Naiseni halusi dominoida minua, nyt kaduttaa
Naiseni ehdotti, että hän voisi kokeilla miltä tuntuu yrittää olla dominana. Mikäs siinä, kaikkea pitää kokeilla ainakin kerran.
Sovittiin, että kun tulen seuraavana päivänä kotiin, niin hän alistaa minua niin kunnolla, että en unohda sitä ikinä.
Kun tulin sitten kämpille, niin yllätyin, kun siellä oli myös sen kaksi kaveria.
Minun käskettiin kädellä koittaa, että mitä työiltä löytyy hameen alta. Vau, olin aina halunnut tehdä sen noille ja nyt naiseni vielä oikein kehotti siihen. En tosin löytänyt mitä oletin, vaan jokainen oli pukenut päälleen penisvyön ja ymmärsin yhtäkkiä, että mitä se naiseni lupaama alistus tulisi olemaan.
Yritin perääntyä ja selittää, että en minä ollut tähän lupautunut. Naiseni ilmoitti että saan valita, pakkaat matkalaukkusi ja häivyt tai näytät kuinka otat peniksen suuhun.
Ymmärsin, että naiseni on tosissaan. Tulisin kohta nussimaan asemani puolesta, olisin entinen mies ellen kykenisi toteuttamaan naiseni jokaista käskyä.
Polvistuin ekan ystävän eteen ja yritin ottaa tekopeniksen suuhun. En ollut ikinä ennen sitä tehnyt ja sain vain hiukan kärkeä sisään, kun yökkäsin.
- Sinä et pärjäisi päivääkään naisena, tuo on säälittävää. Nyt avaat sen suusi apposen selälleen, työnnät kielesi ulos, rentoutat kurkkusi ja otat sen niin syvälle kuin menee.
Ohjeet auttoivat ja kykenin parempaan suihinottoon. Sitten se otti päästäni kiinni ja pakotti ottamman vielä syvemmälle, kakoin ja vedin päätäni pois. Samalla huomasin kuinka naiseni veti housujani alas.
Koko huomioni oli kuitenkin suussani olevassa tekopeniksessä, jota työnnettiin jatkuvasti syvemmälle kuin mitä pystyin ottamaan. Tämä oli totuuden hetki, yritin rentoutua ja ajatella, että jokainen nainenkin pystyy tähän, pakko minunkin on vain yritettävä taistella.
Sitten huomasin yhtäkkiä kuinka joku työntyi perseeseeni, suustani pääsi voimaton voihkaus ja penis lipsahti suustani. Vilkaisin taakse ja siellähän oli naiseni panemassa voimakkain vedon persettäni. Samalla huomasin kuinka kolmas nainen oli alkanut lypsää kivikovaksi muuttunutta kulliani.
- Ei niin kovaa, yritin sopertaa.
Mutta toinen nainen tunki peniksen takaisin suuhuni enkä voinut enää puhua. Sitten vain tunsin kuin räjähdyksen sisälläni, kun penikseni sykki spermat ulos pitkinä voimakkaina sykäyksinä. Valahdin lattialle täysin velttona.
Kommentit (40)
Swoman kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alistettu kirjoitti:
Koitetaas sensuroimalla tietyt sanat.
Tilanne jatkuu.
Naiseni ilmoitti, että jatkossa olen hänen ja ystäviensä "kiertovaimo". Minulle annettiin osoite, johon minun kuuluu mennä tiettyyn kellonaikaan. Hän kun oli luvannut, että minua voisi käyttää silloin. Hän suuteli minua jäähyväiseksi ja sanoi, että älä tuota minulle pettymystä. En halua kuulla jälkeenpäin kuinka sinä olit pettymys.
Soitin ovikelloa ja vastassa oli sellainen fitnestypy treenivaatteissa. Hänellä oli kuulemma treeni kesken ja hän laittoi minut nurkkaan seisomaan ja voisin katsella loppuun. Sitten hän haki sellaisen imukuppid*ldon, iski sen pystyyn matalalle puujakkaralle ja käski istua päälle.
- Sinä olet kuulemma päässyt an**lis*ksin makuun ja et malta odottaa saadaksesi lisää.
Yritin selittää, että vain yhden kerran enkä pysty millään istumaan näin kylmiltään noin ison p*niksen päälle.
- Vai haluaa poju lämmittelyä, typy sanoi ja työnsi röyhkeästi sormen *nukseen.
Huomasin päästeleväni suustani äännähtelyä ja se tuntui jotenkin nololta. Yritin olla hiljaa. Nainen huomasi sen.
- Älä ujostele, haluan että ääntelet täysin vapautuneesti kuten sinunlaisillasi j*k*rasioilla on tapana.
Sitten hän työnsi toisenkin sormen sisään ja ulvahdin pienestä kivusta. Nainen hymyili tyytyväisenä.
Sitten hän käski uudestaan istumaan. Yritin, sain kärjen sisään ja se tuntui valtavan isolta. En pystynyt enempää ja yritin selittää sitä.
Nainen l*psäisi kovaa poskelle ja käski istua. Toinen l*önti, kolmas. Poskiani ja peppuani kirvelsi. Suustani pääsi tuskan parahdus, kun istuin pohjaan saakka. Muistin naiseni sanat, älä tuota pettymystä. En ikinä uskaltaisi palata kotiin haukkujen kanssa.
Sitten nainen riisuitui ja istui puolestaa kivikovana seivovan k*rp*ni päälle. Sulla on kyllä upeasti seisova k*rp*.
Kun en sanonut mitään, niin nainen l*psäisi taas poskelleni.
- Mitä sanotaan, kun kehutaan.
- Kiitos?
- Juuri, niin. Hyvä poika. Kyllä sinusta saa koulutettua hyvän palvelijan.
Jälleen kerran p*nis p*rseessä ja naisen vaativa ratsastus olivat liikaa ja sain valtavan s*emensyöksyn. Nainen nousi ylös sp*rman valuessa ulos sisältään, otti päästäni kiinni ja työnsi p*llunsa kasvoihini.
- Nuole!
- en pysty!!!
Jälleen l*tsareita ja lopulta minun oli antauduttava.
Sitten nainen ilmoitti, että hänelle on tulossa vieraita, vaatteet päälle ja ulos. Nousin tuolilta ja suustani pääsi helpotuksen huokaus, kun se valtava p*nis oli vihdoinkin pois s*olestani.
Nainen suuteli minua pitkään ja käski kertomaan naiselleni, että hänellä on erinomainen mies. Kyllä sitä kelpaa jakaa kavereillekin.Oikein kivastihan sulla on nyt tämä koulutuksesi jatkunutkin ;)
Itse ainakin oon kateellinen kun sulla on noin ihana vaimo...
Varmasti totta joka sana. Epäilemättä homma tässä vielä kehittyy.
Toivon mukaan kirjoittelee sitten täällä koulutuksensa edistymisestä ;)
Olikohan nyt viikonloppuna jonkin asteista lisäkoulutusta? ;)
Onkohan mut lisätyt jollekin listalle, kun jatkojutut jää tarkistukseen.
Ei taida tulla jatkoja, pari kertaa jo yrittänyt.
Tai sitten yritän sensuroida sanoja vielä enemmän.
tiedän kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi alistamiseen tarvittiin heti muna?
Miksi alistettavan piti heti olla "tyttö"?Mikä on normaalille heteromiehelle nöyryyttävää ja alistavaa? No, kun tungetaan muna peppuun lupaa kysymättä. Tässähän miehestä tuli hetkessä naisensa seksiorja, jota kohdeltiin kuin pelkkää esinettä, elävää seksilelua, jolle naiset tekivät mitä halusivat.
Käänsivät asetelman täysin päivastaiseksi kuin vaikka gangbang-pornofilmeissä ja miehestä tuli se cumslut, jonka jokainen reikä on käytössä.
Mutta onneksi olivat sentään naisia, kyllä mies sentään kunnon heterona säilyi.
Juu kyllä toisen sukupuoliroolin leikkiminen voi olla kiihottavaa ja mihin tahansa pakotetuksi tuleminen on nöyryyttävää.
Mutta stoorissa oli aika vahvasti samastettu että penetroitavana oleminen on alistumista ja penetroiminen alistamista.

Jos se on sitä kirjoittajalle miehenä (oletan tässä rohkeasti sukupuolen), niin sitten on. Aletaanko tässä kertomaan, että mitä toiset saa edes ajatella? Ja eihän siinä myöskään mitään suostumuksia kyselty, mikä on myös alistamista.
Alistettu kirjoitti:
Onkohan mut lisätyt jollekin listalle, kun jatkojutut jää tarkistukseen.
Ei taida tulla jatkoja, pari kertaa jo yrittänyt.
Tai sitten yritän sensuroida sanoja vielä enemmän.
Toivon mukaan saat tänne lisää sitä koulutuksesi etenemistä julkaistua vaikka toi "tarkistaminen" on aikas syvältä...
Osa1, koitetaan jakaa juttu kahtia.
Pienen tauon jälkeen alkoi taas tapahtua.
Tullessani kotiin, niin naiseni oli siellä jonkun naispuolisen ystävänsä kanssa.
- Tänään tehtäväsi on p*nna minua, ystäväni katsellessa miten hoidat homman.
Naiseni asettui sohvan reunalle, nojautui taaksepäin ja l*vitti jalkansa ja katsoi minuun odottavasti. Naiseni kaveri katsoi siinä vieressä aivan hiljaa, mutta kun aloin p*nemaan naistani, niin hän istui aivan viereen, käänsi kädellään kasvoni puoleensa ja kysyi, että suostutko aina aivan kaikkeen mitä naisesi pyytää?
- Kyllä, minä yritän täyttää naiseni kaikki toiveet.
Sitten se nainen s*lkäisi kasvoilleni ja totesi kuinka h*lveksii tuollaisia tahdottomia n*nnyjä. Hän ei voisi ikinä seurustella kanssani.
- Sinunlaisesi h*rot ovat pelkkiä käyttöesineitä, jotka heitetään kadulle kun ei ole enää tarvetta.
Sitten hän käveli pois.
osa2
- Voi, tuntuuko pahalta, kun sait rukkaset, naiseni kysyi.
- Myönsin, että tuntui ikävältä.
- S**tele paha olo pois, naiseni sanoi ja v*ti päätäni h**liaan kohti.
Se tuntuikin tosi kivalta, mutta sitten tunsin kuinka p*rsees**ni t*nkeud*ttiiin. Siellä olikin se naiseni kaveri, joka oli h**pinyt str*p*rin kanssa taakseni ja ymmärsin, että naiseni oli vain vienyt huomioni muualle, että tuo k*vala h*ökkäys onnistuisi.
Voi ei, olen jälleen p*rsep*ntavana.
- Onko kukaan p*nnut sinua p*rs**seen samalla kun k*rp*si on toisen naisen s*sällä?
- Ei ole, voihkaisin.
Joka t*önnöllä suustani pääsi voimakas voihkaisu, en kyennyt millään estämään sitä. Tunsin kuinka takanani ollut nainen laittoi kätensä suulleni.
- Turpa kiinni, h*or*!
Hän työnsi huulensa aivan korvani viereen ja lateli s*lvauksia s*lvausten perään. Hän teki selväksi mitä hän ajattelee miehestä joka antaa tuntemattoman naisen p*nna p*rsees**nsä ekalla kohtaamisella.
Sitten sain taas tajuttoman *rgasmin ja n*tkähtälin siinä aivan h*ltittomasti.
Naiset heittivät läpsyt keskenään ja naureskelivat kuinka minä olin hyvä p*no.
Jes!
Tää vauva-palsta alistaa mua enemmän kuin naiseni. Olen aivan varma, että se on vain ajan kysymys, koska koko ketju lentää pois.
Pitäiskö tässä perustaa joku blogi, mihin saa taiteilla vapaasti? Sinne ei kyllä taitaisi eksyä ketään.
Swoman kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tiedän kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi alistamiseen tarvittiin heti muna?
Miksi alistettavan piti heti olla "tyttö"?Mikä on normaalille heteromiehelle nöyryyttävää ja alistavaa? No, kun tungetaan muna peppuun lupaa kysymättä. Tässähän miehestä tuli hetkessä naisensa seksiorja, jota kohdeltiin kuin pelkkää esinettä, elävää seksilelua, jolle naiset tekivät mitä halusivat.
Käänsivät asetelman täysin päivastaiseksi kuin vaikka gangbang-pornofilmeissä ja miehestä tuli se cumslut, jonka jokainen reikä on käytössä.
Mutta onneksi olivat sentään naisia, kyllä mies sentään kunnon heterona säilyi.
Juu kyllä toisen sukupuoliroolin leikkiminen voi olla kiihottavaa ja mihin tahansa pakotetuksi tuleminen on nöyryyttävää.
Mutta stoorissa oli aika vahvasti samastettu että penetroitavana oleminen on alistumista ja penetroiminen alistamista.
Jos se on sitä kirjoittajalle miehenä (oletan tässä rohkeasti sukupuolen), niin sitten on. Aletaanko tässä kertomaan, että mitä toiset saa edes ajatella? Ja eihän siinä myöskään mitään suostumuksia kyselty, mikä on myös alistamista.
Koko kertomus on aika selkeästi fiktiivinen, joten arvostelen sitä kuten fiktiivisiä kertomuksia arvostellaan. Se välittää asetelmaa että "naisen rooli" pantava on alistumista ja "miehen rooli" panija vallan käyttöä. Olisi vaan ollut kiva lukea tarina jossa alistaminen ei olisi heti tarkoittanut "naisen rooliin" heittämistä.
Saahan sitä kukin kirjoitella mitä haluaa. Sanoin vaan että en tykännyt tarinan stereotyyppisestä asetelmasta.
Vierailija kirjoitti:
Miksi alistamiseen tarvittiin heti muna?
Miksi alistettavan piti heti olla "tyttö"?
Siksi, että totahan miehet tekee.
Tuo tarina ei sitten ollut lainkaan ok suostumuksen kannalta, että miehet, noin ei voi tehdä oikeassa elämässä.
Vierailija kirjoitti:
osa2
- Voi, tuntuuko pahalta, kun sait rukkaset, naiseni kysyi.
- Myönsin, että tuntui ikävältä.
- S**tele paha olo pois, naiseni sanoi ja v*ti päätäni h**liaan kohti.
Se tuntuikin tosi kivalta, mutta sitten tunsin kuinka p*rsees**ni t*nkeud*ttiiin. Siellä olikin se naiseni kaveri, joka oli h**pinyt str*p*rin kanssa taakseni ja ymmärsin, että naiseni oli vain vienyt huomioni muualle, että tuo k*vala h*ökkäys onnistuisi.
Voi ei, olen jälleen p*rsep*ntavana.
- Onko kukaan p*nnut sinua p*rs**seen samalla kun k*rp*si on toisen naisen s*sällä?
- Ei ole, voihkaisin.
Joka t*önnöllä suustani pääsi voimakas voihkaisu, en kyennyt millään estämään sitä. Tunsin kuinka takanani ollut nainen laittoi kätensä suulleni.
- Turpa kiinni, h*or*!
Hän työnsi huulensa aivan korvani viereen ja lateli s*lvauksia s*lvausten perään. Hän teki selväksi mitä hän ajattelee miehestä joka antaa tuntemattoman naisen p*nna p*rsees**nsä ekalla kohtaamisella.
Sitten sain taas tajuttoman *rgasmin ja n*tkähtälin siinä aivan h*ltittomasti.
Naiset heittivät läpsyt keskenään ja naureskelivat kuinka minä olin hyvä p*no.
Kun vähän vaihdetaan roolituksia niin tuo on joukkorais*aavien teinipoikien toiminta suoraan kopioituna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
osa2
- Voi, tuntuuko pahalta, kun sait rukkaset, naiseni kysyi.
- Myönsin, että tuntui ikävältä.
- S**tele paha olo pois, naiseni sanoi ja v*ti päätäni h**liaan kohti.
Se tuntuikin tosi kivalta, mutta sitten tunsin kuinka p*rsees**ni t*nkeud*ttiiin. Siellä olikin se naiseni kaveri, joka oli h**pinyt str*p*rin kanssa taakseni ja ymmärsin, että naiseni oli vain vienyt huomioni muualle, että tuo k*vala h*ökkäys onnistuisi.
Voi ei, olen jälleen p*rsep*ntavana.
- Onko kukaan p*nnut sinua p*rs**seen samalla kun k*rp*si on toisen naisen s*sällä?
- Ei ole, voihkaisin.
Joka t*önnöllä suustani pääsi voimakas voihkaisu, en kyennyt millään estämään sitä. Tunsin kuinka takanani ollut nainen laittoi kätensä suulleni.
- Turpa kiinni, h*or*!
Hän työnsi huulensa aivan korvani viereen ja lateli s*lvauksia s*lvausten perään. Hän teki selväksi mitä hän ajattelee miehestä joka antaa tuntemattoman naisen p*nna p*rsees**nsä ekalla kohtaamisella.
Sitten sain taas tajuttoman *rgasmin ja n*tkähtälin siinä aivan h*ltittomasti.
Naiset heittivät läpsyt keskenään ja naureskelivat kuinka minä olin hyvä p*no.Kun vähän vaihdetaan roolituksia niin tuo on joukkorais*aavien teinipoikien toiminta suoraan kopioituna.
Mutta kun kyseessä ovat voimaantuneet naiset ja teon kohde on kirjoittanut itsensä kyseiseen tarinaan henkilöksi, joka on siinä naisten leikkikaluna, niin sehän onkin ihan ok. Kyllä konteksti jotain pitäisi edelleen merkitä, vaikka nykyään onkin tapana irroittaa juttu asiayhteydessään ja sitten kauhistella sitä itse keksimillään olkiukoilla.
Naiseni halusi yllättää minut ja kertoi vain, että pitävät tyttöjen bileet ja minä olen siellä juhlanumerona.
- Mä en halua, että ne kaikki p*anee mua p*rsees**n.
- Voi sinua hupsua, miksi sinä sellaista luulet?
- No, kun aina sun kaverisi ovat tehneet niin.
Naiseni laittoi kätensä takapuolelleni kankkujen väliin ja kouraisi lujaa.
- Sä varmasti pitäisit siitä, mutta nyt katsotaan sulta ihan uusia kykyjä.
Kun pääsimme bileisiin, niin naiseni ohjasi minut huoneen keskelle.
- Palkintoky*pä on saapunut paikalle, kuulin jonkun naisen sanovan.
Sitten se käveli luokseni ja laittoi kätensä haaroihini. Se katsoi minua silmiin ja antoi kätensä tunnustella mitä housuistani löytyy.
- Sehän alkoi j*pött**, se sanoi naiselleni hymyillen.
Seuraavaksi hän avasi sepelukseni ja veti m*nan esiin. Hän polvistui eteeni ja lipaisi kielellään p*llejani.
Hätkähdin hieman kosketusta.
- Onpas sulla herkkä m*una. Mahtaakohan se kestää ronskia käsittelyä?
- Kohtahan se nähdään, joku nainen sanoi takanani ja otti m*nastani tukevan otteen.
Päästin ynähdyksen suustani ja takanani ollut laittoi käden suuni eteen.
- Ole aivan hiljaa, kun me lypsetään sut.
Vähän ajan päästä vaihdettiin toiseen lypsäjään ja sitten toiseen.
Sitä jatkui muutaman minuutin ja tunsin kuinka paine alkoi kasvamaan.
- Tämä on kyllä varmasti hyvä p*ano, kun ei tule samlla hetkellä kun työntää munan p'll**n.
Seuraavan vaihdon kohdalla tunsin, että aletaan olemaan lähellä.
Sitten tapahtui taas vaihto ja kun seuraava nainen alkoi työskentelemään k*llini kanssa, niin tunsin että kohta tulee.
Ja minulta tuli sekuntikaupalla edessäni polvillaan olevan naisen kasvoille. Kun takanani ollut lypsäjä oli saanut viimeisenkin tipan karistettua,
Niin edessä ollut nainen nousi ja sanoi, että nyt voitkin suudella häntä.
- En voi!
Mutta nainen otti niskastani kiinni ja työnsi kasvonsa minuun kiinni. Tunsin vain kuinka kasvoillani oli jotain märkää ja tahmeaa, kun nainen työnsi kielensä syvälle suuhuni.
Kun nainen päästi irti yritin pyyhkiä naamaani paidalla ja sylkeä sp**maa ulos suustani.
- olen varma, että kun pääset sp**man nielemisen makuun, niin haluat sitä yhtä paljon kuin k**p** s**leesi.
Lopun iltaa bileet jatkuivat kuin mitkä tahansa kotibileet, mitä nyt naiseni otti vastaan varauksia. Ilmeisesti kalenterini on buukattu vuodeksi eteenpäin.
Osa1
- Saan mahdollisesti vuoden kuntosalikäynnit ilmaiseksi, naiseni kertoi minulle.
Kunhan olet kiltti poika, kun se kuntosalin omistaja tulee käymään.
- Mitä se haluaa?
- En tiedä, mutta kehuin että sulle käy kaikki.
- En kai minäkään nyt sentään ihan mitä vaan...
- Ethän sinä usko tuohon itsekään, olet sen verran hyvin päässyt h*or**misen makuun.
Olin kyllä aika otettu kuntosalipimun ulkonäöstä, terhakkaat kaljatölkin kokoiset rinnat, lihaksikkaat reidet ja iso takamus. Tuosta on unelmien naiset tehty.
- Voinko mä tässä vähän tarkastella miestäsi?
- Ilman muuta, hän on täysin käytössäsi.
- Otappas nyt sitten vaatteet pois, niin katsotaan mitä paljastuu.
Siinä jouduin sitten pyörähtelemään, kun pimu tarkasti vartaloni.
- Pidän kyllä enemmän miehekkäistä, karuista miehistä. Tää on vähän sellainen kuikelo.
- Mutta tää on tosi tottelevainen ja se kestää hyvin kipua.
Mitä ihmettä, naiseni oikein selittää? En minä pidä kivusta yhtään, mille sadistille se on minua tarjoamassa?
Pimu selvästi innostui.
- Saisinko minä antaa sille kunnon perinteisen selkäsaunan?
- Tottakai, siitähän se pitää.
Naiseni kävi hakemassa vaatekomerosta nahkavyön ja antoi sen pimulle.
- Tällä voit laittaa pakarat punoittamaan.
Sitten minun piti mennä mahalleen pimun jalkojen päälle ja se alkoi mäiskimään vyöllä oikein kunnolla.
Huusin joka l**nnillä t*skasta ja pimu vain jatkoi.
Lopulta se lopetti ja alkoi h*väilemään kädellä pakaroitani.
- Onpas nämä ihanan punaiset, taisit pitää siitä oikein kunnolla.
En pitänyt siitä yhtään, mutta tiesin mitä naiseni vaati minun sanovan. Siitä oli kiinni sen ilmaiset kuntosalikäynnit.
- Rakastin jokaista lyöntiä, sinä todella tiedät miten miehelle annetaan selkäsauna.
Sitten naiseni kertoi pimulle, että on toinenkin asia mitä rakastan. Nimittäin että nainen panee str*aparilla p*ppuun.
- Oikeasti?, pimu kysyi.
osa2
Olin tästäkin taas aivan kauhuissani, takapuoleni oli kuin tulessa ja en tiedä miten ihmeessä minä kestäisin vielä p*ppup*non.
Mutta tiesin mitä tähänkin piti sanoa.
- Joo, rakastan sitä, kun nainen työntyy s*sääni.
Naiseni haki str*p*rinsa ja auttoi sen pimun päälle. Naiseni levitti siihen kunnolla liukuvoidetta.
Sitten pimu käski minut sohvalle selälleen.
- Levitäppäs jalkasi kuin nainen.
Tein kuten käskettiin ja pimu tuli päälleni, survaisten p*niksen yhdellä työnnöllä pohjaan saakka.
- OOoooooooh, oooooh, ooooh
Suustani pääsi voihkauksia työntöjän tahtiin ja katsoin kuinka pimun kasvot olivat vääristyneet ponnistuksesta. Se rynkytti minua kaikin voimin ja mietin kumpi loppuu ensin, p*rseeni kestokyky vai pimun voimat.
Tunsin kuinka naiseni oli alkanut r*nkk**maan k*luani ja jälleen kerran olin tulossa. Nyt huusin kaikin voimin *rg*smin ja peppukivun vuoksi, minkä sisälläni soutava valtava tekop*nis aiheuttivat. Vaikka olin saanut, niin pimu jatkoi rynkyttämistään.
- Kiltti, anna armoa, en pysty enää...
Silloin pimu lopetti hikikarpaloiden valuessa sen kasvoiltaan, hitaasti se veti p*niksen sisältäni ja hymyili leveästi.
- Kyllä tämä ainakin yhden vuoden kuntosalin arvoinen p*no oli.
Minulta pääsi itku, kun tuli sellainen äkillinen helpotuksen olo ja naiseni otti pääni syliin ja silitti.
- Tuhma täti pani sua peppuun, mutta nyt kaikki on hyvin.
Pimu kumartui päälleni ja nuolaisi kyyneleeni pois kasvoilta
- Mikään ei maistu paremmalta kuin miehen kyynel sen jälkeen, kun olet laittanut sen itkemään p*ersp*nolla.
Naiseni ja pimu alkoivat kumpikin samalla r*nkk**maan k*lliani, mikä hämmästykseksini oli taas ere*tiossa.
Se tuntui ikuisuudelta, kun vollotin naiseni sylissä, samalla kun m*naani r*nkattiin.
- Katsotaanpa saadaanko vähän nopeutettua asioita, pimu totesi ja työnsi sormia an**liin.
- Oho, sun r*ppyr*ekäsi onkin jo aika rento. Taisi tuo p*rsp*no hoonota sitä pari numeroa suuremmaksi.
Sitten sain jälleen. Pimu nuoli mahan päälleni lentäneen sp*rman ja taputti poskelleni.
- Taidan ottaa joku päivä uusiksi. Pitäisitkö sinä siitä?
-Joo, se olisi kivaa, vastasin edelleen kyyneleitä nieleskellen.
Yritin päästä irti naiseni alistuksesta aloittamalla sivusuhteen, josta pääsisin sitten uuden naisen mieheksi.
Jäin kiinni.
Tulen saamaan asiasta kovemman rangaistuksen kuin koskaan.
Haluavatko palstalaiset lukea miten kävi?
Jostain syystä ei ollut halukkaita kuulemaan rangaistuksestani ja se oli niin hirveä, että siitä toipuminen kesti näin kauan.
Mutta pakko se on kertoa ja se oli sen verran kovaa menoa, että jos sillä ei saa modeja poistamaan koko ketjua, niin ei sitten millään.
Olen jatkossa kiltti poika enkä yritä kiistää naiseni ehdotonta määräysvaltaa minun seksikokemuksista. Saan vain sitä mitä naiseni haluaa minulle antaa ja jos rangaistukseksi joudun olemaan ilman, niin se on täysin oikein.
Oli rangaistuksen aika ja naiseni oli pukenut straparin päälleen.
Sitten naiseni haki an**litapin ja työnsi sen suuhuni. Hieman kakoin ja tunsin kuinka sylkeä valui leualle. Naiseni levitti sen kädellään kasvoilleni. Sitten tappi työnnettiin peppuuni yhdellä työnnöllä. Suustani pääsi voihkaisu ja naiseni oli tyytyväinen.
- Haluan että reakoit kaikkeen voimakkaasti. Aion nauttia sinun voihkinnastasi ja tuskan huudoista.
Sitten naiseni aloitti työntämään str*aparia suuhuni.
- Nyt vaan rentoudut, laitetaan vähän kärkeä sisään.
Ja niin hän tekikin, pientä liikettä ja itse koitin olla siinä niin rentona kuin pystyin.
- Ja sitten vähän syvemmälle...
Saman tien kakoin ja tunsin kuinka anaalitappi tippui lattialle kolahtaen.
- Kappas, kappas. Keksin uuden tavan poistaa tappi pepustasi. Laitetaanpa se takaisin.
Tällä kertaa se menikin aika helposti ja tiesin että se tippuisi kohta uudestaan.
Str*pari suuhun, yökkäsy ja tappi lattialla.
- Teetkö sinä tuon tahallasi?
- En, kulta, en vain voi sille mitään.
- nyt olet sitten valmis siihen varsinaiseen rangaistukseesi.
Naiseni haki piimätölkin ja käski minun juomaan sen kokonaan. Kyllä maistui pahalta, inhoan piimää.
Tämäkö oli se rangaistukseni, jouduin juomaan litran piimää?
- Nyt sitten haluan sinun antavan minulla mahaorgasmin.
- Minkä?
- Purskautat tuon piimän komeassa kaarassa ulos mahastasi.
- Miten minä sen pystyn tekemään?
- Minäpä autan.
Sitten hän laittoi str*pärin huulilleni ja alkoi työntämään rauhallisesti pohjaan saakka. Tunsinn saman tien kuinka
piimä lensi suustani. Naiseni piti päästäni kiinni ja pumppasi str*parilla rauhallisia työntöjä kokonaan sisälle, sitten huulilleni ja takaisin sisään. Pitäen jatkuvasti sen suussani. Jokaisella työnnöllä *ksensin komeasti piimäsuihkun ja sitä vain jatkui ja jatkui, kunnes mahani oli aivan tyhjä.
Naiseni jatkoi kuitenkin lykkimistään, vaikka kakoin vain tyhjää.
Sitten minuun tunkeuduttiin takaapäin, luulin että se oli taas joku naiseni ystävistä straparilla.
- Kiitti sisko perseestä, kuulin miehen äänen takaani.
Voi ei, se oli naiseni homoveli, joka oli tullut ottamaan minut ilman lupaa.
Naiseni vetäytyi minusta ja istahti penkille katsomaan kuinka sen veli pani minua lattian ollessa valkoisenaan piimästä.
Kauhea tunne, kun olin saanut hirvittävän seisokin ja takalistossa soutava p*enis tuntui niin mukavalta.
Onkohan minusta tullut h*mo?
Naiseni taisi lukea ajatukseni, kun totesi.
- Näyttää siltä ettei sinua taida enää naiset kiinnostaa, sen verran näyttää k*rpä maistuvan.
Sitten veli r*iskautti lastinsa suoleen karjahtaen ja totesi, että jos haluat tehdä jotain tolle se*sokillesi, niin voit työntää sen p*erseeseeni.
Olin himosta aivan suuniltani ja ajattelin, että kun minua oltiin jo p*ntu miehen toimesta p*ppuun, niin ei kai tämä nyt enää haittaa.
Niinpä aloin rynkyttää naiseni veljeä oikein kunnolla ja kyllpä tuntui hyvältä. Laitoin sille sitten s*olen täydeltä sp*rm** ja jäin makaamaan lattialle.
- Tässä talossa ei sitten h*moja katella, joten ensin siivoat sotkusi ja sitten voitkin häipyä.
Aika surkea loppu päivälle, olin muuttunut h*moksi, tyttöystävä heitti ulos ja olin ilm
Varmasti totta joka sana. Epäilemättä homma tässä vielä kehittyy.