En ymmärrä urheilua. Mikä siinä on niin hienoa olla pienen hetken maailman paras jossain yhdessä lajissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnistumisen kokemus. Erittäin tärkeä palikka itsetunnossa. Missä ap on viimeksi kokenut onnistumisen tunteen pitkän vaivannäön palkaksi?

Mutta että kaikki muu jää sitten kokematta?

No, jos käytämme esimerkkinä vaikka Wilma Murtoa, niin mistä hän on jäänyt paitsi? Synkästä kapakoissa istumisesta ja kotisohvalla turhautumisesta.

En halua sotkea ketään todellisia ihmisiä tähän keskusteluun, joten puhun yleisellä tasolla.

Mutta jos oikeasti et keksi elämään mitään muuta mielekästä sisältöä kuin urheilun, synkän kapakassa istumisen ja kotisohvalla turhautumisen, niin totisesti urheile niin kauan kuin yksikään raaja toimii!

Kysymys on tuosta "kaikki muu jää sitten kokematta". Se kaikki muu ei jää kokematta lukuun ottamatta noita seikkoja ja sen tapaisia. Huippu-urheilijat elävät ihan täyttä elämää, paitsi että heillä on pyrkimys kehittyä niin hyväksi kuin mahdollista siinä lajissaan.

Kyllä, huippu-urheilijat elävät ihan täyttä elämää. Vyötäröstä alaspäin halvaantuneetkin elävät ihan täyttä elämää.

Kukaan ei voi sivusta sanoen arvostella, mikä on toisen ihmisen elämän laatu. Mutta silti voi sanoa, että tuo ei ole se tapa, jolla itse elämänsä haluaa käyttää. Jokaisella meistä on rajoitettu määrä aikaa, ja aikaahan urheilu vie.

Selvästi huomaa, että kirjoitat asiasta josta et tiedä mitään.

Eihän kukaan tiedä muiden elämästä kuin omastaan.

Asia oli se huippu-urheilijan ajankäyttö, ei hänen elämänsä.

Elämä ei lopulta ole mitään muuta kuin aikaa.

Urheilu on joku Tahko Pihkala lahko.Uskotaan että urheilemalla kaikista tulee kaukopartio miehiä.Pervitiini on paras voiman antaja.Nyt kannattaa ottaa Karjala takaisin koska Puna-armeija on sojimassa Ukrainassa.  

Ymmärrän, että huippu-urheilu kiehtoo joitakin ja joitakin lajeja on kiva katsoakin. Esim. jalkapallon mm-kisojen aikaan on kiva fiilis ja yhteishenki (asun jalkapallomaassa).

Mutta sitä en ymmärrä, että keski-iässä hurahdetaan maraton-juoksuun ja postaillaan sitten itsestä kisakuvia someen. Tai itseä ei vaan voisi vähempää kiinnostaa.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, että huippu-urheilu kiehtoo joitakin ja joitakin lajeja on kiva katsoakin. Esim. jalkapallon mm-kisojen aikaan on kiva fiilis ja yhteishenki (asun jalkapallomaassa).

Mutta sitä en ymmärrä, että keski-iässä hurahdetaan maraton-juoksuun ja postaillaan sitten itsestä kisakuvia someen. Tai itseä ei vaan voisi vähempää kiinnostaa.

Mulla taas juuri päinvastoin. En keksi, miksi mikään urheilulaji ja Suomen kansalaisuus yhdistäisivät minua rasittaviin öyhöihin, etenkään jos kukaan meistä ei pistä jalkaa toisen eteen sen konkreettisen urheilun vuoksi.

Sen sijaan tykkään kestävyysjuoksusta, koska siitä tulee hyvä olo. Someen en postaa mitään, koska olen vanha jäärä eivätkä juoksenteluni kuulu muille.

No, voihan se näyttää pieneltä hetkeltä, mutta "kaikki" muistavat vuosikymmeniä tämän ihmisen ja sen hetken, vai mitä sanot esimerkiksi Paavo Nurmesta, Ville Ritolasta tai nykyisemmistä Lasse Virenistä ja Sari Essayahista jne. Ainahan näihin hetkiin liittyy draamaa ja vaikeuksia, mikäänhän arvokas ei tule helposti ja juuri se ponnistelu ja yhä uudelleen yrittäminen on se juttu, sitä sanotaan sisuksi. Antaa myös monelle esimerkin moniin asioihin, ainakin fyysisestä ja psyykkisestä kunnosta huolehtimiseen.

Raha.

Ei sinun tarvitsekaan ymmärtää.

Minä en ymmärrä oopperaa, eikä minun tarvitsekaan ymmärtää.

En itse ole ollenkaan kilpailuhenkinen, mutta ei mulla ole vaikeuksia ymmärtää, että joku toinen on. Ammattiurheilijat urheilevat yleensä sisäisestä pakosta, intohimosta. Taiteilijana ymmärrän tämän, että on valmis uhraamaan kehonsa ja mielensä rakastamalleen lajille.

Liikkumisen ilo ja itsensä kehittäminen on ohjelmoitu meihin. Kun kroppa kehittyy, endorfiinit virtaavat. Lisäksi yhteiskunnassamme menestynyttä urheilijaa arvostetaan paljon, joten tämä vain ruokkii intohimoisia urheilijoita. Kyllähän moni lapsi ja teini uhraa vapaa-aikansa vaikkapa klassiselle musiikille, vaikka siinä menestyminen EI yleensä tuo sankarin asemaa.

Meillä kaikilla on tarve päästä toisinaan tilaan, jossa voi unohtaa itsensä. Joku urheilee huvikseen, joku tosissaan. Joku soittaa viulua, toinen kuuntelee sitä. Kolmas keräilee postimerkkejä, neljäs fanittaa jalkapalloa, viides seuraa kuninkaallisia, kuudes ryyppää. Jne.

Soisin jokaiselle maailman ihmisille jonkun intohimon, jonka parissa voi unohtaa kaiken muun. Urheilussa voi toki tuhota itsensä, mutta useammin se kuitenkin tapahtuu vaikkapa päihdeongelman tai pakonomaisen laihdutuksen muodossa.

[quote

=Vierailija]No, voihan se näyttää pieneltä hetkeltä, mutta "kaikki" muistavat vuosikymmeniä tämän ihmisen ja sen hetken, vai mitä sanot esimerkiksi Paavo Nurmesta, Ville Ritolasta tai nykyisemmistä Lasse Virenistä ja Sari Essayahista jne. Ainahan näihin hetkiin liittyy draamaa ja vaikeuksia, mikäänhän arvokas ei tule helposti ja juuri se ponnistelu ja yhä uudelleen yrittäminen on se juttu, sitä sanotaan sisuksi. Antaa myös monelle esimerkin moniin asioihin, ainakin fyysisestä ja psyykkisestä kunnosta huolehtimiseen.[/quote]

Ja miten moni enemmän on satsannut koko elämänsä yhteen lajiin ja parhaimmillaan on MM-kisoissa joku 36? En todella ymmärrä mitä hienoa siinä on. Mediassakin vaan puhutaan, että kuinka suoriuduttiin taas heikosti jne. Whats the point?

Ihmettelen kun monet vanhemmat toivovat lapsestaan huippu-urheilijaa. Näin ainakin tuntuu olevan täällä Espoossa. Saattaa jo ala-asteikäisellä ole kolme eri urheiluharrastusta, harkkoja joka ikinen päivä. Miksi ei ennemmin panosteta kouluun? Joku musiikki-/kulttuuriharrastus rinnalle, joka kehittää oppimista eri tavalla?

Kyllä paljon mielummin toivoisin että lapsestani tulee vaikka lääkäri tai insinööri kuin moukarin heittäjä.

Mitä jos vaan kaikki kävisi vain töissä ilman mitän harrastuksia ym eli olisi mitään viihdettä, urheilua ym. pelkkää työtä ja jumalan saarnaa, sitäkö tässä kaivataan näköjään?

Vaikka en juuri seuraa (mitään) urheilua, ymmärrän hyvin kilpaurheilun sekä urheilijan itsensä että katsojien/seuraajien näkökulmasta. Vaikka itse en ole kilpaillut koskaan missään lajissa tai muussakaan asiassa (vaikka taidealan kilpailut, esim. musiikki), saan kiinni vähän siitä tunteesta, että haluaa pyrkiä tosi hyvään tulokseen jossakin asiassa ja jopa ylittää itsensä.

Ihminen kuitenkin kaipaa elämäänsä esikuvia, joiden suorituksia ihailla ja niistä inspiroitua. Lisäksi kilpaurheilu tarjoaa tietynlaista viihdettä - suuria tunteita, ihailtavia ihmisiä, arjesta irtautumista. Urheilu on myös tärkeä kansallisesti ja paikallisesti yhteenkuuluvuutta ja identiteettiä tukeva asia.

Minusta on kiinnostavaa, kuinka kilpaurheilua on seurattu ja harrastettu läpi historian. Varmaan syyt ovat aika lailla samat kuin nykypäivänä!

Vierailija kirjoitti:

[quote

=Vierailija]No, voihan se näyttää pieneltä hetkeltä, mutta "kaikki" muistavat vuosikymmeniä tämän ihmisen ja sen hetken, vai mitä sanot esimerkiksi Paavo Nurmesta, Ville Ritolasta tai nykyisemmistä Lasse Virenistä ja Sari Essayahista jne. Ainahan näihin hetkiin liittyy draamaa ja vaikeuksia, mikäänhän arvokas ei tule helposti ja juuri se ponnistelu ja yhä uudelleen yrittäminen on se juttu, sitä sanotaan sisuksi. Antaa myös monelle esimerkin moniin asioihin, ainakin fyysisestä ja psyykkisestä kunnosta huolehtimiseen.

Ja miten moni enemmän on satsannut koko elämänsä yhteen lajiin ja parhaimmillaan on MM-kisoissa joku 36? En todella ymmärrä mitä hienoa siinä on. Mediassakin vaan puhutaan, että kuinka suoriuduttiin taas heikosti jne. Whats the point?

Se on vaan hienoa voittaa ja olla paras. Luokan paras, koulun paras, piirikunnan mestari, suomen paras, pohjoismaiden paras, euroopan paras, joskus jotkut jopa maailman parhaita.

Urheilu on siitä selkeä, että tulokset usein lahjomattomasti mitattavissa eikä pärstäkerroin vaikuta.

Oma lukunsa sitten että harrastaako yksilö- vai joukkueurheilua. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos vaan kaikki kävisi vain töissä ilman mitän harrastuksia ym eli olisi mitään viihdettä, urheilua ym. pelkkää työtä ja jumalan saarnaa, sitäkö tässä kaivataan näköjään?

Kilpaurheilua varmaan tarkoitettiin