4v poika itkee ja raivoaa aina jos joku menee väärin ja heittää homman lössiksi heti!

Hän on aina ollut tulisieluinen ja tuntuu, että tytöllä vaatimustaso omien taitojen suhteen on vaan liian korkealla. Meillä kanssa hihat palaa nanosekunnissa, jos joku ei mene niinkuin pitäin ja tavarat lentelee. Esim. tänään kun barbien housut ei lähtenyt irti kun oli pari kertaa nykäissyt niin silmitön huuto ja kiljuminen, sitten huutaa että barbie on ihan tyhmä se olis parempi heittää roskiin ja seuraavaksi se nukke lentää johonkin tai hän paukuttaa sillä seinää. Ja tämä toistuu ties kuinka montaa kertaa päivässä. Ja tällasta on ihan pienemmistäkin asioista. Inhoaa jos sormiin osuu ruokaa ja varsinkin maitoa -hepuli. Ulkoa tullessa saattaa riehua ja huutaa puoli tuntia sitä kun ei halua ottaa haalarin kuminauhoja pois kengän alta kun sormiin menee likaa jne. Välillä meinaan tulla hulluksi.



Ja sitten on väilllä parempia päiviä niin on niin fiksu ja filmaattinen. Ja älyltään tyttö on aivan timantin kova. Osaa jo vähän lukea ja laskea jotain yksinkertaista (esim. jos pikkusiskolla on 4 omenaa ja hän antaa isille yhden niin montako jää), tuntee paljon eri maita eli osaa osoittaa kartalta ja nimetä ja osiin jopa liittää oikean lipunkin. Jne, kaikenlaista.



Heti joku ehdottaa ap:lle jotain tautia. Hyvä tavaton. Olen kyllä sitä mieltä, että tämä on ihan normaalia käytöstä tämän ikäselle. EI sellaisille jotka ovat rauhallisia ja maltillisia vaan niille, joilla on kova elämisen ja olemisen tuska. Äly ja temperamentti samassa paketissa on tosiaan vähän hankalaa.

Jos ruokaa roiskuu tippakin johonkin tai ei asetu hyvin lusikkaan niin tulee raivari! Pojalla on kyllä tavoitteita selkeästi ja yrittää ensiksi kokeilla asiaa ihan niinkuin pitääkin ja soveltaa omaa päättelykykyään mutta jos menee ekalla yrittämällä toisin kuin suunnitteli niin niin rääkäisee " Miten se nyt meni?! Meni ihan väärin!" ...Sen jälkeen turhaa herraa lohduttaa tai kannustaa kun koko maailma romahtanut. Tuo on vaan jatkuvaa mikä tosiaan meinaa viedä kaikilta hermot. Kylässäkin tulee noita raivareita koko ajan ja ollaan minimoitu kyläilyt ihan täysin.



Poika osaa kirjaimia ja numeroita aika hyvin jo joten sitä nerokkuuttakin löytyy sentäs. Pojan kanssa voi keskustella tosi henkeviä jo päivänpolttavista aiheista. Tempperamenttinen olen minäkin ja kai samanlainen lapsena. Koulussa en ollut mitenkään hyvä koskaan ja olin kiusattu, tosin ujouden takia. Miehelläni lieviä asperger-piirteitä muttei mitään tempperamenttivaikeuksia. Taitava ollut aina monessa asiassa. En mielellään myöskään lähtisi luokittelemaan ketään.



ap