Lue keskustelun säännöt.
Ajatteletteko omista sukulaisista, et he on joku tukiverkosto? Itse en ajattele.
Kommentit (28)
Ehkä ne joskus oli, mutta tilanne on ihan päinvastainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähisukulaiset eli vanhempani ja sisarukseni kuuluvat tukiverkostooni. Kaukaisemmat eivät.
Ajattelin, ja ystävistä myös. Ja itse pyrin olemaan heille myös tukiverkko.
Paskat. Kateellinen kusipääjoukko. Oikein aito-persuja.
Neuvola niistä jauhaa. Jokin trendi taas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle sukulaiset ovat erittäin vankka tukiverkosto.
Veri on vettä sakeampaa.
Kyllä sisko on auttanut lastenvahtina ja serkku kuskasi kerran mun tavaroita. Itse olen hoitanut siskon lapsia, ollut henkisenä tukena, kun siskon mies sairasti.
Huolia ja iloja on jaettu.
Itsekin joskus ajattelin, että ystävät on parempi verkosto, mutta todellisuus oli toinen. Moni käytti hyväkseen ja petti luottamuksen. Moni katosi maisemista, vaikka oli saanut apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Neuvola niistä jauhaa. Jokin trendi taas.
Ei ole mikään trendi, päinvastoin. Jo pitkään trendinä on ollut yksin pärjääminen. Ennen suku oli useammalle tukiverkko. Toivottavasti palaamme vielä yhteisöllisempään elämäntapaan.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin, ja ystävistä myös. Ja itse pyrin olemaan heille myös tukiverkko.
Teillä on asiat hyvin, onnea siitä. Tukiverkot käyvät yhä harvinaisemmiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähinnä henkinen tukiverkosto. Todella tiukan paikan tullen saisi varmasti myös taloudellista ja materiaalista apua, vaikkei kukaan mikään rikas ole. Arjen apua saisi, jos asuisimme samalla paikkakunnalla.
Minä ajattelin. Meidän suvussa on aina autettu muita ja oltu kiinnostuneita.
Miehen isää ei kiinnosta paskaakaan me tai pienet lapsemme.
Miehen veli perheineen asuu samalla paikkakunnalla ja ei ole nähty puoleen vuoteen. Heitä ei kiinnosta myöskään paskaakaan meidän elämämme.
Kutsuttu heitä viimeksi keväällä serkkuja leikkimään lastemme kanssa, mutta kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta ovat myös lapsemme kummeja, mutta eivät pidä lapseenkaan mitään yhteyttä
Hyi oksennus Meidän suvussa ei onneksi tälläistä!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No en kyllä kutsu perhettäni (äiti, sisko jne) "sukulaisiksi", mutta on ne minun turvaverkko.
Sukulaisissakin yksi täti ja serkku on vähän turvaverkkoa, koska auttavat kyllä hädässä ja rakastavat.
Muihin sukulaisiin en pidä yhteyttä.
Ei ole ollut yhtään minkäänlaista tukiverkostoa ei ikinä, ei koskaan nuorena, ei sen jälkeenkään. Kukaan ei ole koskaan auttanut missään asiassa, vaikka kotia kuolisin, niin kuluisi viikkoja, ennenkuin kukaan huomaisi mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neuvola niistä jauhaa. Jokin trendi taas.
Ei ole mikään trendi, päinvastoin. Jo pitkään trendinä on ollut yksin pärjääminen. Ennen suku oli useammalle tukiverkko. Toivottavasti palaamme vielä yhteisöllisempään elämäntapaan.
Niiden tivaaminen on trendi.
Ei kaikista sukulaisista ole yhteisöksi ja onneksi ei enää suvun varassa olla.
Vierailija kirjoitti:
Veri on vettä sakeampaa.
Kyllä sisko on auttanut lastenvahtina ja serkku kuskasi kerran mun tavaroita. Itse olen hoitanut siskon lapsia, ollut henkisenä tukena, kun siskon mies sairasti.
Huolia ja iloja on jaettu.Itsekin joskus ajattelin, että ystävät on parempi verkosto, mutta todellisuus oli toinen. Moni käytti hyväkseen ja petti luottamuksen. Moni katosi maisemista, vaikka oli saanut apua.
Minulla samanlaisia kokemuksia. Nuorempana ajattelin, että ystävät ovat tärkein tukiverkko. Välit vanhempiin ja sisaruksiin olivat aika etäiset. Nyt vähän vanhempana olen huomannut, että tiukan paikan tullen tueksi ja avuksi tuleekin nimenomaan vanhemmat ja sisarukset.
Ennemminkin minä olen sekä vanhempieni että sisarusteni perheiden tukiverkosto. Koska minulla ei ole lapsia niin kuvittelevat, että minulla on aikaa ja rahaa. Eivät muista, että minulla ei ole lapsia, koska ei ole hoivaviettiä.
En ajattele sukulaisista enkä muistakaan. Jos tilanne menee heikoksi voi myydä osakkeita tai pahimmassa tapauksessa sijoitusasunnon.
Mä oon aina ollut se, joka auttaa muita. Olen tehnyt ilmaiseksi töitä äitini yrityksessä, olen hoitanut siskoni lapsia satoja tunteja jne. Sitten kun olisin itse tarvinnut, en saa apua. Välimatka toki vaikuttaa, mutta tuntuu että kukaan ei halua nähdä minun takiani vaivaa. Ollaan oltu tosi tiukoissa tilanteissa pienten lasten ja työn sumplimisessa, mutta ei kenellekään tule edes mieleen tulla meitä auttamaan vaikka kerran vuodessa.
Meidän tukiverkosto on minun äitini ja yksi ystäväperheemme. Meidän kesken tuki on vastavuoroista.
Muu suku on jotain päinvastaista. Muut ystävät tuovat elämään positiivisen lisän, mutta eivät tekisi kummoisiakaan uhrauksia meidän vuoksemme tarpeen vaatiessa, eikä toisin päin. Hyvän päivän ystäviä?
En ajattele.