Kiukutteleva vanha äiti / mummo 75v, Onko tavallista?
75-vuotiaasta äidistäni on tullut kiukkuinen ja herkästi hermostuva.
Hän on ollut aina kiltti ja hyväsydäminen, huolehtinut ja auttanut muita koko elämänsä. Omien sanojensa mukaan, nyt on jänen vuoronsa kiukutella, kun on ikänsä taipunut muiden tahtoon.
Meillä lapsilla ja lapsenlapsilla vain on sopeutumista, kun tuntui, että mummo hermostuu mistä vain ja kiroilee ja huutaa, eikä kuuntele. Sanoo olevansa väsynyt ja muiden pitää mennä pois, että hän saa olla rauhassa. Tuo kiroilu on uutta, kun ei harvoin sanottuja yksittäisiä kirosanoja lukuunottamatta ole koskaan ennen noin rumasti puhunut. Luettelee kaikki vi**sta alkaen peräkkäin. Todella hämmentävää. Muutoin pärjää hyvin ja 80v isäni on myös edelleen hyvissä voimissa. Muisti pelaa molemmilla, eikä mitään erityisiä sairauksia. Eivät käytä alkoholia tai tupakoi.
Äitini kanssa voin puhua muita asioita, vaikkapa naapureista, mutta heti jos puhe kääntyy oman perheen asioihin, niin äiti kokee kaiken mahdollisen ja mahdottomankin häneen kohdistuvana arvosteluna ja hermostuu välittömästi. Tuntuu, että mitään ei uskalla sanoa, eikä mistään keskustella.
Olen pari kertaa koettanut ottaa tämän huoleni puheeksi, niin sama kiroiluhuuto ja uhriutuminen, kuinka häntä haukutaan ja hän kai nyt sitten on niin ilkeä ihminen jne. (Isänikin on yrittänyt känelle puhua samasta asiasta).
Mikä siis neuvoksi ja onko vastaavia kokemuksia. Lääkärissä käy säännöllisesti ja perus kansantautien lisäksi ei häikkää missään.
Kommentit (22)
Muistisairauden aluksi minäkin tuota veikkaisin, tuo kielenkäyttö on ihan tyypillinen oire.
Muiden asioista on helpompi jutella, kun omista, mistä omaiset helposti huomaa, ettei kaikkea muistakaan. Joutuu koko ajan skarppaamaan, että pysyy kartalla. Samoin ne sosiaaliset estot rupeavat tippumaan, jää valkoiset valheet yms kertomatta.
Eihän muistisairas kaikkea unohta, voi muistaa etenkin vanhoja juttuja vaikka kuinka hyvin. Yleensä ne on ne uudet jutut, missä muisti pätkii. Meillä hälytyskellot alkoivat soida siinä vaiheessa, kun vanhus rupesi tekemään ohareita eli sovitut tapaamiset unohtuivat, olikin jossain muualla kun piti tavata. Sen jälkeen rupesi taidot tippumaan eli enää osannut tehdä jotain ihan tavallisia juttuja.
Hyvin luultavasti kyse alkaneesta muistisairaudesta, kun käytös muuttunut noin paljon. Voi tietenkin olla kyse myös kivuista/sairauksista. Suosittelen pikaista lääkäriin menoa.
Oma äitini sairastui sekamuotoiseen muistisairauteen ja rakas ihminen on muuttunut nopeaan tahtiin, etenkin tunnepuoli on latistunut ja kärsivällisyys lyhentynyt.