miehen elämän epäsäännöllisyys ahdistaa
Mies pitää hyvin epäsäännöllistä vuorokausirytmiä. Nukkuu milloin nukkuu. Tekee työtä freelancerina, ja on ehkä osittain hakeutunut niihin töihin työn vapauden takia.
Sai sukunsa kautta pari vuotta sitten kesämökin, joka on muodostunut jonkinlaiseksi miesluolaksi. Sinänsä se ei haittaa minua, koska asumme omakotitalossa, ja minulla on tarpeeksi ylläpidettävää tässä; en kaipaa mökkiä lisäksi.
Mutta mies siis saattaa lähteä mökille, jos on vaikkapa pahoittanut mielensä jostakin.
Nyt meillä ei ole riitaa, mutta mies oli illalla asioilla, ja siinä yhteydessä päättänyt lähteä käymään mökillä. Iltayöstä oman nukkumaanmenoni jälkeen on tullut viesti, jääkin yöksi, kun väsyttää.
minua ahdistaa tämä.
Itse toivoisin säännöllisyyttä ja ennakoitavuutta. Kaipaan, että toisella olisi rytmi ja tietäisi, missä toinen suurin piirtein kulloinkin on.
Olisi ihana mennä nukkumaan samaan aikaan. Mutta mies haluaa valvoa myöhempään. Olisi ihanaa herätä (vapaapäivän) aamuna yhdessä. Vapaapäivän aamut olisivat loistavaa ilmaista parisuhdeaikaa, kun lapsi ei vielä ole herännyt. Mutta herätessään mies lähinnä tarkistaa, irtoaako seksiä, ja jos ei, tulee kiire omiin asioihin. Jollei sitten ole siirtynyt jo aamuyöstä sohvalle selaamaan kännyä.
Ahdistaa. Minun ei ole hyvä olla tässä parisuhteessa.
En tiedä, miksi edes kirjoitan. Täältä saan neuvoksi lähinnä, että tulee erota.
Kommentit (56)
Teettekö ns. sinun juttujasi yhdessä koskaan? Sellaisia siis, jotka sinua kiinnostavat? Minulle on osunut useampikin mies, jonka kaikkiin menoihin ja kaveripiireihin hän on odottanut minun haluavan mukaan, mutta joilla ei ole ollut mitään kiinnostusta minun elämääni. He näyttivät odottavan, että jätän oman elämäni ja siirryn sulavasti heidän elämiinsä. Näin on varmaan historiassa tehtykin, kun on menty miniäksi miehen kotitaloon, mutta ei se oikein tätä päivää ole.
Hanki koira. Aikuinen ihminen on vapaa elämään niin kuin itselleen parhaiten sopii.
Parempi taitaisi olla asuttaa kahta kotia. Voisi parisuhdekin ehkä paremmin? On kyllä aikamoinen muutos yhdessä asumisen jälkeen ja voi hyvin olla, että se johtaisi ihan eroonkin, jos kumpikin ei aidosti olisi halukas näkemään vaivaa parisuhteen eteen. Tuon perusteella, mitä aloittaja puolisosta kertoo, niin vähän kuulostaa keskenkasvuiselta minäminä- tyypiltä, joten noinkohan pystyisi rakentavasti ratkaisumalleista edes keskustelemaan saati niitä toteuttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Olenko omistushaluinen, jos kaipaan elämään ennakoitavuutta?
Et, mutta olet läheisriippuvainen tai heikkolahjainen, kun olet jäänyt onnettomaan suhteeseen vuosiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun ukko käyttää tätä samaa uhkailua jos on riitaa " lähen mökille viikoks, ettei tarvi nähä sua!"
Asioita ei sovita.Nalkuta vähemmän, ota suihin enemmän. Tee miehelle joskus voileivät ja vie avaa hänelle kylmä olut ihan pyytämättä, sen jälkeen annat hänen olla rauhassa etkä kälätä, kysele tai odota mitään. Ei tarvitse tehdä usein, mutta tee joskus. Tulet hämmästymään kuinka miehen käytös ja kotona viihtyminen muuttuu.
Tätä on kokeiltu. Mä tein sillein, etten puhunut jos mies ei puhunut, toin kaupasta miehen lempiruokia ja annoin hänen olla. Otin suihin ja annoin pikapan0ja. Arvatkaa miten kävi. Tilanne paheni koko ajan ja lopulta ei puhuttu toisillemme enää ollenkaan. Mies siirtyi kokonaan sohvalle nukkumaan, lähti ulos kun heräsin, tuli käymään kotona kun oletti mun olevan poissa, lähti takas ulos jos olinkin kotona jne. Miehellä todettiin vakava masennus. Hän on nykyään jo haudan levossa, mutta ei ihmisellä ole kaikki hyvin, jos ei kestä normaalia kommunikointia ja itse valitsemaansa perhe-elämää.
No miten mies suhtautuisi jos sinäkin lähtisit asioille ja katoaisit jonnekin yöksi?
Vierailija kirjoitti:
Olenko omistushaluinen, jos kaipaan elämään ennakoitavuutta?
Mielestäni et. Minä en koe olevani omistushaluinen, sillä olen kyllä antanut miesystävieni käydä kavereiden kanssa reissussa ja sinänsä mennä mielensä mukaan, niin kauan kuin he ovat pitäneet minut ajan tasalla suunnitelmistaan.
Joskus oli puhe lähteä yhdessä paikkaan X ja olin sitä varten järjestänyt itselleni vapaan viikonlopun töistä. Kun tulin suihkusta ja olin muutenkin jo pian valmiina lähtöön, niin mies soittaa, että hän lähti ex tempore kaverin kanssa Turkuun katsomaan jotain myynnissä olevaa venettä. Se oli viimeinen kerta kun vaihdoin työvuoroja miehen takia.
Hän usein itse ehdotti jotakin tekemistä ja ajankohtaa, ja sitten joko unohti asian tai sanoi, että ei hänen nyt teekään mieli. Hän ei jotenkin yhtään halunnut hahmottaa, miten paljon minä koko ajan joustin ja jouduin suunnittelemaan elämääni häntä huomioiden.
Olisi hyllä harmittavaa. Kannattaisi varmaan alkaa toimia täysin omilla ehdoilla ja olla täysin luottamatta miehen aloitteisiin.
Tee testi. Lähde käymään lauantaina aamulla kaupassa ja mene jollekkin ystävälle vaikka. Lähdet ovesta sillein, että olisit piipahtamassa lähikauppaan. Soittele myöhemmin olevasi jollain vieraalla paikkakunnalla ostoskeskuksessa. Sitten tuntien päästä laitat viestin, että taidat jäädä yöksi, koska väsyttää.
Jos asiasta ei synny mitään keskustelua, niin parisuhteenne tilanne on aika huono.
Ole sen takia kodin lähettyvillä jos lapsi tarvitseekin sinua jostain syystä.
Jos kerron miehelle, minusta tuntuu ikävältä, hän keskellä yötä on ilmoittaa yöpyvänsä mökillä, mies loukkaantuu.
Mutra enpä pysty sitä peittämäänkään.
Nuo yks kaks mökille lähtemiset ärsyttäisi itseänikin, mutta vieläkin enemmän ärsyttäisivät vaatimukset esimerkiksi samaan aikaan nukkumaan menemisestä. Ihmiset ovat rytmeiltään erilaisia ja ihan päivästäkin riippuen voi sänky houkutella eri aikoihin. Jos en saa unta tai herään, siirryn itsekin miehen vierestä toiseen sänkyyn/sohvalle lukemaan tai puhelinta selaamaan. Näin uni tule helpommin sitten jossain kohtaa kuin sängyssä väkisin pyörimällä. Ei ole ollut miehelle mikään ongelma.
Myös liian rutinoitunut elämä ahdistaisi. Joka päivä ruokailu kello 17.00, samat toistuvat menot tiettyinä viikonpäivinä jne. olisivat itselleni kammotus. Arki sanelee toki aikatauluja paljonkin, mutta liika on liikaa. Vaikka tykkään itsekin turvallisuudesta niin liika suunnittelu ja aina yhteinen aikataulu aikuisilla ihmisillä ei ole mun juttu. Miehesi on varmaan samanlainen.
Älkää jääkö paskoihin suhteisiin. Deittisivustoilla törmää muihinkin miehiin joiden idea koko parisuhteesta on joskus ja jouluna. Yks kirjoitti suoraan toivovansa lisääntymisen hoidettavan klinikalla (tosijuttu)
Vierailija kirjoitti:
Aikuinen ihminen on vapaa elämään niin kuin itselleen parhaiten sopii.
Ei se kuule ihan toimi noin jos on pieni lapsi huollettavana.
Minkä ikäinen lapsi? Onko vielä nk. hoidettava? Miten mies osallistuu lapsen hoitoon / elämään?
Tuo on outo alistava suhde, jossa mies harjoittaa jonkinlaista henkistä väkivaltaa sinua ja lastanne kohtaan.
Eroa nyt hyvä ihminen nopeasti. Lapsi vasta erityisesti tarvitseekin vakautta ja turvallista ennustettavuutta elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Jos kerron miehelle, minusta tuntuu ikävältä, hän keskellä yötä on ilmoittaa yöpyvänsä mökillä, mies loukkaantuu.
Mutra enpä pysty sitä peittämäänkään.
Mitä sitten jos mies loukkaantuu?
Hoitaako mies mitään kotivelvoitteita? Pystytkö itse käymään omissa menoissasi? Miten lapsen harrastuskuskaukset tms?
Se että ahdistaa, kertoo siitä että suhde on myrkyllinen
No voi että, tällaista se sun elämä nyt vaan on, jaxxxuhali koeta kestää minkäs tuolle mahtaa.
🙄