Hallituksen leikkaukset kohdistuvat naisiin
Hallituksen leikkaukset kohdistuvat naisiin
Anonyymi-ap
2023-08-17 16:06:37
Hallitus on kiireellä toteuttamassa asumistuen ja työttömyysturvan leikkaukset ja muut pienituloisia kurittavat muutokset sosiaaliturvaan. Muutoksia on tarkoitus saada voimaan jo vuoden 2024 alusta. Koska vaikuttavuusarvioita leikkauksista ei ehditä kunnolla tehdä, tehdään se täällä.
Asumistuen ja työttömyysturva muutokset koskevat etenkin pienipalkkaisia töitä esim. haluamattaan osa-aikatyötä tekeviä kuten kaupan alan työntekijöitä. Myös esimerkiksi työvoimapulasta kärsivä varhaiskasvatus tarjoaa lastenhoitajille pientä palkkaa, jonka päälle tarvitaan asumistukea. Kyse on naisvaltaisista aloista. Osa-aikatyötä tekevät etenkin naiset esim. pienten lasten äidit.
Toinen pienipalkkaisten ryhmä, joka on voinut saada asumistukea palkan päälle ovat esimerkiksi toinen työvoimapula-ammatti, lähihoitajat pääkaupunkiseudulla, jossa vuokrat ovat korkeita. Kyseessä on taas naisvaltainen ala.
Lapsikorotuksen poisto ja toimeentulotuen muutokset vaikuttaa perheisiin ja etenkin yhden vanhemman perheisiin. Niissäkin on suurimmassa osassa huoltaja nainen.
Tässä vain joitakin vaikutuksia aluksi.
Näyttää siltä, että hallitus haluaa tietoisesti rikkoa suomalaista ylpeyttä, naisten ja miesten tasa-arvoa, ja köyhdyttää etenkin naisia. Ehkä tässä on jopa tarkoituksellista halua lisätä taloudellista tasa-arvoa ja sitä kautta heikentää naisten asemaa Suomessa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17976606/hallituksen-leikkaukset-kohdis…
Kommentit (64)
Oisivat nyt jättäneet ne leikkaukset leikkaamatta, verottajakin saa vähemmän alv , tykkääkö yrittäjät enää kokoomuksesta.
"Eli raskaasta/ vaativasta työstä tai jos on kokemusta niin 20e aikuiselle ihmiselle työtunnista"
Tarkennan vielä että jos on raskasta tai vaativaa JA kokemusta niin tietenkin 30-40e, koska tosiaan tuplaantunut on hinnat 2000 luvun alusta.
Vierailija wrote:
Oisivat nyt jättäneet ne leikkaukset leikkaamatta, verottajakin saa vähemmän alv , tykkääkö yrittäjät enää kokoomuksesta.
Niimpä. Eräs pienyrittäjä kertoi äänestävänsä aina vasemmistoa koska ilman julkista terveudenhuoltoa hän olisi kusessa työntekijän sairastuessa.
Muutenkaan kokoomuksen "yrittäjämyönteisyys" ei koske millin liikevaihdolla räpeltäjiä vaan pikemminkin pörssiyhtiöitä.
Sikäli oikea suunta että työstä pitäis saada sellanen palkka jolla tulee toimeen. eli kun 20v sitten palkat lähti 7-8 eurosta ja nyt on ruoan ja polttoaineen hinta tuplaantunut, niin minimi pitäis olla 14-16e. Eli raskaasta/ vaativasta työstä tai jos on kokemusta niin 20e aikuiselle ihmiselle työtunnista. Ei tarttis työssäkäyviä tukea sosiaalietuuksin.
MUTTA, kun samaan aikaan hallitus yrittää kiireellä rajata lakko-oikeutta, etteivät työntekijät pääse jatkossa vaikuttamaan olosuhteisiinsa, niin paljastuu että tavoite on päinvastainen: Pakottaa kaikki töihin hinnalla millä hyvänsä. Meitä on 100 000 työtöntä, ja 10e/tunti hommia on tarjolla. Eli parempipalkkaisten verorahoilla eletään jatkossakin. Jotenkin tuntuu kuin koko kuvio olisi luotu kääntämään meidät toisiamme vastaan. Todellisuudessahan monen suomalaisen palkka on 100 000e/kk, ei siis 10 000 vaan 100 000e.