Helsingistä ei tule koskaan oikeaa suurkaupunkia
Helsinki on liian pieni, syrjäinen ja huonolla sijainnilla. Parhaimmillaan Helsinki käy Itä-Eurooppalaisen suurkaupungin jäljitelmästä. Se on toisaalt liian suuri viihtyisäksi pikkukaupungiksi. Turku on Suomen Upsala tai Cambridge. Helsinki ei ole Tukholman tai Lontoon veroinen.
Suomessa ei kannata panostaa Helsinkiin tai sen keskinkertaiseen yliopistoon. Hajautettu malli on Suomen vahvuus, Turun ja Tampereen kaltaiset kompaktit puutarhakaupungit. Ne voivat houkutella suurkaupunkielämään kyllästyneitä ulkomaisia huippuosaajia.
Kommentit (26)
Kantikset muuttavat pois ja tänne jää mmuuttajat tekemään rikoksia.
Juuri näin. Helsinki on pikku-Pietari. Surkea ja tuulinen paikka. Olen asunut Tukholmassa, Lontoossa, Dublinissa, Berliinissä ja Helsingissä. Asettauduin vuosia sitten Turkuun, mikä oli elämäni paras päätös.
Kuvaavaa on, että Helsingin kasvu perustuu kehitysmaista tulevaan muuttovirtaan ja opintonsa aloittaviin opiskelijoihin.
Helsinki kilpailee samassa sarjassa Tallinnan kanssa, näiden kahden kilpailu näivettää molempia. Pohjoismaiden sarjassa Helsinkiä voi verrata lähinnä Göteborgiin, ei Köpikseen taikka Tukholmaan
Pitäisikö Helsinkiin ottaa miljoona kehitysmaalaista sen vuoksi, että siitä tulisi "suurkaupunki"? Valtaosa suurkaupungeista on muuten kehitysmaissa.
Vierailija kirjoitti:
Helsinki kilpailee samassa sarjassa Tallinnan kanssa, näiden kahden kilpailu näivettää molempia. Pohjoismaiden sarjassa Helsinkiä voi verrata lähinnä Göteborgiin, ei Köpikseen taikka Tukholmaan
Tähän toivoisin jotain perusteluja.
Helsinki on sielultaan provinsiaalinen pikkukaupunki.
Jos Turku on Suomen Cambridge, ei ainakaan yliopistojen tason perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Helsinki on sielultaan provinsiaalinen pikkukaupunki.
Mutta Suomen mittakaavassa suurkaupunki.
Vierailija kirjoitti:
Jos Turku on Suomen Cambridge, ei ainakaan yliopistojen tason perusteella.
TY kuuluu samaan Coimbra -verkostoon Oxfordin, Cambridgen ja Upsalan kanssa.
Anyways, kun katsotaan kuinka paljon rahoitusta HY saa valtiolta, Yliopiston Apteekin monopolin kautta, kuinka monta tieteenalaa sillä on.. tulokset ovat kovin vaatimattomia kansainvälisissä yliopistorakingeissa. HY:n sijoitus on maakuntayliopistoja korkeampi ainoastaan, koska sillä laajin valikoima lääke- ja luonnontieteen aloja.
Miksi Helsingistä pitäisi tulla 'oikea suurkaupunki'? Se on kiva kaupunki. En usko että se mihinkään maailman massiivisimpien metropolien missikisaan edes haluaisi.
Helsinki on epäkiinnostava, sekava, likainen, ruuhkainen ja ruma. Anteeksi. Tampere ja Turku ainakin ovat valovuoden edellä.
Vierailija kirjoitti:
Helsinki on epäkiinnostava, sekava, likainen, ruuhkainen ja ruma. Anteeksi. Tampere ja Turku ainakin ovat valovuoden edellä.
Turku on Suomen perse ja Tampere ei ole edes kaupunki (kysy vaikka Eurostatilta).
Turku on paskaojan ympärille rakennettu uppoava kaupunki ja Tampereella on joku kartonkitehdas keskustassa. Kenenkään puheesta molemmissa kaupungeissa ei saa mitään selkoa normaali ihminen.
HELLsinki, tuo suomen suurin kaatopaikka.
Nyt odotellaan vielä 'Hesalaiset on niin ylpeitä' aihetta :D
Vierailija kirjoitti:
Helsinki on epäkiinnostava, sekava, likainen, ruuhkainen ja ruma. Anteeksi. Tampere ja Turku ainakin ovat valovuoden edellä.
Kävin viime kesänä vuosien jälkeen Tampereella ja olin järkyttynyt miten pilalle kaupunki oli menny, miten tammerkoski haisi ihan hirveälle ( en sellaista muista koskaan siellä haistaneeni aiemmin vaikka kävin monta vuotta noin kerran tai kaksi kuukaudessa tampereella) ja miten paljon roskia oli joka paikassa ( toki oli sunnuntai, ehkä sunnuntaina ei Tampereella keräillä roskia yön sotkijoiden jäljiltä ?). Mutta pettymys oli yksi entisistä lempikaupungeistani.
Hevonpaskaa.