Naapurissa lukioikäiset tytöt leikkivät takapihalla keppihevosilla.
Kyllä, kuulin jo että kyseessä on yleisesti tunnettu harrastus, jonka tiimoilta on järjestetty jopa kilpailutoimintaa.
Olen silti vakuuttunut, että tuossa touhussa on jotakin kummallista. Ymmärtäisin jos kyseessä olisi 6-10v. lapset.
Kommentit (124)
Kai se aikuisuuden mitta on siinä, että roikkuu vauva-palstalla su-aamusta asti.
Miten se on ap:lta pois. Meidän naapurissa harrastetaan myös keppihevosia ja ihan huikeita hyppyjä tytöt tekevät ja ja vielä kovalla alustalla. Itse hypin tuossa iässä vain korkeutta, pituuttaa ja aitoja. Aika paljon rennompaa menoa noilla meidän naapurin työtöillä on, kuin minulla vastaavan ikäisenä.
Paljon parempi harrastus kuin pössyttely, mitä wt-teinit harrastaa.
Kyllähän tuollaista jaksaisi näin setämiehenä katsella. Jatkakoot samaan malliin.
Olen nähnyt ihan aikuisten ihmisten pitämiä keppihevosnäyttelyitä, enkä pitänyt sitä yhtään outona. Olihan juuri ip-lehdessä juttua jostain vanhemmasta henkilöstäkin, joka keräili Barbeja. Hänellä oli niitä tuhansia.
Sen parempaa liikuntaa tuskin on olemassa. Juokseminen ja hyppiminen ei miltään plösöltä edes onnistu.
En tuomitse ja jokainen tehköön mitä tykkää, mutta kyllä toi minunkin mielestä on vähän outoa. Ja ei ole mitenkään verrattavissa mihinkään jalkapalloon, jääkiekkoon tai vastaavaan, ei edes siihen jos aikuiset miehet ajaa radio-ohjattavilla autoilla, mutta sitten jos aikuinen mies konttaa hiekkalaatikolla ja leikkii pikkuautoilla ilman lapsia niin aletaan liikkumaan samoilla linjoilla.
Miten tämä eroaa esim. larppauksesta jota harrastavat ihan aikuiset ihmisetkin?
Vierailija kirjoitti:
Kai se aikuisuuden mitta on siinä, että roikkuu vauva-palstalla su-aamusta asti.
Ilmeisesti näin on monen palstalaisen mielestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen täytyi käydä jo töissä tienaamassa. Osa-aika siivoustöitä sai aina eikä hypitty harjan, luutun varsi jalkovälissä vaan sillä tehtiin töitä.
Nyt ne leikkii vaan kunnes pamahtaa paksuksi.
Totta😄 Niin se maailma on muuttunut.
Menin kokopäivätöihin 16 vuotiaana. Iltaisin kävin opiskelemassa. Ei ollut aikaa pomppia pihalla lelujen kanssa.Omat lapset tuon ikäisinä vaativat hotellitason palvelua kotona. Äiti valmistaa ruuan nenän eteen.
Protestoivat, jos itse pitää jotain sapuskaa laittaa.Eikö vanhempien tehtävä ole huolehtia ja laittaa sitä ruoka lapsilleen. Kyllä he ehtivät itsekin sitä laittamaan, kun muuttavat kotoa pois.
No eihän ne osaa sitten laittaa mitään, kun ei nuorena mitään opettele.
Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.
Nuori aikuinen ei osannut edes kahvinkeitintä käyttää ekassa omassa kodissaan.(kalustettu valmiiksi)
No oppii sitä myöhemminkin. Minä en laittanut kotona koskaan ruokaa, mutta nyt pidän ruoanlaitosta ja kokkaan päivittäin.
No et sinä osannut ruokaa laittaa muuttaessasi huoltajan luota omilles.
Älä väännä mustaa valkoiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä eroaa esim. larppauksesta jota harrastavat ihan aikuiset ihmisetkin?
Lambin katse lasittuu heti kun kyse on jostain mielikuvitusta vaativasta harrastuksesta
Vierailija kirjoitti:
En tuomitse ja jokainen tehköön mitä tykkää, mutta kyllä toi minunkin mielestä on vähän outoa. Ja ei ole mitenkään verrattavissa mihinkään jalkapalloon, jääkiekkoon tai vastaavaan, ei edes siihen jos aikuiset miehet ajaa radio-ohjattavilla autoilla, mutta sitten jos aikuinen mies konttaa hiekkalaatikolla ja leikkii pikkuautoilla ilman lapsia niin aletaan liikkumaan samoilla linjoilla.
Samaa mieltä olen. Tehkööt mitä lystää omalla pihallaan.
Jos mun pihalle pomppis lukiolainen keppihevosen kanssa, niin katsoisin suu auki.
Ja jos naapurin pihalla hyppisivät keppihevosen kanssa, niin katsoisin kyllä aika pitkään.
Jäikö ap:lla oma lapsuus kesken?
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten tuon ikäisille pitäisi antaa oikeus päättää sukupuolestaan ja lupa tehdä lääketieteellisiä operaatioita, jotka vaikuttavat keppihevostelijan elämään koko loppuiän?
Nyt voidaan aasinsillan sijaan puhua jo hevonsillasta
Millä perusteella tuossa olis yläikäraja?
Nythän paljon aikuisia käy katsomassa barbi-leffaa.
Vierailija kirjoitti:
Eikö kenelläkään tule mieleen, että keppihevosen varsi hieroo mukavasti sieltä alhaalta, eli häpyhuulia ja klitorista, kun sillä itseään hieroo?
Täähän se ois! Ja tässä tämän lajin suolakin, eli sallittua itsetyydytystä. Miten ette tätä huomaa? Varmaan mukava hieroskella varrella itseään ja samalla vähän "leikkiä".
Hämmentävää, että tämä voi ketään askarruttaa. Todella mahtavaa, kun nuorilla on tekemistä keskenään (oli se sitten kepparia tai palloa)
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää kytätä toisia ja tehdä sitten ivailevia avauksia tänne? Olet ilmeisesti aikuinen. Ovatko omat käytöstapasi mielestäsi kunnossa?
Iva ja halveksunta on täällä jokapäiväistä, se naamioidaan vain joksikin ihmettelyksi tai huolissaan oloksi. Sivistymätöntä urkkimista, sanoisin.
No oppii sitä myöhemminkin. Minä en laittanut kotona koskaan ruokaa, mutta nyt pidän ruoanlaitosta ja kokkaan päivittäin.