Kertokaa mistä kaikesta tunnistaa 40-50-vuotiaan ikäkriiseilijän?

Suuret elämänmuutokset (esim. otetaan loparit ja muutetaan jonnekkin peräkorpeen).

Suunnitteluvimma. Päivät aikataulutetaan minuutilleen kun pitää tehdä sitä ja harrastaa tuota.

Itse olen 40 ja  some vilisee tuttavien maratonkuvia! Ei tällaista ollut 10 vuotta sitten. Eli sanoisin, että ikäkriisin varma merkki on maratonille treenaus ja sen huipentuma on somekuvat juoksulta.

Joskus luin, että ikäkriisissä ihminen joko:

- hankkii vielä iltatähden

- eroaa

- treenaa maratonille

Kun lähipiiriä katsoo, pitää paikkansa.

Vierailija kirjoitti:

Lapset aikuisia, lähestyn viittäkymppiä ja jopa lääkäri piti kolmivitosena.

Vartalo tiukempi kuin puolta nuoremmilla, 8 vuotta nuoremmilla enemmän uurteita kasvoissa.

Kai minä sitten nuorekas olen, ihan luonnostaan.

Kyllä vain. Kuinkahan moni meistä viittäkymppiä lähestyvistä pitää itseään ikäistään nuoremmalta? Veikkaan että aika moni.

Ehkä ikäkriisissä konkreettisesti tulee ajatus elämän määrämittaisuudesta, se loppuu joskus. Vielä on kuitenkin ehkä virtaa ja terveyttä toteuttaa tai tehdä itselleen tärkeitä asioita, joita on siirtänyt. Ostaa se moottoripyörä, reissu "maailman ympäri", juosta maraton, tai mitä vaan.

Minä huomasin 25-30 v iässä, että muutamat 40-50 v ikäkriiseilevät naiset olivat todella ilkeitä minulle työpaikalla. Pilkkasivat minussa kaikkea mahdollista, irvailivat mm. sinkkuudestani ja naureskelivat, että odotapa kun tulet tähän ikään niin et voi syödä kahvin kanssa pullaa lihomatta (olen ja olin tuolloin normaalipainoinen). Ihan älyttömiä kommentteja, kun eivät liity työhön mitenkään. Sulkivat minut myös ulkopuolelle hyvin tehokkaasti, kun "ei meillä ole sinkun lapsettoman kanssa mitään yhteistä".

Sitten taas 50+ iässä on ollut oikein ihania työkavereita, jotka eivät todellakaan puhuneet minulle noin. Eikä heitä haitannut, että elämäntilanteemme oli erilainen. En ymmärrä, miksi juuri tuossa 40-50 v iässä tuota ikäkriiseilyä näkyi työkavereilla. Ehkä osalla on tuolloin sen verran raskasta elämässä (ikääntyvät/kuolevat vanhemmat, kotona teinejä, työelämässä raskasta jne), että purkavat kuormituksensa muihin.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen 40 ja  some vilisee tuttavien maratonkuvia! Ei tällaista ollut 10 vuotta sitten. Eli sanoisin, että ikäkriisin varma merkki on maratonille treenaus ja sen huipentuma on somekuvat juoksulta.

Tähän lisättynä se, että muistetaan aina kehua, kuinka ollaan nyt paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin. Miten kroppa on paremmassa tikissä kuin parikymppisenä oli.

Vierailija kirjoitti:

Joskus luin, että ikäkriisissä ihminen joko:

- hankkii vielä iltatähden

- eroaa

- treenaa maratonille

Kun lähipiiriä katsoo, pitää paikkansa.

Mulla ei noilla oireilla ole onneksi ikäkriisiä. Maratonille treenaus olisi varmaan raskain rupeama mutta en ole muitakaan harkinnut.

Elämä on just nyt hyvää niin ei jaksa kriiseissä. 44 vuotta mittarissa.

Vierailija kirjoitti:

Pitkätukkainen uusi miesystävä.

Ah, tällaisen kun saisi! Mulla on valmiiksi katsottuna jo tyyppi <3

Vierailija kirjoitti:

Joskus luin, että ikäkriisissä ihminen joko:

- hankkii vielä iltatähden

- eroaa

- treenaa maratonille

Kun lähipiiriä katsoo, pitää paikkansa.

Hyvä kuvaus. Tähän kun lisää jo mainitut moottoripyörän hommaamisen ja skutsiin (tai vaihtoehtoisesti skutsista kaupunkiin) muuttamisen, on lista aika kattava. Ja maratonin voi korvata millä tahansa muulla urheilulajilla, pointti säilyy silti.

Itsehän muutin skutsiin ja olen alkanut pitää kunnostani huolta, mutta ei näin laiskasta ihmisestä maratoonaria saa ilman jotain totaalipimahtamista. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen 40 ja  some vilisee tuttavien maratonkuvia! Ei tällaista ollut 10 vuotta sitten. Eli sanoisin, että ikäkriisin varma merkki on maratonille treenaus ja sen huipentuma on somekuvat juoksulta.

Tähän lisättynä se, että muistetaan aina kehua, kuinka ollaan nyt paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin. Miten kroppa on paremmassa tikissä kuin parikymppisenä oli.

Haha, joo, tää on kyllä se varmin merkki. 😄 Joskus on omastakin suusta päässyt moinen lipsahdus, vaikken maratoonari olekaan. Sittemmin olen herännyt harhoistani.

*Olen kaikilla mittareilla nyt lähes viisikymppisenä elämäni kunnossa! Kaikki alle 30 km matkat hoidetaan juosten tai pyörällä! Oon tulessa!*

🙄

Vierailija kirjoitti:

Pukeutuu kuin teinit... reikäfarkkuihin. Ostaa moottoripyörän ja ottaa tatuoinnin. Ehkä myös lävistyksen.

Mulla ei ole reikäfarkkuja eikä moottoripyörää. Tatuointeja olen ottanut ja otan lisää, mutta ei nyt kyllä mikään uusi juttu mulle ole kun ensimmäisen olen ottanut 18-vuotiaana. 😄 Korvanlehdissä on ollut jo yli 15 vuotta yhteensä 9 reikää, muita lävistyksiä ei ole. Ikää 44v

Vierailija kirjoitti:

Ero ja uuden etsintä yöelämässä

Joo ero tuli näin 44-vuotiaana, mutta ei kylläkään min tahdosta vaan reilusti vanhemman miehen tahdosta. En voi olla eroamatta jos toinen lähtee. Uutta en huoli vielä.

Vierailija kirjoitti:

Minä huomasin 25-30 v iässä, että muutamat 40-50 v ikäkriiseilevät naiset olivat todella ilkeitä minulle työpaikalla. Pilkkasivat minussa kaikkea mahdollista, irvailivat mm. sinkkuudestani ja naureskelivat, että odotapa kun tulet tähän ikään niin et voi syödä kahvin kanssa pullaa lihomatta (olen ja olin tuolloin normaalipainoinen). Ihan älyttömiä kommentteja, kun eivät liity työhön mitenkään. Sulkivat minut myös ulkopuolelle hyvin tehokkaasti, kun "ei meillä ole sinkun lapsettoman kanssa mitään yhteistä".

Sitten taas 50+ iässä on ollut oikein ihania työkavereita, jotka eivät todellakaan puhuneet minulle noin. Eikä heitä haitannut, että elämäntilanteemme oli erilainen. En ymmärrä, miksi juuri tuossa 40-50 v iässä tuota ikäkriiseilyä näkyi työkavereilla. Ehkä osalla on tuolloin sen verran raskasta elämässä (ikääntyvät/kuolevat vanhemmat, kotona teinejä, työelämässä raskasta jne), että purkavat kuormituksensa muihin.

Kukaan ei odota sinulta enää mitään eikä koe uhaksi. Siitä se johtuu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen 40 ja  some vilisee tuttavien maratonkuvia! Ei tällaista ollut 10 vuotta sitten. Eli sanoisin, että ikäkriisin varma merkki on maratonille treenaus ja sen huipentuma on somekuvat juoksulta.

Tähän lisättynä se, että muistetaan aina kehua, kuinka ollaan nyt paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin. Miten kroppa on paremmassa tikissä kuin parikymppisenä oli.

Voihan se pitää paikkansakin. Kyllä minä ainakin lähes 70kg painossa ja vuosia urheiltuani olen paljon paremmassa kunnossa kuin olin parikymppisenä sohvaperunana jolloin painoin lähes 120kg

Vierailija kirjoitti:

Minä huomasin 25-30 v iässä, että muutamat 40-50 v ikäkriiseilevät naiset olivat todella ilkeitä minulle työpaikalla. Pilkkasivat minussa kaikkea mahdollista, irvailivat mm. sinkkuudestani ja naureskelivat, että odotapa kun tulet tähän ikään niin et voi syödä kahvin kanssa pullaa lihomatta (olen ja olin tuolloin normaalipainoinen). Ihan älyttömiä kommentteja, kun eivät liity työhön mitenkään. Sulkivat minut myös ulkopuolelle hyvin tehokkaasti, kun "ei meillä ole sinkun lapsettoman kanssa mitään yhteistä".

Sitten taas 50+ iässä on ollut oikein ihania työkavereita, jotka eivät todellakaan puhuneet minulle noin. Eikä heitä haitannut, että elämäntilanteemme oli erilainen. En ymmärrä, miksi juuri tuossa 40-50 v iässä tuota ikäkriiseilyä näkyi työkavereilla. Ehkä osalla on tuolloin sen verran raskasta elämässä (ikääntyvät/kuolevat vanhemmat, kotona teinejä, työelämässä raskasta jne), että purkavat kuormituksensa muihin.

Nämä nuorempiaan nälvivät ovat yleensä heitä, joiden itsetunto on rakentunut ulkonäön (=hoikkuuden) ja miesten huomion varaan. Sen vuoksi purkavat ikäkriisiahdistustaan nuorempiin naisiin. Heille nuorempi ja hoikempi nainen on aina uhka, joka vie miehet. Sinkkuudesta kettuilulla yrittävät saada sinut tuntemaan olosi epäonnistuneeksi ja vialliseksi, jotta et vain kuvittelisi olevasi mikään viettelijätär. Ei heille tule koskaan mieleen, että ehkä sillä nuorella naisella on ihan muut prioriteetit elämässään kuin miehet ja ulkonäkö. Eivät he kykene niin laaja-alaiseen ajatteluun, koska hahmottavat kaiken vain omien kokemustensa ja ajatusmaailmansa kautta.

Joukko-pahoinpitelevät ja kadehtivat ja myrkyttävätja sabotoivat KAIKIN KEINOIN  sitä pahoinpitelyssäänkin hyvinsäilynyttä lapsetonta ikisnkkua joka ei taipunut (tai noiden väkivallan takiakaan ede solisi VOINUT)langeta yhteiskunnan asettamiin painostuksiin ja paska-ansoihin hankkia kaikki mahdolliset pallot jalkoihinsa (oravanpyörä,avio-KULISSI-liitto jonkun "kuhan on joku"n kanssa ja pershedelmiä liuta niiden valmiiksi pascaa elämää hankaloittamaan.

Näin se on, että mitä tahansa 40-50-vuotias tekee, niin se ärsyttää ja tulkitaan ikäkriisiksi. Varsinkin naiset eivät voi tehdä mitään oikein. Jos voivottelee vaivoja, on tätiytynyt, jos kokee olevansa hyvässä kunnossa niin on ikäkriiseilijä defenssien vallassa.

Moottoripyöräily, matkustelu, korpeen muuttaminen, maraton ja muu liikunta, ulkonäöstä huolehtiminen - kielletty.

Mutta jos ei noita tee niin on tätiytynyt kissanmummo :/

Itse en jaksa enkä halua miettiä. 47-vuotiaana en ole keksinyt miten vaihtaa vaatetyyliä niin varmaan olen muiden silmissä ikäkriiseilijä kun pukeudun samoin kuin kolmekymppisenä. Kropassa olo on sama kuin 16-vuotiaana, mutta enpä sitä kellekään huutele koska sekin tulkittaisiin ikäkriisinä.

Oikeaa kriisiä iästä mulla ei ole koskaan, mutta välillä tuntuu että koko maailmalla on, ja varsinkin naisen ikävuosia ruoditaan, analysoidaan, pelätään ja vihataan ihan luonnottomalla tavalla. Mä pistän hupun päähän ja hiippailen varjoissa.