Lue keskustelun säännöt.
Kokemuksia? Puoliso muuttui lapsensa synnyttyä (uusperhe)
30.08.2023 |
Teen aloituksen silläkin uhalla, että sontaa sataa niskaan, koska uusperhe. Mutta jospa joku osaisi kertoilla mahdollisia omia kokemuksiaan suunnilleen vastaavassa tilanteessa, niin saisi vähän perspektiiviä asioihin jatkokäsittelyä ajatellen.
Tilanne on siis se, että meillä on uusperhe, jossa vain minulla oli lapsia ennestään. Seurustelimme aluksi noin 9kk ihan vaan kahden kesken ennen kuin edes otin puolison puheeksi lasteni kanssa. Tämän jälkeen meni vielä hetki, että tapasivat. Kaikki meni hyvin ja aloimme hissukseen viettää aikaa yhdessä enemmän. Jossain vaiheessa sitten puoliso asui meillä aina, kun lapseni olivat minulla ja kahdestaan asuimme, kun lapset olivat toisen vanhemman luona. Asiat sujuivat hyvin, en odottanut puolisoni "rakastuvan" lapsiini, mutta tulivat toimeen ja tykkäsivät toisistaan ja teimme usein asioita yhdessä (lautapelejä, leikkipuistoilua, uimista, päiväretkiä, leffoja, kävelyjä, talvilajeja, lukemista jne). Meillä oli välillä haastavaa puolison epävarmuuksien ja mustasukkaisuuden vuoksi, mutta asiat muuttuivat kuitenkin parempaan suuntaan. Jälkiviisas voi tietysti tässä vaiheessa olla, mutta silloin hän osasi puhua ja kääntää kaiken hyväksi.
Tätä yhteiseloa oli jatkunut jo pitkästi yli vuoden verran, kun puolison oma asunto myytiin. Hän itse halusi laittaa sen myyntiin ja että etsisimme yhteisen kodin. Tuota reilun vuoden yhdessä asumista oli siis edeltänyt myös koko porukan tutustumisvaihe + meidän kahdenkeskinen seurusteluvaiheemme. Hän muutti osoitteensa virallisesti luokseni, mutta käytännössä juuri mikään ei tuossa kohtaa muuttunut, koska hänhän oli jo muutenkin asunut kanssamme.
Löysimme jonkin ajan kuluttua yhteisen kodin ja muutimme sinne. Edelleen hän tuli hyvin toimeen lasteni kanssa, mutta ehkä jotain pientä oli muuttunut näin jälkikäteen ajateltuna. Hän alkoi ottaa hiukan enemmän "käskyttäjän" roolia, mutta minusta se vaikutti ihan normaalilta. Aiemmin hän ei nimittäin oikein ollut uskaltanut käskyttää tai komentaa lapsiani, vaikka siihen olisi joskus ollut ihan aihetta ja myös minun siunaus.
Aloimme odottaa yhteistä lasta, hänen ensimmäistään ja jotain tapahtui raskauden loppumetreillä. Puoliso alkoi olla todella kireä ja ärtynyt lasteni ollessa meillä. Valitti suunnilleen kaikesta mitä tekivät tai eivät tehneet (välillä heille suoraan, välillä minulle), yhteiset tekemiset olivat pikkuhiljaa jääneet pois ja kun yritin jotain ehdottaa, niin vastaus oli luokkaa "onko pakko?".
Vauvan synnyttyä tilanne paheni huomattavasti. Lapseni eivät saaneet oikein olla vauvan lähellä (kyse ei ole mistään täysin vahdittavista pikkulapsista, vaan kouluikäisistä), eivät saaneet olla mukana missään vauvaan liittyvässä, tekivät edelleen kaiken "väärin" syömisestä ja vapaa-ajan vietosta alkaen. Puoliso kävi syyllistämässä lapsia kun söivät, että syövät liikaa (alipainoisia kumpikin) ja ruoka on kallista, suihkussa käymisestä tuli myös sanomista ja ihan mistä vaan. Kun puhutin häntä näistä jutuista useita useita kertoja, niin vastaus oli luokkaa "minä maksan heidän asumisestaan, he eivät maksa mitään". Selvennyksenä, että olen itse maksanut aina puolet kaikesta ja lasteni menot tietysti kokonaan, samoin hoitanut kuskaukset, hankinnat, lastenvahdit ym tarvittaessa, että puoliso ei ole kyllä joutunut miksikään ilmaiseksi "lapsenlikaksi". Yleensä ruuatkin olivat valmiina puolison kotiutuessa töistä, koska minä pääsin aiemmin kotiin.
(Jatkuu seuraavassa viestissä)
Kommentit (428)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loppuosa
Vanhempien lastesi ollessa teillä arjen tulisi olla mahdollisimman normaalia. Ei huvituksia, ei syyllisyydentunteen paikkausta herkuilla ja sirkushuveilla, vaan normaalia perhearkea, missä ei unohdeta puolisoa ja yhteistä lasta. Se on myös yksi hyvä perheen myrkyttäjä, jos kumppani häviää saatavista joka toinen viikkoa ja panostaa kaiken tarmonsa vanhempiin lapsiin jättäen parisuhteen ja yhteisen lapsen hattuhyllylle odottamaan seuraavaa viikkoa. Kohteletko lapsia tasavertaisesti, osallistuthan varmasti vähintään puoliksi yhteisen menoihin ja hoitoon? Onhan kumppanillasi omaa aikaa ja lepoa? Onko hänellä oikeus ylipäätänsä kertoa sinulle huolistaan ja ärsytyksen aiheistaan ilman, että otat kaiken automaattisesti hyökkäyksenä? Tuleeko puolisosi aidosti kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi? Osaatko kiittää ja pyytää anteeksi?Tässä muutamia asioita, jotka tuli mieleen. Joku puolisoasi selvästi painaa ja ärsyttää, on tärkeää että pääsette juttelemaan. Suosittelen parisuhdeterapiaa ja nimenomaan sellaisella terapeutilla, joka on erikoistunut uusperheisiin ja joka ymmärtää uusperheiden sudenkuoppia.
Lopuksi vielä. Uusperheen muodostuminen vie aikaa ja yhteisen lapsen syntymä sekoittaa aina pakkaa. Jokainen joutuu hakemaan paikkaansa uudestaan ja rooliaan perheessä. Tutkimusten mukaan suurimmat kehitysvaiheet olisi käyty läpi keskimäärin 4-7 vuodessa. Sitä ennen erilaiset vaiheet, riidat ja kriisit valitettavasti kuuluvat asiaan.
Omasta tilanteestani avaan vielä sen verran, että olen hyvin kiintynyt bonuksiin ja voin sanoa rakastavani heitä. Suhteemme ei kuitenkaan ole täysin suora ja mutkaton, koska mieheni on eräänlaisena tulppana jatkuvasti siinä välissä. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu riitoja ja sanaharkkaa, mutta jos siinäkin on jatkuvasti joku mikromanageeraamassa vieressä ja estämässä kahden ihmisen välisen suhteen luonnollista syntymistä, niin jännite jää aina kytemään. Kyllähän sitä omankin lapsen kanssa ottaa välistä yhteen ja oma lapsi toisinaan ärsyttää ja rasittaa, mutta tällaisia asioita ei saisi käydä bonusten kanssa, koska kaikki tulkitaan automaattisesti pahaksi ja huonoksi ja heti saa pahan äitipuoli- leiman, vaikka kyseessä olisi täysin normaali kärhämä ihmissuhteessa. On mielestäni tärkeää antaa lapsen/lasten ja bonusvanhemman myös niin sanotusti ottaa yhteen ja sopia keskenään kärhämänsä. Ellei homma mene aivan täysin yli. On todella vaikeaa olla läheinen ja luontevasti sellaisten ihmisten kanssa, joiden välissä on aina joku mikromanageeraamassa ja säätämässä välissä. Mieti vaikka jos anoppisi olisi jatkuvasti häsläämässä sinun ja kumppanisi välissä, niin millä tavalla se vaikuttaisi teidän keskinäiseen suhteeseen?
Et ilmeisesti lukenut aloitusta lainkaan. Miksi? Koko viestisi ei sovellu aloittajalle mitenkään.
En ehtinyt lukea ensimmäistä sivua pidemmälle, sen myönnän. Kirjoitinkin heti alkuun etten osaa ottaa kantaa tarkemmin juuri ap:n tilanteeseen, pyrin kirjoittamaan omasta kokemuksestani ja sen myötä ap:lle kysymyksiä pohdittavaksi. Ei me tätä tilannetta voida av:lla ratkaista, vaan ap:n pitää keskustella asioista puolisonsa kanssa. Puolison omaa versiota emme tiedä, joten siinäkin mielessä on vaikea sanoa juuta tai jaata ap:n tilanteeseen.
No kylläpä on puolusteleva asenne sitä lapsia kaltoinkohtelvaa kohtaan. Kyllä sellaisesta pitäisi osata sanoa juuta tai jaata. Oli todella hyvä ja selkeä aloitus. Jos ap ei vallan valehdellut, eikä tarina ole ihan keksitty, mitä en itse asiassa usko, oli niin looginen hyvä ja kuvaava kirjoitus, niin jokainen järkevä osaa tuosta nähdä, että jos lapset kasvaa tuollaisessa kodissa, ilmapiirissä ja puolison kohtelussa, niin se on todella haitallista. Ei ole mitään väliä, mitkä puolison syyt tuohon käytökseen itse asiassa ovat. Niin ei vain voi olla, jos lapsistaan haluaa pitää huolen.
Sinä sen sijaan kannustit jäämään tuohon suhteeseen ja tilanteeseen, että kaikilla on uusperheessä alussa ongelmia, olihan sinulla mielipide, siinä oli sinun juu ja jaa. Kannattasi ehkä nyt sitten lukea se aloitus edes kunnolla uudestaan ajatuksella, ennenkuin kannustaa tuollaiseen tilanteeseen jäämään ja vähättelee noin isoja ongelmia...
No minusta ei ollut selkeä aloitus. Ap kertoi epämääräisesti, että puoliso arvostelee lapsia ja puuttuu syömisiin. Ei puhu lapsille rumasti suoraan, mutta sanoo herkästi siivoamisesta ja muusta ja ap:n mielestä sävy ei ole kiva. Minusta tämä jättää hyvin paljon kysymyksiä ilmaan eikä ap avaa omaa rooliaan millään tavalla. Ei avaa puolisonsa jaksamista millään tavalla, ei avaa sitä miten vauvavuosi on mennyt ja miten vastuut jakautuvat perheessä. Ei avaa sitä onko puolison kanssa yhdessä keskusteltu ja sovittu perheen säännöistä, vai onko oletuksena se, että toinen sopeutuu hiljaa.
En valitettavasti itse osaa ap:n hyvin laveasta kuvauksesta sanoa, onko kaltoinkohtelua vai ei. Ap:n tulkinta ikävästä sävystä on hänen omaa tulkintaansa. Tässä tapauksessa hyvin mieluusti kuulisin sen toisenkin puolen tarinasta.
Tässä alla suoria lainauksia tiivistelmäksi suoraan aloituksesta, mikä sinulle niissä on niin epäselvää? Et vain usko? Eikö kuulosta mitenkään poikkeukselliselta?
(Noista lainauksita selviää myös peräänkuuluttamiasi vastuunjaon asioita, niin rahallisesti kuin lastenhoidossa. Ja mikään, mikään ei oikeuta noin rumaa ja jatkuvaa käytöstä lapsia kohtaan, oli puolison ongelma ja syy käytökseen sitten mikä tahansa. Jo se, ettei sano noille lapsille koskaan mitään positiivista, on iso ongelma. Ja syyllistää heitä, siis heille itselleen myös, jatkuvasti. Juuri siivoamisesta sanomista ei muuten ollut ainakaan aloituksessa mainittu.)
"Aloimme odottaa yhteistä lasta, hänen ensimmäistään ja jotain tapahtui raskauden loppumetreillä. Puoliso alkoi olla todella kireä ja ärtynyt lasteni ollessa meillä. Valitti suunnilleen kaikesta mitä tekivät tai eivät tehneet (välillä heille suoraan, välillä minulle)"
"...eivät saaneet olla mukana missään vauvaan liittyvässä, tekivät edelleen kaiken "väärin" syömisestä ja vapaa-ajan vietosta alkaen. Puoliso kävi syyllistämässä lapsia kun söivät, että syövät liikaa (alipainoisia kumpikin) ja ruoka on kallista, suihkussa käymisestä tuli myös sanomista ja ihan mistä vaan"
"Selvennyksenä, että olen itse maksanut aina puolet kaikesta ja lasteni menot tietysti kokonaan, samoin hoitanut kuskaukset, hankinnat, lastenvahdit ym tarvittaessa, että puoliso ei ole kyllä joutunut miksikään ilmaiseksi "lapsenlikaksi". Yleensä ruuatkin olivat valmiina puolison kotiutuessa töistä, koska minä pääsin aiemmin kotiin."
"Itse olen aivan loppu, olen puun ja kuoren välissä sillä tavalla, kun yritän pitää rauhan maassa ja ennakoida kaikkien seuraavia liikkeitä, ettei tulisi turhia "yhteentörmäyksiä"."
"Tunnelma kotona on kireä ne ajat, kun lapseni ovat meillä. Tuntuu että hekin pidättävät hengitystään ja yrittävät vain pysyä pois tieltä mahdollisimman paljon. Eihän tämmöistä elämää voi lapsia pistää käymään läpi!? He tekevät kaiken mitä puoliso pyytää eivätkä sano hänelle vastaan ja silti tämä ei ole mihinkään tyytyväinen. Aina löytyy jotain tehtävää, syyllistettävää, kritisoitavaa. Ei sano ikinä mitään positiivista."
"Onko tässä enää toivoa? Alan olla siinä pisteessä, että minun on suojeltava lapsiani. En halua nuorimmankaan joutuvan kasvamaan kodissa, jossa on jatkuvasti kireä ja myrkyllinen ilmapiiri."
Edelleen nuo esimerkit jättävät hyvin paljon arvailujen varaan. Millaisessa tilanteessa on sanottu, että syövät liikaa? Ovatko lapset syöneet siis jo useamman lautasen, vai ovatko jääneet oikeasti nälkäiseksi? Millaisesta tilanteesta on ollut kyse? Mitä ihan oikeasti on tapahtunut? On täysin eri asia esimerkiksi sanoa lapsille syömisestä siinä tilanteessa, kun lapset syövät hyvää ruokaa ihan vain syömisen ilosta jo kolmatta lautasta putkeen, eivät todelliseen nälkäänsä niin, että huomiselle ei jää ruokaa. Versus sellainen tilanne, että lasten syömistä rajoitetaan niin, että he jäävät nälkäisiksi ja näkevät nälkää. Ap ei avaa näitä tilanteita edelleenkään yhtään enempää, vaan on häipynyt jo aikapäiviä sitten paikalta.
Eikä me näitä tilanteita voida ratkaista. Sekään ei auta, että aina huudetaan ensimmäiseksi eroa. Ap on yhteinen tekijä näissä molemmissa suhteissaan nykyisen ja eksänsä kanssa. Jostain syystä kumpikaan suhde ei meinaa kestää ja ap ei avaa yhtään millään tavalla pohtivasti omaa osuuttaan. Voihan toki aina pistää pelin poikki ja yrittää onneaan uudessa suhteessa, aina vain uudet lapset, ero ja homma uudestaan.
Yhteinen tekijä sun viesteissä näyttää olevan se, että sanot, ettet voi ottaa kantaa tai ei me voida ratkaista, eikä voi tietää miten on, ja siihen päälle syyllistät kuitenkin perusteetta jostain syystä ap:ta jollain ihan hatusta vedetyllä heitolla (tällä kertaa oli tuo: "Ap on yhteinen tekijä näissä molemmissa suhteissaan nykyisen ja eksänsä kanssa. jne)" Ap sitäpaitsi muuten kertoi, että heillä yhteishuoltajuus toimii oikein hyvin exän kanssa ja hyvät välit...
Ja keksit mitä kummallisimpia skenaarioita puolustella lasten huonoa kohtelua ja vääntää ettei se välttämättä olisi niin. Yhden kerran tai joskus harvoin tapahtuessa, asiattoman sanomisen ja syyllistämisen tms. voi jotenkin selitellä ehkä parhain päin tai että joskus tekee virheen, mutta kun ap:n kertoman mukaan tuo on puolison jatkuva käytösmalli, niin ei sitä kyllä selitellä millään enää parhain päin. No jää sinä sitten edelleen silti arvailemaan.
Ap avasi näitä tilanteita paljon konkreettisemmin ja paremmin vasta viimeisimpien viestien aikana. Kaikki sitä ennen jäi arvailujen varaan, myöskin kaikilla muilla kommentoijilla. Minä en väittänyt, että tilanne aivan pakosti on tavalla x, vaan olen esittänyt erilaisia mahdollisuuksia siitä, mitä tuossa on voinut käydä. Ja esittänyt kysymyksiä, joita on tärkeä miettiä.
Nyt kun ap avasi tilanteita laajemmin, niin on täysin selvää, että kumppanin käytös on asiatonta ja huonoa lapsia kohtaan, eikä siinä ole tulkinnan varaa, ja sen on muututtava. Samalla on tärkeä selvittää, jos se vain on mahdollista, että mistä tuo kaikki johtuu. Ihan jo pelkästään sen yhteisen lapsen takia. Siinä auttavat ammattilaiset paljon paremmin, kuin av:n tietäjät. Oli ap:lta todella viisas veto varata aikaa uusperheisiin erikoistuneelle parisuhdeterapeutille ensi hätään.
Se, että sinulle piti vääntää rautalangasta, ei tarkoita sitä, että muut eivät olisi ymmärtäneet paremmin jo aiemmin. Itse ainakin ymmärsin kuvion ja pääasiat jo erittäin selkeästä ja hyvinkirjoitetusta aloituksesta.
Vai niin, olet siis niitä kerrassaan maagisia ihmisiä, jotka ymmärtävät kokonaistilanteen yhdestä kappaleesta ilman tarkentavia kysymyksiä. Hieno homma! Miksi et ole hakeutunut terapeutiksi, sillä sillä saralla tuollaista maagista kykyä todella tarvitaan? Erityisesti parisuhdeterapiassa olisi todellista tarvetta sille, että pelkästään yhden ihmisen kertoma yleiskuvaus ilman tarkempia esimerkkejä antaa täydellisen kuvan kokonaistilanteesta ja heti pystyy terapeutti kertomaan, että mistä on kyse. Jännä miten ne muut ammattilaiset ovat niin huonoja, että joutuvat kyselemään ja selvittämään asioita monesta eri näkökulmasta niin paljon enemmän.
Kyllä menee sinussa lahjakkuus hukkaan ellet ole alalla :).
Aloitus oli pitkä ja siinä oli hyviä esimerkkejä ja looginen tilannekuva pidemmältä ajalta. Lisäksi oli pari lisäviestiä keskustelun alkupuolella jotka työdensivät kuvaa. Siinä ei ole mitään maagista. Täydellisestä kokonaiskuvasta en ole puhunut, vaan pääpiirteiden ymmärtämisestä. Vaikka ehkä olen sitten lahjakaskin tällaisissa asioissa. Jokaisella on vahvuutensa :)
Yleensä parisuhdeterapiassa joutuu käymään useamman kerran sen 1,5 tuntia, että terapeutti saa pääpiirteistä edes jonkinlaista kuvaa ja silloinkin jää paljon pimentoon. Silti sinä sait pääpiirteet kristallin kinkkaana itsellesi näkyviin muutaman viestin perusteella ilman tarkentavia kysymyksiä, vau! Meillä terapeutti kyseli meidän molempien kokemuksia ja näkemyksiä eikä julistanut heti alkuun kumpaakaan ku*ipääksi ja antanut ainoaksi ohjeeksi eroa. Hänen täytyy olla rinnallasi kerrassaan poskettoman huono.
Se on kyllä hienoa miten täällä av:lla on niin monta osaajaa, jotka ratkaisevat vastaukset mitä kinkkisimpiin kysymyksiin sekunneissa. Parisuhteissa aina pitää erota heti ja aina kyse on siitä, että toinen on paha ja toinen on hyvä. Totuus selviää tietäjille heti. Miten ihmeessä niin monet ammattilaiset vatuloi ja vatvoo, terveydenhuollossa ja sosiaalialalla. Vastaukset ovat niin yksinkertaisia ja selkeitä aina täällä av:lla!
Nohnoh, varohan taas sitä liiallista oman elämän suoraa projisointia av:n juttuihin. Tosiaan, tämä av-palsta ei ole parisuhdeterapia, eikä maalailusi kuvasta omaa ajatteluani.
Tässä ei ole ollut kyse siitä kumpi on hyvä tai aha tai onko joku kusipää. Vaan kyse oli selvästä lasten huonosta jatkuvasta haitallisesta kohtelusta puolison osalta. (Oletuarvoni oli kyllä, että ap ei valehtele, sillä kertomus ooi hyvin liiginen ja kuvaava) No, sinä tarvitstit ymmärtääksesi pääasian (lasten kaltoinkohtelu) enemmän selvennystä, ok.
Mielstäni oli kuitenkin vähän ikävää koittaa keksiä monella tapaa syitä miten ap:ssä voisi olla vikaa. Hyvin tuulesta temmattuja juttuja ja täysin omasta elämästä suoraa perusteetta projisoituja. Jopa niin, että sanoit että ap on se yhdistävä tekijä liitossa, josta hän on eronnut ja nyt tässä liitossa, jossa on isoja vaikeuksia. Ikäviä heittoja ihan sivuraiteella ap:n hankalassa tilanteessa.
Et ymmärtänyt eroa väitteiden ja eri näkökulmien välillä. En väittänyt, että tilanne olisi minkäänlainen. Et ymmärrä tarkentavien kysymysten tärkeyttä, vaan pidät sitä selittelynä (?). En myöskään ole väittänyt ap:n valehtelevan, ihminen vain aina tuppaa kertomaan asiat omasta näkökulmastaan ennen kuin ymmärtää toista. Me tarkastelemme näitä asioita hyvin erilaisesta näkökulmasta, sillä taas ei ole mitään merkitystä ap:n kannalta eikä tämä meidän keskustelumme tuo hänen asiaansa yhtään mitään hyötyä. Se miten sinä olet minut ymmärtänyt ja tuohtunut (?) siitä etten heti suorilta käsin kiirehtinyt tuomitsemaan ap:n puolisoa, ei varsinaisesti liity asiaan. Minun egoni kyllä kestää sen, että voin myöntää tarkempien kysymysten jälkeen, että siinä ei ole kysymyksen varaa toimiiko ap:n kumppani epäasiallisesti lapsia kohtaan. Kyllä toimii, se tuli ap:n jälkimmäisissä vastauksissa hyvin ilmi.
Olisiko sinulla jotain lisäannettavaa ap:lle tähän aiheeseen, vai perustammeko oman ketjun tälle aiheen vierestä jankkaukselle?
Kukahan tässä tuohtui ja alkoi käydä minulle henkiökohtaisuuksiin...? No sinusta on ilmeisesti hyödyllistä kommentoida keskusteluun, jossa puhutaan lasten kaltoinkohtelusta, että mm. ap on yhdistävä tekijä hänen kahdessa "eponnistuneessa" suhteessaan, ja se on sitä virkistävää näkäkulman tuomista keskusteluun? Jos näin, niin kyllä, ymmärrämme nämä asiat vähän eri tavalla. MInusta tällainen oli vähän vyön ali, eikä liittynyt aiheeseen millään tavalla, mutta toki voit olla eri mieltä siitäkin.
En ole myöskään puhunut selittelystä, enkä ole "tuohtunut" siitä ette "heti tuominnut" ap:n puolisoa. Kyllä puhumme aika erilaisiasista lähtökohdista mitä ilmeisimminkin. Ja tottakai voi kysyä lisäkysymyksiä. Kieltäydyt näkemästä ilmiselvästi näkökantaani ja haluat vääntää ajatteluni sellaiseksi mitä se ei ole, mutta ei se oikeastaan haittaa.
Olen tuo edellisen viestin kirjoittaja ja se joka väitteli tässä tuon toisen kanssa (pl.ensimmäinen vastaus tuohon ketjun ensimmåiseen viestiin on joltakulta toiselta.)
Kerron tässä nyt tässä vielä oman näkökulmani katsoa asiaa. Pääasia on mielestäni tässä ap:n puolison jatkuva ja huomattavan huono ja haitallinen kohtelu lapsia kohtaan ja se, että tuollainen olisi tärkeää saada aika nopeasti loppumaan lasten terveen kasvun ja kehityksen turvaamiseksi.
Mielestäni on vähän huono kulma lähteä suhtautumaan tällaiseen lasten elämän isoon ongelmaan - heille tehtävään ja jo jonkin aikaa jatkuneeseen selvään henkiseen väkivaltaan lähtökohtaisesti aikuisten parisuhdeongelmana. Myös parisuhdeterapia ei välttämättä siis ole tällaisissa tapauksissa se oikea osoite. (Perheterapia ja yksilöterapiat saattavat olla parempia osoitteita jos terapioista puhutaan.)
Jos olisi kyse vähän pienemmistä ongelmista perheessä, niin pidemmätkin terapiat voisivat mahdollisesti olla hyvinkin hyödyllisiä. Nyt on kuitenkin kyse tilanteesta, joka on lapsille selvästi niin haitallinen, että on mielestäni selvää, että se pitää saada mieluiten aika pikaisella aikataululla loppumaan ensin. Tämä asia menee mielestäni heittämällä parisuhteen edelle. Vaikka onkin erittäin vaikea tilanne.
Aivan liian usein tällaisiin lapsille selkeästi haitallisiin tilanteisiin jäädään aivan liian pitkäksi aikaa ja usein lapset kasvavat vuosikausia tai koko lapsuutensa tällaisessa myrkyllisessä kodin ilmapiirissä, mikä voi aiheuttaa heille monenlaista vakavaa ongelmaa ja traumaa. Lapset menevät rikki tuollaisessa kasvuympäristössä.
Tällaisissa tilanteissa, joissa lapsille tehdään henkistä väkivaltaa, niin eron peruste on hyvin painava. On usein huono tie koittaa lähteä kovin pitkäksi aikaa ratkaiseman perheen ongelmia esim. siellä terapiassa tai keskenään kotona samalla, jos puolison haitallinen käytös saa jatkua perheessä. (Väkivallan tekijä ja kotikiusaaja saattaa skarpata hetkeksi, mutta käytös palaa usein vääjäämättä.) Samalla se puoliso, joka koittaa saada parannusta tilanteeseen uupuu enemmän ja enemmän koko ajan. Lapsilla on se yksi lapsuus vain ja erittäin tärkeä vaihe terveelle kasvulle ja kehitykselle. Ap on antanut puolisollen jo pidempään mahdollisuuden muutokseen.
Hyväntahtoiset empaattiset "kiltit" ihmiset koittavat usein jäädä ratkaisemaan tällaisia ongelmia usein niin pitkään, että kaikki perheenjäsenet (paitsi se kotikiusaaja) ovat ihan hajalla ja tilanne moninkertaisesti huonontunut. Sitten ehkä erotaan ja kaikki parantelee vuosikausia tai koko loppuikänsä niitä traumoja.
Tämä. Saako ennustaa? Veikkaat, että AP on sen verran kilttinainen, että antaa tämän terapian alettua loputtomasti siimaa, ymmärtämystä ja kiitosta puolisolleen, joka varmasti tietää mitkä sanat, ilmeet, eleet kannattaa valita, että saa ap n pidettyä kulisseissa kiinni. Yksikin oikein valittu, ap ta miellyttävä lause, sana, katse riittää vakuuttamaan ap n siitä, että nyt puolison käytöksen muutos on tapahtunut! Vaikkei ole. Kaikki järkikamppeet tietävät, että ihmisen ajatusmaailma, asenteet, käytös muuttuu tooosi hitaasti, jos koskaan. Tai siihen tarvitaan pitkiä terapioita ja itsetutkuskelua. Tämä on valitettava tosiasia. Kohta ap huomaakin, että kas, siinä se lasten lapsuus hurhahtikin, ja puolison kanssa tässä yhdessä vielä taivalletaan ja ap koittaa samalla etsiä terapiasta apua oireileville nuorille, kohta aikuistuville lapsilleen.
Mä en oikeesti ihan ymmärrä mitä te saatte tälläisestä alaspainamisesta ja epäonnistumisen ennustamisesta? Ette ole yhtään parempia ihmisiä kuin tuo minun alistava puolisoni. Tietenkään ei kuulu vain silitellä päätä ja kehottaa jatkamaan samaan malliin, kuten en ole tekemässäkään. Mutta että ihmiset näkevät vaivaa kirjoitellakseen jo valmiiksi huonossa tilanteessa olevalle viestejä, missä kerrotaan, että ei tuosta mitään tule ja olet epäonnistunut jo ennen kuin sait edes yrittää. Etenkin kun olen jo monesti sanonut, että en salli tämän jatkua näin ja olen ottanut jo ne ensimmäiset askeleet.
Luultavasti myös kaikki teistä olisivat vauvavuodesta huolimatta heti synnytyksen jälkeen skarppina olleet tilanteen tasalla parissa kuukaudessa. Minä en ollut, tämä alkoi kuten henkisen väkivallan käyttö nyt yleensäkin alkaa, asteittain ja välillä tauoten. Päätä sekoittaen ja itseään epäillen toisen välillä lupaillessa ja välillä vähätellessä ja sumuttaessa.
Koitan yrittää seuraavalla kirjoituksella antaa esimerkin, että miksi tässä on mennyt näin kauan.
Ajatellaan, että olet juuri synnyttänyt. Hormonit, valvomiset, kivut, tuskat, baby blues. Puoliso sanoo jotain negatiivista lapsistasi. Rypistät vähän otsaasi ja sanot hämmästyneenä, että ei se noin ole, miksi sinä niin sanot? Ja puoliso kuittaa tilanteen väärinkäsitykseksi. Unettomuus jatkuu, on huolta vauvan kasvusta, kaikki on uutta puolisolle, vauva huutaa ja syö tuntikausia illalla. Puoliso sanoo jotain lapsille vähän äkäiseen sävyyn ja valittelee sinulle kahden kesken miten nuo lapset eivät taaskaan sitä tai tätä. Et jaksa keskustella, tyydyt vaan mulkaisemaan vihaisesti.
Kello herättää 2-3h välein syöttämään, arki pyörii, harrastukset, koulu ym kaikki sinun vastuulla samalla kun vauva tarvitsee unia sylissä ja rinnalla läpi vuorokauden. Iltaisin et pääse iltapalalle, koska vauva huutaa. Puoliso on ärtynyt ja käy komentamassa lapsia ja valittelee sinulle miten lapset taas niin ja näin. Alat kysymään perusteita väittämilleen ja ajaudutte ilmiriitaan, kun toinen ei pysty keskustella asiallisesti, vaan keksii asioita omasta päästään.
Huomaat että jotain on muuttunut puolison käytöksessä, mutta et ymmärrä miksi. Yrität keskustella, hän suuttuu ja sanoo että on vaan väsynyt, siitä se johtuu. Vauva kasvaa, univelka kasvaa, seuraa vauvan vaiheita vaiheiden perään, arki pyörii ja puolison jatkuvasti ärtynyt olemus alkaa mietityttää enemmän, ei se ennen ole tuollainen ollut. Kauankohan vanhemmaksi kasvaminen kipuiluineen voi vaikuttaa? Sanot tiukasti, että lapset eivät ole ansainneet tuollaista käytöstä, aikuistu hyvä ihminen. Lupauksia ja ymmärtämistä. Välillä hyviä jaksoja, kunnes ärtymys taas palaa jne.
Alat todenteolla ihmetellä asiaa, suutut, keskustelet, jopa karjut ja itket, ei tämä voi jatkua näin, mikä sinua vaivaa? Mikä sinusta on tullut? Parempi jakso, jonka jälkeen taas tiuskitaan ja valitetaan. Pää on pyörällä, ei tässä ole enää kyse mistään vanhemmaksi tulemisen kipuilusta, nyt on jotain muuta. Googlaat. Haluat aikaa ammattilaiselle, mutta kesällä ei pääse mihinkään. Kesä meneekin paremmin, saat olla paljon lastesi kanssa keskenään, rennosti. Kesän loppuessa kaikki negatiivisuus ja ahdistavuus palaa. Asetat hakuvahdin vuokrakotisivuille, googlaat, etsit neuvoja ja apua. Käsket puolison soittaa perheneuvolaan ja kirjoitat keskustelupalstalle, koska kaipaat kokemuksia aiheesta.
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loppuosa
Vanhempien lastesi ollessa teillä arjen tulisi olla mahdollisimman normaalia. Ei huvituksia, ei syyllisyydentunteen paikkausta herkuilla ja sirkushuveilla, vaan normaalia perhearkea, missä ei unohdeta puolisoa ja yhteistä lasta. Se on myös yksi hyvä perheen myrkyttäjä, jos kumppani häviää saatavista joka toinen viikkoa ja panostaa kaiken tarmonsa vanhempiin lapsiin jättäen parisuhteen ja yhteisen lapsen hattuhyllylle odottamaan seuraavaa viikkoa. Kohteletko lapsia tasavertaisesti, osallistuthan varmasti vähintään puoliksi yhteisen menoihin ja hoitoon? Onhan kumppanillasi omaa aikaa ja lepoa? Onko hänellä oikeus ylipäätänsä kertoa sinulle huolistaan ja ärsytyksen aiheistaan ilman, että otat kaiken automaattisesti hyökkäyksenä? Tuleeko puolisosi aidosti kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi? Osaatko kiittää ja pyytää anteeksi?Tässä muutamia asioita, jotka tuli mieleen. Joku puolisoasi selvästi painaa ja ärsyttää, on tärkeää että pääsette juttelemaan. Suosittelen parisuhdeterapiaa ja nimenomaan sellaisella terapeutilla, joka on erikoistunut uusperheisiin ja joka ymmärtää uusperheiden sudenkuoppia.
Lopuksi vielä. Uusperheen muodostuminen vie aikaa ja yhteisen lapsen syntymä sekoittaa aina pakkaa. Jokainen joutuu hakemaan paikkaansa uudestaan ja rooliaan perheessä. Tutkimusten mukaan suurimmat kehitysvaiheet olisi käyty läpi keskimäärin 4-7 vuodessa. Sitä ennen erilaiset vaiheet, riidat ja kriisit valitettavasti kuuluvat asiaan.
Omasta tilanteestani avaan vielä sen verran, että olen hyvin kiintynyt bonuksiin ja voin sanoa rakastavani heitä. Suhteemme ei kuitenkaan ole täysin suora ja mutkaton, koska mieheni on eräänlaisena tulppana jatkuvasti siinä välissä. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu riitoja ja sanaharkkaa, mutta jos siinäkin on jatkuvasti joku mikromanageeraamassa vieressä ja estämässä kahden ihmisen välisen suhteen luonnollista syntymistä, niin jännite jää aina kytemään. Kyllähän sitä omankin lapsen kanssa ottaa välistä yhteen ja oma lapsi toisinaan ärsyttää ja rasittaa, mutta tällaisia asioita ei saisi käydä bonusten kanssa, koska kaikki tulkitaan automaattisesti pahaksi ja huonoksi ja heti saa pahan äitipuoli- leiman, vaikka kyseessä olisi täysin normaali kärhämä ihmissuhteessa. On mielestäni tärkeää antaa lapsen/lasten ja bonusvanhemman myös niin sanotusti ottaa yhteen ja sopia keskenään kärhämänsä. Ellei homma mene aivan täysin yli. On todella vaikeaa olla läheinen ja luontevasti sellaisten ihmisten kanssa, joiden välissä on aina joku mikromanageeraamassa ja säätämässä välissä. Mieti vaikka jos anoppisi olisi jatkuvasti häsläämässä sinun ja kumppanisi välissä, niin millä tavalla se vaikuttaisi teidän keskinäiseen suhteeseen?
Et ilmeisesti lukenut aloitusta lainkaan. Miksi? Koko viestisi ei sovellu aloittajalle mitenkään.
En ehtinyt lukea ensimmäistä sivua pidemmälle, sen myönnän. Kirjoitinkin heti alkuun etten osaa ottaa kantaa tarkemmin juuri ap:n tilanteeseen, pyrin kirjoittamaan omasta kokemuksestani ja sen myötä ap:lle kysymyksiä pohdittavaksi. Ei me tätä tilannetta voida av:lla ratkaista, vaan ap:n pitää keskustella asioista puolisonsa kanssa. Puolison omaa versiota emme tiedä, joten siinäkin mielessä on vaikea sanoa juuta tai jaata ap:n tilanteeseen.
No kylläpä on puolusteleva asenne sitä lapsia kaltoinkohtelvaa kohtaan. Kyllä sellaisesta pitäisi osata sanoa juuta tai jaata. Oli todella hyvä ja selkeä aloitus. Jos ap ei vallan valehdellut, eikä tarina ole ihan keksitty, mitä en itse asiassa usko, oli niin looginen hyvä ja kuvaava kirjoitus, niin jokainen järkevä osaa tuosta nähdä, että jos lapset kasvaa tuollaisessa kodissa, ilmapiirissä ja puolison kohtelussa, niin se on todella haitallista. Ei ole mitään väliä, mitkä puolison syyt tuohon käytökseen itse asiassa ovat. Niin ei vain voi olla, jos lapsistaan haluaa pitää huolen.
Sinä sen sijaan kannustit jäämään tuohon suhteeseen ja tilanteeseen, että kaikilla on uusperheessä alussa ongelmia, olihan sinulla mielipide, siinä oli sinun juu ja jaa. Kannattasi ehkä nyt sitten lukea se aloitus edes kunnolla uudestaan ajatuksella, ennenkuin kannustaa tuollaiseen tilanteeseen jäämään ja vähättelee noin isoja ongelmia...
No minusta ei ollut selkeä aloitus. Ap kertoi epämääräisesti, että puoliso arvostelee lapsia ja puuttuu syömisiin. Ei puhu lapsille rumasti suoraan, mutta sanoo herkästi siivoamisesta ja muusta ja ap:n mielestä sävy ei ole kiva. Minusta tämä jättää hyvin paljon kysymyksiä ilmaan eikä ap avaa omaa rooliaan millään tavalla. Ei avaa puolisonsa jaksamista millään tavalla, ei avaa sitä miten vauvavuosi on mennyt ja miten vastuut jakautuvat perheessä. Ei avaa sitä onko puolison kanssa yhdessä keskusteltu ja sovittu perheen säännöistä, vai onko oletuksena se, että toinen sopeutuu hiljaa.
En valitettavasti itse osaa ap:n hyvin laveasta kuvauksesta sanoa, onko kaltoinkohtelua vai ei. Ap:n tulkinta ikävästä sävystä on hänen omaa tulkintaansa. Tässä tapauksessa hyvin mieluusti kuulisin sen toisenkin puolen tarinasta.
Tässä alla suoria lainauksia tiivistelmäksi suoraan aloituksesta, mikä sinulle niissä on niin epäselvää? Et vain usko? Eikö kuulosta mitenkään poikkeukselliselta?
(Noista lainauksita selviää myös peräänkuuluttamiasi vastuunjaon asioita, niin rahallisesti kuin lastenhoidossa. Ja mikään, mikään ei oikeuta noin rumaa ja jatkuvaa käytöstä lapsia kohtaan, oli puolison ongelma ja syy käytökseen sitten mikä tahansa. Jo se, ettei sano noille lapsille koskaan mitään positiivista, on iso ongelma. Ja syyllistää heitä, siis heille itselleen myös, jatkuvasti. Juuri siivoamisesta sanomista ei muuten ollut ainakaan aloituksessa mainittu.)
"Aloimme odottaa yhteistä lasta, hänen ensimmäistään ja jotain tapahtui raskauden loppumetreillä. Puoliso alkoi olla todella kireä ja ärtynyt lasteni ollessa meillä. Valitti suunnilleen kaikesta mitä tekivät tai eivät tehneet (välillä heille suoraan, välillä minulle)"
"...eivät saaneet olla mukana missään vauvaan liittyvässä, tekivät edelleen kaiken "väärin" syömisestä ja vapaa-ajan vietosta alkaen. Puoliso kävi syyllistämässä lapsia kun söivät, että syövät liikaa (alipainoisia kumpikin) ja ruoka on kallista, suihkussa käymisestä tuli myös sanomista ja ihan mistä vaan"
"Selvennyksenä, että olen itse maksanut aina puolet kaikesta ja lasteni menot tietysti kokonaan, samoin hoitanut kuskaukset, hankinnat, lastenvahdit ym tarvittaessa, että puoliso ei ole kyllä joutunut miksikään ilmaiseksi "lapsenlikaksi". Yleensä ruuatkin olivat valmiina puolison kotiutuessa töistä, koska minä pääsin aiemmin kotiin."
"Itse olen aivan loppu, olen puun ja kuoren välissä sillä tavalla, kun yritän pitää rauhan maassa ja ennakoida kaikkien seuraavia liikkeitä, ettei tulisi turhia "yhteentörmäyksiä"."
"Tunnelma kotona on kireä ne ajat, kun lapseni ovat meillä. Tuntuu että hekin pidättävät hengitystään ja yrittävät vain pysyä pois tieltä mahdollisimman paljon. Eihän tämmöistä elämää voi lapsia pistää käymään läpi!? He tekevät kaiken mitä puoliso pyytää eivätkä sano hänelle vastaan ja silti tämä ei ole mihinkään tyytyväinen. Aina löytyy jotain tehtävää, syyllistettävää, kritisoitavaa. Ei sano ikinä mitään positiivista."
"Onko tässä enää toivoa? Alan olla siinä pisteessä, että minun on suojeltava lapsiani. En halua nuorimmankaan joutuvan kasvamaan kodissa, jossa on jatkuvasti kireä ja myrkyllinen ilmapiiri."
Edelleen nuo esimerkit jättävät hyvin paljon arvailujen varaan. Millaisessa tilanteessa on sanottu, että syövät liikaa? Ovatko lapset syöneet siis jo useamman lautasen, vai ovatko jääneet oikeasti nälkäiseksi? Millaisesta tilanteesta on ollut kyse? Mitä ihan oikeasti on tapahtunut? On täysin eri asia esimerkiksi sanoa lapsille syömisestä siinä tilanteessa, kun lapset syövät hyvää ruokaa ihan vain syömisen ilosta jo kolmatta lautasta putkeen, eivät todelliseen nälkäänsä niin, että huomiselle ei jää ruokaa. Versus sellainen tilanne, että lasten syömistä rajoitetaan niin, että he jäävät nälkäisiksi ja näkevät nälkää. Ap ei avaa näitä tilanteita edelleenkään yhtään enempää, vaan on häipynyt jo aikapäiviä sitten paikalta.
Eikä me näitä tilanteita voida ratkaista. Sekään ei auta, että aina huudetaan ensimmäiseksi eroa. Ap on yhteinen tekijä näissä molemmissa suhteissaan nykyisen ja eksänsä kanssa. Jostain syystä kumpikaan suhde ei meinaa kestää ja ap ei avaa yhtään millään tavalla pohtivasti omaa osuuttaan. Voihan toki aina pistää pelin poikki ja yrittää onneaan uudessa suhteessa, aina vain uudet lapset, ero ja homma uudestaan.
Yhteinen tekijä sun viesteissä näyttää olevan se, että sanot, ettet voi ottaa kantaa tai ei me voida ratkaista, eikä voi tietää miten on, ja siihen päälle syyllistät kuitenkin perusteetta jostain syystä ap:ta jollain ihan hatusta vedetyllä heitolla (tällä kertaa oli tuo: "Ap on yhteinen tekijä näissä molemmissa suhteissaan nykyisen ja eksänsä kanssa. jne)" Ap sitäpaitsi muuten kertoi, että heillä yhteishuoltajuus toimii oikein hyvin exän kanssa ja hyvät välit...
Ja keksit mitä kummallisimpia skenaarioita puolustella lasten huonoa kohtelua ja vääntää ettei se välttämättä olisi niin. Yhden kerran tai joskus harvoin tapahtuessa, asiattoman sanomisen ja syyllistämisen tms. voi jotenkin selitellä ehkä parhain päin tai että joskus tekee virheen, mutta kun ap:n kertoman mukaan tuo on puolison jatkuva käytösmalli, niin ei sitä kyllä selitellä millään enää parhain päin. No jää sinä sitten edelleen silti arvailemaan.
Ap avasi näitä tilanteita paljon konkreettisemmin ja paremmin vasta viimeisimpien viestien aikana. Kaikki sitä ennen jäi arvailujen varaan, myöskin kaikilla muilla kommentoijilla. Minä en väittänyt, että tilanne aivan pakosti on tavalla x, vaan olen esittänyt erilaisia mahdollisuuksia siitä, mitä tuossa on voinut käydä. Ja esittänyt kysymyksiä, joita on tärkeä miettiä.
Nyt kun ap avasi tilanteita laajemmin, niin on täysin selvää, että kumppanin käytös on asiatonta ja huonoa lapsia kohtaan, eikä siinä ole tulkinnan varaa, ja sen on muututtava. Samalla on tärkeä selvittää, jos se vain on mahdollista, että mistä tuo kaikki johtuu. Ihan jo pelkästään sen yhteisen lapsen takia. Siinä auttavat ammattilaiset paljon paremmin, kuin av:n tietäjät. Oli ap:lta todella viisas veto varata aikaa uusperheisiin erikoistuneelle parisuhdeterapeutille ensi hätään.
Se, että sinulle piti vääntää rautalangasta, ei tarkoita sitä, että muut eivät olisi ymmärtäneet paremmin jo aiemmin. Itse ainakin ymmärsin kuvion ja pääasiat jo erittäin selkeästä ja hyvinkirjoitetusta aloituksesta.
Vai niin, olet siis niitä kerrassaan maagisia ihmisiä, jotka ymmärtävät kokonaistilanteen yhdestä kappaleesta ilman tarkentavia kysymyksiä. Hieno homma! Miksi et ole hakeutunut terapeutiksi, sillä sillä saralla tuollaista maagista kykyä todella tarvitaan? Erityisesti parisuhdeterapiassa olisi todellista tarvetta sille, että pelkästään yhden ihmisen kertoma yleiskuvaus ilman tarkempia esimerkkejä antaa täydellisen kuvan kokonaistilanteesta ja heti pystyy terapeutti kertomaan, että mistä on kyse. Jännä miten ne muut ammattilaiset ovat niin huonoja, että joutuvat kyselemään ja selvittämään asioita monesta eri näkökulmasta niin paljon enemmän.
Kyllä menee sinussa lahjakkuus hukkaan ellet ole alalla :).
Aloitus oli pitkä ja siinä oli hyviä esimerkkejä ja looginen tilannekuva pidemmältä ajalta. Lisäksi oli pari lisäviestiä keskustelun alkupuolella jotka työdensivät kuvaa. Siinä ei ole mitään maagista. Täydellisestä kokonaiskuvasta en ole puhunut, vaan pääpiirteiden ymmärtämisestä. Vaikka ehkä olen sitten lahjakaskin tällaisissa asioissa. Jokaisella on vahvuutensa :)
Yleensä parisuhdeterapiassa joutuu käymään useamman kerran sen 1,5 tuntia, että terapeutti saa pääpiirteistä edes jonkinlaista kuvaa ja silloinkin jää paljon pimentoon. Silti sinä sait pääpiirteet kristallin kinkkaana itsellesi näkyviin muutaman viestin perusteella ilman tarkentavia kysymyksiä, vau! Meillä terapeutti kyseli meidän molempien kokemuksia ja näkemyksiä eikä julistanut heti alkuun kumpaakaan ku*ipääksi ja antanut ainoaksi ohjeeksi eroa. Hänen täytyy olla rinnallasi kerrassaan poskettoman huono.
Se on kyllä hienoa miten täällä av:lla on niin monta osaajaa, jotka ratkaisevat vastaukset mitä kinkkisimpiin kysymyksiin sekunneissa. Parisuhteissa aina pitää erota heti ja aina kyse on siitä, että toinen on paha ja toinen on hyvä. Totuus selviää tietäjille heti. Miten ihmeessä niin monet ammattilaiset vatuloi ja vatvoo, terveydenhuollossa ja sosiaalialalla. Vastaukset ovat niin yksinkertaisia ja selkeitä aina täällä av:lla!
Nohnoh, varohan taas sitä liiallista oman elämän suoraa projisointia av:n juttuihin. Tosiaan, tämä av-palsta ei ole parisuhdeterapia, eikä maalailusi kuvasta omaa ajatteluani.
Tässä ei ole ollut kyse siitä kumpi on hyvä tai aha tai onko joku kusipää. Vaan kyse oli selvästä lasten huonosta jatkuvasta haitallisesta kohtelusta puolison osalta. (Oletuarvoni oli kyllä, että ap ei valehtele, sillä kertomus ooi hyvin liiginen ja kuvaava) No, sinä tarvitstit ymmärtääksesi pääasian (lasten kaltoinkohtelu) enemmän selvennystä, ok.
Mielstäni oli kuitenkin vähän ikävää koittaa keksiä monella tapaa syitä miten ap:ssä voisi olla vikaa. Hyvin tuulesta temmattuja juttuja ja täysin omasta elämästä suoraa perusteetta projisoituja. Jopa niin, että sanoit että ap on se yhdistävä tekijä liitossa, josta hän on eronnut ja nyt tässä liitossa, jossa on isoja vaikeuksia. Ikäviä heittoja ihan sivuraiteella ap:n hankalassa tilanteessa.
Et ymmärtänyt eroa väitteiden ja eri näkökulmien välillä. En väittänyt, että tilanne olisi minkäänlainen. Et ymmärrä tarkentavien kysymysten tärkeyttä, vaan pidät sitä selittelynä (?). En myöskään ole väittänyt ap:n valehtelevan, ihminen vain aina tuppaa kertomaan asiat omasta näkökulmastaan ennen kuin ymmärtää toista. Me tarkastelemme näitä asioita hyvin erilaisesta näkökulmasta, sillä taas ei ole mitään merkitystä ap:n kannalta eikä tämä meidän keskustelumme tuo hänen asiaansa yhtään mitään hyötyä. Se miten sinä olet minut ymmärtänyt ja tuohtunut (?) siitä etten heti suorilta käsin kiirehtinyt tuomitsemaan ap:n puolisoa, ei varsinaisesti liity asiaan. Minun egoni kyllä kestää sen, että voin myöntää tarkempien kysymysten jälkeen, että siinä ei ole kysymyksen varaa toimiiko ap:n kumppani epäasiallisesti lapsia kohtaan. Kyllä toimii, se tuli ap:n jälkimmäisissä vastauksissa hyvin ilmi.
Olisiko sinulla jotain lisäannettavaa ap:lle tähän aiheeseen, vai perustammeko oman ketjun tälle aiheen vierestä jankkaukselle?
Kukahan tässä tuohtui ja alkoi käydä minulle henkiökohtaisuuksiin...? No sinusta on ilmeisesti hyödyllistä kommentoida keskusteluun, jossa puhutaan lasten kaltoinkohtelusta, että mm. ap on yhdistävä tekijä hänen kahdessa "eponnistuneessa" suhteessaan, ja se on sitä virkistävää näkäkulman tuomista keskusteluun? Jos näin, niin kyllä, ymmärrämme nämä asiat vähän eri tavalla. MInusta tällainen oli vähän vyön ali, eikä liittynyt aiheeseen millään tavalla, mutta toki voit olla eri mieltä siitäkin.
En ole myöskään puhunut selittelystä, enkä ole "tuohtunut" siitä ette "heti tuominnut" ap:n puolisoa. Kyllä puhumme aika erilaisiasista lähtökohdista mitä ilmeisimminkin. Ja tottakai voi kysyä lisäkysymyksiä. Kieltäydyt näkemästä ilmiselvästi näkökantaani ja haluat vääntää ajatteluni sellaiseksi mitä se ei ole, mutta ei se oikeastaan haittaa.
Olen tuo edellisen viestin kirjoittaja ja se joka väitteli tässä tuon toisen kanssa (pl.ensimmäinen vastaus tuohon ketjun ensimmåiseen viestiin on joltakulta toiselta.)
Kerron tässä nyt tässä vielä oman näkökulmani katsoa asiaa. Pääasia on mielestäni tässä ap:n puolison jatkuva ja huomattavan huono ja haitallinen kohtelu lapsia kohtaan ja se, että tuollainen olisi tärkeää saada aika nopeasti loppumaan lasten terveen kasvun ja kehityksen turvaamiseksi.
Mielestäni on vähän huono kulma lähteä suhtautumaan tällaiseen lasten elämän isoon ongelmaan - heille tehtävään ja jo jonkin aikaa jatkuneeseen selvään henkiseen väkivaltaan lähtökohtaisesti aikuisten parisuhdeongelmana. Myös parisuhdeterapia ei välttämättä siis ole tällaisissa tapauksissa se oikea osoite. (Perheterapia ja yksilöterapiat saattavat olla parempia osoitteita jos terapioista puhutaan.)
Jos olisi kyse vähän pienemmistä ongelmista perheessä, niin pidemmätkin terapiat voisivat mahdollisesti olla hyvinkin hyödyllisiä. Nyt on kuitenkin kyse tilanteesta, joka on lapsille selvästi niin haitallinen, että on mielestäni selvää, että se pitää saada mieluiten aika pikaisella aikataululla loppumaan ensin. Tämä asia menee mielestäni heittämällä parisuhteen edelle. Vaikka onkin erittäin vaikea tilanne.
Aivan liian usein tällaisiin lapsille selkeästi haitallisiin tilanteisiin jäädään aivan liian pitkäksi aikaa ja usein lapset kasvavat vuosikausia tai koko lapsuutensa tällaisessa myrkyllisessä kodin ilmapiirissä, mikä voi aiheuttaa heille monenlaista vakavaa ongelmaa ja traumaa. Lapset menevät rikki tuollaisessa kasvuympäristössä.
Tällaisissa tilanteissa, joissa lapsille tehdään henkistä väkivaltaa, niin eron peruste on hyvin painava. On usein huono tie koittaa lähteä kovin pitkäksi aikaa ratkaiseman perheen ongelmia esim. siellä terapiassa tai keskenään kotona samalla, jos puolison haitallinen käytös saa jatkua perheessä. (Väkivallan tekijä ja kotikiusaaja saattaa skarpata hetkeksi, mutta käytös palaa usein vääjäämättä.) Samalla se puoliso, joka koittaa saada parannusta tilanteeseen uupuu enemmän ja enemmän koko ajan. Lapsilla on se yksi lapsuus vain ja erittäin tärkeä vaihe terveelle kasvulle ja kehitykselle. Ap on antanut puolisollen jo pidempään mahdollisuuden muutokseen.
Hyväntahtoiset empaattiset "kiltit" ihmiset koittavat usein jäädä ratkaisemaan tällaisia ongelmia usein niin pitkään, että kaikki perheenjäsenet (paitsi se kotikiusaaja) ovat ihan hajalla ja tilanne moninkertaisesti huonontunut. Sitten ehkä erotaan ja kaikki parantelee vuosikausia tai koko loppuikänsä niitä traumoja.
Kyllä, olen täsmälleen samaa mieltä, että tuollainen käytös pitää saada loppumaan, heti. Olen tästä myös ap:lle kirjoittanut. Hän varasi ajan parisuhdeterapeutille, on tärkeää lähteä liikkeelle jostakin hoitokontaktista mahdollisimman nopeasti. Parisuhdeterapia on ihan yhtä hyvä väylä mitä yksilöterapiakin ja ymmärrän ap:n halun nähdä, onko kumppanista työskentelyyn vai ei. Jos muutos vaikuttaa aivan mahdottomalta, niin muuta vaihtoehtoa ei ole kuin ero. Tässä on kyse kuitenkin heidän yhteisestäkin lapsesta, jonka perhe hajoaa, jos erotaan nyt ja heti. Joten ymmärrän miksi ap haluaa hakea apua.
Jos olet tuo sama vastaaja ja tuon kolmen pitkän viestin oman tarinasi jakaja, (kiitos kertomuksestasi, se oli kyllä mielenkiintoinen. Tilanteesi ja oli vain kovin erilainen kuin ap:llä) ,niin sinä kyllä kehotit ensin ap:tä jäämään suhteeseen, ensin perusteena se, että kaikissa uusperheissä on alkuvuosina ongelmia, ja että kyse olisi parisuhteen ongelmista, jotka tulisi ratkaista puhumalla kumppanin kanssa ja ap:n tulisi nyt etsiä omasta käytöksestään syitä tilanteeseen.
Kun sitten tulit myös siihen tulokseen, että ongelmat ovat isoja ja lapsille tehdään todellakin vääryyttä, niin olet kehottanut AP:ta menemään parisuhdeterapeutille ratkaisemaan ongelmaa kumppaninsa kanssa. Nyt puhut ensimmästä kertaa edes eron mahdollisuudesta, aiemmin olet painottanut, että mielestäsi ihmiset eroavat liian herkästi ja jopa aloit hienovaraisesti jossain kohtaa syyllistää ap:ta erosta vanhempien lasten isäänkin. Olenko väärässä?
Perhe hajoaa, jos erotaan nyt heti. Se on totta. Ja vanhempien lasten väärinkohtelu ja kiusaaminen loppuu myös samalla heti.
Mitä virkaa on perheellä, jossa toimitaan väkivaltaisesti, jonka pitäisi olla turva, mutta on traumojen ja pahan olon lähde. Ja siis tarkoitan tuolla "heti" sitä, että kun saa asiat käytännössä järkevästi järjestettyä ja sen verran prosessoitua, en tyyliin heti huomenna tai ensi viikolla. Meneehän siihen toki vähän aikaa.
Jos aikuisten suhdetta haluaa erilleenmuuton jälkeen jollain tavalla vielä käsitellä, niin se on hyvä tehdä erillään niin, että lapset ovat turvassa. En itse näe, että olisi realistista odottaa ap:n puolisolta valtavan isoa pysyvää muutosta lyhyessä ajassa esim. terapiassa tai muuten, koska on kyse noin isosta ongelmasta käytöksessä. Terapia voisi silti olla varmasti hyödyllistä jokaiselle.
AP:lle ohjenuoraksi lause: "Minun lapsiani et kohtele noin!" Muut asiat tulee järjestyksessä sitten tämän jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, teet oikein ja olet oikeassa.
Olet huomannut nykyisen tilanteen omituisuuden ja vanhempien lapsiesi kärsimykset. Ammattiapu voi auttaa, mutta todennäköisesti ei.
Puolisollasi on suurempia ongelmia, ehkä tavoitteena aiheuttaa kärsimystä vanhemmille lapsillesi ja sitä kautta sinulle. Hän kyllä tietää sen. Voi jopa olla kyse jo persoonallisuuden häiriöstä. Siihen ei auta kuin ero, mutta manipulaatio jatkuu lopun elämäänne.
Nämä on näitä tarinoita, että aluksi on liian hyvää ollakseen totta ja sitten todellinen luonne tulee esiin.
Voimia sinulle ja kerro vanhemmille lapsille ihan suoraan, että puolisosi käytös ei ole tavanomaista, sinun lapsesi eivät ole tehneet mitään väärää, puoliso toimii väärin, tilanne on vaikea ja kiittele, miten hyvin lapsesi ovat kestäneet ja toimineet. Kerro yrittäväsi löytää ratkaisu tilanteeseen.
Hienoa, että ajattelet lastesi parasta!
Kiitos viestistäsi ja kiitos muillekin tähän ketjuun taas kirjoittaneille.
Ymmärrän että osalla on tarve haukkua minua ja yrittää syyllistämisen kautta ns herätellä minua toimimaan, vaikka olen jo toimet aloittanut. Ja sitten on se osa, joka tykkää vaan lyödä lyötyä, vaikka tämä olisi jo ottanut ekat askeleet oikeaan suuntaan.
En tiedä miten osa kuvittelee maailman toimivan, mutta minun maailmassani sopivia tai edes välttäviä vuokra-asuntoja ei ilmaannu yleensä kuin tarjottimella silloin, kun tarve ilmenee. Minulla on ollut hakuvahti vuokra-asunnoista päällä jo jonkin aikaa, että saan kaikki ilmoitukset. Joten en ihan saa kiinni näistä "muuttakaa heti!" neuvoista. Monella on ilmeisesti myös isot summat sukan varressa, kun on varaa maksaa omistusasuntoa, vuokraa ja pahimmillaan 3kk vuokravakuutta samaan aikaan, hoitovapaalla ollessaan.
Kun kerran muutto ei juuri tällä sekunnilla ole mahdollista, niin mitä vahinkoa se tähän asiaan erikoistunut terapeutti voisi tässä "odotusaikana" tehdä? Ei se nyt ainakaan tilannetta huononna. Eikä myöskään tarkoita, että tilanne jäisi junnaamaan paikoilleen x ajaksi.
Ap.
Selittelyt jatkuvat:
Pidät selvänä että sinä lähdet yhteisestä kodista?
Kiusaaja lähtee miettimään miten apua hakee itselleen kun väkivaltaista toimintaa lapsia ja sinua kohtaan tekee.
Ei kiusatut/ väkivaltaa kokeneet uhrit.
Todellisuus konkretisoituu väkivaltaa tehneelle kun joutuu kohtaamaan nopeammin miten käy kun toimii toisia kohtaan väärin.
Sinä olet lahjakas kirjoittaja, selkeä ja ymmärrettävä. Miksi et ottaisi lahjaasi käytännössä käyttöön.
Lapsiltasi pyydät anteeksi kun et aiemmin osannut pysäyttää kiusaajaa ja annat itsellesi anteeksi myös, sillä sellaista elämä on...välillä joudutaan testaamaan käytännössä opittua ja ymmärrettyä.
Käytä energia mieluummin tekoihin kuin sanoihin. Sinä olet taatusti lastesi kunnioituksen ansainnut kun toimit nyt.
Sinulla on siis kokemusta miten vastahakoinen kiusaaja saadaan lähtemään kodista, josta hän omistaa 50% ja silti tämä jatkaisi kiltisti osuutensa maksamista?
Kokemusta löytyy, ikävä kyllä.
Avioerossa omaisuus ositetaan. Pankkilainan antajaan myös neuvotteluyhteys, siitä se lähtee.
On turha kuvitella, että koskaan ero helppoa olisi. Harvoin kauniisti kasvetaan erilleen ja ah niin auvoisen kilttinä ollaan kun tunteet meinaa viedä kuin pässiä narussa. Sellaista elämä on. Aikuiset kuitenkin osaavat säädellä tunteitaan ja sopia jos normaaleja ollaan, ajan kanssa.
Alku oli minullakin kuin aloittajalla, kymmenen kaunista ja yksitoista hyvää luvattiin ja vannottiin..mutta todellisuus paljastui eli yhteinen lapsi syntyi. Siitä se lähti: ruoka ja lapset, suihku ja lapset. Pikkuhiljaa ja kuin varkain muutamassa vuodessa lasten kasvaessa kasvoi puolisoni epäluulo ja kohtuuttomat vaatimukset ensin lapsiin ja lopulta minuun kohdistaen.
Minäkin hain apua perheneuvolan ja terapeuteista. Itse oli tajuttava että ovi ulos kärsimyksistä on edessäni, oven rivan alas voin painaa vain minä itse. Lasten oikeuksien tähden jos oma itsetunto jo niin pohjalla on ettei itsesuojeluvaisto toimi!
Valitsin lapset. Pääsimme turvaan. Ainut mikä harmittaa että ylipäätään olen altistanut lapset mielivaltaisen ihmisen läheisyyteen.
Ja nyt reilusti yli 20 vuotta myöhemmin lapset aika-ajoin kiittävät miten uskalsin puolustaa heitä. Itseisarvo on elämä, ei raha ja mammona. Mitä teen taloilla tai tavaroilla jos mielenterveysongelmat tai henki on vaarassa?
Näihin kysymyksiin itse jouduin vastaamaan itselleni onko ymmärettävä loputtomiin epävakaan puolisoni väkivaltaista käytöstä yli omien ja lasten oikeuksien. Ymmärtää voi, muttei kaikkea tarvitse hyväksyä.
Aloittajalla jos/kun kyse on lapsia alistava Puoliso ja pikkuhiljaa kiristyvä ilmapiiri, niin toivoisin että kiltisti kiusaaja tekee yhteistyötä ja hoitaa aikuisen oikeasti velvoitteet, mihin on sitoutunut.
Jos ei kiltisti hoida ja käyttää tässä valtaa, niin aloittaja voi onnitella itseään oikeasta päättelystään puolison epävakaudesta, sillä silloinhan kiusaaja paljastuu ja paljastaa viimeistäänkin korttinsa.
Uskalla puolustaa itseäsi ja lapsia. Paras kiitos tulee aikanaan lapsiltasi.
Nyt puhut jo taas ihan eri asiasta kuin minä. Täällä on kehotettu lähtemään *heti*. Kyseenalaistin sen, että miten se heti lähteminen käytännössä onnistuu. Jonka jälkeen sinä kyseenalaistit sen, että miksi minun pitäisi lähteä yhteisestä kodista lasten kanssa ja että puoliso ulos vaan. Miten laitat ulos, heti, ihmisen, joka ei aio omasta kodista lähteä?
Edelleen puhe oli tilanteesta, jossa jomman kumman pitäisi lähteä nyt pikapuolin johonkin. Siihen ei silloin auta kertomukset osituksista ja lainaneuvotteluista, ei silloin päästä lähtemään heti, jos niitä odotellaan. Sitä paitsi ei meistä kumpikaan tätä asuntoa yksin pitäisi, saati ostaisi toista ulos. Eli asunto pitää myydä.
Ap.
Ehkä täällä moinikin tarkoittaa, että ne vakaat toimet erilleenmuuton ja eron aloittamiseksi olisi hyvä aloittaa "heti" tai mahdollisimman pian. vrt. jää vielä toivomaan (pidemmäksikin aikaa, kuukausiksi, vuosiksi), että kumppanin käytös muuttuisi. Monihan jää vastaavaan tilanteeseen vuosiksi. Vaikka onhan tällä aika yksioikoista ja kovasanaista "kannustusta" asiaan ja hyvinkin syyllistävää asennetta...
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loppuosa
Vanhempien lastesi ollessa teillä arjen tulisi olla mahdollisimman normaalia. Ei huvituksia, ei syyllisyydentunteen paikkausta herkuilla ja sirkushuveilla, vaan normaalia perhearkea, missä ei unohdeta puolisoa ja yhteistä lasta. Se on myös yksi hyvä perheen myrkyttäjä, jos kumppani häviää saatavista joka toinen viikkoa ja panostaa kaiken tarmonsa vanhempiin lapsiin jättäen parisuhteen ja yhteisen lapsen hattuhyllylle odottamaan seuraavaa viikkoa. Kohteletko lapsia tasavertaisesti, osallistuthan varmasti vähintään puoliksi yhteisen menoihin ja hoitoon? Onhan kumppanillasi omaa aikaa ja lepoa? Onko hänellä oikeus ylipäätänsä kertoa sinulle huolistaan ja ärsytyksen aiheistaan ilman, että otat kaiken automaattisesti hyökkäyksenä? Tuleeko puolisosi aidosti kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi? Osaatko kiittää ja pyytää anteeksi?Tässä muutamia asioita, jotka tuli mieleen. Joku puolisoasi selvästi painaa ja ärsyttää, on tärkeää että pääsette juttelemaan. Suosittelen parisuhdeterapiaa ja nimenomaan sellaisella terapeutilla, joka on erikoistunut uusperheisiin ja joka ymmärtää uusperheiden sudenkuoppia.
Lopuksi vielä. Uusperheen muodostuminen vie aikaa ja yhteisen lapsen syntymä sekoittaa aina pakkaa. Jokainen joutuu hakemaan paikkaansa uudestaan ja rooliaan perheessä. Tutkimusten mukaan suurimmat kehitysvaiheet olisi käyty läpi keskimäärin 4-7 vuodessa. Sitä ennen erilaiset vaiheet, riidat ja kriisit valitettavasti kuuluvat asiaan.
Omasta tilanteestani avaan vielä sen verran, että olen hyvin kiintynyt bonuksiin ja voin sanoa rakastavani heitä. Suhteemme ei kuitenkaan ole täysin suora ja mutkaton, koska mieheni on eräänlaisena tulppana jatkuvasti siinä välissä. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu riitoja ja sanaharkkaa, mutta jos siinäkin on jatkuvasti joku mikromanageeraamassa vieressä ja estämässä kahden ihmisen välisen suhteen luonnollista syntymistä, niin jännite jää aina kytemään. Kyllähän sitä omankin lapsen kanssa ottaa välistä yhteen ja oma lapsi toisinaan ärsyttää ja rasittaa, mutta tällaisia asioita ei saisi käydä bonusten kanssa, koska kaikki tulkitaan automaattisesti pahaksi ja huonoksi ja heti saa pahan äitipuoli- leiman, vaikka kyseessä olisi täysin normaali kärhämä ihmissuhteessa. On mielestäni tärkeää antaa lapsen/lasten ja bonusvanhemman myös niin sanotusti ottaa yhteen ja sopia keskenään kärhämänsä. Ellei homma mene aivan täysin yli. On todella vaikeaa olla läheinen ja luontevasti sellaisten ihmisten kanssa, joiden välissä on aina joku mikromanageeraamassa ja säätämässä välissä. Mieti vaikka jos anoppisi olisi jatkuvasti häsläämässä sinun ja kumppanisi välissä, niin millä tavalla se vaikuttaisi teidän keskinäiseen suhteeseen?
Et ilmeisesti lukenut aloitusta lainkaan. Miksi? Koko viestisi ei sovellu aloittajalle mitenkään.
En ehtinyt lukea ensimmäistä sivua pidemmälle, sen myönnän. Kirjoitinkin heti alkuun etten osaa ottaa kantaa tarkemmin juuri ap:n tilanteeseen, pyrin kirjoittamaan omasta kokemuksestani ja sen myötä ap:lle kysymyksiä pohdittavaksi. Ei me tätä tilannetta voida av:lla ratkaista, vaan ap:n pitää keskustella asioista puolisonsa kanssa. Puolison omaa versiota emme tiedä, joten siinäkin mielessä on vaikea sanoa juuta tai jaata ap:n tilanteeseen.
No kylläpä on puolusteleva asenne sitä lapsia kaltoinkohtelvaa kohtaan. Kyllä sellaisesta pitäisi osata sanoa juuta tai jaata. Oli todella hyvä ja selkeä aloitus. Jos ap ei vallan valehdellut, eikä tarina ole ihan keksitty, mitä en itse asiassa usko, oli niin looginen hyvä ja kuvaava kirjoitus, niin jokainen järkevä osaa tuosta nähdä, että jos lapset kasvaa tuollaisessa kodissa, ilmapiirissä ja puolison kohtelussa, niin se on todella haitallista. Ei ole mitään väliä, mitkä puolison syyt tuohon käytökseen itse asiassa ovat. Niin ei vain voi olla, jos lapsistaan haluaa pitää huolen.
Sinä sen sijaan kannustit jäämään tuohon suhteeseen ja tilanteeseen, että kaikilla on uusperheessä alussa ongelmia, olihan sinulla mielipide, siinä oli sinun juu ja jaa. Kannattasi ehkä nyt sitten lukea se aloitus edes kunnolla uudestaan ajatuksella, ennenkuin kannustaa tuollaiseen tilanteeseen jäämään ja vähättelee noin isoja ongelmia...
No minusta ei ollut selkeä aloitus. Ap kertoi epämääräisesti, että puoliso arvostelee lapsia ja puuttuu syömisiin. Ei puhu lapsille rumasti suoraan, mutta sanoo herkästi siivoamisesta ja muusta ja ap:n mielestä sävy ei ole kiva. Minusta tämä jättää hyvin paljon kysymyksiä ilmaan eikä ap avaa omaa rooliaan millään tavalla. Ei avaa puolisonsa jaksamista millään tavalla, ei avaa sitä miten vauvavuosi on mennyt ja miten vastuut jakautuvat perheessä. Ei avaa sitä onko puolison kanssa yhdessä keskusteltu ja sovittu perheen säännöistä, vai onko oletuksena se, että toinen sopeutuu hiljaa.
En valitettavasti itse osaa ap:n hyvin laveasta kuvauksesta sanoa, onko kaltoinkohtelua vai ei. Ap:n tulkinta ikävästä sävystä on hänen omaa tulkintaansa. Tässä tapauksessa hyvin mieluusti kuulisin sen toisenkin puolen tarinasta.
Tässä alla suoria lainauksia tiivistelmäksi suoraan aloituksesta, mikä sinulle niissä on niin epäselvää? Et vain usko? Eikö kuulosta mitenkään poikkeukselliselta?
(Noista lainauksita selviää myös peräänkuuluttamiasi vastuunjaon asioita, niin rahallisesti kuin lastenhoidossa. Ja mikään, mikään ei oikeuta noin rumaa ja jatkuvaa käytöstä lapsia kohtaan, oli puolison ongelma ja syy käytökseen sitten mikä tahansa. Jo se, ettei sano noille lapsille koskaan mitään positiivista, on iso ongelma. Ja syyllistää heitä, siis heille itselleen myös, jatkuvasti. Juuri siivoamisesta sanomista ei muuten ollut ainakaan aloituksessa mainittu.)
"Aloimme odottaa yhteistä lasta, hänen ensimmäistään ja jotain tapahtui raskauden loppumetreillä. Puoliso alkoi olla todella kireä ja ärtynyt lasteni ollessa meillä. Valitti suunnilleen kaikesta mitä tekivät tai eivät tehneet (välillä heille suoraan, välillä minulle)"
"...eivät saaneet olla mukana missään vauvaan liittyvässä, tekivät edelleen kaiken "väärin" syömisestä ja vapaa-ajan vietosta alkaen. Puoliso kävi syyllistämässä lapsia kun söivät, että syövät liikaa (alipainoisia kumpikin) ja ruoka on kallista, suihkussa käymisestä tuli myös sanomista ja ihan mistä vaan"
"Selvennyksenä, että olen itse maksanut aina puolet kaikesta ja lasteni menot tietysti kokonaan, samoin hoitanut kuskaukset, hankinnat, lastenvahdit ym tarvittaessa, että puoliso ei ole kyllä joutunut miksikään ilmaiseksi "lapsenlikaksi". Yleensä ruuatkin olivat valmiina puolison kotiutuessa töistä, koska minä pääsin aiemmin kotiin."
"Itse olen aivan loppu, olen puun ja kuoren välissä sillä tavalla, kun yritän pitää rauhan maassa ja ennakoida kaikkien seuraavia liikkeitä, ettei tulisi turhia "yhteentörmäyksiä"."
"Tunnelma kotona on kireä ne ajat, kun lapseni ovat meillä. Tuntuu että hekin pidättävät hengitystään ja yrittävät vain pysyä pois tieltä mahdollisimman paljon. Eihän tämmöistä elämää voi lapsia pistää käymään läpi!? He tekevät kaiken mitä puoliso pyytää eivätkä sano hänelle vastaan ja silti tämä ei ole mihinkään tyytyväinen. Aina löytyy jotain tehtävää, syyllistettävää, kritisoitavaa. Ei sano ikinä mitään positiivista."
"Onko tässä enää toivoa? Alan olla siinä pisteessä, että minun on suojeltava lapsiani. En halua nuorimmankaan joutuvan kasvamaan kodissa, jossa on jatkuvasti kireä ja myrkyllinen ilmapiiri."
Edelleen nuo esimerkit jättävät hyvin paljon arvailujen varaan. Millaisessa tilanteessa on sanottu, että syövät liikaa? Ovatko lapset syöneet siis jo useamman lautasen, vai ovatko jääneet oikeasti nälkäiseksi? Millaisesta tilanteesta on ollut kyse? Mitä ihan oikeasti on tapahtunut? On täysin eri asia esimerkiksi sanoa lapsille syömisestä siinä tilanteessa, kun lapset syövät hyvää ruokaa ihan vain syömisen ilosta jo kolmatta lautasta putkeen, eivät todelliseen nälkäänsä niin, että huomiselle ei jää ruokaa. Versus sellainen tilanne, että lasten syömistä rajoitetaan niin, että he jäävät nälkäisiksi ja näkevät nälkää. Ap ei avaa näitä tilanteita edelleenkään yhtään enempää, vaan on häipynyt jo aikapäiviä sitten paikalta.
Eikä me näitä tilanteita voida ratkaista. Sekään ei auta, että aina huudetaan ensimmäiseksi eroa. Ap on yhteinen tekijä näissä molemmissa suhteissaan nykyisen ja eksänsä kanssa. Jostain syystä kumpikaan suhde ei meinaa kestää ja ap ei avaa yhtään millään tavalla pohtivasti omaa osuuttaan. Voihan toki aina pistää pelin poikki ja yrittää onneaan uudessa suhteessa, aina vain uudet lapset, ero ja homma uudestaan.
Yhteinen tekijä sun viesteissä näyttää olevan se, että sanot, ettet voi ottaa kantaa tai ei me voida ratkaista, eikä voi tietää miten on, ja siihen päälle syyllistät kuitenkin perusteetta jostain syystä ap:ta jollain ihan hatusta vedetyllä heitolla (tällä kertaa oli tuo: "Ap on yhteinen tekijä näissä molemmissa suhteissaan nykyisen ja eksänsä kanssa. jne)" Ap sitäpaitsi muuten kertoi, että heillä yhteishuoltajuus toimii oikein hyvin exän kanssa ja hyvät välit...
Ja keksit mitä kummallisimpia skenaarioita puolustella lasten huonoa kohtelua ja vääntää ettei se välttämättä olisi niin. Yhden kerran tai joskus harvoin tapahtuessa, asiattoman sanomisen ja syyllistämisen tms. voi jotenkin selitellä ehkä parhain päin tai että joskus tekee virheen, mutta kun ap:n kertoman mukaan tuo on puolison jatkuva käytösmalli, niin ei sitä kyllä selitellä millään enää parhain päin. No jää sinä sitten edelleen silti arvailemaan.
Ap avasi näitä tilanteita paljon konkreettisemmin ja paremmin vasta viimeisimpien viestien aikana. Kaikki sitä ennen jäi arvailujen varaan, myöskin kaikilla muilla kommentoijilla. Minä en väittänyt, että tilanne aivan pakosti on tavalla x, vaan olen esittänyt erilaisia mahdollisuuksia siitä, mitä tuossa on voinut käydä. Ja esittänyt kysymyksiä, joita on tärkeä miettiä.
Nyt kun ap avasi tilanteita laajemmin, niin on täysin selvää, että kumppanin käytös on asiatonta ja huonoa lapsia kohtaan, eikä siinä ole tulkinnan varaa, ja sen on muututtava. Samalla on tärkeä selvittää, jos se vain on mahdollista, että mistä tuo kaikki johtuu. Ihan jo pelkästään sen yhteisen lapsen takia. Siinä auttavat ammattilaiset paljon paremmin, kuin av:n tietäjät. Oli ap:lta todella viisas veto varata aikaa uusperheisiin erikoistuneelle parisuhdeterapeutille ensi hätään.
Se, että sinulle piti vääntää rautalangasta, ei tarkoita sitä, että muut eivät olisi ymmärtäneet paremmin jo aiemmin. Itse ainakin ymmärsin kuvion ja pääasiat jo erittäin selkeästä ja hyvinkirjoitetusta aloituksesta.
Vai niin, olet siis niitä kerrassaan maagisia ihmisiä, jotka ymmärtävät kokonaistilanteen yhdestä kappaleesta ilman tarkentavia kysymyksiä. Hieno homma! Miksi et ole hakeutunut terapeutiksi, sillä sillä saralla tuollaista maagista kykyä todella tarvitaan? Erityisesti parisuhdeterapiassa olisi todellista tarvetta sille, että pelkästään yhden ihmisen kertoma yleiskuvaus ilman tarkempia esimerkkejä antaa täydellisen kuvan kokonaistilanteesta ja heti pystyy terapeutti kertomaan, että mistä on kyse. Jännä miten ne muut ammattilaiset ovat niin huonoja, että joutuvat kyselemään ja selvittämään asioita monesta eri näkökulmasta niin paljon enemmän.
Kyllä menee sinussa lahjakkuus hukkaan ellet ole alalla :).
Aloitus oli pitkä ja siinä oli hyviä esimerkkejä ja looginen tilannekuva pidemmältä ajalta. Lisäksi oli pari lisäviestiä keskustelun alkupuolella jotka työdensivät kuvaa. Siinä ei ole mitään maagista. Täydellisestä kokonaiskuvasta en ole puhunut, vaan pääpiirteiden ymmärtämisestä. Vaikka ehkä olen sitten lahjakaskin tällaisissa asioissa. Jokaisella on vahvuutensa :)
Yleensä parisuhdeterapiassa joutuu käymään useamman kerran sen 1,5 tuntia, että terapeutti saa pääpiirteistä edes jonkinlaista kuvaa ja silloinkin jää paljon pimentoon. Silti sinä sait pääpiirteet kristallin kinkkaana itsellesi näkyviin muutaman viestin perusteella ilman tarkentavia kysymyksiä, vau! Meillä terapeutti kyseli meidän molempien kokemuksia ja näkemyksiä eikä julistanut heti alkuun kumpaakaan ku*ipääksi ja antanut ainoaksi ohjeeksi eroa. Hänen täytyy olla rinnallasi kerrassaan poskettoman huono.
Se on kyllä hienoa miten täällä av:lla on niin monta osaajaa, jotka ratkaisevat vastaukset mitä kinkkisimpiin kysymyksiin sekunneissa. Parisuhteissa aina pitää erota heti ja aina kyse on siitä, että toinen on paha ja toinen on hyvä. Totuus selviää tietäjille heti. Miten ihmeessä niin monet ammattilaiset vatuloi ja vatvoo, terveydenhuollossa ja sosiaalialalla. Vastaukset ovat niin yksinkertaisia ja selkeitä aina täällä av:lla!
Nohnoh, varohan taas sitä liiallista oman elämän suoraa projisointia av:n juttuihin. Tosiaan, tämä av-palsta ei ole parisuhdeterapia, eikä maalailusi kuvasta omaa ajatteluani.
Tässä ei ole ollut kyse siitä kumpi on hyvä tai aha tai onko joku kusipää. Vaan kyse oli selvästä lasten huonosta jatkuvasta haitallisesta kohtelusta puolison osalta. (Oletuarvoni oli kyllä, että ap ei valehtele, sillä kertomus ooi hyvin liiginen ja kuvaava) No, sinä tarvitstit ymmärtääksesi pääasian (lasten kaltoinkohtelu) enemmän selvennystä, ok.
Mielstäni oli kuitenkin vähän ikävää koittaa keksiä monella tapaa syitä miten ap:ssä voisi olla vikaa. Hyvin tuulesta temmattuja juttuja ja täysin omasta elämästä suoraa perusteetta projisoituja. Jopa niin, että sanoit että ap on se yhdistävä tekijä liitossa, josta hän on eronnut ja nyt tässä liitossa, jossa on isoja vaikeuksia. Ikäviä heittoja ihan sivuraiteella ap:n hankalassa tilanteessa.
Et ymmärtänyt eroa väitteiden ja eri näkökulmien välillä. En väittänyt, että tilanne olisi minkäänlainen. Et ymmärrä tarkentavien kysymysten tärkeyttä, vaan pidät sitä selittelynä (?). En myöskään ole väittänyt ap:n valehtelevan, ihminen vain aina tuppaa kertomaan asiat omasta näkökulmastaan ennen kuin ymmärtää toista. Me tarkastelemme näitä asioita hyvin erilaisesta näkökulmasta, sillä taas ei ole mitään merkitystä ap:n kannalta eikä tämä meidän keskustelumme tuo hänen asiaansa yhtään mitään hyötyä. Se miten sinä olet minut ymmärtänyt ja tuohtunut (?) siitä etten heti suorilta käsin kiirehtinyt tuomitsemaan ap:n puolisoa, ei varsinaisesti liity asiaan. Minun egoni kyllä kestää sen, että voin myöntää tarkempien kysymysten jälkeen, että siinä ei ole kysymyksen varaa toimiiko ap:n kumppani epäasiallisesti lapsia kohtaan. Kyllä toimii, se tuli ap:n jälkimmäisissä vastauksissa hyvin ilmi.
Olisiko sinulla jotain lisäannettavaa ap:lle tähän aiheeseen, vai perustammeko oman ketjun tälle aiheen vierestä jankkaukselle?
Kukahan tässä tuohtui ja alkoi käydä minulle henkiökohtaisuuksiin...? No sinusta on ilmeisesti hyödyllistä kommentoida keskusteluun, jossa puhutaan lasten kaltoinkohtelusta, että mm. ap on yhdistävä tekijä hänen kahdessa "eponnistuneessa" suhteessaan, ja se on sitä virkistävää näkäkulman tuomista keskusteluun? Jos näin, niin kyllä, ymmärrämme nämä asiat vähän eri tavalla. MInusta tällainen oli vähän vyön ali, eikä liittynyt aiheeseen millään tavalla, mutta toki voit olla eri mieltä siitäkin.
En ole myöskään puhunut selittelystä, enkä ole "tuohtunut" siitä ette "heti tuominnut" ap:n puolisoa. Kyllä puhumme aika erilaisiasista lähtökohdista mitä ilmeisimminkin. Ja tottakai voi kysyä lisäkysymyksiä. Kieltäydyt näkemästä ilmiselvästi näkökantaani ja haluat vääntää ajatteluni sellaiseksi mitä se ei ole, mutta ei se oikeastaan haittaa.
Olen tuo edellisen viestin kirjoittaja ja se joka väitteli tässä tuon toisen kanssa (pl.ensimmäinen vastaus tuohon ketjun ensimmåiseen viestiin on joltakulta toiselta.)
Kerron tässä nyt tässä vielä oman näkökulmani katsoa asiaa. Pääasia on mielestäni tässä ap:n puolison jatkuva ja huomattavan huono ja haitallinen kohtelu lapsia kohtaan ja se, että tuollainen olisi tärkeää saada aika nopeasti loppumaan lasten terveen kasvun ja kehityksen turvaamiseksi.
Mielestäni on vähän huono kulma lähteä suhtautumaan tällaiseen lasten elämän isoon ongelmaan - heille tehtävään ja jo jonkin aikaa jatkuneeseen selvään henkiseen väkivaltaan lähtökohtaisesti aikuisten parisuhdeongelmana. Myös parisuhdeterapia ei välttämättä siis ole tällaisissa tapauksissa se oikea osoite. (Perheterapia ja yksilöterapiat saattavat olla parempia osoitteita jos terapioista puhutaan.)
Jos olisi kyse vähän pienemmistä ongelmista perheessä, niin pidemmätkin terapiat voisivat mahdollisesti olla hyvinkin hyödyllisiä. Nyt on kuitenkin kyse tilanteesta, joka on lapsille selvästi niin haitallinen, että on mielestäni selvää, että se pitää saada mieluiten aika pikaisella aikataululla loppumaan ensin. Tämä asia menee mielestäni heittämällä parisuhteen edelle. Vaikka onkin erittäin vaikea tilanne.
Aivan liian usein tällaisiin lapsille selkeästi haitallisiin tilanteisiin jäädään aivan liian pitkäksi aikaa ja usein lapset kasvavat vuosikausia tai koko lapsuutensa tällaisessa myrkyllisessä kodin ilmapiirissä, mikä voi aiheuttaa heille monenlaista vakavaa ongelmaa ja traumaa. Lapset menevät rikki tuollaisessa kasvuympäristössä.
Tällaisissa tilanteissa, joissa lapsille tehdään henkistä väkivaltaa, niin eron peruste on hyvin painava. On usein huono tie koittaa lähteä kovin pitkäksi aikaa ratkaiseman perheen ongelmia esim. siellä terapiassa tai keskenään kotona samalla, jos puolison haitallinen käytös saa jatkua perheessä. (Väkivallan tekijä ja kotikiusaaja saattaa skarpata hetkeksi, mutta käytös palaa usein vääjäämättä.) Samalla se puoliso, joka koittaa saada parannusta tilanteeseen uupuu enemmän ja enemmän koko ajan. Lapsilla on se yksi lapsuus vain ja erittäin tärkeä vaihe terveelle kasvulle ja kehitykselle. Ap on antanut puolisollen jo pidempään mahdollisuuden muutokseen.
Hyväntahtoiset empaattiset "kiltit" ihmiset koittavat usein jäädä ratkaisemaan tällaisia ongelmia usein niin pitkään, että kaikki perheenjäsenet (paitsi se kotikiusaaja) ovat ihan hajalla ja tilanne moninkertaisesti huonontunut. Sitten ehkä erotaan ja kaikki parantelee vuosikausia tai koko loppuikänsä niitä traumoja.
Tämä. Saako ennustaa? Veikkaat, että AP on sen verran kilttinainen, että antaa tämän terapian alettua loputtomasti siimaa, ymmärtämystä ja kiitosta puolisolleen, joka varmasti tietää mitkä sanat, ilmeet, eleet kannattaa valita, että saa ap n pidettyä kulisseissa kiinni. Yksikin oikein valittu, ap ta miellyttävä lause, sana, katse riittää vakuuttamaan ap n siitä, että nyt puolison käytöksen muutos on tapahtunut! Vaikkei ole. Kaikki järkikamppeet tietävät, että ihmisen ajatusmaailma, asenteet, käytös muuttuu tooosi hitaasti, jos koskaan. Tai siihen tarvitaan pitkiä terapioita ja itsetutkuskelua. Tämä on valitettava tosiasia. Kohta ap huomaakin, että kas, siinä se lasten lapsuus hurhahtikin, ja puolison kanssa tässä yhdessä vielä taivalletaan ja ap koittaa samalla etsiä terapiasta apua oireileville nuorille, kohta aikuistuville lapsilleen.
Mä en oikeesti ihan ymmärrä mitä te saatte tälläisestä alaspainamisesta ja epäonnistumisen ennustamisesta? Ette ole yhtään parempia ihmisiä kuin tuo minun alistava puolisoni. Tietenkään ei kuulu vain silitellä päätä ja kehottaa jatkamaan samaan malliin, kuten en ole tekemässäkään. Mutta että ihmiset näkevät vaivaa kirjoitellakseen jo valmiiksi huonossa tilanteessa olevalle viestejä, missä kerrotaan, että ei tuosta mitään tule ja olet epäonnistunut jo ennen kuin sait edes yrittää. Etenkin kun olen jo monesti sanonut, että en salli tämän jatkua näin ja olen ottanut jo ne ensimmäiset askeleet.
Luultavasti myös kaikki teistä olisivat vauvavuodesta huolimatta heti synnytyksen jälkeen skarppina olleet tilanteen tasalla parissa kuukaudessa. Minä en ollut, tämä alkoi kuten henkisen väkivallan käyttö nyt yleensäkin alkaa, asteittain ja välillä tauoten. Päätä sekoittaen ja itseään epäillen toisen välillä lupaillessa ja välillä vähätellessä ja sumuttaessa.
Koitan yrittää seuraavalla kirjoituksella antaa esimerkin, että miksi tässä on mennyt näin kauan.Ajatellaan, että olet juuri synnyttänyt. Hormonit, valvomiset, kivut, tuskat, baby blues. Puoliso sanoo jotain negatiivista lapsistasi. Rypistät vähän otsaasi ja sanot hämmästyneenä, että ei se noin ole, miksi sinä niin sanot? Ja puoliso kuittaa tilanteen väärinkäsitykseksi. Unettomuus jatkuu, on huolta vauvan kasvusta, kaikki on uutta puolisolle, vauva huutaa ja syö tuntikausia illalla. Puoliso sanoo jotain lapsille vähän äkäiseen sävyyn ja valittelee sinulle kahden kesken miten nuo lapset eivät taaskaan sitä tai tätä. Et jaksa keskustella, tyydyt vaan mulkaisemaan vihaisesti.
Kello herättää 2-3h välein syöttämään, arki pyörii, harrastukset, koulu ym kaikki sinun vastuulla samalla kun vauva tarvitsee unia sylissä ja rinnalla läpi vuorokauden. Iltaisin et pääse iltapalalle, koska vauva huutaa. Puoliso on ärtynyt ja käy komentamassa lapsia ja valittelee sinulle miten lapset taas niin ja näin. Alat kysymään perusteita väittämilleen ja ajaudutte ilmiriitaan, kun toinen ei pysty keskustella asiallisesti, vaan keksii asioita omasta päästään.
Huomaat että jotain on muuttunut puolison käytöksessä, mutta et ymmärrä miksi. Yrität keskustella, hän suuttuu ja sanoo että on vaan väsynyt, siitä se johtuu. Vauva kasvaa, univelka kasvaa, seuraa vauvan vaiheita vaiheiden perään, arki pyörii ja puolison jatkuvasti ärtynyt olemus alkaa mietityttää enemmän, ei se ennen ole tuollainen ollut. Kauankohan vanhemmaksi kasvaminen kipuiluineen voi vaikuttaa? Sanot tiukasti, että lapset eivät ole ansainneet tuollaista käytöstä, aikuistu hyvä ihminen. Lupauksia ja ymmärtämistä. Välillä hyviä jaksoja, kunnes ärtymys taas palaa jne.
Alat todenteolla ihmetellä asiaa, suutut, keskustelet, jopa karjut ja itket, ei tämä voi jatkua näin, mikä sinua vaivaa? Mikä sinusta on tullut? Parempi jakso, jonka jälkeen taas tiuskitaan ja valitetaan. Pää on pyörällä, ei tässä ole enää kyse mistään vanhemmaksi tulemisen kipuilusta, nyt on jotain muuta. Googlaat. Haluat aikaa ammattilaiselle, mutta kesällä ei pääse mihinkään. Kesä meneekin paremmin, saat olla paljon lastesi kanssa keskenään, rennosti. Kesän loppuessa kaikki negatiivisuus ja ahdistavuus palaa. Asetat hakuvahdin vuokrakotisivuille, googlaat, etsit neuvoja ja apua. Käsket puolison soittaa perheneuvolaan ja kirjoitat keskustelupalstalle, koska kaipaat kokemuksia aiheesta.
Ap.
Minua alkoi itkettää kun luin tätä sun viestiä.
Alusta lähtien olet kirjoittanut niin hyvin tästä aiheesta. Ja kuvaavasti, mitä kaikkea sita sitä käy läpi tuollaisen puolison kanssa. Kirjotuksistasi näkee kuinka henkinen väkivalta on edennyt pikkuhiljaa ja tuolla on noita yleisiä kaavoja, jotka tämänkaltaisissa suhteissa toistuu. Itse olen eronnut vähän aikaa sitten suhteesta, jossa oli henkistä väkivaltaa. Vielä hölmönä ja liian positiivisesti ajattelevana palasin yhteen puolen vuoden eron jälkeen, kun olin jo pääsemässä suhteen yli, kun näytti siltä että mies olisi ymmärtänyt asioita, käsitellyt, rakastaa niin paljon. Ja olihan meillä suhteessa paljon hyvääkin ja rakkautta... Nyt sitten olen taas ihan hajalla eron jälkeen ja kestää toipua siitä kylmyydestä ja julmuudesta millä tavoin rakkaani sitten taas kuitenkin kohteli.
Että varo, se voi olla se seuraava askel tämänkaltaisissa suhteissa, kun olet eronnut, ja olette olleet erossa jonkin aikaa, on hyvin mahdollista, että hän koittaa ihanana luikerrella takaisin. Sitä ihanutta ei kuitekaan kauaa kestä. Syvällinen muutos ihmisessä veisi oikeasti valtavasti aikaa ja olisi pitkä prosessi, vaikka jotain jo olisikin ymmärtänyt. Meillä ei ollut kuitenkaan lapsia kuviossa mukana, ja aikuiset nyt saa mieluummin hajottaa itseään ja hakata päätään seinään, mutta lapset on hyvä syy laittaa etusijalle ja päästä tuosta sopasta kerralla ulos. Toivottavasti asiat järjestyy pian parhain päin sinulle ja lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loppuosa
Vanhempien lastesi ollessa teillä arjen tulisi olla mahdollisimman normaalia. Ei huvituksia, ei syyllisyydentunteen paikkausta herkuilla ja sirkushuveilla, vaan normaalia perhearkea, missä ei unohdeta puolisoa ja yhteistä lasta. Se on myös yksi hyvä perheen myrkyttäjä, jos kumppani häviää saatavista joka toinen viikkoa ja panostaa kaiken tarmonsa vanhempiin lapsiin jättäen parisuhteen ja yhteisen lapsen hattuhyllylle odottamaan seuraavaa viikkoa. Kohteletko lapsia tasavertaisesti, osallistuthan varmasti vähintään puoliksi yhteisen menoihin ja hoitoon? Onhan kumppanillasi omaa aikaa ja lepoa? Onko hänellä oikeus ylipäätänsä kertoa sinulle huolistaan ja ärsytyksen aiheistaan ilman, että otat kaiken automaattisesti hyökkäyksenä? Tuleeko puolisosi aidosti kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi? Osaatko kiittää ja pyytää anteeksi?Tässä muutamia asioita, jotka tuli mieleen. Joku puolisoasi selvästi painaa ja ärsyttää, on tärkeää että pääsette juttelemaan. Suosittelen parisuhdeterapiaa ja nimenomaan sellaisella terapeutilla, joka on erikoistunut uusperheisiin ja joka ymmärtää uusperheiden sudenkuoppia.
Lopuksi vielä. Uusperheen muodostuminen vie aikaa ja yhteisen lapsen syntymä sekoittaa aina pakkaa. Jokainen joutuu hakemaan paikkaansa uudestaan ja rooliaan perheessä. Tutkimusten mukaan suurimmat kehitysvaiheet olisi käyty läpi keskimäärin 4-7 vuodessa. Sitä ennen erilaiset vaiheet, riidat ja kriisit valitettavasti kuuluvat asiaan.
Omasta tilanteestani avaan vielä sen verran, että olen hyvin kiintynyt bonuksiin ja voin sanoa rakastavani heitä. Suhteemme ei kuitenkaan ole täysin suora ja mutkaton, koska mieheni on eräänlaisena tulppana jatkuvasti siinä välissä. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu riitoja ja sanaharkkaa, mutta jos siinäkin on jatkuvasti joku mikromanageeraamassa vieressä ja estämässä kahden ihmisen välisen suhteen luonnollista syntymistä, niin jännite jää aina kytemään. Kyllähän sitä omankin lapsen kanssa ottaa välistä yhteen ja oma lapsi toisinaan ärsyttää ja rasittaa, mutta tällaisia asioita ei saisi käydä bonusten kanssa, koska kaikki tulkitaan automaattisesti pahaksi ja huonoksi ja heti saa pahan äitipuoli- leiman, vaikka kyseessä olisi täysin normaali kärhämä ihmissuhteessa. On mielestäni tärkeää antaa lapsen/lasten ja bonusvanhemman myös niin sanotusti ottaa yhteen ja sopia keskenään kärhämänsä. Ellei homma mene aivan täysin yli. On todella vaikeaa olla läheinen ja luontevasti sellaisten ihmisten kanssa, joiden välissä on aina joku mikromanageeraamassa ja säätämässä välissä. Mieti vaikka jos anoppisi olisi jatkuvasti häsläämässä sinun ja kumppanisi välissä, niin millä tavalla se vaikuttaisi teidän keskinäiseen suhteeseen?
Et ilmeisesti lukenut aloitusta lainkaan. Miksi? Koko viestisi ei sovellu aloittajalle mitenkään.
En ehtinyt lukea ensimmäistä sivua pidemmälle, sen myönnän. Kirjoitinkin heti alkuun etten osaa ottaa kantaa tarkemmin juuri ap:n tilanteeseen, pyrin kirjoittamaan omasta kokemuksestani ja sen myötä ap:lle kysymyksiä pohdittavaksi. Ei me tätä tilannetta voida av:lla ratkaista, vaan ap:n pitää keskustella asioista puolisonsa kanssa. Puolison omaa versiota emme tiedä, joten siinäkin mielessä on vaikea sanoa juuta tai jaata ap:n tilanteeseen.
No kylläpä on puolusteleva asenne sitä lapsia kaltoinkohtelvaa kohtaan. Kyllä sellaisesta pitäisi osata sanoa juuta tai jaata. Oli todella hyvä ja selkeä aloitus. Jos ap ei vallan valehdellut, eikä tarina ole ihan keksitty, mitä en itse asiassa usko, oli niin looginen hyvä ja kuvaava kirjoitus, niin jokainen järkevä osaa tuosta nähdä, että jos lapset kasvaa tuollaisessa kodissa, ilmapiirissä ja puolison kohtelussa, niin se on todella haitallista. Ei ole mitään väliä, mitkä puolison syyt tuohon käytökseen itse asiassa ovat. Niin ei vain voi olla, jos lapsistaan haluaa pitää huolen.
Sinä sen sijaan kannustit jäämään tuohon suhteeseen ja tilanteeseen, että kaikilla on uusperheessä alussa ongelmia, olihan sinulla mielipide, siinä oli sinun juu ja jaa. Kannattasi ehkä nyt sitten lukea se aloitus edes kunnolla uudestaan ajatuksella, ennenkuin kannustaa tuollaiseen tilanteeseen jäämään ja vähättelee noin isoja ongelmia...
No minusta ei ollut selkeä aloitus. Ap kertoi epämääräisesti, että puoliso arvostelee lapsia ja puuttuu syömisiin. Ei puhu lapsille rumasti suoraan, mutta sanoo herkästi siivoamisesta ja muusta ja ap:n mielestä sävy ei ole kiva. Minusta tämä jättää hyvin paljon kysymyksiä ilmaan eikä ap avaa omaa rooliaan millään tavalla. Ei avaa puolisonsa jaksamista millään tavalla, ei avaa sitä miten vauvavuosi on mennyt ja miten vastuut jakautuvat perheessä. Ei avaa sitä onko puolison kanssa yhdessä keskusteltu ja sovittu perheen säännöistä, vai onko oletuksena se, että toinen sopeutuu hiljaa.
En valitettavasti itse osaa ap:n hyvin laveasta kuvauksesta sanoa, onko kaltoinkohtelua vai ei. Ap:n tulkinta ikävästä sävystä on hänen omaa tulkintaansa. Tässä tapauksessa hyvin mieluusti kuulisin sen toisenkin puolen tarinasta.
Tässä alla suoria lainauksia tiivistelmäksi suoraan aloituksesta, mikä sinulle niissä on niin epäselvää? Et vain usko? Eikö kuulosta mitenkään poikkeukselliselta?
(Noista lainauksita selviää myös peräänkuuluttamiasi vastuunjaon asioita, niin rahallisesti kuin lastenhoidossa. Ja mikään, mikään ei oikeuta noin rumaa ja jatkuvaa käytöstä lapsia kohtaan, oli puolison ongelma ja syy käytökseen sitten mikä tahansa. Jo se, ettei sano noille lapsille koskaan mitään positiivista, on iso ongelma. Ja syyllistää heitä, siis heille itselleen myös, jatkuvasti. Juuri siivoamisesta sanomista ei muuten ollut ainakaan aloituksessa mainittu.)
"Aloimme odottaa yhteistä lasta, hänen ensimmäistään ja jotain tapahtui raskauden loppumetreillä. Puoliso alkoi olla todella kireä ja ärtynyt lasteni ollessa meillä. Valitti suunnilleen kaikesta mitä tekivät tai eivät tehneet (välillä heille suoraan, välillä minulle)"
"...eivät saaneet olla mukana missään vauvaan liittyvässä, tekivät edelleen kaiken "väärin" syömisestä ja vapaa-ajan vietosta alkaen. Puoliso kävi syyllistämässä lapsia kun söivät, että syövät liikaa (alipainoisia kumpikin) ja ruoka on kallista, suihkussa käymisestä tuli myös sanomista ja ihan mistä vaan"
"Selvennyksenä, että olen itse maksanut aina puolet kaikesta ja lasteni menot tietysti kokonaan, samoin hoitanut kuskaukset, hankinnat, lastenvahdit ym tarvittaessa, että puoliso ei ole kyllä joutunut miksikään ilmaiseksi "lapsenlikaksi". Yleensä ruuatkin olivat valmiina puolison kotiutuessa töistä, koska minä pääsin aiemmin kotiin."
"Itse olen aivan loppu, olen puun ja kuoren välissä sillä tavalla, kun yritän pitää rauhan maassa ja ennakoida kaikkien seuraavia liikkeitä, ettei tulisi turhia "yhteentörmäyksiä"."
"Tunnelma kotona on kireä ne ajat, kun lapseni ovat meillä. Tuntuu että hekin pidättävät hengitystään ja yrittävät vain pysyä pois tieltä mahdollisimman paljon. Eihän tämmöistä elämää voi lapsia pistää käymään läpi!? He tekevät kaiken mitä puoliso pyytää eivätkä sano hänelle vastaan ja silti tämä ei ole mihinkään tyytyväinen. Aina löytyy jotain tehtävää, syyllistettävää, kritisoitavaa. Ei sano ikinä mitään positiivista."
"Onko tässä enää toivoa? Alan olla siinä pisteessä, että minun on suojeltava lapsiani. En halua nuorimmankaan joutuvan kasvamaan kodissa, jossa on jatkuvasti kireä ja myrkyllinen ilmapiiri."
Edelleen nuo esimerkit jättävät hyvin paljon arvailujen varaan. Millaisessa tilanteessa on sanottu, että syövät liikaa? Ovatko lapset syöneet siis jo useamman lautasen, vai ovatko jääneet oikeasti nälkäiseksi? Millaisesta tilanteesta on ollut kyse? Mitä ihan oikeasti on tapahtunut? On täysin eri asia esimerkiksi sanoa lapsille syömisestä siinä tilanteessa, kun lapset syövät hyvää ruokaa ihan vain syömisen ilosta jo kolmatta lautasta putkeen, eivät todelliseen nälkäänsä niin, että huomiselle ei jää ruokaa. Versus sellainen tilanne, että lasten syömistä rajoitetaan niin, että he jäävät nälkäisiksi ja näkevät nälkää. Ap ei avaa näitä tilanteita edelleenkään yhtään enempää, vaan on häipynyt jo aikapäiviä sitten paikalta.
Eikä me näitä tilanteita voida ratkaista. Sekään ei auta, että aina huudetaan ensimmäiseksi eroa. Ap on yhteinen tekijä näissä molemmissa suhteissaan nykyisen ja eksänsä kanssa. Jostain syystä kumpikaan suhde ei meinaa kestää ja ap ei avaa yhtään millään tavalla pohtivasti omaa osuuttaan. Voihan toki aina pistää pelin poikki ja yrittää onneaan uudessa suhteessa, aina vain uudet lapset, ero ja homma uudestaan.
Yhteinen tekijä sun viesteissä näyttää olevan se, että sanot, ettet voi ottaa kantaa tai ei me voida ratkaista, eikä voi tietää miten on, ja siihen päälle syyllistät kuitenkin perusteetta jostain syystä ap:ta jollain ihan hatusta vedetyllä heitolla (tällä kertaa oli tuo: "Ap on yhteinen tekijä näissä molemmissa suhteissaan nykyisen ja eksänsä kanssa. jne)" Ap sitäpaitsi muuten kertoi, että heillä yhteishuoltajuus toimii oikein hyvin exän kanssa ja hyvät välit...
Ja keksit mitä kummallisimpia skenaarioita puolustella lasten huonoa kohtelua ja vääntää ettei se välttämättä olisi niin. Yhden kerran tai joskus harvoin tapahtuessa, asiattoman sanomisen ja syyllistämisen tms. voi jotenkin selitellä ehkä parhain päin tai että joskus tekee virheen, mutta kun ap:n kertoman mukaan tuo on puolison jatkuva käytösmalli, niin ei sitä kyllä selitellä millään enää parhain päin. No jää sinä sitten edelleen silti arvailemaan.
Ap avasi näitä tilanteita paljon konkreettisemmin ja paremmin vasta viimeisimpien viestien aikana. Kaikki sitä ennen jäi arvailujen varaan, myöskin kaikilla muilla kommentoijilla. Minä en väittänyt, että tilanne aivan pakosti on tavalla x, vaan olen esittänyt erilaisia mahdollisuuksia siitä, mitä tuossa on voinut käydä. Ja esittänyt kysymyksiä, joita on tärkeä miettiä.
Nyt kun ap avasi tilanteita laajemmin, niin on täysin selvää, että kumppanin käytös on asiatonta ja huonoa lapsia kohtaan, eikä siinä ole tulkinnan varaa, ja sen on muututtava. Samalla on tärkeä selvittää, jos se vain on mahdollista, että mistä tuo kaikki johtuu. Ihan jo pelkästään sen yhteisen lapsen takia. Siinä auttavat ammattilaiset paljon paremmin, kuin av:n tietäjät. Oli ap:lta todella viisas veto varata aikaa uusperheisiin erikoistuneelle parisuhdeterapeutille ensi hätään.
Se, että sinulle piti vääntää rautalangasta, ei tarkoita sitä, että muut eivät olisi ymmärtäneet paremmin jo aiemmin. Itse ainakin ymmärsin kuvion ja pääasiat jo erittäin selkeästä ja hyvinkirjoitetusta aloituksesta.
Vai niin, olet siis niitä kerrassaan maagisia ihmisiä, jotka ymmärtävät kokonaistilanteen yhdestä kappaleesta ilman tarkentavia kysymyksiä. Hieno homma! Miksi et ole hakeutunut terapeutiksi, sillä sillä saralla tuollaista maagista kykyä todella tarvitaan? Erityisesti parisuhdeterapiassa olisi todellista tarvetta sille, että pelkästään yhden ihmisen kertoma yleiskuvaus ilman tarkempia esimerkkejä antaa täydellisen kuvan kokonaistilanteesta ja heti pystyy terapeutti kertomaan, että mistä on kyse. Jännä miten ne muut ammattilaiset ovat niin huonoja, että joutuvat kyselemään ja selvittämään asioita monesta eri näkökulmasta niin paljon enemmän.
Kyllä menee sinussa lahjakkuus hukkaan ellet ole alalla :).
Aloitus oli pitkä ja siinä oli hyviä esimerkkejä ja looginen tilannekuva pidemmältä ajalta. Lisäksi oli pari lisäviestiä keskustelun alkupuolella jotka työdensivät kuvaa. Siinä ei ole mitään maagista. Täydellisestä kokonaiskuvasta en ole puhunut, vaan pääpiirteiden ymmärtämisestä. Vaikka ehkä olen sitten lahjakaskin tällaisissa asioissa. Jokaisella on vahvuutensa :)
Yleensä parisuhdeterapiassa joutuu käymään useamman kerran sen 1,5 tuntia, että terapeutti saa pääpiirteistä edes jonkinlaista kuvaa ja silloinkin jää paljon pimentoon. Silti sinä sait pääpiirteet kristallin kinkkaana itsellesi näkyviin muutaman viestin perusteella ilman tarkentavia kysymyksiä, vau! Meillä terapeutti kyseli meidän molempien kokemuksia ja näkemyksiä eikä julistanut heti alkuun kumpaakaan ku*ipääksi ja antanut ainoaksi ohjeeksi eroa. Hänen täytyy olla rinnallasi kerrassaan poskettoman huono.
Se on kyllä hienoa miten täällä av:lla on niin monta osaajaa, jotka ratkaisevat vastaukset mitä kinkkisimpiin kysymyksiin sekunneissa. Parisuhteissa aina pitää erota heti ja aina kyse on siitä, että toinen on paha ja toinen on hyvä. Totuus selviää tietäjille heti. Miten ihmeessä niin monet ammattilaiset vatuloi ja vatvoo, terveydenhuollossa ja sosiaalialalla. Vastaukset ovat niin yksinkertaisia ja selkeitä aina täällä av:lla!
Nohnoh, varohan taas sitä liiallista oman elämän suoraa projisointia av:n juttuihin. Tosiaan, tämä av-palsta ei ole parisuhdeterapia, eikä maalailusi kuvasta omaa ajatteluani.
Tässä ei ole ollut kyse siitä kumpi on hyvä tai aha tai onko joku kusipää. Vaan kyse oli selvästä lasten huonosta jatkuvasta haitallisesta kohtelusta puolison osalta. (Oletuarvoni oli kyllä, että ap ei valehtele, sillä kertomus ooi hyvin liiginen ja kuvaava) No, sinä tarvitstit ymmärtääksesi pääasian (lasten kaltoinkohtelu) enemmän selvennystä, ok.
Mielstäni oli kuitenkin vähän ikävää koittaa keksiä monella tapaa syitä miten ap:ssä voisi olla vikaa. Hyvin tuulesta temmattuja juttuja ja täysin omasta elämästä suoraa perusteetta projisoituja. Jopa niin, että sanoit että ap on se yhdistävä tekijä liitossa, josta hän on eronnut ja nyt tässä liitossa, jossa on isoja vaikeuksia. Ikäviä heittoja ihan sivuraiteella ap:n hankalassa tilanteessa.
Et ymmärtänyt eroa väitteiden ja eri näkökulmien välillä. En väittänyt, että tilanne olisi minkäänlainen. Et ymmärrä tarkentavien kysymysten tärkeyttä, vaan pidät sitä selittelynä (?). En myöskään ole väittänyt ap:n valehtelevan, ihminen vain aina tuppaa kertomaan asiat omasta näkökulmastaan ennen kuin ymmärtää toista. Me tarkastelemme näitä asioita hyvin erilaisesta näkökulmasta, sillä taas ei ole mitään merkitystä ap:n kannalta eikä tämä meidän keskustelumme tuo hänen asiaansa yhtään mitään hyötyä. Se miten sinä olet minut ymmärtänyt ja tuohtunut (?) siitä etten heti suorilta käsin kiirehtinyt tuomitsemaan ap:n puolisoa, ei varsinaisesti liity asiaan. Minun egoni kyllä kestää sen, että voin myöntää tarkempien kysymysten jälkeen, että siinä ei ole kysymyksen varaa toimiiko ap:n kumppani epäasiallisesti lapsia kohtaan. Kyllä toimii, se tuli ap:n jälkimmäisissä vastauksissa hyvin ilmi.
Olisiko sinulla jotain lisäannettavaa ap:lle tähän aiheeseen, vai perustammeko oman ketjun tälle aiheen vierestä jankkaukselle?
Kukahan tässä tuohtui ja alkoi käydä minulle henkiökohtaisuuksiin...? No sinusta on ilmeisesti hyödyllistä kommentoida keskusteluun, jossa puhutaan lasten kaltoinkohtelusta, että mm. ap on yhdistävä tekijä hänen kahdessa "eponnistuneessa" suhteessaan, ja se on sitä virkistävää näkäkulman tuomista keskusteluun? Jos näin, niin kyllä, ymmärrämme nämä asiat vähän eri tavalla. MInusta tällainen oli vähän vyön ali, eikä liittynyt aiheeseen millään tavalla, mutta toki voit olla eri mieltä siitäkin.
En ole myöskään puhunut selittelystä, enkä ole "tuohtunut" siitä ette "heti tuominnut" ap:n puolisoa. Kyllä puhumme aika erilaisiasista lähtökohdista mitä ilmeisimminkin. Ja tottakai voi kysyä lisäkysymyksiä. Kieltäydyt näkemästä ilmiselvästi näkökantaani ja haluat vääntää ajatteluni sellaiseksi mitä se ei ole, mutta ei se oikeastaan haittaa.
Olen tuo edellisen viestin kirjoittaja ja se joka väitteli tässä tuon toisen kanssa (pl.ensimmäinen vastaus tuohon ketjun ensimmåiseen viestiin on joltakulta toiselta.)
Kerron tässä nyt tässä vielä oman näkökulmani katsoa asiaa. Pääasia on mielestäni tässä ap:n puolison jatkuva ja huomattavan huono ja haitallinen kohtelu lapsia kohtaan ja se, että tuollainen olisi tärkeää saada aika nopeasti loppumaan lasten terveen kasvun ja kehityksen turvaamiseksi.
Mielestäni on vähän huono kulma lähteä suhtautumaan tällaiseen lasten elämän isoon ongelmaan - heille tehtävään ja jo jonkin aikaa jatkuneeseen selvään henkiseen väkivaltaan lähtökohtaisesti aikuisten parisuhdeongelmana. Myös parisuhdeterapia ei välttämättä siis ole tällaisissa tapauksissa se oikea osoite. (Perheterapia ja yksilöterapiat saattavat olla parempia osoitteita jos terapioista puhutaan.)
Jos olisi kyse vähän pienemmistä ongelmista perheessä, niin pidemmätkin terapiat voisivat mahdollisesti olla hyvinkin hyödyllisiä. Nyt on kuitenkin kyse tilanteesta, joka on lapsille selvästi niin haitallinen, että on mielestäni selvää, että se pitää saada mieluiten aika pikaisella aikataululla loppumaan ensin. Tämä asia menee mielestäni heittämällä parisuhteen edelle. Vaikka onkin erittäin vaikea tilanne.
Aivan liian usein tällaisiin lapsille selkeästi haitallisiin tilanteisiin jäädään aivan liian pitkäksi aikaa ja usein lapset kasvavat vuosikausia tai koko lapsuutensa tällaisessa myrkyllisessä kodin ilmapiirissä, mikä voi aiheuttaa heille monenlaista vakavaa ongelmaa ja traumaa. Lapset menevät rikki tuollaisessa kasvuympäristössä.
Tällaisissa tilanteissa, joissa lapsille tehdään henkistä väkivaltaa, niin eron peruste on hyvin painava. On usein huono tie koittaa lähteä kovin pitkäksi aikaa ratkaiseman perheen ongelmia esim. siellä terapiassa tai keskenään kotona samalla, jos puolison haitallinen käytös saa jatkua perheessä. (Väkivallan tekijä ja kotikiusaaja saattaa skarpata hetkeksi, mutta käytös palaa usein vääjäämättä.) Samalla se puoliso, joka koittaa saada parannusta tilanteeseen uupuu enemmän ja enemmän koko ajan. Lapsilla on se yksi lapsuus vain ja erittäin tärkeä vaihe terveelle kasvulle ja kehitykselle. Ap on antanut puolisollen jo pidempään mahdollisuuden muutokseen.
Hyväntahtoiset empaattiset "kiltit" ihmiset koittavat usein jäädä ratkaisemaan tällaisia ongelmia usein niin pitkään, että kaikki perheenjäsenet (paitsi se kotikiusaaja) ovat ihan hajalla ja tilanne moninkertaisesti huonontunut. Sitten ehkä erotaan ja kaikki parantelee vuosikausia tai koko loppuikänsä niitä traumoja.
Kyllä, olen täsmälleen samaa mieltä, että tuollainen käytös pitää saada loppumaan, heti. Olen tästä myös ap:lle kirjoittanut. Hän varasi ajan parisuhdeterapeutille, on tärkeää lähteä liikkeelle jostakin hoitokontaktista mahdollisimman nopeasti. Parisuhdeterapia on ihan yhtä hyvä väylä mitä yksilöterapiakin ja ymmärrän ap:n halun nähdä, onko kumppanista työskentelyyn vai ei. Jos muutos vaikuttaa aivan mahdottomalta, niin muuta vaihtoehtoa ei ole kuin ero. Tässä on kyse kuitenkin heidän yhteisestäkin lapsesta, jonka perhe hajoaa, jos erotaan nyt ja heti. Joten ymmärrän miksi ap haluaa hakea apua.
Jos olet tuo sama vastaaja ja tuon kolmen pitkän viestin oman tarinasi jakaja, (kiitos kertomuksestasi, se oli kyllä mielenkiintoinen. Tilanteesi ja oli vain kovin erilainen kuin ap:llä) ,niin sinä kyllä kehotit ensin ap:tä jäämään suhteeseen, ensin perusteena se, että kaikissa uusperheissä on alkuvuosina ongelmia, ja että kyse olisi parisuhteen ongelmista, jotka tulisi ratkaista puhumalla kumppanin kanssa ja ap:n tulisi nyt etsiä omasta käytöksestään syitä tilanteeseen.
Kun sitten tulit myös siihen tulokseen, että ongelmat ovat isoja ja lapsille tehdään todellakin vääryyttä, niin olet kehottanut AP:ta menemään parisuhdeterapeutille ratkaisemaan ongelmaa kumppaninsa kanssa. Nyt puhut ensimmästä kertaa edes eron mahdollisuudesta, aiemmin olet painottanut, että mielestäsi ihmiset eroavat liian herkästi ja jopa aloit hienovaraisesti jossain kohtaa syyllistää ap:ta erosta vanhempien lasten isäänkin. Olenko väärässä?
Perhe hajoaa, jos erotaan nyt heti. Se on totta. Ja vanhempien lasten väärinkohtelu ja kiusaaminen loppuu myös samalla heti.
Mitä virkaa on perheellä, jossa toimitaan väkivaltaisesti, jonka pitäisi olla turva, mutta on traumojen ja pahan olon lähde. Ja siis tarkoitan tuolla "heti" sitä, että kun saa asiat käytännössä järkevästi järjestettyä ja sen verran prosessoitua, en tyyliin heti huomenna tai ensi viikolla. Meneehän siihen toki vähän aikaa.
Jos aikuisten suhdetta haluaa erilleenmuuton jälkeen jollain tavalla vielä käsitellä, niin se on hyvä tehdä erillään niin, että lapset ovat turvassa. En itse näe, että olisi realistista odottaa ap:n puolisolta valtavan isoa pysyvää muutosta lyhyessä ajassa esim. terapiassa tai muuten, koska on kyse noin isosta ongelmasta käytöksessä. Terapia voisi silti olla varmasti hyödyllistä jokaiselle.
AP:lle ohjenuoraksi lause: "Minun lapsiani et kohtele noin!" Muut asiat tulee järjestyksessä sitten tämän jälkeen.
En ole kehoittanut ap:ta jäämään suhteeseen, niissä alkupään viesteissä esitin kysymyksiä, joita ap voi pohtia. En ole väittänyt, että ap:n tilanne on sama mitä minulla, kerroin esimerkkinä oman tilanteeni, mutta missään vaiheessa en ole väittänyt, että se on yhtä kuin ap:n tilanne. Olen alusta lähtien kehoittanut hakemaan apua, parisuhdeterapiasta muunmuassa. Ap selvennettyä tilannetta tarkemmin täsmensin edelleen, että on tärkeä saada apua. Kaikissa viesteissäni muille ihmisille en ole ottanut suoraan kantaa ap:n tilanteeseen, vaan puhunut myös yleisesti. Kaikki viestini eivät koske ap:ta ja hänen tilannettaan henkilökohtaisesti, vaan yleisesti. Olen vastannut muiden ihmisten viesteihin yleisellä tasolla.
Miksi en heti ensimmäisenä ole huutamassa, että eron pitää tapahtua nyt heti? Eräs suomalainen terapeutti kirjoitti asiakkaastaan, joka alkoi (mies) vaimonsa yhteisen lapsen syntymän jälkeen käyttäytymään täysin eri tavalla. Hän tunsi vastenmielisyyttä lasta kohtaan, koki että lapsi oli pilannut hänen elämänsä. Pari hakeutui avun piiriin, mies aloitti oman terapiansa missä kävi ilmi, että miehen oma isä oli hylännyt hänet suurinpiirtein samoihin aikoihin, kun mies oli alkanut tuntemaan vastenmielisyyttä lastaan kohtaan. Siis että mies oli vauvana aikoinaan ollut saman ikäinen, kun oma isänsä hylkäsi. Kun tämän trauman käsitteli terapiassa, miehestä tuli hyvä ja rakastava isä. Moni olisi tuossakin tilanteessa vaimolle sanonut, että eroa heti, ei tuosta miehestä isää tule koskaan.
Me emme tiedä mitä kaikkea tässä on taustalla. Tiedän sen oman koulutukseni ja ammattini kautta, että ero on aina traumaattista lapsille. Joten on vain viisasta selvittää asioita ensin, ihan jo sen yhteisen lapsen sekä vanhempien lasten takia. Että hekin saavat jonkun selityksen, sillä lapsi muutoin luulee, että huono käytös johtuu heistä ja heidän huonommuudestaan. Se että ei heti lähde ja jätä ei tietenkään tarkoita sitä, että huonoa käytöstä pitää vain sietää. Ei pidä, sille voi laittaa myös rajat. Ap:n kumppanin käytös ilman interventiota tulee heijastumaan myös yhteiseen lapseen, joten siitäkin syystä on tärkeä hakea apua. Aivan kuten ap on tehnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kasvanut uusperheessä ja vanhempipuoleni kohteli minua sadistisesti ja kaltoin monin tavoin. Väkivalta oli moninaista ja kirjavaa. Keski-ikää lähestyessä olen ymmärtänyt oman elämänkokemukseni myötä, että kyse ei ollut vanhempipuolen persoonallisuushäiriöstä, millä aikaisemmin selittelin asiaa. Hänellä ei ole persoonallisuushäiriötä, vaan traumatausta ja onneton parisuhde. Koko meidän perhe oli vääristynyt, vanhemmallani oli vakavia ongelmia itsensä kanssa. Oli alkoholismia, uskottomuutta, työnarkomaniaa. Vanhempipuolellani oli traumataustaa perheväkivallasta. Aika kyse ei ole yksinkertaisesta hyvä vastaan paha -asetelmasta, vaan muutkin kuin persoonallisuushäiriöiset kykenevät sadistiseen käytökseen tietynlaisissa olosuhteissa. Meidän koko perhe olisi tarvinnut apua, ennen kaikkea perheen aikuiset.
Tämä tarina ei viittaa millään tavalla ap:n tilanteeseen, en sillä kertonut tätä.
Niin, voihan tuolkaltaisen pahan kaltoinkohtelun taustalla ehkä joo olla myös jotain mielenterveyden häiriöitä, muita isoja ongelmia ja traumoja, eikä aina ole kyse persoonallisuushäiriöstä. Usein kuitenkin myös on.
Joillakin ihmisillä voi olla myös esim. voimakkaasti narsistisia piirteitä ja käytösmalleja, vaikka varsinaisen narsistisen persoonallisuhöiriön diagnostinen kynnys ei ylittyisikään. Ja voi olla useampi erilainen ongelma myös samanaikaisesti. Toisaalta traumatausta (varhais)lapsuudessa ja kaltoinkohtelu kyllä myös aiheuttaa mm. niitä persoonallisuushäiriöitäkin. Toi myös muita ongelmia.
Jos saa kysyä, mistä teit lopulta sen päätelmän, ettei taustalla ollutkaan persoonallisuushäiriötä?
Mielestäni persoonallisuushäiriö (joita on myös useita erityyppisiä ) ei tarkoita, että ihminen olisi lähtökohtaisesti paha tai asiaa pitäisi käsitellä hyvä - paha akselilla.
Me haluamme selittää kaiken pahan käytöksen persoonallisuushäiriöllä tai vastaavalla, koska on liian pelottava ajatus, että otollisissa olosuhteissa valitettavan moni suht normaali ihminen kykenee sadistiseen toimintaan. Tämä on todistettu lukuisissa psykologian tutkimuksissa ja karkein esimerkki Saksan tapahtumat toisen maailmansodan aikaan. Ihan tavan tallaajat siellä osallistui juutalaisvainoihin, ilmiantoi ihmisiä. Ihan tavan kansalaiset työskenteli keskitysleireillä ja toteutti vain käskyjä. Karkea esimerkki, mutta Lauerman on puhunut paljon siitä, että ihan joka ikinen meistä kykenee tekemään sadistisia, pahoja asioita. Oikeanlaisissa olosuhteissa. Kaiken selittäminen aina persoonallisuushäiriöllä ja tietoisella manipulatiivisella toiminnalla on todellisuuden yksikertaistamista. Niitäkin ihmisiä on, mutta tilastollisesti häviävän pieni määrä. Jokainen kusipäinen eksä ei voi olla narsisti tai psykopaatti, jälleen karkea esimerkki.
Persoonallisuushäiriö vaikuttaa laajasti ihmisen ihmissuhteisiin ja arkeen. Vanhempipuoleni ei ollut tunnekylmä tai sadistinen muita ihmisiä kohtaan, eikä hänellä ollut muitakaan klassisia narsistin, epävakaan tai antisosiaalisen piirteitä. Hän ei manipuloinut muita, ei toiminut muita kohtaan häikäilemättömästi, ei ollut mitenkään räikeän epävakaa tunne-elämältään. Olisi toki helppoa selittää hänen käytöksensä sillä, että hän on vain persoonallisuushäiriöinen sadisti. Muu käytös ja elämä muiden ihmisten kanssa ei vain tue millään tasolla tuota väitettä. Hän ei myöskään piinaa minua millään tavalla, vaan pyrkii nykyisin olemaan kohtelias ja ystävällinen. Narsistit ja psykopaatit eivät toimi niin.
Kysyt kokemuksia ja sitten suutahdat kun niitä saat.
Kokemuksesta ja lastensuojelussa työskentelin työurani ja omat kotitraumat juuri kuvailemastasi tilanteesta kokemukset kärsineenä koin että jospa joku olisi aikoinaan avannut miten kulissien ylläpito voi vaarantaa väkivallan uhrien elämänlaadun ja oikeudet.
Itsellä meni puoli vuotta yhteisen lapsen synnyttyä kun puoliso aloitti lasteni kiusaamisen ja alistamisen.
Perheneuvolassa puheitten taituri valkokaulus attaseasalkkunsa kanssa hurmasi naiset ja minusta väkisin väännettiin äiti, joka on väsynyt ja voi miten väärin hän tulkitsee puolison kommentit...väsynyt nainen.
Kun tilanteet pitkittyy, ne myös mutkistuu.
Selviät kyllä kun asiat on tärkeysjärjestyksessä: lapset ja lasten oikeudet ja tarpeet, ihmiselämä on itseisarvo. Rahalla ja mammonalla on vain välinearvo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kysyt kokemuksia ja sitten suutahdat kun niitä saat.
Kokemuksesta ja lastensuojelussa työskentelin työurani ja omat kotitraumat juuri kuvailemastasi tilanteesta kokemukset kärsineenä koin että jospa joku olisi aikoinaan avannut miten kulissien ylläpito voi vaarantaa väkivallan uhrien elämänlaadun ja oikeudet.
Itsellä meni puoli vuotta yhteisen lapsen synnyttyä kun puoliso aloitti lasteni kiusaamisen ja alistamisen.
Perheneuvolassa puheitten taituri valkokaulus attaseasalkkunsa kanssa hurmasi naiset ja minusta väkisin väännettiin äiti, joka on väsynyt ja voi miten väärin hän tulkitsee puolison kommentit...väsynyt nainen.
Kun tilanteet pitkittyy, ne myös mutkistuu.
Selviät kyllä kun asiat on tärkeysjärjestyksessä: lapset ja lasten oikeudet ja tarpeet, ihmiselämä on itseisarvo. Rahalla ja mammonalla on vain välinearvo.
Voitko tarkentaa, että missä olen suuttunut _kokemuksista_?
Viesti mihin kommentoin etten ymmärrä mitä ihmiset saavat tuollaisesta alaspainamisesta, ei ollut kokemuksia nähnytkään. Se oli puhdasta kettuilua minulle ja tilanteelleni.
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loppuosa
Vanhempien lastesi ollessa teillä arjen tulisi olla mahdollisimman normaalia. Ei huvituksia, ei syyllisyydentunteen paikkausta herkuilla ja sirkushuveilla, vaan normaalia perhearkea, missä ei unohdeta puolisoa ja yhteistä lasta. Se on myös yksi hyvä perheen myrkyttäjä, jos kumppani häviää saatavista joka toinen viikkoa ja panostaa kaiken tarmonsa vanhempiin lapsiin jättäen parisuhteen ja yhteisen lapsen hattuhyllylle odottamaan seuraavaa viikkoa. Kohteletko lapsia tasavertaisesti, osallistuthan varmasti vähintään puoliksi yhteisen menoihin ja hoitoon? Onhan kumppanillasi omaa aikaa ja lepoa? Onko hänellä oikeus ylipäätänsä kertoa sinulle huolistaan ja ärsytyksen aiheistaan ilman, että otat kaiken automaattisesti hyökkäyksenä? Tuleeko puolisosi aidosti kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi? Osaatko kiittää ja pyytää anteeksi?Tässä muutamia asioita, jotka tuli mieleen. Joku puolisoasi selvästi painaa ja ärsyttää, on tärkeää että pääsette juttelemaan. Suosittelen parisuhdeterapiaa ja nimenomaan sellaisella terapeutilla, joka on erikoistunut uusperheisiin ja joka ymmärtää uusperheiden sudenkuoppia.
Lopuksi vielä. Uusperheen muodostuminen vie aikaa ja yhteisen lapsen syntymä sekoittaa aina pakkaa. Jokainen joutuu hakemaan paikkaansa uudestaan ja rooliaan perheessä. Tutkimusten mukaan suurimmat kehitysvaiheet olisi käyty läpi keskimäärin 4-7 vuodessa. Sitä ennen erilaiset vaiheet, riidat ja kriisit valitettavasti kuuluvat asiaan.
Omasta tilanteestani avaan vielä sen verran, että olen hyvin kiintynyt bonuksiin ja voin sanoa rakastavani heitä. Suhteemme ei kuitenkaan ole täysin suora ja mutkaton, koska mieheni on eräänlaisena tulppana jatkuvasti siinä välissä. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu riitoja ja sanaharkkaa, mutta jos siinäkin on jatkuvasti joku mikromanageeraamassa vieressä ja estämässä kahden ihmisen välisen suhteen luonnollista syntymistä, niin jännite jää aina kytemään. Kyllähän sitä omankin lapsen kanssa ottaa välistä yhteen ja oma lapsi toisinaan ärsyttää ja rasittaa, mutta tällaisia asioita ei saisi käydä bonusten kanssa, koska kaikki tulkitaan automaattisesti pahaksi ja huonoksi ja heti saa pahan äitipuoli- leiman, vaikka kyseessä olisi täysin normaali kärhämä ihmissuhteessa. On mielestäni tärkeää antaa lapsen/lasten ja bonusvanhemman myös niin sanotusti ottaa yhteen ja sopia keskenään kärhämänsä. Ellei homma mene aivan täysin yli. On todella vaikeaa olla läheinen ja luontevasti sellaisten ihmisten kanssa, joiden välissä on aina joku mikromanageeraamassa ja säätämässä välissä. Mieti vaikka jos anoppisi olisi jatkuvasti häsläämässä sinun ja kumppanisi välissä, niin millä tavalla se vaikuttaisi teidän keskinäiseen suhteeseen?
Et ilmeisesti lukenut aloitusta lainkaan. Miksi? Koko viestisi ei sovellu aloittajalle mitenkään.
En ehtinyt lukea ensimmäistä sivua pidemmälle, sen myönnän. Kirjoitinkin heti alkuun etten osaa ottaa kantaa tarkemmin juuri ap:n tilanteeseen, pyrin kirjoittamaan omasta kokemuksestani ja sen myötä ap:lle kysymyksiä pohdittavaksi. Ei me tätä tilannetta voida av:lla ratkaista, vaan ap:n pitää keskustella asioista puolisonsa kanssa. Puolison omaa versiota emme tiedä, joten siinäkin mielessä on vaikea sanoa juuta tai jaata ap:n tilanteeseen.
No kylläpä on puolusteleva asenne sitä lapsia kaltoinkohtelvaa kohtaan. Kyllä sellaisesta pitäisi osata sanoa juuta tai jaata. Oli todella hyvä ja selkeä aloitus. Jos ap ei vallan valehdellut, eikä tarina ole ihan keksitty, mitä en itse asiassa usko, oli niin looginen hyvä ja kuvaava kirjoitus, niin jokainen järkevä osaa tuosta nähdä, että jos lapset kasvaa tuollaisessa kodissa, ilmapiirissä ja puolison kohtelussa, niin se on todella haitallista. Ei ole mitään väliä, mitkä puolison syyt tuohon käytökseen itse asiassa ovat. Niin ei vain voi olla, jos lapsistaan haluaa pitää huolen.
Sinä sen sijaan kannustit jäämään tuohon suhteeseen ja tilanteeseen, että kaikilla on uusperheessä alussa ongelmia, olihan sinulla mielipide, siinä oli sinun juu ja jaa. Kannattasi ehkä nyt sitten lukea se aloitus edes kunnolla uudestaan ajatuksella, ennenkuin kannustaa tuollaiseen tilanteeseen jäämään ja vähättelee noin isoja ongelmia...
No minusta ei ollut selkeä aloitus. Ap kertoi epämääräisesti, että puoliso arvostelee lapsia ja puuttuu syömisiin. Ei puhu lapsille rumasti suoraan, mutta sanoo herkästi siivoamisesta ja muusta ja ap:n mielestä sävy ei ole kiva. Minusta tämä jättää hyvin paljon kysymyksiä ilmaan eikä ap avaa omaa rooliaan millään tavalla. Ei avaa puolisonsa jaksamista millään tavalla, ei avaa sitä miten vauvavuosi on mennyt ja miten vastuut jakautuvat perheessä. Ei avaa sitä onko puolison kanssa yhdessä keskusteltu ja sovittu perheen säännöistä, vai onko oletuksena se, että toinen sopeutuu hiljaa.
En valitettavasti itse osaa ap:n hyvin laveasta kuvauksesta sanoa, onko kaltoinkohtelua vai ei. Ap:n tulkinta ikävästä sävystä on hänen omaa tulkintaansa. Tässä tapauksessa hyvin mieluusti kuulisin sen toisenkin puolen tarinasta.
Tässä alla suoria lainauksia tiivistelmäksi suoraan aloituksesta, mikä sinulle niissä on niin epäselvää? Et vain usko? Eikö kuulosta mitenkään poikkeukselliselta?
(Noista lainauksita selviää myös peräänkuuluttamiasi vastuunjaon asioita, niin rahallisesti kuin lastenhoidossa. Ja mikään, mikään ei oikeuta noin rumaa ja jatkuvaa käytöstä lapsia kohtaan, oli puolison ongelma ja syy käytökseen sitten mikä tahansa. Jo se, ettei sano noille lapsille koskaan mitään positiivista, on iso ongelma. Ja syyllistää heitä, siis heille itselleen myös, jatkuvasti. Juuri siivoamisesta sanomista ei muuten ollut ainakaan aloituksessa mainittu.)
"Aloimme odottaa yhteistä lasta, hänen ensimmäistään ja jotain tapahtui raskauden loppumetreillä. Puoliso alkoi olla todella kireä ja ärtynyt lasteni ollessa meillä. Valitti suunnilleen kaikesta mitä tekivät tai eivät tehneet (välillä heille suoraan, välillä minulle)"
"...eivät saaneet olla mukana missään vauvaan liittyvässä, tekivät edelleen kaiken "väärin" syömisestä ja vapaa-ajan vietosta alkaen. Puoliso kävi syyllistämässä lapsia kun söivät, että syövät liikaa (alipainoisia kumpikin) ja ruoka on kallista, suihkussa käymisestä tuli myös sanomista ja ihan mistä vaan"
"Selvennyksenä, että olen itse maksanut aina puolet kaikesta ja lasteni menot tietysti kokonaan, samoin hoitanut kuskaukset, hankinnat, lastenvahdit ym tarvittaessa, että puoliso ei ole kyllä joutunut miksikään ilmaiseksi "lapsenlikaksi". Yleensä ruuatkin olivat valmiina puolison kotiutuessa töistä, koska minä pääsin aiemmin kotiin."
"Itse olen aivan loppu, olen puun ja kuoren välissä sillä tavalla, kun yritän pitää rauhan maassa ja ennakoida kaikkien seuraavia liikkeitä, ettei tulisi turhia "yhteentörmäyksiä"."
"Tunnelma kotona on kireä ne ajat, kun lapseni ovat meillä. Tuntuu että hekin pidättävät hengitystään ja yrittävät vain pysyä pois tieltä mahdollisimman paljon. Eihän tämmöistä elämää voi lapsia pistää käymään läpi!? He tekevät kaiken mitä puoliso pyytää eivätkä sano hänelle vastaan ja silti tämä ei ole mihinkään tyytyväinen. Aina löytyy jotain tehtävää, syyllistettävää, kritisoitavaa. Ei sano ikinä mitään positiivista."
"Onko tässä enää toivoa? Alan olla siinä pisteessä, että minun on suojeltava lapsiani. En halua nuorimmankaan joutuvan kasvamaan kodissa, jossa on jatkuvasti kireä ja myrkyllinen ilmapiiri."
Edelleen nuo esimerkit jättävät hyvin paljon arvailujen varaan. Millaisessa tilanteessa on sanottu, että syövät liikaa? Ovatko lapset syöneet siis jo useamman lautasen, vai ovatko jääneet oikeasti nälkäiseksi? Millaisesta tilanteesta on ollut kyse? Mitä ihan oikeasti on tapahtunut? On täysin eri asia esimerkiksi sanoa lapsille syömisestä siinä tilanteessa, kun lapset syövät hyvää ruokaa ihan vain syömisen ilosta jo kolmatta lautasta putkeen, eivät todelliseen nälkäänsä niin, että huomiselle ei jää ruokaa. Versus sellainen tilanne, että lasten syömistä rajoitetaan niin, että he jäävät nälkäisiksi ja näkevät nälkää. Ap ei avaa näitä tilanteita edelleenkään yhtään enempää, vaan on häipynyt jo aikapäiviä sitten paikalta.
Eikä me näitä tilanteita voida ratkaista. Sekään ei auta, että aina huudetaan ensimmäiseksi eroa. Ap on yhteinen tekijä näissä molemmissa suhteissaan nykyisen ja eksänsä kanssa. Jostain syystä kumpikaan suhde ei meinaa kestää ja ap ei avaa yhtään millään tavalla pohtivasti omaa osuuttaan. Voihan toki aina pistää pelin poikki ja yrittää onneaan uudessa suhteessa, aina vain uudet lapset, ero ja homma uudestaan.
Yhteinen tekijä sun viesteissä näyttää olevan se, että sanot, ettet voi ottaa kantaa tai ei me voida ratkaista, eikä voi tietää miten on, ja siihen päälle syyllistät kuitenkin perusteetta jostain syystä ap:ta jollain ihan hatusta vedetyllä heitolla (tällä kertaa oli tuo: "Ap on yhteinen tekijä näissä molemmissa suhteissaan nykyisen ja eksänsä kanssa. jne)" Ap sitäpaitsi muuten kertoi, että heillä yhteishuoltajuus toimii oikein hyvin exän kanssa ja hyvät välit...
Ja keksit mitä kummallisimpia skenaarioita puolustella lasten huonoa kohtelua ja vääntää ettei se välttämättä olisi niin. Yhden kerran tai joskus harvoin tapahtuessa, asiattoman sanomisen ja syyllistämisen tms. voi jotenkin selitellä ehkä parhain päin tai että joskus tekee virheen, mutta kun ap:n kertoman mukaan tuo on puolison jatkuva käytösmalli, niin ei sitä kyllä selitellä millään enää parhain päin. No jää sinä sitten edelleen silti arvailemaan.
Ap avasi näitä tilanteita paljon konkreettisemmin ja paremmin vasta viimeisimpien viestien aikana. Kaikki sitä ennen jäi arvailujen varaan, myöskin kaikilla muilla kommentoijilla. Minä en väittänyt, että tilanne aivan pakosti on tavalla x, vaan olen esittänyt erilaisia mahdollisuuksia siitä, mitä tuossa on voinut käydä. Ja esittänyt kysymyksiä, joita on tärkeä miettiä.
Nyt kun ap avasi tilanteita laajemmin, niin on täysin selvää, että kumppanin käytös on asiatonta ja huonoa lapsia kohtaan, eikä siinä ole tulkinnan varaa, ja sen on muututtava. Samalla on tärkeä selvittää, jos se vain on mahdollista, että mistä tuo kaikki johtuu. Ihan jo pelkästään sen yhteisen lapsen takia. Siinä auttavat ammattilaiset paljon paremmin, kuin av:n tietäjät. Oli ap:lta todella viisas veto varata aikaa uusperheisiin erikoistuneelle parisuhdeterapeutille ensi hätään.
Se, että sinulle piti vääntää rautalangasta, ei tarkoita sitä, että muut eivät olisi ymmärtäneet paremmin jo aiemmin. Itse ainakin ymmärsin kuvion ja pääasiat jo erittäin selkeästä ja hyvinkirjoitetusta aloituksesta.
Vai niin, olet siis niitä kerrassaan maagisia ihmisiä, jotka ymmärtävät kokonaistilanteen yhdestä kappaleesta ilman tarkentavia kysymyksiä. Hieno homma! Miksi et ole hakeutunut terapeutiksi, sillä sillä saralla tuollaista maagista kykyä todella tarvitaan? Erityisesti parisuhdeterapiassa olisi todellista tarvetta sille, että pelkästään yhden ihmisen kertoma yleiskuvaus ilman tarkempia esimerkkejä antaa täydellisen kuvan kokonaistilanteesta ja heti pystyy terapeutti kertomaan, että mistä on kyse. Jännä miten ne muut ammattilaiset ovat niin huonoja, että joutuvat kyselemään ja selvittämään asioita monesta eri näkökulmasta niin paljon enemmän.
Kyllä menee sinussa lahjakkuus hukkaan ellet ole alalla :).
Aloitus oli pitkä ja siinä oli hyviä esimerkkejä ja looginen tilannekuva pidemmältä ajalta. Lisäksi oli pari lisäviestiä keskustelun alkupuolella jotka työdensivät kuvaa. Siinä ei ole mitään maagista. Täydellisestä kokonaiskuvasta en ole puhunut, vaan pääpiirteiden ymmärtämisestä. Vaikka ehkä olen sitten lahjakaskin tällaisissa asioissa. Jokaisella on vahvuutensa :)
Yleensä parisuhdeterapiassa joutuu käymään useamman kerran sen 1,5 tuntia, että terapeutti saa pääpiirteistä edes jonkinlaista kuvaa ja silloinkin jää paljon pimentoon. Silti sinä sait pääpiirteet kristallin kinkkaana itsellesi näkyviin muutaman viestin perusteella ilman tarkentavia kysymyksiä, vau! Meillä terapeutti kyseli meidän molempien kokemuksia ja näkemyksiä eikä julistanut heti alkuun kumpaakaan ku*ipääksi ja antanut ainoaksi ohjeeksi eroa. Hänen täytyy olla rinnallasi kerrassaan poskettoman huono.
Se on kyllä hienoa miten täällä av:lla on niin monta osaajaa, jotka ratkaisevat vastaukset mitä kinkkisimpiin kysymyksiin sekunneissa. Parisuhteissa aina pitää erota heti ja aina kyse on siitä, että toinen on paha ja toinen on hyvä. Totuus selviää tietäjille heti. Miten ihmeessä niin monet ammattilaiset vatuloi ja vatvoo, terveydenhuollossa ja sosiaalialalla. Vastaukset ovat niin yksinkertaisia ja selkeitä aina täällä av:lla!
Nohnoh, varohan taas sitä liiallista oman elämän suoraa projisointia av:n juttuihin. Tosiaan, tämä av-palsta ei ole parisuhdeterapia, eikä maalailusi kuvasta omaa ajatteluani.
Tässä ei ole ollut kyse siitä kumpi on hyvä tai aha tai onko joku kusipää. Vaan kyse oli selvästä lasten huonosta jatkuvasta haitallisesta kohtelusta puolison osalta. (Oletuarvoni oli kyllä, että ap ei valehtele, sillä kertomus ooi hyvin liiginen ja kuvaava) No, sinä tarvitstit ymmärtääksesi pääasian (lasten kaltoinkohtelu) enemmän selvennystä, ok.
Mielstäni oli kuitenkin vähän ikävää koittaa keksiä monella tapaa syitä miten ap:ssä voisi olla vikaa. Hyvin tuulesta temmattuja juttuja ja täysin omasta elämästä suoraa perusteetta projisoituja. Jopa niin, että sanoit että ap on se yhdistävä tekijä liitossa, josta hän on eronnut ja nyt tässä liitossa, jossa on isoja vaikeuksia. Ikäviä heittoja ihan sivuraiteella ap:n hankalassa tilanteessa.
Et ymmärtänyt eroa väitteiden ja eri näkökulmien välillä. En väittänyt, että tilanne olisi minkäänlainen. Et ymmärrä tarkentavien kysymysten tärkeyttä, vaan pidät sitä selittelynä (?). En myöskään ole väittänyt ap:n valehtelevan, ihminen vain aina tuppaa kertomaan asiat omasta näkökulmastaan ennen kuin ymmärtää toista. Me tarkastelemme näitä asioita hyvin erilaisesta näkökulmasta, sillä taas ei ole mitään merkitystä ap:n kannalta eikä tämä meidän keskustelumme tuo hänen asiaansa yhtään mitään hyötyä. Se miten sinä olet minut ymmärtänyt ja tuohtunut (?) siitä etten heti suorilta käsin kiirehtinyt tuomitsemaan ap:n puolisoa, ei varsinaisesti liity asiaan. Minun egoni kyllä kestää sen, että voin myöntää tarkempien kysymysten jälkeen, että siinä ei ole kysymyksen varaa toimiiko ap:n kumppani epäasiallisesti lapsia kohtaan. Kyllä toimii, se tuli ap:n jälkimmäisissä vastauksissa hyvin ilmi.
Olisiko sinulla jotain lisäannettavaa ap:lle tähän aiheeseen, vai perustammeko oman ketjun tälle aiheen vierestä jankkaukselle?
Kukahan tässä tuohtui ja alkoi käydä minulle henkiökohtaisuuksiin...? No sinusta on ilmeisesti hyödyllistä kommentoida keskusteluun, jossa puhutaan lasten kaltoinkohtelusta, että mm. ap on yhdistävä tekijä hänen kahdessa "eponnistuneessa" suhteessaan, ja se on sitä virkistävää näkäkulman tuomista keskusteluun? Jos näin, niin kyllä, ymmärrämme nämä asiat vähän eri tavalla. MInusta tällainen oli vähän vyön ali, eikä liittynyt aiheeseen millään tavalla, mutta toki voit olla eri mieltä siitäkin.
En ole myöskään puhunut selittelystä, enkä ole "tuohtunut" siitä ette "heti tuominnut" ap:n puolisoa. Kyllä puhumme aika erilaisiasista lähtökohdista mitä ilmeisimminkin. Ja tottakai voi kysyä lisäkysymyksiä. Kieltäydyt näkemästä ilmiselvästi näkökantaani ja haluat vääntää ajatteluni sellaiseksi mitä se ei ole, mutta ei se oikeastaan haittaa.
Olen tuo edellisen viestin kirjoittaja ja se joka väitteli tässä tuon toisen kanssa (pl.ensimmäinen vastaus tuohon ketjun ensimmåiseen viestiin on joltakulta toiselta.)
Kerron tässä nyt tässä vielä oman näkökulmani katsoa asiaa. Pääasia on mielestäni tässä ap:n puolison jatkuva ja huomattavan huono ja haitallinen kohtelu lapsia kohtaan ja se, että tuollainen olisi tärkeää saada aika nopeasti loppumaan lasten terveen kasvun ja kehityksen turvaamiseksi.
Mielestäni on vähän huono kulma lähteä suhtautumaan tällaiseen lasten elämän isoon ongelmaan - heille tehtävään ja jo jonkin aikaa jatkuneeseen selvään henkiseen väkivaltaan lähtökohtaisesti aikuisten parisuhdeongelmana. Myös parisuhdeterapia ei välttämättä siis ole tällaisissa tapauksissa se oikea osoite. (Perheterapia ja yksilöterapiat saattavat olla parempia osoitteita jos terapioista puhutaan.)
Jos olisi kyse vähän pienemmistä ongelmista perheessä, niin pidemmätkin terapiat voisivat mahdollisesti olla hyvinkin hyödyllisiä. Nyt on kuitenkin kyse tilanteesta, joka on lapsille selvästi niin haitallinen, että on mielestäni selvää, että se pitää saada mieluiten aika pikaisella aikataululla loppumaan ensin. Tämä asia menee mielestäni heittämällä parisuhteen edelle. Vaikka onkin erittäin vaikea tilanne.
Aivan liian usein tällaisiin lapsille selkeästi haitallisiin tilanteisiin jäädään aivan liian pitkäksi aikaa ja usein lapset kasvavat vuosikausia tai koko lapsuutensa tällaisessa myrkyllisessä kodin ilmapiirissä, mikä voi aiheuttaa heille monenlaista vakavaa ongelmaa ja traumaa. Lapset menevät rikki tuollaisessa kasvuympäristössä.
Tällaisissa tilanteissa, joissa lapsille tehdään henkistä väkivaltaa, niin eron peruste on hyvin painava. On usein huono tie koittaa lähteä kovin pitkäksi aikaa ratkaiseman perheen ongelmia esim. siellä terapiassa tai keskenään kotona samalla, jos puolison haitallinen käytös saa jatkua perheessä. (Väkivallan tekijä ja kotikiusaaja saattaa skarpata hetkeksi, mutta käytös palaa usein vääjäämättä.) Samalla se puoliso, joka koittaa saada parannusta tilanteeseen uupuu enemmän ja enemmän koko ajan. Lapsilla on se yksi lapsuus vain ja erittäin tärkeä vaihe terveelle kasvulle ja kehitykselle. Ap on antanut puolisollen jo pidempään mahdollisuuden muutokseen.
Hyväntahtoiset empaattiset "kiltit" ihmiset koittavat usein jäädä ratkaisemaan tällaisia ongelmia usein niin pitkään, että kaikki perheenjäsenet (paitsi se kotikiusaaja) ovat ihan hajalla ja tilanne moninkertaisesti huonontunut. Sitten ehkä erotaan ja kaikki parantelee vuosikausia tai koko loppuikänsä niitä traumoja.
Kyllä, olen täsmälleen samaa mieltä, että tuollainen käytös pitää saada loppumaan, heti. Olen tästä myös ap:lle kirjoittanut. Hän varasi ajan parisuhdeterapeutille, on tärkeää lähteä liikkeelle jostakin hoitokontaktista mahdollisimman nopeasti. Parisuhdeterapia on ihan yhtä hyvä väylä mitä yksilöterapiakin ja ymmärrän ap:n halun nähdä, onko kumppanista työskentelyyn vai ei. Jos muutos vaikuttaa aivan mahdottomalta, niin muuta vaihtoehtoa ei ole kuin ero. Tässä on kyse kuitenkin heidän yhteisestäkin lapsesta, jonka perhe hajoaa, jos erotaan nyt ja heti. Joten ymmärrän miksi ap haluaa hakea apua.
Jos olet tuo sama vastaaja ja tuon kolmen pitkän viestin oman tarinasi jakaja, (kiitos kertomuksestasi, se oli kyllä mielenkiintoinen. Tilanteesi ja oli vain kovin erilainen kuin ap:llä) ,niin sinä kyllä kehotit ensin ap:tä jäämään suhteeseen, ensin perusteena se, että kaikissa uusperheissä on alkuvuosina ongelmia, ja että kyse olisi parisuhteen ongelmista, jotka tulisi ratkaista puhumalla kumppanin kanssa ja ap:n tulisi nyt etsiä omasta käytöksestään syitä tilanteeseen.
Kun sitten tulit myös siihen tulokseen, että ongelmat ovat isoja ja lapsille tehdään todellakin vääryyttä, niin olet kehottanut AP:ta menemään parisuhdeterapeutille ratkaisemaan ongelmaa kumppaninsa kanssa. Nyt puhut ensimmästä kertaa edes eron mahdollisuudesta, aiemmin olet painottanut, että mielestäsi ihmiset eroavat liian herkästi ja jopa aloit hienovaraisesti jossain kohtaa syyllistää ap:ta erosta vanhempien lasten isäänkin. Olenko väärässä?
Perhe hajoaa, jos erotaan nyt heti. Se on totta. Ja vanhempien lasten väärinkohtelu ja kiusaaminen loppuu myös samalla heti.
Mitä virkaa on perheellä, jossa toimitaan väkivaltaisesti, jonka pitäisi olla turva, mutta on traumojen ja pahan olon lähde. Ja siis tarkoitan tuolla "heti" sitä, että kun saa asiat käytännössä järkevästi järjestettyä ja sen verran prosessoitua, en tyyliin heti huomenna tai ensi viikolla. Meneehän siihen toki vähän aikaa.
Jos aikuisten suhdetta haluaa erilleenmuuton jälkeen jollain tavalla vielä käsitellä, niin se on hyvä tehdä erillään niin, että lapset ovat turvassa. En itse näe, että olisi realistista odottaa ap:n puolisolta valtavan isoa pysyvää muutosta lyhyessä ajassa esim. terapiassa tai muuten, koska on kyse noin isosta ongelmasta käytöksessä. Terapia voisi silti olla varmasti hyödyllistä jokaiselle.
AP:lle ohjenuoraksi lause: "Minun lapsiani et kohtele noin!" Muut asiat tulee järjestyksessä sitten tämän jälkeen.
En ole kehoittanut ap:ta jäämään suhteeseen, niissä alkupään viesteissä esitin kysymyksiä, joita ap voi pohtia. En ole väittänyt, että ap:n tilanne on sama mitä minulla, kerroin esimerkkinä oman tilanteeni, mutta missään vaiheessa en ole väittänyt, että se on yhtä kuin ap:n tilanne. Olen alusta lähtien kehoittanut hakemaan apua, parisuhdeterapiasta muunmuassa. Ap selvennettyä tilannetta tarkemmin täsmensin edelleen, että on tärkeä saada apua. Kaikissa viesteissäni muille ihmisille en ole ottanut suoraan kantaa ap:n tilanteeseen, vaan puhunut myös yleisesti. Kaikki viestini eivät koske ap:ta ja hänen tilannettaan henkilökohtaisesti, vaan yleisesti. Olen vastannut muiden ihmisten viesteihin yleisellä tasolla.
Miksi en heti ensimmäisenä ole huutamassa, että eron pitää tapahtua nyt heti? Eräs suomalainen terapeutti kirjoitti asiakkaastaan, joka alkoi (mies) vaimonsa yhteisen lapsen syntymän jälkeen käyttäytymään täysin eri tavalla. Hän tunsi vastenmielisyyttä lasta kohtaan, koki että lapsi oli pilannut hänen elämänsä. Pari hakeutui avun piiriin, mies aloitti oman terapiansa missä kävi ilmi, että miehen oma isä oli hylännyt hänet suurinpiirtein samoihin aikoihin, kun mies oli alkanut tuntemaan vastenmielisyyttä lastaan kohtaan. Siis että mies oli vauvana aikoinaan ollut saman ikäinen, kun oma isänsä hylkäsi. Kun tämän trauman käsitteli terapiassa, miehestä tuli hyvä ja rakastava isä. Moni olisi tuossakin tilanteessa vaimolle sanonut, että eroa heti, ei tuosta miehestä isää tule koskaan.
Me emme tiedä mitä kaikkea tässä on taustalla. Tiedän sen oman koulutukseni ja ammattini kautta, että ero on aina traumaattista lapsille. Joten on vain viisasta selvittää asioita ensin, ihan jo sen yhteisen lapsen sekä vanhempien lasten takia. Että hekin saavat jonkun selityksen, sillä lapsi muutoin luulee, että huono käytös johtuu heistä ja heidän huonommuudestaan. Se että ei heti lähde ja jätä ei tietenkään tarkoita sitä, että huonoa käytöstä pitää vain sietää. Ei pidä, sille voi laittaa myös rajat. Ap:n kumppanin käytös ilman interventiota tulee heijastumaan myös yhteiseen lapseen, joten siitäkin syystä on tärkeä hakea apua. Aivan kuten ap on tehnyt.
Nyt kyllä puhut täyttä pötyä. Lukuisille lapsille on yksinomaan helpotus, että äiti tai isä eroaa puolisosta, joka kaltoinkohtelee heitä.
On todella vastuutonta valehdella, että ero on aina lapsille huono asia. Tuo on yksiselitteisesti väärå väite ja tiedät sen itsekin.
Ap:n tapauksessa lasten elämä paranee huomattavasti, jos he pääsevät eroon karmeasta aikuisesta kotonaan.
Ap kuitenkin täysin vastuuttomasti pyrkii pitkittämään tilannetta vetoamalla perheneuvolan jonoihin ja nuorimpaan lapseen. Hän on valintansa tehnyt. Hinnan maksavat lapset joka päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka monta päivää ap on pitänyt ketjua ylhäällä ja keksinyt lisää tekosyitä jatkaa suhteessa, jossa hänen lapsiaan kiusataan?
Mikä on tämän päivän tekosyy vitkuttelulle? Jono perheneuvolaan? Se, että perheen pienin on (muka) onnellisempi talossa, jossa sisarukset kärsivät?
No siis vauvan takia on ihan turha leikkiä perhettä. Päälle vuoden ikäinen ei vielä ymmärrä muun päälle kuin sen, että perustarpeet täytetään ja saa rakkautta molemmilta vanhemmilta. Mutta tämän toteuttaakseen ei tarvitse asua perheenä. Vanhemmat lapset taas ymmärtävät jo kaiken ja sen että heitä kaltoinkohdellaan, heidän koko elämänsä voi tästä suistua raiteiltaan, eli kannattaa pelastaa heidät tuolta hirviöltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt kyllä puhut täyttä pötyä. Lukuisille lapsille on yksinomaan helpotus, että äiti tai isä eroaa puolisosta, joka kaltoinkohtelee heitä.
On todella vastuutonta valehdella, että ero on aina lapsille huono asia. Tuo on yksiselitteisesti väärå väite ja tiedät sen itsekin.
Ap:n tapauksessa lasten elämä paranee huomattavasti, jos he pääsevät eroon karmeasta aikuisesta kotonaan.
Ap kuitenkin täysin vastuuttomasti pyrkii pitkittämään tilannetta vetoamalla perheneuvolan jonoihin ja nuorimpaan lapseen. Hän on valintansa tehnyt. Hinnan maksavat lapset joka päivä.
Miten olen vedonnut perheneuvolan jonoihin? Siis nimenomaan vedonnut? Olen sanonut jonojen pituudesta kyllä ja harmitellutkin niitä. Ja varannut myös ajan yksityiselle "sillä aikaa". Pääsemme sinne jo ensi viikolla.
Miksi pitää tahallaan vääristellä asioita? Mielestäni en ole missään vaiheessa puolustellut puolisoani, keksinyt syitä miten tämä voisi pitkittyä ja kärsimystä jatkaa. Kyllä, olen sanonut, että pienimmän vuoksi haluan ainakin tavata jonkun ammattilaisen, mutta olen myös sanonut, että äkkiä sen näkee millä asenteella puoliso siellä on. Olen minä nyt sen verran tätä hänen kaavaansa nähnyt sen jälkeen kun olen ymmärtänyt yhdistellä asioita.
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loppuosa
Vanhempien lastesi ollessa teillä arjen tulisi olla mahdollisimman normaalia. Ei huvituksia, ei syyllisyydentunteen paikkausta herkuilla ja sirkushuveilla, vaan normaalia perhearkea, missä ei unohdeta puolisoa ja yhteistä lasta. Se on myös yksi hyvä perheen myrkyttäjä, jos kumppani häviää saatavista joka toinen viikkoa ja panostaa kaiken tarmonsa vanhempiin lapsiin jättäen parisuhteen ja yhteisen lapsen hattuhyllylle odottamaan seuraavaa viikkoa. Kohteletko lapsia tasavertaisesti, osallistuthan varmasti vähintään puoliksi yhteisen menoihin ja hoitoon? Onhan kumppanillasi omaa aikaa ja lepoa? Onko hänellä oikeus ylipäätänsä kertoa sinulle huolistaan ja ärsytyksen aiheistaan ilman, että otat kaiken automaattisesti hyökkäyksenä? Tuleeko puolisosi aidosti kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi? Osaatko kiittää ja pyytää anteeksi?Tässä muutamia asioita, jotka tuli mieleen. Joku puolisoasi selvästi painaa ja ärsyttää, on tärkeää että pääsette juttelemaan. Suosittelen parisuhdeterapiaa ja nimenomaan sellaisella terapeutilla, joka on erikoistunut uusperheisiin ja joka ymmärtää uusperheiden sudenkuoppia.
Lopuksi vielä. Uusperheen muodostuminen vie aikaa ja yhteisen lapsen syntymä sekoittaa aina pakkaa. Jokainen joutuu hakemaan paikkaansa uudestaan ja rooliaan perheessä. Tutkimusten mukaan suurimmat kehitysvaiheet olisi käyty läpi keskimäärin 4-7 vuodessa. Sitä ennen erilaiset vaiheet, riidat ja kriisit valitettavasti kuuluvat asiaan.
Omasta tilanteestani avaan vielä sen verran, että olen hyvin kiintynyt bonuksiin ja voin sanoa rakastavani heitä. Suhteemme ei kuitenkaan ole täysin suora ja mutkaton, koska mieheni on eräänlaisena tulppana jatkuvasti siinä välissä. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu riitoja ja sanaharkkaa, mutta jos siinäkin on jatkuvasti joku mikromanageeraamassa vieressä ja estämässä kahden ihmisen välisen suhteen luonnollista syntymistä, niin jännite jää aina kytemään. Kyllähän sitä omankin lapsen kanssa ottaa välistä yhteen ja oma lapsi toisinaan ärsyttää ja rasittaa, mutta tällaisia asioita ei saisi käydä bonusten kanssa, koska kaikki tulkitaan automaattisesti pahaksi ja huonoksi ja heti saa pahan äitipuoli- leiman, vaikka kyseessä olisi täysin normaali kärhämä ihmissuhteessa. On mielestäni tärkeää antaa lapsen/lasten ja bonusvanhemman myös niin sanotusti ottaa yhteen ja sopia keskenään kärhämänsä. Ellei homma mene aivan täysin yli. On todella vaikeaa olla läheinen ja luontevasti sellaisten ihmisten kanssa, joiden välissä on aina joku mikromanageeraamassa ja säätämässä välissä. Mieti vaikka jos anoppisi olisi jatkuvasti häsläämässä sinun ja kumppanisi välissä, niin millä tavalla se vaikuttaisi teidän keskinäiseen suhteeseen?
Et ilmeisesti lukenut aloitusta lainkaan. Miksi? Koko viestisi ei sovellu aloittajalle mitenkään.
En ehtinyt lukea ensimmäistä sivua pidemmälle, sen myönnän. Kirjoitinkin heti alkuun etten osaa ottaa kantaa tarkemmin juuri ap:n tilanteeseen, pyrin kirjoittamaan omasta kokemuksestani ja sen myötä ap:lle kysymyksiä pohdittavaksi. Ei me tätä tilannetta voida av:lla ratkaista, vaan ap:n pitää keskustella asioista puolisonsa kanssa. Puolison omaa versiota emme tiedä, joten siinäkin mielessä on vaikea sanoa juuta tai jaata ap:n tilanteeseen.
No kylläpä on puolusteleva asenne sitä lapsia kaltoinkohtelvaa kohtaan. Kyllä sellaisesta pitäisi osata sanoa juuta tai jaata. Oli todella hyvä ja selkeä aloitus. Jos ap ei vallan valehdellut, eikä tarina ole ihan keksitty, mitä en itse asiassa usko, oli niin looginen hyvä ja kuvaava kirjoitus, niin jokainen järkevä osaa tuosta nähdä, että jos lapset kasvaa tuollaisessa kodissa, ilmapiirissä ja puolison kohtelussa, niin se on todella haitallista. Ei ole mitään väliä, mitkä puolison syyt tuohon käytökseen itse asiassa ovat. Niin ei vain voi olla, jos lapsistaan haluaa pitää huolen.
Sinä sen sijaan kannustit jäämään tuohon suhteeseen ja tilanteeseen, että kaikilla on uusperheessä alussa ongelmia, olihan sinulla mielipide, siinä oli sinun juu ja jaa. Kannattasi ehkä nyt sitten lukea se aloitus edes kunnolla uudestaan ajatuksella, ennenkuin kannustaa tuollaiseen tilanteeseen jäämään ja vähättelee noin isoja ongelmia...
No minusta ei ollut selkeä aloitus. Ap kertoi epämääräisesti, että puoliso arvostelee lapsia ja puuttuu syömisiin. Ei puhu lapsille rumasti suoraan, mutta sanoo herkästi siivoamisesta ja muusta ja ap:n mielestä sävy ei ole kiva. Minusta tämä jättää hyvin paljon kysymyksiä ilmaan eikä ap avaa omaa rooliaan millään tavalla. Ei avaa puolisonsa jaksamista millään tavalla, ei avaa sitä miten vauvavuosi on mennyt ja miten vastuut jakautuvat perheessä. Ei avaa sitä onko puolison kanssa yhdessä keskusteltu ja sovittu perheen säännöistä, vai onko oletuksena se, että toinen sopeutuu hiljaa.
En valitettavasti itse osaa ap:n hyvin laveasta kuvauksesta sanoa, onko kaltoinkohtelua vai ei. Ap:n tulkinta ikävästä sävystä on hänen omaa tulkintaansa. Tässä tapauksessa hyvin mieluusti kuulisin sen toisenkin puolen tarinasta.
Tässä alla suoria lainauksia tiivistelmäksi suoraan aloituksesta, mikä sinulle niissä on niin epäselvää? Et vain usko? Eikö kuulosta mitenkään poikkeukselliselta?
(Noista lainauksita selviää myös peräänkuuluttamiasi vastuunjaon asioita, niin rahallisesti kuin lastenhoidossa. Ja mikään, mikään ei oikeuta noin rumaa ja jatkuvaa käytöstä lapsia kohtaan, oli puolison ongelma ja syy käytökseen sitten mikä tahansa. Jo se, ettei sano noille lapsille koskaan mitään positiivista, on iso ongelma. Ja syyllistää heitä, siis heille itselleen myös, jatkuvasti. Juuri siivoamisesta sanomista ei muuten ollut ainakaan aloituksessa mainittu.)
"Aloimme odottaa yhteistä lasta, hänen ensimmäistään ja jotain tapahtui raskauden loppumetreillä. Puoliso alkoi olla todella kireä ja ärtynyt lasteni ollessa meillä. Valitti suunnilleen kaikesta mitä tekivät tai eivät tehneet (välillä heille suoraan, välillä minulle)"
"...eivät saaneet olla mukana missään vauvaan liittyvässä, tekivät edelleen kaiken "väärin" syömisestä ja vapaa-ajan vietosta alkaen. Puoliso kävi syyllistämässä lapsia kun söivät, että syövät liikaa (alipainoisia kumpikin) ja ruoka on kallista, suihkussa käymisestä tuli myös sanomista ja ihan mistä vaan"
"Selvennyksenä, että olen itse maksanut aina puolet kaikesta ja lasteni menot tietysti kokonaan, samoin hoitanut kuskaukset, hankinnat, lastenvahdit ym tarvittaessa, että puoliso ei ole kyllä joutunut miksikään ilmaiseksi "lapsenlikaksi". Yleensä ruuatkin olivat valmiina puolison kotiutuessa töistä, koska minä pääsin aiemmin kotiin."
"Itse olen aivan loppu, olen puun ja kuoren välissä sillä tavalla, kun yritän pitää rauhan maassa ja ennakoida kaikkien seuraavia liikkeitä, ettei tulisi turhia "yhteentörmäyksiä"."
"Tunnelma kotona on kireä ne ajat, kun lapseni ovat meillä. Tuntuu että hekin pidättävät hengitystään ja yrittävät vain pysyä pois tieltä mahdollisimman paljon. Eihän tämmöistä elämää voi lapsia pistää käymään läpi!? He tekevät kaiken mitä puoliso pyytää eivätkä sano hänelle vastaan ja silti tämä ei ole mihinkään tyytyväinen. Aina löytyy jotain tehtävää, syyllistettävää, kritisoitavaa. Ei sano ikinä mitään positiivista."
"Onko tässä enää toivoa? Alan olla siinä pisteessä, että minun on suojeltava lapsiani. En halua nuorimmankaan joutuvan kasvamaan kodissa, jossa on jatkuvasti kireä ja myrkyllinen ilmapiiri."
Edelleen nuo esimerkit jättävät hyvin paljon arvailujen varaan. Millaisessa tilanteessa on sanottu, että syövät liikaa? Ovatko lapset syöneet siis jo useamman lautasen, vai ovatko jääneet oikeasti nälkäiseksi? Millaisesta tilanteesta on ollut kyse? Mitä ihan oikeasti on tapahtunut? On täysin eri asia esimerkiksi sanoa lapsille syömisestä siinä tilanteessa, kun lapset syövät hyvää ruokaa ihan vain syömisen ilosta jo kolmatta lautasta putkeen, eivät todelliseen nälkäänsä niin, että huomiselle ei jää ruokaa. Versus sellainen tilanne, että lasten syömistä rajoitetaan niin, että he jäävät nälkäisiksi ja näkevät nälkää. Ap ei avaa näitä tilanteita edelleenkään yhtään enempää, vaan on häipynyt jo aikapäiviä sitten paikalta.
Eikä me näitä tilanteita voida ratkaista. Sekään ei auta, että aina huudetaan ensimmäiseksi eroa. Ap on yhteinen tekijä näissä molemmissa suhteissaan nykyisen ja eksänsä kanssa. Jostain syystä kumpikaan suhde ei meinaa kestää ja ap ei avaa yhtään millään tavalla pohtivasti omaa osuuttaan. Voihan toki aina pistää pelin poikki ja yrittää onneaan uudessa suhteessa, aina vain uudet lapset, ero ja homma uudestaan.
Yhteinen tekijä sun viesteissä näyttää olevan se, että sanot, ettet voi ottaa kantaa tai ei me voida ratkaista, eikä voi tietää miten on, ja siihen päälle syyllistät kuitenkin perusteetta jostain syystä ap:ta jollain ihan hatusta vedetyllä heitolla (tällä kertaa oli tuo: "Ap on yhteinen tekijä näissä molemmissa suhteissaan nykyisen ja eksänsä kanssa. jne)" Ap sitäpaitsi muuten kertoi, että heillä yhteishuoltajuus toimii oikein hyvin exän kanssa ja hyvät välit...
Ja keksit mitä kummallisimpia skenaarioita puolustella lasten huonoa kohtelua ja vääntää ettei se välttämättä olisi niin. Yhden kerran tai joskus harvoin tapahtuessa, asiattoman sanomisen ja syyllistämisen tms. voi jotenkin selitellä ehkä parhain päin tai että joskus tekee virheen, mutta kun ap:n kertoman mukaan tuo on puolison jatkuva käytösmalli, niin ei sitä kyllä selitellä millään enää parhain päin. No jää sinä sitten edelleen silti arvailemaan.
Ap avasi näitä tilanteita paljon konkreettisemmin ja paremmin vasta viimeisimpien viestien aikana. Kaikki sitä ennen jäi arvailujen varaan, myöskin kaikilla muilla kommentoijilla. Minä en väittänyt, että tilanne aivan pakosti on tavalla x, vaan olen esittänyt erilaisia mahdollisuuksia siitä, mitä tuossa on voinut käydä. Ja esittänyt kysymyksiä, joita on tärkeä miettiä.
Nyt kun ap avasi tilanteita laajemmin, niin on täysin selvää, että kumppanin käytös on asiatonta ja huonoa lapsia kohtaan, eikä siinä ole tulkinnan varaa, ja sen on muututtava. Samalla on tärkeä selvittää, jos se vain on mahdollista, että mistä tuo kaikki johtuu. Ihan jo pelkästään sen yhteisen lapsen takia. Siinä auttavat ammattilaiset paljon paremmin, kuin av:n tietäjät. Oli ap:lta todella viisas veto varata aikaa uusperheisiin erikoistuneelle parisuhdeterapeutille ensi hätään.
Se, että sinulle piti vääntää rautalangasta, ei tarkoita sitä, että muut eivät olisi ymmärtäneet paremmin jo aiemmin. Itse ainakin ymmärsin kuvion ja pääasiat jo erittäin selkeästä ja hyvinkirjoitetusta aloituksesta.
Vai niin, olet siis niitä kerrassaan maagisia ihmisiä, jotka ymmärtävät kokonaistilanteen yhdestä kappaleesta ilman tarkentavia kysymyksiä. Hieno homma! Miksi et ole hakeutunut terapeutiksi, sillä sillä saralla tuollaista maagista kykyä todella tarvitaan? Erityisesti parisuhdeterapiassa olisi todellista tarvetta sille, että pelkästään yhden ihmisen kertoma yleiskuvaus ilman tarkempia esimerkkejä antaa täydellisen kuvan kokonaistilanteesta ja heti pystyy terapeutti kertomaan, että mistä on kyse. Jännä miten ne muut ammattilaiset ovat niin huonoja, että joutuvat kyselemään ja selvittämään asioita monesta eri näkökulmasta niin paljon enemmän.
Kyllä menee sinussa lahjakkuus hukkaan ellet ole alalla :).
Aloitus oli pitkä ja siinä oli hyviä esimerkkejä ja looginen tilannekuva pidemmältä ajalta. Lisäksi oli pari lisäviestiä keskustelun alkupuolella jotka työdensivät kuvaa. Siinä ei ole mitään maagista. Täydellisestä kokonaiskuvasta en ole puhunut, vaan pääpiirteiden ymmärtämisestä. Vaikka ehkä olen sitten lahjakaskin tällaisissa asioissa. Jokaisella on vahvuutensa :)
Yleensä parisuhdeterapiassa joutuu käymään useamman kerran sen 1,5 tuntia, että terapeutti saa pääpiirteistä edes jonkinlaista kuvaa ja silloinkin jää paljon pimentoon. Silti sinä sait pääpiirteet kristallin kinkkaana itsellesi näkyviin muutaman viestin perusteella ilman tarkentavia kysymyksiä, vau! Meillä terapeutti kyseli meidän molempien kokemuksia ja näkemyksiä eikä julistanut heti alkuun kumpaakaan ku*ipääksi ja antanut ainoaksi ohjeeksi eroa. Hänen täytyy olla rinnallasi kerrassaan poskettoman huono.
Se on kyllä hienoa miten täällä av:lla on niin monta osaajaa, jotka ratkaisevat vastaukset mitä kinkkisimpiin kysymyksiin sekunneissa. Parisuhteissa aina pitää erota heti ja aina kyse on siitä, että toinen on paha ja toinen on hyvä. Totuus selviää tietäjille heti. Miten ihmeessä niin monet ammattilaiset vatuloi ja vatvoo, terveydenhuollossa ja sosiaalialalla. Vastaukset ovat niin yksinkertaisia ja selkeitä aina täällä av:lla!
Nohnoh, varohan taas sitä liiallista oman elämän suoraa projisointia av:n juttuihin. Tosiaan, tämä av-palsta ei ole parisuhdeterapia, eikä maalailusi kuvasta omaa ajatteluani.
Tässä ei ole ollut kyse siitä kumpi on hyvä tai aha tai onko joku kusipää. Vaan kyse oli selvästä lasten huonosta jatkuvasta haitallisesta kohtelusta puolison osalta. (Oletuarvoni oli kyllä, että ap ei valehtele, sillä kertomus ooi hyvin liiginen ja kuvaava) No, sinä tarvitstit ymmärtääksesi pääasian (lasten kaltoinkohtelu) enemmän selvennystä, ok.
Mielstäni oli kuitenkin vähän ikävää koittaa keksiä monella tapaa syitä miten ap:ssä voisi olla vikaa. Hyvin tuulesta temmattuja juttuja ja täysin omasta elämästä suoraa perusteetta projisoituja. Jopa niin, että sanoit että ap on se yhdistävä tekijä liitossa, josta hän on eronnut ja nyt tässä liitossa, jossa on isoja vaikeuksia. Ikäviä heittoja ihan sivuraiteella ap:n hankalassa tilanteessa.
Et ymmärtänyt eroa väitteiden ja eri näkökulmien välillä. En väittänyt, että tilanne olisi minkäänlainen. Et ymmärrä tarkentavien kysymysten tärkeyttä, vaan pidät sitä selittelynä (?). En myöskään ole väittänyt ap:n valehtelevan, ihminen vain aina tuppaa kertomaan asiat omasta näkökulmastaan ennen kuin ymmärtää toista. Me tarkastelemme näitä asioita hyvin erilaisesta näkökulmasta, sillä taas ei ole mitään merkitystä ap:n kannalta eikä tämä meidän keskustelumme tuo hänen asiaansa yhtään mitään hyötyä. Se miten sinä olet minut ymmärtänyt ja tuohtunut (?) siitä etten heti suorilta käsin kiirehtinyt tuomitsemaan ap:n puolisoa, ei varsinaisesti liity asiaan. Minun egoni kyllä kestää sen, että voin myöntää tarkempien kysymysten jälkeen, että siinä ei ole kysymyksen varaa toimiiko ap:n kumppani epäasiallisesti lapsia kohtaan. Kyllä toimii, se tuli ap:n jälkimmäisissä vastauksissa hyvin ilmi.
Olisiko sinulla jotain lisäannettavaa ap:lle tähän aiheeseen, vai perustammeko oman ketjun tälle aiheen vierestä jankkaukselle?
Kukahan tässä tuohtui ja alkoi käydä minulle henkiökohtaisuuksiin...? No sinusta on ilmeisesti hyödyllistä kommentoida keskusteluun, jossa puhutaan lasten kaltoinkohtelusta, että mm. ap on yhdistävä tekijä hänen kahdessa "eponnistuneessa" suhteessaan, ja se on sitä virkistävää näkäkulman tuomista keskusteluun? Jos näin, niin kyllä, ymmärrämme nämä asiat vähän eri tavalla. MInusta tällainen oli vähän vyön ali, eikä liittynyt aiheeseen millään tavalla, mutta toki voit olla eri mieltä siitäkin.
En ole myöskään puhunut selittelystä, enkä ole "tuohtunut" siitä ette "heti tuominnut" ap:n puolisoa. Kyllä puhumme aika erilaisiasista lähtökohdista mitä ilmeisimminkin. Ja tottakai voi kysyä lisäkysymyksiä. Kieltäydyt näkemästä ilmiselvästi näkökantaani ja haluat vääntää ajatteluni sellaiseksi mitä se ei ole, mutta ei se oikeastaan haittaa.
Olen tuo edellisen viestin kirjoittaja ja se joka väitteli tässä tuon toisen kanssa (pl.ensimmäinen vastaus tuohon ketjun ensimmåiseen viestiin on joltakulta toiselta.)
Kerron tässä nyt tässä vielä oman näkökulmani katsoa asiaa. Pääasia on mielestäni tässä ap:n puolison jatkuva ja huomattavan huono ja haitallinen kohtelu lapsia kohtaan ja se, että tuollainen olisi tärkeää saada aika nopeasti loppumaan lasten terveen kasvun ja kehityksen turvaamiseksi.
Mielestäni on vähän huono kulma lähteä suhtautumaan tällaiseen lasten elämän isoon ongelmaan - heille tehtävään ja jo jonkin aikaa jatkuneeseen selvään henkiseen väkivaltaan lähtökohtaisesti aikuisten parisuhdeongelmana. Myös parisuhdeterapia ei välttämättä siis ole tällaisissa tapauksissa se oikea osoite. (Perheterapia ja yksilöterapiat saattavat olla parempia osoitteita jos terapioista puhutaan.)
Jos olisi kyse vähän pienemmistä ongelmista perheessä, niin pidemmätkin terapiat voisivat mahdollisesti olla hyvinkin hyödyllisiä. Nyt on kuitenkin kyse tilanteesta, joka on lapsille selvästi niin haitallinen, että on mielestäni selvää, että se pitää saada mieluiten aika pikaisella aikataululla loppumaan ensin. Tämä asia menee mielestäni heittämällä parisuhteen edelle. Vaikka onkin erittäin vaikea tilanne.
Aivan liian usein tällaisiin lapsille selkeästi haitallisiin tilanteisiin jäädään aivan liian pitkäksi aikaa ja usein lapset kasvavat vuosikausia tai koko lapsuutensa tällaisessa myrkyllisessä kodin ilmapiirissä, mikä voi aiheuttaa heille monenlaista vakavaa ongelmaa ja traumaa. Lapset menevät rikki tuollaisessa kasvuympäristössä.
Tällaisissa tilanteissa, joissa lapsille tehdään henkistä väkivaltaa, niin eron peruste on hyvin painava. On usein huono tie koittaa lähteä kovin pitkäksi aikaa ratkaiseman perheen ongelmia esim. siellä terapiassa tai keskenään kotona samalla, jos puolison haitallinen käytös saa jatkua perheessä. (Väkivallan tekijä ja kotikiusaaja saattaa skarpata hetkeksi, mutta käytös palaa usein vääjäämättä.) Samalla se puoliso, joka koittaa saada parannusta tilanteeseen uupuu enemmän ja enemmän koko ajan. Lapsilla on se yksi lapsuus vain ja erittäin tärkeä vaihe terveelle kasvulle ja kehitykselle. Ap on antanut puolisollen jo pidempään mahdollisuuden muutokseen.
Hyväntahtoiset empaattiset "kiltit" ihmiset koittavat usein jäädä ratkaisemaan tällaisia ongelmia usein niin pitkään, että kaikki perheenjäsenet (paitsi se kotikiusaaja) ovat ihan hajalla ja tilanne moninkertaisesti huonontunut. Sitten ehkä erotaan ja kaikki parantelee vuosikausia tai koko loppuikänsä niitä traumoja.
Kyllä, olen täsmälleen samaa mieltä, että tuollainen käytös pitää saada loppumaan, heti. Olen tästä myös ap:lle kirjoittanut. Hän varasi ajan parisuhdeterapeutille, on tärkeää lähteä liikkeelle jostakin hoitokontaktista mahdollisimman nopeasti. Parisuhdeterapia on ihan yhtä hyvä väylä mitä yksilöterapiakin ja ymmärrän ap:n halun nähdä, onko kumppanista työskentelyyn vai ei. Jos muutos vaikuttaa aivan mahdottomalta, niin muuta vaihtoehtoa ei ole kuin ero. Tässä on kyse kuitenkin heidän yhteisestäkin lapsesta, jonka perhe hajoaa, jos erotaan nyt ja heti. Joten ymmärrän miksi ap haluaa hakea apua.
Jos olet tuo sama vastaaja ja tuon kolmen pitkän viestin oman tarinasi jakaja, (kiitos kertomuksestasi, se oli kyllä mielenkiintoinen. Tilanteesi ja oli vain kovin erilainen kuin ap:llä) ,niin sinä kyllä kehotit ensin ap:tä jäämään suhteeseen, ensin perusteena se, että kaikissa uusperheissä on alkuvuosina ongelmia, ja että kyse olisi parisuhteen ongelmista, jotka tulisi ratkaista puhumalla kumppanin kanssa ja ap:n tulisi nyt etsiä omasta käytöksestään syitä tilanteeseen.
Kun sitten tulit myös siihen tulokseen, että ongelmat ovat isoja ja lapsille tehdään todellakin vääryyttä, niin olet kehottanut AP:ta menemään parisuhdeterapeutille ratkaisemaan ongelmaa kumppaninsa kanssa. Nyt puhut ensimmästä kertaa edes eron mahdollisuudesta, aiemmin olet painottanut, että mielestäsi ihmiset eroavat liian herkästi ja jopa aloit hienovaraisesti jossain kohtaa syyllistää ap:ta erosta vanhempien lasten isäänkin. Olenko väärässä?
Perhe hajoaa, jos erotaan nyt heti. Se on totta. Ja vanhempien lasten väärinkohtelu ja kiusaaminen loppuu myös samalla heti.
Mitä virkaa on perheellä, jossa toimitaan väkivaltaisesti, jonka pitäisi olla turva, mutta on traumojen ja pahan olon lähde. Ja siis tarkoitan tuolla "heti" sitä, että kun saa asiat käytännössä järkevästi järjestettyä ja sen verran prosessoitua, en tyyliin heti huomenna tai ensi viikolla. Meneehän siihen toki vähän aikaa.
Jos aikuisten suhdetta haluaa erilleenmuuton jälkeen jollain tavalla vielä käsitellä, niin se on hyvä tehdä erillään niin, että lapset ovat turvassa. En itse näe, että olisi realistista odottaa ap:n puolisolta valtavan isoa pysyvää muutosta lyhyessä ajassa esim. terapiassa tai muuten, koska on kyse noin isosta ongelmasta käytöksessä. Terapia voisi silti olla varmasti hyödyllistä jokaiselle.
AP:lle ohjenuoraksi lause: "Minun lapsiani et kohtele noin!" Muut asiat tulee järjestyksessä sitten tämän jälkeen.
En ole kehoittanut ap:ta jäämään suhteeseen, niissä alkupään viesteissä esitin kysymyksiä, joita ap voi pohtia. En ole väittänyt, että ap:n tilanne on sama mitä minulla, kerroin esimerkkinä oman tilanteeni, mutta missään vaiheessa en ole väittänyt, että se on yhtä kuin ap:n tilanne. Olen alusta lähtien kehoittanut hakemaan apua, parisuhdeterapiasta muunmuassa. Ap selvennettyä tilannetta tarkemmin täsmensin edelleen, että on tärkeä saada apua. Kaikissa viesteissäni muille ihmisille en ole ottanut suoraan kantaa ap:n tilanteeseen, vaan puhunut myös yleisesti. Kaikki viestini eivät koske ap:ta ja hänen tilannettaan henkilökohtaisesti, vaan yleisesti. Olen vastannut muiden ihmisten viesteihin yleisellä tasolla.
Miksi en heti ensimmäisenä ole huutamassa, että eron pitää tapahtua nyt heti? Eräs suomalainen terapeutti kirjoitti asiakkaastaan, joka alkoi (mies) vaimonsa yhteisen lapsen syntymän jälkeen käyttäytymään täysin eri tavalla. Hän tunsi vastenmielisyyttä lasta kohtaan, koki että lapsi oli pilannut hänen elämänsä. Pari hakeutui avun piiriin, mies aloitti oman terapiansa missä kävi ilmi, että miehen oma isä oli hylännyt hänet suurinpiirtein samoihin aikoihin, kun mies oli alkanut tuntemaan vastenmielisyyttä lastaan kohtaan. Siis että mies oli vauvana aikoinaan ollut saman ikäinen, kun oma isänsä hylkäsi. Kun tämän trauman käsitteli terapiassa, miehestä tuli hyvä ja rakastava isä. Moni olisi tuossakin tilanteessa vaimolle sanonut, että eroa heti, ei tuosta miehestä isää tule koskaan.
Me emme tiedä mitä kaikkea tässä on taustalla. Tiedän sen oman koulutukseni ja ammattini kautta, että ero on aina traumaattista lapsille. Joten on vain viisasta selvittää asioita ensin, ihan jo sen yhteisen lapsen sekä vanhempien lasten takia. Että hekin saavat jonkun selityksen, sillä lapsi muutoin luulee, että huono käytös johtuu heistä ja heidän huonommuudestaan. Se että ei heti lähde ja jätä ei tietenkään tarkoita sitä, että huonoa käytöstä pitää vain sietää. Ei pidä, sille voi laittaa myös rajat. Ap:n kumppanin käytös ilman interventiota tulee heijastumaan myös yhteiseen lapseen, joten siitäkin syystä on tärkeä hakea apua. Aivan kuten ap on tehnyt.
Kun sinä tiedät sen, että ero on traumaattista lapsille, niin sinuun pitäisi tietää myös se, kuinka traumaattista on elää henkisen väkivallan (mm. kiusaamisen, syyttelyn, alentamisen, sumuttamisen, halveksunnan, manipuoloinnin ja valehtelun) keskellä perheessä. Se on paljon traumaattisempi vaihtoehto kuin ero, jos niitä verrataan keskenään. (Fyysinen väkivaltaa edeltää myös tavallisesti pidempään jatkunut ja ajan kanssa pahentunut henkinen väkivalta.) Sinulle tämä aihealue taitaa olla vähän vieras? Eron haittavaikutukset kutenkin jostain syystä tuttuja? Erojakin on niin monenlaisia ja monella tavalla hoidettuja, että ei niitä voi mielestäni oikein niputtaa yhteen.
Mielestäni voi olla myös vähän vastuutontakin ottaa joku poikkeutapaus esimerkiksi, missä huonosta isästä kuoritui trauman käsiteltyään oikea malliesimerkki. Kai ymmärrät itsekin että tuollainen on aika poikkeuksellista ja on vastuutonta kannustaa ihmisiä jäämään henkisen väkivallan keskelle pitkäksi aikaa (esim. yli vuoden jo kestänyt, kuten tässäin ap: tapauksessa) Sinun pitäisi tietää sen sijaan, että on suuri ongelma, että väkivaltaisiin suhteisiin jäädään liian pitkäksi aikaa, kun yritetään, toivotaan ja käydään terapiassa, kuullaan se poikkeusesimerkki (joka ei ole verrannollinen omaan tilanteeseen, koska taustalla on eri asiat).... Sillä tilanne ei valtaosassa tapauksista parane, vaan pahenee ja se rikkoo tehokkaasti perustuksia myöten tällaisessa perheessä pidempään elävät ja kasvavat.
Et varmaan myöskään halua myöntää sitäkään, mitenkään syyllistävästi vihjaillen kirjoitit mm. ap:n edellisestä erosta, josta et tiedä kyllä yhtään mitään...? Tuollainen ei sinusta ole haitallista kijoittaa ihmiselle, jonka puoliso käyttöytyy henkisesti väkivaltaisesti? Tähän et ole vastannut vieläkään. Tässä suora lainaus sun kirjoittamasta tekstistä, löytyy tästä samaisesta viestiketkusta:
"Ap on yhteinen tekijä näissä molemmissa suhteissaan nykyisen ja eksänsä kanssa. Jostain syystä kumpikaan suhde ei meinaa kestää ja ap ei avaa yhtään millään tavalla pohtivasti omaa osuuttaan. Voihan toki aina pistää pelin poikki ja yrittää onneaan uudessa suhteessa, aina vain uudet lapset, ero ja homma uudestaan."
Sivuutit sujuvasti ensialkuun aloituksesta sekä ap:n alun viesteistä kuvailut selvästä henkisestä väkivallasta ja sen kaavoista perheessä ja suhteessa, ja sanoit, ettei aloituksesta voi niin päätellä, etkä voi sanoa juuta etkä jaata, mutta sitten tällaista syyllistävää voit sanoa ilman mitään perustetta? Vain siksi, että hän on eronnut aiemmin. hmm.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka monta päivää ap on pitänyt ketjua ylhäällä ja keksinyt lisää tekosyitä jatkaa suhteessa, jossa hänen lapsiaan kiusataan?
Mikä on tämän päivän tekosyy vitkuttelulle? Jono perheneuvolaan? Se, että perheen pienin on (muka) onnellisempi talossa, jossa sisarukset kärsivät?
Siis mille tämän päivän vitkuttelulle? Mitä tänään tarkalleen ottaen pitäisi tapahtua, että se kelpaisi? Riittääkö kirjallisesti tehty yhteydenpidon jatkaminen yksityiseen terapeuttiin? Entä vuokrailmoitusten tarkistaminen, kuten joka päivä muutenkin? Mitä te oikeasti odotatte että kahdessa päivässä voi ihan realistisesti ajateltuna tapahtua?
Missä olen väittänyt, että pienin on ONNELLISEMPI talossa jossa sisarukset kärsivät? Nyt vähän rajoitinta päälle siihen millaisia sanoja ja väittämiä yritätte suuhuni laittaa.
Kiitos kaikille kommenteista. Niin kannustavista kuin herättelevistä ja omista kokemuksista. Arvostan sitä että olette ottaneet aikaa ja vastanneet minulle.
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loppuosa
Vanhempien lastesi ollessa teillä arjen tulisi olla mahdollisimman normaalia. Ei huvituksia, ei syyllisyydentunteen paikkausta herkuilla ja sirkushuveilla, vaan normaalia perhearkea, missä ei unohdeta puolisoa ja yhteistä lasta. Se on myös yksi hyvä perheen myrkyttäjä, jos kumppani häviää saatavista joka toinen viikkoa ja panostaa kaiken tarmonsa vanhempiin lapsiin jättäen parisuhteen ja yhteisen lapsen hattuhyllylle odottamaan seuraavaa viikkoa. Kohteletko lapsia tasavertaisesti, osallistuthan varmasti vähintään puoliksi yhteisen menoihin ja hoitoon? Onhan kumppanillasi omaa aikaa ja lepoa? Onko hänellä oikeus ylipäätänsä kertoa sinulle huolistaan ja ärsytyksen aiheistaan ilman, että otat kaiken automaattisesti hyökkäyksenä? Tuleeko puolisosi aidosti kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi? Osaatko kiittää ja pyytää anteeksi?Tässä muutamia asioita, jotka tuli mieleen. Joku puolisoasi selvästi painaa ja ärsyttää, on tärkeää että pääsette juttelemaan. Suosittelen parisuhdeterapiaa ja nimenomaan sellaisella terapeutilla, joka on erikoistunut uusperheisiin ja joka ymmärtää uusperheiden sudenkuoppia.
Lopuksi vielä. Uusperheen muodostuminen vie aikaa ja yhteisen lapsen syntymä sekoittaa aina pakkaa. Jokainen joutuu hakemaan paikkaansa uudestaan ja rooliaan perheessä. Tutkimusten mukaan suurimmat kehitysvaiheet olisi käyty läpi keskimäärin 4-7 vuodessa. Sitä ennen erilaiset vaiheet, riidat ja kriisit valitettavasti kuuluvat asiaan.
Omasta tilanteestani avaan vielä sen verran, että olen hyvin kiintynyt bonuksiin ja voin sanoa rakastavani heitä. Suhteemme ei kuitenkaan ole täysin suora ja mutkaton, koska mieheni on eräänlaisena tulppana jatkuvasti siinä välissä. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu riitoja ja sanaharkkaa, mutta jos siinäkin on jatkuvasti joku mikromanageeraamassa vieressä ja estämässä kahden ihmisen välisen suhteen luonnollista syntymistä, niin jännite jää aina kytemään. Kyllähän sitä omankin lapsen kanssa ottaa välistä yhteen ja oma lapsi toisinaan ärsyttää ja rasittaa, mutta tällaisia asioita ei saisi käydä bonusten kanssa, koska kaikki tulkitaan automaattisesti pahaksi ja huonoksi ja heti saa pahan äitipuoli- leiman, vaikka kyseessä olisi täysin normaali kärhämä ihmissuhteessa. On mielestäni tärkeää antaa lapsen/lasten ja bonusvanhemman myös niin sanotusti ottaa yhteen ja sopia keskenään kärhämänsä. Ellei homma mene aivan täysin yli. On todella vaikeaa olla läheinen ja luontevasti sellaisten ihmisten kanssa, joiden välissä on aina joku mikromanageeraamassa ja säätämässä välissä. Mieti vaikka jos anoppisi olisi jatkuvasti häsläämässä sinun ja kumppanisi välissä, niin millä tavalla se vaikuttaisi teidän keskinäiseen suhteeseen?
Et ilmeisesti lukenut aloitusta lainkaan. Miksi? Koko viestisi ei sovellu aloittajalle mitenkään.
En ehtinyt lukea ensimmäistä sivua pidemmälle, sen myönnän. Kirjoitinkin heti alkuun etten osaa ottaa kantaa tarkemmin juuri ap:n tilanteeseen, pyrin kirjoittamaan omasta kokemuksestani ja sen myötä ap:lle kysymyksiä pohdittavaksi. Ei me tätä tilannetta voida av:lla ratkaista, vaan ap:n pitää keskustella asioista puolisonsa kanssa. Puolison omaa versiota emme tiedä, joten siinäkin mielessä on vaikea sanoa juuta tai jaata ap:n tilanteeseen.
No kylläpä on puolusteleva asenne sitä lapsia kaltoinkohtelvaa kohtaan. Kyllä sellaisesta pitäisi osata sanoa juuta tai jaata. Oli todella hyvä ja selkeä aloitus. Jos ap ei vallan valehdellut, eikä tarina ole ihan keksitty, mitä en itse asiassa usko, oli niin looginen hyvä ja kuvaava kirjoitus, niin jokainen järkevä osaa tuosta nähdä, että jos lapset kasvaa tuollaisessa kodissa, ilmapiirissä ja puolison kohtelussa, niin se on todella haitallista. Ei ole mitään väliä, mitkä puolison syyt tuohon käytökseen itse asiassa ovat. Niin ei vain voi olla, jos lapsistaan haluaa pitää huolen.
Sinä sen sijaan kannustit jäämään tuohon suhteeseen ja tilanteeseen, että kaikilla on uusperheessä alussa ongelmia, olihan sinulla mielipide, siinä oli sinun juu ja jaa. Kannattasi ehkä nyt sitten lukea se aloitus edes kunnolla uudestaan ajatuksella, ennenkuin kannustaa tuollaiseen tilanteeseen jäämään ja vähättelee noin isoja ongelmia...
No minusta ei ollut selkeä aloitus. Ap kertoi epämääräisesti, että puoliso arvostelee lapsia ja puuttuu syömisiin. Ei puhu lapsille rumasti suoraan, mutta sanoo herkästi siivoamisesta ja muusta ja ap:n mielestä sävy ei ole kiva. Minusta tämä jättää hyvin paljon kysymyksiä ilmaan eikä ap avaa omaa rooliaan millään tavalla. Ei avaa puolisonsa jaksamista millään tavalla, ei avaa sitä miten vauvavuosi on mennyt ja miten vastuut jakautuvat perheessä. Ei avaa sitä onko puolison kanssa yhdessä keskusteltu ja sovittu perheen säännöistä, vai onko oletuksena se, että toinen sopeutuu hiljaa.
En valitettavasti itse osaa ap:n hyvin laveasta kuvauksesta sanoa, onko kaltoinkohtelua vai ei. Ap:n tulkinta ikävästä sävystä on hänen omaa tulkintaansa. Tässä tapauksessa hyvin mieluusti kuulisin sen toisenkin puolen tarinasta.
Tässä alla suoria lainauksia tiivistelmäksi suoraan aloituksesta, mikä sinulle niissä on niin epäselvää? Et vain usko? Eikö kuulosta mitenkään poikkeukselliselta?
(Noista lainauksita selviää myös peräänkuuluttamiasi vastuunjaon asioita, niin rahallisesti kuin lastenhoidossa. Ja mikään, mikään ei oikeuta noin rumaa ja jatkuvaa käytöstä lapsia kohtaan, oli puolison ongelma ja syy käytökseen sitten mikä tahansa. Jo se, ettei sano noille lapsille koskaan mitään positiivista, on iso ongelma. Ja syyllistää heitä, siis heille itselleen myös, jatkuvasti. Juuri siivoamisesta sanomista ei muuten ollut ainakaan aloituksessa mainittu.)
"Aloimme odottaa yhteistä lasta, hänen ensimmäistään ja jotain tapahtui raskauden loppumetreillä. Puoliso alkoi olla todella kireä ja ärtynyt lasteni ollessa meillä. Valitti suunnilleen kaikesta mitä tekivät tai eivät tehneet (välillä heille suoraan, välillä minulle)"
"...eivät saaneet olla mukana missään vauvaan liittyvässä, tekivät edelleen kaiken "väärin" syömisestä ja vapaa-ajan vietosta alkaen. Puoliso kävi syyllistämässä lapsia kun söivät, että syövät liikaa (alipainoisia kumpikin) ja ruoka on kallista, suihkussa käymisestä tuli myös sanomista ja ihan mistä vaan"
"Selvennyksenä, että olen itse maksanut aina puolet kaikesta ja lasteni menot tietysti kokonaan, samoin hoitanut kuskaukset, hankinnat, lastenvahdit ym tarvittaessa, että puoliso ei ole kyllä joutunut miksikään ilmaiseksi "lapsenlikaksi". Yleensä ruuatkin olivat valmiina puolison kotiutuessa töistä, koska minä pääsin aiemmin kotiin."
"Itse olen aivan loppu, olen puun ja kuoren välissä sillä tavalla, kun yritän pitää rauhan maassa ja ennakoida kaikkien seuraavia liikkeitä, ettei tulisi turhia "yhteentörmäyksiä"."
"Tunnelma kotona on kireä ne ajat, kun lapseni ovat meillä. Tuntuu että hekin pidättävät hengitystään ja yrittävät vain pysyä pois tieltä mahdollisimman paljon. Eihän tämmöistä elämää voi lapsia pistää käymään läpi!? He tekevät kaiken mitä puoliso pyytää eivätkä sano hänelle vastaan ja silti tämä ei ole mihinkään tyytyväinen. Aina löytyy jotain tehtävää, syyllistettävää, kritisoitavaa. Ei sano ikinä mitään positiivista."
"Onko tässä enää toivoa? Alan olla siinä pisteessä, että minun on suojeltava lapsiani. En halua nuorimmankaan joutuvan kasvamaan kodissa, jossa on jatkuvasti kireä ja myrkyllinen ilmapiiri."
Edelleen nuo esimerkit jättävät hyvin paljon arvailujen varaan. Millaisessa tilanteessa on sanottu, että syövät liikaa? Ovatko lapset syöneet siis jo useamman lautasen, vai ovatko jääneet oikeasti nälkäiseksi? Millaisesta tilanteesta on ollut kyse? Mitä ihan oikeasti on tapahtunut? On täysin eri asia esimerkiksi sanoa lapsille syömisestä siinä tilanteessa, kun lapset syövät hyvää ruokaa ihan vain syömisen ilosta jo kolmatta lautasta putkeen, eivät todelliseen nälkäänsä niin, että huomiselle ei jää ruokaa. Versus sellainen tilanne, että lasten syömistä rajoitetaan niin, että he jäävät nälkäisiksi ja näkevät nälkää. Ap ei avaa näitä tilanteita edelleenkään yhtään enempää, vaan on häipynyt jo aikapäiviä sitten paikalta.
Eikä me näitä tilanteita voida ratkaista. Sekään ei auta, että aina huudetaan ensimmäiseksi eroa. Ap on yhteinen tekijä näissä molemmissa suhteissaan nykyisen ja eksänsä kanssa. Jostain syystä kumpikaan suhde ei meinaa kestää ja ap ei avaa yhtään millään tavalla pohtivasti omaa osuuttaan. Voihan toki aina pistää pelin poikki ja yrittää onneaan uudessa suhteessa, aina vain uudet lapset, ero ja homma uudestaan.
Yhteinen tekijä sun viesteissä näyttää olevan se, että sanot, ettet voi ottaa kantaa tai ei me voida ratkaista, eikä voi tietää miten on, ja siihen päälle syyllistät kuitenkin perusteetta jostain syystä ap:ta jollain ihan hatusta vedetyllä heitolla (tällä kertaa oli tuo: "Ap on yhteinen tekijä näissä molemmissa suhteissaan nykyisen ja eksänsä kanssa. jne)" Ap sitäpaitsi muuten kertoi, että heillä yhteishuoltajuus toimii oikein hyvin exän kanssa ja hyvät välit...
Ja keksit mitä kummallisimpia skenaarioita puolustella lasten huonoa kohtelua ja vääntää ettei se välttämättä olisi niin. Yhden kerran tai joskus harvoin tapahtuessa, asiattoman sanomisen ja syyllistämisen tms. voi jotenkin selitellä ehkä parhain päin tai että joskus tekee virheen, mutta kun ap:n kertoman mukaan tuo on puolison jatkuva käytösmalli, niin ei sitä kyllä selitellä millään enää parhain päin. No jää sinä sitten edelleen silti arvailemaan.
Ap avasi näitä tilanteita paljon konkreettisemmin ja paremmin vasta viimeisimpien viestien aikana. Kaikki sitä ennen jäi arvailujen varaan, myöskin kaikilla muilla kommentoijilla. Minä en väittänyt, että tilanne aivan pakosti on tavalla x, vaan olen esittänyt erilaisia mahdollisuuksia siitä, mitä tuossa on voinut käydä. Ja esittänyt kysymyksiä, joita on tärkeä miettiä.
Nyt kun ap avasi tilanteita laajemmin, niin on täysin selvää, että kumppanin käytös on asiatonta ja huonoa lapsia kohtaan, eikä siinä ole tulkinnan varaa, ja sen on muututtava. Samalla on tärkeä selvittää, jos se vain on mahdollista, että mistä tuo kaikki johtuu. Ihan jo pelkästään sen yhteisen lapsen takia. Siinä auttavat ammattilaiset paljon paremmin, kuin av:n tietäjät. Oli ap:lta todella viisas veto varata aikaa uusperheisiin erikoistuneelle parisuhdeterapeutille ensi hätään.
Se, että sinulle piti vääntää rautalangasta, ei tarkoita sitä, että muut eivät olisi ymmärtäneet paremmin jo aiemmin. Itse ainakin ymmärsin kuvion ja pääasiat jo erittäin selkeästä ja hyvinkirjoitetusta aloituksesta.
Vai niin, olet siis niitä kerrassaan maagisia ihmisiä, jotka ymmärtävät kokonaistilanteen yhdestä kappaleesta ilman tarkentavia kysymyksiä. Hieno homma! Miksi et ole hakeutunut terapeutiksi, sillä sillä saralla tuollaista maagista kykyä todella tarvitaan? Erityisesti parisuhdeterapiassa olisi todellista tarvetta sille, että pelkästään yhden ihmisen kertoma yleiskuvaus ilman tarkempia esimerkkejä antaa täydellisen kuvan kokonaistilanteesta ja heti pystyy terapeutti kertomaan, että mistä on kyse. Jännä miten ne muut ammattilaiset ovat niin huonoja, että joutuvat kyselemään ja selvittämään asioita monesta eri näkökulmasta niin paljon enemmän.
Kyllä menee sinussa lahjakkuus hukkaan ellet ole alalla :).
Aloitus oli pitkä ja siinä oli hyviä esimerkkejä ja looginen tilannekuva pidemmältä ajalta. Lisäksi oli pari lisäviestiä keskustelun alkupuolella jotka työdensivät kuvaa. Siinä ei ole mitään maagista. Täydellisestä kokonaiskuvasta en ole puhunut, vaan pääpiirteiden ymmärtämisestä. Vaikka ehkä olen sitten lahjakaskin tällaisissa asioissa. Jokaisella on vahvuutensa :)
Yleensä parisuhdeterapiassa joutuu käymään useamman kerran sen 1,5 tuntia, että terapeutti saa pääpiirteistä edes jonkinlaista kuvaa ja silloinkin jää paljon pimentoon. Silti sinä sait pääpiirteet kristallin kinkkaana itsellesi näkyviin muutaman viestin perusteella ilman tarkentavia kysymyksiä, vau! Meillä terapeutti kyseli meidän molempien kokemuksia ja näkemyksiä eikä julistanut heti alkuun kumpaakaan ku*ipääksi ja antanut ainoaksi ohjeeksi eroa. Hänen täytyy olla rinnallasi kerrassaan poskettoman huono.
Se on kyllä hienoa miten täällä av:lla on niin monta osaajaa, jotka ratkaisevat vastaukset mitä kinkkisimpiin kysymyksiin sekunneissa. Parisuhteissa aina pitää erota heti ja aina kyse on siitä, että toinen on paha ja toinen on hyvä. Totuus selviää tietäjille heti. Miten ihmeessä niin monet ammattilaiset vatuloi ja vatvoo, terveydenhuollossa ja sosiaalialalla. Vastaukset ovat niin yksinkertaisia ja selkeitä aina täällä av:lla!
Nohnoh, varohan taas sitä liiallista oman elämän suoraa projisointia av:n juttuihin. Tosiaan, tämä av-palsta ei ole parisuhdeterapia, eikä maalailusi kuvasta omaa ajatteluani.
Tässä ei ole ollut kyse siitä kumpi on hyvä tai aha tai onko joku kusipää. Vaan kyse oli selvästä lasten huonosta jatkuvasta haitallisesta kohtelusta puolison osalta. (Oletuarvoni oli kyllä, että ap ei valehtele, sillä kertomus ooi hyvin liiginen ja kuvaava) No, sinä tarvitstit ymmärtääksesi pääasian (lasten kaltoinkohtelu) enemmän selvennystä, ok.
Mielstäni oli kuitenkin vähän ikävää koittaa keksiä monella tapaa syitä miten ap:ssä voisi olla vikaa. Hyvin tuulesta temmattuja juttuja ja täysin omasta elämästä suoraa perusteetta projisoituja. Jopa niin, että sanoit että ap on se yhdistävä tekijä liitossa, josta hän on eronnut ja nyt tässä liitossa, jossa on isoja vaikeuksia. Ikäviä heittoja ihan sivuraiteella ap:n hankalassa tilanteessa.
Et ymmärtänyt eroa väitteiden ja eri näkökulmien välillä. En väittänyt, että tilanne olisi minkäänlainen. Et ymmärrä tarkentavien kysymysten tärkeyttä, vaan pidät sitä selittelynä (?). En myöskään ole väittänyt ap:n valehtelevan, ihminen vain aina tuppaa kertomaan asiat omasta näkökulmastaan ennen kuin ymmärtää toista. Me tarkastelemme näitä asioita hyvin erilaisesta näkökulmasta, sillä taas ei ole mitään merkitystä ap:n kannalta eikä tämä meidän keskustelumme tuo hänen asiaansa yhtään mitään hyötyä. Se miten sinä olet minut ymmärtänyt ja tuohtunut (?) siitä etten heti suorilta käsin kiirehtinyt tuomitsemaan ap:n puolisoa, ei varsinaisesti liity asiaan. Minun egoni kyllä kestää sen, että voin myöntää tarkempien kysymysten jälkeen, että siinä ei ole kysymyksen varaa toimiiko ap:n kumppani epäasiallisesti lapsia kohtaan. Kyllä toimii, se tuli ap:n jälkimmäisissä vastauksissa hyvin ilmi.
Olisiko sinulla jotain lisäannettavaa ap:lle tähän aiheeseen, vai perustammeko oman ketjun tälle aiheen vierestä jankkaukselle?
Kukahan tässä tuohtui ja alkoi käydä minulle henkiökohtaisuuksiin...? No sinusta on ilmeisesti hyödyllistä kommentoida keskusteluun, jossa puhutaan lasten kaltoinkohtelusta, että mm. ap on yhdistävä tekijä hänen kahdessa "eponnistuneessa" suhteessaan, ja se on sitä virkistävää näkäkulman tuomista keskusteluun? Jos näin, niin kyllä, ymmärrämme nämä asiat vähän eri tavalla. MInusta tällainen oli vähän vyön ali, eikä liittynyt aiheeseen millään tavalla, mutta toki voit olla eri mieltä siitäkin.
En ole myöskään puhunut selittelystä, enkä ole "tuohtunut" siitä ette "heti tuominnut" ap:n puolisoa. Kyllä puhumme aika erilaisiasista lähtökohdista mitä ilmeisimminkin. Ja tottakai voi kysyä lisäkysymyksiä. Kieltäydyt näkemästä ilmiselvästi näkökantaani ja haluat vääntää ajatteluni sellaiseksi mitä se ei ole, mutta ei se oikeastaan haittaa.
Olen tuo edellisen viestin kirjoittaja ja se joka väitteli tässä tuon toisen kanssa (pl.ensimmäinen vastaus tuohon ketjun ensimmåiseen viestiin on joltakulta toiselta.)
Kerron tässä nyt tässä vielä oman näkökulmani katsoa asiaa. Pääasia on mielestäni tässä ap:n puolison jatkuva ja huomattavan huono ja haitallinen kohtelu lapsia kohtaan ja se, että tuollainen olisi tärkeää saada aika nopeasti loppumaan lasten terveen kasvun ja kehityksen turvaamiseksi.
Mielestäni on vähän huono kulma lähteä suhtautumaan tällaiseen lasten elämän isoon ongelmaan - heille tehtävään ja jo jonkin aikaa jatkuneeseen selvään henkiseen väkivaltaan lähtökohtaisesti aikuisten parisuhdeongelmana. Myös parisuhdeterapia ei välttämättä siis ole tällaisissa tapauksissa se oikea osoite. (Perheterapia ja yksilöterapiat saattavat olla parempia osoitteita jos terapioista puhutaan.)
Jos olisi kyse vähän pienemmistä ongelmista perheessä, niin pidemmätkin terapiat voisivat mahdollisesti olla hyvinkin hyödyllisiä. Nyt on kuitenkin kyse tilanteesta, joka on lapsille selvästi niin haitallinen, että on mielestäni selvää, että se pitää saada mieluiten aika pikaisella aikataululla loppumaan ensin. Tämä asia menee mielestäni heittämällä parisuhteen edelle. Vaikka onkin erittäin vaikea tilanne.
Aivan liian usein tällaisiin lapsille selkeästi haitallisiin tilanteisiin jäädään aivan liian pitkäksi aikaa ja usein lapset kasvavat vuosikausia tai koko lapsuutensa tällaisessa myrkyllisessä kodin ilmapiirissä, mikä voi aiheuttaa heille monenlaista vakavaa ongelmaa ja traumaa. Lapset menevät rikki tuollaisessa kasvuympäristössä.
Tällaisissa tilanteissa, joissa lapsille tehdään henkistä väkivaltaa, niin eron peruste on hyvin painava. On usein huono tie koittaa lähteä kovin pitkäksi aikaa ratkaiseman perheen ongelmia esim. siellä terapiassa tai keskenään kotona samalla, jos puolison haitallinen käytös saa jatkua perheessä. (Väkivallan tekijä ja kotikiusaaja saattaa skarpata hetkeksi, mutta käytös palaa usein vääjäämättä.) Samalla se puoliso, joka koittaa saada parannusta tilanteeseen uupuu enemmän ja enemmän koko ajan. Lapsilla on se yksi lapsuus vain ja erittäin tärkeä vaihe terveelle kasvulle ja kehitykselle. Ap on antanut puolisollen jo pidempään mahdollisuuden muutokseen.
Hyväntahtoiset empaattiset "kiltit" ihmiset koittavat usein jäädä ratkaisemaan tällaisia ongelmia usein niin pitkään, että kaikki perheenjäsenet (paitsi se kotikiusaaja) ovat ihan hajalla ja tilanne moninkertaisesti huonontunut. Sitten ehkä erotaan ja kaikki parantelee vuosikausia tai koko loppuikänsä niitä traumoja.
Kyllä, olen täsmälleen samaa mieltä, että tuollainen käytös pitää saada loppumaan, heti. Olen tästä myös ap:lle kirjoittanut. Hän varasi ajan parisuhdeterapeutille, on tärkeää lähteä liikkeelle jostakin hoitokontaktista mahdollisimman nopeasti. Parisuhdeterapia on ihan yhtä hyvä väylä mitä yksilöterapiakin ja ymmärrän ap:n halun nähdä, onko kumppanista työskentelyyn vai ei. Jos muutos vaikuttaa aivan mahdottomalta, niin muuta vaihtoehtoa ei ole kuin ero. Tässä on kyse kuitenkin heidän yhteisestäkin lapsesta, jonka perhe hajoaa, jos erotaan nyt ja heti. Joten ymmärrän miksi ap haluaa hakea apua.
Jos olet tuo sama vastaaja ja tuon kolmen pitkän viestin oman tarinasi jakaja, (kiitos kertomuksestasi, se oli kyllä mielenkiintoinen. Tilanteesi ja oli vain kovin erilainen kuin ap:llä) ,niin sinä kyllä kehotit ensin ap:tä jäämään suhteeseen, ensin perusteena se, että kaikissa uusperheissä on alkuvuosina ongelmia, ja että kyse olisi parisuhteen ongelmista, jotka tulisi ratkaista puhumalla kumppanin kanssa ja ap:n tulisi nyt etsiä omasta käytöksestään syitä tilanteeseen.
Kun sitten tulit myös siihen tulokseen, että ongelmat ovat isoja ja lapsille tehdään todellakin vääryyttä, niin olet kehottanut AP:ta menemään parisuhdeterapeutille ratkaisemaan ongelmaa kumppaninsa kanssa. Nyt puhut ensimmästä kertaa edes eron mahdollisuudesta, aiemmin olet painottanut, että mielestäsi ihmiset eroavat liian herkästi ja jopa aloit hienovaraisesti jossain kohtaa syyllistää ap:ta erosta vanhempien lasten isäänkin. Olenko väärässä?
Perhe hajoaa, jos erotaan nyt heti. Se on totta. Ja vanhempien lasten väärinkohtelu ja kiusaaminen loppuu myös samalla heti.
Mitä virkaa on perheellä, jossa toimitaan väkivaltaisesti, jonka pitäisi olla turva, mutta on traumojen ja pahan olon lähde. Ja siis tarkoitan tuolla "heti" sitä, että kun saa asiat käytännössä järkevästi järjestettyä ja sen verran prosessoitua, en tyyliin heti huomenna tai ensi viikolla. Meneehän siihen toki vähän aikaa.
Jos aikuisten suhdetta haluaa erilleenmuuton jälkeen jollain tavalla vielä käsitellä, niin se on hyvä tehdä erillään niin, että lapset ovat turvassa. En itse näe, että olisi realistista odottaa ap:n puolisolta valtavan isoa pysyvää muutosta lyhyessä ajassa esim. terapiassa tai muuten, koska on kyse noin isosta ongelmasta käytöksessä. Terapia voisi silti olla varmasti hyödyllistä jokaiselle.
AP:lle ohjenuoraksi lause: "Minun lapsiani et kohtele noin!" Muut asiat tulee järjestyksessä sitten tämän jälkeen.
En ole kehoittanut ap:ta jäämään suhteeseen, niissä alkupään viesteissä esitin kysymyksiä, joita ap voi pohtia. En ole väittänyt, että ap:n tilanne on sama mitä minulla, kerroin esimerkkinä oman tilanteeni, mutta missään vaiheessa en ole väittänyt, että se on yhtä kuin ap:n tilanne. Olen alusta lähtien kehoittanut hakemaan apua, parisuhdeterapiasta muunmuassa. Ap selvennettyä tilannetta tarkemmin täsmensin edelleen, että on tärkeä saada apua. Kaikissa viesteissäni muille ihmisille en ole ottanut suoraan kantaa ap:n tilanteeseen, vaan puhunut myös yleisesti. Kaikki viestini eivät koske ap:ta ja hänen tilannettaan henkilökohtaisesti, vaan yleisesti. Olen vastannut muiden ihmisten viesteihin yleisellä tasolla.
Miksi en heti ensimmäisenä ole huutamassa, että eron pitää tapahtua nyt heti? Eräs suomalainen terapeutti kirjoitti asiakkaastaan, joka alkoi (mies) vaimonsa yhteisen lapsen syntymän jälkeen käyttäytymään täysin eri tavalla. Hän tunsi vastenmielisyyttä lasta kohtaan, koki että lapsi oli pilannut hänen elämänsä. Pari hakeutui avun piiriin, mies aloitti oman terapiansa missä kävi ilmi, että miehen oma isä oli hylännyt hänet suurinpiirtein samoihin aikoihin, kun mies oli alkanut tuntemaan vastenmielisyyttä lastaan kohtaan. Siis että mies oli vauvana aikoinaan ollut saman ikäinen, kun oma isänsä hylkäsi. Kun tämän trauman käsitteli terapiassa, miehestä tuli hyvä ja rakastava isä. Moni olisi tuossakin tilanteessa vaimolle sanonut, että eroa heti, ei tuosta miehestä isää tule koskaan.
Me emme tiedä mitä kaikkea tässä on taustalla. Tiedän sen oman koulutukseni ja ammattini kautta, että ero on aina traumaattista lapsille. Joten on vain viisasta selvittää asioita ensin, ihan jo sen yhteisen lapsen sekä vanhempien lasten takia. Että hekin saavat jonkun selityksen, sillä lapsi muutoin luulee, että huono käytös johtuu heistä ja heidän huonommuudestaan. Se että ei heti lähde ja jätä ei tietenkään tarkoita sitä, että huonoa käytöstä pitää vain sietää. Ei pidä, sille voi laittaa myös rajat. Ap:n kumppanin käytös ilman interventiota tulee heijastumaan myös yhteiseen lapseen, joten siitäkin syystä on tärkeä hakea apua. Aivan kuten ap on tehnyt.
Nyt kyllä puhut täyttä pötyä. Lukuisille lapsille on yksinomaan helpotus, että äiti tai isä eroaa puolisosta, joka kaltoinkohtelee heitä.
On todella vastuutonta valehdella, että ero on aina lapsille huono asia. Tuo on yksiselitteisesti väärå väite ja tiedät sen itsekin.
Ap:n tapauksessa lasten elämä paranee huomattavasti, jos he pääsevät eroon karmeasta aikuisesta kotonaan.
Ap kuitenkin täysin vastuuttomasti pyrkii pitkittämään tilannetta vetoamalla perheneuvolan jonoihin ja nuorimpaan lapseen. Hän on valintansa tehnyt. Hinnan maksavat lapset joka päivä.
Muuten täysin samaa mieltä, mutta alapeukku siksi, koska ap on selvästi sillä kannalla, että tuollainen loppuu nyt. Ok, on menossa vielä terapautille, misä ei ole muuten mitään pahaa, mutta tulkitset nyt ap:n valinnat mielestäni aika virheellisesti. Terapeutilta voi saada tukea ja apua siihen eroonkin.
AP hyvin kuvaili millä tavalla klassiesti tuollainen myrkyllinen tilanne on pikkuhiljaa syntynyt samalla kun elämässä on ollut paljon muuta voimia vievää, ei hän ole pitkittänyt tilannetta, hän on vain ihminen jolla on myös vauvavuosi nyt juuri takana. Vähän nyt jotain inhimillisyyttä. Oletko itse muuten se, joka jäi vastaavaan tilanteeseen paljon pidemmäksi aikaa, ennen kuin lähti...? Siitäkö tuo kiukkuinen asenne nyt kuitenkin kumpuaa? Mitä jos antaisit itsellesikin vähän armoa jo siinä asiassa?
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tästä aloituksesta tulee mielikuva L- tyttösuhteesta? Niin taitavasti AP kiertää kertomasta onko hän nainen ja "puoliso" mies. Koko ajan puhuu "puolisosta", ei esim. miehestä tai vaimosta. Tuohon on joku syy, ja veikkaukseni on että tyttöparista on tässä kysymys. AP on ollut aiemmin heterosuhteessa josta lapset, ja tässä uusimmassa on käytetty muumimukia ja saatu lapsi naisen kanssa.
Näin minäkin sen ymmärrän, en tajua miksi sitä ei voi sanoa ääneen?
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ei suositella eroa noin vauvavaiheessa, mutta en itse voisi katsoa vierestä lasteni huonoa kohtelua. Puolisosi käytöksestä päätellen hän taitaa toivoa, että lapsesi eivät enää asuisi teillä ollenkaan. Hän taitaa haluta keskittyä omaan vauvaansa ja teihin ydinperheenä, eikä siihen maailmankuvaan sovi puolison aiemmat lapset. Tämä on tietenkin väärin ja todella julmaa käytöstä lapsiasi kohtaan.
Varsinkin, kun joillekin epäkypsille miehille iskee oman lapsen synnyttyä sellainen Käenpoika-kauhu, jossa ei voida mitenkään (enää) hoivata niitä toisen miehen lapsia. Ne ovat menneet siinä sivussa mukisematta tyyliin "ihan OK, eihän ne mun, vaan äitinsä", kunnes syntyy oma, joka on sitten se Oikea Lapsi. Nämä muut lapset ovat lähinnä naisen historian rasitteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos puoliso on vauvan äiti (tai no, miksei isäkin), niin hän voi olla aivan todella, todella, todella väsynyt. Univaje tekee kenestä vain heikkopäisen ja kireän.
Ja eikö osa ap:n kuvauksesta kuulostanut ihan tavalliselta? Minäkin muistutan omia lapsiani esimerkiksi siitä, että suihkussa ei asuta, ja jos vesi vain valuu, niin kyllä huudan/huikkaan, että alkaa jo riittää. Ei meillä tuhlata vettä. Ja mikseivät perheen aikuiset voisi käydä kahvilla ilman koululaisia, siis joskus? Omat lapseni riemuitsevat, jos saavat joskus tovin olla rauhassa kotona (pelaamassa).
Kiitos näkemyksestäsi.
Sehän tästä tekee haastavaa, kun näennäisesti kyse on ihan tavallisista jutuista mistä puoliso lapsia muistuttelee tai käskyttää. Mutta se on se kokonaisuus. Äänensävy, ilmeet, eleet, toistuva jankuttaminen, asioihin puuttuminen, kyttääminen, niskassa hengittäminen. Ja kun mistään ei voi kehua lapsia, ei hymyillä, ei kiittää.Kuka aikuinen käy esim useampaan kertaan pöydän ääressä syyllistävään sävyyn saarnaamassa ruuan kalleudesta, kun lapset syövät iltapalaa? Tässäkin on sävyeroja, lasten on hyvä tietää että ruoka ei tipahda pöytään taivaasta ja eri asiat maksavat, mutta lapsia ei saa syyllistää siitä, jos rahasta olisi tiukkaa (ei meillä ole edes ollut mitenkään erityisen tiukkaa, vaikka tässä on vauvavuosi alla).
Ja kyllä, voidaan käydä kolmestaan jossain ja käydäänkin esimerkiksi ruokakaupassa. Taas tullaan siihen tyyliin, miten hän asiat sanoo ja tekee ilmein ja äänensävyin minulle selväksi, että lapseni eivät ole tervetulleita. Tätä on todella vaikea selittää, voisin kuvailla sitä hienovaraiseksi veetuiluksi.
Tuosta suihkusta sen verran, että puoliso on valittanut meille niin monta kertaa lasten suihkuttelun kestosta, että olen päätynyt ihan mielenkiinnosta jopa ottamaan itsekseni aikaa, että kauanko kelläkin menee. Viimeksi hän valitti molempien kohdalla minulle asiasta, toisella meni 8min ja toisella 9min. Puolisolla itsellä meni seuraavalla kerralla 10min. Eli hän valittaa, vaikka mitään syytäkään ei olisi ja se on (minulle) ilmiselvää, että tekee sen täysin tarkoituksella. Tämä nyt oli vaan yksi esimerkki.
Kiitos kaikille tähän astisista näkemyksistä. Palataan asiaan. Ja minua ei tarvitse vakuutella siitä, että jotain on tehtävä. Senhän olen jo päättänyt. Halusin vain tässä keskusteluaikaa odotellessa muiden kokemuksia vastaavasta.
Ap.
Sullekin luettavaksi kirja "Why Does He Do That? Inside the Minds of Angry and Controlling Men". Koska sitähän tuo on. Mies päsmäröi ja kontrolloi kaikkia, erityisesti heikommassa asemassa olevia lapsia. Hän tietoisesti valitsee, että sanon asiat näin ja käyttäydyn näin. Ei mitään sellaista, että "Voi voi, kun se rukka ei vaan nyt voi itselleen mitään". Aikuinen voi ja sen pitää voida, varsinkin, kun on lapsia. Ei aikuinen voi heittäytyä 6-vuotiaaksi uhmaikäiseksi lapseksi ja olettaa, että ne lapset ovat niitä aikuisia, fiksusti käyttäytyivä, taloudellisia asioita huomioonottavia ja perheen dynamiikkaa syvästi miettiviä henkilöitä perheessä. Että, kun mennään jääkaapille, lapsi miettii, että viikkobudjetti perheessämme on X, paljonko voin ottaa ruokaa tänään ja mikähän päivä pitää käydä kaupassa? Samaan aikaan aikuinen 6-vuotiaaksi taantunut ei tällaisia saletisti mieti muuta kuin sen kannalta, että tuo lapsi syö, mulle ei jää tarpeeksi!
Ei mitään hyväksiselittelyjä tai tekosyitä toisen puolesta, että kun se sitä, tätä, tuota. Jos se aikuinen on sitä, tätä, tuota, niin fiksu aikuinen pyrkii korjaamaan tilanteensa ja mielenterveytensä asioista se, tämä ja tuo, eikä terrorisoi lapsia ja puolisoaan. Vai lähtisitkö ap itse samanlaiseksi kuin puolisosi on? Jos et, miksi hän saa erivapaudet tehdä mitä huvittaa?
Trust me; been there, done that. Olen kasvanut tuollaisessa perheessä ja joutunut kasvattamaan itse itseni pienestä lapsesta lähtien. Aikuiset saivat perseillä ja olla taaperoita, minun piti osata käyttäytyi 7-vuotiaana fiksummin ja kypsemmin kuin 35-vuotiaan vanhemman. Jos en osannut, vanhempi suuttui ja taantui taas uhmaikäiseksi kiukuttelemaan kuin olisin hänen äitinsä.
Jos kyseessä on nainen, samanlaiset periaatteet pätevät kontrollointiin ja aggressiivisuuteen naisillakin, mitä tuossa kirjassa esitetään miehistä.
Kannattaa ap:nkin pitää silmällä pieniä vihjeitä, joista kontrollointi näkyy. Tässä kirjassa niitä oli paljon. Esimerkiksi:
Mies menettää malttinsa ja huutaa lapsille, koska hänellä on työstressiä.
Katso: Huutaako mies työkavereilleen, asiakkailleen, naapureilleen tai tuntemattomille, rasittaville lapsille? Jos hän on isäpuoli, huutaako hän stressiään vain puoli-lapsille vai kaikille? Purkaako hän stressiään samalla tavalla kavereihinsa? Jos vastaus on ei, mies ei menetä malttiaan, vaan hän kontrolloidusti valitsee huutavansa ja purkavansa stressiä tavalla X kohteelle Y.
Mies suuttuu ja viskelee tavaroita. Pyytää anteeksi myöhemmin.
Katso: Viskeleekö mies omia tavaroitaan vai sinun/lasten? Jos vastaus on muiden tavaroita, mies ei ole menettänyt hillintäänsä vaan harkitusti valitsee, mitä tavaroita hän viskelee ja hajottaa.
Mies ei muista sovittuja asioita. Hänellä on hirveästi työstressiä.
Katso: Unohtaako tosiaan sovittuja asioita, vai tiettyjä sovittuja asioita, kuten kaupassakäynti ja lapsenhaku uudestaan ja uudestaan? Muistaako hän kuitenkin työasiansa ja kavereiden kanssa tapaamiset ja omat harrastusaikansa? Mies on tietoisesti päättänyt, ettei noilla unohdetuilla asioilla ole hänelle mitään merkitystä, joten hän ei edes yritä muistaa.
Mies on luvannut muuttua. Hän yrittää kovasti. Silti hän lipsuu ja ei etene, mutta se on hänelle vain vaikeaa.
Kysymys: Onko oikeasti vaikeaa vai eikö vaan huvita? Jos mies haluaa muuttua, hän tekee ihan kirjaimellisesti kaikkensa muutoksen eteen, koska hän arvostaa sitä, miksi tai kenen hyväksi muutos tehdään. Jos mies lupailee, muttei etene, hän on tietoisesti päättänyt, ettei maksa vaivaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loppuosa
Vanhempien lastesi ollessa teillä arjen tulisi olla mahdollisimman normaalia. Ei huvituksia, ei syyllisyydentunteen paikkausta herkuilla ja sirkushuveilla, vaan normaalia perhearkea, missä ei unohdeta puolisoa ja yhteistä lasta. Se on myös yksi hyvä perheen myrkyttäjä, jos kumppani häviää saatavista joka toinen viikkoa ja panostaa kaiken tarmonsa vanhempiin lapsiin jättäen parisuhteen ja yhteisen lapsen hattuhyllylle odottamaan seuraavaa viikkoa. Kohteletko lapsia tasavertaisesti, osallistuthan varmasti vähintään puoliksi yhteisen menoihin ja hoitoon? Onhan kumppanillasi omaa aikaa ja lepoa? Onko hänellä oikeus ylipäätänsä kertoa sinulle huolistaan ja ärsytyksen aiheistaan ilman, että otat kaiken automaattisesti hyökkäyksenä? Tuleeko puolisosi aidosti kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi? Osaatko kiittää ja pyytää anteeksi?Tässä muutamia asioita, jotka tuli mieleen. Joku puolisoasi selvästi painaa ja ärsyttää, on tärkeää että pääsette juttelemaan. Suosittelen parisuhdeterapiaa ja nimenomaan sellaisella terapeutilla, joka on erikoistunut uusperheisiin ja joka ymmärtää uusperheiden sudenkuoppia.
Lopuksi vielä. Uusperheen muodostuminen vie aikaa ja yhteisen lapsen syntymä sekoittaa aina pakkaa. Jokainen joutuu hakemaan paikkaansa uudestaan ja rooliaan perheessä. Tutkimusten mukaan suurimmat kehitysvaiheet olisi käyty läpi keskimäärin 4-7 vuodessa. Sitä ennen erilaiset vaiheet, riidat ja kriisit valitettavasti kuuluvat asiaan.
Omasta tilanteestani avaan vielä sen verran, että olen hyvin kiintynyt bonuksiin ja voin sanoa rakastavani heitä. Suhteemme ei kuitenkaan ole täysin suora ja mutkaton, koska mieheni on eräänlaisena tulppana jatkuvasti siinä välissä. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu riitoja ja sanaharkkaa, mutta jos siinäkin on jatkuvasti joku mikromanageeraamassa vieressä ja estämässä kahden ihmisen välisen suhteen luonnollista syntymistä, niin jännite jää aina kytemään. Kyllähän sitä omankin lapsen kanssa ottaa välistä yhteen ja oma lapsi toisinaan ärsyttää ja rasittaa, mutta tällaisia asioita ei saisi käydä bonusten kanssa, koska kaikki tulkitaan automaattisesti pahaksi ja huonoksi ja heti saa pahan äitipuoli- leiman, vaikka kyseessä olisi täysin normaali kärhämä ihmissuhteessa. On mielestäni tärkeää antaa lapsen/lasten ja bonusvanhemman myös niin sanotusti ottaa yhteen ja sopia keskenään kärhämänsä. Ellei homma mene aivan täysin yli. On todella vaikeaa olla läheinen ja luontevasti sellaisten ihmisten kanssa, joiden välissä on aina joku mikromanageeraamassa ja säätämässä välissä. Mieti vaikka jos anoppisi olisi jatkuvasti häsläämässä sinun ja kumppanisi välissä, niin millä tavalla se vaikuttaisi teidän keskinäiseen suhteeseen?
Et ilmeisesti lukenut aloitusta lainkaan. Miksi? Koko viestisi ei sovellu aloittajalle mitenkään.
En ehtinyt lukea ensimmäistä sivua pidemmälle, sen myönnän. Kirjoitinkin heti alkuun etten osaa ottaa kantaa tarkemmin juuri ap:n tilanteeseen, pyrin kirjoittamaan omasta kokemuksestani ja sen myötä ap:lle kysymyksiä pohdittavaksi. Ei me tätä tilannetta voida av:lla ratkaista, vaan ap:n pitää keskustella asioista puolisonsa kanssa. Puolison omaa versiota emme tiedä, joten siinäkin mielessä on vaikea sanoa juuta tai jaata ap:n tilanteeseen.
No kylläpä on puolusteleva asenne sitä lapsia kaltoinkohtelvaa kohtaan. Kyllä sellaisesta pitäisi osata sanoa juuta tai jaata. Oli todella hyvä ja selkeä aloitus. Jos ap ei vallan valehdellut, eikä tarina ole ihan keksitty, mitä en itse asiassa usko, oli niin looginen hyvä ja kuvaava kirjoitus, niin jokainen järkevä osaa tuosta nähdä, että jos lapset kasvaa tuollaisessa kodissa, ilmapiirissä ja puolison kohtelussa, niin se on todella haitallista. Ei ole mitään väliä, mitkä puolison syyt tuohon käytökseen itse asiassa ovat. Niin ei vain voi olla, jos lapsistaan haluaa pitää huolen.
Sinä sen sijaan kannustit jäämään tuohon suhteeseen ja tilanteeseen, että kaikilla on uusperheessä alussa ongelmia, olihan sinulla mielipide, siinä oli sinun juu ja jaa. Kannattasi ehkä nyt sitten lukea se aloitus edes kunnolla uudestaan ajatuksella, ennenkuin kannustaa tuollaiseen tilanteeseen jäämään ja vähättelee noin isoja ongelmia...
No minusta ei ollut selkeä aloitus. Ap kertoi epämääräisesti, että puoliso arvostelee lapsia ja puuttuu syömisiin. Ei puhu lapsille rumasti suoraan, mutta sanoo herkästi siivoamisesta ja muusta ja ap:n mielestä sävy ei ole kiva. Minusta tämä jättää hyvin paljon kysymyksiä ilmaan eikä ap avaa omaa rooliaan millään tavalla. Ei avaa puolisonsa jaksamista millään tavalla, ei avaa sitä miten vauvavuosi on mennyt ja miten vastuut jakautuvat perheessä. Ei avaa sitä onko puolison kanssa yhdessä keskusteltu ja sovittu perheen säännöistä, vai onko oletuksena se, että toinen sopeutuu hiljaa.
En valitettavasti itse osaa ap:n hyvin laveasta kuvauksesta sanoa, onko kaltoinkohtelua vai ei. Ap:n tulkinta ikävästä sävystä on hänen omaa tulkintaansa. Tässä tapauksessa hyvin mieluusti kuulisin sen toisenkin puolen tarinasta.
Tässä alla suoria lainauksia tiivistelmäksi suoraan aloituksesta, mikä sinulle niissä on niin epäselvää? Et vain usko? Eikö kuulosta mitenkään poikkeukselliselta?
(Noista lainauksita selviää myös peräänkuuluttamiasi vastuunjaon asioita, niin rahallisesti kuin lastenhoidossa. Ja mikään, mikään ei oikeuta noin rumaa ja jatkuvaa käytöstä lapsia kohtaan, oli puolison ongelma ja syy käytökseen sitten mikä tahansa. Jo se, ettei sano noille lapsille koskaan mitään positiivista, on iso ongelma. Ja syyllistää heitä, siis heille itselleen myös, jatkuvasti. Juuri siivoamisesta sanomista ei muuten ollut ainakaan aloituksessa mainittu.)
"Aloimme odottaa yhteistä lasta, hänen ensimmäistään ja jotain tapahtui raskauden loppumetreillä. Puoliso alkoi olla todella kireä ja ärtynyt lasteni ollessa meillä. Valitti suunnilleen kaikesta mitä tekivät tai eivät tehneet (välillä heille suoraan, välillä minulle)"
"...eivät saaneet olla mukana missään vauvaan liittyvässä, tekivät edelleen kaiken "väärin" syömisestä ja vapaa-ajan vietosta alkaen. Puoliso kävi syyllistämässä lapsia kun söivät, että syövät liikaa (alipainoisia kumpikin) ja ruoka on kallista, suihkussa käymisestä tuli myös sanomista ja ihan mistä vaan"
"Selvennyksenä, että olen itse maksanut aina puolet kaikesta ja lasteni menot tietysti kokonaan, samoin hoitanut kuskaukset, hankinnat, lastenvahdit ym tarvittaessa, että puoliso ei ole kyllä joutunut miksikään ilmaiseksi "lapsenlikaksi". Yleensä ruuatkin olivat valmiina puolison kotiutuessa töistä, koska minä pääsin aiemmin kotiin."
"Itse olen aivan loppu, olen puun ja kuoren välissä sillä tavalla, kun yritän pitää rauhan maassa ja ennakoida kaikkien seuraavia liikkeitä, ettei tulisi turhia "yhteentörmäyksiä"."
"Tunnelma kotona on kireä ne ajat, kun lapseni ovat meillä. Tuntuu että hekin pidättävät hengitystään ja yrittävät vain pysyä pois tieltä mahdollisimman paljon. Eihän tämmöistä elämää voi lapsia pistää käymään läpi!? He tekevät kaiken mitä puoliso pyytää eivätkä sano hänelle vastaan ja silti tämä ei ole mihinkään tyytyväinen. Aina löytyy jotain tehtävää, syyllistettävää, kritisoitavaa. Ei sano ikinä mitään positiivista."
"Onko tässä enää toivoa? Alan olla siinä pisteessä, että minun on suojeltava lapsiani. En halua nuorimmankaan joutuvan kasvamaan kodissa, jossa on jatkuvasti kireä ja myrkyllinen ilmapiiri."
Edelleen nuo esimerkit jättävät hyvin paljon arvailujen varaan. Millaisessa tilanteessa on sanottu, että syövät liikaa? Ovatko lapset syöneet siis jo useamman lautasen, vai ovatko jääneet oikeasti nälkäiseksi? Millaisesta tilanteesta on ollut kyse? Mitä ihan oikeasti on tapahtunut? On täysin eri asia esimerkiksi sanoa lapsille syömisestä siinä tilanteessa, kun lapset syövät hyvää ruokaa ihan vain syömisen ilosta jo kolmatta lautasta putkeen, eivät todelliseen nälkäänsä niin, että huomiselle ei jää ruokaa. Versus sellainen tilanne, että lasten syömistä rajoitetaan niin, että he jäävät nälkäisiksi ja näkevät nälkää. Ap ei avaa näitä tilanteita edelleenkään yhtään enempää, vaan on häipynyt jo aikapäiviä sitten paikalta.
Eikä me näitä tilanteita voida ratkaista. Sekään ei auta, että aina huudetaan ensimmäiseksi eroa. Ap on yhteinen tekijä näissä molemmissa suhteissaan nykyisen ja eksänsä kanssa. Jostain syystä kumpikaan suhde ei meinaa kestää ja ap ei avaa yhtään millään tavalla pohtivasti omaa osuuttaan. Voihan toki aina pistää pelin poikki ja yrittää onneaan uudessa suhteessa, aina vain uudet lapset, ero ja homma uudestaan.
Yhteinen tekijä sun viesteissä näyttää olevan se, että sanot, ettet voi ottaa kantaa tai ei me voida ratkaista, eikä voi tietää miten on, ja siihen päälle syyllistät kuitenkin perusteetta jostain syystä ap:ta jollain ihan hatusta vedetyllä heitolla (tällä kertaa oli tuo: "Ap on yhteinen tekijä näissä molemmissa suhteissaan nykyisen ja eksänsä kanssa. jne)" Ap sitäpaitsi muuten kertoi, että heillä yhteishuoltajuus toimii oikein hyvin exän kanssa ja hyvät välit...
Ja keksit mitä kummallisimpia skenaarioita puolustella lasten huonoa kohtelua ja vääntää ettei se välttämättä olisi niin. Yhden kerran tai joskus harvoin tapahtuessa, asiattoman sanomisen ja syyllistämisen tms. voi jotenkin selitellä ehkä parhain päin tai että joskus tekee virheen, mutta kun ap:n kertoman mukaan tuo on puolison jatkuva käytösmalli, niin ei sitä kyllä selitellä millään enää parhain päin. No jää sinä sitten edelleen silti arvailemaan.
Ap avasi näitä tilanteita paljon konkreettisemmin ja paremmin vasta viimeisimpien viestien aikana. Kaikki sitä ennen jäi arvailujen varaan, myöskin kaikilla muilla kommentoijilla. Minä en väittänyt, että tilanne aivan pakosti on tavalla x, vaan olen esittänyt erilaisia mahdollisuuksia siitä, mitä tuossa on voinut käydä. Ja esittänyt kysymyksiä, joita on tärkeä miettiä.
Nyt kun ap avasi tilanteita laajemmin, niin on täysin selvää, että kumppanin käytös on asiatonta ja huonoa lapsia kohtaan, eikä siinä ole tulkinnan varaa, ja sen on muututtava. Samalla on tärkeä selvittää, jos se vain on mahdollista, että mistä tuo kaikki johtuu. Ihan jo pelkästään sen yhteisen lapsen takia. Siinä auttavat ammattilaiset paljon paremmin, kuin av:n tietäjät. Oli ap:lta todella viisas veto varata aikaa uusperheisiin erikoistuneelle parisuhdeterapeutille ensi hätään.
Se, että sinulle piti vääntää rautalangasta, ei tarkoita sitä, että muut eivät olisi ymmärtäneet paremmin jo aiemmin. Itse ainakin ymmärsin kuvion ja pääasiat jo erittäin selkeästä ja hyvinkirjoitetusta aloituksesta.
Vai niin, olet siis niitä kerrassaan maagisia ihmisiä, jotka ymmärtävät kokonaistilanteen yhdestä kappaleesta ilman tarkentavia kysymyksiä. Hieno homma! Miksi et ole hakeutunut terapeutiksi, sillä sillä saralla tuollaista maagista kykyä todella tarvitaan? Erityisesti parisuhdeterapiassa olisi todellista tarvetta sille, että pelkästään yhden ihmisen kertoma yleiskuvaus ilman tarkempia esimerkkejä antaa täydellisen kuvan kokonaistilanteesta ja heti pystyy terapeutti kertomaan, että mistä on kyse. Jännä miten ne muut ammattilaiset ovat niin huonoja, että joutuvat kyselemään ja selvittämään asioita monesta eri näkökulmasta niin paljon enemmän.
Kyllä menee sinussa lahjakkuus hukkaan ellet ole alalla :).
Aloitus oli pitkä ja siinä oli hyviä esimerkkejä ja looginen tilannekuva pidemmältä ajalta. Lisäksi oli pari lisäviestiä keskustelun alkupuolella jotka työdensivät kuvaa. Siinä ei ole mitään maagista. Täydellisestä kokonaiskuvasta en ole puhunut, vaan pääpiirteiden ymmärtämisestä. Vaikka ehkä olen sitten lahjakaskin tällaisissa asioissa. Jokaisella on vahvuutensa :)
Yleensä parisuhdeterapiassa joutuu käymään useamman kerran sen 1,5 tuntia, että terapeutti saa pääpiirteistä edes jonkinlaista kuvaa ja silloinkin jää paljon pimentoon. Silti sinä sait pääpiirteet kristallin kinkkaana itsellesi näkyviin muutaman viestin perusteella ilman tarkentavia kysymyksiä, vau! Meillä terapeutti kyseli meidän molempien kokemuksia ja näkemyksiä eikä julistanut heti alkuun kumpaakaan ku*ipääksi ja antanut ainoaksi ohjeeksi eroa. Hänen täytyy olla rinnallasi kerrassaan poskettoman huono.
Se on kyllä hienoa miten täällä av:lla on niin monta osaajaa, jotka ratkaisevat vastaukset mitä kinkkisimpiin kysymyksiin sekunneissa. Parisuhteissa aina pitää erota heti ja aina kyse on siitä, että toinen on paha ja toinen on hyvä. Totuus selviää tietäjille heti. Miten ihmeessä niin monet ammattilaiset vatuloi ja vatvoo, terveydenhuollossa ja sosiaalialalla. Vastaukset ovat niin yksinkertaisia ja selkeitä aina täällä av:lla!
Nohnoh, varohan taas sitä liiallista oman elämän suoraa projisointia av:n juttuihin. Tosiaan, tämä av-palsta ei ole parisuhdeterapia, eikä maalailusi kuvasta omaa ajatteluani.
Tässä ei ole ollut kyse siitä kumpi on hyvä tai aha tai onko joku kusipää. Vaan kyse oli selvästä lasten huonosta jatkuvasta haitallisesta kohtelusta puolison osalta. (Oletuarvoni oli kyllä, että ap ei valehtele, sillä kertomus ooi hyvin liiginen ja kuvaava) No, sinä tarvitstit ymmärtääksesi pääasian (lasten kaltoinkohtelu) enemmän selvennystä, ok.
Mielstäni oli kuitenkin vähän ikävää koittaa keksiä monella tapaa syitä miten ap:ssä voisi olla vikaa. Hyvin tuulesta temmattuja juttuja ja täysin omasta elämästä suoraa perusteetta projisoituja. Jopa niin, että sanoit että ap on se yhdistävä tekijä liitossa, josta hän on eronnut ja nyt tässä liitossa, jossa on isoja vaikeuksia. Ikäviä heittoja ihan sivuraiteella ap:n hankalassa tilanteessa.
Et ymmärtänyt eroa väitteiden ja eri näkökulmien välillä. En väittänyt, että tilanne olisi minkäänlainen. Et ymmärrä tarkentavien kysymysten tärkeyttä, vaan pidät sitä selittelynä (?). En myöskään ole väittänyt ap:n valehtelevan, ihminen vain aina tuppaa kertomaan asiat omasta näkökulmastaan ennen kuin ymmärtää toista. Me tarkastelemme näitä asioita hyvin erilaisesta näkökulmasta, sillä taas ei ole mitään merkitystä ap:n kannalta eikä tämä meidän keskustelumme tuo hänen asiaansa yhtään mitään hyötyä. Se miten sinä olet minut ymmärtänyt ja tuohtunut (?) siitä etten heti suorilta käsin kiirehtinyt tuomitsemaan ap:n puolisoa, ei varsinaisesti liity asiaan. Minun egoni kyllä kestää sen, että voin myöntää tarkempien kysymysten jälkeen, että siinä ei ole kysymyksen varaa toimiiko ap:n kumppani epäasiallisesti lapsia kohtaan. Kyllä toimii, se tuli ap:n jälkimmäisissä vastauksissa hyvin ilmi.
Olisiko sinulla jotain lisäannettavaa ap:lle tähän aiheeseen, vai perustammeko oman ketjun tälle aiheen vierestä jankkaukselle?
Kukahan tässä tuohtui ja alkoi käydä minulle henkiökohtaisuuksiin...? No sinusta on ilmeisesti hyödyllistä kommentoida keskusteluun, jossa puhutaan lasten kaltoinkohtelusta, että mm. ap on yhdistävä tekijä hänen kahdessa "eponnistuneessa" suhteessaan, ja se on sitä virkistävää näkäkulman tuomista keskusteluun? Jos näin, niin kyllä, ymmärrämme nämä asiat vähän eri tavalla. MInusta tällainen oli vähän vyön ali, eikä liittynyt aiheeseen millään tavalla, mutta toki voit olla eri mieltä siitäkin.
En ole myöskään puhunut selittelystä, enkä ole "tuohtunut" siitä ette "heti tuominnut" ap:n puolisoa. Kyllä puhumme aika erilaisiasista lähtökohdista mitä ilmeisimminkin. Ja tottakai voi kysyä lisäkysymyksiä. Kieltäydyt näkemästä ilmiselvästi näkökantaani ja haluat vääntää ajatteluni sellaiseksi mitä se ei ole, mutta ei se oikeastaan haittaa.
Olen tuo edellisen viestin kirjoittaja ja se joka väitteli tässä tuon toisen kanssa (pl.ensimmäinen vastaus tuohon ketjun ensimmåiseen viestiin on joltakulta toiselta.)
Kerron tässä nyt tässä vielä oman näkökulmani katsoa asiaa. Pääasia on mielestäni tässä ap:n puolison jatkuva ja huomattavan huono ja haitallinen kohtelu lapsia kohtaan ja se, että tuollainen olisi tärkeää saada aika nopeasti loppumaan lasten terveen kasvun ja kehityksen turvaamiseksi.
Mielestäni on vähän huono kulma lähteä suhtautumaan tällaiseen lasten elämän isoon ongelmaan - heille tehtävään ja jo jonkin aikaa jatkuneeseen selvään henkiseen väkivaltaan lähtökohtaisesti aikuisten parisuhdeongelmana. Myös parisuhdeterapia ei välttämättä siis ole tällaisissa tapauksissa se oikea osoite. (Perheterapia ja yksilöterapiat saattavat olla parempia osoitteita jos terapioista puhutaan.)
Jos olisi kyse vähän pienemmistä ongelmista perheessä, niin pidemmätkin terapiat voisivat mahdollisesti olla hyvinkin hyödyllisiä. Nyt on kuitenkin kyse tilanteesta, joka on lapsille selvästi niin haitallinen, että on mielestäni selvää, että se pitää saada mieluiten aika pikaisella aikataululla loppumaan ensin. Tämä asia menee mielestäni heittämällä parisuhteen edelle. Vaikka onkin erittäin vaikea tilanne.
Aivan liian usein tällaisiin lapsille selkeästi haitallisiin tilanteisiin jäädään aivan liian pitkäksi aikaa ja usein lapset kasvavat vuosikausia tai koko lapsuutensa tällaisessa myrkyllisessä kodin ilmapiirissä, mikä voi aiheuttaa heille monenlaista vakavaa ongelmaa ja traumaa. Lapset menevät rikki tuollaisessa kasvuympäristössä.
Tällaisissa tilanteissa, joissa lapsille tehdään henkistä väkivaltaa, niin eron peruste on hyvin painava. On usein huono tie koittaa lähteä kovin pitkäksi aikaa ratkaiseman perheen ongelmia esim. siellä terapiassa tai keskenään kotona samalla, jos puolison haitallinen käytös saa jatkua perheessä. (Väkivallan tekijä ja kotikiusaaja saattaa skarpata hetkeksi, mutta käytös palaa usein vääjäämättä.) Samalla se puoliso, joka koittaa saada parannusta tilanteeseen uupuu enemmän ja enemmän koko ajan. Lapsilla on se yksi lapsuus vain ja erittäin tärkeä vaihe terveelle kasvulle ja kehitykselle. Ap on antanut puolisollen jo pidempään mahdollisuuden muutokseen.
Hyväntahtoiset empaattiset "kiltit" ihmiset koittavat usein jäädä ratkaisemaan tällaisia ongelmia usein niin pitkään, että kaikki perheenjäsenet (paitsi se kotikiusaaja) ovat ihan hajalla ja tilanne moninkertaisesti huonontunut. Sitten ehkä erotaan ja kaikki parantelee vuosikausia tai koko loppuikänsä niitä traumoja.
Kyllä, olen täsmälleen samaa mieltä, että tuollainen käytös pitää saada loppumaan, heti. Olen tästä myös ap:lle kirjoittanut. Hän varasi ajan parisuhdeterapeutille, on tärkeää lähteä liikkeelle jostakin hoitokontaktista mahdollisimman nopeasti. Parisuhdeterapia on ihan yhtä hyvä väylä mitä yksilöterapiakin ja ymmärrän ap:n halun nähdä, onko kumppanista työskentelyyn vai ei. Jos muutos vaikuttaa aivan mahdottomalta, niin muuta vaihtoehtoa ei ole kuin ero. Tässä on kyse kuitenkin heidän yhteisestäkin lapsesta, jonka perhe hajoaa, jos erotaan nyt ja heti. Joten ymmärrän miksi ap haluaa hakea apua.
Jos olet tuo sama vastaaja ja tuon kolmen pitkän viestin oman tarinasi jakaja, (kiitos kertomuksestasi, se oli kyllä mielenkiintoinen. Tilanteesi ja oli vain kovin erilainen kuin ap:llä) ,niin sinä kyllä kehotit ensin ap:tä jäämään suhteeseen, ensin perusteena se, että kaikissa uusperheissä on alkuvuosina ongelmia, ja että kyse olisi parisuhteen ongelmista, jotka tulisi ratkaista puhumalla kumppanin kanssa ja ap:n tulisi nyt etsiä omasta käytöksestään syitä tilanteeseen.
Kun sitten tulit myös siihen tulokseen, että ongelmat ovat isoja ja lapsille tehdään todellakin vääryyttä, niin olet kehottanut AP:ta menemään parisuhdeterapeutille ratkaisemaan ongelmaa kumppaninsa kanssa. Nyt puhut ensimmästä kertaa edes eron mahdollisuudesta, aiemmin olet painottanut, että mielestäsi ihmiset eroavat liian herkästi ja jopa aloit hienovaraisesti jossain kohtaa syyllistää ap:ta erosta vanhempien lasten isäänkin. Olenko väärässä?
Perhe hajoaa, jos erotaan nyt heti. Se on totta. Ja vanhempien lasten väärinkohtelu ja kiusaaminen loppuu myös samalla heti.
Mitä virkaa on perheellä, jossa toimitaan väkivaltaisesti, jonka pitäisi olla turva, mutta on traumojen ja pahan olon lähde. Ja siis tarkoitan tuolla "heti" sitä, että kun saa asiat käytännössä järkevästi järjestettyä ja sen verran prosessoitua, en tyyliin heti huomenna tai ensi viikolla. Meneehän siihen toki vähän aikaa.
Jos aikuisten suhdetta haluaa erilleenmuuton jälkeen jollain tavalla vielä käsitellä, niin se on hyvä tehdä erillään niin, että lapset ovat turvassa. En itse näe, että olisi realistista odottaa ap:n puolisolta valtavan isoa pysyvää muutosta lyhyessä ajassa esim. terapiassa tai muuten, koska on kyse noin isosta ongelmasta käytöksessä. Terapia voisi silti olla varmasti hyödyllistä jokaiselle.
AP:lle ohjenuoraksi lause: "Minun lapsiani et kohtele noin!" Muut asiat tulee järjestyksessä sitten tämän jälkeen.
En ole kehoittanut ap:ta jäämään suhteeseen, niissä alkupään viesteissä esitin kysymyksiä, joita ap voi pohtia. En ole väittänyt, että ap:n tilanne on sama mitä minulla, kerroin esimerkkinä oman tilanteeni, mutta missään vaiheessa en ole väittänyt, että se on yhtä kuin ap:n tilanne. Olen alusta lähtien kehoittanut hakemaan apua, parisuhdeterapiasta muunmuassa. Ap selvennettyä tilannetta tarkemmin täsmensin edelleen, että on tärkeä saada apua. Kaikissa viesteissäni muille ihmisille en ole ottanut suoraan kantaa ap:n tilanteeseen, vaan puhunut myös yleisesti. Kaikki viestini eivät koske ap:ta ja hänen tilannettaan henkilökohtaisesti, vaan yleisesti. Olen vastannut muiden ihmisten viesteihin yleisellä tasolla.
Miksi en heti ensimmäisenä ole huutamassa, että eron pitää tapahtua nyt heti? Eräs suomalainen terapeutti kirjoitti asiakkaastaan, joka alkoi (mies) vaimonsa yhteisen lapsen syntymän jälkeen käyttäytymään täysin eri tavalla. Hän tunsi vastenmielisyyttä lasta kohtaan, koki että lapsi oli pilannut hänen elämänsä. Pari hakeutui avun piiriin, mies aloitti oman terapiansa missä kävi ilmi, että miehen oma isä oli hylännyt hänet suurinpiirtein samoihin aikoihin, kun mies oli alkanut tuntemaan vastenmielisyyttä lastaan kohtaan. Siis että mies oli vauvana aikoinaan ollut saman ikäinen, kun oma isänsä hylkäsi. Kun tämän trauman käsitteli terapiassa, miehestä tuli hyvä ja rakastava isä. Moni olisi tuossakin tilanteessa vaimolle sanonut, että eroa heti, ei tuosta miehestä isää tule koskaan.
Me emme tiedä mitä kaikkea tässä on taustalla. Tiedän sen oman koulutukseni ja ammattini kautta, että ero on aina traumaattista lapsille. Joten on vain viisasta selvittää asioita ensin, ihan jo sen yhteisen lapsen sekä vanhempien lasten takia. Että hekin saavat jonkun selityksen, sillä lapsi muutoin luulee, että huono käytös johtuu heistä ja heidän huonommuudestaan. Se että ei heti lähde ja jätä ei tietenkään tarkoita sitä, että huonoa käytöstä pitää vain sietää. Ei pidä, sille voi laittaa myös rajat. Ap:n kumppanin käytös ilman interventiota tulee heijastumaan myös yhteiseen lapseen, joten siitäkin syystä on tärkeä hakea apua. Aivan kuten ap on tehnyt.
Kun sinä tiedät sen, että ero on traumaattista lapsille, niin sinuun pitäisi tietää myös se, kuinka traumaattista on elää henkisen väkivallan (mm. kiusaamisen, syyttelyn, alentamisen, sumuttamisen, halveksunnan, manipuoloinnin ja valehtelun) keskellä perheessä. Se on paljon traumaattisempi vaihtoehto kuin ero, jos niitä verrataan keskenään. (Fyysinen väkivaltaa edeltää myös tavallisesti pidempään jatkunut ja ajan kanssa pahentunut henkinen väkivalta.) Sinulle tämä aihealue taitaa olla vähän vieras? Eron haittavaikutukset kutenkin jostain syystä tuttuja? Erojakin on niin monenlaisia ja monella tavalla hoidettuja, että ei niitä voi mielestäni oikein niputtaa yhteen.
Mielestäni voi olla myös vähän vastuutontakin ottaa joku poikkeutapaus esimerkiksi, missä huonosta isästä kuoritui trauman käsiteltyään oikea malliesimerkki. Kai ymmärrät itsekin että tuollainen on aika poikkeuksellista ja on vastuutonta kannustaa ihmisiä jäämään henkisen väkivallan keskelle pitkäksi aikaa (esim. yli vuoden jo kestänyt, kuten tässäin ap: tapauksessa) Sinun pitäisi tietää sen sijaan, että on suuri ongelma, että väkivaltaisiin suhteisiin jäädään liian pitkäksi aikaa, kun yritetään, toivotaan ja käydään terapiassa, kuullaan se poikkeusesimerkki (joka ei ole verrannollinen omaan tilanteeseen, koska taustalla on eri asiat).... Sillä tilanne ei valtaosassa tapauksista parane, vaan pahenee ja se rikkoo tehokkaasti perustuksia myöten tällaisessa perheessä pidempään elävät ja kasvavat.
Et varmaan myöskään halua myöntää sitäkään, mitenkään syyllistävästi vihjaillen kirjoitit mm. ap:n edellisestä erosta, josta et tiedä kyllä yhtään mitään...? Tuollainen ei sinusta ole haitallista kijoittaa ihmiselle, jonka puoliso käyttöytyy henkisesti väkivaltaisesti? Tähän et ole vastannut vieläkään. Tässä suora lainaus sun kirjoittamasta tekstistä, löytyy tästä samaisesta viestiketkusta:
"Ap on yhteinen tekijä näissä molemmissa suhteissaan nykyisen ja eksänsä kanssa. Jostain syystä kumpikaan suhde ei meinaa kestää ja ap ei avaa yhtään millään tavalla pohtivasti omaa osuuttaan. Voihan toki aina pistää pelin poikki ja yrittää onneaan uudessa suhteessa, aina vain uudet lapset, ero ja homma uudestaan."
Sivuutit sujuvasti ensialkuun aloituksesta sekä ap:n alun viesteistä kuvailut selvästä henkisestä väkivallasta ja sen kaavoista perheessä ja suhteessa, ja sanoit, ettei aloituksesta voi niin päätellä, etkä voi sanoa juuta etkä jaata, mutta sitten tällaista syyllistävää voit sanoa ilman mitään perustetta? Vain siksi, että hän on eronnut aiemmin. hmm.
En tiedä miten paljon jaksan enää vääntää ja selitellä sinulle sanomisiani, sillä saat kyllä kaiken väännettyä juuri sillä tavalla miten itse haluat asiat käsittää. Olen moneen kertaan, moneen otteeseen kirjoittanut siitä, että ap:n alun kertomus oli epäselvä ja ap ehti kuvata miehensä käytöstä paljon seikkaperäisemmin huomattavasti myöhemmin. Sinulle kuvio on ollut alusta lähtien hyvin selvää, sinä näit selvän kaavan yksiselitteisestä väkivallasta alusta lähtien. Kerrassaan hienoa, minä en sitä kyennyt niin selkeästi huomaamaan ennen kuin ap täydensi kertomustaan.
Kirjoitukseni ap:n osallisuudesta molemmissa suhteissa ei ollut varsinaisesti osoitettu edes ap:lle, oli vastaus toiselle ihmiselle. Sinulle tai jollekin muulle. Jankkaat tuosta samasta asiasta sivu tolkulla ja nostat sen toistuvasti esiin. Kyllä, se oli tökerösti kirjoitettu ja kuvasti ennemminkin omaa turhautumistani tämän palstan ja ihmisten mustavalkoisiin totuuksiin. Joko sait rauhan vai piitääkö meidän avata todella oma keskustelu siitä, miten penäät minulta jo hyvin erikoisella tarmolla vastauksia ihan kaikkeen mahdolliseen, keksit omia merkityksiäsi ja vääntelet sanomisiani.
Olen itseasiassa tuo sama kirjoittaja, joka kirjoitti kokemuksiaan sadistisesta vanhempipuolesta, joten minulla on hyvinkin henkilökohtaisia kokemuksia lähisuhdeväkivallasta ja sen eri muodoista. Olen ollut se lapsi uusperheessä, joka on joutunut vanhempipuolen nyrkkeilysäkiksi ja piinan kohteeksi. Olen nähnyt myös vierestä miten aikuisten toimintahäiriö vaikuttaa niihin vanhempipuolen biologisiinkin lapsiin. Silloin kun on yhteisiä lapsia kuvioissa ja toisen vanhemman, tai molempien käytös on haitallista, niin koko perhe tarvitsee apua. Minun lapsuuden perheeni olisi tarvinnut apua, ihan joka ikinen meistä.
Minä taas en usko, että sinulla riittää ammattitaito saati elämänkokemus sanomaan ap:lle, tai kenellekään kenenkään puolesta, milloin joku on autettavissa ja milloin ei. Sinä et sitä pysty sanomaan, etenkään av:n kommenttikentän kautta. Minäkään en pysty sitä ap:lle sanomaan.
Otatko enää millään tavalla osaa ap:n keskusteluun, vai kommentoitko ja kaivatko sinä täällä enää pelkästään minun kirjoituksiani?
Tuntuupa pahalta näin aikuisena lukea tällasta kun on ollut itse toi syrjitty lapsi. Ja pahinta ei todellakaan ollut se syrjiminen äidin puolison osalta vaan se että äiti laittoi hänet mun hyvinvoinnin edelle.