Olen miettinyt mihin vanhempani käyttivät rahansa lapsuudessani
Olen ihan tosissaan miettinyt, joten asialliset vastaukset kiinnostaa. Toki tiedän että rahan arvo ja palkkataso oli jollain lailla eri, mutta ei kai nyt suhteessa niin pahasti. Palkat oli pienempiä kuin nykyään, mutta olihan silloin ruoat ja päivittäistavaratkin halvempia.
Synnyin 80-luvun lopussa ja toinen lapsi pari vuotta myöhemmin. Meillä oli molemmat vanhemmat, 4-henkinen perhe.
Molemmat vanhemmat kävivät töissä täysipäiväisesti. Ihan vakipaikat oli, ei koskaan työttömänä. Perus duunareita. Asuimme monta vuotta halvassa kunnan vuokra-asunnossa kerrostalossa pienellä paikkakunnalla, joten hintataso ei ole mitään pääkaupunkiseudun tasoa.. Meillä lapsilla oli yhteinen huone, vanhempien huone, sekä olohuone ja keittiö. Eli suht pieni asunto.
Meillä oli yksi auto, sekin tosi vanha ja ihan käteisellä ostettu, eli ei velkaa siitäkään. Toisen vanhemman työmatka oli ehkä 1km ja toisen 5km. Eli bensoihinkaan ei paljon mennyt.
Koskaan ei käyty ulkomailla tai missään muuallakaan huvittelureissuilla. Koskaan ei osteltu uusia huonekaluja. Ei muitakaan tavaroita tai vempeleitä kuin juuri ja juuri tarpeeseen jos sitäkään. Koskaan ei käyty ulkona syömässä. Kaupasta ostettiin vain halpaa ja tarpeellista ruokaa ja aina tehtiin jotain tyyliin nakkikeittoa tai jauhelihakastiketta. Vanhemmat ei juoneet alkoholia ollenkaan. Toinen poltti tupakkaa.
Vanhemmat valitti aina että "ei ole rahaa, riittää juuri ja juuri laskuihin (mitä ne laskut oli?!), seuraavaan tiliin pitkä aika, miten tässä taas selvitään.." isälläkin oli niin paha stressi rahan riittävyydestä että oksenteli välillä stressin takia.
Ei ollut mitään vanhoja velkoja tai ulosottoja..
Niin mihin ne rahat meni??
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Ruokaan meni keskimäärin 40% tavallisen palkansaajan rahoista. Ruoka oli todella kallista suhteessa palkkatasoon ja nykyään aika halpaa, inflaatiosta huolimatta. Ja tosiaan Suomeen tuoda sai vain ruokaa jota ei voinut täällä kasvattaa tai valmistaa. Vaikkapa juuston tuontiin tarvi jonkun luvan.
Vaatteet oli ennen lamaa myös hirveän hintaisia. Ei ollut ulkomaisia halpavaatteita (oli mm. tuontikiintiöt ulkomaisille vaatteille). Noista kiintiöistä luovuttiin siinä samoihin aikoihin.
Ruoka oli kalliimpaa. Muistan, että 80-luvulla jauheliha maksoi vähintään 60 markkaa kilo. 80-luvulla palkkani oli pienimmillään 12,50 Mk per tunti.
Kirjanpitoni perusteella asumiskulujen lisäksi rahani menivät 90-luvulla vakuutuksiin (autovakuutus oli suhteessa kalliimpi kuin nyt), auton huoltamiseen (ainakin kerran vuodessa ennen katsastusta), bensaan, ruokaan, vaatteisiin ja jalkineisiin, hygieniatuotteisiin, lehtitilauksiin, puhelinlaskuun, lääkärikuluihin, lääkkeisiin, kirjakauppaan (kyniä, paperia, kirjoja, askartelutarvikkeita jne.), lahjoihin (kummilapsille ainakin), teatteriin ja elokuviin, matkustukseen (bussilla Helsinkiin ja takaisin tms.) ja kesämökkiin, joka tosin oli kuolinpesän yhteinen, mutta jokainen maksoi saman summan sen kuluista. Unohdin harrastukset, kansalaisopisto maksoi muutaman kympin nykyrahassa.
Meillä meni toisen vanhemman tienestit asuntolainan hoitoon eikä eds riittänyt.
On erikoinen tämä ketju. Katsokaa ostovoiman kehitysstatistiikkaa. Me on kansakuntana kiivetty sadassa vuodessa rutiköyhästä agraarivaltiosta yhdeksi planeetan rikkaimmista.
Vauraus vain on kertynyt rikkaimmalle 10%:lle köyhimpien ostovoiman jäädessä heikoimpien OECD-maiden tasolle.
Oli myös hyvin pienipalkkaisia töitä.
Työskentelin sellaisessa tehtaassa 1990- luvulla.
N. 6000mk/kk 3-vuorotyössä.
Meillä sama juttu, asuttiin halvimmassa vuokrakolmiossa huonolla alueella, ruokaa ostettiin mikä pakko. Kaikki vapaat poimittiin syksyllä sieniä/marjoja ja isä kalasti/metsästi ja niitä syötiin lihoina..meillä ei ollut harrastuksia, uusia vaatteita sai tosi harvoin ja nekin oli halpakaupasta, jouluna sai toivoa yhden halvan lahjan ja muistan kun äiti sanoi, että lapsilisät menee niihin. Ainut matkailu oli lappiin tosi alkeelliseen erämökkiin missä syötiin sitten lähinnä kalaa mitä isä kalasti tai niitä pirun marjoja. Lakkoja poimittiin myyntiin kun niistä sai hyvin rahaa. Auto oli tosi vanha ja romu.
Vierailija kirjoitti:
Tutulta kuulostaa. Mun lapsuus oli tuota ihan samaa, paitsi että meillä oli velkarahalla hankittu ok-talo. Lainanmaksuihin upposikin sitten kaikki liikenevä raha, lapsilisiä myöten.
Ikinä ei käyty missään matkoilla, meillä lapsilla oli sukulaisten vanhat vaatteet ja urheiluvälineet käytössä, eli mitään uutta ei oikeastaan koskaan hommattu. Ruoka oli peruna ja ruskea kastike-linjaa.
Ankeaa elämää ja lapsuutta siis elettiin. Nyt eläkeikäiset vanhemmat asuu velattomassa talossaan ja katsovat päivät pitkät televisiota.Oliskohan se maailma kaatunut jos laina-aika olis venynyt vaikka pari vuotta ja lapsille olisi siitä säästyneillä rahoilla edes joskus tarjottu jotakin elämyksiä??
Ei sitä laina-aikaa voinut venyttää. Pankki saneli lyhyen laina-ajan. Ei ollut mitään lyhennysvapaita tai joustoja. Asunto maksettiin pois 10-15 vuodessa.
Meillä rahat meni isin tupakoihin, kaljoihin ja siihen veen mersuun joka piti vaihtaa uuteen 3 vuoden välein. Ei meitä viety ulkomaille tai ulos syömään tai ostettu edes vappupalloja.
Jotkut ovat tukeneet omia vanhempiaan palkastaan.
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama juttu, asuttiin halvimmassa vuokrakolmiossa huonolla alueella, ruokaa ostettiin mikä pakko. Kaikki vapaat poimittiin syksyllä sieniä/marjoja ja isä kalasti/metsästi ja niitä syötiin lihoina..meillä ei ollut harrastuksia, uusia vaatteita sai tosi harvoin ja nekin oli halpakaupasta, jouluna sai toivoa yhden halvan lahjan ja muistan kun äiti sanoi, että lapsilisät menee niihin. Ainut matkailu oli lappiin tosi alkeelliseen erämökkiin missä syötiin sitten lähinnä kalaa mitä isä kalasti tai niitä pirun marjoja. Lakkoja poimittiin myyntiin kun niistä sai hyvin rahaa. Auto oli tosi vanha ja romu.
Ne marjat ja kalat on tavanneet teille hyvää perusterveyden pohjaa. Lentokoneissa saa superannoksen säteilyä, joten senkin voi ajatella voittona, ettei ole sille altistunut?
Joo marjat ja kalat tuli niin syötyä ettei enää aikuisena uppoa millään, vieläkin vanhemmat tuo niitä kotiovelle ja ei saa valittaa kun on näin hyvä palvelu, mutta itselle ei vaan uppoa..lapsille maistuu🙂Ruokavalio oli todella yksipuolinen kyllä, paljon syötiin makaroonivelliä eli maitoo ja makaroonia tai pottumaitoa eli maitoo ja perunoita eli ruokaan oli rahaa todella vähän.
Tuohan oli ihan normaalia. Itsellä vanhemmat olivat lääkäri ja opettaja, mutta kyllä meillä syötiin halpaa -joskin terveellistä - ruokaa. Kesälomista meni 2-3 viikkoa metsässä, kun poimittiin marjat pakkaseen, hilloiksi ja kuivattavaksi. Vaatteita korjattiin ja paikattiin. Meillä kolmella lapsella oli yhteinen huone. Aamulla syötiin puuroa ja lisäksi viikossa oli ainakin yksi puuroateria päivällisellä.
Tupakkaa meillä ei vanhemmat polttaneet eikä viinaa vetäneet. Auto oli vanha, mutta kyllähän sillä ajoi. Vanhemmilla oli asuntolaina ja korot olivat hirveät. Siksi oli järkevää, että se maksetaan pian pois.
Meillä lapsilla oli jokaisella maksullinen harrastus esim. musiikkiopisto. Lisäksi jokainen lapsi sai valita, minkä lehden tilasi kotiin. Lisäksi aina tuli pari sanomalehteä, Suomen Kuvalehti ja National Geographic. Kerran vuodessa käytiin Ruotsissa sukuloimassa. Omat eväät oli toki laivalla. Kotimaassa matkustettiin, mutta asuimme sukulaisten luona tai leirintäalueilla. Näilläkin matkoilla oli toki omat eväät.
Säästäminen, hintojen vertailu, ilman oleminen, jos ei ollut säästöjä, oli arkea. Kun pyykkikone hajosi, niin oltiin ilman, kunnes saatiin säästettyä arkipäivän menoista. Tuolloin taisi olla kaksikin puuroateriaa viikossa. Toki vanhemmilla oli pahan päivän kassa, mutta tuo pyykkikoneen hajoaminen ei kuulunut siihen kategoriaan.
Ruoka, sähkö, puhelut olivat hurjan kalliita. Vaikka vanhemmillani oli työtä, niin laman koittaessa pelko työpaikan menettämisestä oli valtava. Jo pelkästään tämä saattoi aiheuttaa isällesi stressireaktion.
Mulla tulee myös mieleen lainan takaaminen. Jos mietin omalle kohdalle niin voisin reagoida samoin kuin aloittajan isä. Ehkä on ollut joku sukulainen ja ei ole haluttu kertoa lapsille? Mutta siis voiko vanhemmilta kysyä vai ovatko edesmenneet? Toiset voivat helpottua kun saa puhuttua totuuden ulos, toiset voivat välttää kertomista viimeiseen asti.
Meillä ostettiin kotona aina "hienointa ja kalleinta", siis niissä asioissa joista vanhemmat päätti. Talo, auto, osin vaatteet (ja olivat tosi rumiakin välillä mutta kun äiti päätti vielä yo-juhlissakin). Ruokaan meni valtavasti rahaa. Harrastuksiin tai viikkorahaan ei juuri ollut varaa, nuorempi sisko sai aina enemmän, minä kun olin niin kamala lapsi että en ansainnut kuin sen välttämättömän.
Niinpä vanhemmat sitten velkaantuivat ja puhalsivat vielä äidin puolen perinnön siinä sivussa lähes kokonaan. Jättää kyllä jälkensä. Tiedän että monen mielestä mitätön summa mutta itsellä nyt 6-numeroinen luku pankkitilillä eikä senttiäkään velkaa. Kerään pullot kulkureitiltä, biopussit nappaan kaupan heviosastolta ja kävelen tai pyöräilen melkein joka paikkaan. Lapsikin osaa "metsästää" punalaput kaupassa ja katsoa kilohinnat. Hänellä myös lapsilisät säästössä opintoja varten. Ja ihan perusduunari olen, vuonna 2023.
Ap:n kuvaus on aivan kuin omasta lapsuudestani - sillä erotuksella, että alkoholiin ja tupakkaan oli aina rahaa. Ruokakaupassa äiti saattoi kysyä meiltä lapsilta ruokatoiveita ja vastata sitten, että nyt ei voida tehdä sitä ruokaa kun jauheliha on niin kallista. Mutta isän päivittäinen tupakka-aski ja vanhempien joka toisen päivän erikoisoluet ja viinipullo eivät koskaan olleet liian kalliita. Kyllä tuota tulee joskus hämmästeltyä nykyään, kun olen itse kahden lapsen äiti. Meillä mikään ei mene ruoan ja lasten tarvitsemien hankintojen edelle. Kaikkein vähiten päihteet.
Itse kuulun vanhempaan ikäpolveen, mutta jo lapsuudessa ihmettelin, miten samassa työpaikassa tai huonommilla palkoilla olevien vanhempien lapset saavat enemmän kaikkea.
Eläminen tietenkin maksoi, mutta meidän perheessä molemmat tupakoivat ja joivat alkoholia. Tietenkin isällä oli autonsa ja vanhasta autosta aiheutui lisäkuluja. Isä osti omalla palkallaan, laskujen maksamisen jälkeen, itselleen kaikenlaisia teknisiä hilavitkuttimia ja muuta itselleen mieleistä. Äidin pienellä palkalla ostettiin ruoka ja vaatteet kakaroille, jonka lisäksi tuohon meni myös lapsilisät. Sukulaiset lähettivät syntymäpäiväkortteja ja joskus rahaakin, mutta äiti pisti talteen ja käytti rahat. Me kakarat olimme kiittämättömiä kun emme kiittäneet korteista tai lahjoista, joita emme koskaan saaneet. Myöhemmin asiasta tuli puhetta ja sen jälkeen äiti ryhtyi vilauttamaan korttia tai seteliä, jotta emme väittäisi ettei korttia tai lahjaa ole näkynyt. Lisäksi äiti harrasti veikkausta ja lottoamista. Koulujuhliin ostettuja vaatteita käytimme koulussa aina seuraavat puoli vuotta ja kotiin tultaessa vaihdettiin heti vanhemmat vaatteet päälle.
Väittäisin ettei kyse varsinaisesti ole rahan määrästä vaan vanhempien valinnoista. Meidän perheessä vanhempien mielestä lapsille riitti katto pään päälle, ruoka ja vaatteet. Kyllä isonkin palkan saa nopeasti kulutettua harrastuksiin.
Kyllä isonkin palkan saa nopeasti kulutettua vanhemman omiin menoihin.
Uikuti uikuti miks vanhemmat päättää rahoistaan, miks minäminä en saa rahoja?
Aikuisen ihmisen kuuluu katsoa elämässään eteenpäin, ei taaksepäin. Mulla oli taatusti vaikeampi lapsuus kuin sulla.
Selvisin siitä ja sunkin kuuluisi niin tehdä. Sun vanhemmat antoi sulle kodin, ruokaa ja muutkin tarpeet elämiseen, kävivät töissä eikä rällänneet kännissä.
Kasvoit aikuiseksi ja olet nyt itse vastuussa elämästäsi, et ole riippuvainen vanhempiesi valinnoista.
Jos teillä mielestäsi elettiin niukasti siihen nähden, miten paljon vanhempasi ansaitsivat, niin mihin kuvittelet vanhempiesi niitä suuria ansioitaan piilottaneen?
Tai olisko kuitenkin niin, että sun vanhemmat tienasi juuri sen, millä pystyivät perheensä elättämään eikä mitään salaperäisiä rahakasoja ole missään sulta muka piilossa.
Tai sun isällä oli viisi lehtolasta, joille kaikille se maksoi elatusmaksuja niin, että sen palkka meni kokonaan siihen... ajatella!
Lama ei seli5ä tilannetta, jos ap:n vanhemmat eivät kerran missään vaiheessa joutuneet työttömiksi.