hirveä ikävä exää
Kertokaa omakohtaisia kokemuksia onko todellakkaan järkevää hankkiutua toisen kanssa takaisin yhteen vai satuttaako siinä molemmat toisiaan taas kahta pahemmin? Olen vakaasti ollut sitä mieltä, että en takaisin mene että ongelmat ei ole kadonneet kuitenkaan minnekkään. Ero oli raastava ja vaikea, näin miehestä puolia joita en voinut hyväksyä käyttäytymisensä osalta ja hän satutti käytöksellään todella pahasti, kun itse olin heikoimmillani, masennuin suhteen kriisin aikana. Järki sanoo, että jos noin paha olo oli silloin niin ei se muutu, ei elämä aina ole auvoista ja jos ei heikoimmillaan tule toimeen keskenään niin satutanko itseäni mikäli kertoisin kaipuustani?
Erosta on nyt kaheksan kuukautta, aika on kuultanut pahimmat muistot ja nyt tajuaa vasta kaiken se arvokkaan jota suhteen päätyttyä menetin, asiat joita arvostin ja joita rakasti toisessa. Tuntuu, että en toisenlaista löydä enkä halua. Rakastin tosissani todella paljon toista ja kalvava kaipuu on hiipinyt viime viikkoina mieleen. Onko tämä ihan toivoton ajatus? Syöttäkää järkeä mun päähän.
Kommentit (42)
sanosin et oota vielä vuosi, tottakai se sattuu kun oot oikeesti rakastanu toista, mut anna aikaa itselles. anna itses kaivata sitä hyvää jota oli mutta vaikka aika kuultaamuistoja niin elä unohd sitä mikäli toinen todella satutti sua, ei se oo sen arvosta mennä takasin suhteeseen joka ei toiminut kriisin aikana vaikka muuten olisi toiminutkin.
Mies on löytänyt kireämmän ja imevämmän pimpsan.
Get Over It
Jos suhteessa oli väkivaltaa (henkistä/fyysistä/taloudellista/sosiaalista) niin unohda koko juttu. Alkoholistin tai pettäjän luokse en myöskään palaisi.
hän on kaivannut ja kysynyt voitaisko sopia välit, joskus pyysi kävelyille, mutta torjuin koska oli tosi vähän aikaa erosta. mieheltä kaipaisin enemmänkin sitä, että kertoisi omin sanoin mitä oikein tapahtui eron aikana, ottaisi vastuuta menneestä ja opettelisi alusta alkaen suhdedynamiikan osalta asioita..mutta ei ole palannut koskaan eron syihin ja pahoitellut suoraan. ristiriitaisuuksia on paljon. :(
Et sinä sitä miestä kaipaa, olet vain yksinäinen ja melkein kuka tahansa alkaisi kelvata. Jopa se kusipäinen exä.
Huokaus taas näitä sydänsuruja mutta jos saa vanha antaa vanhan neuvon:
itket-kuivaat kyyneleet-nuolet haavat-
itket-kuivaat kyyneleet-nuolet haavat-
itket-kuivaat kyyneleet-nuolet haavat jne
Tätä looppia kierrät niin pitkään että helpottaa ja usko, se helpottaa jossakin vaiheessa.
Lopeta jo se itsellesi valehtelu, tyyppi ei tule muuttumaan vaikka sitä kuinka toivoisit. Mene eteenpäin!
Itsellä meni aikoinaan eron jälkeen kaksi vuotta niin, ettei ex ollut enää joka päivä mielessä. Olin täynnä tunteita ja tuntui, että olisin voinut joustaa suunnilleen mistä vain, kunhan saisimme parisuhteemme takaisin. Nyt kun aika on arpeuttanut haavat, niin en ottaisi tätä exää enää ikinä takaisin. Silloin aikoinaan tälläinen ajattelu tuntui todella kaukaiselta, että pääsisi joskus tuohon pisteeseen.
Hän on edelleen seurustelukumppaneista se, jota kohtaan olen kokenut suurimmat ihastumisen tunteeni, ei siitä mihinkään pääse. Aika vaan on opettanut, että niistä löytyy silti paljon parempia ihmisiä, jotka ei välttämättä heti vie jalkoja alta.
Vaikea näin ulkopuolisena kommentoida puoleen tai toiseen. Itse en menisi takaisin, sen verran pitää eroa harkita, että on sitten varma.
Kahdeksan kuukautta on todella vähän aikaa erosta toipumiselle. Jos siis suhteessa kauemmin kuin pari kolme kuukautta. Annapa itsellesi käsittelyaikaa ja lue tuo aliitustekstisi ajatuksella. Minusta siinä on syitä, miksi exä on todellakin exä.
Keskity omaan elämääsi ja sen hallintaan. Liiku ihmisten parissa ja harrasta. Älä jää yksinäisyyteen tai erosuruun makaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä meni aikoinaan eron jälkeen kaksi vuotta niin, ettei ex ollut enää joka päivä mielessä. Olin täynnä tunteita ja tuntui, että olisin voinut joustaa suunnilleen mistä vain, kunhan saisimme parisuhteemme takaisin. Nyt kun aika on arpeuttanut haavat, niin en ottaisi tätä exää enää ikinä takaisin. Silloin aikoinaan tälläinen ajattelu tuntui todella kaukaiselta, että pääsisi joskus tuohon pisteeseen.
Hän on edelleen seurustelukumppaneista se, jota kohtaan olen kokenut suurimmat ihastumisen tunteeni, ei siitä mihinkään pääse. Aika vaan on opettanut, että niistä löytyy silti paljon parempia ihmisiä, jotka ei välttämättä heti vie jalkoja alta.
Tämä sama mulla varmaan eessä. Oli tosissaan mulle merkityksellisin rakkaussuhde kunnes kaikki alko hajoamaan rumasti. En koe että löytäisin koskaan sitä samaa merkitystä kenestäkään muusta ihmisestä, kaipaan paljon tosi tärkeitä ja ihania hetkiä, niitä oli paljon ja ne oli aitoja puolin ja toisin. Nyt niitä arvostaa ihan eri tavalla ja sitten on se toinen ruma puoli jos synkkänä suhteen kariutumisvaiheena tuli esille. En kaipaa suhdetta kehenkään ihmiseen. En halua tutustua uusiin kumppaniehdokkaisiin. Järkeni kyllä sanoo että pidä kiinni siitä lupauksesta jonka itselleni tein etten palaa takaisin. Toivon että kokemani tunteet alkaisi haalistua häntä kohtaa nopeammin, mutta voihan sama olla edessä mullakin että menee useampi vuosi.
Ero --> Tinder ---> Innostus irtosuhteista --> Lopulta halu päästä parisuhteeseen --> Pettymyksiä pettymysten perään --> Turhautuminen --> Sinkkuus jatkuu +5 vuotta
nyyh nyyh, nyt sitä valitetaan kun asiat olisi voinut terapialla tai edes keskustelemalla saada kuntoon. etsi uusi ukko josta eroat samoista syistä ja sitten kuole loppupeleissä yksin kissojen kanssa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä meni aikoinaan eron jälkeen kaksi vuotta niin, ettei ex ollut enää joka päivä mielessä. Olin täynnä tunteita ja tuntui, että olisin voinut joustaa suunnilleen mistä vain, kunhan saisimme parisuhteemme takaisin. Nyt kun aika on arpeuttanut haavat, niin en ottaisi tätä exää enää ikinä takaisin. Silloin aikoinaan tälläinen ajattelu tuntui todella kaukaiselta, että pääsisi joskus tuohon pisteeseen.
Hän on edelleen seurustelukumppaneista se, jota kohtaan olen kokenut suurimmat ihastumisen tunteeni, ei siitä mihinkään pääse. Aika vaan on opettanut, että niistä löytyy silti paljon parempia ihmisiä, jotka ei välttämättä heti vie jalkoja alta.
Tämä sama mulla varmaan eessä. Oli tosissaan mulle merkityksellisin rakkaussuhde kunnes kaikki alko hajoamaan rumasti. En koe että löytäisin koskaan sitä samaa merkitystä kenestäkään muusta ihmisestä, kaipaan paljon tosi tärkeitä ja ihania hetkiä, niitä oli paljon ja ne oli aitoja puolin ja toisin. Nyt niitä arvostaa ihan eri tavalla ja sitten on se toinen ruma puoli jos synkkänä suhteen kariutumisvaiheena tuli esille. En kaipaa suhdetta kehenkään ihmiseen. En halua tutustua uusiin kumppaniehdokkaisiin. Järkeni kyllä sanoo että pidä kiinni siitä lupauksesta jonka itselleni tein etten palaa takaisin. Toivon että kokemani tunteet alkaisi haalistua häntä kohtaa nopeammin, mutta voihan sama olla edessä mullakin että menee useampi vuosi.
Jokaista kumppaniaan rakastaa/on rakastanut eri tavalla. Ajan saatossa sen oppii huomaamaan, ettei se suurin ja räiskyvin mahanpohjan kutkuttaja silti ollutkaan kokonaisvaltaisesti ehkä paras, koska hänessä oli niin paljon paskoja ominaisuuksia.
Joku toinen taas ei laita samalla lailla sukkia pyörimään jaloissa, mutta on niin paljon parempi ihminen, että sen entisen mahanpohjankutkuttajan näkee entistä paskempana.
Mikä teidän ongelma oli ja miksi erositte?
Mun ex oli väkivaltainen ja sain tietää hänen myös pettäneen.
Suhde oli kamala, hän tuntui olevan jatkuvasti tyytymätön minuun ja haukkui ja solvasi.
Silti ajattelen vaan niitä hyviä asioita ja on kamala ikävä takaisin.
Ihmisen mieli on kiero.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä meni aikoinaan eron jälkeen kaksi vuotta niin, ettei ex ollut enää joka päivä mielessä. Olin täynnä tunteita ja tuntui, että olisin voinut joustaa suunnilleen mistä vain, kunhan saisimme parisuhteemme takaisin. Nyt kun aika on arpeuttanut haavat, niin en ottaisi tätä exää enää ikinä takaisin. Silloin aikoinaan tälläinen ajattelu tuntui todella kaukaiselta, että pääsisi joskus tuohon pisteeseen.
Hän on edelleen seurustelukumppaneista se, jota kohtaan olen kokenut suurimmat ihastumisen tunteeni, ei siitä mihinkään pääse. Aika vaan on opettanut, että niistä löytyy silti paljon parempia ihmisiä, jotka ei välttämättä heti vie jalkoja alta.
Tämä sama mulla varmaan eessä. Oli tosissaan mulle merkityksellisin rakkaussuhde kunnes kaikki alko hajoamaan rumasti. En koe että löytäisin koskaan sitä samaa merkitystä kenestäkään muusta ihmisestä, kaipaan paljon tosi tärkeitä ja ihania hetkiä, niitä oli paljon ja ne oli aitoja puolin ja toisin. Nyt niitä arvostaa ihan eri tavalla ja sitten on se toinen ruma puoli jos synkkänä suhteen kariutumisvaiheena tuli esille. En kaipaa suhdetta kehenkään ihmiseen. En halua tutustua uusiin kumppaniehdokkaisiin. Järkeni kyllä sanoo että pidä kiinni siitä lupauksesta jonka itselleni tein etten palaa takaisin. Toivon että kokemani tunteet alkaisi haalistua häntä kohtaa nopeammin, mutta voihan sama olla edessä mullakin että menee useampi vuosi.
Jokaista kumppaniaan rakastaa/on rakastanut eri tavalla. Ajan saatossa sen oppii huomaamaan, ettei se suurin ja räiskyvin mahanpohjan kutkuttaja silti ollutkaan kokonaisvaltaisesti ehkä paras, koska hänessä oli niin paljon paskoja ominaisuuksia.
Joku toinen taas ei laita samalla lailla sukkia pyörimään jaloissa, mutta on niin paljon parempi ihminen, että sen entisen mahanpohjankutkuttajan näkee entistä paskempana.
En ole aloittaja. Mutta kommetoin omakohtaisesti. Kun sen hyvän ihmisen kanssa ei synny kemiaa niin suhdettakaan ei voi alkaa.
Itsellä on se tilanne, että kukaan mies ei ole tuntunut eron jälkeen siltä, että pystyisin olemaan muuta kuin kaveri jos sitäkään. Ja kaverisuhde ei ole minulle parisuhde.
Vertaan aina kuitenkin entiseen, juuri niissä hyvissä ominaisuuksissa. Kun vaan ei tule niin vahvaa tunnetta ja ei kiinnosta seksi kun ei edes halua olla lähellä.
Kun tietää miltä on tuntunut, niin ei vaan voi tyytyä laimeampaan.
Mieluummin on sitten itsekseen.
Aika ei ole minulla auttanut näihin, ikävä on laantunut jonkin verran, mutta iho ja mieli muistaa kuitenkin.
Jos luet tuon oman tekstisi uudelleen niin tiedät vastauksen, vai pystytkö elämään sen kivun kanssa jota toinen aiheutti sulle ja olemaan kaivelematta menneitä, mikäli alkaisit tapailla toista uudelleen?