Miksi koulussa halutaan himmailla lapsen oppimista?
Meillä on ekaluokkalainen, joka on osannut lukea ja kirjoittaa jo pari vuotta, osaa myös laskea. Lapsi lukee myös itse lastenkirjoja. Viime vuonna eskarissa lapsen intoa oppimiseen huomioitiin ja tuettiin, lapset sai esimerkiksi lisätehtäviä kun olivat tehneet aikaisemmat tehtävät. Lapsella on myös kotona ollut kaikenlaisia puuhakirjoja sekä eskarilaisille ja koululaisille suunnattuja lisätehtäväkirjoja.
Koulu alkoi viime viikolla ja kaikki sujui periaatteessa hyvin. Uusista kirjoista lapsi oli innoissaan ja esimerkiksi aapista lapsi luki itsekseen läksyjen jälkeenkin. Lapsi kertoi, että opettaja oli sanonut, ettei kirjoista esimerkiksi saa tehdä tehtäviä eteenpäin, siksipä lapsi oli tehnyt niitä erilliseen vihkoon eikä kirjaan. Hän kuulemma tekee niitä aina koulussakin silloin jos hän on valmis ja odotellaan vielä muita. Kuulemma muutamat muutkin luokkakaverit tekee samaa.
Tavallaan ymmärrän että koko luokan pitäisi periaatteessa edetä opettajan suunnitelmien mukaan, mutta tilanne tuntuu aika järjettömältä, että lapsi tekee samat tehtävät jopa kolmeen kertaan, kun muuta tekemistä ei ole. Sitäkin mietin, että voitaisiinko itse hommata lapselle joku lisätehtäväkirja sinne kouluunkin? Tuntuu jotenkin ihan järjettömältä että tätä lasten oppimisintoa ei siellä koulussa huomioida mitenkään. En haluaisi, että lapsi alkaisi alisuorittaa ja tehdä vain minimin, kun huomaa ettei muuta tarvitse tehdä. Ekaluokka on juuri se aika kun oppimisen intoa kannattaisi hyödyntää, harvemmin ne lapset enää ylemmillä luokilla niin innokkaita on, koska se loisi lapselle tunteen, että yrittäminen kannattaa.
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulussa opetellaan myös noudattamaan ohjeita ja sääntöjä. Jos opettaja on antanut tehtäväksi sivut 1-2, niin silloin tehdään vain ja ainoastaan ne. Epäilen, että te vanhempina lähdette myös mukaan tähän leikkiin, että teidän erityisen lapsenne pitäisi saada erityistä kohtelua ja lopulta lisäätte lapsen turhautuneisuutta. "Kun äiti ja isäkin sanoi, että olen niin taitava, että tarvitsen lisätehtäviä". Miettikää.
Kuka nyt on jättänyt noudattamatta ohjeita ja sääntöjä? Ei se lapsi niitä tehtäviä ollut siitä kirjasta eteenpäin tehnyt.
Mites muuten tuo ylläoleva koskee niitä ketkä ei saa edes koko tunnin aikana tehtyä niitä sivuja 1-2, ei vaikka opettaja istuisi koko ajan vieressä neuvomassa?
"Lapsi kertoi, että opettaja oli sanonut, ettei kirjoista esimerkiksi saa tehdä tehtäviä eteenpäin, siksipä lapsi oli tehnyt niitä erilliseen vihkoon eikä kirjaan. Hän kuulemma tekee niitä aina koulussakin silloin jos hän on valmis ja odotellaan vielä muita. "
Oli tehnyt erilliseen vihkoon eli ei noudattanut ohjeistusta.
Niin? Oli kielletty tekemästä kirjan tehtäviä eteenpäin, kirjaan. Kai se lapsi nyt sentään omaan vihkoonsa saa tehdä mitä haluaa. Vai olisiko ollut parempi että lapsi olisi piirrellyt vihkoonsa kirkkoveneen kuvia?
Ihan sama mihin ne tekee. Jos on kielletty tekemästä niin miksi pitää uhmata ja tehdä? Ja vanhemmat vielä kannustaa.
Eli sinusta näiden lasten olisi pitänyt käyttää matikantunti johonkin ihan muuhun kuin matematiikkaan?
Jos oma lapseni tekisi matikankirjoista tehtäviä vihkoon varsinkin vapaa-ajalla läksyjen jälkeen, niin todellakin kannustaisin.
Ja opettaisit samalla, että opettajan sanomisilla ei ole mitään merkitystä.. Ei mikään ihme, että koulussa on nykyään aivan mahdotonta meininkiä, kun vanhemmatkin on sitä mieltä, että opettajaa ei tarvitse totella.
Eiköhän se riipu ihan asiasta. Jos lapseni joutuisi viettämään puolet matikantunneista peukaloitaan pyöritellen kun ei saa tehdä mitään muutakaan, niin takuulla protestoisin. Siinä kun ei vaan ole mitään järkeä.
Viikko käyty koulua ja lumihiutale Pirjo-Petteri on jo kyllästynyt ja tehnyt koko matikan kirjan. Nykyään on muuten matikan kirjassa joka toiset sivut soveltavia lisätehtäviä, joten nopeampi lapsi voi tehdä tuplasti enemmän tehtäviä kuin tavikset.
Mikä tämä ketju oikein on? Vastasin eilen melkein samankaltaiseen aloitukseen, mutta ei se tämä ketju ollut, kun ei vastaustanikaan täällä ole, aloittaja on ilmeisesti tehnyt jo toisen aloituksen samasta asiasta.
Vähän armoa nyt opettajallekin. Koulussa on tähän mennessä ehditty ehkä harjoitella, mistä löytyy vessa, miten mennään välitunnille, mistä ovista kuljetaan, miten odotetaan omaa vuoroa ja viitataan, keitä luokkakavereina on, ja ollaan otettu leikkejä, jotta luokasta tulisi mukava ryhmä ja kukaan ei jäisi yksin.
Ei ole olennaista ensimmäisinä päivinä, kenen lapsi osaa lukea tai laskea, se selviää kyllä opettajalle sitten, kun aletaan harjoitella kyseisiä asioita. Kyllä niitä lisätehtäviäkin sitten tulee.
Murheesi suuri kirjoitti:
Onpa murheet. Mitäs siitä tulee jos se opettaja joutuu kuuntelemaan huutelua koko tunnin millä sivulla kukin on ja suurin osa tehtävistä väärin, sivuja hypitään ja melutaan, sotataan?
Mistä päättelet, että nämä tehtäviä haluavat huudella ja melskata ja sotata.
Edellä kirjoittamastani pojasta ei kyllä ollut mitään häiriötä koulussa.
Taidat puhua omista lapsistasi, kun noin tarkkaan osaat kuvailla.
Lisäksi asiasta puhui opettaja vanhemmille eikä ollut lapsen omia juttuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulussa opetellaan myös noudattamaan ohjeita ja sääntöjä. Jos opettaja on antanut tehtäväksi sivut 1-2, niin silloin tehdään vain ja ainoastaan ne. Epäilen, että te vanhempina lähdette myös mukaan tähän leikkiin, että teidän erityisen lapsenne pitäisi saada erityistä kohtelua ja lopulta lisäätte lapsen turhautuneisuutta. "Kun äiti ja isäkin sanoi, että olen niin taitava, että tarvitsen lisätehtäviä". Miettikää.
Kuka nyt on jättänyt noudattamatta ohjeita ja sääntöjä? Ei se lapsi niitä tehtäviä ollut siitä kirjasta eteenpäin tehnyt.
Mites muuten tuo ylläoleva koskee niitä ketkä ei saa edes koko tunnin aikana tehtyä niitä sivuja 1-2, ei vaikka opettaja istuisi koko ajan vieressä neuvomassa?
"Lapsi kertoi, että opettaja oli sanonut, ettei kirjoista esimerkiksi saa tehdä tehtäviä eteenpäin, siksipä lapsi oli tehnyt niitä erilliseen vihkoon eikä kirjaan. Hän kuulemma tekee niitä aina koulussakin silloin jos hän on valmis ja odotellaan vielä muita. "
Oli tehnyt erilliseen vihkoon eli ei noudattanut ohjeistusta.
Niin? Oli kielletty tekemästä kirjan tehtäviä eteenpäin, kirjaan. Kai se lapsi nyt sentään omaan vihkoonsa saa tehdä mitä haluaa. Vai olisiko ollut parempi että lapsi olisi piirrellyt vihkoonsa kirkkoveneen kuvia?
Ihan sama mihin ne tekee. Jos on kielletty tekemästä niin miksi pitää uhmata ja tehdä? Ja vanhemmat vielä kannustaa.
Eli sinusta näiden lasten olisi pitänyt käyttää matikantunti johonkin ihan muuhun kuin matematiikkaan?
Jos oma lapseni tekisi matikankirjoista tehtäviä vihkoon varsinkin vapaa-ajalla läksyjen jälkeen, niin todellakin kannustaisin.
Ja opettaisit samalla, että opettajan sanomisilla ei ole mitään merkitystä.. Ei mikään ihme, että koulussa on nykyään aivan mahdotonta meininkiä, kun vanhemmatkin on sitä mieltä, että opettajaa ei tarvitse totella.
Eiköhän se riipu ihan asiasta. Jos lapseni joutuisi viettämään puolet matikantunneista peukaloitaan pyöritellen kun ei saa tehdä mitään muutakaan, niin takuulla protestoisin. Siinä kun ei vaan ole mitään järkeä.
Tässä on kyse ekaluokkalaisesta, jolla on ehtinyt ehkä olla pari kolme matikan opetustuokiota, jos sitäkään.
Harmillista, että vasta yläasteella hyödynnetään tasoryhmiä. Oli mukavaa kerrankin pysyä koko matematiikan tunnin ajan virkeänä, verrattuna aiempaan, jolloin odottelin ajan kulumista. Jokaikinen tunti ekalta luokalta lähtien. Suomi ei näköjään kaipaa älykkäitä ihmisiä taikka heidän mahdollista innovatiivisuuttaan, kun älykkyyttä ja tiedonjanoa yritetään tukahduttaa koululaitoksen toimesta ekasta koulupäivästä lähtien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulussa opetellaan myös noudattamaan ohjeita ja sääntöjä. Jos opettaja on antanut tehtäväksi sivut 1-2, niin silloin tehdään vain ja ainoastaan ne. Epäilen, että te vanhempina lähdette myös mukaan tähän leikkiin, että teidän erityisen lapsenne pitäisi saada erityistä kohtelua ja lopulta lisäätte lapsen turhautuneisuutta. "Kun äiti ja isäkin sanoi, että olen niin taitava, että tarvitsen lisätehtäviä". Miettikää.
Kuka nyt on jättänyt noudattamatta ohjeita ja sääntöjä? Ei se lapsi niitä tehtäviä ollut siitä kirjasta eteenpäin tehnyt.
Mites muuten tuo ylläoleva koskee niitä ketkä ei saa edes koko tunnin aikana tehtyä niitä sivuja 1-2, ei vaikka opettaja istuisi koko ajan vieressä neuvomassa?
"Lapsi kertoi, että opettaja oli sanonut, ettei kirjoista esimerkiksi saa tehdä tehtäviä eteenpäin, siksipä lapsi oli tehnyt niitä erilliseen vihkoon eikä kirjaan. Hän kuulemma tekee niitä aina koulussakin silloin jos hän on valmis ja odotellaan vielä muita. "
Oli tehnyt erilliseen vihkoon eli ei noudattanut ohjeistusta.
Niin? Oli kielletty tekemästä kirjan tehtäviä eteenpäin, kirjaan. Kai se lapsi nyt sentään omaan vihkoonsa saa tehdä mitä haluaa. Vai olisiko ollut parempi että lapsi olisi piirrellyt vihkoonsa kirkkoveneen kuvia?
Ihan sama mihin ne tekee. Jos on kielletty tekemästä niin miksi pitää uhmata ja tehdä? Ja vanhemmat vielä kannustaa.
Eli sinusta näiden lasten olisi pitänyt käyttää matikantunti johonkin ihan muuhun kuin matematiikkaan?
Jos oma lapseni tekisi matikankirjoista tehtäviä vihkoon varsinkin vapaa-ajalla läksyjen jälkeen, niin todellakin kannustaisin.
Ja opettaisit samalla, että opettajan sanomisilla ei ole mitään merkitystä.. Ei mikään ihme, että koulussa on nykyään aivan mahdotonta meininkiä, kun vanhemmatkin on sitä mieltä, että opettajaa ei tarvitse totella.
Eiköhän se riipu ihan asiasta. Jos lapseni joutuisi viettämään puolet matikantunneista peukaloitaan pyöritellen kun ei saa tehdä mitään muutakaan, niin takuulla protestoisin. Siinä kun ei vaan ole mitään järkeä.
Tässä on kyse ekaluokkalaisesta, jolla on ehtinyt ehkä olla pari kolme matikan opetustuokiota, jos sitäkään.
Eli opettaja on jo nyt tehnyt linjanvedon, että älykkäitä koululaisia ei tarvitse huomioida mitenkään?

Yleensä ne taidot ensin otetaan selville.
Minä jouduin usein käytävälle, koska tehtävät tehtyäni en vain jaksanut istua paikoillani tekemättä mitään. Opettaja komensi sitten aina käytävälle. Lopulta onneksi antoi ylimääräisen vihon, johon sain kirjoittaa tarinoita ja kuvittaa niitä. Silti vasta paljon ylemmillä luokilla turhautuminen väheni, ei täysin poistunut, mutta helpotti.
Yläasteella sainkin opiskella jo kotona ja käydä koululla tekemässä vain kokeet.
Aloitus on PROVO, monestakin syystä.
Se syöttää ajatusta, että koulu alkaisi jo tarhassa - ei ala, tarha ei ole koulu - ja että ihmisen kuuluu tuhlata vuosia osallistuen opetukseen, joka ei tarjoa mitään uutta.
Taustalla on ihmisviha. Aloittaja on trolli.
On eri asia tylsistyä tunnilla, ja jäädä vaille yksilöllistä lisäopetusta. On toinen asia joutua väärälle vuosiluokalle.
Tuleepa mieleen oma lapsuus. Oli 80 -luku ja innostuin koulusta valtavasti. Tein tehtäviä itse ja luin kaikki moneen kertaan, mitä käsiini sain.
Sain jälki-istuntoa, kun asia selvisi. Jouduin kumittamaan kaiken, vihkot hävitettiin ja opettaja kävi oikein kotona puhumassa, jonka seurauksena sain tukkapöllyn ja rangaistuksia.
Minulta kyseltiin koulussa ja kotona päivittäin ryhdissä seisottaen, että enhän ollut enää tehnyt niin. No en ollut ja yksin metsässä kävin itkemässä.
Tuon kokemuksen jälkeen tein tiukasti vain sen, mitä sai. Pelkäsin koko peruskoulun mokaavani, enkä tahallani tehnyt kokeisiin kaikkea mitä osasin. Tyhmänä kun kelpasi paremmin.
Omille lapsilleni olen sitten hankkinut kaikki materiaalit, mitä haluavat. Tuen opiskelua täysillä ja muutama opettaja antaa lisätehtäviä.
Jos saisin jotain päättää, niin haluaisin koulun niin, että siellä noustaisiin luokissa ylös oppimisen, ei ikäjakauman mukaan. Vaikka sitten aineittain. Näin myös ne mölytoosat ymmärtäisivät opiskella, kun viidennellä istuisivat koulua aloittavien seassa edelleen.
Erikoista, että kukaan lapsen lähellä oleva aikuinen ei ole kyennyt viikossa ratkaisemaan ongelmaa, sillä eihän tuo nyt ole mikään ydinfysiikkaa vaativa pulma. Meillä oli koulussa pulpettikirja ja Omat jutut -vihko. Aina kun oli tehtävät tehty, otettiin jompikumpi esille ja ruvettiin sitä puuhaamaan. Lahjakas lapsi voisi kirjoittaa tarinoita, lukea tietokirjoja ja laskea pulmatehtäviä (löytyy tosiaan lapsillekin). Opettajaa kannattaa konsultoida, ettei mennä sitten hyppimään toisen varpaille, mutta en usko, että oma tarinavihko tai tehtäväkirja olisi opettajalle ongelma.
Hyvin usein tietyissä asioissa loistava lapsi on jäljessä joissain toisissa osa-alueissa (sosiaaliset taidot, motoriset taidot tms.) ja näitähän voisi myös harjoituttaa, kun muut tekevät niitä asioita, jotka heille ovat haasteellisia. Luokkakaverilla oli aina sellainen pieni kumipallo mukana ja meni heittelmään luokan takaseinään niitä numeroheittoja (muistatteko, että piti tehdä kymmenen koppia ja yhdeksän yhden pompun kiinniottoa jne), kun oli niissä heikompi kuin muut. Ja minä toimin apuopettajana aina matematiikassa, kun olin nopeampi kuin muut eli autoin niitä, joille matikka oli vaikeaa. Olin ujo ja arka, niin tuossa tehtävässä harjoittelin sitten sosiaalisia taitoja.
Tuntuukin nyt siltä että te vanhemmat menette lapsen ehtojen mukaan ja haluatte hänen loistavan tasan niissä asioissa, joissa hän on hyvä ilman että hänen pitäisi harjoitella jotain, jossa ei välttämättä olekaan niin loistava. Jos on kaikessa hyvä ja loistava, niin sitten niitä taitoja voisi tosiaan hioa lisää tarinan kirjoittamisessa ja kuvittamisessa. Oman kirjan tekeminen voisi olla hyvä haaste.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä aloitus.
Läheinen poikalapsi aloitti taannoin koulun ja juuri tuo oli ongelmana.
Opettaja oli kieltänyt tekemästä tehtäviä eteenpäin, niin poika ei juuri enää ollutkaan sitten innossaan koulusta.
Siitä alkoi alamäki ja vaikea saada kotoa luotua sitä opettajan tuhoamaa innostusta.
Poika himmaili ala-asteella kutosen ka 9,12 ja yläasteen painotettu ysin päättötodistus 9,42
Lisätehtäviä jos meinaa kympin saada
Olin myös hyvä ja nopea koulussa. Suomessa ei opeteta, että lisätyöstä saisi mitään palkintoa saati että kannattaisi hirveästi panostaa mihinkään. Nyt olen asiantuntijana töissä julkisella ja sama meininki jatkuu. En tee kapasiteettini mukaan asioita vaan sieltä mistä rima on matalin. Tällä rahalla saa tämmöstä, olkaa hyvä.
Antakaa nyt opellekin vähän armoa! Muutama päivä koulua takana, hädin tuskin on oppinut oppilaiden nimet kun pitäisi jo alkaa huomioimaan jokaisen oppimisen erityistarpeet. Ryhmäytymiseen ja yleisiin koululaisen taitoihin pitäisi käyttää heti alkuun tosi paljon aikaa, kyllä niitä oppiaineiden tehtäviä ehtii! Kiinnostava kirja kouluun mukaan ja mikä ettei muitakin tehtäviä, mutta älkää nyt hyvänen aika olko heti opettajalta vaatimassa tällaista! Alkuopetus on opellekin todella hektistä ja taitotasoerot valtavat.