Millaisia vastoinkäymisiä sinulla on elämässä ollut?

hirveä työpaikka. Ikää on 32v.

Työuupumus, masennus, jossain määrin elämää rajoittava fyysinen sairaus.



Muuten asiat ovat hyvin.

- koulukiusaaminen 5-7 luokilla

- jätetyksi tuleminen 3 x

- keskenmeno

- oma ahdistuneisuus

- esikoisen ongelmat

-väkivaltainen entinen aviomies, jouduin leikattavavaksi sairaalaan ko miehen viimeisen pahoinpitelyn takia ja erosin, muutin 800km päähän lasten kanssa.

-oikeudenkäynnit miestä vastaan+koko kauhea prosessi, mitä tuohon liittyi

-eron jälkeisten vuosien rahahuolet



Nyt elämä on ihanaa!

21 leikkausta, väkivaltainen parisuhde ja siihen liittyvä oikeudenkäynti, 5 kaverin itsemurha 6 viikon sisään, ensimmäinen kaveri hukkui 6 v ja erittäin läheinen kaveri sairastui 3 v syöpään ja kuoli 6 vuotiaana, burn out, aviopuoliso petti ja siitä seurannut ero, nyt työkyvyttömyyseläkkeellä onnettomuuden seurauksena.

- hylätty lapsena (alle 1 v)

- hyväksikäyttö lapsena

- kahden läheisen itsemurha

- parisuhde narsistisen ihmisen kanssa

- läheisen vakava sairaus

- vammainen lapsi

- masennus

Olen joskus miettynyt, että onko ne ikävät tapahtumat loppujen lopuksi aina vastoinkäymisiä vaiko elämää vain. Kyllähän niistäkin seuraa aina jotain hyvääkin ja ne kuuluu elmään. Eihän sitä osaisi nauttia hyvistä asioista jos ei olisi vastoinkäymisiä.



Olen saanut kahdesti potkut eri työpaikoista mielestäni epäreilusti.

Mieheni petti minua lähes koko yhdessä olo aikamme ja erosimme.

Olen menettänyt kuoleman kautta äitini, parhaan ja ainoan ystäväni, lisäksi muita sukulaisia.

Olen joutunut lastensuojelunasiakkaaksi.

Olen saanut häädöt yhdestä asunnostani koiran vuoksi ja rakkaan koirani kuolemakin oli vastoinkäyminen.

Sairastan parantumatonta aika vakavaa sairautta.



Nämä kaikki kai lasketaan vastoinkäymisiksi, mutta kai ne kaikki on kuitenkin vain elämää ja niin kuului tapahtua. Elämä ei voi pysyä koko ajan samanlaisena. Tarvitaan muutoksia.

koulussa mua kiusattiin. Vaari oli alkoholisti ja kuoli viinaan kun olin kymmenen. Äitini olikin sitten vastineeksi sosiaalisesti äärimmäisen syrjäänvetäytyvä absolutisti. En koskaan käynyt missään.



Kun aloin seurustella lukion viimeisellä, mies jätti koulun kesken ja meni oppisopimuskoulutukseen. Vuoden käytyään iski lama ja mies jäi työttömäksi, koulu kesken. (No vastineeksi, jonkun ajan päästä mies löysi uuden oppisopimuspaikan, valmistui ja meni opistoasteen kouluun ja tienaa nykyään ihan kivasti, tämän laman aikana ei ole ollut työttömänä)



Kun olin parikymppinen yliopisto-opiskelija, kärsin ocd:sta ja ahdistushäiriöstä. Onneksi löysin sitten töitä ja ne piti mua kasassa ja miehen työttömänä ollessa myös taloutta kunnossa, vaikkei noi oireet sinänsä poistuneet moneen vuoteen. Oman alan työkokemuksesta oli myöhemmin aika paljon muutakin hyötyä kuin pään kasassa pito..



Sain lapsen ja tuskailin muutaman vuoden, kun en onnistunut sitä kasvattamaan, sitten, kun olin noin kolmikymppinen, kävi ilmi, että lapsi onkin vammainen, sillä on asperger. Koulujen kanssa on tapeltu ja kuntoutuksissa juostu, mutta tätä nykyä meillä on älykkyydellään autismiaan hienosti kompensoiva teini. Ongelmien ollessa pahimmillaan viimeistelin väikkäriä ja olin niin puhki, etten jaksanut hakea tarpeellisella tarmolla rahoitusta vaan jäin työttömäksi, ja eihän jatko-opiskelija mitän työkkärirahaa saanut. Rahat loppu ja asuntolaina erääntyi. Toisaalta hirveä paine tässä vaiheesssa auttoi saamaan senväikkärin aika hyvää kuosiin aika nopeasti ja arvosana oli lopulta erinomainen. Sit sain päivärahaakin, mut saman tien löysin myös töitä ja palkkataso oli sellainen, että velanmaksun taantuman sai aika nopeasti kiinni.



VIime vuonna kuoli monia läheisiä ihmisiä ja myös lapsen 2 parasta ystävää (molemmat oli vanhoja ukkoja, kuten assilla usein, joten ihan normaaleja kuolemia, mutta lapsella aika koville ottavia). Näistä on vaikea keksiä vastineeksi mitään positiivista kehitystä kuten olen yrittänyt kaikille muille vastoinkäymisilleni esittää. Toisaalta kaikki kuolleet ovat ollet sairaita ja kärsineet kivuista. Ehkä on hyvä, että se loppui. Oma äiti on just nyt sairaalassa, mutta toivon ja odotan, että paranee sieltä kotiin.



TÄllähetkellä mulla on siis ikää 35.

Itsetuhoinen nuoruus+varhaisaikuisuus.

Köyhyysrajoilla elettiin.

Muitakin ankeita sukulaiskohtaloita.

Vihdoin parisuhde ja lapset, 1 raskaus oli päättyä onnettomasti, ravasin NKL:llä.

Mies ei ole ihan sitä mitä toivoin, mutta sinnepäin.

Lähipiirissä ikäviä kohtaloita, erään lapsiperheen äiti kuoli, läheisen ainoa lapsi surmattiin jne..



Kuulostan varmaan ihan sos.tapaukselta, mutta olen saanut itseni maisteriksi koulutettua, 2 autoa, maksettu talo Hgissä, mutta ennen kaikkea ihanat lapset. Mutta ymmärtänette, että kevyen masennuksen ja ahdistuksen rajamailla elän jatkuvasti.



Toistaiseksi olen onnistunut lasten ja luonnon voimalla itseni terapoimaan, vaikka välillä raskaalta tuntuu.



Kiitos, tulipa tilitys elämästäni.

-isän alkoholismi (pieksi vähän väliä kun olin pieni, loppujen lopuksi en enää jaksanut, laitoin välit poikki ja ilmoitin että saa soittaa ja nähdään kun on selvin päin)

-masennus

-karmea työpaikka jossa en onneksi ollut muutamaa kuukautta pidempää kun sain potkut, pomo syytti vaikka mistä, kaikki syytökset tuulesta temmattuja

-avioero, en jaksanut miehen jatkuvaa töissä oloa ja kaikkien lupauksien rikkomista (seurustelun alussa ja ennen naimisiin menoa miehen työajat olivat säännöllisiä, työpaikan vaihduttua työpäivät lipesivät välillä yli 18tuntisiksi ja kotona sitten vain nukkui ja jos ei nukkunut niin joi enkä jaksanut sitä menoa pienen vauvan kanssa)

Siitä syystä, että nykyään ihmisillä on tapana esiintyä vain onnistujina ja kukaan ei tunnu kokeneensa elämässään minkäänlaisia vastoinkäymisiä.

Itselleni vastoinkäymisiä elämässä ovat olleet:

- työttömyys

- yksinäisyys

- yksinhuoltajuus, joka on yhtäaikaa kuitenkin positiivinen juttu, mutta kuitenkin toisinaan aika rankka

- mielenterveysongelmista kärsivän henkilön kanssa seurustelu

äidin kanssa alakoululaisena.

-köyhyyttä koin lapsena

-vaihdoin koulua muuttojen vuoksi 6 kertaa perukouluaikana

-väkivaltainen parisuhde

-työttömyyttä



Nyt elämä on hyvin; on ihana uusperhe, kummallakin on töitä, kotona on rauhaisaa

äidin kanssa alakoululaisena.

-köyhyyttä koin lapsena

-vaihdoin koulua muuttojen vuoksi 6 kertaa perukouluaikana

-väkivaltainen parisuhde

-työttömyyttä

Nyt elämä on hyvin; on ihana uusperhe, kummallakin on töitä, kotona on rauhaisaa

Itse sorruin huumeisiin lukion jälkeen, käytin 4 vuotta.

Suurin murhe on ollut oma teini-ikäinen lapsi, joka nyt ei edes asu kotona, on huostaanotettuna. Asiat on nyt paremmin, mutta muutaman vuoden saatiin kamppailla hänen kanssaa niin että se vei melkein totaalisesti kaikki voimat ja pisti perheen koville.

Aloitan lapsuudesta -> nyt tähän pisteeseen:



-jalkavamma lapsesta asti (sairaala oli sitä mieltä,et on terve jalka,mutta kun pysty käveleen 200m pidempään niin sit n.15v pääsiin kunnon tutkimuksiin,jalassa vaikka mitä vialla,mutta hoitoihin ei silloin ollut varaa,nyt se on vain jäänyt... vaikka ei mulla taitais olla varaa vieläkään...)

-ihosairaus puhkesi n.13v iässä (tutkittu nyt koko ikä,ei tietoa mikä vaivaa,mutta imusolmukkeiden kohtiin ilmestyy aika ajoin suuria märkiviä haavaumia. Rajoittaa elämää,ovat kivuliaita,vaikeita hoitaa,rajoittavat välillä liikkumistakin ihan ja ennenkaikkea noloja)

-koulukiusattiin 3-7lk,ei fyysistä,mutta psyykkistä. Vaikutti itsetuntoon ja sosiaaliseen elämään. Itsetunto on jo ok,mutta sosiaalinen elämä kateissa....

-2 kaveria kuoli,toinen kun olin 16v (kaveri saman ikäinen),toinen kun olin 20v (kaveri pari vuotta nuorempi)

-parisuhdekriisi,menimme naimisiin 22v. Pian alkoi ilmetä ongelmia. Mies paljastu velkaiseksi ja tuhlaavaksi juopoksi (oli todellakin onnistunut esittämään ihan muuta!! tunsimme kylläkin vain 7kk ennen naimisiin menoa ja tulin heti raskaaksi....) Tätä on setvitty tähän saakka. Miehellä kaikki asiat ulosotossa ja minä pidän huolta taloudestamme,mies lopetti onneksi juomisen ja on nykyisin oikein kunnollinen ja loistava isä-> hänellä todettiin ADHD

-saimme toisen lapsen ja hän on multihypersuperallerginen

-minulla todettiin reuma 2009



Siinäpä ne :)

siis EN pysty käveleen 200m pidempään

Toki jotain pientä on ollut, mutta ne on niin lyhytaikaisia ja tavallisia murheita, etten mä niitä välttämättä vastoinkäymisiksi kutsuisi.



Eli esim. keskenmeno toki vitutti, mutta kun sen tietää, että niitä sattuu liki jokaiselle joskus, niin ei se mua sen kummemmin horjuttanut tai jäänyt kaivelemaan.



Tai esikoinen oli vaativa vauva, mikä tietenkin oli silloin todella väsyttävää. Mutta sitä vaihetta kesti vain nelisen vuotta, ja nykyään lapsi on vallan mainio tyyppi, joka reagoi asioihin muiden ikäistensä tavalla. Eli se oli vähän sellainen 'aika aikaansa kutakin' -juttu.



Nuo teidän muiden kokemukset väkivallasta tai alkoholistivanhemmista ynnä muut on kyllä todellisia vastoinkäymisiä. Minä olen onnekas, kun olen säästynyt sellaisilta kokemuksilta.

-isä oli juoppo alkoholsti ja hakkasi mutsia

- vanhempien ero kun olin 6v

-vaikea teini-ikä, dokaaminen ja koulusta lintsailu

-18v tapasin nykyisen avomieheni, jonka kanssa muutin ja tuli rahahuolia, luottotiedot meni.

-samaan aikaan syntyi esikoinen kun olin melkeen 20v, sain raskausmyrkytyksen tuossa ekassa odotuksessa... Rahapulan takia saimme häädön...

-tokaa odottaessa saimme häädön kun ei ollut rahaa vuokraan.

-saimme väliaikaiskämpän yksityiseltä, jossa ökyvuokraa- ja taas häätö!

-esikoisella motoriikassa vaikeutta (toimintaterapiaa jne..)

-kolmatta (kuopusta) odottaessa sikainfluenssa ja sit raskausmyrkytys ja nyt edelleen munuaisissa jotain vikaa

-köyhä olen ollut aina



Mutta sanoisin että nyt olen ihan suht onnellinen elämääni tällä hetkellä... mieskin opiskelee insinööriksi ja itse opiskelin merkonomiksi kun olin kahden lapsen kanssa kotona. Nyt kun kuopuksen hoitovapaan jälkeen menen takaisin töihin niin toivon että saan tehtyä jotain tuolle velkahelvetille...

-koulukiusauksen uhri

-vanhempien alkoholismi

-seksuaalisen hyväksikäytön uhri

-nuoruuden oloista seurauksena itsetuhoisuus, itsemurhayrityksiä, vuosien masennus..



Nyt vuosia olen voinut hyvin, elämä on mennyt oikeaan suuntaan ja olin jopa onnellinen kunnes meitä kohtasi kohtukuolema. Voi miksi? Miksi taas minä? :-(