Kaupan ala pelkää, että osa-aikatyöntekijöiden löytäminen vaikeutuu, kun hallitus karsii tukia
Kaupan liitto arvostelee tukien leikkaamista. Alalla pelätään, että kauppoihin on entistä vaikeampi löytää osa-aikatyöntekijöitä.
Monet osa-aikatyöntekijät saavat soviteltua päivärahaa tai asumistukea tai kumpaakin. Hallitus aikoo leikata molempia.
Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja sanoo, että etenkin asumistuen väheneminen voi pahentaa työvoimapulaa.
Se voi vaikuttaa niin, että ihmiset muuttavat kauemmas keskuksista halvemman asumisen perässä, jolloin työvoiman saanti vaikeutuu.
Kommentit (390)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiemmin kuvittelin, että osa-aikatyöt ovat opiskelijoille tai perheellisille, jotka ovat valinneet olla pääosin kotona, mutta haluavat jotakin ansiota sivutoimisesti.
En ymmärrä, miksi yhteiskunnan tulisi kompensoida vähäisestä työnteosta. En myöskään ymmärrä, miksi työnantajat suunnittelevat resurssoinnin heikosti ja olettavat yhteiskunnan osallistuvat palkanmaksuun.
Toivottavasti muutkin työpaikat tehostetaan yhtä tehokkaiksi kuin kaupan alan työt. Paiskit selkä märkänä 4-8 tuntia, ja oot kotona ihan poikki. Toisena aamuna meet kuuteen, toisena vasta iltapäivään klo 15. Mikä unirytmi? kysynpä vaan.
Ja esimiehet painaa perustöitä muiden mukana. Ottavat vain viikosta joskus muutaman tunnin esimiehen toimistotöihin siinä sivussa. Tämäkin kaikille aloille, niin esimiehet ei olisi niin pihalla, mitä yrityksessä tapahtuu.
Se on stoppi tukiaisyrittäjyydelle. Kaupan ala joutuu nyt työllistämään niin kuin muutkin.
Vierailija kirjoitti:
Enpä oikein tiedä tästäkään asiasta muuta kuin sen, että joka kerta kauppareissuilla niitä kassojakin on ihan riittävästi töissä. Jopa Lidlissä, vaikka välillä pientä jononpoikasta muodostuukin.
Mutta asiakkaille ei näytetäkään, mikä kaaos vallitsee varaston puolella...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kesko ja Äss-ryhmä ovat vuosia ulkoistaneet osan palkan maksusta valtiolle, minusta sairasta tällainen. Tämän vuoksi nämä ryhmittymät tekevät törkeitä voittoja vuodesta toiseen, koska eivät halua maksaa itse työntekijöidensä palkkoja. Eli ihan oikein kaupalle jos työntekijöitä ei löydy, maksakaa kunnon palkka, niin alkaa niitä työntekijöitä löytyä.
Kyllä kaupan alalla ihan hyvä palkka on verrattuna vaikka ravintola-alaan, lisistä nyt puhumattakaan.
Mä tienaan n. 3500€/kk nettona, osa-aikaisena ravintola-alalla. Lisissä ei mitään valittamista ja saan käytännössä itse päättää milloin huvittaa mennä töihin. Että en sitten tiedän kuinka hurjasti kaupan alalla tienaa. Täytyy vissiin vaihtaa alaa.
Puolet tuosta, osa-aikaisena. Ei meillä niin paljon niitä ilta- tai yövuoroja ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kaupan alalla palkka 2300€/kk ja teen vain aamuvuoroa viikolla.
Ei tää mun mielestä huono ole, jos koulutukseen verrataan.Harva saa valita työaikaansa.
Tavallisesti tarjottu työ on mitä sattuu vuoroja 20-30h/vk.
Palkka on tonni käteen-tasoa.Juuri tällaista tarjottiin suuren kaupungin suuresta Citymarketista.
Auki oli 3 paikkaa, hakemuksia satoja, haastateltujakin kymmeniä.
Väittäähän voi kaikenlaista. Enpä jaksa uskoa että tuo on totta. Ei ne kaupan osa-aikatyöt juuri ketään houkuta.
Kuulema aika suosittuja nuo kaupan työt. Varsinkin osa-aikaiset hyllyttäjän tehtävät. Moni varmaan tekee mielummin kaupassa myyjän ja hyllyttäjän työtä kuin on siivooja.
Hyllyttäjän homma on kyllä fyysisesti rankempaa kuin siivous, koska siinä joutuu nostelemaan painavia tavaroita ahtaisiin hyllyväleihin. Siivouksessa on myös parempi palkka, verrattuna ainakin jos tekee pelkän hyllyttäjän nimikkeellä vuoroja. Mutta siivouksella on niin huono maine, että ihmiset menevät mieluummin kaupan alalle. Se kuulostaa hienommalta, ja opiskelijat tekevät mielellään osa-aikaa.
Sinä mitään tiedä siivouksesta. Et ole koskaan ollut siivooja. Siivous on miljoona kertaa fyysisesti ja henkisesti rankempaa hommaa ja huonosti palkatumpaa.
Koneilla siivotaan nykyään. Olen tehnyt molempia hommia, ja kyllä esim. kaljojen hyllyttäminen on aivan helvetin rankkaa hommaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kun kyllä se pitää jaksaa tulla kaksi tuntia suuntaansa tekemään 4 tunnin vuoro! prkl
Tämä muutos varmaan vaikuttaa pk-seudulla eniten. Siellä kuitenkin tarvitaan paljon osa-aikaista ja pienipalkkaista työvoimaa (siivous, ravintolat, kaupat jne) ja usein vielä kellonajat tehdä noita töitä on aika epätyypilliset. Jos ei ole vara asua kohtuullisen matkan päässä työpaikastaan, (ja vielä niin, että pääsee julkisilla töihin aamuviideksi tai aamuyöllä kotiin), niin muuttaako ihmiset pois vai jäävätkö sitten kokonaan pois töistä?
Minulle työnantaja nimenomaan tuota ehdotti että tulisin tunnin ajomatkan päästä tekemään 4h töitä. " No en kyllä tule" nauroin päin naamaa. Asiasta ei keskusteltu sen jälkeen koskaan. Kyllähän ne kokeilee mihin työntekijä suostuu. Kaikkeen ei pidä suostua. Sain jatkaa normaalisti 37,5h/vk.
Itse joskus kaksikin tuntia töihin yhteen suuntaan ja töitä muutama tunti. Olen kiitollinen että on töitä.
Kerrotko miten sillä kiitollisuudella maksetaan laskuja? Minä olen aina tarvinnut siihen rahaa. Ilmaiseksi en tee töitä. Kiitollisuudella ei elä eikä elätä.
No sitten tuet tulee työtä vastaan. Ei ainakaan mulle se ole mikään ongelma. Ihan älyttömästi mieluummin teen oikeita töitä kuin olen missään Te-viraston kursseilla tai työpajoilla.
Jos sinä teet töitä tukia vastaan, niin se tarkoittaa sitä, että työnantaja ei enää tarjoa palkkatyötä kenellekään. Jatkossa jokainen on töissä työttömyyskorvauksella eikä kukaan voi edes haaveilla palkkatyöstä.
Miksi ihmisen pitää saada tukia tekemättä mitään? En todellakaan ymmärrä nykyistä järjestelmää, joka perustuu siihen, että ihmiset on passiivisia ja menettää tuen, jos tekee vapaaehtoistyötä tms. Huomaa kyllä, että monet nistit esimerkiksi ovat satsanneet elämässään siihen, että on työkkärintuki, ei suinkaan pienituloisien alojen töihin.
Miksei sitten rangaista niitä elämäntapatyöttömiä, vaan niitä osa-aikaisia, jotka sentään yrittävät itse ja käyvät töissä, mutta eivät saa enempää tunteja johtuen kauppojen systeemeistä??? TÄTÄ MINÄ EN YMMÄRRÄ!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole koskaan ymmärtänyt miksi kaupan alan työntekijöille ei tarjota kokoaikaista työtä vaan pilkotaan työ usealle osa-aikaiselle.
Ja eikö useammasta työntekijästä koidu sivukuluja työnantajalle. Esim. useat lakisääteiset vakuutusmaksut.
Halvempaa on pitää osa-aikaisia harvemman kokoaikaisen sijaan,palkan sivukulut halvempia näin.
Mitenkä se on halvempaa? Sivukulut menee tietyllä prosentilla maksetusta palkasta samoin vakuutukset.
Miksei kukaan kyseenalaista syytä joka tuon aiheuttaa? Eli jäykät työehdot. On vaan paljon helpompaa täyttää vuorolista osa-aikaisilla kun monia rajoitteita poistuu vrt kokoaikainen sekä tietysti että saa tunnit aina sopiviksi.Kyllä se on halvempaa pitää osa-aikaista esim lomapalkaa kertyy vähemmän, samoin sairausajanpalkkaa, tapaturmavak. jne.
Kaupan alalla ongelmana on ruuhkapiikit, jolloin tarvitaan paljon työvoimaa esim. klo 16 jälkeen kun ihmiset ryntäävät kauppoihin töiden jälkeen ja vastaavasti iltapäivällä vähän asiakkaita.
Ruuhkapiikit myös lapsilisäpäivänä tai kun maksetaan eläkkeet tai palkkapäivä tai veronpalautukset maksupäivä.Kaupan alalla kaikille työntekijöille kokoaikatyö täysin mahdottomuus, kun ruuhkapiikit, johtuen asiakkaiden ostokäyttäytymisestä. Tai sitten pitäisi porrastaa työaikoja ja maksupäiviä.
Suomessa on miljoona neljäsataa tuhatta eläkeläistä, miksi he ei voi käydä jo päivällä kaupassa?
Kyllä he käykin. Yksi ruuhka-aika on aamupäivällä, kun eläkeikäiset käy kaupassa.

Lidlissä ei oo enää tarjoustuotteita, kun työssäkäyvä pääsee töiden jälkeen kauppaan. Eläkeläiset käyneet hamstraamassa aamusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummallista ulinaa kaupanalan dirikoilta. Maksakaa palkkaa ja tarjotkaa normaaleja sopimuksia, niin ongelma poistuu hyvin pian. Niille sitten pätkätöitä, jotka niitä erikseen haluaa.
Miten luulet asiakkaiden suhtautuvan, jos kauppa ei huomioisi ruuhkapiikkejä?
Tai miten asiakkaat saadaan käymään tasaisena virtana kaupan aukioloajan? Sehän olisi ihanne tilanne kaikille osapuolille.
Ilmainen neuvo dirikoille: hoitakaa se saakelin hyllytys ennen avautumista tai sulkemisen jälkeen, ei silloin kun siellä on vilkasta.
Tavaroita puretaan tarvittaessa vaikka koko työvuoro (aamu/ilta/välivuoro), jos on paljon kuormaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ei saa toimeentulotukea tilalle, koska lainat ei ole asumismenoja, puolison tulot vaikuttavat, ei saa olla kesämökkiä.
Ansiosidonnaisen keräämiseen tarvitaan 12 kuukautta ja lisäksi sitä saa leikattuna eli 2400 brutto palkalla 836 netto ja 2100 netto palkalla 700.
Ei taida kaupan alan pikkupalkalla paljon kertyä nyt kun tulee tuo leikkuri. 2 kuukautta saa täyttä ansiosidonnaista ja sitten sitä leikataan.
Lapsikorotukset poistuvat työttömyystuista.
Tämäkin on väärin.
Ongelmat ratkeaisi helpommin, kun vaan palautettaisiin ihmiset lähtömaihinsa.

M I T Ä V T U N E L Ä M Ä K T A P A T Y Ö T T Ö M I Ä??? Kun olet +50, niin et pääse edes haastatteluun, et M I H I N K Ä Ä N T Y Ö H ÖN !!!!
kaikki k-kauppiar voisi mennä konkkaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ei saa toimeentulotukea tilalle, koska lainat ei ole asumismenoja, puolison tulot vaikuttavat, ei saa olla kesämökkiä.
Ansiosidonnaisen keräämiseen tarvitaan 12 kuukautta ja lisäksi sitä saa leikattuna eli 2400 brutto palkalla 836 netto ja 2100 netto palkalla 700.
Ei taida kaupan alan pikkupalkalla paljon kertyä nyt kun tulee tuo leikkuri. 2 kuukautta saa täyttä ansiosidonnaista ja sitten sitä leikataan.
Lapsikorotukset poistuvat työttömyystuista.
Tämäkin on väärin.
Ongelmat ratkeaisi helpommin, kun vaan palautettaisiin ihmiset lähtömaihinsa.
Ei se ratkaise sitä että lesbolle ei haluta antaa työtunteja.
Vierailija kirjoitti:
Hesarin tilauksen voi keskeyttää kokeeksi. Tilauksen lopettaminen on helppoa soittaa asiakaspalveluun.
Tai kirjautumalla palveluun.
https://oma.sanoma.fi/tuote/helsingin-sanomat?ref=footer&consentUUID=4c…
Tilausasiat ja digipalvelut Puh. 0203 31000 (Keskimääräinen jonotusaika 1-4 min, puhelun hinta
0,084€/min) ma-pe klo 6.30-16.30 la-su klo 7.30-12
Painu muualle huutamaan ja jankuttamaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummallista ulinaa kaupanalan dirikoilta. Maksakaa palkkaa ja tarjotkaa normaaleja sopimuksia, niin ongelma poistuu hyvin pian. Niille sitten pätkätöitä, jotka niitä erikseen haluaa.
Miten luulet asiakkaiden suhtautuvan, jos kauppa ei huomioisi ruuhkapiikkejä?
Tai miten asiakkaat saadaan käymään tasaisena virtana kaupan aukioloajan? Sehän olisi ihanne tilanne kaikille osapuolille.
Ilmainen neuvo dirikoille: hoitakaa se saakelin hyllytys ennen avautumista tai sulkemisen jälkeen, ei silloin kun siellä on vilkasta.
Tavaroita puretaan tarvittaessa vaikka koko työvuoro (aamu/ilta/välivuoro), jos on paljon kuormaa.
no kuule, 2008 evättiin kaikki työvuorot koska on lesbo. Kuulema Riikka Purra on samoihin aikoihin kirjoitellut nettiin ikäviä kantasuomalaisista lesboista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole koskaan ymmärtänyt miksi kaupan alan työntekijöille ei tarjota kokoaikaista työtä vaan pilkotaan työ usealle osa-aikaiselle.
Ja eikö useammasta työntekijästä koidu sivukuluja työnantajalle. Esim. useat lakisääteiset vakuutusmaksut.
Halvempaa on pitää osa-aikaisia harvemman kokoaikaisen sijaan,palkan sivukulut halvempia näin.
Mitenkä se on halvempaa? Sivukulut menee tietyllä prosentilla maksetusta palkasta samoin vakuutukset.
Miksei kukaan kyseenalaista syytä joka tuon aiheuttaa? Eli jäykät työehdot. On vaan paljon helpompaa täyttää vuorolista osa-aikaisilla kun monia rajoitteita poistuu vrt kokoaikainen sekä tietysti että saa tunnit aina sopiviksi.Kyllä se on halvempaa pitää osa-aikaista esim lomapalkaa kertyy vähemmän, samoin sairausajanpalkkaa, tapaturmavak. jne.
Kaupan alalla ongelmana on ruuhkapiikit, jolloin tarvitaan paljon työvoimaa esim. klo 16 jälkeen kun ihmiset ryntäävät kauppoihin töiden jälkeen ja vastaavasti iltapäivällä vähän asiakkaita.
Ruuhkapiikit myös lapsilisäpäivänä tai kun maksetaan eläkkeet tai palkkapäivä tai veronpalautukset maksupäivä.Kaupan alalla kaikille työntekijöille kokoaikatyö täysin mahdottomuus, kun ruuhkapiikit, johtuen asiakkaiden ostokäyttäytymisestä. Tai sitten pitäisi porrastaa työaikoja ja maksupäiviä.
Suomessa on miljoona neljäsataa tuhatta eläkeläistä, miksi he ei voi käydä jo päivällä kaupassa?
Kyllä he käykin. Yksi ruuhka-aika on aamupäivällä, kun eläkeikäiset käy kaupassa.
Toimistotyölöoset käy kaupoissa klo 16 jälkeen arkipäivisin.
Vierailija kirjoitti:
Mitenkähän nämä arvostelijat ajattelivat paikata esim. sairaslomat jos kaupassa olisi töissä pelkkiä kokoaikaisia työntekijöitä? Miten hoidetaan sesonkiajat? Jos vaikka p-marketissa olisi 12 työntekijää, kaikilla 37,5h soppari, ja Maija ja Pirkko ovat samaan aikaan sairaslomalla niin tekevätkö loput kymmenen työntekijää jokainen 6 päivän työviikon? Entäs Jouluna kun normaalin neljän ihmisen tilalle yhteen vuoroon tarvitaankin 7 työntekijää, mistä nämä ylimääräiset ihmiset otetaan vai tehdäänkö ylitöitä koko joulukuu? Tässä tulee taas työehtosopimus vastaan kun viikkolepoajat pitäisi kuitenkin täyttyä ja kuinka kauan kukaan nyt ylipäänsä haluaa uhrata koko elämäänsä työnteolle.
Opiskelijat tulee joululomalla töihin tienaamaan. No Problem. Ja mä teen mielelläni lisävuoroja. Ihan tuttua tehdä esim. 9 työpäivän putkia. Liksa on niin pieni kaupan alalla, että kannattaa ottaa lisätöitä, jos vaan tarjotaan. Lisävuoroista jopa tapellaan. Pahimmillaan mulla on ollut vain 3 päivänä viikossa töitä tai 4 tunnin työpäiviä. Pienellä tuntipalkalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummallista ulinaa kaupanalan dirikoilta. Maksakaa palkkaa ja tarjotkaa normaaleja sopimuksia, niin ongelma poistuu hyvin pian. Niille sitten pätkätöitä, jotka niitä erikseen haluaa.
Miten luulet asiakkaiden suhtautuvan, jos kauppa ei huomioisi ruuhkapiikkejä?
Tai miten asiakkaat saadaan käymään tasaisena virtana kaupan aukioloajan? Sehän olisi ihanne tilanne kaikille osapuolille.
Ilmainen neuvo dirikoille: hoitakaa se saakelin hyllytys ennen avautumista tai sulkemisen jälkeen, ei silloin kun siellä on vilkasta.
Tavaroita puretaan tarvittaessa vaikka koko työvuoro (aamu/ilta/välivuoro), jos on paljon kuormaa.
no kuule, 2008 evättiin kaikki työvuorot koska on lesbo. Kuulema Riikka Purra on samoihin aikoihin kirjoitellut nettiin ikäviä kantasuomalaisista lesboista.
Täh?
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut kaupassa töissä ja mielestäni ongelma on se, että jos olet kassa niin sitten olet kassa etkä voi työskennellä muilla osastoilla. Esim aamulla ennen kaupan avaamista tarvitaan niitä käsipareja hyllyttämään. Kassaa ei kuitenkaan laiteta hyllyttämään vaan hänen tunnit alkaa, kun kauppa aukeaa. Sit istut kassalla 07-12 ja lähdet kotiin.
Ehdotin kauppialle useamman kerran, että voisin ottaa hyllytystunteja tai vaikka mennä heviin, jotka oli aamuisin aliresursoitu, jotta saisin enemmän tunteja ja saisimme hommat hoidettua. Se ei kuitenkaan käynyt, koska olin kassa. Kaupan sisällä pitäisi enemmän kierrättää henkilökuntaa osastolta toiselle niin löytyisi täysiä työpäiviä useammalle.
Lidlissä saat tehdä kaikkea.
Mistä luulet, että riittää tunteja?
Esim avustettavilla on perus tuntimäärä 2-4 tuntia vuorokaudessa. Enempää ei saa tuntekja vaikka kuinka itkisi.
Ei kukaan tee, JOS lait menee läpi eduskunnassa enää niitäkään hommia