Onko yliopistoissa tavallistsakin, että työntekijät ei vastaa opiskelijoiden sähköposteihin
tai soittooyyntöihin. Opinnot lähes kokonaan kirjekurssina ja henkilökunta ei neuvo opiskelijoita. Onko tuttua?
Kommentit (97)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sähköposteihin vastaan niin pian kuin voin. Yleensä samana päivänä. Opiskelijoille en anna numeroa, ja näin ollen minulle ei saa soittaa. Jos opiskelija haluaa tavata, niin hän ehdottaa ensin tapaamista, jonka hyväksyn tai hylkään riippuen aiheesta.
Haluan kuitenkin muistuttaa, että meillä voi olla satoja opiskelijoita ja osa kysyy aivan kaikkea eikä lue mitään ohjeita. Opiskelijat keksii lukuisia syitä miksi eivät voi tai osaa tehdä jotain. Osa on todella avuttomia, vaikka ovat siirtymässä työelämään. Olen kuullut 20 vuoden aikana lähes kaikki tekosyyt.
Opetuksen lisäksi teemme esim. tutkimusta ja rahoitushakemuksia. Opetus ei siis ole suinkaan kaikkien päätyö.
Tämähän se olisi. Tiedän useita yliopistolla työskenteleviä jotta tekevät opetustyötä vain sen takia, että on pakko (eli ovat pätevimpiä opettamaan aiheesta eikä muitakaan vapaaehtoisia löydy).
Pätevimmät tuskin hakeutuvat opettamaan.

:D Et tainnut nyt ihan lukea edeltävää kommenttia. He nimenomaan eivät hakeudu yliopistolle opettamaan vaan tekemään tutkimusta. Opetus on se pakollinen paha joka maksetaan siitä hinnasta, että saa tehdä sitä mitä oikeasti haluaa tehdä eli tutkimustyötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laita kuule hänen esimiehelleen posti ja katso vastaako sitten. Jos ei niin esimiehen esimiehelle. Sitten vaan odotat.
Esimiehen esimies on yleensä dekaani (tiedekunnan johtaja). Hänelle voi toki laittaa viestiä, mutta jos se oma kysymys on tasoa: "voinko saada lisäaikaa, kun dl. oli vuosi sitten syksyllä ja tässä on ollut yhtä ja toista kiirettä, mummo on kuollut 3 kertaa, läppäri ja puhelin varastettiin samana päivänä ja lisäksi vielä tulipalo poltti koko talon ja rahat meni" niin kannattaa ehkä harkita.
Tosiaan saman mummon voi kuopata helposti 3 kertaa. Lisäksi lähimmät sukulaiset kuten vanhemmat menehtyvät tasaisesti läpi vuoden, mutta mummot, serkut ja enot kupsahtavat aina juuri opiskelijatyön dediksen alla.
Serkkujen ja enojen poismeno on myös erityisen lamauttavaa; voi mennä helposti viikko kykenemättä syömään tai nukkumaan, koska serkun kanssa tuli leikittyä samassa kuralammikossa jo polvenkorkuisena.
Luulit varmaan, että olit hauska?
Et ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä ollaan todella ylityöllistettyjä. Mullakin esim. 30 ohjattavaa opinnäytetyötä + päälle kaikki opiskelijoiden kyselyt esseen fonttikoosta ja muut tärkeät ja vähemmän tärkeät viestit
Opiskelijoille voi lähettää vaikka linkin siihen tiedostoon, missä fonttikoot ohjeistetaan. Ei tarvitse pitkästi vastata. Kunhan vastaa. Aikuisen luulisi tuollaisen ymmärtävän. Palkkansa eteen joutuu vähän pinnistelemään.
Juuri noin.
Hei,
Tästä löydät (linkki),
yst.
Ope
Menikö pitkään?

OpeMenikö pitkään?
Kunhan ensin kirjoitat sen gradun. Muotoseikat saa tehtyä hyvin nopeasti.
Yliopisto alkaa vasta syyskuussa, ei kai kukaan vielä lue sähköpostejaan.
Ei ainakaan oman kokemukseni mukaan ole tavallista, olen siis opiskelija. Suurin osa opettajista on vastannut saman päivän aikana kysymyksiin, tai viimeistään seuraavana päivänä. En kyllä ihmettelisi, vaikka jollakulla kestäisi joskus muutamakin päivä vastata, sähköposteja tulee varmasti paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä yliopistossa on tuollaista?
Löisinpä vetoa, että HY. Huonoin yliopisto opiskelijan kannalta.
Jyväskylän yliopisto oli pahin. Helsingissä on parempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ihan päinvastaista kokemusta. Proffat vastaavat sähköposteihin yleensä samana päivänä ja assarit neuvovat Discordissa/Telegramissa öisinkin. Myös opintotoimisto ja it-helpdesk ovat vastanneet kysymyksiin järkevässä ajassa. Opiskelen Helsingissä matemaattis-luonnontiesteellisessä tiedekunnassa.
Jos aloittaja on yrittänyt saada proffia kiinni nyt viime aikoina, niin lukukausihan ei ole virallisesti edes alkanut ja opetuskin käynnistyy kunnolla vasta syyskuussa.
Jos aikoo valmistua lukuvuoden 22-23 aikana niin ne asiat täytyy saada hoidettua elokuussa oleviin määräpäiviin mennessä.
Lukuvuosi 22-23 on jo loppunut ja valmistumisesi myöhästyi. Nyt alkaa lukuvuosi 23-24. Toivottavasti olet maksanut jäsenmaksusi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun alallani (sosiaaliala) ei voisi tehdä töitään tuollla asenteella vaan asialkaille vastataan.
Vertaatko tosiaan sosiaalityön asiakasta yliopisto-opiskelijaan, jonka tärkeimpiä tehtäviä on oppia itsenäistä tiedonhakua?
Ei vaan vertaan asenteeseen. Vain yliopistolla voi työntekijä ajatella että vastaan jos jaksan. Muilla aloilla asiakkaille vastataan.
Ja osa itsenäistä tiedonhakua on kysyä työntekijltä, joka voi olla se ainoa jolta voi vastauksen löytää. Ala-arvoinen asenne yliopistoiden työntekijöillä, voiko missään muualla edes pärjätä tuollaisella asenteella?

Niin, niin! Tärkeintä teille amisseille on, että NÄYTTÄÄ hyvältä, ei se, että osaakin jotain...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä ollaan todella ylityöllistettyjä. Mullakin esim. 30 ohjattavaa opinnäytetyötä + päälle kaikki opiskelijoiden kyselyt esseen fonttikoosta ja muut tärkeät ja vähemmän tärkeät viestit
Opiskelijoille voi lähettää vaikka linkin siihen tiedostoon, missä fonttikoot ohjeistetaan. Ei tarvitse pitkästi vastata. Kunhan vastaa. Aikuisen luulisi tuollaisen ymmärtävän. Palkkansa eteen joutuu vähän pinnistelemään.
Tai sitten opiskelija voisi ihan itse käydä yliopiston järjestelmässä olevilta kurssin nettisivuilta lukemassa ne ohjeet sen sijaan, että ensimmäiseksi laittaa sähköpostia kurssin opettajalle. Kokemukseni mukaan yli puolet kurssin opiskelijoilta sähköpostitse tulleista kysymyksistä on sellaisia, että yksikäsitteinen vastaus niihin löytyy suoraan kurssin nettisivuilta. Toki joskus jonkun tiedon lisääminen nettisivuille unohtuu, ja silloin on aiheellistakin, että opiskelijat kysyvät.
Yliopistonlehtori
Varmasti kävisivätkin lukemassa ne ohjeet nettisivuilta jos joku olisi ne vaivautunut sinne laittamaan
Olen toinen mutta eivät käy. Opiskelijoissa on se porukka jotka lukee tunnollisesti annetut ohjeet, ja yleensä vähintään yhtä iso porukka jotka eivät joko osaa tai viitsi etsiä sitä tietoa. Tiedon prosessointi tuntuu monella olevan ihan todella hukassa eikä ymmärretä edes silloin, kun se ohje annetaan vastaamalla suora linkki mistä tieto löytyy. En tiedä kumpi on huolestuttavampaa - se ettei osata etsiä tai sisäistää tietoa, vai se ettei viitsitä. Mutta pelottavan yleistä se on jopa korkeakoulutasolla.
Ps. en ole opetushenkilökuntaa.
Olen opiskelija ja aivan samaa mieltä. On uskomatonta, miten moni kyselee meidän tiedekunnan chatryhmissä aivan alkeellisia asioita, jotka saisi nopeammin tietää googlettamalla. Siis tyyliin milloin lukuvuosi-ilmoittautuminen pitää viimeistään tehdä tai milloin kurssi-ilmoittautumisten deadline on. Voin vain kuvitella, millaista opettajilla on, kun itseänikin ärsyttää tuollainen laiskuus. On tietysti ok kysellä apua jos tietoa ei löydä, mutta itseäni kyllä kiusaa tuollainen, ettei viitsitä yhtään nähdä itse vaivaa tiedon etsimiseen.
Riippuu ihan täysin opettajasta. Joku saattaa vastata 5min sisään yölläkin, joillakin kestää päiviä tai jopa yli viikko. Omalle kohdalle on sattunut tasan kerran se että en saanut yhdeltä opettajalta vastausta millään (oli unohtanut arvioida kurssityöni, pahoitteli tätä ja sitten sen arvoinnista ei vieläkään kuulunut viikkoihin mitään). Vastaus tuli vasta siinä vaiheessa kun olin lähetellyt sähköposteja tämän opettajan lisäksi kahdelle muulle laitoksen työntekijälle, joiden tiesin tuntevan tämän henkilön.
Vierailija kirjoitti:
Yliopisto alkaa vasta syyskuussa, ei kai kukaan vielä lue sähköpostejaan.
Ensi viikon maanantaina alkaa jo monet kurssit ja tällä viikolla ilmoittautumisten deadline. Kyllä voisi olettaa, että opettajat lukevat jo sähköpostejaan, kun monilla opiskelijoilla voi olla kysymyksiä liittyen kursseihin, onko oikeutettu hakemaan tietylle kurssille jne. Itselleni ainakin ehti jo eräs opettajakin laittamaan sähköpostia liittyen kurssi-ilmoittautumiseeni, joten oletan, että hän lukee sähköpostejaan muutenkin.
Soittopyyntöihin? Ei sellaista monimutkaistakaan asiaa, jota ei voisi napakasti hoitaa kirjallisesti. Et selvästi kuulu yliopistoon, joten tee ystävällisesti itsellesi ja proffille palvelus.
Ei ole. Joskus voi vahinkoja sattua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä yliopistossa on tuollaista?
Löisinpä vetoa, että HY. Huonoin yliopisto opiskelijan kannalta.
Jyväskylän yliopisto oli pahin. Helsingissä on parempaa.
Jyväskylässä siis vaaditaan opiskelijalta enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun alallani (sosiaaliala) ei voisi tehdä töitään tuollla asenteella vaan asialkaille vastataan.
Vertaatko tosiaan sosiaalityön asiakasta yliopisto-opiskelijaan, jonka tärkeimpiä tehtäviä on oppia itsenäistä tiedonhakua?
Ei vaan vertaan asenteeseen. Vain yliopistolla voi työntekijä ajatella että vastaan jos jaksan. Muilla aloilla asiakkaille vastataan.
Ja osa itsenäistä tiedonhakua on kysyä työntekijltä, joka voi olla se ainoa jolta voi vastauksen löytää. Ala-arvoinen asenne yliopistoiden työntekijöillä, voiko missään muualla edes pärjätä tuollaisella asenteella?
Tottakai lähtökohtaisesti vastataan, mutta jos sähköpostisälään menee useampi tunti päivässä, niin pitäisikö tehdä yli kymmentuntisia työpäiviä joka päivä? Teen jo tutkimustyön vapaa-ajallani, mutta opetus- ja hallintotyön haluan pitää arkisin klo 8 ja 16 välillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä ollaan todella ylityöllistettyjä. Mullakin esim. 30 ohjattavaa opinnäytetyötä + päälle kaikki opiskelijoiden kyselyt esseen fonttikoosta ja muut tärkeät ja vähemmän tärkeät viestit
Siitähän teille maksetaan, että ohjaatte opiskelijoita.
Tämä.
Eri juttu, jos olette töissä tutkimuslaitoksessa, silloin työnne on luultavasti pelkkä tutkimus.
Mutta jos työnne on yliopistolla lehtorina tms, se on selvä, että opiskelijoiden ohjaus on jollain tapaa teidän homma.
Taitaa olla seurausta Sipilän hallituksen & Grahn-Laaksosen uudistuksesta jossa yliopistoon pääsee sisään suoraan ylioppilastodistuksella. Opiskelemaan pääsee ihmisiä jolla ei ole kykyä eikä välttämättä edes kiinnostusta opiskella korkeakoulutasolla.