Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Järkyttävän huono itsetunto ja pelko aloittaa mitään harrastuksia missä voi mahdollisesti epäonnistua tai joutua nöyryytetyksi/häpeämään.
11.08.2023 |
Oikeasti. Pelkään niin paljon ihmisten katseita, kritiikkiä, mahdollista epäonnistumista.
Olen aivan haavoilla juuri tuosta. Pelkään häpeää ja kaikkea siihen liittyvää.
Pitäisi aloittaa uusi harrastus mutta pelkään jo sitä niin paljon, että perun sen ehkä. Siinä pitäisi vielä iloita ja olla ihmisten arvostelun alaisena.
En tiedä miten jaksan tätä kaikkea elämää. Kaikki jää tekemättä. Perhe, harrastukset, seksi, elämä, kaikki.
Olen altistanut itseäni vaikka mihin ja pärjään mutta tämä hirveä pelko häpäistyksi tulemiseksi on todella lujasti minussa.
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väkivalta ja lasinen lapsuus tämän on kai aiheuttanut. Mollaava lähiympäristö. Olen ajautunut huonoihin suhteisiin vielä aikuisena. Ihan paskaahan tämä on.
Terapiaa haluankin.
ApKyllä siitä voi mennä parempaan suuntaan kuitenkin. Meitä on satoja tuhansia. Et ole yksin.
Kiitos tosi paljon kaikille kirjoittaneille. Tiedän teidän olevan oikeassa. Haluan ylittää itseni.
En vain tiedä mikä aivan järkyttävä pää sisäinen häpeä voi tulla jos menen liikaa epämukavuus alueen ulkopuolelle.
Olen kyllä siis tehnyt kaikenlaista mutta kyllä etenkin jokin uusi liikuntaharrastus ryhmässä jännittää valtavasti. Ei voi ymmärtää....
Keho ja mieli on pahin kombo. Jos täytyy olla esillä tai pääkohteena. Se on kyllä paha jos siis joutuu näyttäytymään kokonaisena ihmisenä jossain edessä. Ettei pääse edes piiloon pöydän taakse kun istuu tai ei ole mitään turvaa.En osaa selittää tätä kaikkea.
Käyn ihan töissä ja vaikutan normaalilta. En ole mikään ujo enkä outo ulospäin. Mutta sisältä olen niin saamarin haavoittunut, että kaikki edellä mainittu vie voimat kropasta ja miltein hajoan.
Energiaa vie tämä kaikki. Olenkin usein todella väsynyt ja parasta on kun saa olla rauhassa kotona. Vaikka sekin harmittaa kun haluaisi elää ja jaksaa kaikkea touhuta.
Ap
Miten ihmeessä sinä olet pääkohteena?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väkivalta ja lasinen lapsuus tämän on kai aiheuttanut. Mollaava lähiympäristö. Olen ajautunut huonoihin suhteisiin vielä aikuisena. Ihan paskaahan tämä on.
Terapiaa haluankin.
ApKyllä siitä voi mennä parempaan suuntaan kuitenkin. Meitä on satoja tuhansia. Et ole yksin.
Kiitos tosi paljon kaikille kirjoittaneille. Tiedän teidän olevan oikeassa. Haluan ylittää itseni.
En vain tiedä mikä aivan järkyttävä pää sisäinen häpeä voi tulla jos menen liikaa epämukavuus alueen ulkopuolelle.
Olen kyllä siis tehnyt kaikenlaista mutta kyllä etenkin jokin uusi liikuntaharrastus ryhmässä jännittää valtavasti. Ei voi ymmärtää....
Keho ja mieli on pahin kombo. Jos täytyy olla esillä tai pääkohteena. Se on kyllä paha jos siis joutuu näyttäytymään kokonaisena ihmisenä jossain edessä. Ettei pääse edes piiloon pöydän taakse kun istuu tai ei ole mitään turvaa.En osaa selittää tätä kaikkea.
Käyn ihan töissä ja vaikutan normaalilta. En ole mikään ujo enkä outo ulospäin. Mutta sisältä olen niin saamarin haavoittunut, että kaikki edellä mainittu vie voimat kropasta ja miltein hajoan.
Energiaa vie tämä kaikki. Olenkin usein todella väsynyt ja parasta on kun saa olla rauhassa kotona. Vaikka sekin harmittaa kun haluaisi elää ja jaksaa kaikkea touhuta.
Ap
En osaa auttaa, mutta todellakin tunnistan tunteen. Häpeän ihan kaikkea itsessäni melkein koko ajan ja pelkään nöyryytetyksi tai naureskelluksi joutumista. Olen ihan ns. hyvästä perheestä, korkeasti koulutettu, perusnätti, liikunnallinen, hyvässä työssä, perheellinen... mutta mikään näistä ei estä eikä poista sitä, että minussa on ihan valtava häpeän, arvottomuuden ja kaikkinaisen nolouden tunne ja olen jotenkin aivan lukossa sisäisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väkivalta ja lasinen lapsuus tämän on kai aiheuttanut. Mollaava lähiympäristö. Olen ajautunut huonoihin suhteisiin vielä aikuisena. Ihan paskaahan tämä on.
Terapiaa haluankin.
ApKyllä siitä voi mennä parempaan suuntaan kuitenkin. Meitä on satoja tuhansia. Et ole yksin.
Kiitos tosi paljon kaikille kirjoittaneille. Tiedän teidän olevan oikeassa. Haluan ylittää itseni.
En vain tiedä mikä aivan järkyttävä pää sisäinen häpeä voi tulla jos menen liikaa epämukavuus alueen ulkopuolelle.
Olen kyllä siis tehnyt kaikenlaista mutta kyllä etenkin jokin uusi liikuntaharrastus ryhmässä jännittää valtavasti. Ei voi ymmärtää....
Keho ja mieli on pahin kombo. Jos täytyy olla esillä tai pääkohteena. Se on kyllä paha jos siis joutuu näyttäytymään kokonaisena ihmisenä jossain edessä. Ettei pääse edes piiloon pöydän taakse kun istuu tai ei ole mitään turvaa.En osaa selittää tätä kaikkea.
Käyn ihan töissä ja vaikutan normaalilta. En ole mikään ujo enkä outo ulospäin. Mutta sisältä olen niin saamarin haavoittunut, että kaikki edellä mainittu vie voimat kropasta ja miltein hajoan.
Energiaa vie tämä kaikki. Olenkin usein todella väsynyt ja parasta on kun saa olla rauhassa kotona. Vaikka sekin harmittaa kun haluaisi elää ja jaksaa kaikkea touhuta.
Ap
Minä kyllä ymmärrän. Juuri noin minäkin ajattelin. Ajattelin, että olen pelkkää päätä ja niitä negatiivisia mietteitä. Vartalo oli jotain, joka vain kulki mukana.
Siinä, että haluaa olla rauhassa kotona, ei ole mitään pahaa. Jos pidät siitä ja olet itse tyytyväinen, niin miksi ihmeessä et elä siten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väkivalta ja lasinen lapsuus tämän on kai aiheuttanut. Mollaava lähiympäristö. Olen ajautunut huonoihin suhteisiin vielä aikuisena. Ihan paskaahan tämä on.
Terapiaa haluankin.
ApKyllä siitä voi mennä parempaan suuntaan kuitenkin. Meitä on satoja tuhansia. Et ole yksin.
Kiitos tosi paljon kaikille kirjoittaneille. Tiedän teidän olevan oikeassa. Haluan ylittää itseni.
En vain tiedä mikä aivan järkyttävä pää sisäinen häpeä voi tulla jos menen liikaa epämukavuus alueen ulkopuolelle.
Olen kyllä siis tehnyt kaikenlaista mutta kyllä etenkin jokin uusi liikuntaharrastus ryhmässä jännittää valtavasti. Ei voi ymmärtää....
Keho ja mieli on pahin kombo. Jos täytyy olla esillä tai pääkohteena. Se on kyllä paha jos siis joutuu näyttäytymään kokonaisena ihmisenä jossain edessä. Ettei pääse edes piiloon pöydän taakse kun istuu tai ei ole mitään turvaa.En osaa selittää tätä kaikkea.
Käyn ihan töissä ja vaikutan normaalilta. En ole mikään ujo enkä outo ulospäin. Mutta sisältä olen niin saamarin haavoittunut, että kaikki edellä mainittu vie voimat kropasta ja miltein hajoan.
Energiaa vie tämä kaikki. Olenkin usein todella väsynyt ja parasta on kun saa olla rauhassa kotona. Vaikka sekin harmittaa kun haluaisi elää ja jaksaa kaikkea touhuta.
ApEn osaa auttaa, mutta todellakin tunnistan tunteen. Häpeän ihan kaikkea itsessäni melkein koko ajan ja pelkään nöyryytetyksi tai naureskelluksi joutumista. Olen ihan ns. hyvästä perheestä, korkeasti koulutettu, perusnätti, liikunnallinen, hyvässä työssä, perheellinen... mutta mikään näistä ei estä eikä poista sitä, että minussa on ihan valtava häpeän, arvottomuuden ja kaikkinaisen nolouden tunne ja olen jotenkin aivan lukossa sisäisesti.
Se on kaikilla. Vai oletko tavannut ihmistä, joka rehellisesti ja syvällisesti kertoisi, että ei tunne epävarmuutta tai häpeää?
Vierailija kirjoitti:
Minulla kytkeytyy tuollaisissa tilanteissa ns rohkea vaihde päälle. Hymyilen lähes maanisesti ja heittelen hassuja kommentteja, nauran jne.
Kotona sitten tulee ihan hirveät morkkikset ja hävettää niin, että sattuu ruumiillisesti. :(
Samoin. On lähes mahdotonta mennä seuraavaan tapaamiseen, jos sellainen on.
Sinne kun kuitenkin menee, niin kaikki tervehtivät iloisesti. Itsellä on kuitenkin sellainen kurkkua kuristava olo. Miten tästä eteenpäin? En minä oikeasti ole mikään hauska ja rohkea tyyppi. Päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla kytkeytyy tuollaisissa tilanteissa ns rohkea vaihde päälle. Hymyilen lähes maanisesti ja heittelen hassuja kommentteja, nauran jne.
Kotona sitten tulee ihan hirveät morkkikset ja hävettää niin, että sattuu ruumiillisesti. :(
Samoin. On lähes mahdotonta mennä seuraavaan tapaamiseen, jos sellainen on.
Sinne kun kuitenkin menee, niin kaikki tervehtivät iloisesti. Itsellä on kuitenkin sellainen kurkkua kuristava olo. Miten tästä eteenpäin? En minä oikeasti ole mikään hauska ja rohkea tyyppi. Päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väkivalta ja lasinen lapsuus tämän on kai aiheuttanut. Mollaava lähiympäristö. Olen ajautunut huonoihin suhteisiin vielä aikuisena. Ihan paskaahan tämä on.
Terapiaa haluankin.
ApKyllä siitä voi mennä parempaan suuntaan kuitenkin. Meitä on satoja tuhansia. Et ole yksin.
Kiitos tosi paljon kaikille kirjoittaneille. Tiedän teidän olevan oikeassa. Haluan ylittää itseni.
En vain tiedä mikä aivan järkyttävä pää sisäinen häpeä voi tulla jos menen liikaa epämukavuus alueen ulkopuolelle.
Olen kyllä siis tehnyt kaikenlaista mutta kyllä etenkin jokin uusi liikuntaharrastus ryhmässä jännittää valtavasti. Ei voi ymmärtää....
Keho ja mieli on pahin kombo. Jos täytyy olla esillä tai pääkohteena. Se on kyllä paha jos siis joutuu näyttäytymään kokonaisena ihmisenä jossain edessä. Ettei pääse edes piiloon pöydän taakse kun istuu tai ei ole mitään turvaa.En osaa selittää tätä kaikkea.
Käyn ihan töissä ja vaikutan normaalilta. En ole mikään ujo enkä outo ulospäin. Mutta sisältä olen niin saamarin haavoittunut, että kaikki edellä mainittu vie voimat kropasta ja miltein hajoan.
Energiaa vie tämä kaikki. Olenkin usein todella väsynyt ja parasta on kun saa olla rauhassa kotona. Vaikka sekin harmittaa kun haluaisi elää ja jaksaa kaikkea touhuta.
ApEn osaa auttaa, mutta todellakin tunnistan tunteen. Häpeän ihan kaikkea itsessäni melkein koko ajan ja pelkään nöyryytetyksi tai naureskelluksi joutumista. Olen ihan ns. hyvästä perheestä, korkeasti koulutettu, perusnätti, liikunnallinen, hyvässä työssä, perheellinen... mutta mikään näistä ei estä eikä poista sitä, että minussa on ihan valtava häpeän, arvottomuuden ja kaikkinaisen nolouden tunne ja olen jotenkin aivan lukossa sisäisesti.
Se on kaikilla. Vai oletko tavannut ihmistä, joka rehellisesti ja syvällisesti kertoisi, että ei tunne epävarmuutta tai häpeää?
Niinpä. Ei kukaan ihminen ole ehjä ja täydellinen. Jokainen meistä luovii tässä maailmassa omine epävarmuuksineen ja traumoineen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen häpäissyt ja nolannut itseni niin monta kertaa että olen jo jollain lailla "turtunut" siihen. Ei jaksa enää kiinnostaa muiden mielipiteet tai jos joku naureskelee, voin myöntää mokani ja nauraa myös itselleni. Tiedän itse kuka olen enkä tavoittele edes mitään täydellisyyttä. Mokista oppii ja sitten mennään eteenpäin.
Jos ei koskaan epäonnistu ei myöskään kehity. Näe se mahdollisuutena. Pelko on usein vain yliajattelua ja olet liikaa mielesi vanki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Siinä pitäisi vielä iloita ja olla ihmisten arvostelun alaisena."
Kuka tahansa pelkäisi tuossa tilanteessa. Ihan normaalia. Mikä oli syy, että hakeuduit tuohon harrastukseen?
Sisäinen halu olla esillä?
Minä harrastan asioita, joista nautin.
Kävelylenkkeily ohjelmaan. Ensin 10 x 30 min, sitten 10 x 40 min, 10 x 45 min vaikka. Merkkat ylös. Kunto kasvaa, mieli piristyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, ikäsi? Oletko mies vai nainen?
Itsellä auttoi brintellix ahdistukseen ja näin ollen myös pelkotiloihini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan normaalia. Opiskelin työn ohella korkempaa tutkintoa ja kaikista kauheinta tuossa opiskelussa oli ensitapaamisella odottaa omaa vuoroa, jolloin sanoisin nimeni.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä auttoi brintellix ahdistukseen ja näin ollen myös pelkotiloihini.
Jatkan:
Se minkä huomasin lääkityksen aloittamisen jälkeen, oli se, että ahdistus aiheutti ikäviä ajatuksia. Esimerkiksi vainoharhaisia ajatuksia siitä mitä muut minusta ajattelevat tai miten tuomitsevat minut. Häpeä oli läsnä jatkuvasti.
Kun lääke blokkasi ahdistuksen, myös ajatukset jäivät pois. Ensin niitä tuli vielä vähän, mutta parin kuukauden aikana ne jäivät lähes kokonaan pois. Samoin myös se lamauttava häpeän tunne.
Jotkut täällä sanovat että liikunta ja mind fulness auttaa.. niin joo. ehkä lieviin tapauksiin, mutta mikäli sitä ahdistusta ei saa pois, niin ei saa kyllä ajatuksiakaan.
Suosittelen lääkitystä.
itse olin pitkään lääkevastainen kunnes tilanne oli jo niin ylitsepääsemättömän vaikea, ettei ollut enää muuta tehtävissä.
Itse keksin jo teininä, että en näe erota muiden ihmisten kasvoja hyvin ilman laseja ollessani, joten yhä nykyäänkin otan lasit pois välillä. Sanat opin jo alle kouluikäisenä suodattamaan, mutta ihmisten katseet vaivasi.
Vierailija kirjoitti:
Lukeminen voisi olla hyvä harrastus sinulle.
Lukeminen on hyvä harrastus kaikille. :)
Tiedän tunteen. Minulla on ollut pitkään samanlaista - aiemmat epäonnistumiset ja nolot tilanteet piinaavat mieltä. On harrastuksia, joihin en voisi ikinä mennä, koska pelkään olevani niin huono. En tiedä, auttaako tämä, mutta jos yrittäisit saada huomion täysin siihen tekemiseen. Keskityt vain ja ainoastaan siihen. Unohdat itsesi ja muut, vain se tekeminen merkkaa. Jos tällaiseen tilaan pääsee, niin todennäköisesti onnistut.
Ap, älä mieti liikaa mitä muut ajattelevat - kaikkia ei voi miellyttää. Ja kukaan ei ole seppä syntyessään - kaikki tekevät joskus virheitä, varsinkin alussa. Sinulla pitää olla vaatimus että sinuakin kunnioitetaan - pidä aina puoliasi! Ja sinulla pitää olla rohkeutta elää omaa elämääsi ja vaatimus että sinäkin ansaitset yhtä hyvää kuin muutkin! Aloita jo tänään, tee päätös paremmasta elämästä ja mene harrastuksiin. Mitään tekemättä ei voi saavuttaakaan mitään! Lykkyä tykö ja onnea!
Alue: Aihe vapaa
Kaikki kamppailevat ihan samojen tunteiden kanssa. Myös ne muut, jotka menevät ensimmäistä kertaa siihen harrastukseen. "Mitä, jos mokaan jne."