Kokemuksia? Puoliso muuttui lapsensa synnyttyä (uusperhe)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kyllä puhut täyttä pötyä. Lukuisille lapsille on yksinomaan helpotus, että äiti tai isä eroaa puolisosta, joka kaltoinkohtelee heitä.

On todella vastuutonta valehdella, että ero on aina lapsille huono asia. Tuo on yksiselitteisesti väärå väite ja tiedät sen itsekin.

Ap:n tapauksessa lasten elämä paranee huomattavasti, jos he pääsevät eroon karmeasta aikuisesta kotonaan.

Ap kuitenkin täysin vastuuttomasti pyrkii pitkittämään tilannetta vetoamalla perheneuvolan jonoihin ja nuorimpaan lapseen. Hän on valintansa tehnyt. Hinnan maksavat lapset joka päivä.

Miten olen vedonnut perheneuvolan jonoihin? Siis nimenomaan vedonnut? Olen sanonut jonojen pituudesta kyllä ja harmitellutkin niitä. Ja varannut myös ajan yksityiselle "sillä aikaa". Pääsemme sinne jo ensi viikolla.

Miksi pitää tahallaan vääristellä asioita? Mielestäni en ole missään vaiheessa puolustellut puolisoani, keksinyt syitä miten tämä voisi pitkittyä ja kärsimystä jatkaa. Kyllä, olen sanonut, että pienimmän vuoksi haluan ainakin tavata jonkun ammattilaisen, mutta olen myös sanonut, että äkkiä sen näkee millä asenteella puoliso siellä on. Olen minä nyt sen verran tätä hänen kaavaansa nähnyt sen jälkeen kun olen ymmärtänyt yhdistellä asioita.

Ap.

No siis tällä tavalla täällä kaikki vääristellää. Tuo ihminen on jo päättänyt miten tämä tarina menee, mitä olet sanonut, mitä oikeasti tarkoittanut ja miten asiat ovat ihan oikeasti menneet. Tuo ihminen tietää kaiken, kaikesta.

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet ap jo kerran eronnut, kun lapsesi ovat olleet pieniä. Ei tarvi sanoa meille, mutta mieti mikä siihen eroon johti. Entä omat vanhempasi, ovatko he yhdessä vai eronneet ja jos erosivat, niin minkä ikäinen olit?

Tämä voi olla aika villi ajatus, mutta kannattaa hetkeksi miettiä myös sitä, onko siinä omassa toiminnassa ja elämänhistoriassa jotain toistuvia kaavoja, esim paeta sen sijaan että ratkaisisi.

Reagoitko itse jostain syystä poikkeuksellisen voimakkaasti siihen, jos puoliso käskee lapsiasi vaikka siivoamaan huoneensa, ja miksi reagoit näin? Mitä sinun lapsuudessasi olisi tapahtunut, jos vanhempasi olisivat todenneet huoneesi olevan sotkuinen, olisiko sinua rangaistu? Miksi suhtaudut niin kuin suhtaudut siihen ihan tavalliseen asiaan, että vauvan vanhempi on väsynyt ja kireä? Muistuttaako se sinua ensimmäisestä erostasi tai jostain muusta ahdistavasta?

Nämä nyt tällaisena pienenä pohdintana.

Täh? Sitähän tuo yrittää, eli ratkaista. Vai mitä kuvittelet oikein? Mitä syyllistämistä, jossa käytät toisen lapsuudenperhettä, mistä et mitään tiedä argumenttina.

Minä puolustaisin vanhempia lapsia tilanteessa, jossa tämä ap:n puoliso hyökkää lapsia kohtaan. Minä tekisin ap:n puolisolle selväksi, että jos tulee hänen eskaloima valintatilanne, niin ap valitsee vanhemmat lapset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun vauvavuosi alkoi helpottamaan ja bonuksilla alkoi muodostumaan oma suhde yhteiseen lapseemme, aloin lähentymään bonuksien kanssa enemmän. Tein tietoista työtä sen eteen. Olen huomannut sen, että vaikeudet miehen kanssa heijastuvat aina omiin fiiliksiin bonuksista. Etenkin jos mies toimii niin, että koen jääväni ulkopuolelle omassa kodissani. Eli jos mies kävelee päätösteni ylitse, ei suostu keskustelemaan asioista miten aikuiset normaalisti keskustelevat, haluaa päättää asiat yksin niissäkin tapauksissa, kun päätökset vaikuttavat minun ja yhteisen elämään. Kun huomaan negatiivisia ajatuksia bonuksista, pysähdyn miettimään mistä oikeasti on kyse. Sillä aina kyse on siitä, että homma ei toimi miehen kanssa ja ongelma on siellä suunnalla.

Jos puolisosi maksaa puolet asumiskuluista ja ruokamenoista, niin onko hän perheessänne tasavertainen aikuinen, jolla on päätäntävaltaa, vai onko sinun sanasi aina viimeinen laki? Keskusteletko ja neuvotteletko kumppanisi kanssa ajankäytöstä ja yhteisistä säännöistä, vai päätätkö sinä näistä asioista? Onko kumppanillasi aikaa itselleen, osallistutko yhteisen lapsenne hoitoon yhtä lailla silloinkin, kun lapset edellisestä liitosta ovat teillä? Vai jääkö puolisosi tuolloin yksin selviytymään yhteisen lapsenne kanssa, koska haluat antaa vanhemmille lapsillesi kaiken itsestäsi silloin kun lapset ovat teillä? Annatko puolisollesi huomiota ja kiitosta silloin kun vanhemmat lapsesi ovat teillä, vai kiinnitätkö kaiken huomiosi lapsiisi? Eli jääkö parisuhteenne tauolle aina silloin, kun lapset ovat teillä? Osallistutko yhteisen lapsen kuluihin yhtälailla? Maksatko ruoista puolet, vakuutuksista puolet, vaunuista, sängyistä ja muista tarvikkeista puolet, vai maksaako puolisosi ne joko kokonaan yksin, tai suurimmaksi osaksi? Saako puolisosi päättää yhteisen kotinne säännöistä, keskusteletteko asioista säännöllisesti yhdessä? Jyräätkö puolisosi päätökset lasten edessä ja kyseenalaistatko puolisoasi lasten edessä?

Toimiva uusperhe vaatii ennenkaikkea aikuisilta paljon enemmän, mitä perinteinen parisuhde. Uusperheessä asioista pitää keskustella paljon, täytyy olla valmis tekemään kompromisseja ja toisen aikuisen kanssa pitää muodostaa yhdessä molempien kannalta toimiva ja oikeuden mukainen perhemalli. Vaikka sinä olet vanhempien lastesi biologinen vanhempi, niin jos haluat toimivan perheen, kumppanillasi pitää olla yhtälainen oikeus vaikuttaa asioihin mitä sinulla. Sinun pitää suhtautua kumppaniisi kuin toiseen tasavertaiseen aikuiseen. Varsinkin jos kumppanillasi on minkäänlaista taloudellista tai hoidollista vastuuta lapsista. Mikään ei herätä katkeruutta ja happamuutta tehokkaammin kuin se, että tuntee olevansa ilmainen kodinkone ja pankki, mutta vailla minkäänlaisia oikeuksia.

Jatkuu vielä

Ihan vaan lyhyesti kommentoin tähän väliin. Sinun tilanteesi vaikuttaa olleen aika erilainen kuin ap:n tilanne. AP:n tilanne on kuitenkin nyt se, että hänen puolisonsa käytös on niin haitallista lapsia kohtaan, että hänen tulee suojella omia lapsiaan puolisoltaan, ei antaa puolisolle vielä lisää päätäntävaltaa, kun nykyiselläänkin määräilee ja syyllistää epäreilusti lapsia ja kohtelee heitä ikävästi ja huonosti.

 

Olen tosiaan ehtinyt sivun 7 alkuun ja ap on siihen mennessä avannut tilannetta sen verran, että puoliso valittaa lapsista ap:lle, ei puhu suoraan lapsista rumasti lapsille, valittaa sotkuista ja liian pitkästä suihkuttelusta. Sotkuista ja suihkusta valittamisesta tulee mieleen oma karsea väsymykseni ja se, kuinka paljon väsymys vaikutti ihan kaikkeen. Ja kuinka paljon mies olisi voinut tilanteeseen vaikuttaa ihan vain osallistumalla enemmän yhteisen vauvamme hoitoon ja antamalla minun nukkua enemmän.

En itse osaa ap:n kirjoituksesta vetää sellaisia johtopäätöksiä, että puoliso vihaa lapsia ja yrittää savustaa lapset pihalle (mitä täällä on heitetty). Edelleen edellisellä sivulla esittämäni yleiset kysymykset voisivat avata ap:n tilannettakin enemmän, sillä hän on avannut kuviota vain hyvin pintapuoleisesti ja pelkästään omasta näkökulmastaan niin, että automaattisesti syyttelee puolisoon ja miettii pahimpia vaihtoehtoja. En ole huomannut vielä viestiä missä ap aidosti ja avoimesti pohtisi heidän keskinäistä parisuhteensa tilaa, dynamiikkaa ja puolison jaksamista.

WTF? Oikeesti?

Nyt joko prijisoit ihan liikaa omaan tilanteeseesi, tai sitten käyttäydyt itsekin henkisesti väkivaltaisesti ja siksi se on sinulle jotenkin aika normaalia eikä siksi herätä mitään huolta. Sun mielestä normaalia esim. syyllistää alipainoisia lapsia SUORAAN HEILLE ITSELLEEN, että syövät liikaa. Ei koskaan kehu tai sano mitään positiivista heille. Normaaleja ongelmia? EI todella.

Ap kertoi tuon syömisesimerkin todella epämääräisesti, en todellakaan saanut siitä mitään selkeää kuvaa miten tilanne on mennyt. Missä tilanteessa puoliso on sanonut, mitä ihan konkreettisesti on sanonut? Mitä ihan oikeasti on tapahtunut? Onko kieltänyt lapsia syömästä vai mitä? Ap sanoi ettei puoliso koskaan sano kenestäkään mitään positiivista, ei koske pelkästään lapsia tämä ominaisuus ja tunnen tuollaisia ihmisiä muitakin. On hyvin yleinen ominaisuus suomalaisissa, ettei muista oikein osata sanoa mitään hyvää koskaan. On sellainen jatkuva pessimistinen ja negatiivinen pohjavire. Ap:lle tämä ominaisuus ei tullut yllätyksenä, koska on huomannut sen olevan puolison ominaispiirre. Tekeekö se ihmisestä pahan? Ei välttämättä. Raskaan varmasti, ellei kumppani ole samanlainen.

Minusta sanoit tuolloin aiemmin 'ei huvituksia ei mitään.. täysin äitipuolimaisesti' vaikka ihan varmasti vauvallekin osteltu ties mitä ja hellitelty. Mikä ihmeen syrjimisperuste on se että sattuu olemaan vanhasta suhteesta, siellä arjessakaan.

Ja ap tietää itse millä sävyllä asiat, kuten suihkussa käymisen tai syömisen kyttäilyt sanotaan.

Syömishäiriön saa kyllä päälle jos ikävästi kohtelee toista, ruokahalu siinä menee..

Kun alkaa olla tilanne, että kaikki mitä toisen lapset tekee on väärin, alkaa henkinen happi ja tila olla lopussa lapsilta. Vieraamman ihmisen viha on tuntuu extra pahalta, kun tunneside ei ole sama kun biologisen vanhemman kanssa. Joten jos nyksän käytös on pidäkkeetöntä kontrollointia ja negailua, ei sillä ole enää paljon väliä, onko se aiheesta vai ei, kun ilmapiiri on tukala ja väärin syyllistetty alkaa itsekin uskomaan että on huono.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Loppuosa

Vanhempien lastesi ollessa teillä arjen tulisi olla mahdollisimman normaalia. Ei huvituksia, ei syyllisyydentunteen paikkausta herkuilla ja sirkushuveilla, vaan normaalia perhearkea, missä ei unohdeta puolisoa ja yhteistä lasta. Se on myös yksi hyvä perheen myrkyttäjä, jos kumppani häviää saatavista joka toinen viikkoa ja panostaa kaiken tarmonsa vanhempiin lapsiin jättäen parisuhteen ja yhteisen lapsen hattuhyllylle odottamaan seuraavaa viikkoa. Kohteletko lapsia tasavertaisesti, osallistuthan varmasti vähintään puoliksi yhteisen menoihin ja hoitoon? Onhan kumppanillasi omaa aikaa ja lepoa? Onko hänellä oikeus ylipäätänsä kertoa sinulle huolistaan ja ärsytyksen aiheistaan ilman, että otat kaiken automaattisesti hyökkäyksenä? Tuleeko puolisosi aidosti kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi? Osaatko kiittää ja pyytää anteeksi?

Tässä muutamia asioita, jotka tuli mieleen. Joku puolisoasi selvästi painaa ja ärsyttää, on tärkeää että pääsette juttelemaan. Suosittelen parisuhdeterapiaa ja nimenomaan sellaisella terapeutilla, joka on erikoistunut uusperheisiin ja joka ymmärtää uusperheiden sudenkuoppia.

Lopuksi vielä. Uusperheen muodostuminen vie aikaa ja yhteisen lapsen syntymä sekoittaa aina pakkaa. Jokainen joutuu hakemaan paikkaansa uudestaan ja rooliaan perheessä. Tutkimusten mukaan suurimmat kehitysvaiheet olisi käyty läpi keskimäärin 4-7 vuodessa. Sitä ennen erilaiset vaiheet, riidat ja kriisit valitettavasti kuuluvat asiaan.

Omasta tilanteestani avaan vielä sen verran, että olen hyvin kiintynyt bonuksiin ja voin sanoa rakastavani heitä. Suhteemme ei kuitenkaan ole täysin suora ja mutkaton, koska mieheni on eräänlaisena tulppana jatkuvasti siinä välissä. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu riitoja ja sanaharkkaa, mutta jos siinäkin on jatkuvasti joku mikromanageeraamassa vieressä ja estämässä kahden ihmisen välisen suhteen luonnollista syntymistä, niin jännite jää aina kytemään. Kyllähän sitä omankin lapsen kanssa ottaa välistä yhteen ja oma lapsi toisinaan ärsyttää ja rasittaa, mutta tällaisia asioita ei saisi käydä bonusten kanssa, koska kaikki tulkitaan automaattisesti pahaksi ja huonoksi ja heti saa pahan äitipuoli- leiman, vaikka kyseessä olisi täysin normaali kärhämä ihmissuhteessa. On mielestäni tärkeää antaa lapsen/lasten ja bonusvanhemman myös niin sanotusti ottaa yhteen ja sopia keskenään kärhämänsä. Ellei homma mene aivan täysin yli. On todella vaikeaa olla läheinen ja luontevasti sellaisten ihmisten kanssa, joiden välissä on aina joku mikromanageeraamassa ja säätämässä välissä. Mieti vaikka jos anoppisi olisi jatkuvasti häsläämässä sinun ja kumppanisi välissä, niin millä tavalla se vaikuttaisi teidän keskinäiseen suhteeseen?

Et ilmeisesti lukenut aloitusta lainkaan. Miksi? Koko viestisi ei sovellu aloittajalle mitenkään.

En ehtinyt lukea ensimmäistä sivua pidemmälle, sen myönnän. Kirjoitinkin heti alkuun etten osaa ottaa kantaa tarkemmin juuri ap:n tilanteeseen, pyrin kirjoittamaan omasta kokemuksestani ja sen myötä ap:lle kysymyksiä pohdittavaksi. Ei me tätä tilannetta voida av:lla ratkaista, vaan ap:n pitää keskustella asioista puolisonsa kanssa. Puolison omaa versiota emme tiedä, joten siinäkin mielessä on vaikea sanoa juuta tai jaata ap:n tilanteeseen.

No kylläpä on puolusteleva asenne sitä lapsia kaltoinkohtelvaa kohtaan. Kyllä sellaisesta pitäisi osata sanoa juuta tai jaata. Oli todella hyvä ja selkeä aloitus. Jos ap ei vallan valehdellut, eikä tarina ole ihan keksitty, mitä en itse asiassa usko, oli niin looginen hyvä ja kuvaava kirjoitus, niin jokainen järkevä osaa tuosta nähdä, että jos lapset kasvaa tuollaisessa kodissa, ilmapiirissä ja puolison kohtelussa, niin se on todella haitallista. Ei ole mitään väliä, mitkä puolison syyt tuohon käytökseen itse asiassa ovat. Niin ei vain voi olla, jos lapsistaan haluaa pitää huolen.

Sinä sen sijaan kannustit jäämään tuohon suhteeseen ja tilanteeseen, että kaikilla on uusperheessä alussa ongelmia, olihan sinulla mielipide, siinä oli sinun juu ja jaa. Kannattasi ehkä nyt sitten lukea se aloitus edes kunnolla uudestaan ajatuksella, ennenkuin kannustaa tuollaiseen tilanteeseen jäämään ja vähättelee noin isoja ongelmia...

No minusta ei ollut selkeä aloitus. Ap kertoi epämääräisesti, että puoliso arvostelee lapsia ja puuttuu syömisiin. Ei puhu lapsille rumasti suoraan, mutta sanoo herkästi siivoamisesta ja muusta ja ap:n mielestä sävy ei ole kiva. Minusta tämä jättää hyvin paljon kysymyksiä ilmaan eikä ap avaa omaa rooliaan millään tavalla. Ei avaa puolisonsa jaksamista millään tavalla, ei avaa sitä miten vauvavuosi on mennyt ja miten vastuut jakautuvat perheessä. Ei avaa sitä onko puolison kanssa yhdessä keskusteltu ja sovittu perheen säännöistä, vai onko oletuksena se, että toinen sopeutuu hiljaa.

En valitettavasti itse osaa ap:n hyvin laveasta kuvauksesta sanoa, onko kaltoinkohtelua vai ei. Ap:n tulkinta ikävästä sävystä on hänen omaa tulkintaansa. Tässä tapauksessa hyvin mieluusti kuulisin sen toisenkin puolen tarinasta.

Tässä alla suoria lainauksia tiivistelmäksi suoraan aloituksesta, mikä sinulle niissä on niin epäselvää? Et vain usko? Eikö kuulosta mitenkään poikkeukselliselta?

(Noista lainauksita selviää myös peräänkuuluttamiasi vastuunjaon asioita, niin rahallisesti kuin lastenhoidossa. Ja mikään, mikään ei oikeuta noin rumaa ja jatkuvaa käytöstä lapsia kohtaan, oli puolison ongelma ja syy käytökseen sitten mikä tahansa. Jo se, ettei sano noille lapsille koskaan mitään positiivista, on iso ongelma. Ja syyllistää heitä, siis heille itselleen myös, jatkuvasti. Juuri siivoamisesta sanomista ei muuten ollut ainakaan aloituksessa mainittu.)

"Aloimme odottaa yhteistä lasta, hänen ensimmäistään ja jotain tapahtui raskauden loppumetreillä. Puoliso alkoi olla todella kireä ja ärtynyt lasteni ollessa meillä. Valitti suunnilleen kaikesta mitä tekivät tai eivät tehneet (välillä heille suoraan, välillä minulle)"

"...eivät saaneet olla mukana missään vauvaan liittyvässä, tekivät edelleen kaiken "väärin" syömisestä ja vapaa-ajan vietosta alkaen. Puoliso kävi syyllistämässä lapsia kun söivät, että syövät liikaa (alipainoisia kumpikin) ja ruoka on kallista, suihkussa käymisestä tuli myös sanomista ja ihan mistä vaan"

"Selvennyksenä, että olen itse maksanut aina puolet kaikesta ja lasteni menot tietysti kokonaan, samoin hoitanut kuskaukset, hankinnat, lastenvahdit ym tarvittaessa, että puoliso ei ole kyllä joutunut miksikään ilmaiseksi "lapsenlikaksi". Yleensä ruuatkin olivat valmiina puolison kotiutuessa töistä, koska minä pääsin aiemmin kotiin."

"Itse olen aivan loppu, olen puun ja kuoren välissä sillä tavalla, kun yritän pitää rauhan maassa ja ennakoida kaikkien seuraavia liikkeitä, ettei tulisi turhia "yhteentörmäyksiä"."

"Tunnelma kotona on kireä ne ajat, kun lapseni ovat meillä. Tuntuu että hekin pidättävät hengitystään ja yrittävät vain pysyä pois tieltä mahdollisimman paljon. Eihän tämmöistä elämää voi lapsia pistää käymään läpi!? He tekevät kaiken mitä puoliso pyytää eivätkä sano hänelle vastaan ja silti tämä ei ole mihinkään tyytyväinen. Aina löytyy jotain tehtävää, syyllistettävää, kritisoitavaa. Ei sano ikinä mitään positiivista."

"Onko tässä enää toivoa? Alan olla siinä pisteessä, että minun on suojeltava lapsiani. En halua nuorimmankaan joutuvan kasvamaan kodissa, jossa on jatkuvasti kireä ja myrkyllinen ilmapiiri."

Edelleen nuo esimerkit jättävät hyvin paljon arvailujen varaan. Millaisessa tilanteessa on sanottu, että syövät liikaa? Ovatko lapset syöneet siis jo useamman lautasen, vai ovatko jääneet oikeasti nälkäiseksi? Millaisesta tilanteesta on ollut kyse? Mitä ihan oikeasti on tapahtunut? On täysin eri asia esimerkiksi sanoa lapsille syömisestä siinä tilanteessa, kun lapset syövät hyvää ruokaa ihan vain syömisen ilosta jo kolmatta lautasta putkeen, eivät todelliseen nälkäänsä niin, että huomiselle ei jää ruokaa. Versus sellainen tilanne, että lasten syömistä rajoitetaan niin, että he jäävät nälkäisiksi ja näkevät nälkää. Ap ei avaa näitä tilanteita edelleenkään yhtään enempää, vaan on häipynyt jo aikapäiviä sitten paikalta.

Eikä me näitä tilanteita voida ratkaista. Sekään ei auta, että aina huudetaan ensimmäiseksi eroa. Ap on yhteinen tekijä näissä molemmissa suhteissaan nykyisen ja eksänsä kanssa. Jostain syystä kumpikaan suhde ei meinaa kestää ja ap ei avaa yhtään millään tavalla pohtivasti omaa osuuttaan. Voihan toki aina pistää pelin poikki ja yrittää onneaan uudessa suhteessa, aina vain uudet lapset, ero ja homma uudestaan.

Yhteinen tekijä sun viesteissä näyttää olevan se, että sanot, ettet voi ottaa kantaa tai ei me voida ratkaista, eikä voi tietää miten on, ja siihen päälle syyllistät kuitenkin perusteetta jostain syystä ap:ta jollain ihan hatusta vedetyllä heitolla (tällä kertaa oli tuo: "Ap on yhteinen tekijä näissä molemmissa suhteissaan nykyisen ja eksänsä kanssa. jne)" Ap sitäpaitsi muuten kertoi, että heillä yhteishuoltajuus toimii oikein hyvin exän kanssa ja hyvät välit...

Ja keksit mitä kummallisimpia skenaarioita puolustella lasten huonoa kohtelua ja vääntää ettei se välttämättä olisi niin. Yhden kerran tai joskus harvoin tapahtuessa, asiattoman sanomisen ja syyllistämisen tms. voi jotenkin selitellä ehkä parhain päin tai että joskus tekee virheen, mutta kun ap:n kertoman mukaan tuo on puolison jatkuva käytösmalli, niin ei sitä kyllä selitellä millään enää parhain päin. No jää sinä sitten edelleen silti arvailemaan.

Ap avasi näitä tilanteita paljon konkreettisemmin ja paremmin vasta viimeisimpien viestien aikana. Kaikki sitä ennen jäi arvailujen varaan, myöskin kaikilla muilla kommentoijilla. Minä en väittänyt, että tilanne aivan pakosti on tavalla x, vaan olen esittänyt erilaisia mahdollisuuksia siitä, mitä tuossa on voinut käydä. Ja esittänyt kysymyksiä, joita on tärkeä miettiä.

Nyt kun ap avasi tilanteita laajemmin, niin on täysin selvää, että kumppanin käytös on asiatonta ja huonoa lapsia kohtaan, eikä siinä ole tulkinnan varaa, ja sen on muututtava. Samalla on tärkeä selvittää, jos se vain on mahdollista, että mistä tuo kaikki johtuu. Ihan jo pelkästään sen yhteisen lapsen takia. Siinä auttavat ammattilaiset paljon paremmin, kuin av:n tietäjät. Oli ap:lta todella viisas veto varata aikaa uusperheisiin erikoistuneelle parisuhdeterapeutille ensi hätään.

Se, että sinulle piti vääntää rautalangasta, ei tarkoita sitä, että muut eivät olisi ymmärtäneet paremmin jo aiemmin. Itse ainakin ymmärsin kuvion ja pääasiat jo erittäin selkeästä ja hyvinkirjoitetusta aloituksesta.

Vai niin, olet siis niitä kerrassaan maagisia ihmisiä, jotka ymmärtävät kokonaistilanteen yhdestä kappaleesta ilman tarkentavia kysymyksiä. Hieno homma! Miksi et ole hakeutunut terapeutiksi, sillä sillä saralla tuollaista maagista kykyä todella tarvitaan? Erityisesti parisuhdeterapiassa olisi todellista tarvetta sille, että pelkästään yhden ihmisen kertoma yleiskuvaus ilman tarkempia esimerkkejä antaa täydellisen kuvan kokonaistilanteesta ja heti pystyy terapeutti kertomaan, että mistä on kyse. Jännä miten ne muut ammattilaiset ovat niin huonoja, että joutuvat kyselemään ja selvittämään asioita monesta eri näkökulmasta niin paljon enemmän.

Kyllä menee sinussa lahjakkuus hukkaan ellet ole alalla :).

Aloitus oli pitkä ja siinä oli hyviä esimerkkejä ja looginen tilannekuva pidemmältä ajalta. Lisäksi oli pari lisäviestiä keskustelun alkupuolella jotka työdensivät kuvaa. Siinä ei ole mitään maagista. Täydellisestä kokonaiskuvasta en ole puhunut, vaan pääpiirteiden ymmärtämisestä. Vaikka ehkä olen sitten lahjakaskin tällaisissa asioissa. Jokaisella on vahvuutensa :)

Yleensä parisuhdeterapiassa joutuu käymään useamman kerran sen 1,5 tuntia, että terapeutti saa pääpiirteistä edes jonkinlaista kuvaa ja silloinkin jää paljon pimentoon. Silti sinä sait pääpiirteet kristallin kinkkaana itsellesi näkyviin muutaman viestin perusteella ilman tarkentavia kysymyksiä, vau! Meillä terapeutti kyseli meidän molempien kokemuksia ja näkemyksiä eikä julistanut heti alkuun kumpaakaan ku*ipääksi ja antanut ainoaksi ohjeeksi eroa. Hänen täytyy olla rinnallasi kerrassaan poskettoman huono.

Se on kyllä hienoa miten täällä av:lla on niin monta osaajaa, jotka ratkaisevat vastaukset mitä kinkkisimpiin kysymyksiin sekunneissa. Parisuhteissa aina pitää erota heti ja aina kyse on siitä, että toinen on paha ja toinen on hyvä. Totuus selviää tietäjille heti. Miten ihmeessä niin monet ammattilaiset vatuloi ja vatvoo, terveydenhuollossa ja sosiaalialalla. Vastaukset ovat niin yksinkertaisia ja selkeitä aina täällä av:lla!

Nohnoh, varohan taas sitä liiallista oman elämän suoraa projisointia av:n juttuihin. Tosiaan, tämä av-palsta ei ole parisuhdeterapia, eikä maalailusi kuvasta omaa ajatteluani.

Tässä ei ole ollut kyse siitä kumpi on hyvä tai aha tai onko joku kusipää. Vaan kyse oli selvästä lasten huonosta jatkuvasta haitallisesta kohtelusta puolison osalta. (Oletuarvoni oli kyllä, että ap ei valehtele, sillä kertomus ooi hyvin liiginen ja kuvaava) No, sinä tarvitstit ymmärtääksesi pääasian (lasten kaltoinkohtelu) enemmän selvennystä, ok.

Mielstäni oli kuitenkin vähän ikävää koittaa keksiä monella tapaa syitä miten ap:ssä voisi olla vikaa. Hyvin tuulesta temmattuja juttuja ja täysin omasta elämästä suoraa perusteetta projisoituja. Jopa niin, että sanoit että ap on se yhdistävä tekijä liitossa, josta hän on eronnut ja nyt tässä liitossa, jossa on isoja vaikeuksia. Ikäviä heittoja ihan sivuraiteella ap:n hankalassa tilanteessa.

Et ymmärtänyt eroa väitteiden ja eri näkökulmien välillä. En väittänyt, että tilanne olisi minkäänlainen. Et ymmärrä tarkentavien kysymysten tärkeyttä, vaan pidät sitä selittelynä (?). En myöskään ole väittänyt ap:n valehtelevan, ihminen vain aina tuppaa kertomaan asiat omasta näkökulmastaan ennen kuin ymmärtää toista. Me tarkastelemme näitä asioita hyvin erilaisesta näkökulmasta, sillä taas ei ole mitään merkitystä ap:n kannalta eikä tämä meidän keskustelumme tuo hänen asiaansa yhtään mitään hyötyä. Se miten sinä olet minut ymmärtänyt ja tuohtunut (?) siitä etten heti suorilta käsin kiirehtinyt tuomitsemaan ap:n puolisoa, ei varsinaisesti liity asiaan. Minun egoni kyllä kestää sen, että voin myöntää tarkempien kysymysten jälkeen, että siinä ei ole kysymyksen varaa toimiiko ap:n kumppani epäasiallisesti lapsia kohtaan. Kyllä toimii, se tuli ap:n jälkimmäisissä vastauksissa hyvin ilmi.

Olisiko sinulla jotain lisäannettavaa ap:lle tähän aiheeseen, vai perustammeko oman ketjun tälle aiheen vierestä jankkaukselle?

Kukahan tässä tuohtui ja alkoi käydä minulle henkiökohtaisuuksiin...? No sinusta on ilmeisesti hyödyllistä kommentoida keskusteluun, jossa puhutaan lasten kaltoinkohtelusta, että mm. ap on yhdistävä tekijä hänen kahdessa "eponnistuneessa" suhteessaan, ja se on sitä virkistävää näkäkulman tuomista keskusteluun? Jos näin, niin kyllä, ymmärrämme nämä asiat vähän eri tavalla. MInusta tällainen oli vähän vyön ali, eikä liittynyt aiheeseen millään tavalla, mutta toki voit olla eri mieltä siitäkin.

En ole myöskään puhunut selittelystä, enkä ole "tuohtunut" siitä ette "heti tuominnut" ap:n puolisoa. Kyllä puhumme aika erilaisiasista lähtökohdista mitä ilmeisimminkin. Ja tottakai voi kysyä lisäkysymyksiä. Kieltäydyt näkemästä ilmiselvästi näkökantaani ja haluat vääntää ajatteluni sellaiseksi mitä se ei ole, mutta ei se oikeastaan haittaa.

Olen tuo edellisen viestin kirjoittaja ja se joka väitteli tässä tuon toisen kanssa (pl.ensimmäinen vastaus tuohon ketjun ensimmåiseen viestiin on joltakulta toiselta.)

Kerron tässä nyt tässä vielä oman näkökulmani katsoa asiaa. Pääasia on mielestäni tässä ap:n puolison jatkuva ja huomattavan huono ja haitallinen kohtelu lapsia kohtaan ja se, että tuollainen olisi tärkeää saada aika nopeasti loppumaan lasten terveen kasvun ja kehityksen turvaamiseksi.

Mielestäni on vähän huono kulma lähteä suhtautumaan tällaiseen lasten elämän isoon ongelmaan - heille tehtävään ja jo jonkin aikaa jatkuneeseen selvään henkiseen väkivaltaan lähtökohtaisesti aikuisten parisuhdeongelmana. Myös parisuhdeterapia ei välttämättä siis ole tällaisissa tapauksissa se oikea osoite. (Perheterapia ja yksilöterapiat saattavat olla parempia osoitteita jos terapioista puhutaan.)

Jos olisi kyse vähän pienemmistä ongelmista perheessä, niin pidemmätkin terapiat voisivat mahdollisesti olla hyvinkin hyödyllisiä. Nyt on kuitenkin kyse tilanteesta, joka on lapsille selvästi niin haitallinen, että on mielestäni selvää, että se pitää saada mieluiten aika pikaisella aikataululla loppumaan ensin. Tämä asia menee mielestäni heittämällä parisuhteen edelle. Vaikka onkin erittäin vaikea tilanne.

Aivan liian usein tällaisiin lapsille selkeästi haitallisiin tilanteisiin jäädään aivan liian pitkäksi aikaa ja usein lapset kasvavat vuosikausia tai koko lapsuutensa tällaisessa myrkyllisessä kodin ilmapiirissä, mikä voi aiheuttaa heille monenlaista vakavaa ongelmaa ja traumaa. Lapset menevät rikki tuollaisessa kasvuympäristössä.

Tällaisissa tilanteissa, joissa lapsille tehdään henkistä väkivaltaa, niin eron peruste on hyvin painava. On usein huono tie koittaa lähteä kovin pitkäksi aikaa ratkaiseman perheen ongelmia esim. siellä terapiassa tai keskenään kotona samalla, jos puolison haitallinen käytös saa jatkua perheessä. (Väkivallan tekijä ja kotikiusaaja saattaa skarpata hetkeksi, mutta käytös palaa usein vääjäämättä.) Samalla se puoliso, joka koittaa saada parannusta tilanteeseen uupuu enemmän ja enemmän koko ajan. Lapsilla on se yksi lapsuus vain ja erittäin tärkeä vaihe terveelle kasvulle ja kehitykselle. Ap on antanut puolisollen jo pidempään mahdollisuuden muutokseen.

Hyväntahtoiset empaattiset "kiltit" ihmiset koittavat usein jäädä ratkaisemaan tällaisia ongelmia usein niin pitkään, että kaikki perheenjäsenet (paitsi se kotikiusaaja) ovat ihan hajalla ja tilanne moninkertaisesti huonontunut. Sitten ehkä erotaan ja kaikki parantelee vuosikausia tai koko loppuikänsä niitä traumoja.

Kyllä, olen täsmälleen samaa mieltä, että tuollainen käytös pitää saada loppumaan, heti. Olen tästä myös ap:lle kirjoittanut. Hän varasi ajan parisuhdeterapeutille, on tärkeää lähteä liikkeelle jostakin hoitokontaktista mahdollisimman nopeasti. Parisuhdeterapia on ihan yhtä hyvä väylä mitä yksilöterapiakin ja ymmärrän ap:n halun nähdä, onko kumppanista työskentelyyn vai ei. Jos muutos vaikuttaa aivan mahdottomalta, niin muuta vaihtoehtoa ei ole kuin ero. Tässä on kyse kuitenkin heidän yhteisestäkin lapsesta, jonka perhe hajoaa, jos erotaan nyt ja heti. Joten ymmärrän miksi ap haluaa hakea apua.

Jos olet tuo sama vastaaja ja tuon kolmen pitkän viestin oman tarinasi jakaja, (kiitos kertomuksestasi, se oli kyllä mielenkiintoinen. Tilanteesi ja oli vain kovin erilainen kuin ap:llä) ,niin sinä kyllä kehotit ensin ap:tä jäämään suhteeseen, ensin perusteena se, että kaikissa uusperheissä on alkuvuosina ongelmia, ja että kyse olisi parisuhteen ongelmista, jotka tulisi ratkaista puhumalla kumppanin kanssa ja ap:n tulisi nyt etsiä omasta käytöksestään syitä tilanteeseen.

Kun sitten tulit myös siihen tulokseen, että ongelmat ovat isoja ja lapsille tehdään todellakin vääryyttä, niin olet kehottanut AP:ta menemään parisuhdeterapeutille ratkaisemaan ongelmaa kumppaninsa kanssa. Nyt puhut ensimmästä kertaa edes eron mahdollisuudesta, aiemmin olet painottanut, että mielestäsi ihmiset eroavat liian herkästi ja jopa aloit hienovaraisesti jossain kohtaa syyllistää ap:ta erosta vanhempien lasten isäänkin. Olenko väärässä?

Perhe hajoaa, jos erotaan nyt heti. Se on totta. Ja vanhempien lasten väärinkohtelu ja kiusaaminen loppuu myös samalla heti.

Mitä virkaa on perheellä, jossa toimitaan väkivaltaisesti, jonka pitäisi olla turva, mutta on traumojen ja pahan olon lähde. Ja siis tarkoitan tuolla "heti" sitä, että kun saa asiat käytännössä järkevästi järjestettyä ja sen verran prosessoitua, en tyyliin heti huomenna tai ensi viikolla. Meneehän siihen toki vähän aikaa.

Jos aikuisten suhdetta haluaa erilleenmuuton jälkeen jollain tavalla vielä käsitellä, niin se on hyvä tehdä erillään niin, että lapset ovat turvassa. En itse näe, että olisi realistista odottaa ap:n puolisolta valtavan isoa pysyvää muutosta lyhyessä ajassa esim. terapiassa tai muuten, koska on kyse noin isosta ongelmasta käytöksessä. Terapia voisi silti olla varmasti hyödyllistä jokaiselle.

AP:lle ohjenuoraksi lause: "Minun lapsiani et kohtele noin!" Muut asiat tulee järjestyksessä sitten tämän jälkeen.

En ole kehoittanut ap:ta jäämään suhteeseen, niissä alkupään viesteissä esitin kysymyksiä, joita ap voi pohtia. En ole väittänyt, että ap:n tilanne on sama mitä minulla, kerroin esimerkkinä oman tilanteeni, mutta missään vaiheessa en ole väittänyt, että se on yhtä kuin ap:n tilanne. Olen alusta lähtien kehoittanut hakemaan apua, parisuhdeterapiasta muunmuassa. Ap selvennettyä tilannetta tarkemmin täsmensin edelleen, että on tärkeä saada apua. Kaikissa viesteissäni muille ihmisille en ole ottanut suoraan kantaa ap:n tilanteeseen, vaan puhunut myös yleisesti. Kaikki viestini eivät koske ap:ta ja hänen tilannettaan henkilökohtaisesti, vaan yleisesti. Olen vastannut muiden ihmisten viesteihin yleisellä tasolla.

Miksi en heti ensimmäisenä ole huutamassa, että eron pitää tapahtua nyt heti? Eräs suomalainen terapeutti kirjoitti asiakkaastaan, joka alkoi (mies) vaimonsa yhteisen lapsen syntymän jälkeen käyttäytymään täysin eri tavalla. Hän tunsi vastenmielisyyttä lasta kohtaan, koki että lapsi oli pilannut hänen elämänsä. Pari hakeutui avun piiriin, mies aloitti oman terapiansa missä kävi ilmi, että miehen oma isä oli hylännyt hänet suurinpiirtein samoihin aikoihin, kun mies oli alkanut tuntemaan vastenmielisyyttä lastaan kohtaan. Siis että mies oli vauvana aikoinaan ollut saman ikäinen, kun oma isänsä hylkäsi. Kun tämän trauman käsitteli terapiassa, miehestä tuli hyvä ja rakastava isä. Moni olisi tuossakin tilanteessa vaimolle sanonut, että eroa heti, ei tuosta miehestä isää tule koskaan.

Me emme tiedä mitä kaikkea tässä on taustalla. Tiedän sen oman koulutukseni ja ammattini kautta, että ero on aina traumaattista lapsille. Joten on vain viisasta selvittää asioita ensin, ihan jo sen yhteisen lapsen sekä vanhempien lasten takia. Että hekin saavat jonkun selityksen, sillä lapsi muutoin luulee, että huono käytös johtuu heistä ja heidän huonommuudestaan. Se että ei heti lähde ja jätä ei tietenkään tarkoita sitä, että huonoa käytöstä pitää vain sietää. Ei pidä, sille voi laittaa myös rajat. Ap:n kumppanin käytös ilman interventiota tulee heijastumaan myös yhteiseen lapseen, joten siitäkin syystä on tärkeä hakea apua. Aivan kuten ap on tehnyt.

Kun sinä tiedät sen, että ero on traumaattista lapsille, niin sinuun pitäisi tietää myös se, kuinka traumaattista on elää henkisen väkivallan (mm. kiusaamisen, syyttelyn, alentamisen, sumuttamisen, halveksunnan, manipuoloinnin ja valehtelun) keskellä perheessä. Se on paljon traumaattisempi vaihtoehto kuin ero, jos niitä verrataan keskenään. (Fyysinen väkivaltaa edeltää myös tavallisesti pidempään jatkunut ja ajan kanssa pahentunut henkinen väkivalta.) Sinulle tämä aihealue taitaa olla vähän vieras? Eron haittavaikutukset kutenkin jostain syystä tuttuja? Erojakin on niin monenlaisia ja monella tavalla hoidettuja, että ei niitä voi mielestäni oikein niputtaa yhteen.

Mielestäni voi olla myös vähän vastuutontakin ottaa joku poikkeutapaus esimerkiksi, missä huonosta isästä kuoritui trauman käsiteltyään oikea malliesimerkki. Kai ymmärrät itsekin että tuollainen on aika poikkeuksellista ja on vastuutonta kannustaa ihmisiä jäämään henkisen väkivallan keskelle pitkäksi aikaa (esim. yli vuoden jo kestänyt, kuten tässäin ap: tapauksessa) Sinun pitäisi tietää sen sijaan, että on suuri ongelma, että väkivaltaisiin suhteisiin jäädään liian pitkäksi aikaa, kun yritetään, toivotaan ja käydään terapiassa, kuullaan se poikkeusesimerkki (joka ei ole verrannollinen omaan tilanteeseen, koska taustalla on eri asiat).... Sillä tilanne ei valtaosassa tapauksista parane, vaan pahenee ja se rikkoo tehokkaasti perustuksia myöten tällaisessa perheessä pidempään elävät ja kasvavat.

Et varmaan myöskään halua myöntää sitäkään, mitenkään syyllistävästi vihjaillen kirjoitit mm. ap:n edellisestä erosta, josta et tiedä kyllä yhtään mitään...? Tuollainen ei sinusta ole haitallista kijoittaa ihmiselle, jonka puoliso käyttöytyy henkisesti väkivaltaisesti? Tähän et ole vastannut vieläkään. Tässä suora lainaus sun kirjoittamasta tekstistä, löytyy tästä samaisesta viestiketkusta:

"Ap on yhteinen tekijä näissä molemmissa suhteissaan nykyisen ja eksänsä kanssa. Jostain syystä kumpikaan suhde ei meinaa kestää ja ap ei avaa yhtään millään tavalla pohtivasti omaa osuuttaan. Voihan toki aina pistää pelin poikki ja yrittää onneaan uudessa suhteessa, aina vain uudet lapset, ero ja homma uudestaan."

Sivuutit sujuvasti ensialkuun aloituksesta sekä ap:n alun viesteistä kuvailut selvästä henkisestä väkivallasta ja sen kaavoista perheessä ja suhteessa, ja sanoit, ettei aloituksesta voi niin päätellä, etkä voi sanoa juuta etkä jaata, mutta sitten tällaista syyllistävää voit sanoa ilman mitään perustetta? Vain siksi, että hän on eronnut aiemmin. hmm.

En tiedä miten paljon jaksan enää vääntää ja selitellä sinulle sanomisiani, sillä saat kyllä kaiken väännettyä juuri sillä tavalla miten itse haluat asiat käsittää. Olen moneen kertaan, moneen otteeseen kirjoittanut siitä, että ap:n alun kertomus oli epäselvä ja ap ehti kuvata miehensä käytöstä paljon seikkaperäisemmin huomattavasti myöhemmin. Sinulle kuvio on ollut alusta lähtien hyvin selvää, sinä näit selvän kaavan yksiselitteisestä väkivallasta alusta lähtien. Kerrassaan hienoa, minä en sitä kyennyt niin selkeästi huomaamaan ennen kuin ap täydensi kertomustaan.

Kirjoitukseni ap:n osallisuudesta molemmissa suhteissa ei ollut varsinaisesti osoitettu edes ap:lle, oli vastaus toiselle ihmiselle. Sinulle tai jollekin muulle. Jankkaat tuosta samasta asiasta sivu tolkulla ja nostat sen toistuvasti esiin. Kyllä, se oli tökerösti kirjoitettu ja kuvasti ennemminkin omaa turhautumistani tämän palstan ja ihmisten mustavalkoisiin totuuksiin. Joko sait rauhan vai piitääkö meidän avata todella oma keskustelu siitä, miten penäät minulta jo hyvin erikoisella tarmolla vastauksia ihan kaikkeen mahdolliseen, keksit omia merkityksiäsi ja vääntelet sanomisiani.

Olen itseasiassa tuo sama kirjoittaja, joka kirjoitti kokemuksiaan sadistisesta vanhempipuolesta, joten minulla on hyvinkin henkilökohtaisia kokemuksia lähisuhdeväkivallasta ja sen eri muodoista. Olen ollut se lapsi uusperheessä, joka on joutunut vanhempipuolen nyrkkeilysäkiksi ja piinan kohteeksi. Olen nähnyt myös vierestä miten aikuisten toimintahäiriö vaikuttaa niihin vanhempipuolen biologisiinkin lapsiin. Silloin kun on yhteisiä lapsia kuvioissa ja toisen vanhemman, tai molempien käytös on haitallista, niin koko perhe tarvitsee apua. Minun lapsuuden perheeni olisi tarvinnut apua, ihan joka ikinen meistä.

Minä taas en usko, että sinulla riittää ammattitaito saati elämänkokemus sanomaan ap:lle, tai kenellekään kenenkään puolesta, milloin joku on autettavissa ja milloin ei. Sinä et sitä pysty sanomaan, etenkään av:n kommenttikentän kautta. Minäkään en pysty sitä ap:lle sanomaan.

Otatko enää millään tavalla osaa ap:n keskusteluun, vai kommentoitko ja kaivatko sinä täällä enää pelkästään minun kirjoituksiani?

Yhtälailla olen kommentoinut sinun kirjoituksiisi kun sinä olet kommentoinut minun kirjoituksiisi nyt tässä pitkässä viestittelyketjussa. En tiedä miksi niin kovasti haluat mennä taas henkilökohtaisuuksiin ja kommentoida mm. "riittämättömästä elämänkokemuksestani" (?!) tms. kun et tiedä mitään elämänkokemuksestani. Olemme eri mieltä joistain asioista mitä tulee aloitukseen, ja eiköhän puhuta siitä aloituksen aiheesta ja jätetä nuo henkilökohtaiset loukkauset ja halveksuvat heitot välistä. Itse ainakin olen tässä meidän välisessä viestittelyssäkin kyllä pääosin kuitenkin käsitellyt aloituksen aihetta ja käsittääkseni vaihtanut mielipiteitä siihen liittyen. Olen haastanut kirjoituksiasi ja mielipiteitäsi ja suhtautumistasi myös, mutta keskutelupalstalla sekin mielestäni jossain määrin kuuluu myös asiaan. Ei minulle tarvitse kommentoida jos et halua.

Vierailija kirjoitti:

Uusperhe on ihan hyvä kuvio jos molemmat aikuiset on aikuisia ja he ovat järjeviä vastuuntuntoisia ihmisiä myös vaikeissakin tilanteissa. Eli he ajattelevat järjellä, eivätkä pidä tunteitaan totena, eivätkä ole tunteidensa vietävissä. Lisäksi heidän tulee osata kommunikoida kunnioittaa toisiaan. Siinä se. Rakkauttakaan ei tarvita, mutta on se niin perhanan mukava lisä.

Mitä tämän ketjun kuvioon tulee, niin minä nostaisin kissan pöydälle. Tai se olisi pitänyt nostaa jo ennen uutta lasta. Me olemme sitten VIISI henkinen perhe.

Sitten pointti joka jää lähes aina huomiotta. Puhutaan paljon naisten hormoneista, mutta myös miehillä tapahtuu paljon silloin kun he tulevat isäksi. Sitä suunnilleen haluaisi piestä jokaisen joka lähestyy raskaana olevaa puolisoa ja suojella jälkikasvuaan. Miehet eivät vaan puhu asiasta, eivätkä varmaan itse tiedosta näitä muutoksia mitä heissä tapahtuu. Ja tämä ei ole sitten kilpailu kenellä hormonit vaikuttaa eniten, koska sukupuolten sisällä vaihtelu on suurempaa kuin sukupuolten välillä.

Ap. Keskustele ja jos ei muutosta tapahdu jonkin ajan kuluessa, sinulla on yksi vaihtoehto.

Höpöä nuo miesten biologiset ominaispiirteet. Jos noin, eikö ap:n pitäisi etsiä sitten joku kiltti mies? Piilottaako terapia piirteet jotenkin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Loppuosa

Vanhempien lastesi ollessa teillä arjen tulisi olla mahdollisimman normaalia. Ei huvituksia, ei syyllisyydentunteen paikkausta herkuilla ja sirkushuveilla, vaan normaalia perhearkea, missä ei unohdeta puolisoa ja yhteistä lasta. Se on myös yksi hyvä perheen myrkyttäjä, jos kumppani häviää saatavista joka toinen viikkoa ja panostaa kaiken tarmonsa vanhempiin lapsiin jättäen parisuhteen ja yhteisen lapsen hattuhyllylle odottamaan seuraavaa viikkoa. Kohteletko lapsia tasavertaisesti, osallistuthan varmasti vähintään puoliksi yhteisen menoihin ja hoitoon? Onhan kumppanillasi omaa aikaa ja lepoa? Onko hänellä oikeus ylipäätänsä kertoa sinulle huolistaan ja ärsytyksen aiheistaan ilman, että otat kaiken automaattisesti hyökkäyksenä? Tuleeko puolisosi aidosti kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi? Osaatko kiittää ja pyytää anteeksi?

Tässä muutamia asioita, jotka tuli mieleen. Joku puolisoasi selvästi painaa ja ärsyttää, on tärkeää että pääsette juttelemaan. Suosittelen parisuhdeterapiaa ja nimenomaan sellaisella terapeutilla, joka on erikoistunut uusperheisiin ja joka ymmärtää uusperheiden sudenkuoppia.

Lopuksi vielä. Uusperheen muodostuminen vie aikaa ja yhteisen lapsen syntymä sekoittaa aina pakkaa. Jokainen joutuu hakemaan paikkaansa uudestaan ja rooliaan perheessä. Tutkimusten mukaan suurimmat kehitysvaiheet olisi käyty läpi keskimäärin 4-7 vuodessa. Sitä ennen erilaiset vaiheet, riidat ja kriisit valitettavasti kuuluvat asiaan.

Omasta tilanteestani avaan vielä sen verran, että olen hyvin kiintynyt bonuksiin ja voin sanoa rakastavani heitä. Suhteemme ei kuitenkaan ole täysin suora ja mutkaton, koska mieheni on eräänlaisena tulppana jatkuvasti siinä välissä. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu riitoja ja sanaharkkaa, mutta jos siinäkin on jatkuvasti joku mikromanageeraamassa vieressä ja estämässä kahden ihmisen välisen suhteen luonnollista syntymistä, niin jännite jää aina kytemään. Kyllähän sitä omankin lapsen kanssa ottaa välistä yhteen ja oma lapsi toisinaan ärsyttää ja rasittaa, mutta tällaisia asioita ei saisi käydä bonusten kanssa, koska kaikki tulkitaan automaattisesti pahaksi ja huonoksi ja heti saa pahan äitipuoli- leiman, vaikka kyseessä olisi täysin normaali kärhämä ihmissuhteessa. On mielestäni tärkeää antaa lapsen/lasten ja bonusvanhemman myös niin sanotusti ottaa yhteen ja sopia keskenään kärhämänsä. Ellei homma mene aivan täysin yli. On todella vaikeaa olla läheinen ja luontevasti sellaisten ihmisten kanssa, joiden välissä on aina joku mikromanageeraamassa ja säätämässä välissä. Mieti vaikka jos anoppisi olisi jatkuvasti häsläämässä sinun ja kumppanisi välissä, niin millä tavalla se vaikuttaisi teidän keskinäiseen suhteeseen?

Et ilmeisesti lukenut aloitusta lainkaan. Miksi? Koko viestisi ei sovellu aloittajalle mitenkään.

En ehtinyt lukea ensimmäistä sivua pidemmälle, sen myönnän. Kirjoitinkin heti alkuun etten osaa ottaa kantaa tarkemmin juuri ap:n tilanteeseen, pyrin kirjoittamaan omasta kokemuksestani ja sen myötä ap:lle kysymyksiä pohdittavaksi. Ei me tätä tilannetta voida av:lla ratkaista, vaan ap:n pitää keskustella asioista puolisonsa kanssa. Puolison omaa versiota emme tiedä, joten siinäkin mielessä on vaikea sanoa juuta tai jaata ap:n tilanteeseen.

No kylläpä on puolusteleva asenne sitä lapsia kaltoinkohtelvaa kohtaan. Kyllä sellaisesta pitäisi osata sanoa juuta tai jaata. Oli todella hyvä ja selkeä aloitus. Jos ap ei vallan valehdellut, eikä tarina ole ihan keksitty, mitä en itse asiassa usko, oli niin looginen hyvä ja kuvaava kirjoitus, niin jokainen järkevä osaa tuosta nähdä, että jos lapset kasvaa tuollaisessa kodissa, ilmapiirissä ja puolison kohtelussa, niin se on todella haitallista. Ei ole mitään väliä, mitkä puolison syyt tuohon käytökseen itse asiassa ovat. Niin ei vain voi olla, jos lapsistaan haluaa pitää huolen.

Sinä sen sijaan kannustit jäämään tuohon suhteeseen ja tilanteeseen, että kaikilla on uusperheessä alussa ongelmia, olihan sinulla mielipide, siinä oli sinun juu ja jaa. Kannattasi ehkä nyt sitten lukea se aloitus edes kunnolla uudestaan ajatuksella, ennenkuin kannustaa tuollaiseen tilanteeseen jäämään ja vähättelee noin isoja ongelmia...

No minusta ei ollut selkeä aloitus. Ap kertoi epämääräisesti, että puoliso arvostelee lapsia ja puuttuu syömisiin. Ei puhu lapsille rumasti suoraan, mutta sanoo herkästi siivoamisesta ja muusta ja ap:n mielestä sävy ei ole kiva. Minusta tämä jättää hyvin paljon kysymyksiä ilmaan eikä ap avaa omaa rooliaan millään tavalla. Ei avaa puolisonsa jaksamista millään tavalla, ei avaa sitä miten vauvavuosi on mennyt ja miten vastuut jakautuvat perheessä. Ei avaa sitä onko puolison kanssa yhdessä keskusteltu ja sovittu perheen säännöistä, vai onko oletuksena se, että toinen sopeutuu hiljaa.

En valitettavasti itse osaa ap:n hyvin laveasta kuvauksesta sanoa, onko kaltoinkohtelua vai ei. Ap:n tulkinta ikävästä sävystä on hänen omaa tulkintaansa. Tässä tapauksessa hyvin mieluusti kuulisin sen toisenkin puolen tarinasta.

Tässä alla suoria lainauksia tiivistelmäksi suoraan aloituksesta, mikä sinulle niissä on niin epäselvää? Et vain usko? Eikö kuulosta mitenkään poikkeukselliselta?

(Noista lainauksita selviää myös peräänkuuluttamiasi vastuunjaon asioita, niin rahallisesti kuin lastenhoidossa. Ja mikään, mikään ei oikeuta noin rumaa ja jatkuvaa käytöstä lapsia kohtaan, oli puolison ongelma ja syy käytökseen sitten mikä tahansa. Jo se, ettei sano noille lapsille koskaan mitään positiivista, on iso ongelma. Ja syyllistää heitä, siis heille itselleen myös, jatkuvasti. Juuri siivoamisesta sanomista ei muuten ollut ainakaan aloituksessa mainittu.)

"Aloimme odottaa yhteistä lasta, hänen ensimmäistään ja jotain tapahtui raskauden loppumetreillä. Puoliso alkoi olla todella kireä ja ärtynyt lasteni ollessa meillä. Valitti suunnilleen kaikesta mitä tekivät tai eivät tehneet (välillä heille suoraan, välillä minulle)"

"...eivät saaneet olla mukana missään vauvaan liittyvässä, tekivät edelleen kaiken "väärin" syömisestä ja vapaa-ajan vietosta alkaen. Puoliso kävi syyllistämässä lapsia kun söivät, että syövät liikaa (alipainoisia kumpikin) ja ruoka on kallista, suihkussa käymisestä tuli myös sanomista ja ihan mistä vaan"

"Selvennyksenä, että olen itse maksanut aina puolet kaikesta ja lasteni menot tietysti kokonaan, samoin hoitanut kuskaukset, hankinnat, lastenvahdit ym tarvittaessa, että puoliso ei ole kyllä joutunut miksikään ilmaiseksi "lapsenlikaksi". Yleensä ruuatkin olivat valmiina puolison kotiutuessa töistä, koska minä pääsin aiemmin kotiin."

"Itse olen aivan loppu, olen puun ja kuoren välissä sillä tavalla, kun yritän pitää rauhan maassa ja ennakoida kaikkien seuraavia liikkeitä, ettei tulisi turhia "yhteentörmäyksiä"."

"Tunnelma kotona on kireä ne ajat, kun lapseni ovat meillä. Tuntuu että hekin pidättävät hengitystään ja yrittävät vain pysyä pois tieltä mahdollisimman paljon. Eihän tämmöistä elämää voi lapsia pistää käymään läpi!? He tekevät kaiken mitä puoliso pyytää eivätkä sano hänelle vastaan ja silti tämä ei ole mihinkään tyytyväinen. Aina löytyy jotain tehtävää, syyllistettävää, kritisoitavaa. Ei sano ikinä mitään positiivista."

"Onko tässä enää toivoa? Alan olla siinä pisteessä, että minun on suojeltava lapsiani. En halua nuorimmankaan joutuvan kasvamaan kodissa, jossa on jatkuvasti kireä ja myrkyllinen ilmapiiri."

Edelleen nuo esimerkit jättävät hyvin paljon arvailujen varaan. Millaisessa tilanteessa on sanottu, että syövät liikaa? Ovatko lapset syöneet siis jo useamman lautasen, vai ovatko jääneet oikeasti nälkäiseksi? Millaisesta tilanteesta on ollut kyse? Mitä ihan oikeasti on tapahtunut? On täysin eri asia esimerkiksi sanoa lapsille syömisestä siinä tilanteessa, kun lapset syövät hyvää ruokaa ihan vain syömisen ilosta jo kolmatta lautasta putkeen, eivät todelliseen nälkäänsä niin, että huomiselle ei jää ruokaa. Versus sellainen tilanne, että lasten syömistä rajoitetaan niin, että he jäävät nälkäisiksi ja näkevät nälkää. Ap ei avaa näitä tilanteita edelleenkään yhtään enempää, vaan on häipynyt jo aikapäiviä sitten paikalta.

Eikä me näitä tilanteita voida ratkaista. Sekään ei auta, että aina huudetaan ensimmäiseksi eroa. Ap on yhteinen tekijä näissä molemmissa suhteissaan nykyisen ja eksänsä kanssa. Jostain syystä kumpikaan suhde ei meinaa kestää ja ap ei avaa yhtään millään tavalla pohtivasti omaa osuuttaan. Voihan toki aina pistää pelin poikki ja yrittää onneaan uudessa suhteessa, aina vain uudet lapset, ero ja homma uudestaan.

Yhteinen tekijä sun viesteissä näyttää olevan se, että sanot, ettet voi ottaa kantaa tai ei me voida ratkaista, eikä voi tietää miten on, ja siihen päälle syyllistät kuitenkin perusteetta jostain syystä ap:ta jollain ihan hatusta vedetyllä heitolla (tällä kertaa oli tuo: "Ap on yhteinen tekijä näissä molemmissa suhteissaan nykyisen ja eksänsä kanssa. jne)" Ap sitäpaitsi muuten kertoi, että heillä yhteishuoltajuus toimii oikein hyvin exän kanssa ja hyvät välit...

Ja keksit mitä kummallisimpia skenaarioita puolustella lasten huonoa kohtelua ja vääntää ettei se välttämättä olisi niin. Yhden kerran tai joskus harvoin tapahtuessa, asiattoman sanomisen ja syyllistämisen tms. voi jotenkin selitellä ehkä parhain päin tai että joskus tekee virheen, mutta kun ap:n kertoman mukaan tuo on puolison jatkuva käytösmalli, niin ei sitä kyllä selitellä millään enää parhain päin. No jää sinä sitten edelleen silti arvailemaan.

Ap avasi näitä tilanteita paljon konkreettisemmin ja paremmin vasta viimeisimpien viestien aikana. Kaikki sitä ennen jäi arvailujen varaan, myöskin kaikilla muilla kommentoijilla. Minä en väittänyt, että tilanne aivan pakosti on tavalla x, vaan olen esittänyt erilaisia mahdollisuuksia siitä, mitä tuossa on voinut käydä. Ja esittänyt kysymyksiä, joita on tärkeä miettiä.

Nyt kun ap avasi tilanteita laajemmin, niin on täysin selvää, että kumppanin käytös on asiatonta ja huonoa lapsia kohtaan, eikä siinä ole tulkinnan varaa, ja sen on muututtava. Samalla on tärkeä selvittää, jos se vain on mahdollista, että mistä tuo kaikki johtuu. Ihan jo pelkästään sen yhteisen lapsen takia. Siinä auttavat ammattilaiset paljon paremmin, kuin av:n tietäjät. Oli ap:lta todella viisas veto varata aikaa uusperheisiin erikoistuneelle parisuhdeterapeutille ensi hätään.

Se, että sinulle piti vääntää rautalangasta, ei tarkoita sitä, että muut eivät olisi ymmärtäneet paremmin jo aiemmin. Itse ainakin ymmärsin kuvion ja pääasiat jo erittäin selkeästä ja hyvinkirjoitetusta aloituksesta.

Vai niin, olet siis niitä kerrassaan maagisia ihmisiä, jotka ymmärtävät kokonaistilanteen yhdestä kappaleesta ilman tarkentavia kysymyksiä. Hieno homma! Miksi et ole hakeutunut terapeutiksi, sillä sillä saralla tuollaista maagista kykyä todella tarvitaan? Erityisesti parisuhdeterapiassa olisi todellista tarvetta sille, että pelkästään yhden ihmisen kertoma yleiskuvaus ilman tarkempia esimerkkejä antaa täydellisen kuvan kokonaistilanteesta ja heti pystyy terapeutti kertomaan, että mistä on kyse. Jännä miten ne muut ammattilaiset ovat niin huonoja, että joutuvat kyselemään ja selvittämään asioita monesta eri näkökulmasta niin paljon enemmän.

Kyllä menee sinussa lahjakkuus hukkaan ellet ole alalla :).

Aloitus oli pitkä ja siinä oli hyviä esimerkkejä ja looginen tilannekuva pidemmältä ajalta. Lisäksi oli pari lisäviestiä keskustelun alkupuolella jotka työdensivät kuvaa. Siinä ei ole mitään maagista. Täydellisestä kokonaiskuvasta en ole puhunut, vaan pääpiirteiden ymmärtämisestä. Vaikka ehkä olen sitten lahjakaskin tällaisissa asioissa. Jokaisella on vahvuutensa :)

Yleensä parisuhdeterapiassa joutuu käymään useamman kerran sen 1,5 tuntia, että terapeutti saa pääpiirteistä edes jonkinlaista kuvaa ja silloinkin jää paljon pimentoon. Silti sinä sait pääpiirteet kristallin kinkkaana itsellesi näkyviin muutaman viestin perusteella ilman tarkentavia kysymyksiä, vau! Meillä terapeutti kyseli meidän molempien kokemuksia ja näkemyksiä eikä julistanut heti alkuun kumpaakaan ku*ipääksi ja antanut ainoaksi ohjeeksi eroa. Hänen täytyy olla rinnallasi kerrassaan poskettoman huono.

Se on kyllä hienoa miten täällä av:lla on niin monta osaajaa, jotka ratkaisevat vastaukset mitä kinkkisimpiin kysymyksiin sekunneissa. Parisuhteissa aina pitää erota heti ja aina kyse on siitä, että toinen on paha ja toinen on hyvä. Totuus selviää tietäjille heti. Miten ihmeessä niin monet ammattilaiset vatuloi ja vatvoo, terveydenhuollossa ja sosiaalialalla. Vastaukset ovat niin yksinkertaisia ja selkeitä aina täällä av:lla!

Nohnoh, varohan taas sitä liiallista oman elämän suoraa projisointia av:n juttuihin. Tosiaan, tämä av-palsta ei ole parisuhdeterapia, eikä maalailusi kuvasta omaa ajatteluani.

Tässä ei ole ollut kyse siitä kumpi on hyvä tai aha tai onko joku kusipää. Vaan kyse oli selvästä lasten huonosta jatkuvasta haitallisesta kohtelusta puolison osalta. (Oletuarvoni oli kyllä, että ap ei valehtele, sillä kertomus ooi hyvin liiginen ja kuvaava) No, sinä tarvitstit ymmärtääksesi pääasian (lasten kaltoinkohtelu) enemmän selvennystä, ok.

Mielstäni oli kuitenkin vähän ikävää koittaa keksiä monella tapaa syitä miten ap:ssä voisi olla vikaa. Hyvin tuulesta temmattuja juttuja ja täysin omasta elämästä suoraa perusteetta projisoituja. Jopa niin, että sanoit että ap on se yhdistävä tekijä liitossa, josta hän on eronnut ja nyt tässä liitossa, jossa on isoja vaikeuksia. Ikäviä heittoja ihan sivuraiteella ap:n hankalassa tilanteessa.

Et ymmärtänyt eroa väitteiden ja eri näkökulmien välillä. En väittänyt, että tilanne olisi minkäänlainen. Et ymmärrä tarkentavien kysymysten tärkeyttä, vaan pidät sitä selittelynä (?). En myöskään ole väittänyt ap:n valehtelevan, ihminen vain aina tuppaa kertomaan asiat omasta näkökulmastaan ennen kuin ymmärtää toista. Me tarkastelemme näitä asioita hyvin erilaisesta näkökulmasta, sillä taas ei ole mitään merkitystä ap:n kannalta eikä tämä meidän keskustelumme tuo hänen asiaansa yhtään mitään hyötyä. Se miten sinä olet minut ymmärtänyt ja tuohtunut (?) siitä etten heti suorilta käsin kiirehtinyt tuomitsemaan ap:n puolisoa, ei varsinaisesti liity asiaan. Minun egoni kyllä kestää sen, että voin myöntää tarkempien kysymysten jälkeen, että siinä ei ole kysymyksen varaa toimiiko ap:n kumppani epäasiallisesti lapsia kohtaan. Kyllä toimii, se tuli ap:n jälkimmäisissä vastauksissa hyvin ilmi.

Olisiko sinulla jotain lisäannettavaa ap:lle tähän aiheeseen, vai perustammeko oman ketjun tälle aiheen vierestä jankkaukselle?

Kukahan tässä tuohtui ja alkoi käydä minulle henkiökohtaisuuksiin...? No sinusta on ilmeisesti hyödyllistä kommentoida keskusteluun, jossa puhutaan lasten kaltoinkohtelusta, että mm. ap on yhdistävä tekijä hänen kahdessa "eponnistuneessa" suhteessaan, ja se on sitä virkistävää näkäkulman tuomista keskusteluun? Jos näin, niin kyllä, ymmärrämme nämä asiat vähän eri tavalla. MInusta tällainen oli vähän vyön ali, eikä liittynyt aiheeseen millään tavalla, mutta toki voit olla eri mieltä siitäkin.

En ole myöskään puhunut selittelystä, enkä ole "tuohtunut" siitä ette "heti tuominnut" ap:n puolisoa. Kyllä puhumme aika erilaisiasista lähtökohdista mitä ilmeisimminkin. Ja tottakai voi kysyä lisäkysymyksiä. Kieltäydyt näkemästä ilmiselvästi näkökantaani ja haluat vääntää ajatteluni sellaiseksi mitä se ei ole, mutta ei se oikeastaan haittaa.

Olen tuo edellisen viestin kirjoittaja ja se joka väitteli tässä tuon toisen kanssa (pl.ensimmäinen vastaus tuohon ketjun ensimmåiseen viestiin on joltakulta toiselta.)

Kerron tässä nyt tässä vielä oman näkökulmani katsoa asiaa. Pääasia on mielestäni tässä ap:n puolison jatkuva ja huomattavan huono ja haitallinen kohtelu lapsia kohtaan ja se, että tuollainen olisi tärkeää saada aika nopeasti loppumaan lasten terveen kasvun ja kehityksen turvaamiseksi.

Mielestäni on vähän huono kulma lähteä suhtautumaan tällaiseen lasten elämän isoon ongelmaan - heille tehtävään ja jo jonkin aikaa jatkuneeseen selvään henkiseen väkivaltaan lähtökohtaisesti aikuisten parisuhdeongelmana. Myös parisuhdeterapia ei välttämättä siis ole tällaisissa tapauksissa se oikea osoite. (Perheterapia ja yksilöterapiat saattavat olla parempia osoitteita jos terapioista puhutaan.)

Jos olisi kyse vähän pienemmistä ongelmista perheessä, niin pidemmätkin terapiat voisivat mahdollisesti olla hyvinkin hyödyllisiä. Nyt on kuitenkin kyse tilanteesta, joka on lapsille selvästi niin haitallinen, että on mielestäni selvää, että se pitää saada mieluiten aika pikaisella aikataululla loppumaan ensin. Tämä asia menee mielestäni heittämällä parisuhteen edelle. Vaikka onkin erittäin vaikea tilanne.

Aivan liian usein tällaisiin lapsille selkeästi haitallisiin tilanteisiin jäädään aivan liian pitkäksi aikaa ja usein lapset kasvavat vuosikausia tai koko lapsuutensa tällaisessa myrkyllisessä kodin ilmapiirissä, mikä voi aiheuttaa heille monenlaista vakavaa ongelmaa ja traumaa. Lapset menevät rikki tuollaisessa kasvuympäristössä.

Tällaisissa tilanteissa, joissa lapsille tehdään henkistä väkivaltaa, niin eron peruste on hyvin painava. On usein huono tie koittaa lähteä kovin pitkäksi aikaa ratkaiseman perheen ongelmia esim. siellä terapiassa tai keskenään kotona samalla, jos puolison haitallinen käytös saa jatkua perheessä. (Väkivallan tekijä ja kotikiusaaja saattaa skarpata hetkeksi, mutta käytös palaa usein vääjäämättä.) Samalla se puoliso, joka koittaa saada parannusta tilanteeseen uupuu enemmän ja enemmän koko ajan. Lapsilla on se yksi lapsuus vain ja erittäin tärkeä vaihe terveelle kasvulle ja kehitykselle. Ap on antanut puolisollen jo pidempään mahdollisuuden muutokseen.

Hyväntahtoiset empaattiset "kiltit" ihmiset koittavat usein jäädä ratkaisemaan tällaisia ongelmia usein niin pitkään, että kaikki perheenjäsenet (paitsi se kotikiusaaja) ovat ihan hajalla ja tilanne moninkertaisesti huonontunut. Sitten ehkä erotaan ja kaikki parantelee vuosikausia tai koko loppuikänsä niitä traumoja.

Kyllä, olen täsmälleen samaa mieltä, että tuollainen käytös pitää saada loppumaan, heti. Olen tästä myös ap:lle kirjoittanut. Hän varasi ajan parisuhdeterapeutille, on tärkeää lähteä liikkeelle jostakin hoitokontaktista mahdollisimman nopeasti. Parisuhdeterapia on ihan yhtä hyvä väylä mitä yksilöterapiakin ja ymmärrän ap:n halun nähdä, onko kumppanista työskentelyyn vai ei. Jos muutos vaikuttaa aivan mahdottomalta, niin muuta vaihtoehtoa ei ole kuin ero. Tässä on kyse kuitenkin heidän yhteisestäkin lapsesta, jonka perhe hajoaa, jos erotaan nyt ja heti. Joten ymmärrän miksi ap haluaa hakea apua.

Jos olet tuo sama vastaaja ja tuon kolmen pitkän viestin oman tarinasi jakaja, (kiitos kertomuksestasi, se oli kyllä mielenkiintoinen. Tilanteesi ja oli vain kovin erilainen kuin ap:llä) ,niin sinä kyllä kehotit ensin ap:tä jäämään suhteeseen, ensin perusteena se, että kaikissa uusperheissä on alkuvuosina ongelmia, ja että kyse olisi parisuhteen ongelmista, jotka tulisi ratkaista puhumalla kumppanin kanssa ja ap:n tulisi nyt etsiä omasta käytöksestään syitä tilanteeseen.

Kun sitten tulit myös siihen tulokseen, että ongelmat ovat isoja ja lapsille tehdään todellakin vääryyttä, niin olet kehottanut AP:ta menemään parisuhdeterapeutille ratkaisemaan ongelmaa kumppaninsa kanssa. Nyt puhut ensimmästä kertaa edes eron mahdollisuudesta, aiemmin olet painottanut, että mielestäsi ihmiset eroavat liian herkästi ja jopa aloit hienovaraisesti jossain kohtaa syyllistää ap:ta erosta vanhempien lasten isäänkin. Olenko väärässä?

Perhe hajoaa, jos erotaan nyt heti. Se on totta. Ja vanhempien lasten väärinkohtelu ja kiusaaminen loppuu myös samalla heti.

Mitä virkaa on perheellä, jossa toimitaan väkivaltaisesti, jonka pitäisi olla turva, mutta on traumojen ja pahan olon lähde. Ja siis tarkoitan tuolla "heti" sitä, että kun saa asiat käytännössä järkevästi järjestettyä ja sen verran prosessoitua, en tyyliin heti huomenna tai ensi viikolla. Meneehän siihen toki vähän aikaa.

Jos aikuisten suhdetta haluaa erilleenmuuton jälkeen jollain tavalla vielä käsitellä, niin se on hyvä tehdä erillään niin, että lapset ovat turvassa. En itse näe, että olisi realistista odottaa ap:n puolisolta valtavan isoa pysyvää muutosta lyhyessä ajassa esim. terapiassa tai muuten, koska on kyse noin isosta ongelmasta käytöksessä. Terapia voisi silti olla varmasti hyödyllistä jokaiselle.

AP:lle ohjenuoraksi lause: "Minun lapsiani et kohtele noin!" Muut asiat tulee järjestyksessä sitten tämän jälkeen.

En ole kehoittanut ap:ta jäämään suhteeseen, niissä alkupään viesteissä esitin kysymyksiä, joita ap voi pohtia. En ole väittänyt, että ap:n tilanne on sama mitä minulla, kerroin esimerkkinä oman tilanteeni, mutta missään vaiheessa en ole väittänyt, että se on yhtä kuin ap:n tilanne. Olen alusta lähtien kehoittanut hakemaan apua, parisuhdeterapiasta muunmuassa. Ap selvennettyä tilannetta tarkemmin täsmensin edelleen, että on tärkeä saada apua. Kaikissa viesteissäni muille ihmisille en ole ottanut suoraan kantaa ap:n tilanteeseen, vaan puhunut myös yleisesti. Kaikki viestini eivät koske ap:ta ja hänen tilannettaan henkilökohtaisesti, vaan yleisesti. Olen vastannut muiden ihmisten viesteihin yleisellä tasolla.

Miksi en heti ensimmäisenä ole huutamassa, että eron pitää tapahtua nyt heti? Eräs suomalainen terapeutti kirjoitti asiakkaastaan, joka alkoi (mies) vaimonsa yhteisen lapsen syntymän jälkeen käyttäytymään täysin eri tavalla. Hän tunsi vastenmielisyyttä lasta kohtaan, koki että lapsi oli pilannut hänen elämänsä. Pari hakeutui avun piiriin, mies aloitti oman terapiansa missä kävi ilmi, että miehen oma isä oli hylännyt hänet suurinpiirtein samoihin aikoihin, kun mies oli alkanut tuntemaan vastenmielisyyttä lastaan kohtaan. Siis että mies oli vauvana aikoinaan ollut saman ikäinen, kun oma isänsä hylkäsi. Kun tämän trauman käsitteli terapiassa, miehestä tuli hyvä ja rakastava isä. Moni olisi tuossakin tilanteessa vaimolle sanonut, että eroa heti, ei tuosta miehestä isää tule koskaan.

Me emme tiedä mitä kaikkea tässä on taustalla. Tiedän sen oman koulutukseni ja ammattini kautta, että ero on aina traumaattista lapsille. Joten on vain viisasta selvittää asioita ensin, ihan jo sen yhteisen lapsen sekä vanhempien lasten takia. Että hekin saavat jonkun selityksen, sillä lapsi muutoin luulee, että huono käytös johtuu heistä ja heidän huonommuudestaan. Se että ei heti lähde ja jätä ei tietenkään tarkoita sitä, että huonoa käytöstä pitää vain sietää. Ei pidä, sille voi laittaa myös rajat. Ap:n kumppanin käytös ilman interventiota tulee heijastumaan myös yhteiseen lapseen, joten siitäkin syystä on tärkeä hakea apua. Aivan kuten ap on tehnyt.

Kun sinä tiedät sen, että ero on traumaattista lapsille, niin sinuun pitäisi tietää myös se, kuinka traumaattista on elää henkisen väkivallan (mm. kiusaamisen, syyttelyn, alentamisen, sumuttamisen, halveksunnan, manipuoloinnin ja valehtelun) keskellä perheessä. Se on paljon traumaattisempi vaihtoehto kuin ero, jos niitä verrataan keskenään. (Fyysinen väkivaltaa edeltää myös tavallisesti pidempään jatkunut ja ajan kanssa pahentunut henkinen väkivalta.) Sinulle tämä aihealue taitaa olla vähän vieras? Eron haittavaikutukset kutenkin jostain syystä tuttuja? Erojakin on niin monenlaisia ja monella tavalla hoidettuja, että ei niitä voi mielestäni oikein niputtaa yhteen.

Mielestäni voi olla myös vähän vastuutontakin ottaa joku poikkeutapaus esimerkiksi, missä huonosta isästä kuoritui trauman käsiteltyään oikea malliesimerkki. Kai ymmärrät itsekin että tuollainen on aika poikkeuksellista ja on vastuutonta kannustaa ihmisiä jäämään henkisen väkivallan keskelle pitkäksi aikaa (esim. yli vuoden jo kestänyt, kuten tässäin ap: tapauksessa) Sinun pitäisi tietää sen sijaan, että on suuri ongelma, että väkivaltaisiin suhteisiin jäädään liian pitkäksi aikaa, kun yritetään, toivotaan ja käydään terapiassa, kuullaan se poikkeusesimerkki (joka ei ole verrannollinen omaan tilanteeseen, koska taustalla on eri asiat).... Sillä tilanne ei valtaosassa tapauksista parane, vaan pahenee ja se rikkoo tehokkaasti perustuksia myöten tällaisessa perheessä pidempään elävät ja kasvavat.

Et varmaan myöskään halua myöntää sitäkään, mitenkään syyllistävästi vihjaillen kirjoitit mm. ap:n edellisestä erosta, josta et tiedä kyllä yhtään mitään...? Tuollainen ei sinusta ole haitallista kijoittaa ihmiselle, jonka puoliso käyttöytyy henkisesti väkivaltaisesti? Tähän et ole vastannut vieläkään. Tässä suora lainaus sun kirjoittamasta tekstistä, löytyy tästä samaisesta viestiketkusta:

"Ap on yhteinen tekijä näissä molemmissa suhteissaan nykyisen ja eksänsä kanssa. Jostain syystä kumpikaan suhde ei meinaa kestää ja ap ei avaa yhtään millään tavalla pohtivasti omaa osuuttaan. Voihan toki aina pistää pelin poikki ja yrittää onneaan uudessa suhteessa, aina vain uudet lapset, ero ja homma uudestaan."

Sivuutit sujuvasti ensialkuun aloituksesta sekä ap:n alun viesteistä kuvailut selvästä henkisestä väkivallasta ja sen kaavoista perheessä ja suhteessa, ja sanoit, ettei aloituksesta voi niin päätellä, etkä voi sanoa juuta etkä jaata, mutta sitten tällaista syyllistävää voit sanoa ilman mitään perustetta? Vain siksi, että hän on eronnut aiemmin. hmm.

En tiedä miten paljon jaksan enää vääntää ja selitellä sinulle sanomisiani, sillä saat kyllä kaiken väännettyä juuri sillä tavalla miten itse haluat asiat käsittää. Olen moneen kertaan, moneen otteeseen kirjoittanut siitä, että ap:n alun kertomus oli epäselvä ja ap ehti kuvata miehensä käytöstä paljon seikkaperäisemmin huomattavasti myöhemmin. Sinulle kuvio on ollut alusta lähtien hyvin selvää, sinä näit selvän kaavan yksiselitteisestä väkivallasta alusta lähtien. Kerrassaan hienoa, minä en sitä kyennyt niin selkeästi huomaamaan ennen kuin ap täydensi kertomustaan.

Kirjoitukseni ap:n osallisuudesta molemmissa suhteissa ei ollut varsinaisesti osoitettu edes ap:lle, oli vastaus toiselle ihmiselle. Sinulle tai jollekin muulle. Jankkaat tuosta samasta asiasta sivu tolkulla ja nostat sen toistuvasti esiin. Kyllä, se oli tökerösti kirjoitettu ja kuvasti ennemminkin omaa turhautumistani tämän palstan ja ihmisten mustavalkoisiin totuuksiin. Joko sait rauhan vai piitääkö meidän avata todella oma keskustelu siitä, miten penäät minulta jo hyvin erikoisella tarmolla vastauksia ihan kaikkeen mahdolliseen, keksit omia merkityksiäsi ja vääntelet sanomisiani.

Olen itseasiassa tuo sama kirjoittaja, joka kirjoitti kokemuksiaan sadistisesta vanhempipuolesta, joten minulla on hyvinkin henkilökohtaisia kokemuksia lähisuhdeväkivallasta ja sen eri muodoista. Olen ollut se lapsi uusperheessä, joka on joutunut vanhempipuolen nyrkkeilysäkiksi ja piinan kohteeksi. Olen nähnyt myös vierestä miten aikuisten toimintahäiriö vaikuttaa niihin vanhempipuolen biologisiinkin lapsiin. Silloin kun on yhteisiä lapsia kuvioissa ja toisen vanhemman, tai molempien käytös on haitallista, niin koko perhe tarvitsee apua. Minun lapsuuden perheeni olisi tarvinnut apua, ihan joka ikinen meistä.

Minä taas en usko, että sinulla riittää ammattitaito saati elämänkokemus sanomaan ap:lle, tai kenellekään kenenkään puolesta, milloin joku on autettavissa ja milloin ei. Sinä et sitä pysty sanomaan, etenkään av:n kommenttikentän kautta. Minäkään en pysty sitä ap:lle sanomaan.

Otatko enää millään tavalla osaa ap:n keskusteluun, vai kommentoitko ja kaivatko sinä täällä enää pelkästään minun kirjoituksiani?

Yhtälailla olen kommentoinut sinun kirjoituksiisi kun sinä olet kommentoinut minun kirjoituksiisi nyt tässä pitkässä viestittelyketjussa. En tiedä miksi niin kovasti haluat mennä taas henkilökohtaisuuksiin ja kommentoida mm. "riittämättömästä elämänkokemuksestani" (?!) tms. kun et tiedä mitään elämänkokemuksestani. Olemme eri mieltä joistain asioista mitä tulee aloitukseen, ja eiköhän puhuta siitä aloituksen aiheesta ja jätetä nuo henkilökohtaiset loukkauset ja halveksuvat heitot välistä. Itse ainakin olen tässä meidän välisessä viestittelyssäkin kyllä pääosin kuitenkin käsitellyt aloituksen aihetta ja käsittääkseni vaihtanut mielipiteitä siihen liittyen. Olen haastanut kirjoituksiasi ja mielipiteitäsi ja suhtautumistasi myös, mutta keskutelupalstalla sekin mielestäni jossain määrin kuuluu myös asiaan. Ei minulle tarvitse kommentoida jos et halua.

Hieman erikoista, että syytät minua henkilökohtaisuuksiin menosta, vaikka olet ihan itse tehnyt sitä, paljon räikeämmin. Malka on hyvin helppoa nähdä muiden silmässä. Mutta ei se mitään, meillä on tästäkin varmasti hyvin erilaiset näkemykset. Kuten myös siitä, että onko samoista asioista jankkaaminen ja asioiden tahallinen vääntäminen toisenlaiseksi sitä viatonta haastamista, mihin viittaat, vai jotain muuta. Minä pystyn elämään sen asian kanssa, että meillä on näistä monista asioista hyvin poikkeavat näkemykset ja vääntäminen on järkevää jättää tähän. Tämä ei auta ap:ta yhtään eikä liity ketjuun millään tavalla.

Kun olin lapsi ja isäni sai uuden puolisonsa kanssa lapsen, muuttui tämä puoliso täysin. Hänestä tuli suoraan sanottuna ilkeä äitipuoli. Ja pahemmaksi vaan tilanne ajan kuluessa meni.

AP voisi rohkeasti ottaa yhteyttä sosiaalityöntekijöihin ja kertoa, että tilanne on nyt tämä, että minä ja lapset tarvitsemme kiireesti asunnon, koska puolisoni kohtelee edellisestä liitosta olevia lapsiani törkeästi. Sitä ennen toki edeltänyt todella tiukkaan sävyyn (miel lastesi kuulleen, että tietävät sinun PUOLUSTAVAN heitä) tehty puhuttelu puolisolleni, että se on nyt joko tai: Sinä lopetat MINUN lapsieni kiusaamisen kertakaikkisesti tähän tai lusikat lähtee välittömästi jakoon, että se on nyt "its ap tu juu". Kai sinä ap ymmärrät, että tässä sinun kuvaamassasi tilanteessa ei löydy sitä peräseinää ennen kuin sinä konkreettisesti laitat sen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Loppuosa

Vanhempien lastesi ollessa teillä arjen tulisi olla mahdollisimman normaalia. Ei huvituksia, ei syyllisyydentunteen paikkausta herkuilla ja sirkushuveilla, vaan normaalia perhearkea, missä ei unohdeta puolisoa ja yhteistä lasta. Se on myös yksi hyvä perheen myrkyttäjä, jos kumppani häviää saatavista joka toinen viikkoa ja panostaa kaiken tarmonsa vanhempiin lapsiin jättäen parisuhteen ja yhteisen lapsen hattuhyllylle odottamaan seuraavaa viikkoa. Kohteletko lapsia tasavertaisesti, osallistuthan varmasti vähintään puoliksi yhteisen menoihin ja hoitoon? Onhan kumppanillasi omaa aikaa ja lepoa? Onko hänellä oikeus ylipäätänsä kertoa sinulle huolistaan ja ärsytyksen aiheistaan ilman, että otat kaiken automaattisesti hyökkäyksenä? Tuleeko puolisosi aidosti kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi? Osaatko kiittää ja pyytää anteeksi?

Tässä muutamia asioita, jotka tuli mieleen. Joku puolisoasi selvästi painaa ja ärsyttää, on tärkeää että pääsette juttelemaan. Suosittelen parisuhdeterapiaa ja nimenomaan sellaisella terapeutilla, joka on erikoistunut uusperheisiin ja joka ymmärtää uusperheiden sudenkuoppia.

Lopuksi vielä. Uusperheen muodostuminen vie aikaa ja yhteisen lapsen syntymä sekoittaa aina pakkaa. Jokainen joutuu hakemaan paikkaansa uudestaan ja rooliaan perheessä. Tutkimusten mukaan suurimmat kehitysvaiheet olisi käyty läpi keskimäärin 4-7 vuodessa. Sitä ennen erilaiset vaiheet, riidat ja kriisit valitettavasti kuuluvat asiaan.

Omasta tilanteestani avaan vielä sen verran, että olen hyvin kiintynyt bonuksiin ja voin sanoa rakastavani heitä. Suhteemme ei kuitenkaan ole täysin suora ja mutkaton, koska mieheni on eräänlaisena tulppana jatkuvasti siinä välissä. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu riitoja ja sanaharkkaa, mutta jos siinäkin on jatkuvasti joku mikromanageeraamassa vieressä ja estämässä kahden ihmisen välisen suhteen luonnollista syntymistä, niin jännite jää aina kytemään. Kyllähän sitä omankin lapsen kanssa ottaa välistä yhteen ja oma lapsi toisinaan ärsyttää ja rasittaa, mutta tällaisia asioita ei saisi käydä bonusten kanssa, koska kaikki tulkitaan automaattisesti pahaksi ja huonoksi ja heti saa pahan äitipuoli- leiman, vaikka kyseessä olisi täysin normaali kärhämä ihmissuhteessa. On mielestäni tärkeää antaa lapsen/lasten ja bonusvanhemman myös niin sanotusti ottaa yhteen ja sopia keskenään kärhämänsä. Ellei homma mene aivan täysin yli. On todella vaikeaa olla läheinen ja luontevasti sellaisten ihmisten kanssa, joiden välissä on aina joku mikromanageeraamassa ja säätämässä välissä. Mieti vaikka jos anoppisi olisi jatkuvasti häsläämässä sinun ja kumppanisi välissä, niin millä tavalla se vaikuttaisi teidän keskinäiseen suhteeseen?

Et ilmeisesti lukenut aloitusta lainkaan. Miksi? Koko viestisi ei sovellu aloittajalle mitenkään.

En ehtinyt lukea ensimmäistä sivua pidemmälle, sen myönnän. Kirjoitinkin heti alkuun etten osaa ottaa kantaa tarkemmin juuri ap:n tilanteeseen, pyrin kirjoittamaan omasta kokemuksestani ja sen myötä ap:lle kysymyksiä pohdittavaksi. Ei me tätä tilannetta voida av:lla ratkaista, vaan ap:n pitää keskustella asioista puolisonsa kanssa. Puolison omaa versiota emme tiedä, joten siinäkin mielessä on vaikea sanoa juuta tai jaata ap:n tilanteeseen.

No kylläpä on puolusteleva asenne sitä lapsia kaltoinkohtelvaa kohtaan. Kyllä sellaisesta pitäisi osata sanoa juuta tai jaata. Oli todella hyvä ja selkeä aloitus. Jos ap ei vallan valehdellut, eikä tarina ole ihan keksitty, mitä en itse asiassa usko, oli niin looginen hyvä ja kuvaava kirjoitus, niin jokainen järkevä osaa tuosta nähdä, että jos lapset kasvaa tuollaisessa kodissa, ilmapiirissä ja puolison kohtelussa, niin se on todella haitallista. Ei ole mitään väliä, mitkä puolison syyt tuohon käytökseen itse asiassa ovat. Niin ei vain voi olla, jos lapsistaan haluaa pitää huolen.

Sinä sen sijaan kannustit jäämään tuohon suhteeseen ja tilanteeseen, että kaikilla on uusperheessä alussa ongelmia, olihan sinulla mielipide, siinä oli sinun juu ja jaa. Kannattasi ehkä nyt sitten lukea se aloitus edes kunnolla uudestaan ajatuksella, ennenkuin kannustaa tuollaiseen tilanteeseen jäämään ja vähättelee noin isoja ongelmia...

No minusta ei ollut selkeä aloitus. Ap kertoi epämääräisesti, että puoliso arvostelee lapsia ja puuttuu syömisiin. Ei puhu lapsille rumasti suoraan, mutta sanoo herkästi siivoamisesta ja muusta ja ap:n mielestä sävy ei ole kiva. Minusta tämä jättää hyvin paljon kysymyksiä ilmaan eikä ap avaa omaa rooliaan millään tavalla. Ei avaa puolisonsa jaksamista millään tavalla, ei avaa sitä miten vauvavuosi on mennyt ja miten vastuut jakautuvat perheessä. Ei avaa sitä onko puolison kanssa yhdessä keskusteltu ja sovittu perheen säännöistä, vai onko oletuksena se, että toinen sopeutuu hiljaa.

En valitettavasti itse osaa ap:n hyvin laveasta kuvauksesta sanoa, onko kaltoinkohtelua vai ei. Ap:n tulkinta ikävästä sävystä on hänen omaa tulkintaansa. Tässä tapauksessa hyvin mieluusti kuulisin sen toisenkin puolen tarinasta.

Tässä alla suoria lainauksia tiivistelmäksi suoraan aloituksesta, mikä sinulle niissä on niin epäselvää? Et vain usko? Eikö kuulosta mitenkään poikkeukselliselta?

(Noista lainauksita selviää myös peräänkuuluttamiasi vastuunjaon asioita, niin rahallisesti kuin lastenhoidossa. Ja mikään, mikään ei oikeuta noin rumaa ja jatkuvaa käytöstä lapsia kohtaan, oli puolison ongelma ja syy käytökseen sitten mikä tahansa. Jo se, ettei sano noille lapsille koskaan mitään positiivista, on iso ongelma. Ja syyllistää heitä, siis heille itselleen myös, jatkuvasti. Juuri siivoamisesta sanomista ei muuten ollut ainakaan aloituksessa mainittu.)

"Aloimme odottaa yhteistä lasta, hänen ensimmäistään ja jotain tapahtui raskauden loppumetreillä. Puoliso alkoi olla todella kireä ja ärtynyt lasteni ollessa meillä. Valitti suunnilleen kaikesta mitä tekivät tai eivät tehneet (välillä heille suoraan, välillä minulle)"

"...eivät saaneet olla mukana missään vauvaan liittyvässä, tekivät edelleen kaiken "väärin" syömisestä ja vapaa-ajan vietosta alkaen. Puoliso kävi syyllistämässä lapsia kun söivät, että syövät liikaa (alipainoisia kumpikin) ja ruoka on kallista, suihkussa käymisestä tuli myös sanomista ja ihan mistä vaan"

"Selvennyksenä, että olen itse maksanut aina puolet kaikesta ja lasteni menot tietysti kokonaan, samoin hoitanut kuskaukset, hankinnat, lastenvahdit ym tarvittaessa, että puoliso ei ole kyllä joutunut miksikään ilmaiseksi "lapsenlikaksi". Yleensä ruuatkin olivat valmiina puolison kotiutuessa töistä, koska minä pääsin aiemmin kotiin."

"Itse olen aivan loppu, olen puun ja kuoren välissä sillä tavalla, kun yritän pitää rauhan maassa ja ennakoida kaikkien seuraavia liikkeitä, ettei tulisi turhia "yhteentörmäyksiä"."

"Tunnelma kotona on kireä ne ajat, kun lapseni ovat meillä. Tuntuu että hekin pidättävät hengitystään ja yrittävät vain pysyä pois tieltä mahdollisimman paljon. Eihän tämmöistä elämää voi lapsia pistää käymään läpi!? He tekevät kaiken mitä puoliso pyytää eivätkä sano hänelle vastaan ja silti tämä ei ole mihinkään tyytyväinen. Aina löytyy jotain tehtävää, syyllistettävää, kritisoitavaa. Ei sano ikinä mitään positiivista."

"Onko tässä enää toivoa? Alan olla siinä pisteessä, että minun on suojeltava lapsiani. En halua nuorimmankaan joutuvan kasvamaan kodissa, jossa on jatkuvasti kireä ja myrkyllinen ilmapiiri."

Edelleen nuo esimerkit jättävät hyvin paljon arvailujen varaan. Millaisessa tilanteessa on sanottu, että syövät liikaa? Ovatko lapset syöneet siis jo useamman lautasen, vai ovatko jääneet oikeasti nälkäiseksi? Millaisesta tilanteesta on ollut kyse? Mitä ihan oikeasti on tapahtunut? On täysin eri asia esimerkiksi sanoa lapsille syömisestä siinä tilanteessa, kun lapset syövät hyvää ruokaa ihan vain syömisen ilosta jo kolmatta lautasta putkeen, eivät todelliseen nälkäänsä niin, että huomiselle ei jää ruokaa. Versus sellainen tilanne, että lasten syömistä rajoitetaan niin, että he jäävät nälkäisiksi ja näkevät nälkää. Ap ei avaa näitä tilanteita edelleenkään yhtään enempää, vaan on häipynyt jo aikapäiviä sitten paikalta.

Eikä me näitä tilanteita voida ratkaista. Sekään ei auta, että aina huudetaan ensimmäiseksi eroa. Ap on yhteinen tekijä näissä molemmissa suhteissaan nykyisen ja eksänsä kanssa. Jostain syystä kumpikaan suhde ei meinaa kestää ja ap ei avaa yhtään millään tavalla pohtivasti omaa osuuttaan. Voihan toki aina pistää pelin poikki ja yrittää onneaan uudessa suhteessa, aina vain uudet lapset, ero ja homma uudestaan.

Yhteinen tekijä sun viesteissä näyttää olevan se, että sanot, ettet voi ottaa kantaa tai ei me voida ratkaista, eikä voi tietää miten on, ja siihen päälle syyllistät kuitenkin perusteetta jostain syystä ap:ta jollain ihan hatusta vedetyllä heitolla (tällä kertaa oli tuo: "Ap on yhteinen tekijä näissä molemmissa suhteissaan nykyisen ja eksänsä kanssa. jne)" Ap sitäpaitsi muuten kertoi, että heillä yhteishuoltajuus toimii oikein hyvin exän kanssa ja hyvät välit...

Ja keksit mitä kummallisimpia skenaarioita puolustella lasten huonoa kohtelua ja vääntää ettei se välttämättä olisi niin. Yhden kerran tai joskus harvoin tapahtuessa, asiattoman sanomisen ja syyllistämisen tms. voi jotenkin selitellä ehkä parhain päin tai että joskus tekee virheen, mutta kun ap:n kertoman mukaan tuo on puolison jatkuva käytösmalli, niin ei sitä kyllä selitellä millään enää parhain päin. No jää sinä sitten edelleen silti arvailemaan.

Ap avasi näitä tilanteita paljon konkreettisemmin ja paremmin vasta viimeisimpien viestien aikana. Kaikki sitä ennen jäi arvailujen varaan, myöskin kaikilla muilla kommentoijilla. Minä en väittänyt, että tilanne aivan pakosti on tavalla x, vaan olen esittänyt erilaisia mahdollisuuksia siitä, mitä tuossa on voinut käydä. Ja esittänyt kysymyksiä, joita on tärkeä miettiä.

Nyt kun ap avasi tilanteita laajemmin, niin on täysin selvää, että kumppanin käytös on asiatonta ja huonoa lapsia kohtaan, eikä siinä ole tulkinnan varaa, ja sen on muututtava. Samalla on tärkeä selvittää, jos se vain on mahdollista, että mistä tuo kaikki johtuu. Ihan jo pelkästään sen yhteisen lapsen takia. Siinä auttavat ammattilaiset paljon paremmin, kuin av:n tietäjät. Oli ap:lta todella viisas veto varata aikaa uusperheisiin erikoistuneelle parisuhdeterapeutille ensi hätään.

Se, että sinulle piti vääntää rautalangasta, ei tarkoita sitä, että muut eivät olisi ymmärtäneet paremmin jo aiemmin. Itse ainakin ymmärsin kuvion ja pääasiat jo erittäin selkeästä ja hyvinkirjoitetusta aloituksesta.

Vai niin, olet siis niitä kerrassaan maagisia ihmisiä, jotka ymmärtävät kokonaistilanteen yhdestä kappaleesta ilman tarkentavia kysymyksiä. Hieno homma! Miksi et ole hakeutunut terapeutiksi, sillä sillä saralla tuollaista maagista kykyä todella tarvitaan? Erityisesti parisuhdeterapiassa olisi todellista tarvetta sille, että pelkästään yhden ihmisen kertoma yleiskuvaus ilman tarkempia esimerkkejä antaa täydellisen kuvan kokonaistilanteesta ja heti pystyy terapeutti kertomaan, että mistä on kyse. Jännä miten ne muut ammattilaiset ovat niin huonoja, että joutuvat kyselemään ja selvittämään asioita monesta eri näkökulmasta niin paljon enemmän.

Kyllä menee sinussa lahjakkuus hukkaan ellet ole alalla :).

Aloitus oli pitkä ja siinä oli hyviä esimerkkejä ja looginen tilannekuva pidemmältä ajalta. Lisäksi oli pari lisäviestiä keskustelun alkupuolella jotka työdensivät kuvaa. Siinä ei ole mitään maagista. Täydellisestä kokonaiskuvasta en ole puhunut, vaan pääpiirteiden ymmärtämisestä. Vaikka ehkä olen sitten lahjakaskin tällaisissa asioissa. Jokaisella on vahvuutensa :)

Yleensä parisuhdeterapiassa joutuu käymään useamman kerran sen 1,5 tuntia, että terapeutti saa pääpiirteistä edes jonkinlaista kuvaa ja silloinkin jää paljon pimentoon. Silti sinä sait pääpiirteet kristallin kinkkaana itsellesi näkyviin muutaman viestin perusteella ilman tarkentavia kysymyksiä, vau! Meillä terapeutti kyseli meidän molempien kokemuksia ja näkemyksiä eikä julistanut heti alkuun kumpaakaan ku*ipääksi ja antanut ainoaksi ohjeeksi eroa. Hänen täytyy olla rinnallasi kerrassaan poskettoman huono.

Se on kyllä hienoa miten täällä av:lla on niin monta osaajaa, jotka ratkaisevat vastaukset mitä kinkkisimpiin kysymyksiin sekunneissa. Parisuhteissa aina pitää erota heti ja aina kyse on siitä, että toinen on paha ja toinen on hyvä. Totuus selviää tietäjille heti. Miten ihmeessä niin monet ammattilaiset vatuloi ja vatvoo, terveydenhuollossa ja sosiaalialalla. Vastaukset ovat niin yksinkertaisia ja selkeitä aina täällä av:lla!

Nohnoh, varohan taas sitä liiallista oman elämän suoraa projisointia av:n juttuihin. Tosiaan, tämä av-palsta ei ole parisuhdeterapia, eikä maalailusi kuvasta omaa ajatteluani.

Tässä ei ole ollut kyse siitä kumpi on hyvä tai aha tai onko joku kusipää. Vaan kyse oli selvästä lasten huonosta jatkuvasta haitallisesta kohtelusta puolison osalta. (Oletuarvoni oli kyllä, että ap ei valehtele, sillä kertomus ooi hyvin liiginen ja kuvaava) No, sinä tarvitstit ymmärtääksesi pääasian (lasten kaltoinkohtelu) enemmän selvennystä, ok.

Mielstäni oli kuitenkin vähän ikävää koittaa keksiä monella tapaa syitä miten ap:ssä voisi olla vikaa. Hyvin tuulesta temmattuja juttuja ja täysin omasta elämästä suoraa perusteetta projisoituja. Jopa niin, että sanoit että ap on se yhdistävä tekijä liitossa, josta hän on eronnut ja nyt tässä liitossa, jossa on isoja vaikeuksia. Ikäviä heittoja ihan sivuraiteella ap:n hankalassa tilanteessa.

Et ymmärtänyt eroa väitteiden ja eri näkökulmien välillä. En väittänyt, että tilanne olisi minkäänlainen. Et ymmärrä tarkentavien kysymysten tärkeyttä, vaan pidät sitä selittelynä (?). En myöskään ole väittänyt ap:n valehtelevan, ihminen vain aina tuppaa kertomaan asiat omasta näkökulmastaan ennen kuin ymmärtää toista. Me tarkastelemme näitä asioita hyvin erilaisesta näkökulmasta, sillä taas ei ole mitään merkitystä ap:n kannalta eikä tämä meidän keskustelumme tuo hänen asiaansa yhtään mitään hyötyä. Se miten sinä olet minut ymmärtänyt ja tuohtunut (?) siitä etten heti suorilta käsin kiirehtinyt tuomitsemaan ap:n puolisoa, ei varsinaisesti liity asiaan. Minun egoni kyllä kestää sen, että voin myöntää tarkempien kysymysten jälkeen, että siinä ei ole kysymyksen varaa toimiiko ap:n kumppani epäasiallisesti lapsia kohtaan. Kyllä toimii, se tuli ap:n jälkimmäisissä vastauksissa hyvin ilmi.

Olisiko sinulla jotain lisäannettavaa ap:lle tähän aiheeseen, vai perustammeko oman ketjun tälle aiheen vierestä jankkaukselle?

Kukahan tässä tuohtui ja alkoi käydä minulle henkiökohtaisuuksiin...? No sinusta on ilmeisesti hyödyllistä kommentoida keskusteluun, jossa puhutaan lasten kaltoinkohtelusta, että mm. ap on yhdistävä tekijä hänen kahdessa "eponnistuneessa" suhteessaan, ja se on sitä virkistävää näkäkulman tuomista keskusteluun? Jos näin, niin kyllä, ymmärrämme nämä asiat vähän eri tavalla. MInusta tällainen oli vähän vyön ali, eikä liittynyt aiheeseen millään tavalla, mutta toki voit olla eri mieltä siitäkin.

En ole myöskään puhunut selittelystä, enkä ole "tuohtunut" siitä ette "heti tuominnut" ap:n puolisoa. Kyllä puhumme aika erilaisiasista lähtökohdista mitä ilmeisimminkin. Ja tottakai voi kysyä lisäkysymyksiä. Kieltäydyt näkemästä ilmiselvästi näkökantaani ja haluat vääntää ajatteluni sellaiseksi mitä se ei ole, mutta ei se oikeastaan haittaa.

Olen tuo edellisen viestin kirjoittaja ja se joka väitteli tässä tuon toisen kanssa (pl.ensimmäinen vastaus tuohon ketjun ensimmåiseen viestiin on joltakulta toiselta.)

Kerron tässä nyt tässä vielä oman näkökulmani katsoa asiaa. Pääasia on mielestäni tässä ap:n puolison jatkuva ja huomattavan huono ja haitallinen kohtelu lapsia kohtaan ja se, että tuollainen olisi tärkeää saada aika nopeasti loppumaan lasten terveen kasvun ja kehityksen turvaamiseksi.

Mielestäni on vähän huono kulma lähteä suhtautumaan tällaiseen lasten elämän isoon ongelmaan - heille tehtävään ja jo jonkin aikaa jatkuneeseen selvään henkiseen väkivaltaan lähtökohtaisesti aikuisten parisuhdeongelmana. Myös parisuhdeterapia ei välttämättä siis ole tällaisissa tapauksissa se oikea osoite. (Perheterapia ja yksilöterapiat saattavat olla parempia osoitteita jos terapioista puhutaan.)

Jos olisi kyse vähän pienemmistä ongelmista perheessä, niin pidemmätkin terapiat voisivat mahdollisesti olla hyvinkin hyödyllisiä. Nyt on kuitenkin kyse tilanteesta, joka on lapsille selvästi niin haitallinen, että on mielestäni selvää, että se pitää saada mieluiten aika pikaisella aikataululla loppumaan ensin. Tämä asia menee mielestäni heittämällä parisuhteen edelle. Vaikka onkin erittäin vaikea tilanne.

Aivan liian usein tällaisiin lapsille selkeästi haitallisiin tilanteisiin jäädään aivan liian pitkäksi aikaa ja usein lapset kasvavat vuosikausia tai koko lapsuutensa tällaisessa myrkyllisessä kodin ilmapiirissä, mikä voi aiheuttaa heille monenlaista vakavaa ongelmaa ja traumaa. Lapset menevät rikki tuollaisessa kasvuympäristössä.

Tällaisissa tilanteissa, joissa lapsille tehdään henkistä väkivaltaa, niin eron peruste on hyvin painava. On usein huono tie koittaa lähteä kovin pitkäksi aikaa ratkaiseman perheen ongelmia esim. siellä terapiassa tai keskenään kotona samalla, jos puolison haitallinen käytös saa jatkua perheessä. (Väkivallan tekijä ja kotikiusaaja saattaa skarpata hetkeksi, mutta käytös palaa usein vääjäämättä.) Samalla se puoliso, joka koittaa saada parannusta tilanteeseen uupuu enemmän ja enemmän koko ajan. Lapsilla on se yksi lapsuus vain ja erittäin tärkeä vaihe terveelle kasvulle ja kehitykselle. Ap on antanut puolisollen jo pidempään mahdollisuuden muutokseen.

Hyväntahtoiset empaattiset "kiltit" ihmiset koittavat usein jäädä ratkaisemaan tällaisia ongelmia usein niin pitkään, että kaikki perheenjäsenet (paitsi se kotikiusaaja) ovat ihan hajalla ja tilanne moninkertaisesti huonontunut. Sitten ehkä erotaan ja kaikki parantelee vuosikausia tai koko loppuikänsä niitä traumoja.

Kyllä, olen täsmälleen samaa mieltä, että tuollainen käytös pitää saada loppumaan, heti. Olen tästä myös ap:lle kirjoittanut. Hän varasi ajan parisuhdeterapeutille, on tärkeää lähteä liikkeelle jostakin hoitokontaktista mahdollisimman nopeasti. Parisuhdeterapia on ihan yhtä hyvä väylä mitä yksilöterapiakin ja ymmärrän ap:n halun nähdä, onko kumppanista työskentelyyn vai ei. Jos muutos vaikuttaa aivan mahdottomalta, niin muuta vaihtoehtoa ei ole kuin ero. Tässä on kyse kuitenkin heidän yhteisestäkin lapsesta, jonka perhe hajoaa, jos erotaan nyt ja heti. Joten ymmärrän miksi ap haluaa hakea apua.

Jos olet tuo sama vastaaja ja tuon kolmen pitkän viestin oman tarinasi jakaja, (kiitos kertomuksestasi, se oli kyllä mielenkiintoinen. Tilanteesi ja oli vain kovin erilainen kuin ap:llä) ,niin sinä kyllä kehotit ensin ap:tä jäämään suhteeseen, ensin perusteena se, että kaikissa uusperheissä on alkuvuosina ongelmia, ja että kyse olisi parisuhteen ongelmista, jotka tulisi ratkaista puhumalla kumppanin kanssa ja ap:n tulisi nyt etsiä omasta käytöksestään syitä tilanteeseen.

Kun sitten tulit myös siihen tulokseen, että ongelmat ovat isoja ja lapsille tehdään todellakin vääryyttä, niin olet kehottanut AP:ta menemään parisuhdeterapeutille ratkaisemaan ongelmaa kumppaninsa kanssa. Nyt puhut ensimmästä kertaa edes eron mahdollisuudesta, aiemmin olet painottanut, että mielestäsi ihmiset eroavat liian herkästi ja jopa aloit hienovaraisesti jossain kohtaa syyllistää ap:ta erosta vanhempien lasten isäänkin. Olenko väärässä?

Perhe hajoaa, jos erotaan nyt heti. Se on totta. Ja vanhempien lasten väärinkohtelu ja kiusaaminen loppuu myös samalla heti.

Mitä virkaa on perheellä, jossa toimitaan väkivaltaisesti, jonka pitäisi olla turva, mutta on traumojen ja pahan olon lähde. Ja siis tarkoitan tuolla "heti" sitä, että kun saa asiat käytännössä järkevästi järjestettyä ja sen verran prosessoitua, en tyyliin heti huomenna tai ensi viikolla. Meneehän siihen toki vähän aikaa.

Jos aikuisten suhdetta haluaa erilleenmuuton jälkeen jollain tavalla vielä käsitellä, niin se on hyvä tehdä erillään niin, että lapset ovat turvassa. En itse näe, että olisi realistista odottaa ap:n puolisolta valtavan isoa pysyvää muutosta lyhyessä ajassa esim. terapiassa tai muuten, koska on kyse noin isosta ongelmasta käytöksessä. Terapia voisi silti olla varmasti hyödyllistä jokaiselle.

AP:lle ohjenuoraksi lause: "Minun lapsiani et kohtele noin!" Muut asiat tulee järjestyksessä sitten tämän jälkeen.

En ole kehoittanut ap:ta jäämään suhteeseen, niissä alkupään viesteissä esitin kysymyksiä, joita ap voi pohtia. En ole väittänyt, että ap:n tilanne on sama mitä minulla, kerroin esimerkkinä oman tilanteeni, mutta missään vaiheessa en ole väittänyt, että se on yhtä kuin ap:n tilanne. Olen alusta lähtien kehoittanut hakemaan apua, parisuhdeterapiasta muunmuassa. Ap selvennettyä tilannetta tarkemmin täsmensin edelleen, että on tärkeä saada apua. Kaikissa viesteissäni muille ihmisille en ole ottanut suoraan kantaa ap:n tilanteeseen, vaan puhunut myös yleisesti. Kaikki viestini eivät koske ap:ta ja hänen tilannettaan henkilökohtaisesti, vaan yleisesti. Olen vastannut muiden ihmisten viesteihin yleisellä tasolla.

Miksi en heti ensimmäisenä ole huutamassa, että eron pitää tapahtua nyt heti? Eräs suomalainen terapeutti kirjoitti asiakkaastaan, joka alkoi (mies) vaimonsa yhteisen lapsen syntymän jälkeen käyttäytymään täysin eri tavalla. Hän tunsi vastenmielisyyttä lasta kohtaan, koki että lapsi oli pilannut hänen elämänsä. Pari hakeutui avun piiriin, mies aloitti oman terapiansa missä kävi ilmi, että miehen oma isä oli hylännyt hänet suurinpiirtein samoihin aikoihin, kun mies oli alkanut tuntemaan vastenmielisyyttä lastaan kohtaan. Siis että mies oli vauvana aikoinaan ollut saman ikäinen, kun oma isänsä hylkäsi. Kun tämän trauman käsitteli terapiassa, miehestä tuli hyvä ja rakastava isä. Moni olisi tuossakin tilanteessa vaimolle sanonut, että eroa heti, ei tuosta miehestä isää tule koskaan.

Me emme tiedä mitä kaikkea tässä on taustalla. Tiedän sen oman koulutukseni ja ammattini kautta, että ero on aina traumaattista lapsille. Joten on vain viisasta selvittää asioita ensin, ihan jo sen yhteisen lapsen sekä vanhempien lasten takia. Että hekin saavat jonkun selityksen, sillä lapsi muutoin luulee, että huono käytös johtuu heistä ja heidän huonommuudestaan. Se että ei heti lähde ja jätä ei tietenkään tarkoita sitä, että huonoa käytöstä pitää vain sietää. Ei pidä, sille voi laittaa myös rajat. Ap:n kumppanin käytös ilman interventiota tulee heijastumaan myös yhteiseen lapseen, joten siitäkin syystä on tärkeä hakea apua. Aivan kuten ap on tehnyt.

Kun sinä tiedät sen, että ero on traumaattista lapsille, niin sinuun pitäisi tietää myös se, kuinka traumaattista on elää henkisen väkivallan (mm. kiusaamisen, syyttelyn, alentamisen, sumuttamisen, halveksunnan, manipuoloinnin ja valehtelun) keskellä perheessä. Se on paljon traumaattisempi vaihtoehto kuin ero, jos niitä verrataan keskenään. (Fyysinen väkivaltaa edeltää myös tavallisesti pidempään jatkunut ja ajan kanssa pahentunut henkinen väkivalta.) Sinulle tämä aihealue taitaa olla vähän vieras? Eron haittavaikutukset kutenkin jostain syystä tuttuja? Erojakin on niin monenlaisia ja monella tavalla hoidettuja, että ei niitä voi mielestäni oikein niputtaa yhteen.

Mielestäni voi olla myös vähän vastuutontakin ottaa joku poikkeutapaus esimerkiksi, missä huonosta isästä kuoritui trauman käsiteltyään oikea malliesimerkki. Kai ymmärrät itsekin että tuollainen on aika poikkeuksellista ja on vastuutonta kannustaa ihmisiä jäämään henkisen väkivallan keskelle pitkäksi aikaa (esim. yli vuoden jo kestänyt, kuten tässäin ap: tapauksessa) Sinun pitäisi tietää sen sijaan, että on suuri ongelma, että väkivaltaisiin suhteisiin jäädään liian pitkäksi aikaa, kun yritetään, toivotaan ja käydään terapiassa, kuullaan se poikkeusesimerkki (joka ei ole verrannollinen omaan tilanteeseen, koska taustalla on eri asiat).... Sillä tilanne ei valtaosassa tapauksista parane, vaan pahenee ja se rikkoo tehokkaasti perustuksia myöten tällaisessa perheessä pidempään elävät ja kasvavat.

Et varmaan myöskään halua myöntää sitäkään, mitenkään syyllistävästi vihjaillen kirjoitit mm. ap:n edellisestä erosta, josta et tiedä kyllä yhtään mitään...? Tuollainen ei sinusta ole haitallista kijoittaa ihmiselle, jonka puoliso käyttöytyy henkisesti väkivaltaisesti? Tähän et ole vastannut vieläkään. Tässä suora lainaus sun kirjoittamasta tekstistä, löytyy tästä samaisesta viestiketkusta:

"Ap on yhteinen tekijä näissä molemmissa suhteissaan nykyisen ja eksänsä kanssa. Jostain syystä kumpikaan suhde ei meinaa kestää ja ap ei avaa yhtään millään tavalla pohtivasti omaa osuuttaan. Voihan toki aina pistää pelin poikki ja yrittää onneaan uudessa suhteessa, aina vain uudet lapset, ero ja homma uudestaan."

Sivuutit sujuvasti ensialkuun aloituksesta sekä ap:n alun viesteistä kuvailut selvästä henkisestä väkivallasta ja sen kaavoista perheessä ja suhteessa, ja sanoit, ettei aloituksesta voi niin päätellä, etkä voi sanoa juuta etkä jaata, mutta sitten tällaista syyllistävää voit sanoa ilman mitään perustetta? Vain siksi, että hän on eronnut aiemmin. hmm.

En tiedä miten paljon jaksan enää vääntää ja selitellä sinulle sanomisiani, sillä saat kyllä kaiken väännettyä juuri sillä tavalla miten itse haluat asiat käsittää. Olen moneen kertaan, moneen otteeseen kirjoittanut siitä, että ap:n alun kertomus oli epäselvä ja ap ehti kuvata miehensä käytöstä paljon seikkaperäisemmin huomattavasti myöhemmin. Sinulle kuvio on ollut alusta lähtien hyvin selvää, sinä näit selvän kaavan yksiselitteisestä väkivallasta alusta lähtien. Kerrassaan hienoa, minä en sitä kyennyt niin selkeästi huomaamaan ennen kuin ap täydensi kertomustaan.

Kirjoitukseni ap:n osallisuudesta molemmissa suhteissa ei ollut varsinaisesti osoitettu edes ap:lle, oli vastaus toiselle ihmiselle. Sinulle tai jollekin muulle. Jankkaat tuosta samasta asiasta sivu tolkulla ja nostat sen toistuvasti esiin. Kyllä, se oli tökerösti kirjoitettu ja kuvasti ennemminkin omaa turhautumistani tämän palstan ja ihmisten mustavalkoisiin totuuksiin. Joko sait rauhan vai piitääkö meidän avata todella oma keskustelu siitä, miten penäät minulta jo hyvin erikoisella tarmolla vastauksia ihan kaikkeen mahdolliseen, keksit omia merkityksiäsi ja vääntelet sanomisiani.

Olen itseasiassa tuo sama kirjoittaja, joka kirjoitti kokemuksiaan sadistisesta vanhempipuolesta, joten minulla on hyvinkin henkilökohtaisia kokemuksia lähisuhdeväkivallasta ja sen eri muodoista. Olen ollut se lapsi uusperheessä, joka on joutunut vanhempipuolen nyrkkeilysäkiksi ja piinan kohteeksi. Olen nähnyt myös vierestä miten aikuisten toimintahäiriö vaikuttaa niihin vanhempipuolen biologisiinkin lapsiin. Silloin kun on yhteisiä lapsia kuvioissa ja toisen vanhemman, tai molempien käytös on haitallista, niin koko perhe tarvitsee apua. Minun lapsuuden perheeni olisi tarvinnut apua, ihan joka ikinen meistä.

Minä taas en usko, että sinulla riittää ammattitaito saati elämänkokemus sanomaan ap:lle, tai kenellekään kenenkään puolesta, milloin joku on autettavissa ja milloin ei. Sinä et sitä pysty sanomaan, etenkään av:n kommenttikentän kautta. Minäkään en pysty sitä ap:lle sanomaan.

Otatko enää millään tavalla osaa ap:n keskusteluun, vai kommentoitko ja kaivatko sinä täällä enää pelkästään minun kirjoituksiani?

Yhtälailla olen kommentoinut sinun kirjoituksiisi kun sinä olet kommentoinut minun kirjoituksiisi nyt tässä pitkässä viestittelyketjussa. En tiedä miksi niin kovasti haluat mennä taas henkilökohtaisuuksiin ja kommentoida mm. "riittämättömästä elämänkokemuksestani" (?!) tms. kun et tiedä mitään elämänkokemuksestani. Olemme eri mieltä joistain asioista mitä tulee aloitukseen, ja eiköhän puhuta siitä aloituksen aiheesta ja jätetä nuo henkilökohtaiset loukkauset ja halveksuvat heitot välistä. Itse ainakin olen tässä meidän välisessä viestittelyssäkin kyllä pääosin kuitenkin käsitellyt aloituksen aihetta ja käsittääkseni vaihtanut mielipiteitä siihen liittyen. Olen haastanut kirjoituksiasi ja mielipiteitäsi ja suhtautumistasi myös, mutta keskutelupalstalla sekin mielestäni jossain määrin kuuluu myös asiaan. Ei minulle tarvitse kommentoida jos et halua.

Hieman erikoista, että syytät minua henkilökohtaisuuksiin menosta, vaikka olet ihan itse tehnyt sitä, paljon räikeämmin. Malka on hyvin helppoa nähdä muiden silmässä. Mutta ei se mitään, meillä on tästäkin varmasti hyvin erilaiset näkemykset. Kuten myös siitä, että onko samoista asioista jankkaaminen ja asioiden tahallinen vääntäminen toisenlaiseksi sitä viatonta haastamista, mihin viittaat, vai jotain muuta. Minä pystyn elämään sen asian kanssa, että meillä on näistä monista asioista hyvin poikkeavat näkemykset ja vääntäminen on järkevää jättää tähän. Tämä ei auta ap:ta yhtään eikä liity ketjuun millään tavalla.

No sovitaan niin että ollaan eri mieltä näistä asioista. Siitäkin kuka vääntää asioita toisiksi "tahallaan", mutta ehkä enemmän on siinäkin kyse sitten lähinnä näkemyseroista. En itse ainakaan varsinkaan "tahallaan" väännä asioita toisiksi, olen oikeasti tuota mieltä mitä kerron ja olen tulkinnut lukemastani noin. Mielipiteen kärkeväkin kritisointi tai suoraan toisen henkilökohtaiseen elämään (siitä tietämättä) menevä alentava kommentointi, on mielestäni myös eri asioita. Mutta olemme eri mieltä näistä, sovitaan siis näin.

Huh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet ap jo kerran eronnut, kun lapsesi ovat olleet pieniä. Ei tarvi sanoa meille, mutta mieti mikä siihen eroon johti. Entä omat vanhempasi, ovatko he yhdessä vai eronneet ja jos erosivat, niin minkä ikäinen olit?

Tämä voi olla aika villi ajatus, mutta kannattaa hetkeksi miettiä myös sitä, onko siinä omassa toiminnassa ja elämänhistoriassa jotain toistuvia kaavoja, esim paeta sen sijaan että ratkaisisi.

Reagoitko itse jostain syystä poikkeuksellisen voimakkaasti siihen, jos puoliso käskee lapsiasi vaikka siivoamaan huoneensa, ja miksi reagoit näin? Mitä sinun lapsuudessasi olisi tapahtunut, jos vanhempasi olisivat todenneet huoneesi olevan sotkuinen, olisiko sinua rangaistu? Miksi suhtaudut niin kuin suhtaudut siihen ihan tavalliseen asiaan, että vauvan vanhempi on väsynyt ja kireä? Muistuttaako se sinua ensimmäisestä erostasi tai jostain muusta ahdistavasta?

Nämä nyt tällaisena pienenä pohdintana.

Täh? Sitähän tuo yrittää, eli ratkaista. Vai mitä kuvittelet oikein? Mitä syyllistämistä, jossa käytät toisen lapsuudenperhettä, mistä et mitään tiedä argumenttina.

Lapsuudenperheestä kyselin mm. siksi, että on tutkittu tosiasia, ihminen on herkkä jättämään oman perheensä samoihin aikoihin kuin minkä ikäinen itse oli, jos omat vanhemmat erosivat. Siksi ajattelin, että ap voi esim pohtia sitä, että erosivatko omat vanhemmat, kun hän oli pieni. Hän itsehän kaavailee jo toista eroa, kun hänellä on pikkulapsi. Jos siihen ei ole aivan todella hyvää syytä, niin se tulisi pyrkiä välttämään. Jos bonusvanhempi on hirviö, niin syy on hyvä. Mutta jos bonusvanhempi vain väsyneenä natisee ja mutisee, eikä jaksa innostua isommista, niin terapiaa kannattaa katsoa kunnolla ja avoimin mielin, ja ap voi siellä pohtia omaakin rooliaan, sitähän varten se on.

Philippa Perry: Kunpa vanhempasi olisivat lukeneet tämän kirjan

Suosittelen ap, että lainaat tämän terapia-aikaa odotellessa, ja luet. Jos tuntuu, että se on hyvä, niin anna puolison luettavaksi. Auttaa ymmärtämään itseään ja toimintaansa vanhempana, kuulostaa siltä että se olisi puolisollesi todella tarpeen.

Luulisi, että lapsen syntymä jotenkin " pehmnetäisi" ihmistä ja tekisi siitä lempeämmän, mutta näköjään joillekin oman lapsen syntymä aiheuttaa sen, että ihminen muuttuu ilkeäksi ja tympeäksi. Mä ymmärrän, että väsyneenä itse kukin ärsyyntyy herkästi, mutta kun nämä uudet luonteenpiirteet näköjään jäävät päälle loppuelämäksi.

Vierailija kirjoitti:

Huh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet ap jo kerran eronnut, kun lapsesi ovat olleet pieniä. Ei tarvi sanoa meille, mutta mieti mikä siihen eroon johti. Entä omat vanhempasi, ovatko he yhdessä vai eronneet ja jos erosivat, niin minkä ikäinen olit?

Tämä voi olla aika villi ajatus, mutta kannattaa hetkeksi miettiä myös sitä, onko siinä omassa toiminnassa ja elämänhistoriassa jotain toistuvia kaavoja, esim paeta sen sijaan että ratkaisisi.

Reagoitko itse jostain syystä poikkeuksellisen voimakkaasti siihen, jos puoliso käskee lapsiasi vaikka siivoamaan huoneensa, ja miksi reagoit näin? Mitä sinun lapsuudessasi olisi tapahtunut, jos vanhempasi olisivat todenneet huoneesi olevan sotkuinen, olisiko sinua rangaistu? Miksi suhtaudut niin kuin suhtaudut siihen ihan tavalliseen asiaan, että vauvan vanhempi on väsynyt ja kireä? Muistuttaako se sinua ensimmäisestä erostasi tai jostain muusta ahdistavasta?

Nämä nyt tällaisena pienenä pohdintana.

Täh? Sitähän tuo yrittää, eli ratkaista. Vai mitä kuvittelet oikein? Mitä syyllistämistä, jossa käytät toisen lapsuudenperhettä, mistä et mitään tiedä argumenttina.

Lapsuudenperheestä kyselin mm. siksi, että on tutkittu tosiasia, ihminen on herkkä jättämään oman perheensä samoihin aikoihin kuin minkä ikäinen itse oli, jos omat vanhemmat erosivat. Siksi ajattelin, että ap voi esim pohtia sitä, että erosivatko omat vanhemmat, kun hän oli pieni. Hän itsehän kaavailee jo toista eroa, kun hänellä on pikkulapsi. Jos siihen ei ole aivan todella hyvää syytä, niin se tulisi pyrkiä välttämään. Jos bonusvanhempi on hirviö, niin syy on hyvä. Mutta jos bonusvanhempi vain väsyneenä natisee ja mutisee, eikä jaksa innostua isommista, niin terapiaa kannattaa katsoa kunnolla ja avoimin mielin, ja ap voi siellä pohtia omaakin rooliaan, sitähän varten se on.

Minun vanhempani ovat yhdessä edelleen.

Aiempi liittoni päättyi sopuisasti kämppiksinä, eikä eroon liittynyt riitoja tai muita osapuolia. Olimme yhdessä vajaa 15 vuotta. Ex-puolisoni vanhemmat olivat eronneet, kun lapset olivat pieniä.

Emme riidelleet oikein koskaan, mutta emme myöskään rakastaneet, keskustelleet, ei ollut oikein mitään yhteistä tai puhuttavaa edes. Pelkkää arjen hoitamista. Muistan kun joskus halasimme ex-puolisoni kanssa, niin lapsi ihmetteli, että miksi te halaatte. Että sellaista parisuhteen mallia sieltä sitten. Tosin ei tämä nykyinenkään malli ole parempi, mutta kun ei minulla sitä kristallipalloa ollut tähän suhteeseen ryhtyessäni.

Entisen puolison kanssa ollaan hyvissä väleissä, koska suhteessa ei tunteet räiskyneet, niin ei räiskynyt myöskään erotilanteessa. Jaoimme kaiken sovussa keskenään, emme ole käyneet missään laittamassa mitään paperille, hän auttoi minua muutossa ja huonekalujen kasaamisessa. Edelleenkin sovimme kaiken suullisesti, ilman tapaamissopimuksia tai ulkopuolisia tahoja. Hänellä on ollut uusi puoliso melkein yhtä kauan kuin minulla, eli nämä uudetkaan eivät ole tätä meidän välistä sopuisuutta rikkoneet.

Eli tässä on kyseessä täysin erilaiset tilanteet, eikä mikään minun noudattama kaava, joka olisi peräisin omista lapsuuden kokemuksistani.

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Huh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet ap jo kerran eronnut, kun lapsesi ovat olleet pieniä. Ei tarvi sanoa meille, mutta mieti mikä siihen eroon johti. Entä omat vanhempasi, ovatko he yhdessä vai eronneet ja jos erosivat, niin minkä ikäinen olit?

Tämä voi olla aika villi ajatus, mutta kannattaa hetkeksi miettiä myös sitä, onko siinä omassa toiminnassa ja elämänhistoriassa jotain toistuvia kaavoja, esim paeta sen sijaan että ratkaisisi.

Reagoitko itse jostain syystä poikkeuksellisen voimakkaasti siihen, jos puoliso käskee lapsiasi vaikka siivoamaan huoneensa, ja miksi reagoit näin? Mitä sinun lapsuudessasi olisi tapahtunut, jos vanhempasi olisivat todenneet huoneesi olevan sotkuinen, olisiko sinua rangaistu? Miksi suhtaudut niin kuin suhtaudut siihen ihan tavalliseen asiaan, että vauvan vanhempi on väsynyt ja kireä? Muistuttaako se sinua ensimmäisestä erostasi tai jostain muusta ahdistavasta?

Nämä nyt tällaisena pienenä pohdintana.

Täh? Sitähän tuo yrittää, eli ratkaista. Vai mitä kuvittelet oikein? Mitä syyllistämistä, jossa käytät toisen lapsuudenperhettä, mistä et mitään tiedä argumenttina.

Lapsuudenperheestä kyselin mm. siksi, että on tutkittu tosiasia, ihminen on herkkä jättämään oman perheensä samoihin aikoihin kuin minkä ikäinen itse oli, jos omat vanhemmat erosivat. Siksi ajattelin, että ap voi esim pohtia sitä, että erosivatko omat vanhemmat, kun hän oli pieni. Hän itsehän kaavailee jo toista eroa, kun hänellä on pikkulapsi. Jos siihen ei ole aivan todella hyvää syytä, niin se tulisi pyrkiä välttämään. Jos bonusvanhempi on hirviö, niin syy on hyvä. Mutta jos bonusvanhempi vain väsyneenä natisee ja mutisee, eikä jaksa innostua isommista, niin terapiaa kannattaa katsoa kunnolla ja avoimin mielin, ja ap voi siellä pohtia omaakin rooliaan, sitähän varten se on.

Kyllähän se nyt vähempikin riittää siihen, että ero on se oikea ratkaisu, kuin että puoliso olisi "hirviö".  Ei ihminen ole konaisuudessaan välttämättä hirviö, vaikka esim. hänen toimintansa perheessä olisi aivan liian haitallista (ks. ap:n tilanne). Eihän nämä asiat niin mustavalkoisia tavallisesti kuitenkaan ole. On tietenkin hyvä koittaa ensin selvittää ja ratkaista ongelmia, mutta on myös hyvä osata ymmärtää se piste, jonka yli ei voi enää joustaa, jos on nimenomaan lasten hyvinvoinnista ja turvasta selvästi kyse. Jos tilanne on se, että lapset täytyy suojata. Siinä tilanteessa ei kyllä auta vanhemman alkaa kovin pitkään pohtia omaa lapsuuttaan tms, vaan energia ja toiminta on parempi suunnata oikeaan kohteeseen. Viimeiseen asti eron pitkittämien ja sen yli, voi myös olla haitallista, paljonkin haitallisempaa kuin se eroaminen.

Ap! Ihan ohiksena tartun äskeisen viestisi kohtaan, jossa kerroit erostasi että se oli sopuisa ettekä laittaneet mitään paperille. Jos olitte naimisissa, niin kai te ositussopimuksen teitte? Jos se on tekemättä, niin kipin kapin tekemään!

Vierailija kirjoitti:

Ap! Ihan ohiksena tartun äskeisen viestisi kohtaan, jossa kerroit erostasi että se oli sopuisa ettekä laittaneet mitään paperille. Jos olitte naimisissa, niin kai te ositussopimuksen teitte? Jos se on tekemättä, niin kipin kapin tekemään!

Hei, joo olen ymmärtänyt että vähintäänkin tulevia perunkirjoituksia helpottamaan pitäisi jokin paperi tehdä, että omaisuus on erossa jaettu eikä kummallakaan ole oikeutta moittia tätä jakoa tjsp. Meillä ei ollut yhteistä velkaa eikä mitään merkittävää yhteistä omaisuutta tai säästöjä, niin jaoimme erossa käytännössä vain kodin tavarat.

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitko ap ajatella ratkaisukeskeistä terapiaa niin että maksatte sen itse, sellaiseen pääsee nopeimmillaan muutamassa päivässä. Tässä terapiamuodossa ei jauheta asioita ajalta miekka ja kirves, vaan haetaan nopeaa ratkaisua tämänhetkiseen ongelmaan. Tilanne tuntuu nyt olevan sen verran akuutti, että apua tarvittaisi heti eikä ehkä joskus puolen vuoden päästä. Jos olisitähän edes muutama satanen laittaa, niin pääsisit vähän eteenpäin asioissa.

Joskus tosin tarvitaan lapsuusaikojen kaivelua, jos on vaikka kiintymyssuhdetrauma. Siihen tarvitaan ihan traumaterapiaa, vaikka lapsuudessa ei olisi ollut väkivaltaa tms. Jos puoliso suostuu tekemään kiintymyssuhdetestin netissä ja selviää että on turvaton kiintymyssuhde, niin traumaterapia on oikea paikka.

'

AP.n puolisolla vaikuttaa olevan isompia ongelmia itsellään. Olisi varmasti todella hyvä, että hän menisi terapiaan niitä ratkomaan ja muutenkin ensialkuun edes kunnolla tunnustaisi ja myöntäisi ongelman kaikessa laajuudessaan.

Lasten takia tilanteeseen tulisi kuitenkin saada muutos aika pian. Siinä mielessä aika ja todennäköisyys ei nyt ole oikein muutenkaan tuon perhe-elämän jatkamisen puolella, sillä kenenkään käytös tai ajatusmaalma ei yleensä muutu radikaalisti hetkessä, ei terapiassa eikä muuten, eikä lapsille ole hyvä kasvaa kodissa sellaisen aikuisen kanssa joka on kohdellut heitä ja kohtelee ikävästi ja haitallisesti. Ap:n tapauksessa tällä bonusvanhemmalla ei vaikuta olevan myöskään mitään aitoa välittämistä näitä ap:n lapsia kohtaan myöskään? Onko näin?

Lapset eivät voi odottaa äitinsä puolison ajattelutavan ja käytöksen muutosta joskus kaukana tulevaisuudessa ja ehkä, vaikka tämä ihminen menisi nyt terapiaan hakemaan apua syvempiin omiin ongelmiinsa.

Mutta mitä voi tehdä nyt ihan heti, on ainakin se, että laittaa puolisolle tiukemmin rajat hänen käytökselleen. Hän on nyt käyttänyt valtaansa väärin lapsia kohtaan jo pidemmän aikaa, menettänyt siksi luottamuksen ja sitä valtaa nyt ensihätään olisi hyvä vähentää häneltä nyt radikaalisti. Mikä on hänen suhtautumisensa uusiin rajoihin, kertoo myös paljon. Herättääkö hänet näkemään ongelman? Minusta olisi hyvä nyt niin, että sinä ap päätät nyt omien lastesi asioista ja säännöistä. Et katso vierestä, jos esim. käskytetään mielestäsi esim. epäreilulla tavalla. Puutu erittäin alhaisella kynnyksellä tilanteisiin, sillä lapsille on tärkeää kokea, että puolustat heitä ja olet todella se turvallinen luotettava vanhempi heille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan kuin puolisosi yrittäisi päästä lapsistasi eroon. Onko hänellä muutoin outoa käytöstä?

On hän muutenkin vähän omalaatuinen tai voisi sanoa erikoinen joissakin asioissa, mutta ei ole ollut lapsiin liittyen aiemmin. Kuten kerroin, tämä alkoi vasta yhteisen lapsen myötä.

Sama tunne minulle on tullut ja olen tästä jonkun kerran kysynytkin, että yrittääkö hän, että lapseni eivät haluaisi enää olla meillä ja luuleeko tosiaan, että voi tässä kohtaa alkaa leikkiä jotain meidän kolmen muodostamaa pikku perhettä. Ei kuulemma tietenkään yritä mitään sellaista.

En vaan pysty jotenkin ymmärtämään, että ihminen, joka nyt itsekin tietää mitä on vanhemman rakkaus lastaan kohtaan, voi olla niin kylmä ja julma "rakastamansa" ihmisen lapsille. Eipä taida oikeasti rakastaa minua edes, kun pystyy tuolla tavalla käyttäytymään toistuvasti.

Ap.

Käytöksen muuttuminen ei välttämättä liity syntyneeseen lapseen tai vanhempiin lapsiin mitenkään. On vaan käynyt niin, että on kulunut parisuhteen pari ensimmäistä vuotta, jolloin ei nähdä toisessa kuin ne asiat, jotka halutaan nähdä. Ja sitten rupeaa pala kerrallaan paljastumaan molemmille se todellinen ihminen. Voi olla, että toinen osapuoli ei vaan enää halua tätä suhdetta, ja reagoi sitten noin käytöksellään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan kuin puolisosi yrittäisi päästä lapsistasi eroon. Onko hänellä muutoin outoa käytöstä?

On hän muutenkin vähän omalaatuinen tai voisi sanoa erikoinen joissakin asioissa, mutta ei ole ollut lapsiin liittyen aiemmin. Kuten kerroin, tämä alkoi vasta yhteisen lapsen myötä.

Sama tunne minulle on tullut ja olen tästä jonkun kerran kysynytkin, että yrittääkö hän, että lapseni eivät haluaisi enää olla meillä ja luuleeko tosiaan, että voi tässä kohtaa alkaa leikkiä jotain meidän kolmen muodostamaa pikku perhettä. Ei kuulemma tietenkään yritä mitään sellaista.

En vaan pysty jotenkin ymmärtämään, että ihminen, joka nyt itsekin tietää mitä on vanhemman rakkaus lastaan kohtaan, voi olla niin kylmä ja julma "rakastamansa" ihmisen lapsille. Eipä taida oikeasti rakastaa minua edes, kun pystyy tuolla tavalla käyttäytymään toistuvasti.

Ap.

Käytöksen muuttuminen ei välttämättä liity syntyneeseen lapseen tai vanhempiin lapsiin mitenkään. On vaan käynyt niin, että on kulunut parisuhteen pari ensimmäistä vuotta, jolloin ei nähdä toisessa kuin ne asiat, jotka halutaan nähdä. Ja sitten rupeaa pala kerrallaan paljastumaan molemmille se todellinen ihminen. Voi olla, että toinen osapuoli ei vaan enää halua tätä suhdetta, ja reagoi sitten noin käytöksellään.

On aika häiriintynyttä reagointia. Suhde ja puoliso tympii- alanpa kunnon kotikiusaajaksi...? Näinkö? Onko omaa kokemusta?

(Ei saa puolisoltaan tarpeeksi huomiota enää koska vauva vie ajan ja energian ja puoliso on välillä mohmssuinen ja tullut pari kiloa lisää --> Puoliso ei ole enää kiva  --> En halua enää tätä suhdetta?)

Narsistiseen / hyvin itsekkääseen ajattelumaailmaan tuollainen skenaario toki sopii kuin nenä päähän. Narsistisesti ajatteleva luo puolisostaan ensin epärealistisen ihannekuvan, johon kukaan ei voi realistisesti yltää kaikissa elämäntilanteissa varsinkaan. Itse ei myöskään näytä kunnolla omaa todellista luonnettaan aluksi.