Mulla on niin paha olla :`(

eikä siinä itkut auta, oliskohan teidän ystävyyssuhteessa jotain muuta pielessä. mä en ole halunnut ystävien lasten kummiksi ja edelleen ollaan ystäviä. Oikea ystävyys kestää välimatkat,riidat yms. tai sit sulla on joku ongelma.



Piti vielä kysyä että etkö ole lapsen syntymän jälkeen pitänyt yhteyttä ystävääsi, olisko siinä yks syy...

Ap yhdisti sen tuohon kummiuteen joten vastauksetkin ovat sitten olleet siihen liittyviä.



Ehkä ap:n kaveri on tajunnut itsekin että eivät ole enää niin läheisiä eikä se kontakti tule enää luonnostaan. Minusta olisi typerää siinä vaiheessa alkaa paikkailla ystävyyssuhdetta millään kummiudella. Ihan niinkun tekisi lapsen parantamaan huonoa parisuhdetta, että katsotaan nyt vielä mitä tästä tulee. Olisiko se kummius pelastanut tuossa tapauksessa asiaa? En usko, sitten olisi vaan " pakko" pitää yhteyttä.



On oikeasti tosi vaikeaa olla ystävä sellaiselle joka hakee jotain palkitsemista tai perusteluja ihmissuhteelle. Sitten kun sen kaverin kerran palkitsee ja selittelee niin saa hoitaa ystävyyttä samalla lailla jatkuvavasti. Olen ollut vastaavanlaisessa tilanteessa itse (toisena osapuolena) ja se jälkeenpäin kärttäminen on jotenkin tosi kiusallista. Miks sä leikit sen kanssa enemmän, miks sä et leiki mun kanssa?



Toivottavasti saatte ystävyytenne vielä kasaan ajan kanssa. Ensin ap:n on kuitenkin päästävä tuon kummiasian yli ihan itse.

Olinkohan mä 20

on täysin ap:n puolella. Ystävän " menettäminen" on rankkaa. Pitäiskö siun jutella sen ystäväs kanssa noista fiiliksistä. Ja kyllä mä loukkautuisin, jos mun paras ystävä ei pyytäis kummiks tai sit mä haluaisin ainakin selityksen, et miks mua ei valittu..

Hyvä ihminen, olet jäänyt junnaamaan tähän yhteen asiaan. Aikuisten ihmisten ystävyys ei ole sama asia kuin rakkaussuhde. Ei sinun kannata kokea tätä, kuin avioeron olisit kokenut. Olet liian riippuvainen kyseisestä henkilöstä. Hänellä on perhe, ja hän valitsi miehensä kanssa kummit LASTA ajatellen. Kyse ei ole vain sinusta ja siitä, mitä sinä antaitset. Monesti sitäpaitsi ensimmäisen lapsen kummeiksi valitaan muita kuin parhaita kavereita. Meillä ainakin suvusta pyydetään. Haepas keskusteluapua itsellesi, niin saat vähän selviteltyä miksi olet niin fiksoitunut tähän yhteen asiaan. Kai sinulla on muutakin elämässä kuin tämä yksi kaveri?

Alkuinnostuksen jälkeen kaikkoavat ja ehkä sitten taas kelpaat. Mutta eihän sellainenkaan tunnu kivalta.

minusta on niin kummallinen ajattelutapa tuo " oletin automaattisesti että minut valitaan" ja kun ei valita niin sitten tulee itku. Eri asia jos on joskus luvattu puolin ja toisin, mutta kun ei.

Miten te oikein luette viestit? Ap sanoi vartavasten, että ystävä on selvästi viilentänyt välejä! Ei kai kummius olisi ollut mikään ehdoton juttu (oletan), vaan jos yhteys olisi pysynyt molemminpuolisena, eikä ystävä lakannut tapaamasta, kummius olisi ollut toisarvoinen asia.



Voin ymmärtää tuollaisen ystävän menettämisen kivun. Sydänystävästä tulee kuin perheenjäsen - sisko. Ilman syytä välien kylmeneminen vain toisen puolelta sattuu varmasti siihen toiseen. Kaikilla ihmisillä ei ole sydänystävää, ei ehkä koskaan ollutkaan. Ehkä heidän on vaikea kuvitella sellaisen menettämisestä nousevaa surua.



Jaksamisia, ap!

" Paras kaveri pyysi lapsellensa kummiksi ihan muita ihmisiä, uudempia kavereita... Olen niin yksin." Eli se hiertää.

sinun " olemassaoloasi" . Tärkeysjärjestys elämässä on nyt muuttunut ja kestää aikansa, ennenkuin asiat tasaantuvat ja voitte taas olla ystäviä. Itse ainakin muistan, että kun vauva tuli taloon, muut asiat " menettivät merkitystään" jollain tavalla, niin mullistava asia vauva oli.



Sitten kun aikaa kului muutamia kuukausia, aloin taas katsella ympärilleni ja kiinnostua muistakin asioista. Sitä jotenkin halusi " eristäytyä" .



En kuitenkaan suosittele, että olet marttyyri ja " pistät välit poikki" , vaan soittele ystävällesi ja pidä yhteyttä. Veikkaan, että ajan kanssa asiat tasaantuvat ja saat taas " huomiota" .



Oletko tietoinen, mitä mieltä ystäväsi mies on sinusta? Silläkin tietysti voi olla vaikutusta asioihin.

Mulla oli pitkään semmoinen vaihe että väsytti niitten pätkäöiden takia aivan epäinhimillisesti, hyvä kun kieli kääntyi suussa. Tuntui siltä että ei ole mitään sanottavaa kellekään, ei vaan jaksa soittaa ihmisille jotka ovat julmetun aktiivisia, työelämässä, harrastavat kun itsellä ne kuulumiset on vaan sitä että väsyttää, imettää ja kakka tuli. Kyllä se siitä tasottuu. Anna ap ystävälle vähän aikaa.

Olen mielestäni aika samanlaisessa tilanteessa kanssasi, paitsi että olen jo itsekin äiti. Vanhat kaverit ovat kaikonneet kokonaan tai yhteydenpito on laiskaa. Muutamia uusiakin kavereita olen saanut äiti-lapsi-kahvilasta, jne, mutta eipä meidän ystävyys niin syvällistä ole.



Tällä hetkellä jos vaikka miehen kanssa olisi ongelmia, niin ei olisi oikeastaan ketään muuta jolle soittaa paitsi oma äiti.



Mutta... Ei tämä minulle nyt niin suuri ongelma ole. Otan tämän yhdenlaisena elämänvaiheena ja ajattelen, että kun pidän vanhoihin kavereihin yhteyttä, edes sähköpostilla parin kuukauden välein, niin jossain vaiheessa taas elämäntilanne on eri niin heillä ja minullakin ja lähennytään taas ja tavataan useammin.



Ja tuo kummihomma... Itse olen kahden muksun kummi ja totta puhuakseni; lahjoittaisin kunnian mieluusti jollekin toiselle jos voisin... Kummilla tuntuu olevan paljon enemmän velvollisuuksia kuin oikeuksia, enkä ole kokenut tehtävää kovin antoisana.



Nyt kuule pää pystyyn ja pidä itsesi sopivan kiireisenä, ettet ehdi surra turhia :)

kummit ovat lasta varten, ei vanhempia varten. Älä missää tapauksessa ota sitä loukkauksena, jos et kummiksi päässyt.



Ihan rehellisesti sanottuna kummius ei nykyään ole mikään kunniatehtävä, ainakaan itselleni. Lapsia ei kasvateta arvostamaan kummejaan (eikä juuri muitakaan tärkeitä ihmisiä), lahjoja palveluksia odotetaan mutta vastineeksi kummi ei saa mitään. Ei edes kiitosta lahjoista. Ei mitään.

Kallis joululahja lähti kummitytölle postissa kun ei millään päästy näkemään mutta meille ei ole vihjastu mitenkään että onko se mennyt edes perille. Sama juttu joka vuosi, tosi kivaa ostaa seuraava lahja kun tuntuu että tuli ostettua jotain ihan typerää.

Vierailija:

Miten te oikein luette viestit? Ap sanoi vartavasten, että ystävä on selvästi viilentänyt välejä! Ei kai kummius olisi ollut mikään ehdoton juttu (oletan), vaan jos yhteys olisi pysynyt molemminpuolisena, eikä ystävä lakannut tapaamasta, kummius olisi ollut toisarvoinen asia.

Voin ymmärtää tuollaisen ystävän menettämisen kivun. Sydänystävästä tulee kuin perheenjäsen - sisko. Ilman syytä välien kylmeneminen vain toisen puolelta sattuu varmasti siihen toiseen. Kaikilla ihmisillä ei ole sydänystävää, ei ehkä koskaan ollutkaan. Ehkä heidän on vaikea kuvitella sellaisen menettämisestä nousevaa surua.

Jaksamisia, ap!

Ja kiitos tälle vastaajalle! Hän osasi kuvata tilanteeni jopa paremmin kuin minä itse. Monet takertuivat kummeus-juttuun, mutta ennemminkin kyse onm ystävyydestä, tuo kummius vain yksi osa palapeliä...

Ääh.. luulin että olemme mieheni kanssa ihania ihmisiä, varteenotettavia kummeja, mutta ilmeisesti näin ei ole. Niin moni sanoo että kummit valitaan lapselle, niinpä, luulin että olemme parhaan ystäväni lapselle mitä ihanimmat kummit.

Elämä jatkuu.. sitä vain aamulla surin kun on tosiaan niin ikävä tätä ystävyyttä että tämä asia tulee uniin. Olen fyysisesti " pääsyt yli, en roiku tms mutta sillehän en voi mitään että itku vain tulee ja nään unia asiasta. Oli ainakin tämä yksi joka ymmärsi ystävän menettämisen tuskan, kiitos sinulle siitä!

t. ap

Tai jos menetätä, niin kyseessä on oma valintasi. Kyllä ihmisellä voi olla myös uusia ystäviä ja silti ne vanhat säilyy.

Ehkä kaverisi miehellä oli vaikutusta kummivalintaan? Aloita uusi harrastus, josta tykkäät. Siellä taatusti tutustuu uusiin ihmisiin. Ystävyys ei vaadi muuta kuin halua tutustua uuteen ihmiseen sellaisena kuin hän on.

Vauvan saannin jälkeen nämä uudet kummit olivat heti katsomassa vauvaa ja on ollut heidän luonaan toisessa kaupungissa. Minä en edes ole nähnyt lasta. Kyllä se on ystävän menetys, koska ei pidä yhteyttä.. Ei soita..On etäinen..vastaa minun yht. ottoihin korkeintaa viestillä jos sitäkään. Parhaita ystäviä on oltu yläasteelta lähtien, joten oli itsestään selvää aiemmin, että pyytää minua&miestä kummiksi.. Mutta ei.



Sydän vuotaa verta... :`( ap

Kun kuulin kummivalinnasta olin ihan paniikissa, en voinut uskoa sitä. Mies lohdutellut ja sanonut että ihmiset muuttuvat. Ymmärrän toisaalta sen..



Tämä kaverini ei ole sanallakaan selittänyt asioita...En kehtaa kysyä, lahjan annoin, en tuppaudu.. Olen vetäytynyt hiljaa taka-alalle kun olen huomannut ettei hän välitä.



Tämän ystävän menetys on yksi surullisimmista asioista minulle. Tässäkin itken valtoimenaan. Yksin lenkilläkin pimeässä itkin ja kaipasin ystävääni takaisin elämääni. Ehkä jonakin päivänä pystyn sanomaan sen hänelle, ehkä en. En tiedä miten suhtautuu...



ap

niin minusta taas tuntui että kaikki hylkäsivät minut - ne entiset " parhaat kaverit" joiden kanssa aina oli ollut niin mukavaa, yhtäkkiä kenestäkään ei kuulunut mitään, ja jos kuuluikin, kaikilla oli kiire ja menoa. Kesti aikansa ennen kuin löysin uusia ja hyviä ystäviä, joilla elämäntilanne oli enempi omanlaiseni - vanhoilla kavereilla oli mielessä vielä bileet. Ehkäpä näillä ystäväsi uusilla ystävillä on nykyiseen elämäntilanteeseen enempi yhteistä kuin sinulla ja hänellä, mene tiedä. Tsemppiä, kivoja kavereita löytyy kyllä ja sydänystäviä, ei sitä tarvitse hiekkalaatikolta olla paita ja peppu.