Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En ymmärrä urheilua. Mikä siinä on niin hienoa olla pienen hetken maailman paras jossain yhdessä lajissa?
23.08.2023 |
Tai vaikkapa kolmas. Aivan sairas duuni ja seuraavana vuonna jo uudet parhaat ja kolmannet. Ja kun noita lajeja on miljoona.
Kommentit (54)
..Ja koko elämä tuhlata siihen että pääsee palkinto pallille. Muualla maailmassa siitä maksetaankin !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkään en ymmärrä urheilua/huippu-urheilua. Siihen käytetään järkyttävä määrä energiaa, rahaa ja aikaa. Niin urheilijat kuin sitä seuraavat ja koko se organisaatio.
Kuntoilu ja lasten harrastamiset taas ovat mitä hienoin juttu. Harrastan itsekin monenlaista. Onneksi lapseni lähtivät harrastusten jälkeen opiskelemaan, eivätkä jääneet etsimään neulaa heinäkasasta eli niitä harvinaisia huippusuorituksia, joista miljoonia maksetaan. Tähän valintaa ehkä me vanhemmat hieman vaikutimme.
No, ehkä minulta puuttuu kilpailuvietti kokonaan. En vaan ymmärrä, dopingia ja autourheilua kaikkein vähiten.
Kilpaurheilussa järkyttävintä on se, kun muutama juoksee kentällä ja katsomossa kymmeniä tuhansia istuu tunteja paikoillaan. TV:n ääressä istuu kymmeniä, satoja miljoonia.
Kilpaurheilu rapauttaa eniten ihmisten kuntoa kuin mikään muu.
Istutaan ja syödään/juodaan.
Ihmiset haaskaavat tuossa elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnistumisen kokemus. Erittäin tärkeä palikka itsetunnossa. Missä ap on viimeksi kokenut onnistumisen tunteen pitkän vaivannäön palkaksi?
Mutta että kaikki muu jää sitten kokematta?
No, jos käytämme esimerkkinä vaikka Wilma Murtoa, niin mistä hän on jäänyt paitsi? Synkästä kapakoissa istumisesta ja kotisohvalla turhautumisesta.
Huolettomasta lapsen ja nuoren elämästä. Varmasti tietää itsekin että on joutunut paljon uhraamaan, onhan se selvää että joutuu. Tosi monet urheilijat ratkeavat ryyppäämään uransa päätyttyä. Että niin hyvä itsetunto sitten heillä.
Entjsenä lapsena ja nuorena sekä kahden sellaisen äitinä en koe lapsuuden ja nuoruuden olevan huoletonta millään lailla kuin aniharvalla etuoikeutetulla. Mistä ihmeestä olet saanut sellaisen kuvan?
Vierailija kirjoitti:
Kilpaurheilussa järkyttävintä on se, kun muutama juoksee kentällä ja katsomossa kymmeniä tuhansia istuu tunteja paikoillaan. TV:n ääressä istuu kymmeniä, satoja miljoonia.
Kilpaurheilu rapauttaa eniten ihmisten kuntoa kuin mikään muu.
Istutaan ja syödään/juodaan.
Ihmiset haaskaavat tuossa elämäänsä.
Ennemmin istuvat katsomossa tuntitolkulla kuin istuvat sohvalla kuvaamassa omaa naamaansa ja tilittämässä nettiin kaiken omasta elämästään, joka menee ohi kun täytyy seurata reagointia ja kommentointia. Sekä estää kaikki, jotka kyseenalaistavat homman mielekkyyttä. Joku somettajillekin maksaa ihan tolkuttomia summia mainostamisesta.
Sanoisin, että some rapauttaa ihmisten kuntoa enemmän kuin mikään muu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kilpaurheilussa järkyttävintä on se, kun muutama juoksee kentällä ja katsomossa kymmeniä tuhansia istuu tunteja paikoillaan. TV:n ääressä istuu kymmeniä, satoja miljoonia.
Kilpaurheilu rapauttaa eniten ihmisten kuntoa kuin mikään muu.
Istutaan ja syödään/juodaan.
Ihmiset haaskaavat tuossa elämäänsä.
Höpöhöpö. Itseäni ainakin urheilukisat innostaa kuntoilemaan vieläkin enemmän. Sohvaperunalla sohvalla makoiluun kelpaa myös kaikki muukin tv-viihde ja tv voi olla kiinni kokonaankin.
Vierailija kirjoitti:
Mä ymmärrän urheilijoita enemmän kuin urheilun katsojia. Katsoa kun joku ajaa ympyrää, juoksee pallon perässä, kiikkuu seipään nokassa, heittää jotain möhkälettä tai hyppää hiekkaan.
Urheilija saa varmaan purettua jotain ylimääräistä energiaa ja aggressiota tekemiseensä. Monellahan demonit iskee päälle uran jäljeen.
Tämä. Välillä tulee ihan absurdi fiilis kun seuraa jotain itse urheilua, jota teen hyvin harvoin. Että mitä ihmettä mä teen? Formula on älyttömin laji mitä varmaan löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kilpaurheilussa järkyttävintä on se, kun muutama juoksee kentällä ja katsomossa kymmeniä tuhansia istuu tunteja paikoillaan. TV:n ääressä istuu kymmeniä, satoja miljoonia.
Kilpaurheilu rapauttaa eniten ihmisten kuntoa kuin mikään muu.
Istutaan ja syödään/juodaan.
Ihmiset haaskaavat tuossa elämäänsä.Ennemmin istuvat katsomossa tuntitolkulla kuin istuvat sohvalla kuvaamassa omaa naamaansa ja tilittämässä nettiin kaiken omasta elämästään, joka menee ohi kun täytyy seurata reagointia ja kommentointia. Sekä estää kaikki, jotka kyseenalaistavat homman mielekkyyttä. Joku somettajillekin maksaa ihan tolkuttomia summia mainostamisesta.
Sanoisin, että some rapauttaa ihmisten kuntoa enemmän kuin mikään muu.
Urheilijat somettaa myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnistumisen kokemus. Erittäin tärkeä palikka itsetunnossa. Missä ap on viimeksi kokenut onnistumisen tunteen pitkän vaivannäön palkaksi?
Mutta että kaikki muu jää sitten kokematta?
No, jos käytämme esimerkkinä vaikka Wilma Murtoa, niin mistä hän on jäänyt paitsi? Synkästä kapakoissa istumisesta ja kotisohvalla turhautumisesta.
Huolettomasta lapsen ja nuoren elämästä. Varmasti tietää itsekin että on joutunut paljon uhraamaan, onhan se selvää että joutuu. Tosi monet urheilijat ratkeavat ryyppäämään uransa päätyttyä. Että niin hyvä itsetunto sitten heillä.
Ryyppäämään ratkeaa aika moni ihan tavallisesta työstäkin eläköityvä, tilastoja kun katsoo niin enenevissä määrin. Että ei se tyhjyyden tunne urheilu-uran jälkeen ole mikään yksinomaan urheilijoille tuleva tunne, vaan ihan yhtälailla iskee tavalliseen talliaiseen uran päättyessä. Väitän, että tavan talliaiset ratkeaa prosentuaalisesti ryyppäämään ihan yhtä useasti.
Mielestäni ura huippu-urheilussa on ihan kunnioitettavaa ja hienoa eikä missään nimessä huonompi kuin perinteinen ura työelämässä. Ja ns. hukkaanhan meillä kaikilla menee elämässä aikaa työn parissa. Kyllä minä keksisin parempaakin tekemistä 8h päivässä, vaan jotainhan sitä on pakko tehdä jos ei halua köyhyysrajalla kituuttaa.
Urheilija vaan jää eläkkeelle 30-vuotiaana kun normi työntekijä lähemmäs 70v. Et onhan se vähän surullista, jos elämä on jo ohi 30-vuotiaana eikä muuta tehdä kuin ryypätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä minäkään. Tietynlaisesta pakkomielteestähän siinä on kysymys, että on valmis antamaan ne 10 000+ tuntia elämästään ollakseen paras siinä yhdessä ainoassa asiassa, jossa aivan varmasti tulee aina lopulta vastaan parempi.
Adhd ja autismi taitavat olla urheilijoilla hieman valtaväestöä yleisempiä. Osalla sitten on hyvät elämänhallintakyvyt, joten menestyvät myös urheilun ulkopuolella. Osa joutuu rappiolle. Mutta poikkeusluonteita yhtä kaikki, ja sellaisiahan ihaillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnistumisen kokemus. Erittäin tärkeä palikka itsetunnossa. Missä ap on viimeksi kokenut onnistumisen tunteen pitkän vaivannäön palkaksi?
Mutta että kaikki muu jää sitten kokematta?
No, jos käytämme esimerkkinä vaikka Wilma Murtoa, niin mistä hän on jäänyt paitsi? Synkästä kapakoissa istumisesta ja kotisohvalla turhautumisesta.
En halua sotkea ketään todellisia ihmisiä tähän keskusteluun, joten puhun yleisellä tasolla.
Mutta jos oikeasti et keksi elämään mitään muuta mielekästä sisältöä kuin urheilun, synkän kapakassa istumisen ja kotisohvalla turhautumisen, niin totisesti urheile niin kauan kuin yksikään raaja toimii!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnistumisen kokemus. Erittäin tärkeä palikka itsetunnossa. Missä ap on viimeksi kokenut onnistumisen tunteen pitkän vaivannäön palkaksi?
Mutta että kaikki muu jää sitten kokematta?
No, jos käytämme esimerkkinä vaikka Wilma Murtoa, niin mistä hän on jäänyt paitsi? Synkästä kapakoissa istumisesta ja kotisohvalla turhautumisesta.
Huolettomasta lapsen ja nuoren elämästä. Varmasti tietää itsekin että on joutunut paljon uhraamaan, onhan se selvää että joutuu. Tosi monet urheilijat ratkeavat ryyppäämään uransa päätyttyä. Että niin hyvä itsetunto sitten heillä.
Ryyppäämään ratkeaa aika moni ihan tavallisesta työstäkin eläköityvä, tilastoja kun katsoo niin enenevissä määrin. Että ei se tyhjyyden tunne urheilu-uran jälkeen ole mikään yksinomaan urheilijoille tuleva tunne, vaan ihan yhtälailla iskee tavalliseen talliaiseen uran päättyessä. Väitän, että tavan talliaiset ratkeaa prosentuaalisesti ryyppäämään ihan yhtä useasti.
Mielestäni ura huippu-urheilussa on ihan kunnioitettavaa ja hienoa eikä missään nimessä huonompi kuin perinteinen ura työelämässä. Ja ns. hukkaanhan meillä kaikilla menee elämässä aikaa työn parissa. Kyllä minä keksisin parempaakin tekemistä 8h päivässä, vaan jotainhan sitä on pakko tehdä jos ei halua köyhyysrajalla kituuttaa.
Urheilija vaan jää eläkkeelle 30-vuotiaana kun normi työntekijä lähemmäs 70v. Et onhan se vähän surullista, jos elämä on jo ohi 30-vuotiaana eikä muuta tehdä kuin ryypätä.
Useimmilla urheilijoilla on ollut ihan hyvä tulevaisuus urheilu-uran jälkeen. Roskalehdet eivät vain kirjoita heistä vaan keskittyvät nykäsiin ja uusivirtoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnistumisen kokemus. Erittäin tärkeä palikka itsetunnossa. Missä ap on viimeksi kokenut onnistumisen tunteen pitkän vaivannäön palkaksi?
Mutta että kaikki muu jää sitten kokematta?
No, jos käytämme esimerkkinä vaikka Wilma Murtoa, niin mistä hän on jäänyt paitsi? Synkästä kapakoissa istumisesta ja kotisohvalla turhautumisesta.
En halua sotkea ketään todellisia ihmisiä tähän keskusteluun, joten puhun yleisellä tasolla.
Mutta jos oikeasti et keksi elämään mitään muuta mielekästä sisältöä kuin urheilun, synkän kapakassa istumisen ja kotisohvalla turhautumisen, niin totisesti urheile niin kauan kuin yksikään raaja toimii!
Kysymys on tuosta "kaikki muu jää sitten kokematta". Se kaikki muu ei jää kokematta lukuun ottamatta noita seikkoja ja sen tapaisia. Huippu-urheilijat elävät ihan täyttä elämää, paitsi että heillä on pyrkimys kehittyä niin hyväksi kuin mahdollista siinä lajissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnistumisen kokemus. Erittäin tärkeä palikka itsetunnossa. Missä ap on viimeksi kokenut onnistumisen tunteen pitkän vaivannäön palkaksi?
Mutta että kaikki muu jää sitten kokematta?
No, jos käytämme esimerkkinä vaikka Wilma Murtoa, niin mistä hän on jäänyt paitsi? Synkästä kapakoissa istumisesta ja kotisohvalla turhautumisesta.
En halua sotkea ketään todellisia ihmisiä tähän keskusteluun, joten puhun yleisellä tasolla.
Mutta jos oikeasti et keksi elämään mitään muuta mielekästä sisältöä kuin urheilun, synkän kapakassa istumisen ja kotisohvalla turhautumisen, niin totisesti urheile niin kauan kuin yksikään raaja toimii!
Kysymys on tuosta "kaikki muu jää sitten kokematta". Se kaikki muu ei jää kokematta lukuun ottamatta noita seikkoja ja sen tapaisia. Huippu-urheilijat elävät ihan täyttä elämää, paitsi että heillä on pyrkimys kehittyä niin hyväksi kuin mahdollista siinä lajissaan.
Kyllä, huippu-urheilijat elävät ihan täyttä elämää. Vyötäröstä alaspäin halvaantuneetkin elävät ihan täyttä elämää.
Kukaan ei voi sivusta sanoen arvostella, mikä on toisen ihmisen elämän laatu. Mutta silti voi sanoa, että tuo ei ole se tapa, jolla itse elämänsä haluaa käyttää. Jokaisella meistä on rajoitettu määrä aikaa, ja aikaahan urheilu vie.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnistumisen kokemus. Erittäin tärkeä palikka itsetunnossa. Missä ap on viimeksi kokenut onnistumisen tunteen pitkän vaivannäön palkaksi?
Mutta että kaikki muu jää sitten kokematta?
No, jos käytämme esimerkkinä vaikka Wilma Murtoa, niin mistä hän on jäänyt paitsi? Synkästä kapakoissa istumisesta ja kotisohvalla turhautumisesta.
En halua sotkea ketään todellisia ihmisiä tähän keskusteluun, joten puhun yleisellä tasolla.
Mutta jos oikeasti et keksi elämään mitään muuta mielekästä sisältöä kuin urheilun, synkän kapakassa istumisen ja kotisohvalla turhautumisen, niin totisesti urheile niin kauan kuin yksikään raaja toimii!
Kysymys on tuosta "kaikki muu jää sitten kokematta". Se kaikki muu ei jää kokematta lukuun ottamatta noita seikkoja ja sen tapaisia. Huippu-urheilijat elävät ihan täyttä elämää, paitsi että heillä on pyrkimys kehittyä niin hyväksi kuin mahdollista siinä lajissaan.
Kyllä, huippu-urheilijat elävät ihan täyttä elämää. Vyötäröstä alaspäin halvaantuneetkin elävät ihan täyttä elämää.
Kukaan ei voi sivusta sanoen arvostella, mikä on toisen ihmisen elämän laatu. Mutta silti voi sanoa, että tuo ei ole se tapa, jolla itse elämänsä haluaa käyttää. Jokaisella meistä on rajoitettu määrä aikaa, ja aikaahan urheilu vie.
Selvästi huomaa, että kirjoitat asiasta josta et tiedä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnistumisen kokemus. Erittäin tärkeä palikka itsetunnossa. Missä ap on viimeksi kokenut onnistumisen tunteen pitkän vaivannäön palkaksi?
Mutta että kaikki muu jää sitten kokematta?
No, jos käytämme esimerkkinä vaikka Wilma Murtoa, niin mistä hän on jäänyt paitsi? Synkästä kapakoissa istumisesta ja kotisohvalla turhautumisesta.
En halua sotkea ketään todellisia ihmisiä tähän keskusteluun, joten puhun yleisellä tasolla.
Mutta jos oikeasti et keksi elämään mitään muuta mielekästä sisältöä kuin urheilun, synkän kapakassa istumisen ja kotisohvalla turhautumisen, niin totisesti urheile niin kauan kuin yksikään raaja toimii!
Kysymys on tuosta "kaikki muu jää sitten kokematta". Se kaikki muu ei jää kokematta lukuun ottamatta noita seikkoja ja sen tapaisia. Huippu-urheilijat elävät ihan täyttä elämää, paitsi että heillä on pyrkimys kehittyä niin hyväksi kuin mahdollista siinä lajissaan.
Kyllä, huippu-urheilijat elävät ihan täyttä elämää. Vyötäröstä alaspäin halvaantuneetkin elävät ihan täyttä elämää.
Kukaan ei voi sivusta sanoen arvostella, mikä on toisen ihmisen elämän laatu. Mutta silti voi sanoa, että tuo ei ole se tapa, jolla itse elämänsä haluaa käyttää. Jokaisella meistä on rajoitettu määrä aikaa, ja aikaahan urheilu vie.
Selvästi huomaa, että kirjoitat asiasta josta et tiedä mitään.
Eihän kukaan tiedä muiden elämästä kuin omastaan.
Vierailija kirjoitti:
Onnistumisen kokemus. Erittäin tärkeä palikka itsetunnossa. Missä ap on viimeksi kokenut onnistumisen tunteen pitkän vaivannäön palkaksi?
Minä kyllä olen aivan eri mieltä. Huippu-urheilussa onnistumisen kokemuksia tulee niin vähän, että niiden varaan ei itsetuntoa tai motivaatiota voi rakentaa.
Kyllä se on pikemminkin jonkinlainen jääräpäisyys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnistumisen kokemus. Erittäin tärkeä palikka itsetunnossa. Missä ap on viimeksi kokenut onnistumisen tunteen pitkän vaivannäön palkaksi?
Mutta että kaikki muu jää sitten kokematta?
No, jos käytämme esimerkkinä vaikka Wilma Murtoa, niin mistä hän on jäänyt paitsi? Synkästä kapakoissa istumisesta ja kotisohvalla turhautumisesta.
En halua sotkea ketään todellisia ihmisiä tähän keskusteluun, joten puhun yleisellä tasolla.
Mutta jos oikeasti et keksi elämään mitään muuta mielekästä sisältöä kuin urheilun, synkän kapakassa istumisen ja kotisohvalla turhautumisen, niin totisesti urheile niin kauan kuin yksikään raaja toimii!
Kysymys on tuosta "kaikki muu jää sitten kokematta". Se kaikki muu ei jää kokematta lukuun ottamatta noita seikkoja ja sen tapaisia. Huippu-urheilijat elävät ihan täyttä elämää, paitsi että heillä on pyrkimys kehittyä niin hyväksi kuin mahdollista siinä lajissaan.
Kyllä, huippu-urheilijat elävät ihan täyttä elämää. Vyötäröstä alaspäin halvaantuneetkin elävät ihan täyttä elämää.
Kukaan ei voi sivusta sanoen arvostella, mikä on toisen ihmisen elämän laatu. Mutta silti voi sanoa, että tuo ei ole se tapa, jolla itse elämänsä haluaa käyttää. Jokaisella meistä on rajoitettu määrä aikaa, ja aikaahan urheilu vie.
Selvästi huomaa, että kirjoitat asiasta josta et tiedä mitään.
Eihän kukaan tiedä muiden elämästä kuin omastaan.
Asia oli se huippu-urheilijan ajankäyttö, ei hänen elämänsä.
Ego. Pätemisen tarve. Raha. Jotkut puhuu "intohimosta". Ennemminkin sairaus. Tai addiktio.
Alue: Aihe vapaa
No ei niin. 60 kg on tyypillinen aloitus maastavetoon ja kyykkyyn, penkissä 40.