Luulin aina että masennukseeni on oltava jokin syy. Sitten oma lapseni masentui

Isän masennuskin vaikuttaa, ei pelkästään äidin. Tätä tutkitaan vasta nykyisin.

Viha joka tulee esim kiusaamisesta, kääntyy helposti sisäänpäin.

Monen elämä on liian ankeaa arjessa. Toisten elämissä on niitä ankeuttajia, jotka vaikuttaa koko perheen hyvinvointiin. Se voi olla vanhemman ex, työkaveri, sukulainen, kaveri.

Olen itsekin ajatellut, ettei masennukseen tarvita muuta syytä kuin se, että tajuaa maailman järjettömyyden ja epäoikeudenmukaisuuden.

Toisaalta masennukseni on lieventynyt, kun tuli mahdollisuus olla useammin etätöissä. En ole tarvinnut masennuslääkkeitä yhtä paljon kuin aiemmin, kun ei ole ollut pakko ehtiä työpaikalle joka aamu, vaan on voinut tehdä työpäivän kotona.

Ehkä on niinkin, että kaikille ei sovi kaikki elämäntavat. On vaikea tietää, mikä ketäkin masentaa, koska olemme yksilöitä. Joku toinen taas voi kokea hyväksi sen, että pääsee pois kotoa arkisin.

Iso tehtävä lapselle nimetä mikä ahdistaa/masentaa, kun moni aikuinenkaan ei pysty sellaiseen tunteiden käsittelyyn.

Miten niin ei mitään syytä? Nuorille on jätetty pilallinen maapallo, jossa pitäisi saavuttaa uskomattomia asioita, sillä jos et siihen pysty, niin oma vikasi, kun kaikki mahdollisuudet on annettu ja epäonnistuminen on vain omaa viallisuutta. Ja työelämä tulee tappamaan, mutta kauheinta on, jos sinne ei pääse ja et pääse, ellet ole tasaisen hyvä lähes kaikessa, mielellään parempi. Ja perhettä et tule saamaan, sillä liitot ei kestä ja vanhemmuudesta on tullut niin säänneltyä, että siihen ei tavallinen ihminen pysty. Ja ympärillä aikuiset, jotka hokee että minun nuoruudessa ei ollut kännyköitä ja jos et ole onnellinen niin laita kännykkä pois.