Puoliso ei halua pariterapiaan

Kumppanisi haluaa erota ja terapian katsotaan vain pitkittävän prosessia.

Tärkein kysymys kuuluu, haluaako miehesi ylipäätään yrittää pelastaa parisuhdetta ne. Kaikki ei välttämättä halua mennä mihinkään parisuhdeterapiaan avautumaan tuntemattomalle ongelmistaan jossa joutuu kuulemaan asiantuntijan toteamukset jo itsellekin tiedossa olevista epäkohdista. Yleensä terapeutit lähinnä kuuntelee ja antaa myötätuntonsa, lisäksi kannustaa asiakkaitaan miettimään itse ongelmiinsa ratkaisuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä aiheista haluasit ap keskustella?

Miksi haluat keskustelulle "yleisön"?

Ajatteletko, että yhdessä terapeutin kanssa, saat miehesi muuttamaan mielipiteitään ja käytäntöjään?

Ajatellaan että miehesi yhtäkkiä suostuisikin keskustelemaan asioista. Miellyttäisikö tämä, vai keksisitkö tilalle jotain muuta valittamisen aihetta?

Onko mahdollista että kumppanisi ei vaan kiinnosta sinua enää ja hän on helppo uhri koska on keskivertomies ja kommunikointivalmiudet melko heikot. Terapiatarinalla vaan haluat vakuuttaa itseäsi siihen että olet oikeassa ja syytön ja saat mielenrauhan siltä kun pakkaat tavarasi ja jätät kumppanisi?

En tiedä, mutta meillä ainakin mies alkoi huutamaan ja hajottamaan raivopäisenä mun tavaroita sekä pitämään tämän jälkeen pitkiä mykkäkouluja, kun yritin puhua suhteen ongelmista. Halusin, että voisimme oikeasti keskustella ongelmista yhdessä, kun mies ei ulkopuolisen henkilön läsnäollessa uskaltanut käyttää näitä minun "mykistämiskeinoja".

Eroonhan tietenkin sitten kuitenkin päädyttiin, mutta hieman turvallisemmin, kun terapiassa oltiin käyty.

Vaikea uskoa että pelkkä keskustelun vaatiminen saa ketään hajottamaan paikkoja. Mielestäni jätät jotain pois? Oliko joku humalassa vai molemmat ? Tapahtuiko tämä keskustelun hakeminen jonkun riidan yhteydessä?

Siis oli sunnuntaipäivä ja juuri syöty hyvin ja molemmat levänneitä ja esitit keskustelua ja mies alkoi hajottamaan paikkoja ja räyhäämään?

En voisi edes kuvitella meneväni edes yksilöterapiaan saati parisuhdeterapiaan. Ei ne miehet pelkästään ole haluttomia. Itse olen 67 v. nainen enkä kenellekään ulkopuoliselle kykenisi avautumaan elämäni ongelmista.

Vierailija kirjoitti:

Minä en halunnut pariterapiaa, en eroakaan. Koin terapian sellaisena, että siellä kaikki hyökkäävät minun kimppuuni.

Tämä on kuin suoraan ex-mieheni suusta.

Ei halunnut puhua, ei halunnut pariterapiaa (kun siellä häntä olisi vain syytelty), ei halunnut tehdä mitään mikä olisi muuttanut asioita, eikä etenkään olisi halunnut erota.

Lopulta minulle oli ihan sama mitä ex halusi tai ei halunnut, hain eron ja erosin.

Puhumaton ja lähes täysin kommunikoimaton ex oli todella pitkään, yritin ja yritin, mutta en sitten enää jaksanut. Olisi pitänyt lähteä jo paljon aiemmin.

Monet luulee, että siellä etsitään syyllistä

Vierailija kirjoitti:

No hän ilmeisesti haluaa kuitenkin erota 

Tämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä aiheista haluasit ap keskustella?

Miksi haluat keskustelulle "yleisön"?

Ajatteletko, että yhdessä terapeutin kanssa, saat miehesi muuttamaan mielipiteitään ja käytäntöjään?

Ajatellaan että miehesi yhtäkkiä suostuisikin keskustelemaan asioista. Miellyttäisikö tämä, vai keksisitkö tilalle jotain muuta valittamisen aihetta?

Onko mahdollista että kumppanisi ei vaan kiinnosta sinua enää ja hän on helppo uhri koska on keskivertomies ja kommunikointivalmiudet melko heikot. Terapiatarinalla vaan haluat vakuuttaa itseäsi siihen että olet oikeassa ja syytön ja saat mielenrauhan siltä kun pakkaat tavarasi ja jätät kumppanisi?

En tiedä, mutta meillä ainakin mies alkoi huutamaan ja hajottamaan raivopäisenä mun tavaroita sekä pitämään tämän jälkeen pitkiä mykkäkouluja, kun yritin puhua suhteen ongelmista. Halusin, että voisimme oikeasti keskustella ongelmista yhdessä, kun mies ei ulkopuolisen henkilön läsnäollessa uskaltanut käyttää näitä minun "mykistämiskeinoja".

Eroonhan tietenkin sitten kuitenkin päädyttiin, mutta hieman turvallisemmin, kun terapiassa oltiin käyty.

Vaikea uskoa että pelkkä keskustelun vaatiminen saa ketään hajottamaan paikkoja. Mielestäni jätät jotain pois? Oliko joku humalassa vai molemmat ? Tapahtuiko tämä keskustelun hakeminen jonkun riidan yhteydessä?

Siis oli sunnuntaipäivä ja juuri syöty hyvin ja molemmat levänneitä ja esitit keskustelua ja mies alkoi hajottamaan paikkoja ja räyhäämään?

Onhan sitä vaikea uskoa, että joku todella käyttäytyy noin. Itsekin hakkasin tuonkaltaisessa suhteessa liian kauan päätäni seinään. Jossa siis oli henkistä väkivaltaa ja joskus irrationaalisia raivokohtauksia. (Paljon oli myös hyviäkin aikoja ja asioita sekä rakkautta.) Keskustelu ongelmista, vaikka kuinka nätisi koitti, ei onnistunut. Oli todella vaikea ymmärtää, että joku todella käyttäytyy välillä oikeasti noin, varsinkin kun oli suuren osan ajasta kuitenkin ihan toisenlainen. Mutta kyllä, sellaisiakin ihmisiä on. Ja jos oli muita ihmisiä paikalla, niin mies ei esim. raivostunut.

Vierailija kirjoitti:

Minä en halunnut pariterapiaa, en eroakaan. Koin terapian sellaisena, että siellä kaikki hyökkäävät minun kimppuuni.

Kävin kerran pariterapiassa ja vähän samansuuntainen olo. Tai ei terapeutti hyökännyt, mutta ei tehnyt oikein muutakaan. Minä ja mies hyökkäsimme toisiamme vastaan ja terapeutti oli lähinnä hiljaa. Sen jälkeen totesimme, että tämä nyt ainakaan ei auta.

Vierailija kirjoitti:

Monet luulee, että siellä etsitään syyllistä

Joka ajattelee heti ongelmien ratkomisen olevan syyllisten etsimistä, on usein hankala ihminen, jonka kanssa on todella vaikea kommunikoida. Eikä hän pysty keskittymään ajattelemaan niitä itse asioita ollenkaan, kun on vaan omassa puolustus(+hyökkäys) -poterossaan.

Tää on nyt myöhäistä aloittajalle vastata, siksi laitan vaan omasta puolestani huomioita. 

Minä olen se joka haluaa keskustella. Vuosia sitä yrittäneenä, eikä toinen suostu ulkopuoliselle jutella. Pelkää syyttelyä. No sellaiseksi se on mennyt kahden kesken, koska ei suostu kuuntelemaan mitä asiani koskee, ei ole tunteen tasolla läsnä mitenkään. Käyttää mykkäkouluja ja fyysisesti poistumista huoneesta. Koen itse sen välinpitämättömyytenä, tunneköyhyytenä ja  itsekkäänä tekona. On sanonut ettei hänellä ole syytä tai mitään asiaa jutella. Eli kokee ne asiat vain minun huolekseni. No yksinäiseltähän se sitten tuntuu kun parisuhdetta pyörittää yksin. Väkisinkin on eroajatuksia ollut monta vuotta ja nyt olen sen viimein ymmärtänyt ettei tästä yksin tule mitään. Surullista että näin kauan olen yksin yrittänyt saada toisen huomiota. Mutta oudointahan on että hän ei halua erota. Minä silti aion koska tämä ei ole läheskään ainut ongelma. Se oli siinä. 

Huuhata tollaset terapiat. Pelkkää rahastusta.

Käytiin kerta. Uskomatonta pskaa. Siitä on 10 vuotta ja ollaan naimisissa. Hyvin menee ilman terapiaa.

Uutta matoa koukkuun vaan.  Jätä ennemmin kuin myöhemmin jos homma ei luista.

Eihän pariterapia mikään taikasauva ole, joka taikoo ongelmat pois. Terapia vaatii aina omaa halua, kykyä ja jaksamista tehdä se vaadittava työ, jotta pääsee eteenpäin. Jos yksikin näistä puuttuu, ei terapia voi auttaa.

Halua ratkoa ongelmat pitää olla molemmilla. Yksin et voi parisuhdetta pelastaa.

Terapia vaatii myös kykyä asettua toisenkin asemaan ja kykyä tarkastella itseään kriittisesti. Kaikki eivät myöskään ylipäätään "osaa" keskustella asioistaan merkityksellisellä tavalla. Heitä ei mikään terapiamuoto vie eteenpäin, sillä terapeutti ei ole ajatustenlukija tai mikään "parantaja", joka ilman puhetta saisi ongelmat ratkeamaan. Kyky ilmaista tunteitaan ja ajatuksiaan tarvitaan. Jos et osaa kertoa mitä todella ajattelet, mitä toivot ja mitä tarvitset, tulet saamaan vain ylimalkaisia neuvoja yhteisistä suihkutuokioista.

Myös jaksamista tarvitaan. Kriisitilanteessa toisella voi olla voimat jo täysin loppu ja kaikki jousto käytetty, eikä parisuhteen eteen työskentelyyn ole enää voimavaroja. Jaksamisen haasteet ovat usein selityksenä siinä, että haluaisi kyllä suhteen paranevan ja periaatteessa osaisi kyllä ilmaista itseään, mutta ei löydä voimia tai motivaatiota kuitenkaan viedä asiaa eteenpäin. Ehkä jaksaminen on näistä kolmesta se ainoa, jonka kohdalla itse suosittelisin aikalisää ja voimavarojen palautumiseen tähtääviä toimia ensin ja parisuhteen haasteiden korjaamista vasta sitten, kun kumpikin on paremmin tolpillaan.

Ketju on vanha, mutta ap:n kaltaisessa tilanteessa olevalle sanoisin, että hakeudu yksilöterapiaan. Tee töitä oman hyvinvointisi eteen,  jos sinulla on siihen nyt voimavaroja. Tulet olemaan paljon paremmassa paikassa itsesi kanssa ja parempi tuki lapsillesi heidän erosurussaan, päädyttepä lopulta eroon tai ette.

Puolisoasi et voi terapiaan pakottaa. Tuskin edes haluaisit hänen tulevan sinne pakotettuna, sillä niillä eväillä ei pitkälle pötkitä. Ehkä hän kaipaa aikaa selvitellä ajatuksiaan ensin itse, tai ehkä hän on liian tiukilla nyt muutenkin. Aika voi auttaa. Mutta jos hän on menettänyt halunsa jatkaa, sinun pitää vaan päästää irti.

T. Lyhytterapeutti