheensä ja muuttumaan, niin ei muuta kuin varaamaan aikaa pariterapiaan.
Meillä oli isoja ongelmia, paljon. Erottiin, mutta puolen vuoden päästä puhuttiin yhteenpaluusta. Ja onnistuttiin. Ongelmat on takana ja kliseisesti mutta totta, ollaan onnellisempia kuin koskaan ennen!
Tsemppiä, kävi miten kävi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paluu exän luokse? Mikä voima ajaa? Jokin käsittämätön!
Mahdollista että täällä on muitakin jotka harkitsee sovintoa. Kun tulee ikää niin ihmiset muuttuu silloinkin ja tajuaa mikä elämässä oli arvokasta mitä ennen ei osannut arvostaa.
Terapiat heittäisin kuuseen. Se on tehtävä itse ihan oma terapia eikä mitään ulkopuolista idiotiaa.
Saa nähdä! Onko hirveä ikävä? Tuntuu kyllä ihan hirvittävältä burnoutilta tämän suhteen suhteen ja se on aika viimeaikainen tunne - niin kuin olisi saanut tarpeeksi ja nyt olisi saavutettu joku raja. Nyt pian tai ei ollenkaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Exän nopea ja ajoittainen ikävöiminen perustuu ihmisen psyykeen. Se menee kyllä ohitse. Yritä tehdä ihan mitä tahansa ja mieti, mikä exässä oli kiinnostavaa, Yritä etsiä saman tyyppisiä ihmisiä. ( tai ihan eri tyyppisiä ).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Terapiat heittäisin kuuseen. Se on tehtävä itse ihan oma terapia eikä mitään ulkopuolista idiotiaa.
Niin niin. Ennen eroa ei pystynyt sitä itse tekemään, mutta eron jälkeenkö pystyy? Mites todennäköistä tämä onkaan?
Just niin. En itse suostuisi edes ajattelemaan yhteen palaamista, jos toinen ajattelisi kuten sinä. Silloin tietää heti ettei yhteen palaaminen tule onnistumaan.
Minäkin ikävöin niitä pienen pieniä hyviä hetkiä. Vaikka ei siinä ole mitään järkeä. Suhde oli monin tavoin ihmissuhteen irvikuva. Uudestaan en missään tapauksessa lähtisi yrittämään.
Eniten kuitenkin ahdistaa riidoissa eroaminen. Tiedän, että tuolla jossain on ihminen, joka haluaa minulle pelkkää pahaa ja sen ajattelu on ahdistavaa.
Terapiaan laittamaan ensin oma pää kuntoon, jos oikeasti mietit, otatko sua kamalasti kohdelleen ihmisen takaisin sun elämään.
Vierailija kirjoitti:
Miten näistä tunteista pääsee eroon?
Tajuamalla, että eksäsi on hirveä ihminen ja ansaitset parempaa kohtelua. En tiedä mikä arvottomuuden tunne tai kokemus ajaa ihmisiä huonoihin suhteisiin.
Jotenkin kadehdin niitä, jotka pystyvät intohimoisen suhteen ja diit eron jälkeen kiintymään uuteen ihmiseen, vaikka siinä suhteessa ei ole samaa intensiivisyyttä.
Miten pystyy ikäänkuin järjellä kääntämään itsensä tuntemaan vaikkei tunne.