***HUHTISET jouluviikkoon***
Huomenta kaikille!!!!
Viimepäivät ei oo mennyt voinnin kannalta oikein hyvin. Olen ollut viime keskiviikosta asti saikulla ja täään haen vielä täksi viikoksi. Pyörryin töissä ja kaaduin onneksi vauvalle ei käynyt mitään mutta kyllä se pysäytti. Nyt olen näinä viime päivinä huomannut kuinka rasittunut ja yliväsynyt olen..yöt menee vielä osakseen esikoisen ' ' hoivaamiseen' ' tai itkemiseen. Jospa nyt saisi levätä ja ladata voimia oikein kunnolla ja jatkaisi taas ensiviikolla työntekoa. (enään 3kk äippälomaan :)
Nyt ehtii hyvin tekemään joululaatikot ja muut ruuat valmiiksi kun poitsu päivät hoidossa. Ja noin muutenkin hyvällä mallilla jouluaskareet.
Oma napa: Edelleen väsymys painaa vaikka hb noussut 120 kuukauden lisäraudan syönnin jälkeen.Tuntuu kauhealta kun ei yksinkertaisesti jaksa mitään ylimääräistä tehdä. Paino tuntuu nousevan silmissä ja osaksi johtuu siitä ettei ole voimia lähteä päivittäin lenkille.Ahdistaa tämä painon nousu enemmän kuin ekassa raskaudessa. Vauva on tosi vilkas ja ihana tuntea potkuja päivittäin..päästiin viime keskiviikkona ylimääräisen kerran kurkkaamaan masuun ultrassa kun varmistettiin että vauvalla kaikki hyvin kaatumisen johdosta..sielä se imi peukaloa ja heilutteli meille :)
Taianpa mennä vähäksi aikaa sohvalle lepäämään ennenkuin lähden lääkärin
Hauskaa joulun odotusta masukeille!!
Sanna rv 21+6
Kommentit (30)
Ei olekaan tullut pitkään aikaan kirjoitettua, kun tulee töiden puolesta niin paljon kirjoitettua ja koneen edessä istututtua, ettei sitten oikein enää muita juttuja jaksa.
Meidän vauva on paljastunut pojaksi ja kaikki oli hyvin rakenneultrassa muutama viikko sitten : ) (Mistä tulevat vanhemmat olivat oikein helpottuneita). Neuvolassa on kaikki ollut hyvin ,kun ollaan kokeita otettu. Paino ei ole onneksi paljoa noussut : ) Yöllä välillä selkäkipuja iskiasmaisesti. Kävin yks. gynekologilla tarkistamassa hiukan kohdunduun tilannetta näiden kipujen vuoksi,mutta onneksi kaikki oli hyvin kiinni eikä mitään viitteitä että olisi supistuksia nuo säryt.
Joulua tässä odotellaan ja olen tänä vuonna luvannut tehdä lanttulaatikot ja tortut. Mennään vanhempien luokse ja äidillähän se yleensä on päävastuu ruuista : ) Tänä vuonna halusin koettaa tehdä lanttulaatikon itse. Saa nähdä mitä siitä tulee : )
Olen hieman jo ostellut pojalle vaatteita,kun kaupassa ei vaan pääse ohi, ellei hälle jotain osta. Meinasin muuten lentää persvärkilleni,kun kuulin että joissaijn vaunuissa on 12 viikon (!!!!) toimistuaika. Tässähän tulee kiire,jos juuri sellaiset haluaisi.
Mutta,hauskat joulut teille ja kohtahan ollaankin sitten vuodessa 2007 : )
T:Magdalena 22+5 ja pikkumies
Palailen viestien pariin. Tultiin kotiin työkomennukselta vihdoin ja omaan ihanaan kotiin. Nettikin taas toiminnassa niin ei tarvi työpaikalla salaa lueskella teidän juttuja ;)
Kysymyksiä huhtikuisille:
- Paljonko teillä tullut kiloja? Mulle 6-7 kg.
- Onko selkä-/nivuskipuilua? Minulla välillä, riippuen rasituksen määrästä.
- Oletteko jo saaneet synnytysvalmennusta neuvolassa? Me ei vielä... milloinhan sen pitäisi alkaa? Kurssille ei haluta mennä.
- Pelottaako synnytys? Mulla vähitellen alkaneet kauhumietteet hiipiä mieleen. Pelottaa se kipu ja hallitsemattomuus.
Me saatiin äitiyspakkaus viikko sitten. Ihania pikku vaatteita! Värit passaa kyllä meille aivan hyvin. Sinistä, keltaista, rusehtavaa, kuvioita. Pikkuvauvallehan se on aivan sama, miten " muodikas" on. Laadukkailta vaikuttavat tuotteet.
T. Niinu + Aatu rv 25+1
Unisen unista maanantainta kaikille! Esikoinen valvotti viime yönä ja sitten kun sen sain nukkumaan, niin pähkin vielä järjettömien (miehen, tietysti) sukulaisten tempauksia tunnin verran. Kokonaisuudessaan unta kertyi siis noin 5 h kolmessa pätkässä, mikä ei missään tapauksessa riitä mulle. No, pianhan se on taas ilta...
Neuvolassa käväisin perjantaina ja nyt on laput kelaan lähetetty. Hemppa oli ponkaissut obsidan-kuurilla 3 viikossa 99:stä 116:een. Huh! Mulla ei yleensä rautalääkkeet imeydy kunnolla, mutta enpä juuri noita kyseisiä tabuja oo aikaisemmin syönytkään. No, hyvä kuitenkin näin. Sydänääniä kätilö metsästi piiitkääään, eikä sittenkään saanut oikein kunnolla kuulumaan. Kone kyllä piirsi hyvää käyrää, mutta ääni ei kuulunut kunnolla. Vauveli oli ilmeisesti jotenkin kummassa asennossa. Kova meno sillä ainakin on ollut koko viikon lopun, joten tuskin on aihetta huoleen.
Seuraavaksi oliskin sitten sokerirasitus tammikuun tokalla viikolla ja sen jälkeen lääkärineuvola kolmannella viikolla. Nuo lääkärineuvolat on kyllä mun mielestä täysin turhia, kun lääkäri vain pikaisesti katsoo paperit ja kohdunkaulan ja kysyy, miten oot voinut ja sitten heittää pihalle. Paljon enemmän iloa on mun mielestä normaalista neuvolakäynnistä, jolloin pystyy edes juttelemaan kätilön kanssa, joka on seurannut tilannetta pidempään. Kaipa se " toinen mielipide" on kuitenkin hyvä saada aika-ajoin lääkäriltäkin.
Joulumieli lähti vähän kadoksiin, kun rasittavan anopin lisäksi rasittava käly keksi taas jotain ihme vääntöä viikonloppuna. Ja meidän pitää tietty viettää aatto niiden kanssa tänä vuonna. Piru vie, kun ihmiset kuvittelee toisten elämän olevan jollakin tapaa yhteistä omaisuutta eikä usko, että aikuiset ihmiset osaa tehdä päätöksensä ihan oman harkintansa mukaan. Mahtaa keväällä tulla soppa, kun kyseinen käly ei pääse tulevan lapsen kummiksi, vaikka varmaan olettaa olevansa itseoikeutettu. Jotenkin ei mielestäni kelpaa roolimalliksi...
Nyt on muuten joululahjat ostettu! Lauantaina sompailin hikisenä kaupungilla esikoisen kanssa ja sain viimeiset lahjat ostetuksi. Takaisin autolle tullessa olin ihan puhki ja kun yritin kuskin paikalle istumaan joku tumpelo oli parkkeerannut oman autonsa niin lähelle, että en saanut kuskin ovea auki. Kömmin sitten toppatakissani, isossa mahassani ja hikisenä apukuskin puolelta sisään. Onneksi esikoisen turvaistuin on nykyään takapenkillä, etten joutunut tulemaan takaoven kautta autoon sisään. Oli sitten viimesen päälle notkea olo :o)
No niin, tämä kitikitivalivali loppuu nyt ja jatkan töiden tekemistä.
Hyvää alkanutta jouluviikkoa kaikille!
A.A. rv 23+4
Hei kaikille!
Taidan liittyä joukkoon, vaikka en tiedä kuinka usein tänne ennättää näpyttelemään.
Mä olen jo joululomalla, juuri kävin neuvolassa.
Muakin kiinnostaa paljo muilla on tullu painoo?
Mulla jotain max.5 kg, vähän vaikea sanoa kun en tuota painoa kauheasti ollut ennen raskautta seuraillut. Esikoinen tulossa meillä siis.
Hätkähdin noista lisäkiloista neuvolassa, ne on tullu ihan yhtä-äkkiä. Onkohan sitä herkutellu liikaa näin joulua odotellessa.
Mites masu näkyy teillä muilla jo? Selvästi, vai ei juurikaan?
Mulla on alkanu jo selvästi näkymään, vaatii totuttelua! Neuvolan tädin mukaan käyrillä mennään, juuri keskiarvon kohdalla oli kohdunpohjan korkeus.
Kyselin niistä valmennuksista. Ehtii kuulema hyvin, jos menen vasta helmikuussa alkaviin, joten vielä saa odotella. Mutta noiden valmennusten määrä ym. vaihtelee varmaan paikoittain paljonkin.
Painosta: Mulla on nyt kans tullut painoa neuvolan mukaan 5 kg ja oon siis rv 23+4 Todellisuudessa painoa on tullut noin 2 kg, koska aluksi oksentelin osan painosta pois, mutta mulla onkin noin 15 kg lähtöpainossa ylipainoa, joten mitä vähemmän painoa tulee, sen parempi. Suurin osa painosta on tullut viimeisen 3 viikon aikana, vaikka osa on kyllä aamuturvotustakin. Samaan aikaan maha on röllähtänyt tosi isoksi noin silmämääräisesti, sf-mitta on onneksi vielä käyrillä. Odotan toista lastani, joten tuo nopea mahan kasvu johtunee osaksi siitä. Esikoisellakin maha näkyi jo näillä viikoilla, mutta ei kyllä näin tolkuttoman selvästi. Kyllä sitä painoa ylipäätäänkin alkaa näillä viikoilla tulla, joten äläpä huolestu. Linkistä http://www.nicehouse.fi/lapsinfo/03/3_painon.htm löydät viitteellisen painokäyrän.
A.A.
Täältä tulee sitte tuutin täydeltä marinaa ja narinaa :(
Torstaina meni selkä ja alavatsa töissä yhtäkkiä niin kipeäksi että en voinut istua. Lähdin kotiin lepäämään ja soitin matkalla neuvolaan, joka käski viedä pissanäytteen labraan ja varata aika päivystävälle lääkärille. No perjantai aamuna tein niinkuin käskettiin. Pääsin lääkäriin, joka ei edes istumaan pyytänyt. Mitään puhumatta alkoi naputtaa tietokonetta ja sitten kyseli muutaman kysymyksen tulosti paperin, jonka taitteli ja ojensi minulle. Minä olin aivan pökkyrässä moisesta ja sain sentäs kysyttyä oliko pissanäytteessä ollut jotain samalla kun vilkaisin mikä paperi minulle oli annettu. Pissanäyte puhdas, viikko sairaslomaa. Yritin kysellä että no mikähän minulla on koska kipu on voimakas ja lisäksi tuntuu kirvelyä alavatsassa. Liitos kipuja tod. näk..
Melkein itkin kun lähdin lääkäristä. En minä sinne sairaslomaa mennyt vinkumaan vaan sitä, että joku olisi tutkinut, että kohdunkaula ja muutkin seikat on ookoo koska kipu oli valtaisa.
No tänään soitin työpaikan terveydenhuoltoon ja varasin ajan työpaikkalääkäriltä. Kovin oli ihmeissään moisesta käytöksestä ja siitä että mitään ei oikeasti tutkittu.
Soitin tänään myös neuvolaan ja kysyin pissanäytteen viljely tuloksia. Joku bakteerikanta oli kohollaan ja tänään selviää joudunko lääkekuurille. Annoin myös palautetta lääkäristä ja sanoin, että onpa ihmeellistä että minuun ei voi tikullakaan koskea, että olisi oikeasta tutkinut onko kaikki ok. Neuvolatäti käski varata uuden ajan päivystävältä ja pyytää että laitettaisiin joku toinen lääkäri. No minähän en kyllä tuonne enää mitään varaile. Menen sitten vaikka yksityiselle jos en jaksa keskiviikkoon kipujeni kanssa.
Harmittaa vietävästi. Lahjat on ostamatta, leipomiset ja laatikot osittain tekemättä. Minkäänlaista joulusiivousta ei voi edes ajatella. Eilen yritimme käydä kaupoissa, mutta eihän siitä mitään tullut. Lyhyen kauppapyrähdyksen jälkeen tuntui, että ei voi enää edes seisoa.
No joo pelkkää narinaa ja marinaa ja omaa napaa
Leivänkannikka ja Olivia 24 + 4
Olipas ikävää luettavaa kuinka leivänkannikkaa oli lääkärissä kohdeltu, ikäviä ihmisiä!!! Omalta osaltani tulee nyt kanssa pelkkää marinaa ja valitusta. Supistukset palasivat loppuviikosta monien viikkojen tauon jälkeen todella voimakkaina ja olin koko viikonlopun ihan hätää kärsimässä. Eilen iltapäivällä soitin äippäpolille ja pyytelin josko olisivat voineet mulle antaa supistustenestolääkettä, mutta puhelin toisessa päässä elämäänsä kyllästynyt kätilö vain totesi, että " jos se nyt menee kesken niin se menee kesken, ei siihen mikään auta" Tuli oikeen hyvä mieli tästä lausahduksesta ja eikai nyt enää näillä viikoilla voi kesken mennä?Vai oonko ihan väärässä?? Onneks tänä aamuna oli neuvola ja kaikki oli kunnossa ja vauvakin liikkuu tosi hyvin koko ajan. Neuvolassa tietty valitin olooni ja onneksi meillä tuo neuvolan täti on niin ihana, että soitti neuvolalääkärille joka lupasi heti ottaa mut vastaan. Sain ajan huomiseksi. Lääkäri oli sitä mieltä et tarkistetaan kohdunsuuntilanne ja ehkä otetaan se saga-näyte uudestaan jos on taas steptokokki uusinut. Se on myös ultra-aika, että ehkä pääsee vauvaakin kattomaan. Lepäämään kovasti käskettiin ja kyllä sitä nyt petissä pysytään ja huomenna selviää onko noi supparit jotain mulle tehneet.Onneksi näihin mun supistuksiin suhtaudutaan vakavasti tuolla neuvolan puolella. No nyt tarttee ottaa iisisti, onneks mies on jo kotosalla niin hän hoitaa tytön ja saapi varmaan hoitaa myös joulusiivouksen. Ei tartte mun niin kauheasti hosua.
Tälläistä draamaa täältä...Siihen paino kysymykseen, että mulla on nyt tullut viisi kiloa painoa ja kyllähän se vähän hirvittää, mutta kyllä niistä sitten taas eroon pääsee. Nyt täytyy lopettaa ja lähteä syömään.
Hyvää jouluviikkoa kaikille!!
Helinä+poitsu 23+1
mulla oli aamulla neuvola aika ja sit pitikin lähtee suoraan Tampereelle sairaalaan noitten supistusten takia..onneksi kaikki kuitenkin hyvin ja uus aika varattiin parin viikon päähän..mut kyllä siinä pelästyy kun yhtäkkii joutuu lähtemään..mut onneksi väärä hälytys :)
Lääkäri käski vaan ottamaan särkylääkettä supistuksiin.. (?) Olen kyllä ymmärtänyt et mahdollisimman vähän mitään lääkkeitä ois hyvä...
Taidan kyllä jättää pillerit väliin..
Viime yönä sain jopa nukutuksi,en ees muista koska oisin viimeksi nukkunut..ja vauva vaan potkii ja kasvaa :)
mulla painoa on tullut lisää 4kg..oon kyl yrittäny kattoo mitä syön ja onneks ei mitään hirveitä himoja ole tullut.
Ainiin,meillä hieman lunta..jes:)
hauskaa maanantain jatkoja
niina 24+0
Täällä on kaikki mennyt oikein hyvin. Väsymyskin on taas välillä helpottanut ja oon jo käyny vähän pidemmillä lenkeillä koiran kaa. Huomenna lähdetään kaatamaan kuusi.
Noista valmennuksista. Olen niin " onnellisessa" asemassa ettei täällä järjestetä ollenkaan valmennuksia! Videon synnytyksestä voi lainata neuvolasta ja lycka till! On kuitenkin ensimmäinen tulossa niin olisi ollut ihan kiva saada vielä ohjeita muualtakin kun oppaista.
Synnytys alkaa jo jännitää täälläkin. Yritän toistaiseksi vielä ajatella sitä mahd. vähän. En siis yöunia menetä ;)
Hyvää joulua kaikille mikäli en enää ennen ehdi tänne selostamaan!
Mykyrä ja vaavi 24+1
Meillä sairastellaan. Esikoinen on ollut tänään ja eilen lähes 40 asteen kuumeessa. Ja kun sillä on ollut niitä kuumekouristuksia aikaisemminkin, niin sydän sykkyrällä olen täällä ollut. Vaikka ne eivät vaarallisia olekaan, mutta sitä säikähtää kuitenkin joka kerta kun toine yhtäkkiä akaa sätkimään, ja menee ihan tajuttomaksi. Itsellänikin on ääni aivan mennyt ja kuumetta ollut nyt kaksi päivää. Neuvolassa olin aamulla ja käskettiin vain lepäilla. Vauva on ollut liikkuvainen niin siitä en ole huolehtinut.
Synnytysvalmennuksesta ei ole ollut neuvolla edes puhetta. Esikoisen kanssa asuin vielä siinä vaiheessa jenkkilässä joten valmennukset käytiin siellä, oli todella ihana valmentaja. En usko että täällä edes menisin, eiköhän se tuolla edellis kerran kokemuksella mene. Esikoinen tuli ihan luomusti ja toivoisin että toinen tulisi sit myös niin, mutta senhän näkee sitten kun se alkaa :D Esikko tuli aika nopeastikin, kokonaiskesto 6 h ja ponnistusvaihe 9 min.
Painoa on tähän mennessä tullut n.6 kg. Olin siitä aika huolissaan ensin, mutta sitten tajusin että suunilleen samoissa mitoissa menen kuin viimekin kerralla.
No joo, pittäpi taas mennä.
Ilooista jouluviikkoa kaikille!
Nyla 24+2
Tänään oli käynti ä-polilla, jossa sain kuulla/lukea ensimmäistä kertaa esikoisen syntymän jälkeen (-04) oman synnytyskertomukseni. Tuntui uskomattomalta, kuinka oma ajantajuni hävisi synnytyksen aikana....esim. muistelin sikiökalvon puhkaisun tapahtuneen joskus 17 aikoihin illalla, kun se todellisuudessa tapahtui jo ennen klo 13 päivällä.
Sitten selvisi sekin, että epiduraalin laitto oli epäonnistunut, koska lääkettä lisättiin 4 kertaa synnytyksen aikana ja olin itkenyt kovaa kipua avautumisvaiheen loppupuolella (8cm auki), jota ei olisi pitänyt tuntea jos tuo epiduraali olisi onnistuttu laittamaan oikein....
Sain onneksi avattua suuni ja sanottua, että pelottaa tuon kyseisen kivun kohtaaminen uudelleen. Toiveena tietysti olisi, että kakkosen synnytystä ei tarvisi kärsiä samoissa merkeissä (18 tuntia alatiesynnytystä---> 8 cm auki ja lopulta hätäsektio vauvan tarjontavirheen, pysähtyneen synnytyksen vuoksi kivun ollessa suurimmillaan...)
Oli hyvä kertoa pettymyksestä, joka esikoisen synnytyksestä jäi ja siitä, että olisin halunnut keskustella kätilön kanssa laitoksella ollessani, koska melkein 3 vuotta synnytyksen jälkeen on pitkä aika läpikäymiseen.
Kaikin puolin positiivinen fiilis jäi tuosta keskustelusta, vaikka synnytyspelkoani se ei onnistunutkaan kokonaan poistamaan.
Käytiin miehen kanssa vielä joulu- ja ruokaostoksilla, nyt on enää kinkun osto ja perunalaatikon valmistus jäljellä, sitten alkavat suurimmat jouluvalmistelut olla valmiina.
Täällä jouluviikko alkoi hyvillä mielin, toivottavasti muillakin rupeaa joulumieli löytymään (anopeista ym. sukulaisista huolimatta) = )
Beatitude & Eemeli rv 25+6
Kävin juuri kurkkaamassa Kelan sivuilla mitä mun papereille kuuluu ja yllätys: äitiysavustusraha (en ottanut pakkausta) on tulossa jo tällä viikolla tilille. Pitääkin laittaa se säästöön, kun varasin tänään matkan Tukholmaan tammikuun alennusmyynteihin, niin voipi sitten sieltä ostaa jotain kivaa vauvalle.
Painosta, neuvolan mukaan on tullut noin 5kg, mutta oikeesti on tullut vähän yli 7 kg, kun olin lihonut jo ekaan neuvolaan pari kiloa.
Nyt tuli ajatuskatkos enkä muista enää mitä muuta kyseltiin.
Synnytyspelosta ainakin oli puhetta. Se vaivaa ajoittain, mutta toivon, että helpottaa kun pääsen alkuvuodesta synnärille synnytystapa-arvioon ja käymään esikoisen synnytyksen läpi.
Joulukinkku käytiin ostamassa tänään, samoin suurin osa muistakin jouluruuista, enää ei tarvi hakea kuin maitoa ja salaattitarpeita. Loput lahjatkin ostettiin perjantaina, joten niiden puolesta joulu saa tulla.
ON: Nyt on olo ollut aika hyvä, närästystä lukuunottamatta. Supistukset ja migreeni eivät ole vaivanneet, joten joulusiivous sujuu niiden puolesta hyvin.
Nyt pitäisi mennä vielä vähän siivoilemaan takkahuonetta ja sitten nukkumaan!
t. Joikkuli rv 25
piti vielä kysymäni, että miten se olikaan leipäjuuston kanssa, saiko sitä syödä?
Mun siskolle oli joskus neuvolassa sanottu, että sitä ei saa syödä, mutta toisaalta sehän on tehty pastoröidusta maidosta ja lisäksi se on paahdettu, että eikös siinä silloin pitäisi listeriabakteerit olla kuolleet?
Ja saman tien unohdin mitä kaikkia täällä on ollut puheenaiheena...
Ainakin oli juttua selkäkivuista. Itsellä kun pitää päivät istua, niin tuo selkä on tosi kipeä. Illalla saa jo olla itku silmässä jos pitää liikkua (tai siis kun). Mulla tuo tukivyökin on hankittu, siitä on jonkin verran apua, mutta ei sekään mikään ihmelaite ole. Ja samoin nykyään tuntuu, että sitä ei yöllä tee muuta kuin valvoo. vaikka sängyssä on melkein aina sen yhdeksän tuntia, niin nukuttua tulee varmaan maksimissaan kuusi miljoonassa eri pätkässä. Onneksi enää on pari päivää töitä ja sitten saakin lomailla vuoden loppuun asti.. (päivän kitinäosio)
Äitiyspaperit sain itsekin viime viikon neuvolassa. Vielä odottavat lähettämistä, pitäisi käydä Kelalla ihan paikan päällä varmistamassa kumpi laskenta on mun kannalta parempi. Aion ottaa paketin, joten saas sitten nähdä kuinka nopsasti se täällä päin tulee :)
Jotenkin kyllä tuntuu, että tuo mun maha ei ollenkaan kasva. Töissä yhdellä on la pari viikkoa mun jälkeen, ja sillä on paaaaaljon isompi maha kun mulla. Sf mitta on ollut mitatulla kahdella kerralla yläkäyrän pintamissa ja painoakin on tullut karmeat 6kg, muttamutta...
Mutta mäpä painun pehkuihin!
Coltsfoot ja Elsa 24+1 tai jotain
vihdoin ja viimein täällä pääkaupungissakin =) ihanaa, en meinannut uskoa silmiäni kun kurkkasin töissä ikkunasta ulos..
A.A:n autotarinaan semmosta että mulla kävi esikoisen odotuksen loppuaikoina stockan parkkihallissa niin että joku järjen jättiläinen oli jättänyt autonsa niin lähelle omaani ettei ovi avautunu kun ehkä 15cm eikä sillä isolla mahalla menty sisään mistään kolosta. mun piti käydä koputtelemassa sitä vartioiden kopin ikkunaa että soittavat jonkun paikalle auttamaan. pari reipasta vartijaheppua sit hivutti itsensä ovesta sisään ja peruutti auton pois.
huomenna yritän raahata itteni kelaan selvittelemään noita tukipapereita, yritän kyllä mennä niillä viimesen 6kk tulojen perusteella. ja laitan postiin vakuutuspaperit syntymättömän lapsen vakuutusta varten. esikoiselle ei otettu ja nyt harmittaa joten vahingosta viisastuneena..
painoa tullut 3 kg, onneks vaan niin vähän kun muakin jotenkin hirvittää toi painonnousu paljon enemmän kun viime kerralla. mun on tehny mieli kinkkua ja muita jouluherkkuja jo viikon verran ja taidankin käydä vaa' alla seuraavan kerran vasta joulun jälkeen..
meilläkin esikoinen nukkuu tositosi huonosti, täytyypä käydä vähän hyssyttelemässä ennenkun herättää isänsä..
marie 24+1
Ihanaa, jouluviikko!! Ja taas ollaan lähempänä niitä ihania jouluherkkuja, NAM!
Heti aluksi omaa napaa, eli vointi on ollut hyvä, eikä närästyskään ole nyt hetkeen vaivannut! Joulupuuhatkin on hyvällä mallilla, kerrankin ajoissa. Eli lahjat on ostettu ja paketoitu, sauna ja lattiat pesty, lihapullat ja piparit paistettu. Nyt on enää pientä puunaamista. Neuvolaan menen torstaina vasta toista kertaa. Onneksi on ennen joulua, kivempi mennä puntarille silloin :) painoa on tullut oman vaa' an mukaan 2kg, mikä on aika yllättävää koska tuntuu että puputan herkkuja koko ajan! Esikoista odottaessa paino putosi alussa niin että olin lähtöpainossa vasta vkolla 25.
Synnytysvalmennuksesta oli puhetta. Meillä esikoinen vasta vuoden ikäinen, eli passataan valmennus tällä kertaa, on vielä sen verran tuoreessa muistissa nuo valmennukset.
Beatitude: kokemuksesi esikoisen synnytyksestä kuulostivat ihan omiltani! Meillä myös sairaalassa oltiin 16,5h alatiesynnytystä yrittäen, mutta koska kohdunsuu aukesi vain 6cm väärän tarjonnan vuoksi, päädyttiin lopulta kiireelliseen sektioon. Nyt rakenneultrassa pyysin kopion tuosta synnytysraportista, ja huomasin myös miten ajantaju on ollut ihan sekaisin. Varsinaista pelkoa tuosta synnytyksestä ei jäänyt, mutta toivoisin tämän seuraavan syntyvän hieman helpommin..
Onko täällä muuten paljon muita joilla ikäeroksi tulee vain reilu vuosi?
Ihanaa joulunodotusta ja piparintuoksuista joulua, jos tässä ei enää kirjoitella ennen joulua! Voikaa hyvin ja paksusti :)
Sanna ja Pekkapauliina 22+5
Lääkärissä käyty ja onneksi paikat ovat visusti kiinni eli ei muuta kun lepoa. Vaikeaa loppuraskautta lääkäri veikkaili, mutta jaksettava on. Ottaa kyllä pattiin, kun ei koko ajan lepäilläkkään jaksaisi. Mutta vetäydyn takavasemmalle joulun odotukseen...
Hyvää ja rauhallista joulua kaikille huhtimasuille ja muistakaahan herkutella!!
Helinä+poitsu 23+2
Ompas kyllä kivaa kun on hieman lunta maassa,tulee oikein jo joulu olo.. :)
vauva potkii joka päivä kunnolla ja kait sil kaikki siäl ihanasti :) tää on sit meil viiminen joulu kahestaan,ko ens joulun meitä onkin jo kolme,ajatus on kyllä tosi ihana..
Sitten hieman valitusta
Vähän masennusta ja itkuinen oon :( mikälie on..Onkos muita?
Avopuoliso joutuu kyllä kärsimään,toivon vaan että kestää mua..Ja siitä kauhee ahdistus..Toivotaan että tää tästä ja nää mun hormoonit rauhottuu joskus..
Mutta kaikille iloista joulua!
niina 24+1
Täällä on otettu rauhallisin mielin vastaan. Itsellä ei tarvi joulusta enään stressata. Eilen saatiin viimeiset lahjat ostettua ja pari lahjaa pitää vielä pakedoita. Jouluksi mennään minun kotia, joten äiti laittaa joulun.
Eilen sitten oli rakenneultra.Kaikki näytti olevan hyvin.Painoarvio 427g, kauhistuttaa ku esikoinen oli 370g ja syntyessään melkein 4kg. Toivottavasti tämä vauveliini kans pysyy alle 4kg syntyessään.
Sukupuoli saatiin tietoon ja poika olisi tulossa. Mies " hyppeli" eilis illan ihan onessaan. Mä olisin toivonut tyttöä niin ei ois tarvinut vaatteita ostaa. Mutta en kehtaa poikaa ihan vaaleanpunaiseen pukea =).
Kysymyksiä huhtikuisille:
- Paljonko teillä tullut kiloja? Mulle ei oo tällä hetkellä tullut grammaakaan ekasta punnituksesta
- Onko selkä-/nivuskipuilua? Liitoskipuja on kyllä ollut jonkun verran,mutta ei niin pahoja että meno haittais. Joskus iltaisin ristiselkää jomottaa,mutta kyllä se tästä..
- Oletteko jo saaneet synnytysvalmennusta neuvolassa? Meille ei varmaan edes tarjota valmennusta ku toinen on tulossa. Esikoisen kohdallakaan ei käyty valmennuksessa. Oli niin typerään aikaa aina että ei mitenkään ois päästy. Onneksi ei ainakaan mulla vaikuttanut itse synnytykseen mitenkään vaikka valmennusta en saanutkaan. Tosin täällä itse synnytyksestä on pari kertaa ja muuten jostain hampaiden hoidosta,ravinnosta ja jne. eli ei niinkään nähty tosi tärkeäksi että ois ollut pakko päästä.
milloinhan sen pitäisi alkaa? Riippuu paikkakunnasta,osallistuja määrästä ja jne. Täällä yleensä on tapana vasta rv.30. Mutta esikoista kun odotin niin olis ollut vähän ennen rv.20 koska synnyttäjien määrä oli vähäinen.
- Pelottaako synnytys? Itse synnytys ei pelota vaan se että milloin herra sattuu tulemaan pois. Esikoinen meni 16.päivää yli. Ja en todellakaan halua että tämäkin jää asustelemaan ja sitten joudutaan kännistämään.
Siinä vissiin tärkeimmät.
Minulla ei ole nla vasta ku 2.1.07 ja silloin ois tarkoitus varmaan kelan paperit täytellä.
Minusta taas täällä on lääkäri käynnit mukavempia ku terveydenhoitaja. Meillä hoitaja ei ole mitenkään puheliasta sorttia. Vähän on sellainen tapa että rutiinit ja onko kysyttävää ja heippa. Meillä on niin ihana nlalääkäri, että sen kanssa menee aina lätinäksi ja hoitaa kaikki perinpohjin.
Sitten ei muuta kun joulupukkia odottelemaan..
T:Marru,Milka ja pikkumies rv 21+5
Me oltiin rauhassa kotona koko perhe viikonloppuna.Kaverin vauvaa käytiin kurkkaamassa,ja toivoisin pian itekkin sellaisen saavani.
Anoppi kävi tuomassa ison säkin karkkia ja lahjoja.KIva kun mieheni suku muistaa noita minunkin lapsiani,vaikka ovat edellisestä suhteesta.
Anopilla aina jotain pientä lapsille.Onneksi oltiin itekkin jotain niille hankittu,niin sai kans antaa saman tien.Viime tingassa heitettiin paperia lahjojen päälle,kun soittivat,että kohta ollaan oven takana=)
En oo kauheen sukurakas,ja viihdyn omissa oloissani,mutta kun harvoin näkee niin kiva nähdä.Kunhan vauva syntyy,niin ehkä sitten jaksaa vierailla useammin.Oma suku asuu 350km päässä,ja siellä käydään noin 4kertaa vuosi.
Ootan jo kyllä kovasti joulun alennusmyyntejä,kun ois lapsille kaikkea ens talveksi ostettava.Eipä oo kyllä paljon tarvinnu noita tämänkään talven haalareita.Välikausihaalareilla ja kuravaatteilla menty.Tänä aamuna oli jopa -2,niin laitoin toppavaatteet=)En ota pakkausta,niin kiva oisi jos löytäisi alennuksella vauvallekkin jonkun haalarin ens talvelle.
Muakin ahdistaa paino,ja koko viikonloppu tuli torttuja,karkkia ja sipsejä mässättyä.Nyt kiltisti teetä ja hedelmiä napsin.Kyllä oon aikaisemmissakin raskauksissa syönyt paljon ja hyvää,mutta nyt en paljon kuluta,kun liikkuminen aiheuttaa kovat supistukset=(
Kun vauva syntyy aloitettava kesäksi kuntoon 2010 projekti=)
Jaksamista kaikille joulustressin keskellä=)
Huiskutin 23+6