Hallituksen leikkaukset kohdistuvat naisiin
Hallituksen leikkaukset kohdistuvat naisiin
Anonyymi-ap
2023-08-17 16:06:37
Hallitus on kiireellä toteuttamassa asumistuen ja työttömyysturvan leikkaukset ja muut pienituloisia kurittavat muutokset sosiaaliturvaan. Muutoksia on tarkoitus saada voimaan jo vuoden 2024 alusta. Koska vaikuttavuusarvioita leikkauksista ei ehditä kunnolla tehdä, tehdään se täällä.
Asumistuen ja työttömyysturva muutokset koskevat etenkin pienipalkkaisia töitä esim. haluamattaan osa-aikatyötä tekeviä kuten kaupan alan työntekijöitä. Myös esimerkiksi työvoimapulasta kärsivä varhaiskasvatus tarjoaa lastenhoitajille pientä palkkaa, jonka päälle tarvitaan asumistukea. Kyse on naisvaltaisista aloista. Osa-aikatyötä tekevät etenkin naiset esim. pienten lasten äidit.
Toinen pienipalkkaisten ryhmä, joka on voinut saada asumistukea palkan päälle ovat esimerkiksi toinen työvoimapula-ammatti, lähihoitajat pääkaupunkiseudulla, jossa vuokrat ovat korkeita. Kyseessä on taas naisvaltainen ala.
Lapsikorotuksen poisto ja toimeentulotuen muutokset vaikuttaa perheisiin ja etenkin yhden vanhemman perheisiin. Niissäkin on suurimmassa osassa huoltaja nainen.
Tässä vain joitakin vaikutuksia aluksi.
Näyttää siltä, että hallitus haluaa tietoisesti rikkoa suomalaista ylpeyttä, naisten ja miesten tasa-arvoa, ja köyhdyttää etenkin naisia. Ehkä tässä on jopa tarkoituksellista halua lisätä taloudellista tasa-arvoa ja sitä kautta heikentää naisten asemaa Suomessa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17976606/hallituksen-leikkaukset-kohdis…
Kommentit (64)
Vierailija wrote:
Hallitus kannustaa naisia isompipalkkaisiin hommiin eikä tukien varassa oloon.
Joo kun kaikkihan me voimme tehdä vain isopalkkaisia hommia. Eiku. Pahvi.
Laki eläinten hyvinvoinnista kieltää se*sin koirien kanssa, vaikka ne olisi vapaaehtoisesti mukana. Tämäkin kohdistuu naisiin, jotka haluaisivat elää voimaantuneina ilman miehiä.
Vierailija wrote:
Laki eläinten hyvinvoinnista kieltää se*sin koirien kanssa, vaikka ne olisi vapaaehtoisesti mukana. Tämäkin kohdistuu naisiin, jotka haluaisivat elää voimaantuneina ilman miehiä.
Onneksi se on vain laki, en aio noudattaa, koirako minut käräyttäisi!!?? XD
Vierailija wrote:
Niin. Naiset, sinkut, pienituloiset, sairaat ja niin edelleen. Myös jos on asunnon tai alueen kanssa ongelmia, että pitäisi muuttaa.
IIK, mulla ei oo varaa asua kämpässä, minkä kk-vuokra on 2000e. Kun vierestä saa kämpän 1500e, halventavaa ja syrjivää muuttaa viereiseen kämppään?
Ei tuu mieleen muuttaa?
Vierailija wrote:
Mulla on tähän helvetin tilanteeseen ratkaisu. Lopetetaan se rahojen lapioiminen ulkomaille, ympäri maailmaa. Sillä ne puuttuvat miljardit saadaan ja enemmänkin.
Jos mä tienaan 1800€ kuukaudessa ja antaisin siitä tonnin naapurien lasten ruokkimiseen ja viis sataa lähistön juopporingin viinoihin, niin eihän siinä jäisi kuin 300 euroa itselle. Kuinka saisin silloin itselle lisää rahaa? No, lopettaisin naapurien lasten ruokkimiseen ja juoppojen juottamisen.
Yksityinen henkilö lisää tulojaan karsimalla turhia menoja. Lopettaa vaikka lehden tilauksen jos jotain tilaa, niin heti nousee kuukausiansiot monella kympillä, kun ei mene jatkossa sitä rahaa turhuuteen.
Tämä sama pätee valtiontalouteen. Sen enemmän luvusta X jää, mitä pienemmällä luvulla siitä vähentää.
Lopetetaan se rahojen lapioiminen ulkomaille, niin sillä saadaan paljon suuremmat säästöt kuin sillä, että otetaan oman maan köyhiltä, niistä pienistä roposista, m
Juu, hyvä ehdotus mutta tiedätkö mitä? Tämä kansan köydyttäminen että ei olis jälkeläisijä, työntekijöitä ja sais tuodaa muualta lisää porukkaa, alkoi pian jo silloin, kun ensimmäinen lama aiheuttettiin. Köyhdyttäminen onkin silloin tehokas, kun rahaa lapioidaan muille valtioille jaettavaksi. Ymmärät nyt, että se onkin suunitelma. Kurjuus on tarkoiruksenperäisesti tahalla aiheutettu. Syy- silloin eliitti voi itsensä tuntea eliittinä. Ei ole mahdollinen olla eliitti, kun ei ole köyhiä. Se on ainut syy, miksi täällä tämmöinen rahojen heittely muualle tapahtuu. Tarkoituksenperäinen köyhyytäminen, kyykytäminen, kikyt, ettö sais tuntea itsensä eliitiksi. Vallanhimo alistamusen kanssa. Koko maailmassa taoahguu, ei vaan täällä. Henkisesti sairaat hallitsevat euroopaa, koska tämmöinen vallan väärinkäyttö ja alistaminen on tunnusomaista vaan psykopaateille ja narssissisteille., satanisteille ja vapaamuurareile. Kansaa köyhtyy ja alustetaan henkisesti, psyykisesti, taloudellisesti, ihme vuelä ettei fyysisesti. Mutra Ronaldolla on tämäkin uhka. Niin etyö eliitti on sairasta sakkia joka puolelka ja ne vaan valtaa galuavatkin, ettö sitö sitten väörinkäyttää. Koko pointti.
Vierailija wrote:
Aloituksen voi lukea myös kääntäen: nainen tulee harvoin toimeen omillaan ja tarvitsee miesten tukea aina ja ikuisesti.
Minusta erittäin vahingollinen ajatus.
Erittäin. Mdestä haluttaan tehdä islamistivaltio ja tottuuttellaan ajatuksilla naisten vihalla, naisia vähäksymälla, alistamisella, miehestä riippuvaiseksi tekemisellä. Kohta se onkin totta, kiska tässä maassa vaan tänne muuttaneet lisäntyvät. Ja tiedätte itsekin, mikä uskonto niillä on. Kohta he ovat täällä enemmistö.
Onks tää sama PAMin kampanja josta on levitetty tarroja HSL:n busseihin ? Älkää viittikö!
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Aloituksen voi lukea myös kääntäen: nainen tulee harvoin toimeen omillaan ja tarvitsee miesten tukea aina ja ikuisesti.
Minusta erittäin vahingollinen ajatus.
Miehet jättää naiset yksin lasten kanssa eikä osallistu lasten kustannuksiin. Kyllähän ne rahat riittää kun äidit käy tekemässä uudet elatussopimukset lapsista missä näkyy nousseet kustannukset. Lapsettomat naiset pärjää ihan hyvin. Se on vain tuo naisille sälytetty lapsitaakka kun kiskoo naiset köyhyyteen. Älkää hankkiko lapsia. Toisekseen lapset huostaan niin alkaa rahat riittää
Sitä nimenomaan halutaan, että lapsia syntyisi vähemmän. Sitten voi koko ekvaatorin kutsua suomeen asumaan. Muuten ei olis mahdollinen. Ei mahtuis. Täytyy tehdää tilaa ja sitä ollankin kaikein puolin tekemässä syrjinnällä, köydyttämällä, ihmisoikeuksia rikkomalla, pääasia, että maailman eliitin unelmat toteuttuisivat ja kohta he voivat sanella täällä, muiten täällä tulisi elää ja montaa piikkiä tarvi otta, kun olet neulaalla sormeen oistänyt tai vahinkossa aivastelut.
Myös aikuiskoulutustuesta leikkaaminen osuu naisiin, kun huonopalkkaisilla ei ole varaa kouluttautua muihin töihin, kun on lapsetkin ruokittavana.
Feministijärjestöille virtaa veroraha vanhaan malliin mutta miesjärjestöt eivät saa edelleenkään valtiontukea. Miehiä orjuutetaan ilmaisessa varusmiespalveluksessa ja Naton myötä vielä passitetaan 5 euron päivärahalla ulkomaille sotimaan. Älä ap valita.
Vierailija wrote:
Laki eläinten hyvinvoinnista kieltää se*sin koirien kanssa, vaikka ne olisi vapaaehtoisesti mukana. Tämäkin kohdistuu naisiin, jotka haluaisivat elää voimaantuneina ilman miehiä.
Se onkin jokaisen oma vapaa valintaa, oikeus elämälle ja päättä itse omasta elämästä. Kun sopivaa miestä ei ole löytynyt ja enemmistö on psykoppaatig narssissistejä sitten miellummin olen ilman äijää kun jonkun henkisesti väkivaltaisen apinaaivon kanssa. MIEHIÄ ei löydyy, henkisesti sairaaita koiraita on ylinkyllin. Kiitos, ei kiinnostaa.
Aina ihmetellyt, miten suomalaiset jaksaa hehkuttaa tasa-arvoa, vaikka todellisuus on se, että naiset saa suurimman osan tuista. Ei se ole tasa-arvoa.
Tasa-arvo on saavutettu sitten, kun naiset pääsevät ammatteihin, joissa maksetaan kunnon palkkaa ja heille maksetaan yhtä paljon kuin miehille. Yhtä vinoutuneet ovat Suomen asuntomarkkinat, joissa suositaan pariskuntia eikä ole ajateltu yksin toimeentulevia yhtään. Mitä edelliset hallitukset ovat tehneet näitä ratkoakseen? Eivät yhtään mitään.
On aivan älytöntä ja todella epäreilua, että me, jotka olemme vaivautuneet kouluttautumaan ja ponnistelemaan töissä, joudumme maksamaan näiden muiden naisten elämänsotkut korkealla verotuksella. On vain hyvä, että tukia leikataan. Protestoikaa kerrankin aidon tasa-arvon puolesta sen sijaan, että itkette vain lisää tukia.
Muissa maissa tasa-arvo on osattu toteuttaa ilman veroryöstelyä, miksei täällä?
Vierailija wrote:
Hallitus kannustaa naisia isompipalkkaisiin hommiin eikä tukien varassa oloon.
Ei, hyvää päivää taas! Kenen sitten on tarkoitus tehdä ne pienipalkkaiset työt? Hallitusko ne menee tekemään? Mm. kaikki päiväkodit pitäisi ainakin sulkea, kun työntekijät vain menisivät parempipalkkaisiin töihin. Yksinkertaista. No mutta eihän se haittaa, kun kaikki sitten saavat sitä isoa palkkaa. Lapsiperheetkin voivat palkata yksityisen lastenhoitajan ja maksaa sille hoitajalle isoa palkkaa.
Koska kaikki on niin yksinkertaista 🤦♀️
Ei ne Kiurun Sote-valiokunnasta helpolla läpi mene.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Hallitus kannustaa naisia isompipalkkaisiin hommiin eikä tukien varassa oloon.
No kuka ne matalamanpalkkaset työt sitten tekee? Hallitus just sanoi, että palkalla pitää tulla toimeen. Niin pitääkin. Kaikilla aloilla. Ei niin että kaikki jättävät elintärkeät matalapalkkaiset työt ja rientavat joukoilla suuremoioalkaisille ammatteille. Kuka sitten tekee matalapalkkaset työt? Ei niitä hoitamattakaan voi jättä. Viisastelu ei ole koskaan viusaus. Keksi jotain parempaa.
Siitähän se riemu repeää, kun hoitopalveluiden lisäksi työvoimaa palkan riittämättömyyden vuoksi ei ole tarjolla lastenhoitoa, siivouspalveluita, jätteiden keräystä ja katujen siivoamista, sairaaloiden ylläpitoa kuten leikkaussalien siistiminen, ei kahvilapalveluita, huoltoasemapalveluita, ravintoloita, mättöruokapaikkoja, leffateattereita, harrastuspaikkoja ja niiden ylläpitoa, kulttuuri- ja liikuntatoimintaa kaiken ikäisille, ei uimahalleja, takseja, julkista liikennettä, verkkokaupan palveluita, lentokenttäpalveluita, kirjastopalveluita, talonmiespalveluita, varhaiskasvatusta, postinjakelua, eikä pienyrittäjien palveluita, kun asiakkailta loppuvat rahat.
Maailma pyörii pääasiassa pienpalkkaisten ihmisten panoksella ja osa-aikatyöllä, erityisesti Suomessa.
Yhdysvalloissa muuten minimipalkka Starbucksissa ja Mäkkärissä on 15$/h.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Hallitus kannustaa naisia isompipalkkaisiin hommiin eikä tukien varassa oloon.
No kuka ne matalamanpalkkaset työt sitten tekee? Hallitus just sanoi, että palkalla pitää tulla toimeen. Niin pitääkin. Kaikilla aloilla. Ei niin että kaikki jättävät elintärkeät matalapalkkaiset työt ja rientavat joukoilla suuremoioalkaisille ammatteille. Kuka sitten tekee matalapalkkaset työt? Ei niitä hoitamattakaan voi jättä. Viisastelu ei ole koskaan viusaus. Keksi jotain parempaa.
Siitähän se riemu repeää, kun hoitopalveluiden lisäksi työvoimaa palkan riittämättömyyden vuoksi ei ole tarjolla lastenhoitoa, siivouspalveluita, jätteiden keräystä ja katujen siivoamista, sairaaloiden ylläpitoa kuten leikkaussalien siistiminen, ei kahvilapalveluita, huoltoasemapalveluita, ravintoloita, mättöruokapaikkoja, leffateattereita,
USAssa koko yhteiskunnan kustannusrakenne on täysin erilainen joten vaikea noita palkkoja on vertailla.
Leikkaukset kohdistuvat niihin joita kokoomus ei pidä äänestäjinään, antavat nimenomaan ja erityisesti niille jotka muodostavat kokoomus-kannattajien kovan ytimen. Heille olennaista on siirtää valtion varallisuutta sille 1% joka EK'n kautta ohjaa ja maksaa kokoomuksen toimintaa. Loput 10% on niitä jotka myös hiukan hyötyvät mutta jotka eivät todellisuudessa omista mitään, saatika pääse päättämäänkään mistään. Lopusta 90% kansasta kokoomuksella ei ole mitään havaintoa eikä myöskään kiinnostusta, jos tuottavat jotain petterille niin toki kaikki lisää lompakkoonsa on hänelle aina plussaa.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Hallitus kannustaa naisia isompipalkkaisiin hommiin eikä tukien varassa oloon.
Ei, hyvää päivää taas! Kenen sitten on tarkoitus tehdä ne pienipalkkaiset työt? Hallitusko ne menee tekemään? Mm. kaikki päiväkodit pitäisi ainakin sulkea, kun työntekijät vain menisivät parempipalkkaisiin töihin. Yksinkertaista. No mutta eihän se haittaa, kun kaikki sitten saavat sitä isoa palkkaa. Lapsiperheetkin voivat palkata yksityisen lastenhoitajan ja maksaa sille hoitajalle isoa palkkaa.
Koska kaikki on niin yksinkertaista 🤦♀️
Miehet tietenkin tekevät pienipalkkaiset hoitoalan työt, jos naiset pitää saada parempipalkkaisiin töihin eikä työvoimaa saa tuoda muualta. Tämä on nollasummapeliä.
Tietäsivät vaan kuinkaa niitä/heitä vihataan.