Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kokemuksia? Puoliso muuttui lapsensa synnyttyä (uusperhe)
30.08.2023 |
Teen aloituksen silläkin uhalla, että sontaa sataa niskaan, koska uusperhe. Mutta jospa joku osaisi kertoilla mahdollisia omia kokemuksiaan suunnilleen vastaavassa tilanteessa, niin saisi vähän perspektiiviä asioihin jatkokäsittelyä ajatellen.
Tilanne on siis se, että meillä on uusperhe, jossa vain minulla oli lapsia ennestään. Seurustelimme aluksi noin 9kk ihan vaan kahden kesken ennen kuin edes otin puolison puheeksi lasteni kanssa. Tämän jälkeen meni vielä hetki, että tapasivat. Kaikki meni hyvin ja aloimme hissukseen viettää aikaa yhdessä enemmän. Jossain vaiheessa sitten puoliso asui meillä aina, kun lapseni olivat minulla ja kahdestaan asuimme, kun lapset olivat toisen vanhemman luona. Asiat sujuivat hyvin, en odottanut puolisoni "rakastuvan" lapsiini, mutta tulivat toimeen ja tykkäsivät toisistaan ja teimme usein asioita yhdessä (lautapelejä, leikkipuistoilua, uimista, päiväretkiä, leffoja, kävelyjä, talvilajeja, lukemista jne). Meillä oli välillä haastavaa puolison epävarmuuksien ja mustasukkaisuuden vuoksi, mutta asiat muuttuivat kuitenkin parempaan suuntaan. Jälkiviisas voi tietysti tässä vaiheessa olla, mutta silloin hän osasi puhua ja kääntää kaiken hyväksi.
Tätä yhteiseloa oli jatkunut jo pitkästi yli vuoden verran, kun puolison oma asunto myytiin. Hän itse halusi laittaa sen myyntiin ja että etsisimme yhteisen kodin. Tuota reilun vuoden yhdessä asumista oli siis edeltänyt myös koko porukan tutustumisvaihe + meidän kahdenkeskinen seurusteluvaiheemme. Hän muutti osoitteensa virallisesti luokseni, mutta käytännössä juuri mikään ei tuossa kohtaa muuttunut, koska hänhän oli jo muutenkin asunut kanssamme.
Löysimme jonkin ajan kuluttua yhteisen kodin ja muutimme sinne. Edelleen hän tuli hyvin toimeen lasteni kanssa, mutta ehkä jotain pientä oli muuttunut näin jälkikäteen ajateltuna. Hän alkoi ottaa hiukan enemmän "käskyttäjän" roolia, mutta minusta se vaikutti ihan normaalilta. Aiemmin hän ei nimittäin oikein ollut uskaltanut käskyttää tai komentaa lapsiani, vaikka siihen olisi joskus ollut ihan aihetta ja myös minun siunaus.
Aloimme odottaa yhteistä lasta, hänen ensimmäistään ja jotain tapahtui raskauden loppumetreillä. Puoliso alkoi olla todella kireä ja ärtynyt lasteni ollessa meillä. Valitti suunnilleen kaikesta mitä tekivät tai eivät tehneet (välillä heille suoraan, välillä minulle), yhteiset tekemiset olivat pikkuhiljaa jääneet pois ja kun yritin jotain ehdottaa, niin vastaus oli luokkaa "onko pakko?".
Vauvan synnyttyä tilanne paheni huomattavasti. Lapseni eivät saaneet oikein olla vauvan lähellä (kyse ei ole mistään täysin vahdittavista pikkulapsista, vaan kouluikäisistä), eivät saaneet olla mukana missään vauvaan liittyvässä, tekivät edelleen kaiken "väärin" syömisestä ja vapaa-ajan vietosta alkaen. Puoliso kävi syyllistämässä lapsia kun söivät, että syövät liikaa (alipainoisia kumpikin) ja ruoka on kallista, suihkussa käymisestä tuli myös sanomista ja ihan mistä vaan. Kun puhutin häntä näistä jutuista useita useita kertoja, niin vastaus oli luokkaa "minä maksan heidän asumisestaan, he eivät maksa mitään". Selvennyksenä, että olen itse maksanut aina puolet kaikesta ja lasteni menot tietysti kokonaan, samoin hoitanut kuskaukset, hankinnat, lastenvahdit ym tarvittaessa, että puoliso ei ole kyllä joutunut miksikään ilmaiseksi "lapsenlikaksi". Yleensä ruuatkin olivat valmiina puolison kotiutuessa töistä, koska minä pääsin aiemmin kotiin.
(Jatkuu seuraavassa viestissä)
Kommentit (428)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan kuin puolisosi yrittäisi päästä lapsistasi eroon. Onko hänellä muutoin outoa käytöstä?
On hän muutenkin vähän omalaatuinen tai voisi sanoa erikoinen joissakin asioissa, mutta ei ole ollut lapsiin liittyen aiemmin. Kuten kerroin, tämä alkoi vasta yhteisen lapsen myötä.
Sama tunne minulle on tullut ja olen tästä jonkun kerran kysynytkin, että yrittääkö hän, että lapseni eivät haluaisi enää olla meillä ja luuleeko tosiaan, että voi tässä kohtaa alkaa leikkiä jotain meidän kolmen muodostamaa pikku perhettä. Ei kuulemma tietenkään yritä mitään sellaista.
En vaan pysty jotenkin ymmärtämään, että ihminen, joka nyt itsekin tietää mitä on vanhemman rakkaus lastaan kohtaan, voi olla niin kylmä ja julma "rakastamansa" ihmisen lapsille. Eipä taida oikeasti rakastaa minua edes, kun pystyy tuolla tavalla käyttäytymään toistuvasti.
Ap.
Käytöksen muuttuminen ei välttämättä liity syntyneeseen lapseen tai vanhempiin lapsiin mitenkään. On vaan käynyt niin, että on kulunut parisuhteen pari ensimmäistä vuotta, jolloin ei nähdä toisessa kuin ne asiat, jotka halutaan nähdä. Ja sitten rupeaa pala kerrallaan paljastumaan molemmille se todellinen ihminen. Voi olla, että toinen osapuoli ei vaan enää halua tätä suhdetta, ja reagoi sitten noin käytöksellään.
Meni kuitenkin vähän kauemmin kuin pari vuotta. Oltiin asuttu ennen raskauden alkamista koko porukka, lapset mukaan lukien, yhdessäkin pidempään kuin mainittu pari vuotta ja sitä ennen oli tietysti muu seurustelu- ja tutustumisaika (jonka aikana me aikuiset asuimme yhdessä kaikki minun lapsivapaat ajat).
Olen sanonut hänelle kyllä, että jos tuntuu niin vastenmieliseltä olla ja elää kanssamme, kuin miltä käytöksensä ja puheidensa perusteella vaikuttaa, niin hän tietää mistä ovi löytyy ja ymmärtää varmasti, että kukaan ei aio estellä menoaan.
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan parempi että sinä lähdet sillä hänellä on pieni lapsi.
Uusperhe ei ole oikea perhe. Nauttikaa ny eronneet ja karanneet.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan parempi että sinä lähdet sillä hänellä on pieni lapsi.
HEILLÄ on yhteinen lapsi ja ap on sen lapsen äiti!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsille voisi pyytää kuraattorilta aikaa, että he saisivat puhua ulkopuoliselle omasta kokemuksestaan tässä tilanteessa. Ryhdy miettimään isompiakin liikkeitä, ellei tilanne parane. Tiedosta, että olet riskissä, että tuo muuttuu ajan kanssa normaaliksi myös sinunkin mielestä, kun hiljalleen turrut ja sopeudut.
Ap on jo sopeutunut. Puoliso ei koskaan sano mitään positiivista kenestäkään, kirjoittaa ap. Miten ihmeessä kukaan haluaa olla moisen energiasyöpön lähelläkään ellei ole itse henkisesti lamaantunut?
En ole sopeutunut enkä turtunut. Tuo ettei sano positiivista oikein kenestäkään, tuli huomioon vasta nyt, kun olen näitä asioita miettinyt ja ihmetellyt, että mitä tämä on. Ei hän kulje ympäriinsä haukkumassa ihmisiä, mutta sellainen negatiivinen pohjavire tuntuu kaikessa ajattelussa olevan.
Joskus asioita toisesta näkee selkeämmin vasta, kun toinen tekee tai sanoo jotain "käsittämätöntä" ja alkaa miettiä mennyttä enemmänkin.
Ap.
OLETKO MUISTANUT ITSE KEHUA PUOLISOA KULUNEEN VUODEN AIKANA? Kannustanut, kehunut ja tukenut vauva vuonna? Entä oletko itse tukenut, kannustanut ja kehunut aiemmasta liitosta tulleita lapsiasi nyt vauva vuoden aikana ja antanut heille tarpeeksi huomiotasi. Se huomion antaminen ei voi olla täysin juuri vauvan synnyttäneen tehtyä, vaan se on sinun tehtäväsi. Et voi sysätä kaikkea toisen puolison tehtäväksi. Vesi laskusta niuhottaminen voi johtua stressistä. Maksaako nainen puolet kaikista kuluista pienestä äitiysrahasta vai maksetaanko kulut tulojen suhteessa? Nainen ei ole orja. Nainen luonnollisesti reagoi jos on stressaantunut ja kokee elämän liian kuormittunerksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tue, kehu, kannusta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsille voisi pyytää kuraattorilta aikaa, että he saisivat puhua ulkopuoliselle omasta kokemuksestaan tässä tilanteessa. Ryhdy miettimään isompiakin liikkeitä, ellei tilanne parane. Tiedosta, että olet riskissä, että tuo muuttuu ajan kanssa normaaliksi myös sinunkin mielestä, kun hiljalleen turrut ja sopeudut.
Ap on jo sopeutunut. Puoliso ei koskaan sano mitään positiivista kenestäkään, kirjoittaa ap. Miten ihmeessä kukaan haluaa olla moisen energiasyöpön lähelläkään ellei ole itse henkisesti lamaantunut?
En ole sopeutunut enkä turtunut. Tuo ettei sano positiivista oikein kenestäkään, tuli huomioon vasta nyt, kun olen näitä asioita miettinyt ja ihmetellyt, että mitä tämä on. Ei hän kulje ympäriinsä haukkumassa ihmisiä, mutta sellainen negatiivinen pohjavire tuntuu kaikessa ajattelussa olevan.
Joskus asioita toisesta näkee selkeämmin vasta, kun toinen tekee tai sanoo jotain "käsittämätöntä" ja alkaa miettiä mennyttä enemmänkin.
Ap.
OLETKO MUISTANUT ITSE KEHUA PUOLISOA KULUNEEN VUODEN AIKANA? Kannustanut, kehunut ja tukenut vauva vuonna? Entä oletko itse tukenut, kannustanut ja kehunut aiemmasta liitosta tulleita lapsiasi nyt vauva vuoden aikana ja antanut heille tarpeeksi huomiotasi. Se huomion antaminen ei voi olla täysin juuri vauvan synnyttäneen tehtyä, vaan se on sinun tehtäväsi. Et voi sysätä kaikkea toisen puolison tehtäväksi. Vesi laskusta niuhottaminen voi johtua stressistä. Maksaako nainen puolet kaikista kuluista pienestä äitiysrahasta vai maksetaanko kulut tulojen suhteessa? Nainen ei ole orja. Nainen luonnollisesti reagoi jos on stressaantunut ja kokee elämän liian kuormittunerksi.
Paitsi että tässä tapauksessa ap on se äiti ja valittaja on mies.
Meillä kävi samalla tavalla.
Alkuun lapseni ei ollut ongelma miehelle. Sitten alkoi tulla juuri tuota turhasta valittamista ja virheiden etsimistä.
Sitten lapselle tulikin teini-ikä ja alkoi tahallaan sekä vahingossa jättää kaiken retuperälle, tarkoituksena ärsyttää miestä joka oli jo tuhonnut heidän suhteensa jatkuvalla valituksella.
Olemme puhuneet, puhuneet ja puhuneet. Mikään ei auta ja itse olen jäänyt ikävästi puun ja kuoren väliin hirveän syyllisyyden kanssa.
Nyt ollaankin siinä tilanteessa, että harkitsemme suhteen jatkoa pian eri osoitteissa. Samalla menee rikki pienempien lasten perhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä kävi samalla tavalla.
Alkuun lapseni ei ollut ongelma miehelle. Sitten alkoi tulla juuri tuota turhasta valittamista ja virheiden etsimistä.
Sitten lapselle tulikin teini-ikä ja alkoi tahallaan sekä vahingossa jättää kaiken retuperälle, tarkoituksena ärsyttää miestä joka oli jo tuhonnut heidän suhteensa jatkuvalla valituksella.
Olemme puhuneet, puhuneet ja puhuneet. Mikään ei auta ja itse olen jäänyt ikävästi puun ja kuoren väliin hirveän syyllisyyden kanssa.
Nyt ollaankin siinä tilanteessa, että harkitsemme suhteen jatkoa pian eri osoitteissa. Samalla menee rikki pienempien lasten perhe.
Miten kukaan äiti voi laittaa miehen oman lapsen hyvinvoinnin edelle? Häpeäisit edes, kun nyt vasta harkitset eroa, vaikka lapsesi on kärsinyt kaikki nämä vuodet.
Ja ei, turha selitellä asiaa nuoremmilla lapsilla. Kukaan ei voi hyvin perheessä, jossa yhtä jäsentä kiusataan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kävi samalla tavalla.
Alkuun lapseni ei ollut ongelma miehelle. Sitten alkoi tulla juuri tuota turhasta valittamista ja virheiden etsimistä.
Sitten lapselle tulikin teini-ikä ja alkoi tahallaan sekä vahingossa jättää kaiken retuperälle, tarkoituksena ärsyttää miestä joka oli jo tuhonnut heidän suhteensa jatkuvalla valituksella.
Olemme puhuneet, puhuneet ja puhuneet. Mikään ei auta ja itse olen jäänyt ikävästi puun ja kuoren väliin hirveän syyllisyyden kanssa.
Nyt ollaankin siinä tilanteessa, että harkitsemme suhteen jatkoa pian eri osoitteissa. Samalla menee rikki pienempien lasten perhe.Miten kukaan äiti voi laittaa miehen oman lapsen hyvinvoinnin edelle? Häpeäisit edes, kun nyt vasta harkitset eroa, vaikka lapsesi on kärsinyt kaikki nämä vuodet.
Ja ei, turha selitellä asiaa nuoremmilla lapsilla. Kukaan ei voi hyvin perheessä, jossa yhtä jäsentä kiusataan.
Mitä jo "häpeäistit" vaan ihan itse, kun oletat ihmisiltä epäinhimillisen heti oivaltavia ja salamannopeita taitoja pikkuhiljaa edenneissä hankalissa tilanteissa...Ongelmallinen käytös oman lukutaitoni mukaan on alkanut pikkuhiljaa n. vuosi sitten, lapsen syntymän jälkeen. (ei ole kestänyt vuosia.) Kyllä siinä normaalilla ihmisellä kestää prosessoida muuttunutta puolison käytöstä muutenkin kuormittavassa tilanteessa jonkin aikaa. Tuollainen syyllistäminen, varsinkin kun ap on todennut jo ongelman ja siihen selvästi puuttuu, on vain typerää ja ymmärtämätöntä.
Mitä se "häpeäminen" muutenkaan mihinkään auttaa, silloin kun voimavarat on hyvä kohdentaa ongelman ratkaisuun...? Noin niinkuin yleensäkin. Suomessa on perinteisesti aika voimakas tuo häpeäkulttuuri, mitkä ei kyllä useinkaan asioiden ratkaisua auta, vaan päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos PUOLISOSI on mies, niin miksi et käytä sanaa mies, vaan joka viestissä aina PUOLISO? Siitä saa kuvan, että PUOLISOSI on nainen.
Vierailija kirjoitti:
Jos PUOLISOSI on mies, niin miksi et käytä sanaa mies, vaan joka viestissä aina PUOLISO? Siitä saa kuvan, että PUOLISOSI on nainen.
Voihan se olla, mitä väliä? Itse ongelman ratkaisu tärkeintä.
Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, häpeän tilannetta ja suren sitä jo ihan tarpeeksi, jos häpeämisen nyt ketään tässä auttaa. Häpeän ja syytän itseäni joka ikinen päivä.
T. Se joka kertoi samankaltaisesta tilanteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan kuin puolisosi yrittäisi päästä lapsistasi eroon. Onko hänellä muutoin outoa käytöstä?
On hän muutenkin vähän omalaatuinen tai voisi sanoa erikoinen joissakin asioissa, mutta ei ole ollut lapsiin liittyen aiemmin. Kuten kerroin, tämä alkoi vasta yhteisen lapsen myötä.
Sama tunne minulle on tullut ja olen tästä jonkun kerran kysynytkin, että yrittääkö hän, että lapseni eivät haluaisi enää olla meillä ja luuleeko tosiaan, että voi tässä kohtaa alkaa leikkiä jotain meidän kolmen muodostamaa pikku perhettä. Ei kuulemma tietenkään yritä mitään sellaista.
En vaan pysty jotenkin ymmärtämään, että ihminen, joka nyt itsekin tietää mitä on vanhemman rakkaus lastaan kohtaan, voi olla niin kylmä ja julma "rakastamansa" ihmisen lapsille. Eipä taida oikeasti rakastaa minua edes, kun pystyy tuolla tavalla käyttäytymään toistuvasti.
Ap.
Käytöksen muuttuminen ei välttämättä liity syntyneeseen lapseen tai vanhempiin lapsiin mitenkään. On vaan käynyt niin, että on kulunut parisuhteen pari ensimmäistä vuotta, jolloin ei nähdä toisessa kuin ne asiat, jotka halutaan nähdä. Ja sitten rupeaa pala kerrallaan paljastumaan molemmille se todellinen ihminen. Voi olla, että toinen osapuoli ei vaan enää halua tätä suhdetta, ja reagoi sitten noin käytöksellään.
Meni kuitenkin vähän kauemmin kuin pari vuotta. Oltiin asuttu ennen raskauden alkamista koko porukka, lapset mukaan lukien, yhdessäkin pidempään kuin mainittu pari vuotta ja sitä ennen oli tietysti muu seurustelu- ja tutustumisaika (jonka aikana me aikuiset asuimme yhdessä kaikki minun lapsivapaat ajat).
Olen sanonut hänelle kyllä, että jos tuntuu niin vastenmieliseltä olla ja elää kanssamme, kuin miltä käytöksensä ja puheidensa perusteella vaikuttaa, niin hän tietää mistä ovi löytyy ja ymmärtää varmasti, että kukaan ei aio estellä menoaan.
Ap.
Tuo on niin palstamammamaista sanoa, että "...tietää mistä ovi löytyy ja ymmärtää varmasti, että kukaan ei aio estellä menoaan".
Eihän tuollaiset parisuhteet kestä. No, senhän olette huomanneetkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä kävi samalla tavalla.
Alkuun lapseni ei ollut ongelma miehelle. Sitten alkoi tulla juuri tuota turhasta valittamista ja virheiden etsimistä.
Sitten lapselle tulikin teini-ikä ja alkoi tahallaan sekä vahingossa jättää kaiken retuperälle, tarkoituksena ärsyttää miestä joka oli jo tuhonnut heidän suhteensa jatkuvalla valituksella.
Olemme puhuneet, puhuneet ja puhuneet. Mikään ei auta ja itse olen jäänyt ikävästi puun ja kuoren väliin hirveän syyllisyyden kanssa.
Nyt ollaankin siinä tilanteessa, että harkitsemme suhteen jatkoa pian eri osoitteissa. Samalla menee rikki pienempien lasten perhe.
Kuvaava sanavalinta, että menee rikki "pienempien lasten perhe". Isommilla lapsilla ei koskaan teidän luona yhteistä perhettä kaikkien kanssa sitten tainnut todella olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kävi samalla tavalla.
Alkuun lapseni ei ollut ongelma miehelle. Sitten alkoi tulla juuri tuota turhasta valittamista ja virheiden etsimistä.
Sitten lapselle tulikin teini-ikä ja alkoi tahallaan sekä vahingossa jättää kaiken retuperälle, tarkoituksena ärsyttää miestä joka oli jo tuhonnut heidän suhteensa jatkuvalla valituksella.
Olemme puhuneet, puhuneet ja puhuneet. Mikään ei auta ja itse olen jäänyt ikävästi puun ja kuoren väliin hirveän syyllisyyden kanssa.
Nyt ollaankin siinä tilanteessa, että harkitsemme suhteen jatkoa pian eri osoitteissa. Samalla menee rikki pienempien lasten perhe.Miten kukaan äiti voi laittaa miehen oman lapsen hyvinvoinnin edelle? Häpeäisit edes, kun nyt vasta harkitset eroa, vaikka lapsesi on kärsinyt kaikki nämä vuodet.
Ja ei, turha selitellä asiaa nuoremmilla lapsilla. Kukaan ei voi hyvin perheessä, jossa yhtä jäsentä kiusataan.
Mitä jo "häpeäistit" vaan ihan itse, kun oletat ihmisiltä epäinhimillisen heti oivaltavia ja salamannopeita taitoja pikkuhiljaa edenneissä hankalissa tilanteissa...Ongelmallinen käytös oman lukutaitoni mukaan on alkanut pikkuhiljaa n. vuosi sitten, lapsen syntymän jälkeen. (ei ole kestänyt vuosia.) Kyllä siinä normaalilla ihmisellä kestää prosessoida muuttunutta puolison käytöstä muutenkin kuormittavassa tilanteessa jonkin aikaa. Tuollainen syyllistäminen, varsinkin kun ap on todennut jo ongelman ja siihen selvästi puuttuu, on vain typerää ja ymmärtämätöntä.
Mitä se "häpeäminen" muutenkaan mihinkään auttaa, silloin kun voimavarat on hyvä kohdentaa ongelman ratkaisuun...? Noin niinkuin yleensäkin. Suomessa on perinteisesti aika voimakas tuo häpeäkulttuuri, mitkä ei kyllä useinkaan asioiden ratkaisua auta, vaan päinvastoin.
edellinen täällä...pahoittelut, katsoin huonosti ja luulin, että olit kommentoinut ap:lle, hänellä kun ei ole vuosikausia tuossa vierähtänyt. Häpeä nyt ei silti mielestäni ole se mikä tuossa toisessakaan tilanateessa kauheasti auttaa, vaan tilanteen rehelinen tarkastelu ja toiminta.
Tekee nyt mikä tehtävissä on, mikä on hankalampaa jossain määrin tässä vaiheessa kyllä kun ongelmat ovat jo kasaanutneet vuosien kuluessa. Parempi kuitenkin toimia nyt myöhemmin oikein ja reilusti kuin ei milloinkaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, häpeän tilannetta ja suren sitä jo ihan tarpeeksi, jos häpeämisen nyt ketään tässä auttaa. Häpeän ja syytän itseäni joka ikinen päivä.
T. Se joka kertoi samankaltaisesta tilanteesta.
Minusta oli hyvä teko kertoa tänne tuo oma tilanteesi, vaikka tiedossa varmasti oli että saat syyllistämistä. Ap:lle voi olla tärkeää kuulla tuo, että osaa välttää saman.
jaksoin lukea ap:n koko sössötyksen?
ylänuoli=kyllä
alanuoli=en
En edes lukenut loppuun. Lähde pois ennenkuin jotain kamalaa sattuu lapsillesi. Sossu voi olla perheessäsi vierailija, pahimmassa tapauksessa lasten isä saa yksinhuoltajuuden. Menetät lapsesi ja nykyinen puolisosi voittaa! Mieti!
Vierailija kirjoitti:
Voi voi. Kamalalta kuulostaa. Ehkä antaisin puolisolle vähän aikaa, oletan että hän on äiti ja hormonit heittäneet häränpyllyä. Voi tokentua tuosta, mutta takuita ei ole. Sinun tehtäväsi on ajatella lastesi parasta. Kaikkien lastesi parasta.
En tiedä, mutta jostain syystä minä luen äidin kirjoittamaa tarinaa.
Alue: Aihe vapaa
Se voi tosissaan olla niin kuin yllä sanottiin ettei puoliso enää halua tuota suhdetta ja näin se purkautuu.
Aika ymmärrettävää sinänsä häneltä, varmasti kokee tuon tilanteen itsekin raskaana. Ehkä sinulle olisi hyvä hankkia se oma kämppä nyt ensi alkuun.